Los Angeles, I´m back!

We are back! Ja voi että tuntuu niin oikealle. Niin normaalille, niin kodille. Norwegianin suora lento Tukholmasta meni ihan suht ookoo tänne. Tosin Grönlannin päällä rymisytti turbulenssi pariin otteeseen siihen malliin, että hätäpaniikki itkut (ja oikeesti huudot) tuli päästettyä ilmoille. Voi että inhoan ja pelkään turbulenssia. Paniikkikyyneleet alkoivat kuitenkin hälvetä, kun aloimme saapumaan Kalifornian ilmatilaan ja uskaltauduin kurkkaamaan ikkunasta ulos. Los Angeles näytti juuri niin upealle kuin yksitoista kuukautta aikaisemminkin, jolloin olin kaupungissa viimeksi. Nuo yksitoista kuukautta ovat olleet muuten pitkät yksitoista kuukautta ja moni asia oli ennättänyt jo muuttuakin tässä ajassa. Enää en muuten välittäisi pitää tuollaista taukoa paikasta, joka on maailman ihanin ja tuntuu niin parhaalle.


Kuvat on otettu korkeuksista, sumuisen lentokoneen ikkunan lävitse.

Ensimmäiset päivät ovat menneet smoothie-huuruissa ja ollaan tehty meille normaaleita asioita. Käyty aamulla kävelyllä rannalla ja vaan fiilistelty tätä paikallista elämänmenoa, joissa flip flopit ja surffilaudat katukuvassa on normaalia arkea. Todettu taas yhteen ääneen, miten siistiä oliskaan asua täällä ja voivoteltu sitä, miten vaikeaa sen toteuttaminen todellisuudessa oliskaan. 
Eilen käytiin syömässä yhdessä paikallisten ystävien kanssa Vegan Joint -ravintolassa, niiden meidän ensimmäisten ystävien täältä ja oli kuin oltaisiin vasta eilen nähty. Suunniteltiin hieman tulevaa ja jäätiin vähän miettimään, että ennätetäänkö sitten kuitenkaan ajaa Yosemiteen ja kestääkö minun kuukausia särkenyt alaselkäni kaiken sen autossa istumisen. Pelkäsin jo miten selkä kestää lennon, mutta meni onneksi aika kivuttomasti. Nyt vaan huomaa, että istuminen särkee kaikkialla, ja koska LA on autoilun luvattu kaupunki, niin täällä joutuu istumaan väkisin autossa joka päivä. Yosemiten backuppina keksittiin sitten eilen, että voitaisiinkin mennä Big Bearille. Tosin, katsoin juuri Big Bearin lämpötiloja ja totesin, että jäipä lämpimät vaatteet kotiin. Sen valossa telttailu Joshua Treen erämaan lämmössä saa itseltäni edelleen täydet pisteet. Tosin sielläkin kuulemma öisin, lämpötila saattaa laskea todella alhaiseksi. Ei kuitenkaan oteta mitään stressiä tulevasta, vaan mennään enemmänkin fiilispohjalta. Tässä kaupungissa itsessään on jo niin paljon annettavaa, että ei harmita yhtään, vaikka jäätäisiin tänne koko ajaksi. Nyt kuitenkin ulos aurinkoon ja aamulenkille. LA kuittaa, over and out.

 
Ja tietty vielä lopuksi; Aurinkoisia terkkuja täältä Calin lämmöstä teille kaikille! Sunnuntaiksi on luvattu tänne aikamoista helleaaltoa.

Eng // Greetings from Los Angeles, California! We are back in the city.

Los Angeles Downtown & Grand Central Marketin herkut

Los Angelesin "keskusta", vaikkei tässä suuressa kaupungissa periaatteessa voi nimetä yhtä keskustaa vaan keskittymiä on useampia, niin yleisesti ottaen keskustana voitanee puhua downtownia. Lyhykäisyydessään paikka tunnetaan DTLA. Downtown on nähnyt ja kokenut useita eri vaiheita historian saatossa ja täytyypä sanoa että on muuttunut huimasti jo siinä reilussa kymmenessä vuodessa, jonka ajan olen itse kaupungissa käynyt. 

