Näytetään tekstit, joissa on tunniste Croatia. Näytä kaikki tekstit

Suppailua Bolin aalloilla

Edellisessä postauksessani kerroin meidän päiväretkestä Bračin saarelle. Rantapäivääni siellä kuului myös tunnin verran suppailua, koska en millään voinut päästää tätä mahdollisuutta käsistäni. Kokeilin suppailua (Stand Up Paddle) ensimmäisen kerran vasta kesän alussa Töölönlahdella, ja olin aivan myytynä lajiin ja tiesin että tästä tulee uusi harrastukseni. Onhan vesi elementtinä minulle kaikista mieluisin ja kun se turkoosin kimaltavana kutsui minua laudan päälle, niin tottakai minä menin. 




Menin, vaikka niemekkeellä tuuli itseasiassa todella kovasti. Hetken aikaa aloin jo epäillä että näinköhän tästä tulisi mitään, koska en ole mikään kovin pro lajissa, kokeiltuani sitä vasta kerran. Ja silloin Töölönlahdella ei juurikaan tuullut. Kuvista ei välttämättä näe voimasta tuulta, mutta merenkäyntiä oli ja taustalla voitte kuvista muuten seurata myös erään wind surf-laudan vuokranneen harjoituksia. Tuulista oli ja laudalle oli vaikea päästä. Itse aloitin sup-laudalle menon suomessa opitun mukaisesti ensiksi polviltani ja siitä lähdin rauhassa nousemaan pystyyn. Ja olin muuten aivan varma että kellahdan (kaadun ja lyön pääni pahasti kiviin ja maailmanympärysmatka jää tekemättä). Mutta kappasta vaan, en kaatunut kertaakaan. Jeee, hyvä minä hihhh... 










Ps. Suomessa kurssilla opin myös sen, minkä pituinen oikean sup-melan kuulisi olla. Ei tämän pituinen kuin minulla nyt oli, mutta vaihtoehtoja oli vain tämä ja sillä oli pärjättävä. Ja lautakin oli paljon kehnomman oloinen kuin se, millä suomessa pääsin lajia kokeilemaan. Joten onneksi sain aloittaa parhailla välineillä, eikä tämä ollut ensimmäinen suppi kokeiluni. Nimittäin vaikka maisemat olivat upeat ja sää aivan mieletön, ei varusteet olleet kyllä suomi-tasoa. Eli ehkä pienenä muistutuksena vain, jos lomakohteissa vuokraa laudan ja se ei tunnu ihan omalle lajille, niin syy voi olla myös välineissä. Ei kai nyt kukaan voi muuten olla tykkäämättä tästä lajista...? 
Nyt Helsingissä ajattelin mennä kokeilemaan jälleen suppailua tällä viikolla, kun säätkin nyt suosii taas. Ehkäpä jo huomenna! Joten Töölönlahti, here I come!
Onko lukijoiden joukossa muita innokkaita suppaajia tai suppaajien alkuja?




Ihan lomalla

Mitä tehdä kun helteisen sään sijasta sataakin? No, silloin nukutaan univelkoja (ja jenkit jetlageja) pois ja vaan ollaan ja ihmetellään. Olen ollut muutenkin tosi väsynyt melkein koko kevään ja en ajatellut tulla lomalta takaisin ainakaan entistä väsyneempänä. Joten pelkkä tekemättömyys tänään on tehnyt oikein terää. 
Toki kävimme urheasti sateessa ostamassa liput huomiseen bussiin Splitiin ja seikkailemassa itse kaupungissa, mutta parin tunnin päikkärit teki ihan terää. On kiva kuunnella sateen ropinaa vanhan rakennuksen katolle. Vähän niinkuin olisi telttaretkellä. Päikkäreiden jälkeen kipusin yläkerran partsillemme sadetta ihmettelemään viinilasillisen ja suklaalevyn kera. Ei tosin pitkään tarvinnut sadetta ihmetellä yksikseen, kun matkakumppanit heräilivät myös, sekä koko päivän kadoksissa ollut aurinkokin ilmeistyi mestoille! Parhautta!


