Matkalla: Budapest
keskiviikko 29. elokuuta 2012
hello again,
sunnuntaisen lomaltapaluun ja maanantaisen töihin paluun jälkeen olenkin ollut sitten vähemmän energinen. Mihin se energialataus katosi joka minusta sunnuntaina kumpusi?! Pöh! Pahoittelut siis, että tässä postauksessa on nyt kestänyt. Nyt hypätään kuitenkin lomamme ensimmäiseen kohteeseen, joka oli Budapest.
Tämän kertainen Budapestin reissu tarjosi niin paljon enemmän kuin toissa vuotinen Pääsiäisen aikaan tehty reissumme. En tiedä johtuneeko siitä, että nyt oli kesä, vaiko siitä että kaupungissa oli Sziget-festivaalit päällä vai siitä että nähtiin ja koettiin uusia mageita paikkoja. Oikeastaan tiedän vastauksen, se johtui kaikista edellä mainituista asioista!
Sziget-festivaali oli uusi kiva kokemus. Ostettiin tietoisesti vain yhden päivän lippu, sunnuntaille, jotta nähdään kaupunkia ja saadaan chillattua kunnolla lomamme aluksi. The Killersiä odotin kovasti ja olikin upeeta nähdä pojat piiitkästä aikaa! Keikan alkua vesitti (tsihhhhhih....) pieni sadekuuro, mutta en malttanut pitää sadetta puun alla kuin ensimmäisen biisin ajan, sen jälkeen oli pakko pinkaista lähemmäksi lavaa. Kuulin hyvin keikan, mutta näin vähän kehnommin lavalle, mutta screeni pelasti tilanteen. Siellä oli aika paljon ihmisiä ;)
Oih! Kesän vikat festarit. Kiitos Sziget.
Sziget maailmanpyörästä... |
Valotikkuja Szigetin yössä :) |
Yes! Budapest. |
Sziget! |
Budapestissa on useita mahtavan näköisiä rakennuksia (olen siis erityisen kiintynyt 1900-luvun alussa rakennettuihiin taloihin – miksi ihmeessä sellaisia rakennuksia ei enää rakenneta?! No, siihen kaikki tietää vastauksen. Raha). Niinpä. Onneksi Eurooppa Suomea myöten on niitä pullollaan :)
Budapestin ehdoton hipster-paikka on Astoria-metroasemalta hieman pohjoiseen päin oleva alue. Löydettiin sieltä aivan uber-cooleja ja rentoja paikkoja. Lisäksi mieheni tilasi tältä alueelta custom made -tennarit ja kenkiä hakiessamme (tekivät ne kahdessä päivässä!) putiikin omistaja vinkkasi meitä aivan ihanista ruoka/drinksupaikoista jotka kävimme sitten vielä viimeisenä iltana katsastamassa. En jostain syystä tajunnut ottaa yhtään kuvaa paikoista, mutta jos ajattelette sellaisia vanhoja pieniä katuja, joista käännytään talon sisäpihalle josta kantautuu rento beachimusa. Koko paikan lattia on täytetty kivillä tai hiekalla, rentoja sohvaryhmiä sekä riippukeinuja siellä täällä. Tunnelmavaloja ja lyhtyjä ja tämä kaikki siis taivas alla… ei ihan heti muista olevansa suurkaupungissa. Tämän tyyppisiä ja henkisä paikkoja on paljon tuolla Astorian pikkukaduilla. Suosittelen eksymään sinne :)
Szimpla marketilta |
Szimpla marketilta |
Szimpla marketilta |
Tyylikkäin kahvila, sekä hotelli on mielestäni Rakoczi-kadulla oleva New York Palace Boscolo hotelli. Täydelliset viisi tähteä, bling! Kannattaa tsekata hotellissa oleva New York Cafe, jossa menee kyllä tajunta miten kaunis rakennus voi olla. Minulla ainakin :)
Käytiin viimeksi salaatilla kahvilassa, mutta tällä kertaa pyörähdettiin aulassa, ja todettiin että jonoa oli liikaa, joten ei jääty odottamaan vuoroamme. Toinen ehkäpä vieä historiallisempi kahvila on kaupungin shoppailukadun päässä olevalla aukiolla oleva Gerbeaud, suosittelen!
