Taas mennään. Ich liebe Berlin!

Hallo! :) Taas ollaan oltu menossa ja tällä kertaa matkakohteena oli Berliini! Tuo ruman-kaunis kaupunki, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Tämä taisi olla neljäs kertani kaupungissa, ja joka kerta reissuni ovat olleet täynnä tyytyväisyyden tunnetta kaupunkia kohtaan. Berliini on koettava ja elettävä jotta siihen pääsee sisään. Lisäksi shoppailupuolikaan ei ole koskaan tuottanut pettymystä. Berliinistä löytää aina takuu varmasti ainakin hyviä, laadukkaita, nahkaisia kenkiä. Ja lisäksi kenkien malli ja lesti sopii erittäin hyvin meidän suomalaisten jalkamuottiin. Pari lemppari kenkäkauppaani sijaitsee Länsi-Berliinin puolelta Kurfurstendamm-kadulta, melkein vastapäätä KaDeWen tavarataloa (Shoe City ja Deichmann. Jälkimmäisestä tein nyt loistavat ale-löydöt!).
Aikaisemmilla Berliini kerroilla olen kiertänyt jo ns. ´must see´-turistikohteet (öö, ainakin suurimman osan niistä, niitä on niin paaaljon - kaikkihan tietävät kaupungin laajan historian), joten nykyään Berliinissä voi keskittyä puhtaasti vaan nauttimiseen.  Me like! 
Hassua on kyllä se, että kaupunki on niin julmetun iso, että joka kerta se antaa uusia asioita nähdä ja kokea. Ja totta puhuen, tällä reissulla tuli ensimmäistä kertaa käytyä Berliinin televisiotornissa, yhdessä näkyvimmistä maamerkeistä, ihan siis ylhäällä saakka. Joten joo, aina löytyy jotain uutta! :)

Tässä vähän fiilistelyjä reissusta, olkaapas hyvä :)



KaDeWe. Berliinin isoin ja kuuluisin tavaratalo.
The televisiotorni. Pallossa on mm pyörivä kahvila. (Sis.pääsy ylös 11 eur.)

Täydellinen aamiaispöytä löytyy KaDeWen ylimmästä kerroksesta. Suosittelen!

Niin houkuttelevan ihana, vaikkei olekaan minun tyylinen lainkaan. Silti upea! Laura Ashley, KaDeWe.

Uusi Alexa ostoskeskus Alexanderplatzilla.

uh! Ehkä ihanin kaakao ikinä. Aitoa suklaata oman valinnan mukaan annosteltuna...Luoja!

KaDeWen herkkupöytää. Edelleen suosittelen!

Raatimme mielestä Berliinin parhaat sushit löytyy täältä: Thai Cuisine Restaurant (Oranienburger Str.)

Kotiin tuomisia. Ihanat nahkaiset mustat bootsit! (5th Avenue)

 Ja lisää kotiin tuomisia; harmaat (vaikka eivät tässä näytä siltä) nahkaiset saappaat (5th Avenue).

Näihin tunnelmiin. Ich liebe Berlin. Auf wiedersehen. (siihen saksankielen taitoni päättyvätkin, hihh...).
Tschüss, kaverit! :)

Ihanaa Uutta vuotta!...ja paluu Bangokiin.

Aivan superihanaa alkanutta uutta vuotta kaikille! Tehdään tästä paras mahdollinen! :)
Toivottavasti kaikilla sujui vuoden vaihde mukavissa merkeissä. Itselläni ainakin näin, ystävien kesken, siispä parhaassa seurassa! ;-)

Aloiteltaisiinko vuosi kevyesti sohvamatkailulla, ja palataan vielä Bangkokiin. Aikaisemmassa postauksessahan kerroin kaupungin Chatuchak -viikonloppumarkkinoista, mutta mennään nyt pari astetta arvokkaampien asujen maailmaan. Ready? -Time for window shopping! :)

Siam Paragon Shopping Centre

Steve Madden

Steve Madden, oih Steve Madden

Jimmy Choo

Chanel Chanel

Dolce & Gabbana, babe!

DVF alias Diane von Furstenberg. My favorite!

DVF

YSL

Joka kukkaron ikkuna (en valitettavasti muista kaupan nimeä).



aaaw... LOVE it
Aikas herkkuja! Vai mitäs sanotte? Nam nam... Mua ei yhtään haittaa vaikka pukki tietäis ensi Jouluna tuoda nuo Jimmy Choot reessään... Hihii..


Chatuchak Weekend Market. Terveiset Bangkokista!

