Vauhdikkaasti Itämerellä Grease-musikaalin tahtiin!

Pyörähdin viime viikolla Tukholmassa tai siis Tukholman risteilyllä, kuten monet varmasti saattoivat huomata mm. snapchatistani tai instagramistani. Meidän risteily lähtikin heti vauhdikkaasti käyntiin, kun ystäväni kanssa siirryttiin, samaan aikaan kun laiva irtautui satamasta, Atlantis Palace yökerhon tiloihin, joka toimii Grease-musikaalin näyttämönä. Siellä meitä odotti Premium-paikoilla kello viisi alkavaan esitykseen tapakset ja piccolo-kuohuviinit. Kippisteltiinkin heti alkajaiseksi arjen kääntymistä juhlaksi ja vóla! risteilylomamme oli alkanut! Hassua, että hetki sitten istuin vielä matkalaukkuni kanssa ratikassa matkalla satamaan, ja näin pian voi päästä aivan toisenlaisiin tunnelmiin - tällä kertaa 50-luvun tunnelmiin, Silja Serenadella ja Symphonylla pyörivän Grease menestysmusikaalin tahdissa!
 

Musikaalin voit tilata etukäteen mm. suklaakonvehteja tai tapaksia ja kuovuvaa, jos mieli tekee.




Kuvakreditit tästä ja kahdesta edeltävästä kuvasta Tyhjä ajatus-blogin Sarandalle, jonka kanssa katsoimme musikaalin ennakkoon Siljan pressitilaisuudessa.
  

Tälläisen esityksen jälkeen pitää aina hetki haukkoa henkeä, sillä onhan se huikeaa nähdä tanssia, laulua ja näyttelemistä yhdellä otolla suoraan nenän edessä. Sopivasti noista tahdeista alkoi juhlafiilis ja hyvä mieli nousta entisestään. Jo väliajalla mietin, että on tosiaan ammatinvalintakysymys päätyä esiintymään yleisölle joko Grease-musikaalin laivalla, teatterin lavalla tai vaikkapa nyt Broadwaylla. Pisteet kaikille näyttelijöille rohkeudesta! Minusta kun ei olisi tuohon. Nautin toki yleisön puolella olemisesta.


Kun risteily oli korkattu sata lasissa ja helmat korvissa käyntiin, siirryttiinkin seuraavaksi illalliselle buffetin puolelle. Eikä minkä tahansa buffetin vaan Grande Buffetin. Sitä ennen kerättiin nelihenkinen porukkamme kasaan ja hilpastiin kannelle ihailemaan ihanaa auringonlaskua. Sää näytti täydellisen kesäiseltä, mutta voin kertoa että aivan siltä se ei tuntunut. Aikamoiseen tuulikoneeseen tuolla sivukannelle nimittäin joutui, mutta se ei hyvää fiilistä latistanut ja saatiin parit selfietkin aikaiseksi tuulenpuuskista huolimatta. Ja ne maisemat, aivan kuin keskikesällä!




 










  
Mainitsinko jo jotain ruokailusta? No eihän risteilystä voi puhua, ellei mainitse niitä kaikkia herkkupöytiä jota siellä on tarjolla. Menomatkan kruunasi ehdottomasti Grande Buffet, jonne meillä oli varattuna jälkimmäinen eli viimeinen kattaus. Paluumatkalla istuttiin iltaa italialaisessa Tavolata ravintolassa ja jälleen kerran saatiin seuraksemme upea auringonlasku. Monipuolinen buffet-pöytä valtavine valikoimineen ja juustoineen ylsi tällä kertaa omaksi suosikikseni. Sen sijaan aamupalaan buffetin puolelle olisin toivonut vielä jotain. En tiedä tarkalleen mitä olisin kaivannut sinne lisää, ehkäpä illallisella tarjottuja smoothieita, salaatteja sekä avokadoa, joka oli iloinen yllätys illallisen puolella. Aamupalaherkuttelijana siis jotain jäi vajaaksi, mutta tunnustaudunkin aika vaativaksi sen osalta.











