Matkavuoteni 2018

Konfetit poksahtelivat, kun otimme ystäviemme kanssa vastaan vuoden 2018. Julistimme sen vaatimattomasti juhlavuodeksi! Alkoihan se mieheni pyöreitä juhlimalla ja päätimme koko vuoden olevan yhtä juhlaa! Täytyy sanoa, että vuosi alkoi erinomaisesti, kuten olimme villisti haaveilleet, mutta sai ikävämpiä kaikuja pitkin kevättä ja todellisen järkytyksen elokuussa. Kaikki ei siis todellakaan mene aina kuten suunnittelee tai toivoo.

Sen lisäksi, että olen tehnyt henkilökohtaista surutyötä koko syksyn, tuntuu että viimeistään IPCC-raportin jälkeen tummapilvi laskeutui myös maapallon päälle. Ja ihan oikeutetusti. Sen varjolla tämän matkabloginkin saisi unhoittaa ainakin sillä tavalla miten minä usein matkustan, lentämällä. Rakastan myös purjehtimista, roadtrippejä ja junakyytejä, mutta ne eivät valitettavasti miinusta kaukomatkojani pois. Lisäänkin tämän postauksen loppuun lentopäästöni vuoden 2018 matkoilta, jotta voin paremmin tarkastella niitä jatkossa ja haastaa sitä kautta itseäni.



Nouseva aamu

Aamun ensimmäiset säteet. Sieltä ne nousivat Afrikan mantereen suunnilta. Olimme astelleet jo hetken loivaa rinnettä ylöspäin Mijas Costan alueella, tarkoituksena saada reipas aamulenkki alle. Nuo auringonnousun ensimmäiset säteet kuitenkin pysäyttivät meidät. Oli pakko pysähtyä hetkeen ja jäädä ihailemaan nousevaa aamua.


Valkoista joulua!

Facebook muistuttelee näin jouluna muisto-osiossa joulunvietoistani maailmalla. On totta, että olen viihtynyt jouluina palmujen alla, milloin Thaimaassa ja milloin Filippiineillä. Sinänsä kätevä tuo sovellus, jos nyt ei itse sattuisi muistamaan missä minäkin vuonna on tullut oltua. En olisi ainakaan muistanut, että se oli vuosi 2010, kun pakkasmittari näytti -32 astetta jouluna Suonenjoella. Eilen se näytti illalla -24 astetta. Thaimaassa vietetyt joulut vievät Koh Lipen -saarelle ja sieltä hymyilyttää edelleenkin muisto, jossa otimme osaa Sand Snowman -kilpailuun missä meidän piti rakentaa lumiukko rannalle tuodusta hiekkakasasta. Tuntien muovaamisen jälkeen meidän hiekkainen lumiukko "Aloha"-tervehdyksellä näytti itse asiassa aika hyvältä!



Tallinnan joulutori & The Times we had

  * Local Guide -opastus on tehty yhteistyössä ParisRion kanssa.
   

Tallinnan raatihuoneentorin joulutorista näyttää tulleen minulle vähintäänkin jonkin asteinen traditio. Vierailin nimittäin joulutorilla kuva-arkistoni perusteella ensimmäisen kerran jo vuonna 2008, mutta ensimmäisen kerran kirjoitin vasta tästä tunnelmallisesta joulutorista blogiini viime vuonna. Tallinna on suosittu kohde ympäri vuoden, mutta näin joulun alla Tallinna tuntui olevan loppuunmyyty. Eikä ihme, joulutori on viehättävä ja vetää puoleensa ihailijoita!


LA:n paras burgeripaikka nousi nextille levelille: Impossible burger

Malibussa vierailu kuuluu aina oleellisena osana Los Angelesissa lomailuuni. Jo vuosien ajan valkoisen Malibu pierin päässä on sijainnut lempikahvilani, tunnelmallinen ja merimaisemiltaan huikea Malibu Farm Cafe. Viime vierailuni LA:ssa ei tehnyt tähän poikkeusta, vaan yksi lomapäivistä on aina hyvä pyhittää vierailulle Malibussa. Toistan itseäni kun sanon, että Los Angelesin parhaat burgerit saa Malibusta, kuten aiemmin jo vuonna 2015 kirjoitin, mutta nyt Malibu Farm oli siirtynyt burgereissaan täysin nextille levelille. Nimittäin kasvisburgereiden joukkoon oli ilmestynyt Impossible burger eli täysin kasviperäinen pihvi.



