Road Trip mahtavalle Grand Canyonille

Yhdellä sanalla sanoen, Grand Canyon on mahtava! Ja valtava! No okei, tässähän tuli jo useampi sana, mutta on mahdotonta yrittää kuvailla millään sanoilla tätä huikeaa luonnon muodostelmaa. Grand Canyon on paikka, joka täytyy kokea itse!

Tämä oli jo kolmas retkeni Grand Canyonille ja aina se vaan jaksaa yllättää. Aikaisempina vuosina 2004 ja 2009, olemme kokeneet tämän vaatimattoman (n. 400 km pitkän) "kuopan" South Rim:n puolelta, Grand Canyon Villagesta. Mikä on toki looginen valinta, jos suuntaat Grand Canyonille Flagstaffin suunnalta etelästä. Sen sijaan Kaliforniasta ajettaessa suosittelen kohteeksi Grand Canyon Westia, mikäli aikaa on vain päivän vierailulle. Esimerkiksi Los Angelesista lähdettäessä joutuu ajamaan kuitenkin ensiksi Nevadan osavaltion ja lähes Las Vegasin lävitse, ennen saapumista Arizonan osavaltiossa sijaitsevalla Grand Cayonille. Jos siis haluat säästää istumalihaksia, minun vinkkini on että teet päiväretken tänne suoraan Vegasista. 
 

Me ajoimme Grand Canyonille paikallisten ystäviemme luota Los Angelesista. Mutta karkeasti sanottuna ajomatka esimerkiksi Los Angelesin sydämestä, Hollywoodista perille Grand Canyon West-pointille kestää reilut 6 tuntia. Siihen vielä lounas ja muut vessatauot päälle sekä paluumatka, niin matkaan saa lähteä kyllä hyvin hyvin aikaisin aamusta. Kuten me teimmekin. Matka Canyonille on pelkkää ajamista, ajamista ja ajamista. Matkalle mahtuu muutamia huoltoasemia, kahviloita ja pikkukyliä, mutta liputan omien eväiden puolesta.


 
Grand Canyon West on kohtalaisen uusi puoli. Hualapai intiaanien hallinnoimmille maille avattiin ovat turisteille vasta 80-luvun lopulla. Sinne vuonna 2007 avattu Skywalk on nyt selkeä turistimagneetti, joka houkuttelee kävijöitä vuositasolla miljoonittain. Meitä ei lisähintainen hevosenkengänmuotoinen Skywalk kiinnostanut lainkaan, (siellä ei muuten saa käyttää edes omaa kameraa tippumisvaaran vuoksi), mutta muutoin Grand Canyonin kokeminen uudelta puolelta oli oikein tervetullut ajatus!  
Ainut outous, joka piti vain hyväksyä, että täällä Westin puolella ei voi itse mennä paikasta toiseen esimerkiksi omalla autolla vaan sinut kuljetetaan shuttle bussilla kaikkien neljän kohteen läpi. Ensimmäinen fiilis kun saavut ohjatusti perille jättiläismäiselle parkkipaikalle, on aika jäätävä. Ei juurikaan merkkejä ns. luonnonpuistosta, sillä pääsi yläpuolella hyrrää lukuisia helikoptereita ja pienlentokoneita jotka nonstoppina kuskaavat turisteja Canyonille. Canyonia on mahdoton nähdä ilman lipun ostamista ja pakollista ryhmäkuljetusta. (Sisäänpääsy muuten tälle peruskierrokselle maksoi n. 40 usd. Kävely Skywalkilla, lounaan kera olisi ollut n. 75 usd.)
Shuttlebussimme matka alkoi siis Welcome Centeristä ja jatkui ensimmäiseksi Hualapai Rancille. Olisimme heti alkuun tietysti halunneet nähdä jo Grand Canyonin montun pohjalle, mutta tämä kohde oli enemmänkin saluunoita, käsityökauppoja ja taikureita täynnä. Toki kylän tarkoitus oli esittää vanhaa aikaa, kuinka ennen on eletty, mutta mehän malttamattomina halusimme kurkistaa jo horisontissa näkyviin kanjoneihin. Hevoset hörähtelivät kuumassa säässä ja pystyin niin kuvittelemaan ajassa taaksepäin, jolloin intiaanit ratsastivat maillaan auringonlaskuun. Minun yksi haaveista on ollut ratsastaa Grand Canyonilla intiaanien kanssa. Ja täällä se olisi ollut mahdollista, mutta ei sopinut tällä kertaa oikein meidän aikatauluun. Ja toisaalta lämpötilat hipoivat niin korkealla, että en tiedä olisiko ratsastaminen ollut edes kovin nautinnollista.
 



