Pilasiko maailmanympärimatka rakkauteni Amerikkaan?

Näin minä kuulkaa ääneen höpisin, kun ensimmäisenä aamuna Havaijilla lähdimme Waikiki Beachille tutustumaan. Tai no, oikeastaan istuimme Yard House nimisessä ravintolassa myöhäisellä aamiaisella ja kaikki oli vaan jotenkin niin... Liikaa. Kaikkia ketjumyymälöitä, ylipirteitä ihmisiä, bikinibeibejä, liian isoja ruoka-annoksia... Ja kun tarjoilija kysyi kolmatta kertaa ollaanko varmasti ookoo ja onhan ruoka ookoo, niin apua! On kaikki ookoo, kiitos vain kysymästä. Vai onko? Sillä miten ihmeessä minulle tuli edes tuollainen ajatus päähäni? Oliko kuvani maasta muuttunut niin paljon nyt enemmän muita maita nähtyäni. Eikö Amerikka ollutkaan enää se kaikista täydellisin matkamaa?
 


Avocado sandwichin viimeisteltyäni ja tipit jätettyämme suuntasimme Waikikin rantaa kohti. Ranta oli aika pahasti turistien täyttämä, mutta hei, sitähän me ollaan itsekin. Aurinko paistoi ja merivesi hehkui turkoosina. Ollaanko me tosiaankin Amerikoissa? 
Jatkamme kävelyä rantaa pitkin ja vaikka joudumme poikkelehtimaan ihmispaljouden lomasta, minut valtaa jotenkin ihan hyvä fiilis. Onneksi. Ranta näytti buenolta ja en enää malttanut odottaa hetkeä jolloin pääsisin veteen kokeilemaan surffausta. Ja niinpä ei aikaakaan, kun tuollaiset hullut ajatukset alkoivat kuin itsestään kadota päästäni... Mitä hel**** olinkaan oikein ajatellut? Amerikkahan sai juuri yhden täydellisen tähden lisää tajuttuani, että sieltä löytyy tälläinen lomaparatiisi nimeltään Havaiji. Palmuja, beachiä, surffia, suppia, turkoosia merta, auringonlaskuja... Tosiaan, jutun kuvat ovat ensimmäisen illan auringonlaskusta. Havaiji, olin myyty.
 




Ja nyt, 11 vuorokauden jälkeen en oikeastaan malttaisi lähteä pois täältä Havaijilta. Viimeksi tänään, Waikiki Beachillä surffauksen jälkeen, heitin ilmoille kysymyksen, että koskahan sitä pääseekään takaisin Havaijille? Tämä on kuitenkin niin kaukana Suomesta, että ahisti oikein rintaa ajatus siitä, että siihen voi mennä tovi jos toinenkin. Toisaalta, löysin paikasta täydellisen lomakohteen, joka kattaa kaikki intressit mitä lomalta itse voin vaan toivoa. Aurinkoa, rantaa, snorklausta, sukellusta, surffausta, suppia ja shoppailua. Sitä kaikkea tarjoaa Havaiji, Amerikoissa.

Kohtalon johdatusta tai ei, mutta tulimme juuri viimeisen illan dinneriltä samaisesta ravintolasta, Yard Housesta. Täpötäydestä ravintolasta saimme sattumalta viereisen pöydän, kun ensimmäisenä päivänämme siellä ollessa. Mielessä oli aivan eri ajatukset... Lisäksi ruokaa odotellessa alkoi ravintolassa soida Phantom Planetin, OC-sarjasta tuttu tunnusbiisi, California. Teki mieli laulaa mukana ja kovaa. Biisi on yksi luottobiiseistäni ja tuo aina mukanaan hyvän fiiliksen. Niin, ehkäpä tuosta biisistä kevyenä aasinsiltana sellainen asia, että HUOMENNA ME LENNETÄÄN SINNE KALIFORNIAAN!!! Jihaaaaa :) Loput Havaiji postaukset tulevat siis Lalalandiasta.


Eng // Greetings from Hawaii. First I got mixed feeling when we landed in USA after seeing so many different and exotic culture. Thank god that feeling went away and I absolutely loved Hawaii. Gotta get back here someday. Tomorrow California is calling.