CicLAvia -pyöräilytapahtuma halki Los Angelesin

Miltä tuntuisi pyöräillä Los Angelesin keskustasta Hollywoodiin – ilman ruuhkia, keskellä normaalisti niin kovin ruuhkaisia katuja, vapaana kuin taivaan lintu? Voin kertoa että eeppiseltä.
Kun kuulin ystävältäni Downtown LA:ssa järjestettävästä CicLAvia -pyöräilytapahtumasta päässäni alkoi pyörimään Thirty Seconds To Marsin Kings and Queens -biisi. Tuon biisin innoittamana pääni muodostikin pyöräilytapahtumasta pitkin LA:n katuja jo jotain ultimaattisen eeppistä. Tulisin siis pyöräilemään downtownista Hollywoodiin, keskellä katuja, kädet ilmassa! Yes, count me in!




Happy Halloween!

Lokakuu on ihanaa aikaa Los Angelesissa, eikä vähiten siitä syystä, että myymälöiden edustat täyttyvät kurpitsoista ja Halloween somisteista. Ympäri kaupunkia löytyy useita Pumpkin Patcheja, jotka on tarkoitettu enimmäkseen lapsiperheille, koska usein patcheilla on kurpitsojen lisäksi myös pomppulinnoja ja muita huvituksia lapsille. Pumpkin Patcheilla otetaan yleensä kuvia koko perheen kanssa ja sieltä voi ostaa erilaisia kurpitsoja kotiin viemisiksi. Me kävimme ystäväporukalla Long Beachin läheisellä Pumpkin Pachilla fiilistelemässä tulevaa Halloweenia.




Ups & Downs - ja kuulumisia

"One of these days your heart will stop and play its final beat.
One of these days the clocks will stop and time won't mean a thing."
These Days, Foo Fighters


Santa Monican auringonlaskussa lokakuussa 2018.


Iso ikävä

Tasan kaksi viikkoa sitten maailmani romahti. Se pysähtyi. Juttelin isäni kanssa samana iltana, vain hetkeä ennen kuin aika pysähtyi. Aika, joka vei isäni ikuisuuteen ja tyttärensä maailman pois tolaltaan. Elämässäni on nyt aika, jota kuvaan aikana ennen tämän tapahtunutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja meillä kaikilla elämä, suunnitelmat ja toiveet ja aika sen jälkeen, kun en tiedä miten tästä eteenpäin. Aika ilman isää.

5 nostoa viikonlopun Flow-festivaaleilta

Kesän viimeiset festivaalit tanssahdeltiin viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa, jossa järjestettiin perinteinen Flow-festivaali. Säiden jumalat olivat puolellamme, eikä sääennusteiden kauhukuvista huolimatta kertakäyttösadetakkia tarvinnut kaivaa esille kuin muutaman kerran ja aika mitättömien sateiden ajaksi. Viime vuotinen myrsky oli siis onneksi historiaa ja Flow-viikonloppuna saatiin nauttia suorastaan lämpimistä kesäilloista, paitsi viimeisenä iltana. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin kesä taitaa todellakin päättyä Flowhun. Mutta mikä sitten säväytti tämän vuoden annissa ja mikä jäi parhaiten mieliin?