   
Itse Tukholman kaupungissa pyörähdyksemme jäi vain muutamaan kauppakäyntiin keskustassa, tosin ihan antoisia käyntejä nekin olivat. Suuntasimme nimittäin takaisin laivalle jo hyvissä ajoin, sillä edessä meitä odotti vierailu komentosillalla. Tuolla korkeuksissa olevassa tilassa, joka itseasiassa ulottuu muutaman metrin laivan reunojen ulkopuolellekin.
Kysymyksiä tuli vierailun aikana useita, ja ihmettelinpä ääneen myös ikkunoissa olevia pyyhkimiä, että eiväthän aallot niin korkealle lyö? Mutta kuulemma toisinaan tulee roiskeita ihan noinkin ylös saakka ja Itämeren korkeimmat mitatut aallot ovat kuulemma olleet 10,2 metrisiä. Lisäksi näin viihdepurjehtijana, pisti korvaan huomio, että tämän kokoinen alus ei voi pysähtyä saaristossa jos satut törttöilemään reitillä. Ja kakkoseksikaan ei olisi kiva jäädä. Tämä siis tärkeäksi huomioksi itse kullekin veneilijälle.




Näillä vipusilla kapteeni tekee taskuparkin satamissa.


Ahoy! Tämä ruori on muuten pelkkää kulissia, mutta varmasti yksi kuvatuimpia asioita komentosillalla. Oikeastihan tälläistä laivaa ohjaa automatiikka ja valvovat perämiehet.


Risteilyt ovat kyllä kiva piristys arkeen ja sopivasti sammuttavat matkailun janoa. Vaikka juhlat jatkuisivatkin pikkutunneille saakka, siltikin risteilyltä palataan yleensä hymyssä suin takaisin kotiin. Kiitos matkaseuran

Mikäli kiinnostuit Grease-musikaalin näkemisestä, niin se pyörii tosiaan Silja Serenadella ja Symphonylla 31.5.2016 saakka, kuutena iltana viikossa. (Esitys sisältyy matkan hintaan). Katso lisätiedot täältä.



*Grease -musikaaliristeily toteutettiin yhteistyössä Silja Linen kanssa.


Eng // Ahoy! We had crazy fun at the Grease musical cruise by Silja Serenade.

Merellisiä kuulumisia

Olen lähdössä merille, taas. Tällä kertaa aluksena toimii Silja Serenade. Lähdetään kaveriporukalla katsomaan Grease-musikaalia, joka on vallannut Tukholman laivat. Katsotaan, josko päästäisiin käymään myös komentosillalla. En ole sellaisella nimittäin koskaan vieraillut.

Täällä etelässä asuessa saa kyllä elää siinä mielessä etuoikeutetusti, kun satama on niin kovin lähellä. Ratikka vie suoraan satamaan ja yleensä risteilymatkan saa aika edullisesti. Muutenkin maailman mittakaavassa Suomessa risteillään paljon, siis ainakin minun mielestäni. Ollaan oikeastaan aika etuoikeutettuja kaikki, että meillä on kelluvia viihdealuksia moneen lähtöön ja monesta eri satamasta. Kaikkialla ei suinkaan ole näin. Olen nimittäin muutaman Jenkin vienyt ensimmäistä kertaa laivaan, matkatessamme Tukholmaan. Heille risteilyelämä oli ihan uusi kokemus, joka sai ajattelemaan, että eihän kaikkialla tosiaan olekaan näin aktiivista risteilyelämää kuin meillä Itämerellä. Tästä muistuikin mieleeni, kun ensimmäisen kerran risteiltiin Karibialla ja Fort Lauderdalessa ennen alukseen astumista on tehtävä checkin, jossa tiedustellaan, onko henkilö risteillyt koskaan aiemmin ja jos vastaat kyllä, niin sinulta kysytään, että kuinka monta kertaa? Hih, sellaiseen kysymykseen on varmaan monen suomalaisen vaikea vastata oikein tai edes heittää oikeaa kymmenlukua -  ollaanhan me nimittäin aikamoista risteilykansaa.