Ranchin jälkeen matkasimme Eagle Pointille, jossa sijaitsee lasinen Skywalk. Viimeinkin bussin ikkunasta alkoi näkyä kunnolla Grand Canyonin rotkoa ja siinä vaiheessa viimeistään teki mieli jo hihkua innostuksesta! On se vaan niin mie-le-tön ja ihanan rauhoittava paikka!



Aikamme Grand Canyonin suuruutta ihastellessa alkoikin jo hieman huikomaan. Olimmehan heränneet kukonlaulun aikaan ja istuneet jo tuntikausia autossa, ennen tämän kokemista. Onneksi Eagle Pointin kahvilasta sai ostettu ihan kelpoa ruokaa (suuresta epäluulosta huolimatta) ja saatiin kaikki lisää energiaa koneistoon, sillä edessä oli vielä paras - ja sitähän emme vielä tässä vaiheessa tienneet!

Shuttlebussin viimeinen osuus oli nimeltään Guano Point. Ja nyt ymmärrämme miksi se on viimeinen. Sieltä on ehdottomasti kauneimmat näkymät Canyonista. Harmittelimme hieman, kun vietimme edellisessä Skywalk-kohteessa niinkin kauan, sillä tämä on se paikka, johon aika kannattaa käyttää. Henkeäsalpaavat maisemat, upeita eri polttavan punaisia kalliokerrostumia ja hiljaisuus. Guano Pointilla oli myös mahdollista kävellä korkean kukkalan laelle ja tietysti me lähdimme kiipeämään sinne. Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin, koska missään täällä ei ollut kieltokylttejä tai köysiä estämässä meitä tippumasta suoraan rotkoon, vaikka oltiin siis Ameriikassa. Yleensähän Amerikassa ollaan enemmän kuin tarpeeksi varovaisia kaiken suhteen. Täällä oma huolimattomuutesi tai liian lähellä reunaa käveleminen voi helposti koitua kohtaloksesi. Siksi kiivetessäni kukkulan laelle, katsoin jokaista askeltani huolella, sillä joukossa oli myös irtokiviä ja lohkareita, jotka helposti olisivat vieneet minut tai kenet tahansa mennessään. Aivan huipullu en edes päässyt, sillä rohkeus ei enää riittänyt. Maisemat toimivat hyvin vähän alempaakin, totesin.





 

Grand Canyon on jokaisen ajokilometrin ja autossa istutun tunnin arvoinen! Se on vaan koettava. Itse haaveilen jo uudesta matkasta tänne ja telttailusta sekä siitä ratsastamisesta ja kuinka ihanaa olisikaan nähdä auringonlasku täällä. Varmasti huikeaa! Me lähdimme kuitenkin ajelemaan Las Vegasiin ennen pimeän tuloa, mutta saimme matkan aikana todistaa miten huikea auringonlasku onkaan autiomaassa.


Kiitos mahtavalle roadtrip-jengillemme!




  
  
Oletko sinä kokenut Grand Canyonin? Nyt pääset ainakin tämän videon avulla helpolle ja nopealle virtuaalimatkalle Grand Canyonille!






Eng // Roadtrip to fabulous and always amazing Grand Canyon. We visited 3 different locations on west site:  Sky walk (Eagle Point), Hualapai Ranch and Guano Point.

 

Love Ride -tapahtuma: Foo Fighters @Castaic Lake, California

Tämä on varmasti juuri sopiva päivä tämän postauksen julkaisemiselle. Tänään nimittäin bändi nimeltään Foo Fighters julkaisi sivuillaan ilmaiseksi LP-levyllisen biisejä sekä kirjeen bändin nokkamieheltä Dave Grohlilta. Hän puhuu kirjeessä karmeista Pariisin iskuista... Foo Fighters oli yksi bändeistä, jotka peruivat Euroopan keikkojaan tapahtuman jälkeen ja heidän olisi pitänyt esiintyä Pariisissa tapahtumasta seuraavana maanantaina. 

