Veneilykauden huipennus: veneen vuokraus Newport Beachilla

Kesän veneilykautemme päättyi tänä vuonna aurinkoisissa tunnelmissa Kalifornian Newport Beachin maisemissa. Vuokrasimme nimittäin siellä lomaillessa, ehkäpä hieman extempore, vuokraveneen paikallisen ystävän kanssa.

Olin jo aiempina vuosina katsellut, kuinka hauskalta vaikkapa Kalifornian Naplesissa näytti veneily tällaisella helpolla ja kesysti kulkevalla sähköveneellä. Meidän vuokravene oli siis sähkövene ja vuokrasimme sen itsellemme 1,5 tunniksi.



Veneen vuokraus Newport Beachillä

Olin posiivisesti yllättänyt, että veneen vuokraus ei arkena maksanut tämän enempää ($110), etenkin kun veneeseen olisi mahtunut jopa 8 henkeä. Viikonloppuisin, iltaisin ja juhlapyhinä hinta on toki arvokkaampi. Aiempaa veneilykokemusta ei tarvinnut, vaan vuokrafirma kävi tärkeimmät asiat läpi veneilyn alkaessa. Toki itse koin aiemman veneilykokemuksen pelkästään eduksi ja turvalliseksi asiaksi. Mutta eipä tuolla alueella juurikaan merimerkkejä näkynyt, joten senkään puolesta kokemusta ei tarvitse olla. Näillä sähköveneillä ei onneksi edes kauhean kovaa pääse. Tärkein lienee, ettei törttöile muiden nopeampien aluksien edessä. 

Tässä vielä yhteenveto veneen vuokrauksesta Newport Beachillä:

  • vuokrasimme veneemme Newport Fun Tours and Rentals -yritykseltä
  • muitakin vuokraus firmoja löytyi, mutta tuo tuntui lokaationsa ja hintanta puolesta järkevältä
  • veneeseen mahtuu kaikkiaan 8 henkeä
  • veneen vuokrauksen hinta oli $110 (1,5 h)
  • veneessä on Bluetooth -kaiuttimet, joten voit kuunnella siellä omaa musiikkia
  • navigointi tapahtuu google-mapsin avulla
  • ennen lähtöä kävimme säännöt ja reitin yhdessä vuokrafirman kanssa läpi
  • veneeseen saa tuoda omia eväitä ja veneestä löytyy pöytä



Newport Beachin edustalla sijaitsevna Lido Islen ja Balboa Peninsulan asuinrakennukset ovat toinen toistaan hulppeampia.



Maisemat Lido Islen ja Balboa Peninsulan ympäristössä oli aivan huikeat. Pystyin sormella osoittamaan lähes jokaisen talon kohdalla, miten huikealta talo näytti (ja miten superia olisi asua niissä). Ajatelkaa, oma talo merenrannalla ja edessä oma venesatama Tyynenmeren rannalla. Sanoisinko jo, että aika upeaa!

Miltä sun makuun näyttää tällaisen helppokäyttöisen sähköveneen kanssa veneily näin miellyttävissä maisemissa? Suunniteltiin meidän veneseurueen kanssa, että ensi kerralla voisi vuokrata veneen pidemmäksi aikaa ja isommalla porukalla.

Newport Fun Tours and Rentals osoite: 2901 West Coast Hwy #160, Newport Beach, CA 92663

Kuvat: omia + Marikan ottamia

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Malibu Farm -ravintola löytyy myös viehättävältä Newport Beachiltä

Newport Beachille meidät toi kaksi asiaa; suosikkiravintolani Malibu Farm, missä yleensä vierailen aina Malibussa (sen alkuperäisessä paikassa) ja veneenvuokraus Lido Islandilla. Newport Beach sijaitsee Orange Countyssa, Los Angelesista etelään. Los Angelesin lomalla kannattaakin lähteä tutustumaan rannikon muihin kauniisiin merenrantakaupunkeihin. Niitä nimittäin Kaliforniassa riittää.
Newport Beachille saavuttaessa huomaa saapuvansa jo hieman varakkaammalle alueelle. Rantatalot ja venesatamat näyttäytyvät hulppeina, puhumattakaan kauniista rantaviivasta, mitä riittää koko osavaltion pituudelta.
Lido Marina Village, missä Malibu Farm -ravintola sijaitsee on viihtyisä ja kaunis sataman viereen sijoittuva alue, jossa on kauniita putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita.

