10 hauskaa asiaa Hollywoodin Oscar-juhlista

Elokuvamaailman himotuimmat pystit jaetaan jälleen viikonloppuna Los Angelesin Hollywoodissa, elokuvamaailman mekassa. Tähdet ovat aloittaneet valmistautumisen juhlaan jo viikkoja ennen, useimmat stylistien kanssa, etsien sitä täydellistä asua pukeakseen sen päällensä punaiselle matolle. Sunnuntaina, gaalapäivänä käy kova kuhina meikkaajien, hiusstylistien ja stylistien kulisseissa. Limusiinejä vilisee katukuvassa ennen näkemätön määrä. Ilmassa on juuri sellaista oikeanlaista tähtipölyä mitä Academy Awardseille aka Oscar-juhlille sopii salliakin. Hollywood kuhisee tähtiä! Sekä poliiseja, turvamiehiä, palomiehiä ja niitä ihan tavallisia kaduntallaajia, turisteja ja kodittomia. Tämä on vain yksi päivä Hollywood Boulevardilla. Päivä Hollywoodissa. Keräsin tähän kymmenen hauskaa asiaa, joihin itse olen törmännyt paikan päällä:

1. Oscar-juhlat pidetään Hollywood Boulevardin ja Highland-kadun kulmauksessa sijaitsevassa Dolby Theatre -teatterissa. Aikaisemmin teatterin nimi oli Kodak Theatre, mutta Kodakin taloudellisen tilanteen horjuessa, he joutuivat luopumaan nimestä. Hollywood Blvd suljetaan jo päiviä ennen sinne rakennettavien katosten, patsaiden ja punaisen maton vuoksi.

2. Voit hakea yleisöksi punaisen maton reunustalle rakennettuihin katsomoihin. Valituksi tulemiseen tarvitaan tuuria, sillä yleisö arvotaan ja sinne pääsee vain joitain satoja taviksia hurraamaan suosikkinsa edessä.







3. Hollywood and Highland Center on osa Oscareiden pitopaikkaa.Siellä sijaitsee ravintoloita, kahviloita, ja muita kauppoja Victoria Secretsistä lähtien. Kuuluisa Hollywood-kyltti pilkahtelee eri kerrosten lomassa, joten kun tähdet astelevat punaiselta matolta rakennukseen, he näkevät samalla myös tuon kyltin, joka on saattanut olla monen unelmissa pienestä tytöstä tai pojasta lähtien.



 
4.
Hollywoodin kadut täyttyvät limusiiniletkoista ja letkat muodostavat ruuhkia tietyille kaduille. Jokainen auto, mikä suuntaa kohti Dolby Theatrea tutkitaan pohjia myöten turvallisuus näkökulmasta. Kutsu ja kulkuluvat on hyvä näyttää tässä kohtaa.






 
5.
Hollywoodin kaduilla kaikuu Oscarien aikaan myös paljon soraääniä. Mielenosoittajia ja oman asian puolesta puhujia on jokaisella kadunkulmalla. Tähtihumu ei todellakaan ole kaikkien mieleen.







6. Kaikki tahtovat nähdä palan näyttelijätähdistä. Se onkin periaatteessa mahdollista, sillä katua ei suljeta täysin jalankulkijoilta, vaan vain autoilijoilta. Jos haluat eturiviin, on paikka mentävä varaamaan hyvissä ajoin aamupäivällä. Punaisen maton katsomoon on kuitenkin vain asiaa heillä, jotka ovat voittaneet lipun katsomoon.



7. Ensimmäinen Oscar-gaala järjestettiin vuonna 1929. Silloin paikkana oli muutaman sadan metrin päässä nyisestä paikasta sijaitseva Hollywood Roosevelt Hotel. Rooseveltin käydessä pieneksi, juhlat siirrettiin nykyiseen sijantiinsa. 



Hollywood Boulevardilla sijaitsee myös Walk of Fame-tähtikatu. Osa tähdistä peittyy punaisen maton alle.



