Siitä on tänään kuulkaas seitsemäntoista vuotta kun tavattiin. Siis mieheni kanssa. Tai no, eihän hän virallisesti mieheni ole, mutta on kuitenkin tavallaan... Ei siis olla naimisissa, jos se sitä velvoittaa. Vaikea uskoa tätä ajan kulua oikeastaan itsekään. Kamalan pitkä aika vuosissa, mutta minkäs teet! Näin se aika vaan rientää hyvässä seurassa :)))

Menneellä Kroatian lomallamme juuri sukeltamaan pääsy oli yksi ehdottomista toivemissioistamme. Olimme luottavaisesti pakanneet reissullemme mukaan -kuten aina- maskin ja snorkkelit, sekä sukellustietokoneet, mutta emme räpylöitä tällä kertaa. Syystä että, meillä on ollut uskomattoman monta vastoinkäymistä päästä sukelluksille ympäri maailman, että ajateltiin että ei me nyt kuitenkaan tälläkään kertaa päästäisi tai ennätettäisi…Se on usein myös yksi syy, koska niin monesti rannalla löhöily on vienyt voiton, ja sit paitsi snorklaamaan voi mennä joka päivä melkeinpä mistä vain. 
Tosissaan ette voi uskoa miten monessa maassa tai paikassa Aasiaa ja Karibiaa myöten (x2) minunkin sukellustietokone on kulkenut mukana, pääsemättä koskaan dippaamaan veteen sukelluksen merkeissä. Monessa! Aina esteeksemme on tullut joko myrsky, vatsatauti, ylibookkaus, saamattomuus, laiskuus, pelkuruus ja mitä näitä kaikkia nyt on! Sukellusretket kun tuppaavat viemään melkein koko päivän ja sen jälkeen ainakin me ollaan tosi poikki (ja nälkäisiä), kaikkensa antaneena, niin se on samoin tein rasti ruutuun sille päivälle.

Mutta nyt oikeesti haluttiin niin kovasti nyt päästä sukeltamaan ja saada taas se tuntuma vedenalaiseen elämään, jotta tulevalla maailmanympärimatkallamme voisimme hieman tottuneemmin sukellella eri paikoissa (jotka todennäköisesti tulevat olemaan aivan överi upeita paikkoja!), että ilmeisesti nyt sen tuli tapahtua. Ja onneksi näin.



Koska ollaan aika pitkälle fiilistelijöitä, niin emme nytkään varanneet kuin vasta paikan päällä päivää ennen sukellusretken. Tämä onnistui hyvin siitä syystä että korkein turistisesonki ei ollut vielä Hvarin saarella kesäkuussa alkanut. Lisäksi päivää ennen varaamalla ei tarvitse jännittää kuin päivä… Nimittäin tässä on laji jota kyllä tuppaan jänskäämään. Eka dyykki on aina yhtä räpiköintiä ja tokalla dyykillä alkaa taas muistamaan että mikä tässä olikaan juju. Ja se jujuhan on se mieletön fiilis ja siitä nauttiminen rauhassa siellä pinnan alla!
Kroatian vesistöissä ei ole niin kirjavaa kalakantaa mitä esimerkiksi Karibialla (tiedän sen snorklausten perusteella), mutta kirkkautta riittää hyvin 10-20 metriin, ja sehän on kaikille jotka on joskus Suomessa sukeltanut niin pelkkää plussaa. Suomessa sukellettaessa se on melkeinpä yhtä yösukellusta kellon ajasta riippumatta.
 



Deep Blue Sea. Mutta ilman haita. Ja ei me kauhean syvällä edes käyty, noin 15 metrissä. Joka sopi meille oikein hyvin. Tää oli huippu päivä! Vaikka mun lainaräpylät puristi mun nilkkaan todella pahan näköisen "verisuonipallukan". Mutta saatiin se fiilis mitä lähettiin hakemaan, ja se varmuus että tätä tullaan tekemään tulevalla reissullamme mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi testattiin ensimmäistä kertaa uutta GoPro-kameraamme pinnan alla, ja kaikki postauksen kuvat onkin otettu GoProlla.
Nyt tiedän, että omat räpsyt olis mahduttuva mukaan reissulle, niille nimittäin toivottavasti tulee käyttöä! Ja ne on ihan parhaat! Ja sitten pitäis vielä selvitellä ne huippu suklauskohteet maailmalla, kokemuksia?


Eng // Yay, we went to scuba diving in Hvar-island, Croatia.
 

