CicLAvia -pyöräilytapahtuma halki Los Angelesin

Miltä tuntuisi pyöräillä Los Angelesin keskustasta Hollywoodiin – ilman ruuhkia, keskellä normaalisti niin kovin ruuhkaisia katuja, vapaana kuin taivaan lintu? Voin kertoa että eeppiseltä.
Kun kuulin ystävältäni Downtown LA:ssa järjestettävästä CicLAvia -pyöräilytapahtumasta päässäni alkoi pyörimään Thirty Seconds To Marsin Kings and Queens -biisi. Tuon biisin innoittamana pääni muodostikin pyöräilytapahtumasta pitkin LA:n katuja jo jotain ultimaattisen eeppistä. Tulisin siis pyöräilemään downtownista Hollywoodiin, keskellä katuja, kädet ilmassa! Yes, count me in!




Happy Halloween!

Lokakuu on ihanaa aikaa Los Angelesissa, eikä vähiten siitä syystä, että myymälöiden edustat täyttyvät kurpitsoista ja Halloween somisteista. Ympäri kaupunkia löytyy useita Pumpkin Patcheja, jotka on tarkoitettu enimmäkseen lapsiperheille, koska usein patcheilla on kurpitsojen lisäksi myös pomppulinnoja ja muita huvituksia lapsille. Pumpkin Patcheilla otetaan yleensä kuvia koko perheen kanssa ja sieltä voi ostaa erilaisia kurpitsoja kotiin viemisiksi. Me kävimme ystäväporukalla Long Beachin läheisellä Pumpkin Pachilla fiilistelemässä tulevaa Halloweenia.




Ups & Downs - ja kuulumisia

"One of these days your heart will stop and play its final beat.
One of these days the clocks will stop and time won't mean a thing."
These Days, Foo Fighters


Santa Monican auringonlaskussa lokakuussa 2018.


Iso ikävä

Tasan kaksi viikkoa sitten maailmani romahti. Se pysähtyi. Juttelin isäni kanssa samana iltana, vain hetkeä ennen kuin aika pysähtyi. Aika, joka vei isäni ikuisuuteen ja tyttärensä maailman pois tolaltaan. Elämässäni on nyt aika, jota kuvaan aikana ennen tämän tapahtunutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja meillä kaikilla elämä, suunnitelmat ja toiveet ja aika sen jälkeen, kun en tiedä miten tästä eteenpäin. Aika ilman isää.

5 nostoa viikonlopun Flow-festivaaleilta

Kesän viimeiset festivaalit tanssahdeltiin viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa, jossa järjestettiin perinteinen Flow-festivaali. Säiden jumalat olivat puolellamme, eikä sääennusteiden kauhukuvista huolimatta kertakäyttösadetakkia tarvinnut kaivaa esille kuin muutaman kerran ja aika mitättömien sateiden ajaksi. Viime vuotinen myrsky oli siis onneksi historiaa ja Flow-viikonloppuna saatiin nauttia suorastaan lämpimistä kesäilloista, paitsi viimeisenä iltana. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin kesä taitaa todellakin päättyä Flowhun. Mutta mikä sitten säväytti tämän vuoden annissa ja mikä jäi parhaiten mieliin?




Kreikan saarihyppelyn parhaat palat & reitti

Voisi kuvitella, että viikossa ei juurikaan ennätä päästä käsiksi Kreikan rentoon saarielämään, saati hyppelemään saarilta toisille, mutta onneksi tämä luulo osoittautui vääräksi, eikä jouduttu hötkyilemään yhdessäkään paikassa. Toki taianomainen saarielämä vei meidät niin mukanaan päivästä yksi, että mieluustihan siitä tunnelmasta olisi jäänyt nauttimaan pidemmäksikin aikaa.
Mitä kaikkea sitten viikossa ennättää nähdä ja kokea Kreikassa? Meidän saarihyppelymme reitti meni seuraavasti: Helsinki-(Ateena)-Santorini-Paros-Antiparos-Ateena-Helsinki ja parhaat palat reissulta näkyvät näissä kuvissa.



Potato Mountainin eli Perunavuoren valloitus, monologi ja 4 ohjenuoraa

Kaliforniassa on vuori, jota kutsutaan Perunavuoreksi, Potato Mountain. Kun keväinen vierailumme Yosemitessa päättyi koko puiston evakuointiin, päätettiin silti käyttää aikamme Kaliforniassa vuorien valloitukseen. Tai ainakin vuoren kaltaisten kukkuloiden valloittamiseen. 
Kalifornian Claremontissa sijaitsevan Potato Mountainin huipulta on näkymät Inland Empireen, San Gabrielsiin, San Gorgonion vuorille ja laajalti Los Angelesin lääniin. Edestakainen matka 1043 metrissä olevan Perunavuoren huipulle on noin 5 mailin mittainen. Puolikuntoisena se otti ennätysmäisesti voimille ja tuntuikin, että kannoin suurempaakin taakkaa mukana. Potato Mountainilla purtiin hammasta ja huipulle kivutessa sain aikaan itseni kanssa Perunavuoren monologin – ja nämä neljä ohjenuoraa elämää!


21 vuotta

Sanotaan, että aika rientää hyvässä seurassa ja niin se totta vieköön on! Vastahan oli vuosi 1997 ja me tavattiin. Eipä olisi uskonut mitä kaikkea vuodet tuovat tullessaan, kun silloin hitaita tanssittiin. Eihän tulevaisuutta voi ikinä ennustaa tai suunnitella liian tarkasti. Me ollaankin menty aina aika fiilispohjalla ja eletty täysillä, yhdessä. Tänään niitä yhteisiä vuosia on tullut täyteen jo 21 vuotta.



Pelastin palan Itämerta! Pelasta sinäkin.

"Itämeren vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen, jonka oireita ovat esimerkiksi jokakesäiset sinileväkukinnat. Rehevöityminen johtuu meren liian suuresta fosfori- ja typpikuormituksesta. Itämeren rehevöitymisen pysäyttämiseksi ja meren pelastamiseksi tarvitaan siten välittömästi ravinnepäästöjen merkittävää pienentämistä."
Lähde: Puhdas Itämeri


Hanko ja Manner-Suomen eteläisin kärki - check!

Olen aikoinaan käynyt ihailemassa hurjia aaltoja Portugalissa, maailmanlopun niemellä eli Euroopan läntisimmässä kohdassa. Olen myös vilkutellut kauas kotiin Australian Byron Bayn Cape Byronista, joka on sen mantereen itäisin piste. Miksi en siis haluaisi jalkautua myös Manner-Suomen eteläisimpään kärkeen Hangon reissullani - tietysti haluan!