Lapion kanssa Hot Water beachille. Mitä ihmettä?

Uuden-Seelannin pohjoissaarella on monta ihmeellistä paikkaa, jo siitäkin syystä että maa on erittäin geotermistä ja kuumia lähteitä löytyy useita. Yksi tälläinen kuumalähde löytyy kauniilta rannalta koillisesta. Rannan nimi on Hot Water Beach. Tästä tekemästäni kartasta saatte suuntaa missäpäin pohjoissaarta paikka siis sijaitsee. 

Miten homma toimii? Me ainakin suuntasimme hyvissä ajoin rannalta lähimpään leirintään. Tämä osoittautuikin todella hyväksi ja siistiksi leirintäalueeksi. Ja mikä parasta, homma on tehty niin helpoksi, että leirinnän respasta voit vuokrata rannalla tarvittavan lapion vitosella. Sitten vain rannalle odottelemaan. Kuumat lähteet tulevat esiin vain nousu- ja laskuveden aikaan ja näiden ajat ovat minuutin tarkkuudella esillä leirinnän respassa.

Mitä tarvitse mukaan? Lapion, uikkarit ja pyyhkeen sekä tutkimusmatkailijan mielen. Gopro-kamera on hyvä myös.





Ehkä myös vähän kärsivällisyyttä... Löytäminen on odotusta, pelkkää odotusta ja sitä että laskuvesi alkaisi.



Laskuveden alkaessa monet kaivavat ja kokeilevat sieltä täältä merenpohjasta, josko kuumalähde osuisi kohdille. Sen kuulemma tuntee, kun 67-asteinen vesi alkaa kuumottamaan varpaita.



Kun yksi bongaa lähteen, kaikki haluavat olla samassa paikkaa. Usein onkin kuulemma niin, että kuuman lähteen löytyessä, ihmiset kaivavat oman altaan vieri viereen naapuria. Ja rannalla köllötelläänkin lähes sylikkäin kuumissa lähteissä.
Mutta miten kävi tällä kertaa? Kuumat lähteet löytyivät (ovat yleensä aina noiden kalliokivien lähettyvillä), mutta merellä pauhannut sykloni oli niin voimakas myös Uudessa-Seelannissa, että se aiheutti sen, että merivesi ei laskenutkaan kokonaan rannalta pois vaan löi itseasissa aika isoja ja korkeita aaltoja rantakallioihin joissa kuumat lähteet tällä kertaa olivat.

Lapiolla ei siis tuona iltana tehnytkään mitään, koska meri huuhtoi aina kaivetun kuopan täyteen merivettä. Mutta varpaita hiekkaan pyöritellessä tunsi kuuman veden pulppuavan merenpohjasta. Ja välistä vesi oli niin polttavaa että oli pakko hypähdellä sivuun ja vaan todeta että auts! Voin vain kuvitella miten siistiä tuossa rannalla olisi makoilla omassa kuumassa lähteessä, varmasti siistiä!



Jos sinulla on siis mahdollisuus käydä täällä, niin suosittelen ehdottomasti. Huikea luonnonihme ja hauskaa puuhaa rannalla etsiä ikäänkuin aarretta.


Eng // Hot Water Beach was unique experience even though cyclone was so strong that we couldn´t dig the hole because waves were so big.

-------------------
Majoitus:
TOP10 Hot Water Beach Camping, 36 eur, 1 yö (vuokraa lapio respasta, 5 NZ )
By 4 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Lake Taupo, kuin Italian Garda-järvi

Garda-järvi! Huudahdin kun automme lasketteli Taupon järveä kohden. Se minulle tuli paikasta ensimmäisenä mieleen. Ja olen kyllä edelleenkin samaa mieltä. Saavuimme Taupolle illansuussa syömään, herkuttelemaan, meidän huikean tulivuoren valloituksen jälkeen, nälkäisinä.
Söpö, idyllinen keskusta oli helppo löytää ja sen pääkatu Lake Terrace. Eikä muuten Uusi-Seelantilainen ruoka pettänytkään taaskaan. Tässä maassa saa näemmä kaikkialla erinomaista ja herkullista ruokaa. Päivän menussa oli tosin allekirjoittaneella pizza, palkintona vuorenvalloituksesta, mutta pizzassakin voi usein mennä hyvin pieleen. Tämä kuitenkin toimi. Ja näissä auringonlaskun maisemissa sitä kelpasi kyllä ulkoterassilla popsia...