Fidzin paratiisikuulumiset ja pari vinkkiä sinne aikoville

Fidzi valikoitui kohteeksemme osittain vähän arpomallakin kahden kohteen välillä. Halusimme nimittäin pysähtyä matkalla Havaijille, jollakin Tyynenmeren sadoista saarista. Bora Bora pelasikin jo itsensä pelistä pois hurjilla lentohinnoillaan. Ja Fidzin lisäksi toinen kohde jota pitkään mietittiin oli Cookinsaaret, josta olen nähnyt ja kuullut pelkästään hyvää mm. Rimma matkablogista sekä Laura Let´s Go matkablogista. En usko että kumpikaan näistä kohteista olisi millään tasolla voinut olla pettymys. Meille vaan lopulta kohteeksi valikoitui Fidzi, oltiinhan kuultu siitäkin pelkkää positiivista mieheni veljeltä ja hänen tyttöystävältään. Ja niinpä me sitten löysimme itsemme Australian jälkeen täältä palmupuiden täyteiseltä Fidzin saarelta. Näistä maisemista.



Fidzin saariryhmään kuuluu yli 300 saarta. Kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Viti levun -saarella, Nadissa. Lentokenttiä on kymmeniä ympäriinsä eri saarilla, ja myös veneellä pääsee osiin saarista.
Muuten liikkuminen Fidzillä poikkeaakin aikalailla totutusta Aasia-meiningistä. Ei ole tuk tukeja, skootterivuokrauksia tai lava-autoja. Taksitkaan eivät kuljeta toiselle puolelle saarta, vaan pyörivät lähinnä lentokentän ympärillä olevassa Nadin kaupungissa. Eli kannattaa huomioida tämä asia lentokentältä hotellille siirryttäessä.
Meidän hotellimme sijaitsi Nadin ja Suvan (pääkaupunki) välimaastossa, aivan rannalla, Coral Coastilla. Ja jouduttiin kyllä hieraisemaan pari kertaa silmiämme, kun selvitimme meidän lentokenttäkuljetusta, joka maksoi lopulta yhteen suuntaan meiltä 160 FJD (eli noin 80 eur / suunta). Sama vielä takaisinkin päin, sillä yksinkertaisesti edullisempaa ei ollut tarjolla. Ai miksikö? Meidän hotelli sijaitsi hyvällä alueella toki, Coral Coastilla, mutta 4 kilometrin päässä päätieltä. Päätietä pitkin kulkee toki hyvin busseja Nadin ja Suvan välillä, eivätkä bussiliput maksa montaakaan euroa. Mutta matkatavaroiden kanssa tuo neljä kilometriä on vähän liian paljon. Eikä bussien aikatauluista ole mitään varmuutta. Ne kulkevat Fiji-timessa, eli Fidzin ajassa, rennosti siis. Oli siis vain kärsittävä tuo kuljetusmaksu nahoissaan...



Fidzi on suosittu myös elokuvien kuvauspaikkana. Mm. kasarihitti The Blue Lagoon (Sininen laguuni) -elokuva, jossa pääosassa näyttelee Brooke Shields on kuvattu Fidzin saarilla, sekä myös Tom Hanksin tähdittämä Cast Away (Tuuliajaolla) elokuva. Voi niitä poloisia, ketkä joutuvat viettämään kuukausi tolkulla kuvauksissa näissä maisemissa... Pääsiskö assariksi?

