Road Trip USA: Amerikan halki autolla. Uusi postaussarja alkaa!

Roadtrip, matka Amerikan halki itärannikolta länsirannikolle oli todellinen unelmien täyttymys! Kymmeniin osavaltioihin tutustuminen ja loputtomalta tuntuvat tiet, vaihtuvat kaupungit ja motellit. Take-away ruokaa ja aikaisia herätyksiä tai myöhään menneitä ajopäiviä. Viiden viikon roadtrip -reissuun mahtuu paljon hetkiä ja tunteita. Yksi isoista unelmistani Route 66 -tien lisäksi oli päästä viimeinkin kokeilemaan surfausta Kaliforniassa. Tämä kaikki toteutui kymmenen vuotta sitten, vuoden 2009 syksyllä, kun neljä kaverusta lähti viiden viikon roat tripille halki Amerikan.


Kallionseinämään rakennettu baari, joka on pakko kokea Menorcan lomalla

Onko tässä Menorcan huikein nähtävyys? Ainakin itselleni tämä kallionseinämään rakennettu baari teki suuren vaikutuksen, vaikka Menorcan rannatkin olivat mykistävän kauniita. Cova d’en Xoroi on baari ja yökerho, joka sijaitsee Cala en Porter nimisessä kylässä kaakkois-osassa Menorcan pientä saarta. Ravintolan vaatimattoman sisäänkäynnin jälkeen eteen avautuu suorastaan henkeäsalpaava näky merelle.


Yhteisiä auringonlaskuja

Aika rientää hyvässä seurassa ja kun on hauskaa! Voisin aloittaa tämän postauksen samoilla lauseilla, kuin vuosi sittenkin, sillä aika todella rientää. En voi uskoa, että on taas heinäkuun loppu ja meidän vuosipäivämme. Tähän vuoteen on tosin aiemmista poiketen mahtunut eniten vaikeita asioita mitä koko elämääni tähän mennessä. Tuntuu, että kaikki on muuttunut viime vuodesta ja oikeastaan onkin. Kaikki on vaan toisin.


Kesäyön taikaa ja lomakuulumisia

Suomen kesä on kauneimmillaan, tai siis ainakin luonto. Lämpötilamittariin tuijottamalla ei moni välttämättä arvaisi kesäksi, mutta itse en ole juurikaan aiheesta jaksanut välittää. Olen lomalla. Ja henkisesti valmistautunut viettämään lomani Suomessa säällä kuin säällä. Ja mikäpäs tässä, kun maisemat on auringonlaskun aikaan olleet tätä luokkaa. Ei lainkaan paha!


Joshua Tree -kansallispuisto – yö aavikolla tähtitaivaan alla

Olin haaveillut telttailusta Joshua Treessa siitä lähtien, kun vierailin puistossa ensimmäistä kertaa keväällä 2015. Jokin tässä erämaan keskellä olevassa Joshua -puiden koristamassa aavikossa kiehtoi minua. Neljä vuotta myöhemmin tähtimerkit olivat sillä mallilla, että tämän matkan oli aika toteutua. Tulemme yöpymään Joshua Treen aavikolla teltassa tähtitaivaan alla kaikessa hiljaisuudessa. Joshua Treen -porteilla meitä odotti ensimmäiseksi aavikolle kadonneen miehen etsintäilmoitus.


Juhannus Isossa Vasikkasaaressa

Keskikesän juhla juhannus vei meidät tänä vuonna Espoon Isoon Vasikkasaareen. Alunperin meidän ja muutaman muun veneseurueen oli tarkoitus viettää juhannusta Helsingin Käärmesaaressa, mutta satelliittikuvista poiketen, saaressa ei ollutkaan enää vierasvenelaituria. Myöskään viereinen Käärmeluoto ei tarjonnut meille tarpeeksi suojaisaa ankkuripaikkaa viikonlopun tuulille, joten jatkoimme matkaa Espoon puolelle Isoon Vasikkasaareen, joka on yksi suosikkisaaristani pääkaupunkiseudulla. Juhannusaaton kääntyessä jo puoleen päivään meitä toki hieman jännitti, että voiko vierasvenesatamassa olla enää yhtään vapaita paikkoja, mutta onneksemme satamasta löytyi vielä pari paikkaa vapaana ja juhannus oli valmis alkamaan.



Vappubrunssi merellä

Tämän vuoden veneilykausi korkattiin vappuna, kun astuimme Helsingin Halkolaiturin satamasta m/aux Svanhild-purjelaivan kannelle ja nostimme purjeet ja suuntasimme merelle. Kyseessä oli aluksen perinteinen vappubrunssi merellä, mutta meille ihan uusi kokemus ja tapa viettää vappupäivää. Sää helli veneilijöitä ja muutama muukin alus oli lähtenyt jo merille. Oma veneemme odottaa vielä pukkien päällä viimeisiä valmisteluita ennen veneenlaskua.



Ystäviä ja elämyksellinen konsepti The Table

*Kaupallinen yhteistyö HOK-Elanto / Ravintola Amarillo Helsinki

Klassinen Amarillo-ravintola on luonut nahkansa uudestaan ja tehnyt sen todella tyylikkäästi! Sen todisti tämä Helsingin Aleksanterinkadulle juuri avattu Amarillo. Uudistettu konsepti nimittäin yllätti täysin trendikkyydellään ja energisyydellään. Anteeksi, mutta olinkohan sittenkin käymässä New Yorkissa tai Losissa?


Keväinen staycation Saimaalla

Pakkasimme toissa perjantaina tavarat autoomme ja otimme ystäviemme kanssa suunnaksi Saimaan. Määränpäämme oli vajaan kolmen tunnin automatkan päässä Helsingistä sijaitseva Holiday Club Saimaa. Keväinen viikonloppu oli tarkoitus viettää hyvässä seurassa rentoutuen ja harrasteiden parissa puuhastellen. Olin jo pitkään nimittäin toivonut pääseväni testaamaan retkiluistelua ja Saimaalla se viimein onnistui!



Hei hei mitä kuuluu?

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen mielessäni lukuisia kertoja. En vain oikein tiedä mistä sen aloittaisi. Siitäkö, että kertoisin kuulumisia? Ketä se kiinnostaa? Talvi on ollut minulle raskas ja mennyt aika syvissä vesissä. Olen ollut vetäytynyt, koska voimia sosiaaliseen elämään ei juuri ole ollut. Tässä surun keskellä rämpiessäni olen huomannut, että Suomessa saa kyllä ihan rauhassa ja yksin surra. Aika harvalla on aikaa pysähtyä kysymään, mitä toiselle oikeasti kuuluu. Ketä oikeasti kiinnostaa?