Kun matkakuume nostaa päätään ja tekee mieli pakata weekenderi, kaivaa passi laatikostosta ja päästä reissufiilikseen. Tarjoaa vajaan sadan kilometrin päässä (Helsingistä katsottuna) oleva Tallinna siihen oivan ratkaisun! Olen aina tykännyt käydä Tallinnassa, ja kertoja kaupungissa on takana varmasti monta kymmentä jo. Sanonkin aina, että se on helpoin ja edukkain etelänmatka mitä voi olla. Vanhan kaupungin upeat talot ja hiljattain vallan in-alueeksi muodustunut Telliskivi ovat lemppari alueitani kaupungissa.
Jo kymmenen vuotta sitten katselimme mieheni kanssa asuntomyynti-ilmoituksia Tallinnassa. Harmi vaan kun ei silloin tajunnut toimia. Nykyisin kun maa kuuluu EU:hun niin hintataso sen kuin vaan jatkaa kasvamistaan, elintason nousun myötä luonnollisesti. Toisinaan olen koulujakin pohtinut kaupungista, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole viikonloppua pidempään kaupunkiin jääneet kotia pitämään... Mutta jokin tässä kaupungissa minua kiehtoo ja se jokin saa minut aina palaamaan takaisin.

Yksi syy on kyllä nämä ihanat vanhat rakennukset, jotka ovat jopa 1300-, 1400-luvulta. Voi kauneutta!

Kysyy Apulanta biisillään. No kaikki on ok. Harmittaa vain, kun aina ei tätä blogia tule päivitettyä ajan tasalle. Vaikka mielessä se on toki päivittäin... Pahoitteluni siis siitä. Kunnostaudun kyllä reippaammin sitten Instagramin puolella. Mutta ihan elossa täällä ollaan, nyt taas.
Aikaani on kyllä viime viikkoina verottanut parin päivän ykätaudin vierailu joka vei k-a-i-k-k-i voimat, Olympialätkä (jeee, hyvä Suomi!), työt, siis tietysti työt (kun tuppaavat viemään kaikki mehut) ja tokihan minun tuli pyörähdettyä puolikuntoisena myös Tallinnassakin. Siitä onkin ihan oma postaus tulossa...
Tänään on tapetilla kuitenkin pientä pintaremonttia, pari taulun poraaminen seinään kiinni (ostettiin Thaimaasta tauluja, ja nyt ne tänään toivottavasti päätyvät viimein myös arvoiseensa paikkaan, seinälle). Lisäksi Yhdysvaltojen osavaltioiden pääkaupunkien opiskelu (?). Siis häh, no sanopas muuta!

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota ja jokaisella niillä myös pääkaupunki. Mutta miten muistaa ne kaikki? Voin kertoa, ei sitten mitenkään. Muutama muistisääntö minulla jo onkin, mutta en millään pysty muistamaan kaikkia, saati tiennytkään niitä kaikkia. Katsoin hetki sitten Nebraska elokuvan (Oscar-gaala ensi maanantai yönä, jeeee), ja yritin muistaa ja muistaa Lincolnin leffasta, kun se siinä useasti mainittiin. Mutta ei, ei meinaa pysyä mielessä tuon rakkaan maan monet monet kaupungit.... Paitsi ehkä huomisen jälkeen. Saan nimittäin kylään ihania naisia, jotka tulee kyllä lyömään mut sata-nolla tässä osavaltiokisassa, mutta se ei kuulkaa haittaa - huikeaa vain nähdä näitä naisia: Kea, Ulla ja Maria, tervetuloa!

Mutta kaiken tämän kiireen keskellä, tämä oli oikeastaan eilisen kaunein opetus. Löytyi tietysti Tallinnasta ostetun Yogi-teen teepussista tämä viesti. Tähän hiljennyin ja ajattelin jakaa sen täällä.