Minut lumosi Fidzillä sekä nämä maisemat, että myös ylipäätään koko Polynesialainen kulttuuri ja ihmiset. Meidän Crusoe's Retreat -hotellin kaikki työntekijät, manageria lukuunottamatta, olivat paikallisia viereisestä kylästä. Muutenkin hotelli eroaa kuulemma hieman valtavirtahotelleista, sillä täällä on haluttu ylläpitää paikallisia tapoja ja tuoda esille paikallista kulttuuria. Tiedä sitten johtuuko runsas ohjelmatarjonta hotellilla siitä, että päätielle oli matkaa sen neljä kilometriä ja periaatteessa missään lähistöllä ei ollut mitään muuta ja vieraita on hyvä kuitenkin viihdyttää jotenkin. Mutta me saimme tosiaan kokea hotellillamme paljon paikallisia juttuja, joista turistiesitteiden mukaan sai muuten maksaa hunajaa, jos haluaisi osallistua sellaisille retkille erikseen.
Hotellillamme oli jokapäivälle oma ohjelmansa. Esimerkiksi perjantai-iltaisin oli kava-ilta. Tuon paikallisen perinnejuoman valmistuksen seuraaminen ja sen maistaminen. Yhtenä iltana seurattiin vuorostaan Lovo-ruuan valmistusta, jossa lihat kääritään banaaninlehtiin ja laitetaan maahan hautumaan ja toisena iltana taas seurattiin paikallista tanssiesitystä ja jouduttiin päästiin itsekin vähän esiintymään ja tanssimaan. Tulipa yksi ilta laulaa lurautettua myös Maamme laulu kahdestaan muille. Sunnuntaina sai puolestaan osallistua viereisen kylän kirkonmenoihin. 
Tutustuttiin resortissamme nuoreen saksalaiseen pariskuntaan, joka oli juuri ollut wooffaamassa Uudessa-Seelannissa puolen vuden ajan. Heidän kanssaan touhuttiin sitten kaikkea hauskaa, kuten pelattiin rantalenttistä, tennistä ja snorklattiin ihan ilmatteeks rannalla, joka oli aivan hotellimme vieressä. Varsinaista hiekkarantaa ei hotellimme edustalla ollutkaan, vaan periaatteessa korallit alkoivat heti rannasta. Laskuveden aikaan pystyi paremmin kävelemään rannalla ja siellä olisi ollut mahdollista myös ratsastaa rannalla - joka on siis mun ihan yksi ultimaattisista unelmista ja arvatkaa harmittaako kun en heti ensimmäisinä päivinä tarttunut tähän mahdollisuuteen. Loppuajasta nimittäin Fidzillä satoi ja aivan viimeisinä päivinä koettiin jopa myrsky. Ei ollut enää rannalle ja ratsastamaan mitään asiaa. Parina viimeisenä päivänä satoi jopa niin paljon, että osa lentokentille vievistä teistä tulvi, joten saimmekin jännätä että päästäänhän varmasti kentälle saakka. Kurja uutinen oli myös se, että yhden yön jälkeen oli hotellimme rinteellä tapahtunut mutavyöry ja yhden huoneen asiakkaat oli jouduttu siirtämään kokonaan toiseen majoitukseen tämän johdosta. Mutta meidän naapurikylässä oli myrskyn johdosta menehtynyt nuori pappi ja sitä todennäköisesti auttamaan tullut mies. Heidät molemmat oli löydetty aamulla rannasta menehtyneenä. Meidän hotellin työntekijät kertoivat aamulla asiasta, olihan kyseessä heille tuttu henkilö. Ihan kamala ja koskettava uutinen. Elämässä otetaan ja annetaan. Meillä ei tähän nähden ollut siis mitään ongelmaa hotellillamme. Pelasimme kortteja ja pidimme sadetta.
Fidzillä sataa kuulemma maalis-huhtikuussa eniten, ja nythän siellä ollaan menossa talveen päin. Siispä jos takuuvarmaa aurinkoa kaipaat, niin tämä ei välttämättä pärjää joululoman korvaajaksi Thaimaalle. Lämpötiloissa ei sen sijaan ollut mitään valittamista. Ilma oli leppoisan lämmin myös iltaisin, mutta ei tukalan kuuma päivisinkään. No okei, kerran kun käveltiin päätieltä neljä kilometriä hotellille kantamusten kanssa, niin oli kieltämättä aika tukalaa.




Ihmettelettekö tätä kuvaa? No siinähän on Mili. Naapurikylän vuohi karkasi useasti meidän hotellin pihalle ja ensimmäisen kerran tutustuttiin Miliin meidän mökin edessä kun se jolkotti mennä katkennut (tai irti purtu) köysi kaulassaan. Ei oikein aluksi tiedetty mitä tehdä kaverille, niin sidottiin Mili kiinni aitaan ja ilmoitettiin asiasta respaan, jossa meille vähän hymähdeltiin ja viitattiin asiaan kintaalla. Tällöin meille esiteltiin Mili ja sanottiin että sillä on tapana karkailla tänne, antakaa vain olla. No niinhän me tietysti sitten annettiinkiin.