Oma kevääni on mennyt lähinnä haaveillessa purjehtimisesta ja siihen liittyen opiskellen rannikkomerenkulkua. Tämä on jatkoa syksyllä käydylle saaristomerenkulunkurssille. Olen ihan pirun onnellinen, että sain suoritettu tuon ensimmäisen kurssin. Toisen kurssin tentti onkin vielä edessä, joten sen suhteen en uskalla vielä juhlia. Kunhan loputkin jäät sulaa ja kelit vähän vielä paranee, niin päästään käsiksi oman veneen kesäkuntoon laittoon. Se onkin ensimmäinen kerta, kun todistetaan itse veneemme lasku vesille. Lähipäivät näyttävät että saadaanko vene vesille uhkarohkeasti sopivasti juuri vapuksi!













Postauksen kuvat ovat uudistuneen Silja Europan ensimatkalta, sitten Australian paluun, jolloin Silja Line järjesti pressimatkan Tallinnaan. Sää oli tuolloin aivan uskomattoman keväinen ja kannella tarkeni hyvin ilman takkia. Saas nähdä, minkälainen sää meitä nyt risteilyllä odottaa ja perillä Tukholmassa. Kippistän nyt jo kuitenkin virtuaalisesti ja toivotan tämän myötä kaikille makoisaa viikonloppua! Tällä laivakoiralla se alkoi n-y-t.


Eng / Ahoy! I´m ready for cruise!


Turvallisesti internetin valtateillä - kotona ja maailmalla! + Arvonta

Kun on viettänyt toistaiseksi pisimmän työuransa it-alalla, eivät nämä asiat ihan vieraita ole. Ne vaan joskus tuppaa unohtamaan. Ja toisekseen, jos on käyttänyt koko tietoteknisen ikänsä laitteina pääsääntöisesti vain mac-koneita, niin on aika onnellisesti onnistunut olemaan erossa viruksilta - ainakin ennen. Toista se on kuulkaa nyt. Sain tästä muistutuksen korkealta taholta, kun F-Secure kutsui meitä maailmalla reissaavia matkabloggaajia tietoturvaluennolle toimistolleensa. Siellä itse F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen aika hyvin romutti minun kiiltokuvamaisen ajatuksen macin virusviattomuudesta ja laitteittensa ainaisesta puhtaudesta. Ajat ovat muuttuneet totta totisesti ja enää ei kannatakaan tuudittautua siihen ajatukseen, että ilman lisäturvaa IOS-laitteetkaan olisivat täysin suojassa.
 

Tarkoitus ei ole pelotella, mutta usein se suurin riski tapahtuu juuri käyttäjän ja laitteen välissä. Hakkerit ovat aina askeleen edellä, kalastellakseen esimerkiksi luottokortin tietojasi tai mahdollisuutta iskeä sähköpostiisi. Maailma on täynnä ilmaisia wifejä, langattomia verkkoja, joihin reissuilla loggautua ja helpottaa some ikävää. Mutta ovatko ne kaikki turvallisia verkkoja? Ne sellaiset johon loggautumalla ruksit ja hyväksyt sopimusehdot, ilman niitä edes lukematta. Tai entäpä jos se kaikki onkin sinulle täysin vieraalla kielellä? Raksi ruutuun tai internetin valtatie ei aukea. Rohkeaa? Kyllä. Turvallista? Ei niinkään... Tai entäpäs jos olet maailman äärissä ja oman pankkisi nettisivut ovat alhaalla juuri kriittisellä hetkellä, kun sinulla olisi käyttöä niille. Miten tietoyhteiskunnassa toimitaan, jos homma ei pelitä. No sehän pysähtyy, tai ainakin se siltä hetkellisesti tuntuu.

Mitä siis avuksi turvalliseen nettailuun ja epämiellyttävien nettikatkosten välttämiseen? Minäpä kerron muutaman tarinan elävästä elämästä.