Tälle pienelle kiviselle saarelle saavuttuani olin aluksi hieman ihmeissäni, että mitäs täällä tulisi oikein tehdä... Pitkähäntäveneemme kippari ei kovin hyvin englantia puhunut, ja totesi vain että noukkiivat meidät reilun tunnin päästä täältä ja ajoivat pois... Ei siis valkoista hiekkarantaa jossa löhöillä...pelkkiä kiviä...whaaat?! 
Hetken saarta ihmeteltyämme oli kuin itsestään selvää, että alamme kukin rakentamaan liuskekivistä omaa rauhoittavaa toteemia, tietysti! Kyllä ihminen on sitten luova! Tai oikeastaan ne ihmiset saarella ennen meitä ovat olleet, ha! Sillä tokihan siellä oli muidenkin rakentamia kivipaaseja ennen meitä.

Tämä saari sijaistee Etelä-Thaimaassa, lähellä Koh Lipen saarta, jossa lomailin Joulun ja vuoden vaihteen tienoilla. Ko Hin Ngam -saari kuuluu Tarutao national parkiin ja oli osa päivän mittaista saarihyppely reissuamme. On huikeaa aina kokea jotain mitä ei ole ennen tehnyt. Vaikka puhutaankin vain kivien kasaamisesta toistensa päälle, ja vaikka kyseessä oli vain pienen pieni sekunti koko elämän kirjossa, muistan kivipaasiani tehdessä ajatelleeni, että tässä on mun Zen. Mun rauhoittava voima. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niimpä ajattelin.
Ja sanotaan, että jos onnistut rakentamaan 12 kiven paasin, voit toivoa ja toiveesi toteutuu. Tämän tosin luin vasta jälkeen päin netistä... Sen sijaan saarella oli isoja ukaaseja siitä, kuinka päällesi langetetaan kirous ja perheenjäsenillesi käy ikävästi jos varastat saarelta kiven. Hui kamala!

Tälle kiireiselle päivälle riittänee yksi hyvä ajatus, joka astui eteeni mistäs muustakaan kuin lemppari Yogi teestäni. Ne on niin arjen piristyksiä. Let's hear it. 

Tänään oli just niin hieno päivä, kun unelma duunia tehdessään voi vaan olla. Tikkurilan vanhan tehdasmiljöön valokuvastudiolle oli tänä talvipäivänä kokoontunut upea jengi, jolla oli yhteinen tavoite: Tehdä todella tyylikkäät editorial-kuvaukset Boulevard-h -lehden seuraavaan numeroon. (Käykää muuten kurkkaamassa Boulevard-h:n ensimmäinen numero täältä, jos se ei ole vielä tuttu).

Minun roolini kuvauksissa oli toimia meikkaajana kahdelle upealle mallille, Yacinelle ja Samulle Promodelilta. Kuvaajana toimi Marko Saari ja stylistinä Jenna Mäkinen. Hiuksista vastasi Glamhairin Tuuli. Mukana kuvauksissa olivat myös Boulevard-h lehden AD-Mikko sekä muoti- ja kauneustoimittaja Mira. Kuvat ovat muuten tarkoituksella musta-valkoisia, koska editorial kuvat toteutettiin mv-kuvina.
 


Olen onnellisten yhteensattumien kautta saanut tutustua Boulevard-hoon jengiin, ja kun kutsu keikalle kävi, olin heti valmiina! Kiitos ihanat tyypit tästä päivästä, ja kiitos mahdollisuudesta olla mukana tässä projektissa. Laitan tänne blogiin heti lehden valmistuttua linkin, josta pääsette kaikki ihastelemaan kuvauksien lopputulosta lehden sivuille taitettuna. Odotan ihan superinnolla itsekin valmista lopputulosta, yay!


Tälläinen päivä on juuri sellainen, jota haluaisi tehdä vaikka joka päivä ja aina. Huikeaa kun huone on täynnä visuaalisia ihmisiä joilla on yhteinen päämäärä, tehdä parasta mahdollista lopputulosta. Niin hauska ja paras päivä. Lisää näitä, kiitos.