Kreikan saarihyppelyn parhaat palat & reitti

Voisi kuvitella, että viikossa ei juurikaan ennätä päästä käsiksi Kreikan rentoon saarielämään, saati hyppelemään saarilta toisille, mutta onneksi tämä luulo osoittautui vääräksi, eikä jouduttu hötkyilemään yhdessäkään paikassa. Toki taianomainen saarielämä vei meidät niin mukanaan päivästä yksi, että mieluustihan siitä tunnelmasta olisi jäänyt nauttimaan pidemmäksikin aikaa.
Mitä kaikkea sitten viikossa ennättää nähdä ja kokea Kreikassa? Meidän saarihyppelymme reitti meni seuraavasti: Helsinki-(Ateena)-Santorini-Paros-Antiparos-Ateena-Helsinki ja parhaat palat reissulta näkyvät näissä kuvissa.



Potato Mountainin eli Perunavuoren valloitus, monologi ja 4 ohjenuoraa

Kaliforniassa on vuori, jota kutsutaan Perunavuoreksi, Potato Mountain. Kun keväinen vierailumme Yosemitessa päättyi koko puiston evakuointiin, päätettiin silti käyttää aikamme Kaliforniassa vuorien valloitukseen. Tai ainakin vuoren kaltaisten kukkuloiden valloittamiseen. 
Kalifornian Claremontissa sijaitsevan Potato Mountainin huipulta on näkymät Inland Empireen, San Gabrielsiin, San Gorgonion vuorille ja laajalti Los Angelesin lääniin. Edestakainen matka 1043 metrissä olevan Perunavuoren huipulle on noin 5 mailin mittainen. Puolikuntoisena se otti ennätysmäisesti voimille ja tuntuikin, että kannoin suurempaakin taakkaa mukana. Potato Mountainilla purtiin hammasta ja huipulle kivutessa sain aikaan itseni kanssa Perunavuoren monologin – ja nämä neljä ohjenuoraa elämää!


21 vuotta

Sanotaan, että aika rientää hyvässä seurassa ja niin se totta vieköön on! Vastahan oli vuosi 1997 ja me tavattiin. Eipä olisi uskonut mitä kaikkea vuodet tuovat tullessaan, kun silloin hitaita tanssittiin. Eihän tulevaisuutta voi ikinä ennustaa tai suunnitella liian tarkasti. Me ollaankin menty aina aika fiilispohjalla ja eletty täysillä, yhdessä. Tänään niitä yhteisiä vuosia on tullut täyteen jo 21 vuotta.



Pelastin palan Itämerta! Pelasta sinäkin.

"Itämeren vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen, jonka oireita ovat esimerkiksi jokakesäiset sinileväkukinnat. Rehevöityminen johtuu meren liian suuresta fosfori- ja typpikuormituksesta. Itämeren rehevöitymisen pysäyttämiseksi ja meren pelastamiseksi tarvitaan siten välittömästi ravinnepäästöjen merkittävää pienentämistä."
Lähde: Puhdas Itämeri


Hanko ja Manner-Suomen eteläisin kärki - check!

Olen aikoinaan käynyt ihailemassa hurjia aaltoja Portugalissa, maailmanlopun niemellä, eli Euroopan läntisimmässä kohdassa. Olen myös vilkutellut kauas kotiin Australian Byron Bayn Cape Byronista, joka on sen mantereen itäisin piste. Miksi en siis haluaisi jalkautua myös Manner-Suomen eteläisimpään kärkeen Hangon reissullani – tietysti haluan!


Aurinkoinen Ruisrock

Ruisrockin pölyt on nyt pyyhitty maihareista ja telttamajoitus on vaihtunut takaisin tuttuun omaan sänkyyn. Onkin siis loistava aika palata menneen viikonlopun aurinkoisiin tunnelmiin. Ruissalon sääennusteet eivät pettäneet tälläkään erää, vaan saatiin perjantai aamupäivän pienistä sateista huolimatta juhlia koko viikonloppu aurinkoisissa keleissä. Tämä tuntuu olevan Ruisrockille ominainen piirre. Pitikin siis ihan kaivella digikuva-arkistoani Ruisrockista vuodelta 2004 lähtien, että mikä vuosi se olikaan, kun Ruisrockissa ei todellakaan paistateltu pelkässä auringossa?