Puhelimessani on tässä Freedome päällä ja lokaatioksi on valittu Espoo, Suomi.



    

Kun olimme vuosi takaperin maailmanympärimatkallamme ja silloisessa kohteessamme Phu Quocin saarella Vietnamissa, emme päässeet Osuuspankin nettisivuille. Ihmettelimme asiaa hetken ja totesimme, että sivut ovat varmaan vain hetkellisesti alhaalla. Tunnit menivät ja oli suorastaan hämmentävää että sivut olivat näinkin pitkään alhaalla, ilman tiedotusta, nykypäivänä. Kysyin asiasta facebookissa, johon ytäväni kuittasi että kyseinen pankkiasia on jo uutisissa saakka ja laittoi linkin op-pankin sivuilla olevaan uutiseen. Linkki ei meitä auttanut, koska sekään ei suostunut avautumaan meille Vietnamissa. Syynä oli se, että Osuuspankin sivut olivat joutuneet palvelunestohyökkäyksen uhriksi ja syyllisiä etsiessään ja toimintoja ja riskejä rajatakseen pankki oli päättänyt sulkea ulkoapäin tulevan nettiliikenteen lähes kaikkialta maailmasta. Vain tyyliin Suomesta pääsi kirjautumaan pankin sivuille. Ja vain Suomesta tarkoitan sitä, että liikennettä rajoitettiin niin, että vain suomalaisista ip-osoitteista pääsi pankin sivuille. Ei Vietnamista, ei todellakaan. Meillä odotti reissullamme vielä monta monituista muuta maata ja seikkailua ennen Suomea ja sehän ei onnistui ellemme saisi visa-korttiamme maksettua välillä tyhjäksi tuolla pankin sivuilla.
Tähän avuksi astui F-Securen Freedome sovellus, jonka mieheni nokkelasti tiesi ladata ipadilleen. Freedome on VPN-sovellus, joka ohjaa internet liikenteen haluamasi maan (lokaation) kautta. Me tietysti valitsimme lokaatioksi Suomen ja näin pääsimme pankin sivuille Vietnamista käsin, koska Freedome antoi meidän internet istunnolle suomalaisen ip-osoitteen. Tällöin siis Osuuspankin sivusto tunnisti meidän tulevan Suomesta ja pääsimme normaalisti asioimaan sivustolla. Saatiin visalasku tyhjäksi ja varattua uusia lentoja ja hotelleja. Siispä thank god VPN:lle sanon minä!

Freedomen avulla voit vaihtaa virtuaalisen sijaintisi helposti maavalikon avulla.


  
    
Jos Freedomen käytettävyydestä haluaisin kertoa ehkä hieman arkipäiväisemmän ja kevyemmän esimerkin (koska pankin sivut tai muutkaan palvelusivustot eivät kovin usein onneksi altistu palvelunestohyökkäyksille), niin se on ehdottomasti ulkomailla ollessa se, että voi katsella suosikkisarjoja mistä päin tahansa!
Esimerkiksi vuosi takaperin Thaimaan Phi Phi -saarella ollessani muistan, kun yritin katsoa mtv:n Katsomo-sovelluksesta Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa (sillä pakkohan se oli nähdä saako Miia ja Olli toisensa. Puhun siis vuoden takaisesta ja sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta), mutta usein Katsomo, Yle Areena ja Ruutu.fi ovat määritelleet asetuksensa niin, että sarjoja on mahdollista katsoa vain Suomesta käsin. Mutta kun käänsin ipadilla olevasta Freedome -ohjelman karttasovelluksesta maaksi "Suomi", niin johan alkoi sarja näkymään (ja tunteelliset kyyneleet valumaan kasvoillani). Ihana sarja! Ja sitä oli kiva katsoa kaukana kotona ja tietää välillä edes mistä kaikki muut oikein puhuu.