Kroatian loman viimeisinä päivinä rantauduimme saarilta viimeinkin mantereelle, tarkemmin sanottuna Splitiin. Sieltä vuokrasimme auton päiväksi ja lähdimme vajaan tunnin ajomatkan päähän tutustumaan Krkan kansallispuistoon.
Olin itse nähnyt kuvia vain puiston vesiputouksissa pulikoivista ihmisistä ja sinä helteisenä päivänä halusin oikeastaan vain suoraan hypätä tuon kylpevän massan joukkoon uiskentelemaan. Matka alas putouksille ei kuitenkaan taittunut aivan hetkessä - koska jengimme halusi haikata alas. Siinä kuumuudessa tuli pari kertaa mieleen kyllä, että olikohan se ihan hyvä ajatus, koska ilmainen bussikin olisi meidät alas kujettanut, mutta toisaalta siitähän noissa puistoissa on kyse. Luonnon keskellä olemisesta ja siitä nauttimisesta, ei suorittamisesta.
Ja toisekseen, kun matka satumetsään pitkin pitkospuita alkoi, ei valinta ollutkaan enää yhtään kehnompi!



Satumetsässä vastaan saattoi tulla sammakoita, sudenkorentoja, käärmeitä (siis pieniä vesikäärmeitä), erilaisia kaloja ja osaa näistä lajeista tavataan kuulemma vain täällä, Kroatian Krkan puistossa. Pitkospuiden alapäässä pauhavat vesiputoukset näkyivät ja kuuluivat aika ajoin satumetsän puiden lomasta. Onneksi puiden katveessa ei ollut enää edes paahtavan kuuma, mutta pulahtamaan putouksille halusin kuitenkin.





Uimaan meno putouksien alle oli muuten todella haasteellista pohjassa olevien terävien ja liukkaiden kivien johdosta. (Tästä ei muuten mainittu missään brochurissa!). Kun ryömimistekniikan avulla onnistuin päästä kivien väljemmälle puolelle ja pulikoimaan vapaammin, huomasin paluumatkalla saaneeni kuitenkin pienen naarmun varpaaseeni. Ei onneksi mitään sen vakavampaa, mutta mietinpähän vaan että tapahtuukohan tuolla haavereita mitenkä usein, ja tälleen sääntöjen luvatussa maassa kasvaneena ihmettelin, että eipä siellä ollut kukaan estämässä sinne menoa, vaikka selvästikin se oli hyvin haasteellista ja huonolla tuurilla hyvinkin vaarallista.
Silti mahtavaa että tuli mentyä, nähtyä ja koettua. Upea paikka ja ei lainkaan kaukana Splitistä.

Viikon takaisesta Ruisrockista on muistona vielä auton takakontissa lojuvat teltat ja makuupussit sekä kesäflunssa, jonka kaikki seurueestamme vuoron perään sai, sekä tietysti päällimmäisenä hauskat muistot kesän ekoilta festeiltä.
Ruisrock kuuluu kesään, siinä missä mansikat ja jätski. Olen käynyt ruisrockissa reippaasti yli kymmenen kertaa, mutta viime vuosina taukoa on ollut useampana vuonna kun voiton on vienyt Belgiassa samaan aikaan rokattava Rock Werchter. Tänä vuonna jäimme kuitenkin ilman werchter-lippuja ja siitä syystä otimme nokan kohti Turkua ja Ruissaloa. Onneksemme Ruissi oli hieman kehittynyt ja muun muassa ruokatarjonta oli ottanut harppauksen parempaan suuntaan. Oli suorastaan ilo nautiskella hyvää ruokaa festareilla, niin kuin kuuluiskin ja niin kuin euroopan festeillä on tottunut - ja tietysti kuten Flowssa on tottunut. Voi ihanuus, elokuun Flowta ja sitä herkkutaivasta odotellessa.
Sääkin suosi festarikansaa ja kolme päivää saatiinkin festaroida paahtavan auringon alla. Ja onneksi yötkään eivät olleet kylmiä, jolloin teltassa nukkuminen oli suorastaan kivaa. No kivaa se on kyllä oikeastaan aina!




Kuten usein lal-lat-te-len että life is a festival...niin onhan se. Kesän parasta aikaa...
Seuraava festivaali onkin sitten Flow! Mutta kuulkaas, eivät juhlat siihen tältä kesältä lopu, sillä olemme ostaneet liput jo lokakuulle Life is Beautiful -festivaaleille Las Vegasiin. Syksy kun tullaan seikkailemaan Jenkeissä, niin sopii enemmän kuin hyvin jatkaa festarikesää vielä sielläkin. Ja arvatkaas pääsenkö näkemään pitkästä aikaa taas Foo Fightersia? No pääsen, iiiiiiik! Minkälainen festarikävijä sinä olet?