Mennäänpä aikaan huolettomaan ennen tuota. Kuukausi takaperin lokakuulle ja minun syksyn Kalifornian (toiselle) reissulle, jolle oli erinomainen syy! Nimittäin lempparibändini Foo Fightersin keikka. Olen fanittanut bändiä jo vuosia, eikä minusta ole lainkaan hullua reissata hyvän musiikin perässä vaikkapa nyt toiseen maahan. Musiikki ja hyvä keikka jos mikä, antaa niin paljon. Jos oikein rupean listaamaan missä kaikkialla olen tätä suosikkibändiäni nähnyt, niin onhan niitä paikkoja kertynyt. 

Olen onnekkaasti nähnyt bändin kolme kertaa Suomessa. Ensimmäistä kertaa ikinä Tavastia-klubilla täällä Helsingissä. Eli olen yksi niistä onnekkaista muutamasta sadasta ketkä voittivat aikoinaan liput Koffin tarjoamalle keikalle, jonne ei voinut ostaa lippuja, mistään. Tuolloin elettiin vuotta 2003 ja olin hiljattain alkanut fanittamaan bändiä isosti. Kiitos loisteliaan One by One -albumin julkaisun. 

Tästä ikimuistoisesta keikasta kului vuosia kunnes tapasimme seuraavan kerran, Provinssirockissa Seinäjoella. Sittemmin olen nähnyt Foo Fightersin kerran vielä Helsingissä, Juhannuksena Kalasatamassa. Lisäksi olen rokkaillut bändin musiikin tahdissa ulkomailla mm. Saksan Hurricane-festareilla ja kerran Prahassa O2 Arenalla... Ja ai niin, vuosi sitten Life is Beautiful-festareilla Vegasissa! Ja tietysti sokerina kaiken päällä, tapasin koko bändin vuosi sitten Hollywoodin Sunset Stripillä heidän levyn julkaisun yhteydessä esitettävän Sonic Highways tv-sarjan julkaisutilaisuudessa. Kun kuulin, että bändi rokkaa heidän nykyisessä kotikaupungissaan Los Angelesissa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ostaa liput Castaic Lakella pidettävälle keikalle.





Tiesimme etukäteen tapahtumasta vain hyvin pieniä tiedonjyväsiä sieltä täältä. Tiesimme, että kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka on suunnattu motoristeille (hah!). Ja että itse Jay Leno on toiminut vuosia tapahtuman kunniajäsenä ja että hänen johdollaan motoristit ajaisivat Los Angelesista itse tapahtumaan pitkänä letkana. 

Castaic Laken tapahtuma vaikutti siis enemmänkin isolta mysteeriltä, kuin isolta mega bändin esiintymispaikalta. Tietoa oli todella vaikea saada mistään, vaikka yritimme kaikkemme eri somekanavien kautta. Mihinkään ei vastattu ja puhelut menivät vastaajaan. Ei auttanut kuin pakata automme hyvissä ajoin tuona aamuna ja suunnata noin tunnin ajomatkan päähän Los Angelesista pohjoiseen, kohti kaunista Castaic Lakea. 

Perillä meitä odotti festarit! Pitkät autojonot parkkipaikoille ja sekamelska mistä mitäkin tietoa on saatavilla. No, ei auttanut kuin jonotella muiden autojen perässä ja koska ensisijainen parkkipaikka täyttyi jo alta aika yksikön, niin amerikkalaiseen sukkelaan tapaan meille keksittiin uusi parkkipaikka korkean vuoren huipulta. Sieltä tasanteelta olikin huikeat näkymät Castaic Lake -maisemiin. Ja tietysti meille oli järjestetty vuoren huipulta shuttle-bussit alas tapahtumapaikalle. Olishan se ollut hurjaa, jos oltaisiin jouduttu kävelemään kukkulalta alas ihan omin voimin. Sen päivän yllätyksellisen kuuman auringon alla kiitin kyllä amerikkalaista palveluhenkisyyttä. Kävely olisi itseasiassa ollut todella uuvuttavaa tuossa helteessä.