    
8.
Tuotantoa hiotaan viikkoja, ellei kuukausia. Oscar-näyttelystä käy ilmi hauskasti, kuinka kuvaajat ja ohjaaja suunnittelevat lähetystä. Suorassa lähetyksessä ei saa näkyä tyhjiä paikkoja ja ne saatetaan hetkellisesti paikata extra-ihmisillä, jos esimerksi näyttelijä on parhaillaan lavalla ojentamassa tai vastaanottamassa palkintoa.


9. Oscar-pysti käy ihan käsipainoista, sillä pysti painaa 3,85 kilogrammaa. Pituutta palkinnolla on 34 cm. Oscar-patsas valmistetaan metalliseos britanniumista ja se on päällystetty kullalla.

10. Mikäli tänä vuonna jäi ehdokkuudet ja kutsu saamatta. Voit helposti lohduttautua ja ostaa itsellesi Hollywood Boulevardin kymmenien turistikojujen valikoimasta sopivan Oscar-pokaalin itsellesi. Miten olisi esimerkiksi Best tourist?




Kuinka moni aikoo katsoa tämän vuotisen palkintogaalan? Meidän traditioihin kuuluu katsoa se suorana keskellä yötä ja osallistutaan aina Oscar-triviaan ja yritetään ennustaa mahdollisimman monta voittajaa oikein. Mutta miten huikean yllätyksen Jimmy Kimmel järjestikään yhdeksi ohjelmanumeroksi vuonna 2017; Hollywood Starline turistibussi toi kasan matkustajiaan yllätykseksi suoraan lähetykseen tähtien ja muun yleisön eteen. Siinä voi jo sanoa, että on saanut tähtikierroksen rahoilleen vastinetta.


(Kaikki kuvat, ensimmäistä lukuunottamatta, ovat omia vuosilta 2004-2016. Ensimmäinen kuvani on ystäväni ottama Oscar-viikonlopulta vuodelta 2017 suoraan Hollywoodista).


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:



Eng // 10 fun things about the Oscars night.

Yllätyssynttärit Prahassa

Olen ollut aina kova järjestämään ja organisoimaan kaikkia tapahtumia, juhlia, tilaisuuksia, reissuja, tapaamisia, ystävänpäiväjuhlia - you name it. Eikä sattumaa ole sekään, että teen tätä myös osittain työkseni, mutta enemmän tietysti puuhastelen tapahtumia vapaa-aikanani. Tyk-kään jär-jes-tää. Tämä vuosi alkoikin mieheni yllätyssynttärijuhlien järkkäämisellä - Prahaan!





Synttäri-illallisella Libanonilaisessa Klub Cestovatelu-ravintolassa


   

Kaikki sujui aika nopeasti, toki mielessämme oli ollut jo jonkin aikaa lähteä uudestaan käymään Prahassa ystäviemme luona, mutta koska tammikuun lopun Miamin reissu ja Matkamessut tekivät tuloaan ajateltiin että näinköhän ennätämme reissuun alkuvuodesta sittenkään. Joulukuun kiireiden keskellä kuitenkin pärähti meiliini ParisRion lentotarjoukset, joissa oli Prahan lennot satasella. Laitoin viestin ystävälleni, joka oli ilmoittanut olevansa kiinnostunut lähtemään myös mukaan, jos päätetään joskus lähteä. Vastaus tuli samoin tein. Päätin varata lennot kolmelle, kysymättä mitään mieheltäni, sillä keksin juuri että tämä tulisi olemaan kokonaan yllätys hänelle. Synttäriyllätys!

