OUE SkySpace - näköalatasanne Los Angelesin yllä

Los Angelesin Downtownin yksi korkeimmista rakennuksista on vuonna 1990 valmistunut US Bank Tower. Tämä 73-kerroksinen pilvenpiirtäjä kohoaa reilun 300 metrin korkeuteen ja on kaiketi vain antennin mitalla lyhyempi kaupungin korkeimmasta pilvenpiirtäjästä. Näkymät näköalatasanteella ovatkin siis esteettömät, koska muita korkeampia tornitaloja ei ole.
OUE SkySpacen Los Angelesin näköalatasanteella voi ihailla maisemia 360-näkymillä ja suurinta osaa jopa ulkoa. Terassit on sijoiteltu molemmin puolin tornitaloa ja siellä soi musiikki ja ulos on sijoitettu sohvia, joten voit rauhassa istua ihailemaan enkelten kaupungin vilinää ylhäältä käsin. Sisätiloista löytyy kahvila, näkymien kera.







 

OUE SkySpace lasiliukumäki

OUE SkySpacen vetonaula, lasinen SkySlide -liukumäki, joka laskeutuu siis yhden pilvenpiirtäjäkerroksen verran talon ulkoseinää pitkin alas avattiin vasta hiljattain. Paikallinen ystäväni, Marika Tuuli -nimistä blogia pitävä Marika vinkkasi paikasta meille jo aiemmin, mutta nyt vasta pääsimme ja uskaltauduimme itse paikan päälle. Aprikoinkin pitkään, että uskallanko edes mennä tuohon liukumäkeen, mutta ostin kuitenkin lipun rohkeasti ennakkoon ja ajattelin, että päätän sitten paikan päällä aionko laskea mäen vai en.

Hissin ovien avautuessa ja näköalatasanteelle käveltäessä näin lähes ensimmäiseksi tuon lasisen liukumäen ja kirkaisin ääneen, että tuohon en todellakaan ole menossa! Olin lähes valmis pyörtymään nähdessäni miten hullulta ajatukselta koko liukumäki edes näytti. Menimme kuitenkin katsomaan hurjapäisiä laskijoita alatasanteelle, jonne liukumäki päättyi ja jonne laskijat rohkeasti ja onnellisen näköisenä saapuivat. Ei hitto, ajattelin. Kuinka he uskaltavat, sillä itse vasta totuttelin korkealla olemiseen.
Mieheni hyppäsi kuitenkin heti alkutekijöikseen liukumäkeen, minun jäädessä tärisemään alatasanteelle. En todellakaan ollut aikeissa mennä itse perästä. Oikeasti, koko ajatus pyörrytti. Liukumäessä on vielä pienen pieni kulmikas mutka, johon mieheni sanoi törmänneensä ja ajatus sellaisestakaan ei houkuttanut minua yhtään. Tyydyinkin siis ihailemaan maisemia ja ikuistamaan itseni Colette Millerin enkelinsiipien kanssa, jotka ovat myös tulleet uutena asiana Oue SkySpace:iin. Vastaavia Millerin tekemiä siipiä näkee ympärinsä Los Angelesia, eniten Downtownissa sekä esimerkiksi Melrosella, mutta nämä ovat kyllä lokaatioltaan yhdet näyttävimmistä.





 

Viivyimme näköalatasanteella varmaankin noin tunnin verran, joka sekin tuntui jo pitkälle ajalle (eli hirveän kauan tähän ei ole pakko varata aikaa). Lähdön hetkellä melkei onnistuin "karkaamaan" liukumäki-tilanteesta, kunnes mieheni leikkisästi muistutti minua asiasta. Korkealla oleminen ei onneksi enää huimannut niin pahasti, kuin alussa ja ylhäällä oleminen oli muuttunutkin normaaliksi olotilaksi. Rohkeninkin siis nyt ajatella uusiksi tätä kokemusta ja miten huikeeta olisi, jos voittaisi tämänkin pelon.
Mieheni kannustamana löysinkin siis lopulta itseni liukumäen päältä, jalat koukussa istumassa laskupussissa, joka on pakollinen mäkeä laskeville. Saatoin ehkä kiroilla ääneen siinä istuessani ja tajutessani, että kohta laskeudun tyhjän päälle alas, eikä tässä missään ole enää mitään järkeä. Huimasi ja samaan aikaan olin ihan fiiliksissä. Suljin silmäni, etten pyörtyisi ja nykäisin itseni liikkeelle, jonka jälkeen se olikin sitten menoa. Sen muutaman hetken mitä lasku kestää, ennätin kokea kaikki kauhun, jännityksen ja ilon sekä onnistumisen tunteet. Onneksi uskalsin aivan lopussa avata silmänikin ja sitten ohi kiitävässä hetkessä olinkin jo perillä. Hameen helmoja suojellakseni laskeuduin vähemmän tyylikkäästi alas, mutta hitsi vieköön se tunne, kun on uskaltanu tehdä jotain, mitä pelkää! Voittaa pelkonsa! Se on hyvä fiilis se.







