Nenäpäivää!

Kohta alkaa Nenäpäivä-show telkkarista, ja olen vielä tien päällä jossain keskellä Suomea, matkalla päämäärään ja tv:n ääreen. Pimeetä on kun missäkin! Ja vettä ripsauttelee. Ei siis todellakaan mikään unelma cruisailu sää. Mutta Nenäpäivän tiimoilta on ollut hauskaa, koko viikko! Duunissa ollaan mukana Neniksessä, ja kutsu Tampereelle suoran lähetyksen yleisöön kävi, mutta jouduin skippaamaan sen. Sen sijaan käärin hihat eilen aamulla ja leivoin nenäpäivä-cupcakeseja myyntiin varainkeruuseen!

Tule mukaan Nenäpäivä-keräykseen! Lisää osoitteessa nenapaiva.fi!

Time to relax

Mikä on parasta vastapainoa monen viikon kestäneeseen kiireeseen, ja väsymykseen? Minä tiedän yhden! Tai no oikeastaan kolmekin! Ne voi jakaa vaikka eri päiville, kuten minä tein. Aika luksus viikollehan tämä alku viikkoni kuulostaa; vai mitä sanot - maanantaina töiden jälkeen tunnin thai-hieronta. Täydellistä. Tiistai-iltana uudet kynnet. Ja ihan uuden näköisetkin - mustilla päillä...graauh! Sitten kuin marenkina kakun päällä keskiviikko-iltana kotinurkilla sijaitsevaan Liinu´n Organic Beauty -hoitolaan kasvohoitoon.
Ei ole kuulkaa joka päiväistä huvitusta nämä, joten osaan arvostaa. Toki kynnet huollatan viiden viikon välein, ja hieronnassakin käyn säännöllisesti. Mutta tuo kasvohoito... Voin listata elämässäni käydyt kerrat yhdellä kädellä. Hävettävää...
Mutta nyt olo erittäin jees ja mieli virkeä. Nämä on juuri näitä "pikku juttuja"...joita kaikki, varsinkaan usein miten miehet ei varmaan ymmärrä. Ymmärrättekö? :)






ps. Liinu´n Organic Beautysta tulossa vielä erillinen postaus. Jahka tästä hemmottelu-viikosta toivun :)

Tälle päivälle.

Aamun avaukseni lemppari Yogi-teestä tänään: tämä inspiroiva aforismi, jonka kuvitin kesän lomakuvalla enkelten kaupungista Los Angelesista. Siellä jos missä janotaan unelmien perään, ja tehdään myös töitä niiden eteen. Tuli sydäntä raastava ikävä Kaliforniaan, aurinkoon ja unelmien perään. Muistetaanhan olla rohkeita, ja unelmoida isosti!



Testissä Laveran uusi "Brand New Edition" -meikkimallisto


Viimeinkin saan julkaista nämä uudet Laveran "Brand New Edition" -meikkimalliston tuotteet*, ja niillä tekemäni meikin. Sain ihanan ystäväni malliksi, ja oli kivaa päästä testailemaan ajan kanssa uutuuksia. Laveran uuteen Brand New editioniin kuuluu mm. mousse meikkivoide, quattro luomiväripaletti ja korostuspuuteri sekä -voiteet (2 eri sävyä). Lisäksi sarjaan kuuluu peitepuikko ja huulipuna (huulipunaa en ole nähnyt/saanut testiin).

Alla kuva uutuuksista. Neliosainen Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväripaletti (2 eri palettia), ovat itseasiassa aika kätevät. Lisäksi kuvassa Natural Mousse Make up -mousse meikkivoiteet (3 eri sävyä) sekä Illuminating Powder –korostuspuuterit, ja pienemmät napit kuvan alareunassa ovat Soft Glowing Highlighter–korostusvoiteita jotka tuovat kulmaluulle ja poskipäille säteilevää hohtoa.


Alla kuva lähtötilanteesta: malli ilman meikkiä ja lopputulos valmiista meikistä.

Meikin työvaiheet: Aluksi kosteutin kasvot Basis Sensitiv Moisturizing cream -kosteusvoiteella. Meikkipohja tehtiin uudella Natural Mousse Make up -meikkivoiteella (Ivory 02). Testasin myös malliston uutta peitepuikkoa muutamaan punaiseen pieneen näppyyn mallin kasvoilla. Moussen voi levittää joko sormin, meikkisienellä tai siveltimellä. Itse levitin aluksi siveltimellä, mutta jotenkin tuote juoksi siveltimen alla ja tulos ei ollut tasainen, joten siirryin levittämään moussen sormin, ja se olikin paljon parempi tekniikka.


Pohjan kiinnitin irtopuuterilla. Korostukset yritin tehdä uuden sarjan tuotteilla, mutta uudessa Illuminating Powder -korostuspuuterissa on sen verran helmiäistä, että varjostuksissa sitä en käyttänyt. (Puuteria voi käyttää myös luomivärinä, poskipunana sekä antamaan hohtoa dekolteelle). Mutta muutoin tuote toimi tässä meikissä hyvänä poskipunana ja hohtoa toi kulmaluulle sekä poskipäille testattu uusi Soft Glowing Highlighter -korostusvoide. Tuotteessa on jännä kermainen koostumus, ja se levitetään sormin (tai minä ainakin levitin). Mutta tämänkin päälle lisäsin vielä hehkua lisää, mun ehdotonta suosikkia; Beautiful Mineral Eyeshdow-luomiväriä (Golden Bay 11), jossa on aivan upea helmiäishohto!


Silmämeikin tein Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväripaletin kolmella sävyllä (Oriental Brown 01). Jätin vihreän sävyn meikistä pois. Rajauksen tein Laveran mustalla Soft Eyeliner -rajauskynällä. Kulmiin lisäsin hivenen vaaleaa beigen sävyistä luomiväriä luomivärisiveltimellä. Ja yläripsiin laitoin tietysti ripsiväriä (alaripsiin ei laitettu lainkaan ripsiväriä). Alaluomella on vain luomiväriä ja valkoinen sisäkajal. Sisäkajal viimeistelee meikin upeasti, ja tekee kyllä ihmeitä!

Huulet rajasin Laveran Soft Lipliner Apricot Beige -rajauskynällä, ja huulipunaksi valikoitui (minun ainoa valikoimassa oleva Laveran huulipuna) Golden Kiss 07. Joka onkin ihan mieletön sävy!



Mitäs ajatuksia tai kysymyksiä meikki herättää?

*Meikit saatu Laveralta 

Siveltimellä-blogini facebookissa

Moikka kaikki ihanat lukijani :)

Tiesitteköhän että Siveltimellä-blogiani voi seurata myös facebookin kautta? Tosin se ei aivan sillä nimellä löydy, ja saattaa aiheuttaa siitä syystä ihmetystä... Kun huhtikuussa 2011 rohkenin perustaa toiminimen meikkaus- ja stailauskeikoilleni, niin sen nimeksi tuli Studio SMAG. Blogini sai nykyisen Siveltimellä-nimensä vasta hetkeä myöhemmin.
Päivittelen kohtalaisen aktiivisesti facebookiin muitakin juttuja kuin vain blogipostauksia,  esimerkiksi meikkikamppiksia - joten liitythän joukkoon tästä.



Ja ai niin,  edelleen LA LA Land -tiimini haluaa voittaa Sunsilkin kisassa matkan Hollywoodiin. Voit äänestäää tiimiämme täältä. (sydän)