Jos en itse voi olla Thaimaan auringon alla lämmittelemässä luitani ja nautiskelemassa hieronnasta merenrannalla, on seuraavaksi paras vaihtoehto tehdä se täällä koti kaupungissa työpäivän päätteeksi kauneushoitolassa kuunnellen nauhalta merenkohinaa ja tuntien kuumakivien lämpö kehossa. 
Totta puhuen en ollut ennen kokeillut kuumakivihierontaa, vaan olen viime aikoina käynyt usein thai-hieronnassa, kun sellaisen paikan viimein kaupungista löysin! Oli siis aika kokeilla jotain uutta, ja mikä sopisikaan paremmin hyytävään pakkaspäivään kuin lämmittävät kivet. Tosin olen sellainen vilukissa, että hieman vilu minulla siltikin oli, mutta kuumat kivet lämmittivät hieronnan yhteydessä kyllä ihasti. Kiviä laitettiin myös hassusti jokaisen varpaan väliin, jotka lämmittivät varpaita kivasti. Hieronnassa käytettiin ruusunterälehtiöljyä, joka teki iholle hyvää ja kosteutti kroppaa kivasti.


Kävin hieronnassa Kauneushoitola Runossa, joka sijaitsee Kampissa Taikapeili Productionin tiloissa. Paikka on minulle tuttu yhteistyöstä paikan vetäjän, värikonsulentin Päivin ansiosta. Teen siellä nimittäin toisinaan meikkikoulutuksia. 
Runo valmistuu pian kosmetologiksi, ja nyt vielä tovin hieronta oli esimerkiksi hyvin edullinen, vain kolmekymmentäviisi euroa. Luulenpa että menen keväällä uudestaan kuumakivihierontaan, ja kasvohoitokin kiinnostaisi.




Miten, ja kuinka usein sinä hemmottelet itseäsi? Itse yritän ainakin käydä hieronnassa säännöllisesti. Ja voi että sen jälkeen olo on aina kuin uudesti syntynyt. Täytyy vain muistaa antaa aikaa itselle... ja hemmotteluille. Se on sama kuin ruuan kanssa - hyvä ruoka, parempi mieli.

Viime yönä Suomen aikaan pidetyt 56. Grammy Awardsit olivat täynnä upeita esityksiä, siis aivan käsittämättömiä esityksiä, häitä, legendoja ja niitä kauniita asuja. Huikeaa säihkettä ja kimalletta, ja ehkäpä upeimpana tämä nainen; Beyonce. Huh!

Nyt tulee viimein jatkoa tähän tammikuun alun pikaiseen Koh Lanta postaukseen. Päivät ja arki vaan vierivät niin nopeasti eteenpäin täällä koto suomessa, joten ihan kauhukseni tajusin että reissun loppusuoralta (viikko Lantalla ja useampi päivä Bangkokissa) ovat vielä ihan purkamatta tänne blogiin. Toivottavasti jaksatte kuitenkin vielä reissata matkassa!