Nykyisin dtla on paikoitellen varsinainen hipster-keskittymä (jotain asiasta kertonee se, että kesällä sinne avattiin Whole Foods), mutta sekaan mahtuu edelleen paljon etnisiä vaikutteita ja suuri latinokeskittymä, sekä kodittomaia ostoskärräyineen ja paljon tyhjiä hylätyiltä näyttäviä rakennuksia. Tosin, nykyisin näistäkin rakennuksista ollaan entisöimässä miljoonakämppiä. Dtla on paikoitellen tosi hip-ja-in ja paikoitellen kyllä itse vieläkin katson ympärilleni, kun en ole ihan varma missä on parasta olla ja missä ei. Voi olla että tähän ei olisi enää tarvetta, mutta kun on nähnyt paikan hieman huonommassa jamassa, niin se mielikuva ei ihan hevillä lähde pois.





Grand Central Market


Jo satavuotta yhtäjaksoisesti pyörinyt Grand Central Market on varmastikin kokenut vuosien saatossa yhtä jos toista. Nykyisin sinne kerääntyvät ihmiset viikonloppuisin tuoreen, pääsääntöisesti luomuruuan perässä jopa jonoiksi asti. Esimerkiksi sen niminen toimija kuin Eggslut (jep, luit oikein), kerää niin pitkän kiemurtelevan jonon hallin ulkopuolelle, että emme ole koskaan malttaneet jäädä jonoon. Useinmiten kun paikalle sattuu saapumaan jo hieman nälkäisenä. Jälkkäri jätskeille olen kyllä useasti jonottanut, mutta usein miten valinta on tullut tehtyä jonon mukaan.






Grand Central Market on suosituksen arvoinen käyntikohde, jos satut olemaan nälkäisenä dtla:ssa. Ainakin viikonloppuisin parkkipaikan metsästys on tosin haasteellista tänne halliin, mutta aina sellainen on löytynyt. Täällä kulttuurit kohtaavat ja Grand Central Marketin ulkosalle on rakennettu pieniä istuinaluita, joissa voi nauttia ruokansa.

Amerikassa kohtalaisen paljon käyneenä on muuten ollut ilahduttavaa nähdä ruokakulttuurin muutos. Vaikka sieltä kaikkialta edelleenkin saa niitä burgereita ja pitsoja, niin ihmisten kiinnostus vaihtoehtoisia, puhtaampia ja ympäristön kannalta ekologisempia ruokamuotoja kohtaan on muuttunut valtavasti. Toki muutos on vahviten näkyvissä suurkaupungeissa, kuten New Yorkissa tai Los Angelesissa ja tiedän, että paljon mahtuu vielä siihen välille. Mutta en epäile yhtään, etteikö pikku hiljaa kansalaiset muuallakin ala vaatimaan puhtaampaa ja ei-geenimanipuloitua ruokaa ihan yleisestikin. Samanlainen muutoshan on periaatteessa nähtävillä lähes kaikkialla maailmassa.

Kuulin hiljattain, että uutena tulokkaana Los Angelesin vilkkaaseen ruokatarjontaan on rantautunut meidän New Yorkissa testaamamme Smorgasburg-tapahtuma! Sille iso jee! Ja odotankin jo ihan innolla, että päästään sinne tulevana viikonloppuna! Siitä ja herkuista lisää myöhemmin.

Oletko sinä kenties käynyt täällä tai mitä suosikkipaikkoja sinulta löytyy LA:sta? Santa Monicassa on myös Food Truck-tapahtuma kerran viikossa.



Eng // Grand Central Market in Los Angeles Downtown.

