Urban Light @LACMA

Lähellä Hollywoodia sijaitseva LACMA (Los Angeles County Museum of Art) tunnetaan suurelti museon ulkopuolella olevista Urban Light -valoistaan. Chris Burdenin vuonna 2008 valmistunut taideteos koostuu 202:sta kappaleesta kauniita katulamppuja 1920-luvulta, jotka on kerätty lähinnä Los Angelesin alueelta.


Päivä Malibussa

Tämä pieni Malibun kaupunki Pacific Coast Highwayn varrella on muotoutunut itselleni ihan must-jutuksi kokea aina LA:ssa. Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä (riippuen ruuhkista) Santa Monicasta sijaitseva kaupunki ja sen valkoinen huvilaituri ravintoloineen on vienyt sydämeni. Näin maaliskuussakin laiturin ravintolat vetävät porukkaa viltteihin käärittyinä syömään ulkona ja nauttimaan maisemista.


Kalifornian parantava kutsu

Blogi, joka ei juurikaan ole ennättänyt päivittyä heräsi influenssan jälkimainingeista ja kaiketi talviunestaan. Miten voikaan olla jo lähes pääsiäinen ja sitä mukaa kevät! En kyllä pistä pahitteeksi tätä ajan kulua. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut paljon ja sitten taas toisaalta vähän. Voimat täysin vienyt influenssa häiritsee edelleen ja antibioottien lisäksi toivon, että paras lääke tähän nyt olisi keväinen Kalifornia.




Surffikuumetta taltuttamassa Sirius Sportissa

Koko tämän ja viime talvenkin olen aika ajoin haaveillut takaisin pääsystä Havaijille. Siitä, että olisi useammain mahdollista surffata ja että olisin yhtä rohkea kuin vajaa kolme vuotta sitten Havaijin Waikiki Beachillä surffarin alkuna, missä tehtiin unelmia todeksi. Haaveissa on ollut myös paluu Australian Byron Bayhin, jossa kävin myös Surffikurssilla. Mutta koska Havaiji ja Australia on aika kaukana, eikä sinne lähdetä ihan tuosta vaan (toivoisin toki, että voisi lähteä ihan tuosta vaan!) niin surffikuumetta taltuttamaan valikoitui noin tunnin ajomatkan päästä Helsingistä sijaitseva Sirius Sport Pyhtäällä.



Big Buddha Phuket

Phuketin Chalongin ja Katan välimaastossa, korkean kukkulan laella, sijaitseva 45 metriä korkea Big Buddha -patsas jäi mieleeni jo edellisellä käynnilläni Phuketissa kolmisen vuotta sitten. Silloin ei rantakiireiden ja ystävien kanssa hengailun lomassa ollut aikaa katsastaa tätä maamerkkiä tarkemmin. Mutta tällä kertaa päätimme vuokrata skootterin määränpäänään tämä uljas, valkoisesta marmorista luotu Big Buddha.