Chatuchak Weekend Market. Terveiset Bangkokista!

Iso moi kaikille, piiiitkästä aikaa!
Hengissä ollaan, vaikkei se blogipäivitysten aktiivisuudella ole millään tapaan ollut havaittavissa. Pahoitteluni siitä ja kiitos kaunis kaikille teille jotka blogini kuitenkin aina löytävät ja jaksavat odottaa päivityksiäni. Kiitos :)

Yksi, mielestäni paras, selitys tälle hiljaiselolle virtuaalimaailmassa on ollut parin viikon loma Thaimaan auringon alla. Tällä ei tietenkään perustella reilun kuukauden mykkäkoulua täysin. Mutta tiedättehän te mitä tarkoittaa loma kesken joulukiireiden työelämässä? Aivan, kiirettä hoitaa asiat kuntoon loman ajaksi. Eli tätä tehtiin pari viikkoa ennen lomaa ja lomani jälkeen olen yrittänyt päästä mukaan takaisin tähän samaan pyörään, josta erittäin kiitettävästi onnistuin hyppäämään pariksi viikoksi pois. Miten se aina onkin yhtä vaikeaa? Tai onko teillä? Loma toki lämmittää ja tuo energiaa palata duuniin, mutta hetken se aina vie, kunnes pyörä kulkee taas normaaliin tahtiin. Minulla ainakin. Joka tapauksessa ihanaisia aurinkoterkkuja Thaimaasta teille kaikille!

Ajattelin muutaman postauksen tehdä tuolta kyseiseltä reissulta, lähinnä shoppailuun pohjautuen. Rantakohteista saisi tietysti aikaan ihania ja syviä huokauksia auheuttavia kaipauksia rantatuoliin, mutta kaikkihan olemme varmaan nähneet rantoja... Kauniita sellaisia. Jotenka lähdetään liikkeellä vaikkapa suurkaupunki Bangkokin Chatuchak Weekend Marketista.
Markkinoilla on yli 8000 myyjää (kojua) ja siellä sanotaan käyvän asiakkaita joka viikonloppu noin 200 000 henkeä. Se on paljon se. Jossain lähteestä luki, että ovat maan suurimmat markkinat. Markkinoilta löytyy tavaraa laidasta laitaan, niinkuin vain ajatella saattaa. Lyhyesti kiteytettynä krääsästä design-tavaroihin Suosittelen kohdetta, mikäli Bangkokiin eksytte! :) Tässä muutamia räpsyjä markkinoilta.



Sisustustavarapuoli markkinoilla oli ehkä parasta antia.

Pöllölaukku. Tiedättehän, pöllöjä on nyt koruista korviksiin ja laukkuihin. Herttainen.

Tuli koti mieleen tästä mageesta puupenkistä :)

Nämä koristetyynyt olivat aivan fantastisen tuntuiset. Jos olisivat mahtuneet vain rinkkaan...


Sisustustavaraa...


Yammy! Paikillisia snackseja..


Angry Birds oli kova hitti kaikkialla Aasiassa. Ainut vain että näistäkään tuskin Rovio saa senttiäkään...

Lisää Angry Birdsiä...
Mukaan tarttui silkkisiä koristetyynynpäällsiä ja tunika ja..ja, mitähän muuta? :)

PS. Miun Studio SMAG löytyy myös facebookista -tästä tykkäämään! :)

Operaatio kulmien kestopigmentointi

Hellogs, marraskuu on jo lujaa vauhtia käynnissä, hjui! Ja tää on mun eka bloggaus vasta tälle kuulle. Tunnustan, olen ollut saamaton, mutta myöskin hyvin kiireinen sekä viime aikoina flunssan kourissa. Mälsää. Mutta toisaalta tietoisestikin olen vähän pitkittänyt tätä nyt nähtävää postausta; kävin nimittäin kuun alussa ottamassa kestopigmentoinnin kulmiini, ja tässä teille asiaa siitä.