Hollywood Hills forever

Pakko jatkaa countdown-fiilistelyä, sillä viikon päästä istumme jo koneessa kohti Los Angelesia. Kauan odotettu reissu on siis jo melkein ihan hyppysissä. Kolmas syksyni Amerikassa ja Kaliforniassa on alkamassa. Fiilikset on korkeella ja alan olemaan ihan täpinöissäni (vaikka tässä on vähän kurjiakin asioita päällä, kuten toisinaan elämässä on). Pakko kuitenkin nauttia täysillä ja ihan pakko myös tässä postauksessa lainata Cali-siskoni Ullan ideaa ja julkaista samaan tapaan näiden kuvien yhteydessä nämä biisin sanat. Koska mitä muutakaan... Kuvat on otettu viime syksynä meidän eeppisen reissun viimeisenä iltana LA:ssa. Ja näin, vaikka hyvästit jouduttiin taas tuolloin jättämään, palaamme takaisin...


Bye bye, Hollywood Hills
I'm gonna miss you, where ever I go
I'm gonna come back to walk these streets again
Bye bye, Hollywood Hills forever

-Sunrise Avenue "Hollywood Hills"-














Jos muuten mietit mistä kohtaa kuvat on otettu, niin tässä helppo ajo-ohje perille: Aja Hollywoodista North Beachwood drivea kohti Lake Hollywood Overlookia ja saavut levikkeelle, jossa todennäköisesti on muutama muukin turre ikuistamassa kylttiä. Tie on hyvin kapea ja mutkitteleva ja kaartaa välistä todella läheltä kylttiä, mutta pysähtymismahdollisuuksia ei juurikaan ole, kuin vasta täällä perillä. Jos muuten haluat lukaista muista mahdollisista reiteistä kyltille, niin kirjoitin pari vuotta sitten meidän Hollywood -kyltille haikkauksesta myös.









Tulevalla reissulla aion viedä selfiet Hollywood-kyltin kanssa ihan nextille levelille. Aiotaan nimittäin viimeinkin kiivetä ihailemaan Los Angelesia tuolta kyltin takaa. Se on nimittäin mahdollista, jos vaan haikatessa Griffith Parkista osaa valita oikean polun. Katsokaa nyt tätä, toisen Cali-siskon ottamaa, kuvaa! Tässä kuvassa on nimittäin tavoitetta ja tällä kertaa aion sen saavuttaa. Laittakaa kaverit peukut pystyyn!

Kuva by Cali-sisko @mariahietala

Niin, ja tietysti kaikki viime hetken vinkit kyltin valloitukseen otetaan mieluusti vastaan!


Eng // One week to go to Los Angeles and Hollywood-sign.


Valasristeilyllä Los Angelesissa

En ollut koskaan aiemmin nähnyt valaita luonnossa. Olin jo pitkään toivonut näkeväni noita merten jättiäisiä, milloin Uudessa-Seelannissa, milloin Havaijilla. Hieman piti hieraista silmiäni kun eteeni tuli ohittamaton tarjous valasristeilystä Los Angelesissa – mennään, totesin! Ja mehän mentiin, toiveikkaina. 

Alekupongit taskussa bookkasin puhelimitse meille ajan syyskyiselle risteilylle Marina Del Rayhin. Aurinko paistoi, kuinkas muutenkaan kun ollaan Kaliforniassa. Olin pakannut reppuun paljon eväitä usean tunnin meriretkeä varten ja siinä pelossa, että jos tulisinkin merisairaaksi. Vedin lippiksen auringon suojaksi ja aloitin valaiden bongailun ystävieni kanssa. Mutta kuinka meidän kävikään?