Fidzin paikallisiin kyliin, tulee muuten pyytää kylän johtajalta lupa astua peremmälle. Lisäksi opin myös, että hatut ja päähineet eivät ole soveliaita, sillä ne estävät uskomusten mukaan pään yhteyden jumaliin. Fidzillä oli myös selkeä ohjeistus kunnioittavasta pukeutumista kaupungeissa ja kylissä ja eipä muuten hotellin ravintolaankaan ollut asiaa uimakamppeissa. Maassa asuu fidziläisten lisäksi paljon myös intialaistaustaisia fidzinintialaisia. Virallinen kieli maassa on englanti, sekä fidzi ja fidzinhindia.

Päivät huljuivat siis pitkälti hotellin ruoka-ohjelman mukaan, sillä hotellin ravintola oli ainoa paikka jossa söimme koko reissun aikana, koska mitään muuta ei ollut lähimainkaan tarjolla. Tiesin toki, että muutama hotellin asukas tutustui viereisen kylän kyläläisiin ja he kävivät välistä syömässä siellä.
Aamupala kuului majoituksen hintaan, mutta muut ruuat olivat lisähintaisia. Aluksi asia kismitti aika lailla, juuri sen takia, kun muita vaihtoehtoja ei ollut. Kello neljän iltapäivätee oli myös ilmainen ja sinne kannatti osallistua, sillä tarjolla oli yleensä aina myös jokin leivos.

Ruuat olivat kyllä aina oikein maistuvia, mutta kasvisruuan vaihtoehdot olivat hyvin rajalliset. Mutta onneksi tajusin ottaa asian esille ja aloinkin voida tilata vaihtuvan menun ulkopuolelta ja onneksi toisinaan sain myös ruuasta hieman alennusta. Piti ehkä vain muistaa mainita, että joudunko maksamaan esimerkiksi liha/kalabuffetista täyden hinnan, jos otan vain salaatteja.
Vierailun aikana, saimme myös kuulla että netistä olisi voinut ostaa hotellin varauksen yhteydessä myös dinner-paketin, jolloin olisimme saaneet syödä ja tilata vaikka mitä kiinteällä hinnalla. Mutta tätä ei mainostettu kyllä missään hotellilla, eikä tästä kannata saada mielikuvaa sellaisista rannekkeellisista hotellibuffista, ei. Tämä ei ollut lainkaan sellainen paikka.


Liikkuminen

Julkista liikennettä löytyy toki, kunhan vain majoitut päätien lähellä, silloin sinun on mahdollista hyödyntää sitä. Meidän lähimpään kylään, Sigatogaan, oli noin tunnin matka bussilla. Hotellilta tarjottuna kuljetus Sigatogaan olisi maksanut 150 FJD (noin 75 eur), eli aivan törkeän hintava. Me sen sijaan otettiin jalat allemme yksi päivä ja lähdettiin reippailemaan kohti päätietä, mutta eipä meidän kauaa tarvinnut matkaa tehdä, kun minibussi pysäytti meidät ja tarjosi parilla kympillä kyytiä Sigatogaan saakka. Bussi oli matkalla lentokentälle ja pysähtyi toki matkalla pariin hotelliin hakemaan asiakkaita, mutta eihän se meitä haitannut. Lomalaisia, Fiji-time.
Paluumatkalla Sigatogasta hotellillemme otettiin kuitenkin paikallisbussi allemme, ja olisiko se kustantanut meiltä molemmilta vain 10 FJD (noin 5 euroa). Eli hintaerot on aivan massiivisia. Jos kysytte minulta oliko Fizdi hintava, niin joo oli. Hotellien ja länkkäripalveluiden osalta. Mutta jos oli mahdollista käyttää paikallisten kulkupelejä ja vierailla paikallisten kaupoissa, niin ei.
Hotellilla ollut matkamyyjä ihmetteli sitä, kuinka niin moni Aussi matkustaa mieluummin Balille, eikä Fidzille. No heipä haloo, Balin hintataso on vain murto-osa teidän tarjoamista palveluista. Mutta en tietenkään tohtinut sitä ääneen siinä sanoa.