Iso moi kaikille, piiiitkästä aikaa!
Hengissä ollaan, vaikkei se blogipäivitysten aktiivisuudella ole millään tapaan ollut havaittavissa. Pahoitteluni siitä ja kiitos kaunis kaikille teille jotka blogini kuitenkin aina löytävät ja jaksavat odottaa päivityksiäni. Kiitos :)

Yksi, mielestäni paras, selitys tälle hiljaiselolle virtuaalimaailmassa on ollut parin viikon loma Thaimaan auringon alla. Tällä ei tietenkään perustella reilun kuukauden mykkäkoulua täysin. Mutta tiedättehän te mitä tarkoittaa loma kesken joulukiireiden työelämässä? Aivan, kiirettä hoitaa asiat kuntoon loman ajaksi. Eli tätä tehtiin pari viikkoa ennen lomaa ja lomani jälkeen olen yrittänyt päästä mukaan takaisin tähän samaan pyörään, josta erittäin kiitettävästi onnistuin hyppäämään pariksi viikoksi pois. Miten se aina onkin yhtä vaikeaa? Tai onko teillä? Loma toki lämmittää ja tuo energiaa palata duuniin, mutta hetken se aina vie, kunnes pyörä kulkee taas normaaliin tahtiin. Minulla ainakin. Joka tapauksessa ihanaisia aurinkoterkkuja Thaimaasta teille kaikille!

Ajattelin muutaman postauksen tehdä tuolta kyseiseltä reissulta, lähinnä shoppailuun pohjautuen. Rantakohteista saisi tietysti aikaan ihania ja syviä huokauksia auheuttavia kaipauksia rantatuoliin, mutta kaikkihan olemme varmaan nähneet rantoja... Kauniita sellaisia. Jotenka lähdetään liikkeellä vaikkapa suurkaupunki Bangkokin Chatuchak Weekend Marketista.
Markkinoilla on yli 8000 myyjää (kojua) ja siellä sanotaan käyvän asiakkaita joka viikonloppu noin 200 000 henkeä. Se on paljon se. Jossain lähteestä luki, että ovat maan suurimmat markkinat. Markkinoilta löytyy tavaraa laidasta laitaan, niinkuin vain ajatella saattaa. Lyhyesti kiteytettynä krääsästä design-tavaroihin Suosittelen kohdetta, mikäli Bangkokiin eksytte! :) Tässä muutamia räpsyjä markkinoilta.



Sisustustavarapuoli markkinoilla oli ehkä parasta antia.

Pöllölaukku. Tiedättehän, pöllöjä on nyt koruista korviksiin ja laukkuihin. Herttainen.

Tuli koti mieleen tästä mageesta puupenkistä :)

Nämä koristetyynyt olivat aivan fantastisen tuntuiset. Jos olisivat mahtuneet vain rinkkaan...


Sisustustavaraa...


Yammy! Paikillisia snackseja..


Angry Birds oli kova hitti kaikkialla Aasiassa. Ainut vain että näistäkään tuskin Rovio saa senttiäkään...

Lisää Angry Birdsiä...
Mukaan tarttui silkkisiä koristetyynynpäällsiä ja tunika ja..ja, mitähän muuta? :)

PS. Miun Studio SMAG löytyy myös facebookista -tästä tykkäämään! :)

Operaatio kulmien kestopigmentointi

Hellogs, marraskuu on jo lujaa vauhtia käynnissä, hjui! Ja tää on mun eka bloggaus vasta tälle kuulle. Tunnustan, olen ollut saamaton, mutta myöskin hyvin kiireinen sekä viime aikoina flunssan kourissa. Mälsää. Mutta toisaalta tietoisestikin olen vähän pitkittänyt tätä nyt nähtävää postausta; kävin nimittäin kuun alussa ottamassa kestopigmentoinnin kulmiini, ja tässä teille asiaa siitä.

Kestopigmentointihoitoja tehdään kulmiin ja silmien rajauksiin, sekä huulten rajauksiin tai jopa väritetään huulet kokonaan. Pigmentoinnit kestävät kahdesta viiteen vuoteen.
Pigmentointi tehdään samantyyppisellä koneella kuin tatuoinnit, mutta neula ei uppoudu niin syvälle ihon kerroksiin. Kone on lähes äänetön ja neula on erittäin ohut. Käsiteltävä alue (itselläni kulmat) puudutetaan ensiksi geelillä, joten kipua ei juurikaan tuntunut (sanon siksi juurikaan, koska kipukynnyksiä on niin monia ja välttämättä puudutusaine ei ole vaikuttanut vielä kokonaan. Tästä toki kannattaa mainita tekijälle, jolloin odotetaan että puudutus toimii). Kulmien käsittely kestää noin pari tuntia. Aluksi suunnitellaan huolella kulman muoto ja piirretään kulmakynällä haluttu muoto, jota pigmentoija lähtee sitten työstämään.
Itselläni hoitoon kuuluu vielä samaan hintaan toinen pigmentointikerta, jonka ajattelin ottaa kuukauden parin kuluttua.