Lido Marina Villagessa oli jo lokakuun alussa Halloweenin vahvasti esillä.

Malibu Farm -ravintola löytyy myös Newport Beachiltä 

Malibu Farm -ravintola tunnetaan tuoreista luomu ja lähituotetuista raaka-aineistaan. Olen aina viihtynyt Malibun huvilaiturilla sijaitsevassa alkuperäisessä ravintolassa. Nyt halusin kuitenkin kokea tämän jo vuonna 2018 Newport Beachille avatun Malibu Farmin, ja onneksi menimme, nimittäin tästä taisi tulla nyt suosikkini!

Newport Beachin Malibu Farm -ravintola sijaitsee aivan merenrannalla, Newport Bayn suojaisassa poukamassa venesataman kyljessä. Istuessasi terassilla voit katsella huviveneitä tai mereltä saapuvia kalastajia. Muutenkin tunnelma täällä on rauhallisen hienostunut.
Viimeksi kun kävimme Malibun Malibu Farm -ravintolassa, niin oletettavasti suuren suosionsa vuoksi ravintolakokemus oli jotenkin kärsinyt aiempien vuosien kokemukseen verrattuna, asiakkaan prosessia oli selvästi yritetty tehostaa, mikä tuntui selvästi kokemuksessa ja ilmapiirissä. Newport Beachillä tunnelma oli viipyilevä ja rennompi. Juuri sellainen mihin alunperinkin tässä ravintolassa ihastuin.

Julistin jo vuonna 2015, että Malibu Farmilta saa Los Angelesin parhaat burgerit. Lisäksi olen kirjoittanut jo aiemmin miten hienoa, että ravintola on ottanut valikoimaan kasvispohjaisen Impossible burger -pihvin. Nykyisinhän se on lähestulkoon aivan normaalia lähes paikassa kuin paikassa jo, mutta tuolloin intoilin asiasta uutena juttuna. Näin se maailma onneksi muuttuu.

Newport Beachin sisarravintolan menu näytti omaan silmään samalle, kuin alkuperäisessäkin paikassa ja koska yleensä otamme täällä aina burgerit, koska ovat kaupungin parhaat (huom! Newport Beach ei ole Los Angelesissa), niin päädyimme täällä myös burgereihin. Omani on vain tätä nykyä gluteeniton versio, joten ulkoasullisesti se ei näytä enää niinkään burgerilta vaan enemmänkin sandwichiltä, ja tokihan se hieman makuelämyksessäkin verottaa, mutta kokonaisuus on edelleen hyvä.
Ehkä kuitenkin sellaisen myönnytyksen teen, että kyllä niitä parhaita burgereita saa onneksi jo aika monesta muustakin paikasta Los Angelesissa. Lähestulkoon kaikissa kasvis- ja vegaanipaikoissa maistamani burgerit ovat olleet pelkästään loistavia!



Newport Beachin Malibu Farm -ravintolan yhteydessä on myös viehättävä putiikki, jossa myydään ravintolan logo-tuotteita ja muita keittiö- ja sisustustarvikkeita.

Lido Marina Village, Newport Beach

Lido Marina Village, missä Malibu Farm -ravintolakin sijaitsee oli äärimmäisen viehättävä alue ja helposti käveltävissä oleva ostos- ja ravintolakeidas, mm. Nobu-ravintola. Lido Marina Village toimii nimensä mukaisesti myös vierasvenesatamana. Lähellä onkin myös veneilytarvikeliikkeitä, joissa luonnollisesti vierailimme.

Malibu Farm -ravintolan julkisivu kadun puolelta. Ravintolan terassi ja pöydät sijaitsevat merelle päin.
Malibu Farm -ravntolan terassit sijaitsevat aivan venesatamn yhteydessä.

Lido Marina Villagen ravintoloita ja kauppoja.


 

Jos suuntaat Etelä-Kaliforniaan, niin kannattaa katsastaa Newport Beachin tunnelma ja tämä Lido Marina Village ja koko Balboa Peninsulan alue. Eteläisen Kalifornian rantakaupungit huvilaitureineen ovat kivoja paikkoja viettää koko päivä. Palvelut on yleensä rakennettu laiturin ympäristöön ja rannalla viihtyykin helposti aina auringonlaskuun saakka.

Lido Marina Villagen osoite: 3434 Via Lido, Newport Beach, CA 92663

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa: