Iltapäiväteellä legendaarisessa The Beverly Hills -hotellissa

The Beverly Hills -hotellista on vuosien saatossa kehkeytynyt ainakin itselleni sellainen maaginen paikka, jossa vierailua olen odottanut vuosikaudet. Niin monet kerrat olen ajanut tuon legendaarisen hotellin ja sen rakennuksen kyljessä olevan kyltin ohitse, koskaan pysähtymättä. Mieli olisi kyllä tehnyt, mutta oikea hetki vierailulle antoi odotuttaa... Onneksi se oikea hetki löytyi synttärimatkallani lokakuussa 2019, jolloin teimme neljän hengen naisporukalla hotelliin iltapäiväretken, iltapäiväteelle.





 

The Beverly Hills Hotel on maailmanlaajuisestikin hyvin legendaarinen hotelli. Toukokuussa 1912 avattu Beverly Hills -hotelli rakennettiin paikkaan ja aikaan, jolloin ei vielä itse Beverly Hillsin kaupunkiakaan ollut olemassakaan. Vuosien saatossa moni Hollywood-tähti on yöpynyt ja majaillut pinkiksi palatsiksikin kutsutussa hotellissa. Kuuluisimpana varmasti Marilyn Monroe. 

Hotellin ominaispiireisiin kuuluu vuonna 1942 yksinoikeudella suunniteltu banaanilehtikuvioinen tapetti, joka historian saatossa on vilahdellut lukuisissa elokuvissakin. Monelle tutumpi ikoninen lisäsiipi, jonka seinässä on hotellin nimi "The Beverly Hills" rakennettiin myöhemmin, vuonna 1949. Hotellin kyltistä on tullut niin suosittu kuvauspaikka, että siellä vieraillessamme sen eteen ei saanut lainkaan jäädä ottamaan kuvia tai pysähtyä poseeraamaan. Katso lisää kuvia The Beverly Hills Instagramista.





Vuosien saatossa hotellia on restauroitu ja omistajuus on vaihtunut. Vuonna 2012 Beverly Hills -hotelli juhli 100-vuotisjuhliaan ja tällöin hotelli nimettiin virallisesti ensimmäiseksi historialliseksi maamerkiksi Beverly Hillsin kaupungissa.

Hotellissa on useampi ravintola; The Polo Lounge, Fountain Coffee Room, The Cabana Cafe ja Bar Nineteen12, jonne voi mennä lounaalle tai vaikkapa iltapäiväteelle tai -kahville. Lisäksi hotellista löytyy pieni, mutta hurmaava lahjatavarakauppa, josta näin jälkikäteen ajateltuna olisin halunnut ostaa yhden jos toisenkin sisustustavaran kotiin viemisiksi.



Iltapäiväteellä The Cabana Cafessa Beverly Hill Hotellissa.


The Beverly Hills -hotellin uima-allas on vain hotelliasukkaiden käytössä.



Vierailu Beverly Hills hotellissa oli valtavan jännittävä ja onnellinen kokemus, ja se lunasti kaikki ne ennakkoajatukset ja fiilikset mitä tästä legendaarisesta hotellista olin vuosien varrella mielessäni luonut. Kun nyt ajattelen tuota palmupuiden varjostamaa ja trooppisten kasvien ympäröimää hotellikompleksia niin teleportaisin itseni erittäin mielelläni tämän pinkin palatsin altaan reunalle  – tietysti samassa loistavassa seurassa. Ja jos muuten ylimääräistä löytyy, niin altaan reunalta voi myös vuokrata valokuvaaja Grey Malinin suunnitteleman Cabanan itselleen.


Hotellin osoite: The Beverly Hills Hotel 9641 Sunset Boulevard Beverly Hills, CA 90210. (Hotellin lähistöltä löytyy ilmaisia kadunvarsipaikkoja pysäköintiin tai voit toki käyttää hotellin Valet-pysäköintiä myös).


Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

9 kommenttia

  1. Tuollainen iltapäiväteehetki kuulostaa mukavalta ajatukselta. Varmasti ihana muisto syntymäpäivämatkaltasi. Suomessakin ainakin hotelli St George tarjoaa kunnon iltapäiväteetä purtavineen, ja helppohan pienempi muotoinen teehetki on järjestää melkeinpä missä vain. Mahtavassa miljöössä tämä sinun teehetkesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yksi ihana muisto synttärireissulta <3
      Olen Suomessa käynyt Salutorgetin Afternoon Tea:lla ja itse asiassa synttäreiden kunniaksi sekin. Arvoin silloin St Georgen välillä ja se taisi olla täynnä, niin päädyttiin tuonne. Oikein hyvä valinta sekin, mutta haluan ehdottomasti testata St Georgen Afternoon Tean myös. Tuolla Beverly Hills hotellissa ei vastaavaa konseptia ollut tai me ei ainakaan otettu sellaista, vaan itse menin tosiaan ihan vaan teellä, iltapäivällä. Otsikko ehkä antaa ymmärtää hieman toisin. :)

      Poista
  2. Tässä olisikin tosi kiva ohjelmanumero Losiin, kun sinne vain pääsisi taas joku kaunis koronaton päivä. En muista ajettiinko me tuon hotellin ohi omalla reissulla, mutta tuttu tuo kyltti kuitenkin on! Oliso ollut kiva lukea vähän lisää tuosta iltapäiväteestä, mitä ihanaa siellä tarjottiin ja paljonko maksoi jne.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, että kun sinne vaan pääsisi joku kaunis koronaton päivä! ;)
      Tämän postauksen otsikko antaa muuten ehkä ymmärtää vähän harhaan, että oltaisiin oltu sellaisella perinteisellä Afternoon Tea:lla. Ei valitettavasti oltu, siksi ei oikein enempää itse teehetkestä postauksessa olekaan... Menun mukaan siellä oli kyllä kaikkea ihanaa (mutta ei meidän ymmärtämää Afternoon Tea) ja muistan himoinneeni naapuripöydän herkullista sandwichia :DDD Hinnat oli sellaisia lentokenttähintoja eli vähän extraa päälle, kuten olettaa saattaa.

      Poista
  3. Aika ihana paikka teehetkelle. Makea toi sisustus ja ihanaa, että tämä yli 100-vuotias hotelli on yhä kaikissa voimissaan.

    P.s. Kurkkaa toi sun Insta-widget tossa sivun alareunassa.. onkohan hetkellisesti rikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää hotelli puhutteli kyllä mun sielunmaisemaa – voisin muuttaa tänne! Hah :DDD

      Toi mun widget on kyllä yksi harmitus ollut. Luulin jo poistaneeni sen, kun se meni rikki, mutta kiitos huomiosta. Täytyypä fiksata. :)

      Poista
  4. Tässä oli todellakin sellaista estetiikkaa, jota mun mielikuvissa Beverly Hills on. Pinkkiä, neonvaloja, palmuja ja flamingoja :D

    VastaaPoista
  5. Tämä on kyllä niin legendaarinen paikka. Joskus ollaan mekin käyty mutta siitä on oikeasti jo kymmenen vuotta aikaa.. uskomatonta miten aika menee nopeaan.Teillä kuulostaa olleen kyllä ihana päivä! Olisipa kiva päästä kaffelle tuolle patiolle nyt.

    VastaaPoista
  6. Mun ehkä yks suurimmista reissuhaaveista tällä hetkellä on lähteä LA:n ja yöpyä edes yks yö juuri Beverly Hills hotellissa. Ehkä eniten tuolla kiinnostaa asiakkaiden salatarkkailu ja observointi! :-) Upee kokemus ja upeet kuvat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!