Tässä muutamia kuvia "ennen & jälkeen", ja kylläpä harmittaa että en ottanut kuvia kunnon järkkärillä, sillä nämä kuvat ovat enemmänkin no, outoja ja pelottavia..sorryy...:)

Kulmiini oli laitettu vuosia sitten jo pigmentointi, joka näkyi enää vain haalistuneena ja liian kapeana muotona.
 
Pigmentoinnin jälkeen kulmia tulee hoitaa ja mm. rasvata useamman kerran päivässä Bepanthen-voiteella.
 
Noin viikossa kulmat ovat parantuneet. Myöh. tehtävä toinen pigmentointikerta vielä viimeistelee lopputuloksen.
Vielä varoituksen sanana haluan sanoa kestopigmentointia suunnitteleville, että selvittäkää tekijän vaikkapa työnäytteet tai työhistoria (lähinnä kuinka kauan on ollut alalla ja tehnyt pigmentointeja). Ja ennenkaikkea millä tekniikalla ja tuotteella hän pigmentoinnin tekee. Alalla on nimittäin myös tekijöitä jotka tekevät tatuointiväreillä pigmentointeja. Osa ihan rehellisesti sen sanoen asiakkailleen, osa ei.

Itse kävin ottamassa pigmentoinnin Topcut-nimisessä paikassa Tehtaankadula Helsingissä. Kulmat maksoivat 299 eur (cityshopparilla). Eija, tekijä, on tosi mukava ja ammattitaitoinen. Tehnyt pigmentointeja vuodesta 1997. Uskallan suositella! :)


Ps. Voit seurata Studio SMAGia tykkäämällä facebookissa! :)

Paola ja Seppälä ne yhteen soppii!

Paola Suhonen by Seppälä -mallisto tulee virallisesti myyntiin 1. marraskuuta, eli huomenna. Pääsin tänään, muiden Seppälä klubilaisten kanssa tutustumaan mallistoon ennakkoon Seppälän Forumissa. Muoti-illassa nähtiin malliston muotinäytös ja nautittiin kuohuvaa sekä shoppailtiin -30% alennuksella tuotteita. Hupsii! kiva (ja rahakukkarolle vaarallinen) ilta oli siis kyseessä! ;)
Ennen klubi-illan alkua, Seppälä tarjosi arvonnassa voittaneille Kino Engelissä Paola Suhosen tekemän lyhytelokuvan näytöksen. Elokuvan näyttelijät olivat muuten pukeutuneet tämän uuden malliston vaatteisiin ja Seppälä oli tuottanut kyseisen elokuvan osaksi malliston lanseerausta. Paolahan opiskelee tätä nykyä Los Angelesissa elokuvaohjausta. Monipuolinen nainen, täytyy todeta! Mutta olenkin sitä mieltä, että totta himpsutissa ihmisten pitää voida toteuttaa itseään monipuolisesti, eikä pysyä vain yhdessä muotissa. "Suutari pysyköön lestissään" - ja just ei! Hyvä Paola! Ja hyvä kaikille jotka tekevät rohkeasti sitä kaikkea mikä tuntuu oikealle :)

Ja ainiin, kiitos Seppälälle kivasta yllätyslahjasta, jonka sai lähtiessään. Vai pitäisikö sanoa voihan Vitalis! Pussukassa oli nimittäin lahjana kenenkäs muun kuin Paola Suhosen uudistama Vitalis-tuote.

Tässä tunnelmia Klubi-illasta ja mallistosta.

Paola Suhonen By Seppälä -mallistoa


Paola Suhonen By Seppälä -mallistoa


Kotiin tuomisia... :) Parasta!


Paola Suhonen By Seppälä -malliston ihana vyö ja pari korua Seppälän mallistosta.

Tykästyin kovin elokuvan tunnusraitaan - kuunnelkaas soundcloud.comista!



Tähän lopuksi kuuluisi kuva mun uudesta ihanasta mekosta, jonka ostin Paola Suhonen By Seppälä mallistosta. Mutta, iPhonen kamera ei antanut mekolle sen ansaitsemaa oikeutta (ja en shoppailun ja espanjankielen kurssin uuvuttamana enää jaksanut virittää järkkäriä), niin kuva jää nyt laittamatta. Mut menkää toki kauppaan katsomaan mallisto livenä! Tai tästä Seppälän sivuille.