 



Matkalla Marina Del Rayn satamasta etelään veneillessä, ensiksi meitä tervehti merimerkin päällä päivää paistattelevat hylkeet. Lentokentän ja Long Beachin jäädessä horisonttiin, meren aallot kävivät suuremmiksi ja pelkäsin jo tulevani hieman merisairaaksi, kunnes muistin pitää katseen horisontissa. Sain kuitenkin taas oivan muistutuksen valtameriaalloista ja yllätyksekseni ne olivat kohtalaisen suuria jo näinkin lähellä manteretta.





Meidän sillipurkkimme jatkoi matkaansa, keinuen aallolta toiselle, kunnes kapteeni kuulutti kiinnittämään huomiota loivasti oikealle. Olisiko siellä nyt valaita? Ei valitettavasti, mutta horisontissa näkyi eviä. Siellä oli delfiinejä! Itse asiassa todella paljon leikkisiä delfiinejä, jotka tulivat tervehtimään veneen nokkaa ja uivat ja hyppivät kilpaa veneen kylkeä pitkin. Voi onnea, miten mahtava tunne onkaan nähdä tuollaisia luontokappaleita kirmaamassa vapaana. 

Kapteeni tiesi kertoa, että tämä delfiiniparvi on tuttu näky veneiden ympärillä ja perheeseen kuuluu myös hiljattain syntynyt poikanenkin. Baby delfiini esitteli meille hyppytaitojaan isompien näyttäessä mallia ja kaikki jaksoivat vuorollaan ilahduttaa meidän valasristeilyä pitkän tovin.

 





 


 


Mutta mitenkäs ne valaat? Usean tunnin etsiskelyn jälkeen palasimme satamaan näkemättä yhtään valasta. Veneen opas kertoikin, että suurin todennäköisyys nähdä valaita tuolla alueella joulu-tammikuun aikaan. Sitähän meille ei vain kerrottu etukäteen. En kuitenkaan osannut olla pettynyt, sillä nähtiinhän me aivan valtava määrä veneen ympärillä hyppiviä delfiineitä ja saimme viettää päivän merellä näissä maisemissa. Vajaan parinkympin reissuksi siis erittäin onnistunut merimatka.

Valaat saavat siis omalta osaltaan edelleen odottaa näkemistään. Maltan kyllä. Mutta oletko sinä ollut onnekas ja nähnyt valaita jossain? Ja mites nuo delfiinit, ovat aika söpöjä, eikö? Luontokuvaajaa minusta ei kyllä saa tekemälläkään. Näitä vikkeliä eläimiä oli nimittäin erittäin vaikea napata kuvaan. Varsinkaan kun ei olisi millään malttanut irroittaa katsettaan pois niistä.

Ps. Sain kuvattua delfiineistä vähän videopätkiäkin ja alankin seuraavaksi editoimaan videota meidän valasristeilyltä. Lisään sen myöhemmin tähän postaukseen sekä blogini facebook-sivulle. Edit: video lisätty alle.





Eng // We took a whale watching cruise in Los Angeles. And what happened? Well, didn´t see a whales but we saw many happy dolphins out there, yay. 

5 vinkkiä täydelliseen auringonlaskuun Griffith Observatoriossa

Los Angelesin Hollywood -kukkuloiden laella kohoava upea valkokupolinen rakennus kantaa nimeään Griffith Observatory. Paikka toimii sekä observatoriona että museona. Rakennuksen ympärille avautuva Griffith Parkin puisto tarjoaa lukuisia eritasoisia haikkauspolkuja, lyhyistä puolen tunnin haikeista, useamman tunnin hikitreeneihin. Viepä yksi polku myös legendaarisen Hollywood-kyltin taakse. Se polku on vain löydettävä lukuisten muiden kukkuloiden lomasta.
Kirkkaalla säällä Griffith parkin kukkuloilta näkee jopa merelle saakka. Harvemmin vain sää on niin puhtaan kirkas LA:ssa. Yleensä näin on vain sateen jälkeen, eli erittäin harvoin. Kun aurinko kääntyy mailleen ja tähdet syttyvät taivaalla, syttyy myös Enkelten kaupunki. Ja Griffith Parkista katsottuna kaupunki kirjaimellisesti kimaltelee jalkojesi alla.