Voi sitä ilon päivää, kun pääsi taas kirmaamaan festarilaitumelle! Päivän kohokohta oli tietysti illan toinen esiintyjä, eli pääesiintyjä Foo Fighters. Ennen sitä tapahtumassa soitti Social Distortion. Sen keikan aikana ennätimmekin hetken päähänpistosta rustailla pitkässä margarita-jonossa todella näyttävät keikkakyltit, suoraan kertakäyttölautasille, mustalla kajalilla. Toimivaa, eikö! 
No ainakin niin toimivaa, että kesken yhden välispiikin Dave halusi sanoa meille kylttejämme osoittaen, että "hetkinen, on yksi asia joka on pitänyt sanoa - so you guys are from Finland?". Yeeeeesh! Mission completed! Ja Suomi jälleen maailmankartalle! Keikan puolen välin jälkeen päästiin vielä nokkelasti motoristihenkisten ihmisten väenpaljoudessa liikkumaan lähemmäksi lavaa, joten entistä täydellisempi keikka elämys oli taattu!



  

Keikka rullasi eteenpäin hyvin rennoissa tunnelmissa. Tilaisuus tuntui enemmän tuttujen kyläjuhlilta, kuin varsinaiselta stadion keikalta. Ja sitä se olikin. Kaverit jammaili lavalla ja soittivat covereita useammaltakin bändiltä. Rumpali Taylorin jälkikasvu hengaili useamman kerran lavalla ja myös Daven perhe tyttärineen oli lavan vieressä katsomassa keikkaa. Foo Fightersin keikalla olleet tietävätkin, kuinka hauskoja Daven välispiikit ovat ja kuinka kirosanoa ei säästellä. Mutta nyt hups!, tyttärien ollessa paikalla, lipsahti Davelta useampi kirosana ja kuulemma rahaa tyttärien säästöpossuun. 

Keikka oli siis vähän erilainen ja maanläheisempi. Toisaalta, kun katsoi selkänsä taakse, niin olihan siellä paikalla varmaan toistakymmentätuhatta ihmistä. Amerikan mittakaavassa silti kyläjuhlat. Kesäkuussa Ruotsin keikalla poikki menneen Daven jalan rekvisiitaksi oli erityisesti tähän tapahtumaan tehty tuollainen prätkämallinen tuoli. Jotenkin kuvittelin tosin, että jalka ei voi enää olla paketissa, mutta niin se vaan oli, ainakin lavalla. Nimittäin Instagram-kuvat tilaisuuden backstagelta kertoivat toista. Kipsiä ei enää ollut Daven jalassa.  

Keikan jälkeen olimme about viimeisiä, jotka poistuivat alueelta. Odottelimme rauhassa jonojen lyhentymistä shuttle-bussiin. Tämä oli järjestyksessään 32. Love Ride, meidän ensimmäinen ja historian viimeinen. Fiilistelimme Castaic Laken huikeilla maisemilla ja mailleen epätodellisen näköisesti painuvasta auringosta ja juuri kokemastamme musiikista. Tuona kesäiltana (elettiin siis lokakuuta), meillä ei ollut kiire mihinkään. Maailma oli juuri nyt ja tässä.





"... And I wonder If everything could ever feel this real forever If anything could ever be this good again..." - Everlong, Foo Fighters


Näin huoletta saimme Cali-siskojen kanssa kokea tämän keikan Kalifornian pienen järven rannalla ja syvästi toivon maailman jatkossakin olevan tällä mallilla. Musiikki on voima.

Kokosin vielä videon keikalla kuvatuista palasista, josta luonnollisesti tuli aika pitkä, soittaahan bändi yleensä aina parisen tuntia ja kerrankin näin bändin päivänvalossa, jolloin kuvaamisesta oikeasti tulikin jotain. Tämä video olkoon teille, jotka haluatte nähdä miten Dave Grohl rokkaa jalka kipsissä, aivan täysillä Kalifornian auringon alla. Peace.




Loppuun vielä lainaus Foo Fightersin kirjeestä, joka on kirjoitettu viitesanoiksi ilmaiseksi ladattavalle EP-levylle, 19. marraskuuta 2015:

"Now, there is a new, hopeful intention that, even in the smallest way, perhaps these songs can bring a little light into this sometimes dark world. To remind us that music is life, and that hope and healing go hand in hand with song. That much can never be taken away."
- Dave Grohl 



Eng // I went to see my favorite band Foo Fighters to Castaic lake, California. Great show! Love it!