Majoitus
Hotellin sijainti nouseekin ensisijaiseksi asiaksi Fidzillä. Itse suosittelen kuitenkin sijaintia Coral Coastia, sillä meri ja korallit ovat upeita siellä. Saimme etukäteen suosituksen yöpyä Mango Bay -hotellissa, mutta se oli valitettavasti täynnä kun lähdimme hotellia varaamaan. Tämän hotellin sijainti on hyvä päätietä ajatellen, joten et ole pelkästään hotellin (hintojen) armoilla. Toinen hotellivinkki on The Beach House, mutta tämäkin oli jo meille täynnä. Ehkäpä ensi kerralla sitten...


Fidzillä ei todellakaan tarvinnut stressailla. Ja varsinkin kun meidän toimintaympäristö oli aikalailla rajattu tähän hotellin ympäristöön, koska oltiin laiskoja (ja pihejä noilla hinnoilla) osallistumaan yhtään mihinkään muuhun. Niin päivät menivät aurinkotuolissa, josta oli helppo päästä snorklaamaan suoraan koralleihin. Täällä on mahdollista nähdä niin kilpikonnia, delfiinejä kuin haitakin. Ja kuulemma sukelluksella haita näkee lähes aina. Tämä ei ollut se myyntipuhe, minkä itse halusin kuulla, mutta niinhän siinä kävi, että löysin itseni yksi päivä sukeltamassa haiden kanssa. Ja tosiaan yksin, sillä miehelleni tuli parin päivän ajaksi flunssaa ja siinä kunnossa on turha lähteä sukeltamaan. Onneksi meidän uudet saksalaiset ystävät suorittivat sukelluskurssia täällä samaan aikaan, joten sain heistä seuraa sukellusreissulle.



Crusoe's Retreat hotelli oli kaikin puolin toimiva, sillä aktiviteetteja oli paljon ja resortissa toimi tosiaan oma sukelluskeskus. Meidän oma mökki oli todella iso ja siisti ja oikeastaan ainoa huono asia oli tuo sijainti päätieltä. Viikon lomallahan täällä hyvinkin viihtyy pelkästään vaan hotellin alueella, mutta meidän 9 vuorokauden reissulla sitä jo vähän alkasi kaipaamaan jotain muuta. Usemmat vieraat tekivätkin niin, että yöpyivät tässä osan lomastaan ja jatkoivat siitä toiselle saarelle.


Suppaamaan en muuten Fidzillä sitten koskaan päässyt, vaikka siitä fiilistelinkin aikaisemmin jo täällä. Tiedä sitten, mistä tuokin mainoskuva on otettu, mutta meidän hotellilla ei tosiaan suppilautoja tunnettu. Ja sen ainoan kerran kun laitoimme tällä reissulla matkalaukut ruumaan, niin nehän seikkailivat sitten vasta seuraavana aamuna perille



Miten Fidzille sitten pääsee? 

No, tänne toiselle puolelle maapalloa pääsee monenkin pompun kautta lentämällä, mutta suorin ja nopein tie Suomesta on  - uskokaa tai älkää - kahdella suoralla lennolla. Voit nimittäin lentää Fidzille suoraan Hong Kongista tai Soulista, jonne Finnairilla on suoria lentoja Helsingistä. Eli jos tuumit, että hitsi kun se Fidzi on niin kaukana... (no toki teknisesti se onkin), mutta oikeastaan se on "vain" kahden lennon päässä.