Los Angeles Downtownin katunäkymiä.
Downtownin tunnistettava siluetti näkyy kauas ja ympäri kaupunkia. Onkin huimaa ajatella, että olimme tuolla korkeimman pilvenpiirtäjän katolla laskemassa mäkeä.








   

Oue SkySpace -näköalatasanteelle myydään erilaisia lippupaketteja. Peruspääsylippu oikeuttaa näköalatasanteilla vierailuun, mutta pienellä extrahinnalla saat lunastettua itsellesi pääsyn myös lasiseen SkySlide -liukumäkeen. Voit myös ostaa lipun, joka oikeuttaa sinulle kaksi sisäänpääsyä näköalatasanteelle yhden vuorokauden aikana, jos esimerkiksi haluat kokea maisemat päivällä, sekä auringonlaskun aikaan pimeällä. Meidän combo-lippu (sis. SkySlide -liukumäen) maksoi netistä ennakkoon ostettuna 33 $. Lisätietoja ja lippujen tarkat hinnat löydät SkySpacen sivuilta

Miltä teidän makuun nämä maisemat näyttävät ja olisitko itse uskaltautunut lasiliukumäkeen?

PS. Jos muuten haluat nähdä tyylinäytteeni SkySlide -liukumäestä, niin näet sen Sanna SevenSeas IG-tilin kohokohdat-videolta, kohdasta "DTLA".



Seuraa Seven Seas -blogia myös:




20 kommenttia

  1. Mahtavaa, että uskalsit mennä! Mielettömän hauska kokemus, vaikkakin meni ihan hujauksessa se lasku. Täällä meidän kokemukset: https://blog.netammelat.fi/2017/07/lasinen-liukumaki-pilvenpiirtajassa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä vieläkin ihan fiiliksissä, että uskalsin laskea tuon. Näin niitä pelkoja voitetaan ;)
      Kiitos blogilinkistä. Oli mukava käydä lukemassa teidän kokemukset vierailulta. Ootte paljon rohkeammin kyllä menneet liukumäkeen kuin meikäläinen, hihhh ;)

      Poista
  2. Olen nähnyt tästä paljon kuvia, ehkä pitää joskus käydä kokeilemassa. Ehdottomasti hyppäisin liukumäkeen vaikka varmaan se hirvittäisi. Hienoa että uskalsit ja voitit pelkosi! Hauska muuten tuo kommentti, että Instasta näkee videona teidän kokemuksen. Kirjoitin nimittäin juuri yhden postauksen ja laitoin loppuun samankaltaisen kehotuksen yhtään tietämättä, että joku muukin tekee niin. Täytyy käydä katsomassa teidän video.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta asenteesta, että oot heti valmis lasiliukumäkeen! Arvostan :)
      No ajattelin, että linkkaan IG-tilin videoon, kun siellähän se on livenä, mutta en minäkään ollut yhtään varma tekeekö muutkin niin. Ilmeisesti me ainakin, hihh ;)

      Poista
  3. Huhhuh! Ihan sydän paukkas kun luin tätä sun kertomusta :D Ihan liian jännittävä! Mulle kävis ihan samalla tavalla, tosin en tiiä, että menisinkö sitten loppuen lopuksi kuitenkaan! 😂 Mutta huikee kokemus varmasti ja mahtavaa, että teit jotain noin jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mahtava kokemus, ihan jo maisemienkin takia. Sitten vielä kaupan päälle tuollainen sydänkohtausta lähentelevä jännitysmomentti, niin onhan se ikimuistoista ;DDD