Se oli juurikin tuo vuosi 2004, kun festarikansa oli kuvissani naamioitunut kertakäyttösadetakkeihin. Ja onhan siellä sadekuuroitellut senkin jälkeen, mutta aika kultaa muistot, kun kaikki tuntuvat puhuvan, että Ruississa ei koskaan sada. Viime viikonloppuna kuitenkin aurinko helli taas festarikansaa ja tunnelma oli sen mukainen.


Top 6 festarit ympäri maailman

Kesä ja festarikausi on parhaillaan päällä. Olen viettänyt yli puolet elämäni kesistä festareilla, milloin missäkin ja yleensä mahdollisimman monilla. Viime vuosina festarimatkat ovat suuntautuneet yhä kauemmaksi, ympäri maailman. Ajattelin listata omat suosikkini maailmalta, niistä festareista, joissa olen itse käynyt. Paljon on toki vielä käymättä, mutta onneksi kesä ja festarit tulevat joka vuosi.




Hotellivinkki Santorinille: Splendour Resort

Kreikan lomamme hotellien varaukset tuottivat hieman päänvaivaa ennen reissua, kun kauhistelin Santorinin hotellien korkeita hintoja pitkin kevättä. Aluksi oli myös todella hankalaa selvitellä, että missä päin saarta kannattaisi edes yöpyä. Mielikuvissa ja haaveissa halusin tietysti majoittua sellaisessa ihanassa valkoiseksi kalkkimaalatussa hotellissa, jossa olisi uima-altaalta näkymät merelle. Tälläisten hotellien hinnat olivat pöyristyttävän korkeita, varsinkin kun aloin varaamaan hotelleja vain reilut pari viikkoa ennen lähtöä. Paniikiksi muodostunut hotellinvaraus Santorinilta olikin kuitenkin täydellinen napakymppi - kiitos tämän löydön!



Mistä minä olen kotoisin? Mikä on minun todellinen DNA?

Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, tein Ping festivaaleilta saamani Momondon #theDNAjourney -testin joitain viikkoja sitten. Olen odottanut kuumeisesti todellisen DNA:ni tuloksia ja pohtinut, että mistähän kaukaa tulevat todelliset juureni? Seikkailija sydämeni on pakosti jostain kauempaa. Viihdynhän niin kovin hyvin toisella puolella maapalloa ja viehätyin erityisesti polynesialaisesta kulttuurista. Eikö minussa nyt voisi olla pienen pieni ripaus Havaijin saariryhmän esi-isiä, jotka aikoinaan keksivät koko surffikulttuurin.


Juhannus 2018

Perinteinen juhannussää ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun myrskytuuli pisti parastaan ja aurinko loisti poissaolollaan juhannusaattona, mikä olisikaan parempaa, kuin kerääntyä juhannuksen viettoon ystävien rantatalolle ja kääriä villasukat jalkaan. Veneilijöinä olimme ennakoineet tulevan juhannusmyrskyn ja vieneet veneen jo päivää ennen turvaan Aurinkolahden satamaan. Näin pystyimme viettämään juhannusaaton veneellä aallonmurtajien suojissa, käymään välillä ystävien juhlissa ja jatkamaan matkaa säiden parantuessa seuraavana päivänä.


We all have a digital footprint & DNA

Kevään rennoin ja mukavin business festivaali Ping jätti kävijöistään monen monta digitaalista jalanjälkeä. Meillä kaikilla on oma digitaalinen jalanjälki, niin sinulla kuin minullakin, sanoi futuristi Anne Lise Kjaer mahtipontisessa puheessaan Clarion Hotellissa aiemmin keväällä.  Maailma hukkuu sisältöön, totesi brändistrategisti Nick Westergaard ja painotti, että jatkossa kysyntää on juuri sille sisällölle, jota vain sinä voit luoda. Siinäpä kantavat teemat tämän vuoden Ping festivaaleille, joille osallistuin jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Ping on yhtä juhlaa! Tässä nostatusta yhdessä Kohteena Maailma Ramin, Stilettikorkokanta-blogin Ullan ja juontajana toimineen Alex Alexin kanssa.

Seuraavaksi saarihyppelemään Kreikkaan!

