Top 6 festarit ympäri maailman

Kesä ja festarikausi on parhaillaan päällä. Olen viettänyt yli puolet elämäni kesistä festareilla, milloin missäkin ja yleensä mahdollisimman monilla. Viime vuosina festarimatkat ovat suuntautuneet yhä kauemmaksi, ympäri maailman. Ajattelin listata omat suosikkini maailmalta, niistä festareista, joissa olen itse käynyt. Paljon on toki vielä käymättä, mutta onneksi kesä ja festarit tulevat joka vuosi.




Hotellivinkki Santorinille: Splendour Resort

Kreikan lomamme hotellien varaukset tuottivat hieman päänvaivaa ennen reissua, kun kauhistelin Santorinin hotellien korkeita hintoja pitkin kevättä. Aluksi oli myös todella hankalaa selvitellä, että missä päin saarta kannattaisi edes yöpyä. Mielikuvissa ja haaveissa halusin tietysti majoittua sellaisessa ihanassa valkoiseksi kalkkimaalatussa hotellissa, jossa olisi uima-altaalta näkymät merelle. Tälläisten hotellien hinnat olivat pöyristyttävän korkeita, varsinkin kun aloin varaamaan hotelleja vain reilut pari viikkoa ennen lähtöä. Paniikiksi muodostunut hotellinvaraus Santorinilta olikin kuitenkin täydellinen napakymppi - kiitos tämän löydön!



Mistä minä olen kotoisin? Mikä on minun todellinen DNA?

Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, tein Ping festivaaleilta saamani Momondon #theDNAjourney -testin joitain viikkoja sitten. Olen odottanut kuumeisesti todellisen DNA:ni tuloksia ja pohtinut, että mistähän kaukaa tulevat todelliset juureni? Seikkailija sydämeni on pakosti jostain kauempaa. Viihdynhän niin kovin hyvin toisella puolella maapalloa ja viehätyin erityisesti polynesialaisesta kulttuurista. Eikö minussa nyt voisi olla pienen pieni ripaus Havaijin saariryhmän esi-isiä, jotka aikoinaan keksivät koko surffikulttuurin.


Juhannus 2018

Perinteinen juhannussää ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun myrskytuuli pisti parastaan ja aurinko loisti poissaolollaan juhannusaattona, mikä olisikaan parempaa, kuin kerääntyä juhannuksen viettoon ystävien rantatalolle ja kääriä villasukat jalkaan. Veneilijöinä olimme ennakoineet tulevan juhannusmyrskyn ja vieneet veneen jo päivää ennen turvaan Aurinkolahden satamaan. Näin pystyimme viettämään juhannusaaton veneellä aallonmurtajien suojissa, käymään välillä ystävien juhlissa ja jatkamaan matkaa säiden parantuessa seuraavana päivänä.


We all have a digital footprint & DNA

Kevään rennoin ja mukavin business festivaali Ping jätti kävijöistään monen monta digitaalista jalanjälkeä. Meillä kaikilla on oma digitaalinen jalanjälki, niin sinulla kuin minullakin, sanoi futuristi Anne Lise Kjaer mahtipontisessa puheessaan Clarion Hotellissa aiemmin keväällä.  Maailma hukkuu sisältöön, totesi brändistrategisti Nick Westergaard ja painotti, että jatkossa kysyntää on juuri sille sisällölle, jota vain sinä voit luoda. Siinäpä kantavat teemat tämän vuoden Ping festivaaleille, joille osallistuin jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Ping on yhtä juhlaa! Tässä nostatusta yhdessä Kohteena Maailma Ramin, Stilettikorkokanta-blogin Ullan ja juontajana toimineen Alex Alexin kanssa.