      Poista
  4. Oi oi, aikamoinen näköalatasanne ja tuo liukumäki! Todellakin kokeilisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen rohkeuttasi! Mä voisin mennä tuonne näköalatasanteelle uudestaan esimerkiksi auringonlaskun aikaan fiilistelemään maisemia, mutta ehkä jättäisin tuon liukumäen jännityksen tällä kertaa välistä. Ehkä, haha ;)

      Poista
  5. Tämä pitää pistää muistiin, Los Angeles kutsuu ensi kuun alussa : ) Tuo liukumäki näyttää jollain perverssillä tavalla kivalta, mutta en tiedä miten mieli muuttuisi, kun sen näkisi ihan livenä. Mutta ainakin maisemista voisi mennä nauttimaan, jos liukumäki tuntuu liian extremeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih että, joko sun matka suuntaa pian USA:n länsirannikolle? En tiedä minkä aikaa olet Los Angelesissa, mutta tämä kohde on ihan jees ottaa listalle, mutta ei mikään must must ainakaan jos on kaupungissa ensimmäistä kertaa ja vain vähän aikaa. Toki täältä saa hyvän kuvan kaupungin koosta ja itse Downtownista. Ihanaa reissun jatkoa sinulle!

      Poista
  6. No niin, tässähän minulle sopiva kohde. Olen sen verran korkeanpaikankammoinen, että voisi helposti paniikki iskeä tuota liukumäkeä katsellessa. Hyvin voin siis samaistua tuntemuksiisi. Yleensä kuitenkin aina hankkiudun tuollaisiin paikkoihin, joten enköhän löydä itseni tuoltakin seuraavan Los Angelesin vierailun yhteydessä. :) Toisaalta maisemat tuolta ovat niin upeat, että varmaan niitä katsellessa se pahin pelko unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on totta että noihin maisemiin ja korkeuteen tottui. Sillä alussa minua huimasi ihan törkeenä tuolla tasanteella, mutta siellä jonkin aikaa ollessa siihen tunteeseen oikeasti tottui. Ja siitä se ajatus sitten lähti ;)

      Poista
  7. Hienoa, että voitit itsesi ja uskaltauduit mäkeen. Omasta puolestani en olisi lainkaan varma haluaisinko riskeerata luitani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huikeeta just voittaa pelkonsa! Toisillehan tuollainen liukumäki on ihan pala kakkua, mutta omalta osaltani vaati aikamoista vakuuttelua pääkopassa :)
      Los Angeles sai multa taas yhden plussan lisää tästä kokemuksesta <3

      Poista
  8. Varmasti super jännittävää :D Mua olisi ainakin tärisyttänyt varmasti ja en voi käsittää miten jotkut pystyvät vaikkapa Las Vegasissa menemään niihin pilvenpiirtäjän päällä oleviin huvipuistolaitteisiin. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kyllä tärisytti :D
      Ja kuules sanoppa muuta, mutta samalla on tunnustettava, että olen tehnyt jopa KAHDESTI Vegasissa sen Big Shotin eli ollut laitteessa joka pinkaisee kohti avaruutta sieltä pilvenpiirtäjän päältä! En osaa selittää, miten olen uskaltanut tehdän sen, mutta enää en varmastikaan pystyisi...

      Poista
  9. Siis huh, mitkä maisemat tuolta avautuukaan ja nuo siipikuvat on kyllä aivan ihania! <3 Ja voin niin samaistua tuohon tunteeseen mitä liukumäessä olet kokenut - olen itsekin yleensä aikamoinen pelkuri, mutta itsensä haastaminen ja ennen kaikkea pelkojen voittaminen antaa kyllä hurjasti energiaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeassa <3
      Ja mä rakastan noita siipiä ylitse kaiken - sopivat niin tuonne enkelten kaupunkiin <3

      Poista
  10. Unohdin ehkä hengittää kun luin liukumäestä ja katsoin videon. En ole ajatellut, että minulla olisi korkeanpaikankammoa, mutta kaikki lasilattiat korkeissa paikoissa hirvittävät minua. En siis ole ollenkaan varma, että pystyisinkö laskemaan tästä mäestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, mä luulen, että mäkään en hengittänyt tuolla liukumäessä :DDD
      Mua on siis vasta viime vuosina alkanut huimata ja huipata kaikki korkeat paikat ja varsinkin tuollaiset lasiset lattiat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!