Rakkauslukkoja ja auringonlaskua Runyon Canyonilla

Hollywoodissa sijaitseva Runyon Canyon on yksi suosikkipaikoistani koko kaupungissa. Viime syksynä asuessamme parisen kuukautta Los Angelesissa kävimme kukkuloilla usein. Ja varsinkin silloin, kun majoituimme parin viikon ajan Hollywoodiin, niin paikasta muotoutui meille joka aamuinen lenkkeilykohde.

Tänä syksynä koimme Runyonin ensimmäistä kertaa auringonlaskun aikaan. Vähän kuin vahingossa, sillä pääsimme Sunset Boulevardilla sijaitsevasta hotellistamme lähtemään liikkeelle vasta viiden jälkeen, joka syyskuussa LA:ssa tarkoittaa, että tunnin sisällä tuosta laskee aurinko. 

Kävelimme Sunsetilta Fuller Avenueta pitkin yhdelle Runyon Canyonin oviaukoista, kaunis vaaleanpunaiseksi taittuva auringonlasku kintereillämme. Kipusimme mahdollisimman nopeasti huippua kohden, samalla ihaillen tätä upeaa väriloistoa joka muodostuu miljoonakaupungin valomeren syttymisestä ja eri auringonlaskun sävyistä. Kaupungin ylle muodostuu aivan ihania erivärisiä pinkin ja liilan kerrostumia. Ilkeämielinen sanoisi, että se on saastetta (ja olisi siinä vielä oikeassakin), mutta niin huikean kaunista, että ei mitään rajaa (paitsi ne saasteet!). Tämä on se maisema ja tunnelma, mitä LA:ssa rakastan eniten.


 
LA:n taika on niin sanoin kuvaamatonta, se täytyy kokea. Siltikään se ei aukea kaikille ensikertalaisille, sillä kaupunkia on vaikea ottaa kerralla haltuun. Se on niin valtava. Se muodostuu itseasiassa useista eri kaupungeista. 
Yleensä hikisen taivalluksen jälkeen, perillä Runon Canyonin päällä, näkee huikean kauas. Sieltä näkee lukuisia Mulholland Driven luksus-taloja (eli niitä Hollywood tähtien taloja), sieltä näkee kauas Donwtowniin ja kirkkaana päivänä jopa merelle saakka. Ylhäältä näkee myös Hollywood-kyltin, mutta vain päivänvalolla. Iltaisin kylttiä ei nimittäin valaista enää. Jos haluat katsoa aikaisempia juttujani (ja hyppykuvia) Runyon Canyonilta päivän valolla, ne löytyvät täältä ja täältä (vanhempi, v2013).






Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, kuinka onnellinen olen tuolla kaupungissa. Onnea on myös löytää aina uusia asioita jo muka tutusta paikasta. Ne olivat tällä kertaa nämä rakkauslukot kiinnitettyinä canyonin verkkoaitaan. Löysimme ne tuona ihanan raikkaana iltana, auringon jo laskettua, paluumatkallamme alas Hollywoodin. Otimme nimittäin vaihteeksi alas mentäessä canyonilta eri reitin kuin normaalisti. Ja kylläpä kannatti! Rakkauslukot näyttivät upeilta taustallaan sädehtivä enkelten kaupunki, Los Angeles.






LA
 
Jos matkasi suuntaa Kaliforniaan ja enkelten kaupunkiin, niin jälleen kerran kehotan pakkaamaan lenkkarit messiin ja suuntaamaan Runyon Canyonille. Parhaita haikkaus hetkiä on ihan aamuiseen aikaan, kun ei ole vielä liian kuuma, sekä nyt uudeksi suosikiksi noussut haikkaus auringonlaskun aikaan, jolloin ilmasta tulee ihanan raikas ja voi nähdä kaupungin upeat sävyt. Äläkä unohda vesipulloa, tosin niitä myydään alaporteilla taalan edulliseen hintaan.  

Ps. Tätä kirjoittaessa tuli sydäntä raastava ikävä takaisin LA:hin...


Eng // Sunset in Runyon Canyon, Hollywood, Los Angeles.