Fidziltä jäi kaipaamaan ehdottomasti saaren kauneutta, uskomattoman kirkkaana hohkavaa turkoosia merta, iloisia ihmisiä ja raikuvia bula bula-huutoja! Voiko olla siistimpää tervehdystä, kuin bula! Täällä Havaijilla sanotaan "aloha", ja onhan se kyllä lähes yhtä hyvä, mutta täälläkin meinaan joskus päräyttää ilmoille vielä bula-tervehdyksen! Se vain jotenkin jäi niin mieliin.
Ja ainiin, mieliin jäi myös Fiji-time. Lupasimme nimittäin lentokentälle mentäessä viedä mukanamme tämän käsitteen. Kun pysähdyimme matkalla lentokentälle matkamuistomyymälään (ja wc:hen), koska matkaa oli sen kaksi tuntia, niin olin yhdessä kohtaa hyllyjen välissä jo hädissäni, että mihinhän aikaan meillä olikaan tärskyt kuskimme kanssa, johon paikallinen nainen sanoi, että älä huoli. Noin yhden aikaan, mutta Fiji-time. Tokaisin siihen, että tykkään tuosta Fiji-timesta kovasti, johon nainen antoi vinkin. Kun nyt matkustatte takaisin kotiinne, viekää Fiji-time mukananne. Ei elämän aina tarvitse olla niin kiireistä ja kellon perässä juoksemista. Niih, koitetaas muistaa tämä rento Fiji-time käsite ja höllätä, ainakin joskus välillä.

Onko kukaan lukijoista vieraillut Fidzin paratiisissa?


Eng // Fiji was absolutely beautiful place to visit. Smiling people and good spirit. I also loved their Fiji-time, which means that you don´t have to run by o´clock all the time.

---------------
Majoitus: Crusoe's Retreat hotelli, 9 vrk, 575 eur

Sukeltamassa Australian valliriutoilla

Tässä Havaijilla hotellihuoneessa loikoillessa ja Ben & Jerry'sin Cookie Dough-jätskiä syödessä aloin pläräämään pinnanalaisia kuvia meidän Australian sukellukselta. Sukellus kuului siis (lisämaksusta toki) osaksi meidän purjehdusreissua Whitsundaysin edustalla. (Purjehduksesta voit lukea lisää täältä, osa1 ja osa2). Laivallisesta porukkaa, meitä oli kuitenkin vain neljä sertifioitunutta sukeltajaa matkalla pinnan alle. No, toinen mokoma toki sellaisia, jotka halusivat kokeilla sukellusta ensimmäistä kertaa. Meidät kuljetettiin kumiveneellä viereiselle sukellusveneelle, jossa hoidettiin paperiasiat kuntoon ja käytiin sukelluksen kulkua läpi. Suunnitelman mukaan teimme vain yhden sukelluksen.





Veden lämpötila oli tuolloin 29-astetta, mutta turvallisuussyistä käytimme märkäpukua. Lisäksi, kun sukeltaa syvemmällä, niin kyllä siellä vaan yllättävän viileä alkaa tulemaan sukelluksen jatkuessa. Me sukelsimme aika lailla kevyen sukelluksen, vain 10 metrissä ja kestoltaan 37 minuuttia. Tykkään itse tämän tyyppisistä dyykeistä, kun minulla ei ole mitään intohimoa päästä mahdollisimman syvälle.

Se mikä yllätti, niin näkyvyys ei ollut lainkaan niin wow, kuin kuvitella voisi. Olisiko se ollut noin kymmenen metrin luokkaa (mikä toki Suomessa on huikean hyvä näkyvyys, mutta ei yleensä trooppisissa vesissä). Lisäksi tuulinen sää teki vedestä hieman sameaa. Mutta silti, sukellus on aina elämys ja tuntuu aina yhtä hyvälle. Ja aina pinnalle noustessa on ihan yhtä kuningas-fiilis sukelluksen jälkeen, kuten kuvasta näkyy!


(Kuva on otettu Gopro-kameralla, ja tässä reissun aikana siitä on nyt ilmennytkin muutamia negatiivisiäkin asioita. Kuten esimerkiksi se, että vesipisara näytöllä, näyttää juuri tältä kuin kuvassa naamani kohdalla. Ja kun linssin koteloa ei usein muista putsata pisaroista ja koska kamerassa ei ole näyttöä, niin lopputulos saattaa yllättää ja välillä joutuu vähän pettymäänkin).




Sen sijaan katsokaapas näitä purjehduskolleegani ottamia kuvia hänen sukellukseltaan Olympuksen peruspokkarilla vesikotelolla. Sanoisin että aivan huikeita! Gopro kamera ei pysty lainkaan samaan pinnan alla, jossa valonmäärä vähenee mitä syvemmälle mennään. Nämä pokkarilla otetut kuvat antavat oikean kuvan siitä, miltä sukelluksella Valliriutalla oikeasti näyttää ja kuinka huikeita korallit ovat.