Freedomesta on siis moneksi! Asentamalla sovelluksen kännykkääsi, padiisi tai koneellesi voit siis surffata huoletta, turvatulla yhteydellä, salattuna ja ilman seurantaa. Se estää myös virukset ja muut seurantaevästeet epäilyttävistä wifi-verkoista. Ja tosiaan, kuten yllä kerroin esimerkein, voit asettaa virtuaalisen sijaintisi vapaasti ja näin surffata suosikkisivustoilla kuten Suomessa ollessasi. Kannattaa lukea lisää Freedomen eduista ja hyödyistä lisää tästä. 
Seuraavan kerran loggautuessasi ilmaisiin wifi-verkkoihin kahviloissa tai hotellien auloissa, kannattaa siis aina muistaa, että periaatteessa kuka tahansa pystyy perustamaan langattoman verkon, joka näyttää esimerkiksi hotellin "viralliselta" verkolta. Ja liityttyäsi siihen, verkon perustaja voi salakuunnella liikennettäsi. VPN ratkaisut suojelevat juuri tälläisiltä uhilta. Valitse siis täysin avoimen ja randomin wifin sijaan mielummin se salasanasuojattu verkko, johon tunnukset saat yleensä palveluntarjoalta. Näin välikäsien ja verkossa epärehellisesti toimivien riskin määrä pienenee ja turvasi kasvaa. VPN:n avulla surffatessa, voit ottaakin jo rennommin.



Kannettavalla Freedome toimii samalla tapaa. Tässä sijainniksi on valittu Espoo, Suomi.
  
      
En tiedä kehtaisiko sitä edes kertoa, kuinka monesti sitä on itsekin puhelimellaan loggautunut ties mihin wifi-verkkoihin maailmalla siinä toivossa, että täytyyhän sen nyt olla ihan turvallinen. Niin, niinhän sitä aina toivoisi. Mutta nykyiset älypuhelimet sisältävät niin paljon dataa käyttäjästä, että myös se on syytä turvata kuten perinteinen tietokonekin. Asensin omaan puhelimeeni vasta alkuvuodesta
Freedomen ja olipa heti turvallisempi olo loggautua verkkoon viime kuussa Prahan kentälle saapuessani. Pidän itse VPN:ää päällä koko ajan puhelimessani, enkä ole sen huomannut hidastavan luuria, pienen alku kohmeuden jälkeen lainkaan.   



Lisää turvaa koko perheen käyttämille laitteille tuo monipuolisempi SAFE.

    

Laajempaa tietoturvaa koko perheelle

Sitä tarjoaa F-Securen SAFE tuote, joka suojaa laitteesi viruksilta, troijalaisilta ja vakoiluohjelmilta. Se muun muassa blokkaa kaiken muun nettiliikenteen, kun kirjaudut pankin sivuille, taaten näin turvallisen yhteyden pankkisivustolle. Tuote tarjoaa myös lapsiperheille turvallisen tavan käyttää internettiä. Kannattaa tutustua tuotteeseen lisää tästä ja saat tuotteen tuosta linkistä 4 kk ilmaiseksi!
 
 



 

   
Osallistu arvontaan ja voita itsellesi ja laitteillesi tietoturvaa vuodeksi!

Minulla on ilo arpoa teidän lukijoiden kesken nyt yhdelle onnelliselle voittajalle tietoturvaa vuodeksi. Näin helppoa osallistuminen on: 
Jätä kommenttiin oma mietteesi/ajatuksesi tietoturvasta tai vaan puhtaasti kommentoi, että haluat osallistua arvontaan. Aikaa osallistumiseen on 13.4.2016 kello 24:00 saakka. Voittaja saa käyttöönsä F-Secure Freedomen (3-laitteelle 1 vuodeksi, arvo 49,90 €) sekä F-Secure SAFEn (3-laitteelle 1 vuodeksi, arvo 59,90 €). Onnea arvontaan!
 


Kurkkaapa vielä oheinen video, jossa esiintyy Mikko Hyppönen, joka mielestäni herättelee aika hyvin millaisessa maailmassa me elämme.



 


*Postaus yhteistyössä F-Securen kanssa.

Eng // Be safe and protect your devices while surfing on internet.