Kestopigmentointihoitoja tehdään kulmiin ja silmien rajauksiin, sekä huulten rajauksiin tai jopa väritetään huulet kokonaan. Pigmentoinnit kestävät kahdesta viiteen vuoteen.
Pigmentointi tehdään samantyyppisellä koneella kuin tatuoinnit, mutta neula ei uppoudu niin syvälle ihon kerroksiin. Kone on lähes äänetön ja neula on erittäin ohut. Käsiteltävä alue (itselläni kulmat) puudutetaan ensiksi geelillä, joten kipua ei juurikaan tuntunut (sanon siksi juurikaan, koska kipukynnyksiä on niin monia ja välttämättä puudutusaine ei ole vaikuttanut vielä kokonaan. Tästä toki kannattaa mainita tekijälle, jolloin odotetaan että puudutus toimii). Kulmien käsittely kestää noin pari tuntia. Aluksi suunnitellaan huolella kulman muoto ja piirretään kulmakynällä haluttu muoto, jota pigmentoija lähtee sitten työstämään.
Itselläni hoitoon kuuluu vielä samaan hintaan toinen pigmentointikerta, jonka ajattelin ottaa kuukauden parin kuluttua.

Tässä muutamia kuvia "ennen & jälkeen", ja kylläpä harmittaa että en ottanut kuvia kunnon järkkärillä, sillä nämä kuvat ovat enemmänkin no, outoja ja pelottavia..sorryy...:)

Kulmiini oli laitettu vuosia sitten jo pigmentointi, joka näkyi enää vain haalistuneena ja liian kapeana muotona.
 
Pigmentoinnin jälkeen kulmia tulee hoitaa ja mm. rasvata useamman kerran päivässä Bepanthen-voiteella.
 
Noin viikossa kulmat ovat parantuneet. Myöh. tehtävä toinen pigmentointikerta vielä viimeistelee lopputuloksen.
Vielä varoituksen sanana haluan sanoa kestopigmentointia suunnitteleville, että selvittäkää tekijän vaikkapa työnäytteet tai työhistoria (lähinnä kuinka kauan on ollut alalla ja tehnyt pigmentointeja). Ja ennenkaikkea millä tekniikalla ja tuotteella hän pigmentoinnin tekee. Alalla on nimittäin myös tekijöitä jotka tekevät tatuointiväreillä pigmentointeja. Osa ihan rehellisesti sen sanoen asiakkailleen, osa ei.

Itse kävin ottamassa pigmentoinnin Topcut-nimisessä paikassa Tehtaankadula Helsingissä. Kulmat maksoivat 299 eur (cityshopparilla). Eija, tekijä, on tosi mukava ja ammattitaitoinen. Tehnyt pigmentointeja vuodesta 1997. Uskallan suositella! :)


Ps. Voit seurata Studio SMAGia tykkäämällä facebookissa! :)

Paola ja Seppälä ne yhteen soppii!

Paola Suhonen by Seppälä -mallisto tulee virallisesti myyntiin 1. marraskuuta, eli huomenna. Pääsin tänään, muiden Seppälä klubilaisten kanssa tutustumaan mallistoon ennakkoon Seppälän Forumissa. Muoti-illassa nähtiin malliston muotinäytös ja nautittiin kuohuvaa sekä shoppailtiin -30% alennuksella tuotteita. Hupsii! kiva (ja rahakukkarolle vaarallinen) ilta oli siis kyseessä! ;)
Ennen klubi-illan alkua, Seppälä tarjosi arvonnassa voittaneille Kino Engelissä Paola Suhosen tekemän lyhytelokuvan näytöksen. Elokuvan näyttelijät olivat muuten pukeutuneet tämän uuden malliston vaatteisiin ja Seppälä oli tuottanut kyseisen elokuvan osaksi malliston lanseerausta. Paolahan opiskelee tätä nykyä Los Angelesissa elokuvaohjausta. Monipuolinen nainen, täytyy todeta! Mutta olenkin sitä mieltä, että totta himpsutissa ihmisten pitää voida toteuttaa itseään monipuolisesti, eikä pysyä vain yhdessä muotissa. "Suutari pysyköön lestissään" - ja just ei! Hyvä Paola! Ja hyvä kaikille jotka tekevät rohkeasti sitä kaikkea mikä tuntuu oikealle :)

Ja ainiin, kiitos Seppälälle kivasta yllätyslahjasta, jonka sai lähtiessään. Vai pitäisikö sanoa voihan Vitalis! Pussukassa oli nimittäin lahjana kenenkäs muun kuin Paola Suhosen uudistama Vitalis-tuote.