Lake Taupo on iso järvi. Kaikkiaan 33 kilometriä leveä ja 46 kilometriä pitkä järvi, josta me tosin näimme vain itäpuolen, eli murto-osan.
Järvi ja sen ympäristö tarjoaa paljon tekemistä. Täältä löytyy useita hot water-lähteitä ja täällä voit harrastaa mm. kalastusta, vesihiihtoa, purjehdusta, riippuliitoa, maastopyöräilyä, kajakointi, ratsastusta tai koskenlaskua. Yksi nähtävyyksistä on Maori Rock Carvings, joita pääsee katsomaan kajakin avulla. Kyseessä on siis kallion seinämään kaiverretut Maorin kasvot.


Meille Taupo tarjosi kaivattua lepoa rankan haikkauksen jälkeen sekä ihanan leppoisan, eurooppalaisen ilmapiirin. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, jos olisi ollut aikaa. Meille Taupo toimi läpikulkupaikkana ja tosiaan paikkana jonka lähellä haikkasimme Tongariro Alpine Crossingin. Iso suositus kuitenkin Taupolle ja sen tarjoamille aktiviteeteille.

Löytääkö muut näistä kuvista pieniä Gardan vivahteita?


Ps. Kohtaloa tai ei, tapasimme pari päivää sitten surffikurssilla ollessani tytön Garda-järveltä. Nyt ollaan oltu jo yhteyksissä facebookin välityksellä ja vähän jo sovittiinkin, että tavataan joku kerta Gardalla. Enkä pistä kyllä asiaa yhtään pahakseni, sillä rakastan Gardaa.


Eng // Lake Taupo in North Island of New Zealand reminded me of Lago Di Garda in Italy. Funny!


------------
Majoitus:
Great Lake Holiday Park, 1 yö, 36 eur
By Ei kommentteja
Tunnisteet: , ,

Tongariro Alpine Crossing - tulivuorelle kiipeäminen

Edellisessä postauksessa julkaisin kartan Uuden-Seelannin pohjoissaaresta, jossa listasin kohteita missä me siellä kävimme. Lähdetään heti reippaasti liikkeellä tästä ensimmäisestä kohteesta. Hatuista kiinni, nyt mennään!

Uuden-Seelannin pohjoissaaren yksi must-kohteistamme meille oli Park Tongariro. Sen tulivuorien ympäriltä ja päältä mutkittelee melkein 20 kilometriä pitkä Tongariro Alpine Crossing haikkauspolku. Tämän haikkauksen mieheni halusi suorittaa, minun pohtiessani sitä, että pystynkö todella siihen. Muistanette varmaan viime syksyisen haikkauksen Kalifornian Santiago Peakille? No, minä ainakin muistan. Ja muistelen vannoneeni etten enää ikinä ryhdy moiseen hulluuteen.