Viimeiset päivät ovat olleet aivan huippuja! Vesijetteilyä ja road trippi aivan uskomattoman kauniin Montenegron puolelle. Kaikki älyttömässä helteessä. Joten yöllä alkanut tajuttoman raju ukkosmyräkkä olikin ihan paikallaan. (Täytyy tunnustaa että paikoitellen vähän pelkäsinkin ukkosta. Oli meinaan aikamoista jyrinää!). Ja toinen tunnustus, että en olisi ihan rehellinen jos väittäisin että olisin innoissani jos sade jatkuisi päivä tolkulla. Joo ei kiitos. Tämän päiväinen menköön sunnuntain piikkiin ja jo huomenna toivon että aurinko ilmestyy taas jäädäkseen. Tosin huominen on matkapäivä meille. Siirrytään nimittäin  huomenna bussilla Splitin kautta Hvarin saarelle. Jeeee! Vesileikit alkakoot! Tai jatkukoon - tulossa nimittäin postaus meidän super hauskasta koko päivän jet ski-retkestä!

Lomalle Kroatiaan mars!

Se ois kuulkaa loma nyt! On se aina vaan yhtä epätodellinen fiilis kun odotettu loma viimein koittaa - tiedätte varmaan. Pitkä työpäivä venähti monella tunnilla tänään, kun yritin saada kaikki pakettiin ja päästä lomille... Tämä nyt alkanut parin viikon lomapätkä onkin ainut lomani, ennen syksyllä alkavaa suurta reissuamme (iiiik!).
Huomenna alkaa pakkailu ja suuntamme kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä Norwegianin siivin kohti Kroatiaa. Siellä meitä odottaakin jo ihana jenkkipariskunta, jotka muuten juuri postasivat facebookiin huikean kuvan meidän asunnon terassilta. Siellä he kuulkaas parhaillaan viinilasin kanssa ihailivat Bubrovnikin vanhankaupungin kattojen yllä. Ja merikin pilkotti kuvassa. Näytti siis aivan sairaan mukavalle! Kommentoin kuvaan vaan nopeasti että pistäkääs valkkari kylmään, sillä tulossa ollaan!



Huomenna se olisi siis menoksi. Pitkästä aikaa. Matkareittimme menee abouttiarallaa siten, että lennämme Bubrovnikiin, jossa majoitumme viisi yötä. Sieltä käsin olisi tarkoitus vuokrata auto ja huristella päiväksi naapurimaa Bosnia ja Hertsegovinan Mostariin.
Dubrovnikin jälkeen lähdetään Hvarin-saarelle, jossa meillä pitäisi olla kaverin kaverin talo käytössämme. Katsotaan miten meidän käy, nimittäin muutakaan majoitusta emme ole tälle etapille varanneet. Bracin-saarelle haluan myös ehdottomasti piipahtamaan! Googlen kuvahaku on vakuuttanut minut siitä aika hyvin. Saarilta palaamme takaisin mantereelle Splitiin, jossa ollaan vain yksi yö, muistaakseni. Katsos nyt ollaan niin rennosti reissussa (että itseänikin ihan ihmetyttää), että olen antanut täyden vastuun jenkkipariskunnalle organisoida reissun (kiitos tuhannesti siitä heille, en olisi itse pystynyt/kerennyt/ennättänyt/kyennyt). Tuntuukin aika mukavalle lähteä tälläiselle "pakettimatkalle" ja ihan huippuseurassa!

Reissuun mahtuu muuten yhdet synttärit, yksi hääpäivä, fudiksen kisojen avajaiset, vesijettivuokrausta ja aaah!josta tulikin mieleen, että meidän vastuulla oli tuo auton vuokraus. Taidanpa ryhtyäkin sen tekemään nyt heti. Joten hellurei ja palataan asiaan reissun päältä seuraavan kerran. Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

Niin, ja edelleen kaikki vinkit Kroatiaa ja naapurimaita kohtaan otetaan mieluusti vastaan!