New York Palace Boscolo |
Gerbeaud kahvila since 1858 |
Budapestissä ei kannata myöskään missata lukuisia kylpylöitä... Kävimme yhdessä kylpylässä tällä erää. Yksi ilmainen kylpyläsisäänkäynti kuului itseasiassa festivaalien yhteydessä myytävään "City Pass:n". Oli aikas kiva festarien jälkeisenä päivänä mennä pariksi tunniksi aurinkotuoliin löhöämään ja altaisiin uimaan. Vakavasti harkitaan jo ensi vuonna Budaan & Szigetiin menoa koko viikoksi. Se olis aika parhautta!
Budapestistä matkamme jatkui kuuden tunnin junamatkan päähän Prahaan. Siitä seuraavassa postauksessa…
Mites siellä ruudun toisella puolen, onko teillä kokemuksia Budapestistä tai Szigetistä?
Loma <3
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Kyllä loma on vaan niin parasta!
Hola!
Olen ollut nyt pari tuntia kotona Helsingissä. (Hrrrr..ulkona on kylmä ja sataa...). Sen verran sain kuitenkin energiaa auringosta (vaikka olinkin harmikseni flunssassa melkein koko loman :/) että olen jo ahkeroinut ja tyhjentänyt matkalaukunkin (jeee!).
Postaan myöhemmin lisää lomastani, shoppailuista, Szigetistä, Budapestista, Prahasta ja aurinkolomasta Mallorcalla. Mutta nyt -aaah, sohvalle, villasukat jalkaan (joo-o kyl-mä) ja digiboxi tyhjennykseen - huomenna takaisin sitten arkeen ja sorvin ääreen. Mutta vielä on lomaa jäljellä...muutama tunti ;)
Aurinkoterkkuja kaikille! Xo

How u guys do it?
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Siis mä en tajua. Onko teillä hovikuvaaja, kuvaako teidän ystävät/poikaystävänne vai käytättekö itselaukaisijaa? Mun täytyy selvästi harjoitella tätä! Oon ilmeisesti sen verta rennoissa lomatunnelmissa -tämä on automaatti postaus- etten edes välitä miten tyh-hmältä saan itseni näyttämään...hihhh... Halusin joka tapauksessa kuvata näitä mun yhtiä lempparikenkiäni. Ostin ne viime kesän Espanjan road tripiltä, Barcelonasta. Tykkään niistä hurjasti, mutta eipä niille täällä suomessa ole tullut liian kovaa käyttöä...
Pitää petrata näitä kuvaustaitojani, vaikka alunperinkään blogini ei ole rakentunut "päivän asu" -kuvateeman pohjalle. Tykkään lueskella sellaisia blogeja, mutta ei ole minun juttu tehdä sellaisia. Tämä postaus on cheers-huuto mun kengille! Kuvaaja (kuka lienet?!) jatkakoon lomaansa ja harjoitelkoot kuvaamista! :) Adios!
Viisauden lähde: Yogi Tea
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Hihhh... Ehkä pientä liioittelua otsikossa, mutta minkäs teet! Olen ihan koukussa näihin Yogi Tea -merkkisiin ihaniin teepusseihin. Niiden jokaisessa teepussissa on siis jokin viisaus tai aforismi. Ihan mahtavuutta! Sitä paitsi tämä mun lempparimaku Cinnamon Spice on vaan aivan jumalaisen ihanaa. Teessä on sekoitus inkivääriä, kanelia, kardemummaa ja neilikkaa. No, onhan se vähän kuin joulua odottaisi joka päivä, mutta tykkään ihan hullun lailla tästä teestä. Ja juomailu intoa ei yhtään hidasta se tosiasia että olen aika koukussa noihin "viisauksiin". Niillä lähtee päivä hyvin käyntiin (jos siis tulee hyvä viisaus - jos ei tule hyvä viisaus juuri siihen hetkeen, juodaan toinen kuppi teetä). =)
Makuja löytyy monia ja näitä saa vaikkapa ekokauppa Ekolosta.
Makuja löytyy monia ja näitä saa vaikkapa ekokauppa Ekolosta.