Saavuttiin pitkän ajopäivän jälkeen illansuusta näiden tulivuorien läheisyydessä olevalle Discovery-leirintäalueelle. Ja ei hetkeäkään, kun yhtäkkiä olimmekin ilmoittautuneet aamu 6:lta lähtevään bussiin kohti vuoria. En oikein osannut siinä hässäkässä edes pahemmin vastustella vaan ajattelin, että no katsotaan miten meidän käy. 
No meidän kävi lopulta niin, että aamulähtö oli meille liikaa. Ei vain pystynyt toimimaan ennen auringonnousua ja peruimme veloituksetta lähtömme ja jatkoimme unia. Iltapäivästä vuori alkoi kuitenkin houkuttaa uudestaan ja säätiedotukseen vilkaisu pisti idealle lisää kyytiä. Seuraavina päivinä sataisi, joten vuorelle olisi mentävä tänään. Aika extempore sitä sitten lähdettiin omatoimisesti ajelemaan parkkipaikalle päin, jossa vaihdettiin ja pakattiin tarvittavat haikkauskamat päälle. Olin kyllä vakuutellut itselleni, että jatkan vain siihen saakka kuin jaksan, ja jään siihen paikkaan syömään eväitäni ja odottelemaan huipulle kipuavaa miestäni.






Yleisin tapa haikata tämä 19,4 km pituinen reitti on haikata se alusta loppuun siten, että jätät auton lähtöparkkiin ja maalissa hyppäät shuttle-bussiin, joka vie sinut takaisin autollesi. Kuljet siis tämän matkan bussilla. Busseja kulkee säännöllisesti päiväsaikaan, mutta hinnat olivat mielestäni kirpaisevat 35,- (NZ) per hlö. Lähdön ja maalin välinen matka on useita kilometrejä (ellei kymmeniä), joten kävellen se on jokatapauksessa lähes mahdotonta tehdä. Varsinkin koko päivän kestäneen haikkauksen jälkeen.

Voit myös tehdä kuten me teimme ja ajoimme auton lähtöparkkiin ja teimme vain puolet haikkauksesta ja palasimme samaa reittiä takaisin. Tällä tekniikalla näet periaatteessa kaiken saman, sillä kun saavutat reitin korkeimman kohdan, niin näet sieltä Red Craterin eli punaisen kraatterin, Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämän jälkeen normaalireitti kulkisi siten, että se olisi vain laskua maaliin edellä mainittujen ohitse. Me kuitenkin palasimme samaa polkua takaisin, nähden reitillä ikäänkuin kaiken tuplasti. Ja toki kävellen tuon saman matkan tuplasti.

Jos haluaa vetää haikin pidemmän kaavan kautta, niin reitiltä on mahdollista poiketa reippaille kolmen tunnin lisävaelluksille esimerkiksi Mt Ngauruhoe:lle (toiselta nimeltään Mt Doomille - Taru Sormusten Herrasta elokuvien "kulissille"). Minun voimat eivät yksinkertaisesti kyllä taipuneet tuollaisille lisäosuuksille. Olin meinaan aivan poikki jo tästä saavutuksesta. Kilometrejä meille kuitenkin kertyi tuonakin päivänä varmasti se sama 20 km.




Keskeytys, lopetus ja luovutus kävi jälleen mielessä sen tuhat ja yksi kertaa. Fysiikka oli pettää monen monta kertaa. Mutta jälleen kerran, siellä vuoren päällä ylhäällähän se palkinto sitten odotti. Tai oikeastaan useampikin. Sen lisäksi että olet juuri kivunnut tulivuoren päälle ja maa jalkojesi alla on lämmintä ja se myös höyryää, niin näet myös punaisena hohkavia tulivuoren seinämiä, sekä turkoosit Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämä on se syy miksi kannattaa jatkaa matkaa, vaikka ei millään jaksaisi. Trust me!






Sääolosuhteet kannattaa alueella ottaa tosissaan. Oli nimittäin hurjaa, kuinka ylhäällä oli oikeasti todella kylmä ja kostea sää, kun taas alempana melkeinpä helle. Itselläni vaatetuksen osalta päälläni oli yläosassa toppi, pitkähihainen sekä kevyt toppatakki ja niillä pärjäsin juuri hyvin. Alaosassa oli vain pitkät trikoot ja ne olivat oikein sopivat. Lippis vaihtui aurinkosuojasta sään kylmetessä hyvin äkkiä pipoon, eli sellainen on hyvä olla mukana. Toiset kantavat mukana myös käsineitä.