    
    
1. Saavu ajoissa paikalle

Griffith Parkiin on helppo ajaa Hollywoodista. Matkaan tosin kannattaa lähteä jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, sillä perillä kannattaa olla viimeistään jo tuntia ennen auringon laskemista. Jos haluaa varmistaa itselleen ilmaisen parkkipaikan aivan observatorion vierestä, suosittelen saapumaan pari tuntia ennen auringonlaskua. Ajan saa kyllä helposti kulumaan posettamalla vaikka Hollywood-kyltin kera tai tutustumalla itse observatorioon. Ilmaista pysäköinti on muuallakin Griffithiin kiemurtelevan tien varrella, jonne yleensä joudutkin jättämään autosi, mikäli saavut myöhemmin. Paikka on suosittu viikonpäivään katsomatta, mutta toki pientä eroa on viikonlopun ja arki-illan välillä sekä lomakausilla.






    
    
2. Nauti picnic eväistä

Jos haluat nauttia Kalifornian lämpöisistä illoista ja Griffithin rauhallisista maisemista picnic viltillä, se onnistuu helposti observatorion pihamaalla. Nurmikolla riittää paljon tilaa ja mikä parasta, Griffithissä on useampi ilmainen wc.





    
    
3. Tarkista ohjelma

Griffith Park on suosittu kohde LA:ssa. Observatorio järjestää usein tapahtumia piha-alueellaan, joka itsessään kerää entistä enemmän ihmisiä paikalle, joka puolestaa vaikeuttaa auton kanssa perille pääsyä. Lisäksi matkan varrella oleva Greek Theatre, tapahtumailtojen aikaan, ruuhkauttaa Griffithille pääsyä merkittävästi. En siis valehtele jos sanon, että välillä parkkipaikkaa saa etsiä hullun lailla ja toisinaan auton voi joutua jättämään kilometri(e)nkin päähän rinteeseen.





   
   
4. Nappaa mukaan taskulamppu

Kun aurinko Kaliforniassa laskee, iskee päälle hyvin nopeasti täydellinen pimeys. Tämä saattaa kuulostaa oudolle vinkille, mutta mikäli puhelimessasi ei ole taskulamppua integroituna, niin sellaisen omistaminen voi olla ihan plussaa tuolla, varsinkin jos olet joutunut jättämään autosi kilometrien päähän mutkittelevan tienrinteen reunalle. Tällöin haluat todennäköisesti varmistaa jokaisen askeleesi pimeässä illassa. Lisäksi toimiihan lamppu myös hyvänä heijastimena kaikille niille autoilijoille, jotka alkavat letkassa valua pois päin Griffithistä.








    
   
5. Wifitä ja nauti

Tämähän ei tietenkään ole pakollista, mutta mainittakoon nyt jos sormesi saattaisi syyhytä julkaisemaan heti kavereille näkemääsi, että Griffith Park tarjoaa kävijöilleen ilmaisen wifin observatorion alueella. Wifitystä enemmän tietysti suosittelen nappaamaan kaverin kainaloon ja vain nauttimaan näkemästään ja ihailemaan kuinka kirkkaan keltaiset maisemat muuttuvat taivaanrannassa ensiksi hattaran pinkeiksi, ennen katoamistaan yön pimeyteen. Tässä syntyy taika, joka sytyttää maagisesti koko kaupungin jalkojesi alla. Näky on kuin timanttien avenue!



[Kuvat ovat viime syksyltä, jolloin olimme LA:ssa ystäviemme kanssa ennen heidän Las Vegasin häitään.]


Oletko sinä vieraillut Griffithissä ja mitä vinkkejä sinä jakaisit kokemastasi?



Eng // 5 tips to enjoy sunset at Griffith Observatory, CA.