Matkaan oli siis kuukausi, mutta en hiiskunut asiasta mitään. Toki olin varmistanut Prahan ystäviltämme, että olemme kaikki tervetulleita tuona ajankohtana. Tuli joulu, uusi vuosi ja tammikuun alku. En vieläkään hiiskunut reissusta mitään, kunnes viikkoa ennen hänen syttäreitään vihjasin, että hänen pitäisi olla kotona töistä perjantaina kello kahteen mennessä. Siitä alkoi pieni kysymystulva, mutta ei paha. Vihjasin myös, että tarvitset passin. Siitä sain vain jatkokysymyksen, satama vai Helsinki-Vantaa? Jätin kertomatta (ja samalla ajattelin, että pystyisinkö itse olemaan yhtä coolisti ja esittämättä miljoonaa lisäkysymästä tuossa tilanteessa. En välttämättä). Synttäriaamuna sitten paljastin asian ja lähetin Boarding Passin tekstarina miehelleni. Se oli iloinen yllätys ja hän oli kuulemma vähän miettinytkin, että Praha voisi olla yksi potentiaalinen vaihtoehto ja siitä syystä positiivinen yllätys.

Lauantai alkoi pitkällä ja rennolla brunssilla Globe bookstore & cafessa.





Poksautettiin kotona skumppapullo ja lähdettiin innoissamme kaikki kolme matkaan. Saavuimme illalla perille Prahaan, jossa meitä odotti ystävämme sekä illallisvaraus libanonilaisessa ravintolassa. Oli ihanaa olla Prahassa! Mukanat ollut ystävämme ei ollut aiemmin käynyt kaupungissa, joten kiersimme lauantai-brunssin jälkeen kaupungin perus turrenähtävyydet. Prahan keskustan alue kun on yhtä silmäkarkkia arkkitehtuurinsa puolesta, niin ei haitannut yhtään kierrellä samoja paikkoja kuin monena edeltävänä vuonna.










Praha on ennen kaikkea herkuttelijan ja bissen ystävän kaupunki. Saa pubeista toki siideriä ja viinejäkin, mutta panimoravintolat on se juttu. Ruoka on perinteisesti aika raskasta ja lihapainoitteista, mutta lähes kaikkialta löytyy aina kasvisvaihtoehtoja sekä maukkaita ja edullisia keittoja, jotka ovat myös maan juttu.



Prahan lentokentältä keskustaan ja takaisin:

Bussilla: Lentoasemalta bussi nro 100 vie Zlicinin -metroasemalle (kyseessä on bussin päättäri, joten pysäkistä ei voi erehtyä). Zlicinin metroasemalta on yhteydet keskustan metroasemille. 
Lentoaseman lipunmyynnistä (tuloaulassa) saa sekä kertalippuja että 1-3 päivän lippuja. Yhden vuorokauden lippu maksaa 110 korunaa (n. 4,10€) ja kolmen päivän lippu 310 korunaa (n. 11 €). 
  
Priva kuljetus:  Lentokentälle ja/tai takaisin pääsee myös kätevästi keskustasta etukäteen tilatulla kuljetuksella. Tilasin meidän paluukuljetuksen päivää ennen Prague Airport Transfer-sivuilta, jota lämpimästi suosittelen. Hinta oli 550 CZK per kuljetus (meitä oli 3 henkeä), eli yhteensä noin 21 eur.

Vinkki: Lentokentän automaateilta ei saa nostettua kovin pieniä seteleitä ja Prahan hintataso on hyvin alhainen. Valuutta kannattaa nostaa kaupungilta, joiden automaateilta on jaossa myös pienempiä seteleitä. Huomaa rahaa nostettaessa, ettet vahingossa paina konversionappia, joka ei ole eduksesi. 

Tip: Ravintoloissa 10% tippi on normaali, ellei sitä ole erikseen laskuun jo laskettu.







Viikonloppu oli juuri hyvä aika tälläiselle yllätysmatkalle. Prahaan ennättää tutustua mukavasti viikonloppureissullakin. Seuraavan kerran haluttaisiin palata kaupunkiin kesäaikaan, jolloin pääsisi puistopiknikeille ja terasseille. Siihen saakka, kiitos jälleen Praha!