Huikea tuo pinnanalainen maailma, eikö!

Huomenna otetaan muuten auto alle täällä Havaijilla ja lähdetään kruisailemaan pitkin Oahun saarta. Pakataan snorklikamat messiin ja käydään tutkailemassa miltä se pinnanalainen elämä täälläpäin maailmaa näyttääkään.


Ps. Ollaan muuten syöty jätskiä melkein joka päivä. Siis sekä täällä, että Australiassa ja myös myös Uudessa-Seelannissa. Sieltä se kaikki oikeastaan alkoikin, kun löydettiin Magnumin Peppermint uutuus-jätski ja sitä oli saatava sitten melkein jokaisella pysähdyksellä. Sama jatkui Ausseissa ja huh, onneksi ei olla löydetty sitä makua täältä Havaijilta, ainakaan vielä. Näemmä tuo B&J toimii yhtä lailla. Uskallankohan muuten kainosti tiedustella että mahtaako Peppermint makua löytyäkään edes Suomesta...?


Eng // Diving in near Great Barrier Reef, Australia.

Sailing Australia, osa2: Purjehduksella ei todellakaan käy aika pitkäksi

Ahoy! Tässäpä vielä jatkoa purjehdusretkemme ensimmäiseen postaukseen (joka löytyy täältä). 
Näistä maisemista oli kyllä huikea herätä aamuisin ja kömpiä kannelle aamupalalle. Aamupalan yhteydessä kapteeni ilmoitti aina päivän ohjelmasta, josta emme tosiaan tienneet etukäteen juurikaan mitään, sillä ohjelma muodostui aina sään ja tuulien mukaan. Kolmantena päivänä meillä oli luvassa sukellusta tai vastaavasti snorklausta mikäli ei halunnut osallistua sukellukseen. Teen sukelluksesta kokonaan oman juttunsa, tämän jo julkaistun snorkkeliretken kaveriksi. Sukelluksen lisäksi päivään mahtui lisää snorklausta ja rantautumista maihin näissä maisemissa... Aika jees.




Vaikka useassa kuvassa taivaalla lymyileekin nuo tummat pilvet, niin yllättävän vähillä sateilla selvittiin. Kuten tuossa mainitsinkin, niin kapteeni suunnitteli reitin meille sään mukaan ja vain muutaman kerran kannella ollessamme jouduimme syömään katoksen alla. Muutoin täällä kyllä lämpöä ja aurinkoa piisasi. Välistä jopa liiaksikin. Australian uv-säteen kanssa ei todellakaan ole leikkiminen ja 50-suojakerroin rasvaa tuli lisättyä tuon tuosta. Whitsundays sijaitsee Queenslandin osalvatiossa, joka kutsutaan "Sunshine State:ksi", mutta luin jostain, että yhtä hyvin sitä voisi kutsua kuulemma "Skin Cancer State:ksi". Niin paljon tässä osavaltiossa kuulemma esiintyy ihosyöpää. Edellisessä postauksessa mainitsemani kokovartalomärkäpuvut, jotka olivat pakollisia veteen mentäessä, osoittautuivatkin hyväksi auringonsuojaksi noissa helteissä.

Whitsundayn saariryhmään kuuluvalla Hayman Islandilla sijaitsee yksi hotelli, joka on kuulemma aivan ökykallis. Yksi yö siellä saattaa maksaa noin 20 000 taalaa. Hotelli on kuulemma suosittu julkkisten piirissä (no, kellepä tavan tallaajalla sinne olisi asiaa noilla hinnoilla). Mutta mepä päästiin veneellä aika lähelle saarta ja uiskenneltiin ja snorklattiin sen ympäristössä. Kuvassa näkyvä pienlentokone lennättää juuri asiakkaita todennäköisesti hotellilta katsomaan valliriuttaa ilmoista käsin.