 
Saavuimme Koh Lantalle siis pieneltä Koh Mookin saarelta. Meno oli toki jo erilaista, koska Lanta on iso saari, toisin kuin pienen pieni Mook. Meidän hotellin varaus Lantalla jäi todella viime tippaan, ja saatiinkin oikeasti melkein saaren viimeinen hotelli, koska majoituimme siellä uuden vuoden molemmin puolin. Long Beachiä paljoa etelämmäksi emme myöskään halunneet, sillä Lantalla kerran olleena, saaren eteläpuolella ei hirveästi enää mitään tapahdu. Mopon vuokraus on se popein juttu, jolla nähdä saarta ja sitä olimme alustavasti suunnitelleetkin MUTTA. Thaimaassa aikaisemminkin olleena ja varsinkin Koh Samuilla, on lähes 50-50 mahdollisuus saada "Koh Samui tattoo", eli kaatua ja saada hyvät arvet muistoksi mopoilusta. Lantalla oletin tilanteen olevan turvallisempi, koska tiet ovat isompia ja suorempia, mutta todella kun saavuimme meidän hotellille, vastaamme tuli ensimmäisenä yksi Aussi pariskunta päästä varpaisiin paketissa kainalosauvoilla linkaten. Ei tarvinnut kuin kysyä että mopokolari? ja vastaus oli nyökytys. Voi niitä poloisia miten olivat raasun näköisiä ja samalla se näky sinetöi meidän mopoilu haaveet. Nössöltähän se kuulostaa, mutta ajattelin olla pilaamatta loppulomaani ja tulla raajoineni takaisin kotiinkin. Olin myös erittäin happy ihan vaan rannalla makoiluun ja jos tarvetta oli mennä jonnekin, otimme allemme tuk tukin. Simple as that! :) Viikon aikana tuosta Aussipariskunnasta tuli meille hyviä juttukavereita ja keskustelimmekin paljon maailmasta ja matkailusta yhdessä aina hotellin aulassa. Hahahaha, ja mikä hassuinta - pakko kehua kertoa - tämä pariskunta oli aivan sitä mieltä että olemme maksimissaan kakskytkuusivuotiaita! Voi taivas tuollaisia kuulee nykyisin hyvin hyvin harvoin, ja onko se edes hyvä asia kuulla kolkytplus vuotiaana? Tai voihan siinä olla sekin, että he eivät vaan voineet uskoa että fossiilitkin reissaa, hahaha... Oikeasti lopulta se aussi mies pähkäili että kaipa sitten pimeät ja kylmät pohjolan talvet pitävät teidät nuoren näköisenä. No kaippa sitten ja tottahan se osittain onkin, että liiallinen altistuminen auringon valolle toki vanhentaa. Hehh, kaikkea sitä kuulee. Ja niin, tämä mukava pariskunta itse oli juuri sen kaksikymmentä ja kuusi vuotta.

Koh Lantalla vain rentoiltiin, päivät soljuivat rannalla (enimmäkseen Relax Bayssa), syötiin todella hyvin (Castaway oli yksi mun suosikeista), kokkauskursseja suunniteltiin, vierailtiin jooga-studiolla, katseltiin länkkäreiden koirien ulkoilutusta eräästä koirien hoitokodista, mutta tiedä sitten johtuiko meidän kahdesta edellisestä saarikohteestamme (Lipestä ja Mookista), mutta emme saaneet aikaiseksi mentyä haluamallemme kokkauskurssille, emme ulkoiluttaneet koiria, eikä kierretty saarta mopolla, emmekä menneet sukeltamaan. Emme tehneet juuri mitään mitä emme jaksaneet. Keho oli vieläkin pienien saarien jälkeen aika Zen-tilassa, ja mikäpäs siinä ollessa kun näkymät beachillä olivat tätä luokkaa.





Vuoden vaihtumista jaksoimme sentään juhlia, ja alkudrinksut kippisteltiin Castaway hotellin rantabaarissa josta jatkoimme tuk tukin viemänä saaren pohjoispäähän Ozone baariin jossa olikin sitten bileet! Oli huikeaa laskea vuoden vaihtumista varpaat hiekassa lämpimässä ilmastossa ja ihailla huikeaa rakettishowta. Kymmenet ja taas kymmenet henkilöt lähettivät taivaalle "onnenlyhtyjä" ja tekivät toivomuksia samalla, mutta vaikka kuinka olisin itsekin halunnut lyhdyn lähettää niin en sitä tehnyt, koska nuo lyhdyt metalliosineen päätyvät lopulta mereen ja siellä meressä on ihan tarpeeksi jo moskaa. Mutta en kritisoi lyhtyjen lähettäjiä, nehän näyttivät aivan upeilta taivaalla. Ja se onnen tunne oli huiman näköistä kun perheet saivat lyhtynsä ilmaan. Adoptoin muutaman lyhdyn ja siinä siivellä tein toivomuksia, älkää nyt kertoko kenellekään.
Koh Lanta esittäytyy mielestäni monesti hyvin rauhallisena saarena, mutta Ozonen baarin lähettyvillä oli useita rantabaareja rinta rinnan josta kyllä bileet tarvittaessa löytää.