Tässä tunnelmia Klubi-illasta ja mallistosta.

Paola Suhonen By Seppälä -mallistoa


Paola Suhonen By Seppälä -mallistoa


Kotiin tuomisia... :) Parasta!


Paola Suhonen By Seppälä -malliston ihana vyö ja pari korua Seppälän mallistosta.

Tykästyin kovin elokuvan tunnusraitaan - kuunnelkaas soundcloud.comista!



Tähän lopuksi kuuluisi kuva mun uudesta ihanasta mekosta, jonka ostin Paola Suhonen By Seppälä mallistosta. Mutta, iPhonen kamera ei antanut mekolle sen ansaitsemaa oikeutta (ja en shoppailun ja espanjankielen kurssin uuvuttamana enää jaksanut virittää järkkäriä), niin kuva jää nyt laittamatta. Mut menkää toki kauppaan katsomaan mallisto livenä! Tai tästä Seppälän sivuille.

Kluuvi is open

Perjantaina se uusi Kluuvi sitten avautui ja pitihän se tottakai käydä tsekkaamassa. Kovin pramealta ja hienoltahan se sisältä näytti, hieno uudistus siinä mielessä. Mutta jotain jäin kyllä silti kaipaamaan, ehkäpä myymälöiden sisällössä voisi olla vielä jotain täydennettävää(?). Paperilla Kluuvi näytti jotenkin enemmän monipuolisemmalta kuin todellisuudessa olikaan. (Olenkohan ihan kunnossa?)... Ja varsinaista avajaishurmiota en perjantaina harmikseni kokenut. Sanon siksi harmikseni, kun kovin tätä uutta Kluuvia ja sen avausta odotin. Ehdoton plussa oli kyllä ulkonäkönsä puolesta ylimmän kerroksen ruokamaailma tyylikkyydellään. Maistamaan en vielä päässyt mitään.Joku toinen kerta sitten :) Tässä vähän kuvakerrontaa uudesta Kluuvista. Olkaas hyvä.

Kluuvi is open!

Kluuvi

Yläkerran ravintolamaailmasta

SuperdryStore, Kluuvi

IvanaHelsinki, Kluuvi

Skanno -kahvila, Kluuvi

Inglot -meikkikauppa, Kluuvi

Kluuvin kauppahalli








Voicen Muotiviikot x2

Pyörähdin launtaina päättyneillä Voicen Muotiviikoilla kaikkiaan kahteen otteeseen, kun arpaonni sattui kerran suosimaan (ja kyllä, halusin oikeasti nähdä perjantaina esiintyneen Kim Heroldin, sekä lauantaina esiintyneen Poets of the Fallin). Ja piti ehkä kokeilla onnea myös x2 Fashion Cathcissa, jossa katosta tippuvista ilmapalloista yritetään metsästää oikean värinen pallo voittaakseen unelmiensa merkkilaukun. No, ei ollut onni myötä tässä :)

Tässä vähän kuvallisesti fiiliksiä perjantailta ja lauantailta. Perjantaina parasta olivat näytöksen hiukset, jotka olivat Wellan käsialaa ja juttutuokio Mariela Sarkiman kanssa aiheesta Make up Bible. Hyvä meikkiraamattu kaikille naisille :) Ja lauantaina nostan parhaaksi anniksi ehdottomasti Showcase näytöksen, jossa oli esillä Teri Niitin valitsemana useampi suomalainen suunnittelija (mm. katri/n, Sipilä). Se näytös oli upea! Harmi vain kun en saanut siitä hyviä kuvia iphonellani (järkkäriä kun en jaksa yleensä kantaa mukana, vaikkakin pitäis).

Kaapelitehdas

Kaapelitehdas
Kim Herold perjantailta
Näytöksestä...
Poets of the Fall lauantailta...
Hahah..It´s me with vihcy bottle.