"Your are, you have been, you will be, what you do." -YogiTea-
Fanittaako kenties joku muu näitä? Tiedän ainakin yhden naisen ruotsinmaalta. Hän se minut näihin tutustuttikin. Tusen tack ;)
Kerran kesässä
perjantai 10. elokuuta 2012
Suomenlinna on sellainen paikka, jonne kerran kesässä on aivan pakko päästä. Onneksi onnistuin suoriutumaan sinne hiljattain, jolloin sain tradition täytettyä myös tänä vuonna. Suomenlinnan kallioilla loikoillessa ja merimaisemia ihaillessa ei voi olla kuin tyytyväinen, kaikkeen. Yleensä seuranasi on vielä ne parhaat ystävät ja hyvät picnic eväät - mikä voisi olla huonosti? Tälläkin Suokin reissulla tilanne oli juuri näin, ystäviä ja hyvät picnit eväät ja vähän kuohuvaa tuoreen avioparin kunniaksi. Toimi! :)
Haastankin teidät kaikki mukaan samanlaiseen Suomenlinnan traditioon. Ja mikäli tänä kesänä et ole siellä vielä vieraillut, niin vielä ennätät!
Mutta hei, tämän pikapostauksen myötä mukavaa viikonloppua kaikille, vietitpä sen sitten Suokissa merimaisemia ihaillen tai vaikkapa Flow:n festarihumussa! :)
Katsokaa nyt näitä kuvia - KESÄ. Mulle tulee jo nyt ikävä sitä...

Day&Night, Coca-Cola light
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Jean Paul Gaultierin suunnitteli uudet kuosit Coca-Cola light pulloihin!
Törmäsin näihin sö-pöi-hin pulloihin, kesäkuun festarireissulla ollessani, Brysselin lentokentällä. Tässä pari kuvaa, jotka silloin napsasin iPhonellani. Kuvassa malliston merimiesraitainen versio. Jean Paul Gaultierin suunnittelemat fashionCoca-Cola Light pullot on julkistettu jo keväällä, mutta selvitykseni mukaan niitä saa Suomesta vasta nyt syksyllä (Stockmann-tavarataloista elokuun 30. päivästä lähtien).
Samaahan Coca-Cola on tehnyt jo vuosia. Muistatteko Himin Villen nimmarin kokis tölkissä tai Paola Suhosen designin? Viime vuonna kerroin tästä Karl Lagerfeld Coca-Cola Light -pullon kuosista, mutta oikeastaan syy miksi nostin tämän esille on se, että kävin itse osallistumassa Coca-Colan facebook-sivuilla hauskaan kisaan, jossa palkintona on Jean Paul Gaultierin bagi!
Käykäähän tekin osallistumassa - tästä kisamaan!

"Coca-Cola lightin luovana johtajana vuoden 2012 ajan toimiva haute couture -suunnittelija
Jean Paul Gaultier puki pullot kolmeen näyttävään asuun: merimieshenkiseen raitaan, rohkeaan korsettiin sekä räväkkään tatuointikuosiin." Koko uutinen
Lisää hauskuutta Gaultierin johdolla tässä Coca-Colan videossa:
Mitenhän on, maistuuko Cocis light paremmalle näistä pulloista? Ainakin tyylikkäämmälle!
Hiekkaa varpaissa...
perjantai 3. elokuuta 2012
Hola! Lomaani odotellessa kaivelin albumeistani muutamia mielestäni kauniita kuvia rannoista joita varpaani ovat saaneet tallustaa ja joita sieluni on silmillään ahminut... Niistä tuli niin hyvä mieli, että ajattelin tehdä tälläisen pienen kuvakoosteen tänne mun blogiini. Toivottavasti osa inspiroituu tai saa yhtä kivat kiksit kuin minäkin näistä. Toivottavasti osalla on vielä loma ja hiekkarannat edessäpäin, tai jos ne menivät jo, ne lämmittävät sydämessä.
Voisin palata aina näihin maisemiin uudelleen ja uudelleen... Ja usein talvella, kun meillä täällä Suomessa on super super kylmä ja viistottainen räntäsade ei vaan hotsita yhtään (tiedätte varmaan mistä puhun?)...niin, niinä hetkinä palaan näihin maisemiin... sillä siellä ne aina odottavat. Ja lämmittävät. Mieltä. Ja sydäntä.
En tässä sano tai toivo että kesä olisi vielä ohi, ei lainkaan, vaan muistakaa että aina jossain paistaa... :) Viikonloppuja!
Lomaa ja uusia kauniita rantamaisemia odotellen.
Rakkaudella,
-minä, reissaaja
Surffareita :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)