Ja kun näet tämän stop-kyltin (kuva alempana), reilin alussa, ota se vakavasti. Siinä pyydetään sinua miettimään, onko sinulla tarpeelliset varusteet mukanasi. Tunnetko olosi voimakkaaksi ja fyysisesti tarpeeksi vahvaksi koitokseen ja että onhan sää oikea. Hyvin usein ylhäällä kuulemma sataa ja se tekee asioista vaikeampaa, reitistä liukkaamman ja säästä koleamman.
Rehellisesti sanottuna, jäin pitkään miettimään tämän kyltin eteen että pystynkö ja kykenenkö. Enemmistö minusta huusi että en. Älä mene. Katselin kaukana ylhäällä kohoavaa vuorirypästä ja mietin, että ei hemmetti. En pysty. Mutta sitten on tuo toinen kaveri, joka tsemppaa, kannustaa ja jos nyt ei ihan kädestä pitäen pakota, niin ainakin syvästi toivoo että pystyisin. Lupasin yrittää siihen saakka kun kykenen. 
Haikkia tuntui suorittavan kaikein ikäiset ja kokoiset henkilöt, joten ajattelin senkin pohjalta että pakkohan minunkin on siihen kyetä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos ei ollut helppo se syksyinen Santiago Peakin valloituskaan, niin ei ollut tämäkään. Täällä maasto oli suurimmilta osin kylläkin helpompaa, mutta vaarallisia paikkoja olivat irtokivet. Kyllä minä taas loppusuoralla totesin, että tämä oli varmasti nyt viimeinen kerta kun ikinä kiipeän vuorille. Liian raskasta minulle. Mutta, miten on taas käynytkään kun katselen näitä huikeita maisemia ja muistoja sieltä... Hmmm... ei hullumpia saavutuksia? Mutta muistuttakaa minua nyt hyvät ihmiset, jos alan yhtään suunnittelemaan uusia vuoren valloituksia, että miten hel**tillisiä ne yleensä on, okei. Hah!







Kuten ylläolevista kuvista näkee. Välillä maasto on helppokulkuista, rappusia on paljon ja matka on pitkä. Sitä ei auta mikään. On vain pistettävän tossua toisen eteen, ja voi että ne tossut painoivat paljon. Matkan teko eteenpäin oli minun osaltani kyllä paikoitellen todella työlästä. Mutta tälläisillä haikkausreiteillä on kyllä huikeaa, miten vastaantulijat tsemppaavat toisiaan. Siitä saa hurjan paljon energiaa, kun vastaantulija tokaisee "Almost there" tai "You can do it". Kyllä, yesh! Piristää aivan huikeasti. Ja tietysti sitä itsekin sitten alaspäin mennessään kannustaa muita hymyssä suin, kun on juuri saavuttanut tavoitteensa. Hyvä kiertämään ja sitä rataa...

Ja taitojaan ei pidä kyllä liiotella yhtään. Voitteko uskoa, että noustessamme ylös, kuulimme kovaa huutoa vuorilta. Ikäänkuin jonkin nimeä huudettaisiin. Ensiksi ajattelimme että onpas outoa, että pitää noin kovaa huudella kansallispuistossa. Kunnes, loppupäivästä tapasimme reitin varrella joukon nuoria, joista yksi pojista oli todella pahasti ruhjeilla. Nenän verenvuotoa oli laitettu estämään tamppoonit. Tämä nuori kundi oli tippunut tuolta Mt Doom -Tuomiovuorelta parinsadanmetrin verran alaspäin, vuorenrinnettä rymistäen. Ja siksi hänen nimeään oli huudettu. Oli suorastaan ihme, että kaveri oli vielä elossa. Maasto vuoren rinteillä on, kuten arvata saattaa todella repivää kiveä. Onhan kyse laavakivestä. Huh, ajattelen vieläkin, että saa kyllä kaveri kiittää jotain suojelusenkeliä tuosta selviytymisestään. Hui kamala! Siispä jokainen askel on täällä otettava harkiten. Jyrkemmissä kohdissa ei ole varaa liukastella. Varsinkin alaspäin tuleminen on vaarallista. Tiesittekö että n. 80% korkeiden vuorien kiipeilyonnettomuuksista tapahtuu alaspäin tultaessa, kun huippu ja tavoitteet on saavutettu. Perillä maalissa ollaan vasta alhaalla. Se on hyvä aina muistaa.



Muista mukaan haikkaukselle:
-vedenkestävä takki
-paljon lämpimiä vaatekerroksia
-hyvät kengät
-aurinkorasvaa
-ruokaa ja juomaa
-hattu (ja hanskat)
-puhelin



Rehellisyyden nimissä suosittelen tätä haikkausta kuitenkin kaikille, jotka vähänkin kokevat haikkauksen omakseen. Periaatteella jos minäkin selvisin siitä, selviät sinäkin.
Onko siellä ketään kuka olisi tämän jo taivaltanut ja näitä huikeita maisemia ihaillut ylhäältä käsin?



Eng // We did the Tongariro Alpine Crossing walk (around 20 km) and gosh it was painful - and of course really nice!
----------------------
Majoitus
Discovery Lodge, 1 yö, 30 eur (Täältä saa kuljetuksen haikkaukselle)
By 6 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

Uuden-Seelannin pohjoissaari. Mitä luvassa?

Huikean eteläsaaren jälkeen siirryimme campervanimme kanssa lautalla Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Olin ihan täpinöissäni ja vähän jo skeptinen, että voiko pohjoissaari olla yhtä huikea kun kokemamme eteläinen. Se kaikki jää tuonnemmaksi kerrottavaksi. Tässä vastaavanlainen kartta pohjoissaaresta, jonka tein jo etelästä. Näissä kohteissa vietimme aikaa ja näistä on ajan kanssa tulossa juttua blogiin. Muutama odotteleekin jo valmiina, joten toivottavasti sopii, että Uuden-Seelannin teemalla jatketaan vielä muutaman postauksen verran. Sitten siirrytäänkin jo Australian ihmeisiin. Sillä kyllä sitä sielläkin maassa on hurjan paljon nähtävää.





Wellington I Lautat saapuvat tänne, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin. Me kuitenkin tietoisesti skippasimme sen ja jatkoimme suoraa matkaa abouttia rallaa tuonne keskivaiheille, Tongariroon.

Tongariro I Huikea (ja raskas) Tongariro Alpine Crossing -haikkaus tulivuorille on syy, miksi tänne kannattaa saapua.

Lake Taupo I Iso kaunis järvis, maan suurin, muistuttaa kovasti Italian Garda-järveä. Tykkäsin.

Rotorua I Tällä seudulla on hurjasti geotermisiä, kuumia lähteitä. Pakkohan niitä oli testata.
  
Bay of Plenty I Valkoista hiekkarantaa kilometritolkulla. Näin luki esitteessä. Harmiksemme meidän käynnin aikana satoi ja satoi.

Hot Water Beach I Tämä hyvin mielenkiintoinen paikka on yksi ehdoton suosikkini pohjoissaarella. Laskuveden aikaan, voit kaivaa itsellesi rannalla kuuman lähteen. Mutta paikka vaihtelee ja se on löydettävä vain kokeilemalla. Tämä on pakko kokea uskoakseen.

Coromandel I Kaunis näköalareitti upeine maisemineen. Paljon pieniä mutkaisia vuoristoteitä. Ei pahoinvoiville.

Auckland I Pohjoisen yksi isoimmista kaupungeista. Kesti tovin, ennenkuin kaupunki näytti parhaat puolensa. Täältä tulossa ainakin yksi hostelli arvostelu ja suositus.


Tälläistä kaikkea siis luvassa pohjoissaarelta, mutta ajattelin esitellä vain muutaman näistä kohteista nyt, jotta päästään sinne jo mainitsemaani Australiaan pian.
  