Eng //  Birhday weekend in Prague.

Miamista moi!

Auringonvalo! Mitä ihmettä se on? Miamin jo aamusta alkaen porottava aurinko, vaalea hiekkaranta ja siihen heijastuvat auringonsäteet... Ai että kuulkaa kipristi aluksi Pohjolan asukin silmiä, mutta onneksi jo muutamien päivien jälkeen silmät tottuivat säteisiin ja päivien valoisuuteen. Keho otti loman vastaan. Askeleet ja vauhti selkeesti hidastui ja loma otti vallan. Ah, just kuten pitikin...










Palasin Miamiin, tai tarkemmin Miami Beachille reilun vuoden tauon jälkeen. Mieheni kanssa ollaan yhdessä käyty Miamissa viimeksi vuonna 2011 ja sitä ennen kerran aiemmin, vuonna 2007. Paikka oli siis tuttu meille, mutta uusiakin kohteita ja asioita löytyi tälläkin kertaa. Ajattelinkin, että nyt kun olen saanut arjen jotenkin jo taas rullaamaan (ja nuhataudin paranneltua), niin lähden purkamaan näitä Miami-postauksia ja tietystikin reissun kohokohtaa, eli Karibian risteilyä. Olisko teillä toiveita mistä alan purkamaan reissua? Jotenkin itseäni houkuttelisi palata takaisin risteilyelämään, joten ehkäpä aloitan sieltä. Siellä nimittäin mieli lepäsi ja meri-ilma teki gutaa.

Hyvin häikii.


         
Mutta ai niin, ehkä ennen näihin aurinkomaisemiin paneutumista teen postauksen kuitenkin meidän Prahan synttäriviikonlopusta tammikuun alusta, josta muuten kuvan Guessin aurinkolasitkin lähti matkaan. Onneksi lähtivät, nimittäin sopivat mielestäni aika passelisti noihin turkooseihin rantamaisemiin. Näihin tunnelmiin, pysyttehän linjoilla.


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:


 
Eng // Hello from Miami South Beach.

Pieni tiiseri: Matkaopas Los Angelesiin tekeillä!

Alunperin olisin halunnut julkaista tämän Los Angeles matkaoppaan menneillä Matkamessuilla. Siihen ei kuitenkaan vuorokauden tunnit riittäneet, vaikka kuinka yritin. Messujen jälkeen tuli loma. Tuli Miami ja Karibian aurinko. Loma vei mennessään... Otin loman täysin lomana ja mukana kulkenut kannettava sai levätäkin matkalaukun pohjalla. Matkaopas muhi toki mielessäni koko reissun ajan... Mutta nyt en malta enää odottaa ja antaa tätä pikku tiiseriä ja kertoa, että tälläinen on pian tulossa, kunhan se tästä valmistuu!






Ja valmistuuhan se, sillä hihat on nyt kääritty ja toivon saavani matkaoppaan valmiiksi lähiviikkojen aikana. On ollut ihanaa työstää tätä opasta Los Angelesiin ja sukeltaa sen avulla, illan pimeinä tunteina, aina tuonne unelmieni kaupunkiin. Oppaassa tulee olemaan paljon vinkkejä LA:hin ensimmäistä kertaa suuntaaville ja toivottavasti myös jotain uutta siellä jo aiemmin käyneille. Kaupungistahan kun ei tekeminen lopu ja sen monipuolisuutta haluan juuri korostaa tässä yhden naisen minimatkaoppaassakin. Matkaoppaan muoto on sähköinen ja päivitän sitä tarpeen mukaan eri versioihin. Niin, ja oppaasta tulee tietystikin ihan ilmainen! Jotenka stay tuned - matkaopas Los Angelesiin on tulossa!

Kysymys kuuluukin, kiinnostaako sinua tälläinen opas ja joko sulla on mahdollisesti lentoliput LA:hin?


Eng // Coming soon... Miniguide to Los Angeles by me.