Yläpuolella olevasta kuvasta näkyy purjehdusreittimme ja kartta Airlie Beachistä ja Whitsundaysin alueesta. Great Barrier Reef näkyy kartassa aivan yläkulmassa, eli seilasimme ulompien valliriuttojen tuntumassa. Jos päätät tästä innostuneena lähteä Australiaan purjehtimaan Solway Lassilla, niin reitti saattaa olla hieman erilainen, koska se muotuotuu tuulien mukaan. Mutta aina laiva pysähtyy kyllä Whitehaven Beachillä, siitä ei huolta ja snorklatessa näkymät ovat varmasti kaikkialla yhtä loistavat.

Mutta, mitä muuta laivalla sitten voi tehdä? Tilat ovat rajalliset, se on totta. Nettikin kuuluu vain hyvällä lykyllä hetken aikaa mastojen lähellä aamuisin, eikä siihenkään ole oikein aikaa, sillä tälläisellä laivalla riittää puuhaa, yllättävää kyllä. Joko vaihdat kuulumisia muiden matkustajien kanssa, luet kirjaa, otat aurinkoa, juttelen kapteenin kanssa ja pääset ohjaaman venettä, tai sitten on joko lounas, välipala tai illallinen. Yhtenä hetkenä tutustutaan tarkemmin laivan historiaan tai koralleihin. Mutta kyllä yksi hauskoimmista ajanvietteistä oli laivasta mereen hyppääminen Tarzan-liaanilla! Tässä (alla kuvassa) allekirjoittaneen hyppynäyte, tai ennemminkin alkuvalmistelu. Hyppyni oli niin lyhyt ja kuulemma hauskannäköinen, että se ei ikuistunut tämän enempää muistikortille, hahaha. Sen sijaan, voitte käydä katsomassa blogini facebook-sivuilla videon siitä kun mieheni hyppää aika tyylipuhtaasti liaanilla. Tää oli hauskaa!



Viimeisen illan auringonlaskuun tuli aika täydellinen piste iin päälle, kun veneemme ympärille tuli hyppimään pari delfiiniä! Veneemme oli ankkurissa rauhaisassa poukamassa ja me kaikki illallisen jäljiltä vielä kannella istumassa, kunnes merestä alkoi kuulua polskahduksia. En voinut uskoa, että toiveeni siitä että näkisimme delfiinejä toteutui! Yksi delfiini kiersi laivaa molemmilta puolilta ja esitteli hyppyjään pariin otteeseen. Vaikka oli jo todella pimeää ja myöhäistä, niin kyllä delfiinit silti merestä tunnisti. Toiset matkustajat sanoivat, että olivat nähneet myös varhaisella aamulla delfiinejä.

Joka ilta näimme myös valtavan isoja kaloja aivan laivan ympärillä, ja jos kippari ei olisi sanonut että ne ovat "vain" joitain kaloja, olisin sata varmasti sanonut, että ne olivat haita. Grrrr.... Mutta onneksi tämä Titanicia vanhempi laivakaunotar kestää tyrskyt ja myrskyt ja hait mennen tullen. Mutta ilta-uinnille minua ei kyllä tuohon aikaan enää saisi...

Koko purjehduksemme aikana näimme siis vaikka mitä huikeita eläimiä. Purjehdimme myös sellaisen saaren ohitse, jossa oli perhosia aivan valtavasti. Hetken aikaa seilasimme siis niin, että perhosia lenteli siellä täällä mukanamme laivassa. Siihen päälle kymmenittäin kilpikonnia merenpinnalla ja jättiläisen kokoisia kaloja ja rauskuja ja tietysti se kaikki pinnanalainen elämä, minkä näki vain maskin lävitse. Kaiken kaikkiaan purjehdusretki oli aivan huikea kokemus ja varmasti nousee yhdeksi parhaimmista tällä koko reissullamme.
Lämmin suositus siis jos suinkin olet Whitsundaysille päin matkalla. Useamman vuorokauden purjehduksella näkee ja kokee saaria vain niin paljon enemmän.

Ahoy! Nyt kuitenkin ankkurit ylös ja eteenpäin... Meidän matka jatkui Australiasta Fidzin paratiisiin ja siitä juttua luvassa aivan pian.


Eng // Sailing in Whitsundays was one of the best experience in Australia. Highly recommended.