Vastapainoksi edelliselle postaukselleni on pakko päästä hehkuttamaan miten yhtä siistiä se suppailu on myös täällä Suomessa. Toki meri ei ole yhtä turkoosi, mutta nykyistä kotikaupunkiani ja sen upeaa rantaviivaa vanhoine Jugend-taloineen ja jäänmurtajineen Katajanokan edustalla on vaikea pistää paremmaksi. Keskiviikko illan sääkin oli aivan upea ja meidän kolmen tunnin sup-lautojen vuokraus ajoittui auringonlaskua alkavaan aikaan, jolloin kaikki värit näyttäytyvät ihan erilailla kuin keskipäivällä.
Matkaseuraksi meille merelle kantautui Kaisaniemenpuistossa musisoiva Stevie Wonder, sekä paluumatkalla Stadionilta kantautuvat kirkumisen äänet, jotka paljastuivat myöhemmin tulevan Robinin keikalta. Kyllä kaupungin äänien äärellä suppaaminen on elämys!
Kolme tuntiakin meni aika lailla nopeasti, kun otettiin suhteellisen rennosti melominen ja käväistiin Töölönlahdelta kiertämässä Tervasaari edes takaisin. Matkakilometrejä kertyi hieman reilut seitsemän.







Kiitos kanssasuppaajat kuvista ja ennen kaikkea seurasta. On huippua löytää uusi hauska harrastus, jossa fiilis on niin paljon läsnä. Ja ensi viikolla tietty uusiks!
Ja ai niin, pulahdettiinko laudalta? Ei tälläkään kertaa. Tosin Tervasaaren edustalla tuli jo aikamoisia aaltoja ohi menevistä veneistä. Aaltojen heilutellessa voi vaikka mennä polvilleen laudan päälle. Tällöin meno on vakaampaa. Yllä olevassa kuvassa taidetaan tosin vaan pitää juoma- tai kuvaustaukoa, koska hymyilyttää noin...

Edellisessä postauksessani kerroin meidän päiväretkestä Bračin saarelle. Rantapäivääni siellä kuului myös tunnin verran suppailua, koska en millään voinut päästää tätä mahdollisuutta käsistäni. Kokeilin suppailua (Stand Up Paddle) ensimmäisen kerran vasta kesän alussa Töölönlahdella, ja olin aivan myytynä lajiin ja tiesin että tästä tulee uusi harrastukseni. Onhan vesi elementtinä minulle kaikista mieluisin ja kun se turkoosin kimaltavana kutsui minua laudan päälle, niin tottakai minä menin. 




Menin, vaikka niemekkeellä tuuli itseasiassa todella kovasti. Hetken aikaa aloin jo epäillä että näinköhän tästä tulisi mitään, koska en ole mikään kovin pro lajissa, kokeiltuani sitä vasta kerran. Ja silloin Töölönlahdella ei juurikaan tuullut. Kuvista ei välttämättä näe voimasta tuulta, mutta merenkäyntiä oli ja taustalla voitte kuvista muuten seurata myös erään wind surf-laudan vuokranneen harjoituksia. Tuulista oli ja laudalle oli vaikea päästä. Itse aloitin sup-laudalle menon suomessa opitun mukaisesti ensiksi polviltani ja siitä lähdin rauhassa nousemaan pystyyn. Ja olin muuten aivan varma että kellahdan (kaadun ja lyön pääni pahasti kiviin ja maailmanympärysmatka jää tekemättä). Mutta kappasta vaan, en kaatunut kertaakaan. Jeee, hyvä minä hihhh... 










Ps. Suomessa kurssilla opin myös sen, minkä pituinen oikean sup-melan kuulisi olla. Ei tämän pituinen kuin minulla nyt oli, mutta vaihtoehtoja oli vain tämä ja sillä oli pärjättävä. Ja lautakin oli paljon kehnomman oloinen kuin se, millä suomessa pääsin lajia kokeilemaan. Joten onneksi sain aloittaa parhailla välineillä, eikä tämä ollut ensimmäinen suppi kokeiluni. Nimittäin vaikka maisemat olivat upeat ja sää aivan mieletön, ei varusteet olleet kyllä suomi-tasoa. Eli ehkä pienenä muistutuksena vain, jos lomakohteissa vuokraa laudan ja se ei tunnu ihan omalle lajille, niin syy voi olla myös välineissä. Ei kai nyt kukaan voi muuten olla tykkäämättä tästä lajista...? 
Nyt Helsingissä ajattelin mennä kokeilemaan jälleen suppailua tällä viikolla, kun säätkin nyt suosii taas. Ehkäpä jo huomenna! Joten Töölönlahti, here I come!
Onko lukijoiden joukossa muita innokkaita suppaajia tai suppaajien alkuja?