Eng // Sneak peek from our Road Trip here in north Island of New Zealand.


By Ei kommentteja
Tunnisteet: , , ,

Kaikoura ja sen huikea Peninsula Walkway

Kun aloitin nämä Uuden-Seelannin postaukset, lupasin teille tässä tiiserissäni postauksia noista kaikista paikoista. Nyt ollaan päästy eteläsaaren osalta jo Kaikouraan, toiseksi viimeiseen paikkaan. Tuo kartassa näkyvä Picton jääköön hamaan tulevaisuuten. Se on siis paikka, satama, josta lautat lähtevät pohjoissaarelle. Kerron siitä lisää myöhemmin, sillä pohjoissaarella on vielä paljon näytettävää ja sitten haluankin esitellä teille jo Australiaa, jossa nyt ollaan. Mennään siis nyt tähän pieneen surffihenkiseen kylään, nimeltä Kaikoura.

Kaikoura on kuuluisa valaiden bongauksestaan. Täällä järjestetään päivittäin lukuisia veneretkiä merelle. Myös delfiinejä näyttäytyy täällä usein. Kylän keskusta on hyvin pieni, joten sen suhteen tekemiset on nopeasti tehty. Yksi suosituimmista kohteista onkin Kaikoura Peninsula Walkway. Tämä kolmen tunnin mittainen haikki, kulkee -jälleen kerran- huikeissa maisemissa korkeiden merenrantakallioiden reunuksilla. (Kun nyt aloin käsittelemään näitä kuvia blogiin sopiviksi, niin ei taas voinut kun pyöritellä päätään ja haukkoa henkeään, että miten upeissa maisemissa ollaan saatukaan olla. Menkää kaikki pliiiiis Uuteen-Seelantiin, siellä on niin kaunista).

 
Kaikoura Peninsula Walkway alkaa alueelta, missä esiintyy paljon hylkeitä. Ja paljolla tarkoitan, että niitä todella oli rantakallioilla siellä täällä. Olipa yksi eksynyt myös keskelle parkkiruutua päivätorkuilleen.

 
Tässä hylkeiden kallioiden kohdalla sijaitsee muuten myös julkinen parkkipaikka, josta voi lähteä haikkaukselle. Me olimme jättäneet auton jo kylän keskustan turistikeskuksen parkkiin. Tällöin reittiin tuli pari kilometriä lisää, vahingossa. Kannattaa siis ehkä jättää auto parkkiin tänne.

 
Tämä reitti on huikea. Maisemat ovat huikeita. Ja jos oikein onni käy, voit bongata myös valaita täällä. Sen takia mekin tänne suuntasimme, mutta pitkään merelle tuijotettuamme emme nähneet kuin kuvitelmia valaista. Oi vitsi, joku päivä sellainen olisi kyllä kiva vielä nähdä! Mieluiten ilman yli sadan euron hintaista venematkaa...

Me vietimme Kaikourassa vain yhden yön ja pari päivää sen ympärillä. Tykkäsin kovasti tämän kylän fiiliksestä. Kuvissa muuten paistaa ihanasti aurinko ja siellä olikin paikoitellen lämmin, mutta tuuli oli yllättävän viileää ja varsinkin tuolla Peninsula Walkwaylla oli paikoitellen aivan jäätävän kylmää. Onneksi tuli siis pipo mukaan sinne.

 
Hieman haikeudella jo katselen näitä upeita maisemia mitä Kaikourallakin oli tarjota. Se on kuulkaas sellainen juttu, että ei kaikkialla vaan ole tälläistä. Mitäpä sanot, toimiiko?


Eng // Kaikoura, New Zealand was a really nice small town with a beautiful views. Well of course it was beautiful, it´s NZ.

---------------
Majoitus:
A1 Kaikoura Motel and Holiday park, 1 yö, 40 NZ
By 4 kommenttia
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)