Kun helleaalto pyyhkii jo kolmatta viikkoa Suomen yllä, tuntuu ehkä hieman väärältäkin suunnata etelän lämpöön, mutta talven pakkasilla bonuspisteillä varatut lennot tuntuivat silloin ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Oletan kyllä, että Kreikassakaan ei tarvitse enää kesäkuun alussa palella. Korjatkaa minua viisaammat, jos olen väärässä. Matkaan siis nyt ensimmäistä kertaa Kreikkaan, vaikka olen jo lapsesta saakka halunnut nähdä Akropolis kukkulan Ateenassa ja viime vuosina Santorinin näkeminen omin silmin on myös noussut aika korkealle bucket listilla. Lisäksi viime syksyinen purjehdusreissu Kroatiassa sytytti kimmokkeen päästä näkemään Kreikan eri saaria, joten tässä sitä nyt ollaan,  lähdössä Kreikkaan!

 

Los Angeles -matkaoppaan päivitetty versio nyt saatavilla!

Julkaisin hiljattain tekemästäni, ja kiitostakin saaneesta, Los Angeles -matkaoppaasta päivitetyn version. Muokkasin ja parantelin opasta saadun palautteen perusteella ja nyt oppaasta löytyy muun muassa sivunumerot, jotka auttavat tulostetun paperiversion lukemista. Päivitin myös muutaman herkullisen uuden ravintolan oppaaseen sekä viilasin hieman matkaoppaan ulkoasua.

Päivitetty versio kulkee nimellä Los Angeles -matkaopas vol 1.2 ja sitä voi katsella näköisversiona tästä.





Olisi mukava kuulla lisää rakentavaa palautetta oppaasta ja puuttuuko siitä jotain, mitä haluaisit kenties tietää Los Angelesista? Vielä mahtavampaa olisi kuulla, mikäli matkaoppaasta on ollut sinulle hyötyä ja olet saanut siitä vinkkejä ensimmäiselle matkallesi enkelten kaupunkiin.


Selaa Los Angeles -matkaopasta näköisversiona tästä.


Edit: Los Angeles -matkaoppaasta on julkaistu vol 1.3 -versio. (15.1. 2019)


Seuraa Seven Seas -blogia myös:


Onni on oma SUP-lauta! Vinkkejä oman laudan hankintaan

Haaveiletko omasta SUP-laudasta? Siitä, että pääsisi vapaasti inspiraation iskiessä suppailemaan missä ja milloin vain? Mietitkö, kannattaisi ostaa ilmatäytteinen sup-lauta vai ns. sup-kovalauta? Minä tein  kaksi kesää sitten yhden parhaista hankinnoistani, kun päätin parin vuoden harrastamisen jälkeen ostaa vihdoin oman sup-laudan.

Laudan ostamisen jälkeen olen saanut lukuisia yhteydenottoja somekanavieni kautta, että millainen lauta on hyvä lauta tai mitä lautaa itse suosittelen. Asia ei suinkaan ole niin yksiselitteinen ja mielipiteitä on monia, mutta kerron tässä omat näkemykseni sup-laudan hankintaa harkitseville ja mihin lautaan itse päädyin.



Lentoyhtiöiden bonuspisteillä maailmalle - 2 x esimerkkiä

Ilmaiset lennot? Onko sellaisia? Bonuspisteillä ostamalla tuntuu olevan. Olen nimittäin ostanut nyt puolen vuoden sisällä kahdet meno-paluulennot Eurooppaan pelkillä bonuspisteillä. Ensimmäiset lennot ostin Kreikkaan Finnair Plus -pisteiden ilmoittaessa vanhentumisestaan ja toiset shoppailin nollan euron hintaan Norwegianin CashPoints -pisteillä Norjaan. Menemme kesäkuussa Oslon kautta Etelä-Ruotsiin juhlimaan sukulaistytön valmistujaisia ja Kreikan matka sen sijaan sai inspiraatiota viime kesän Kroatian purjehdusmatkasta ja mahdollisuudesta päästä seuraavaksi vaikkapa purjehtimaan Kreikkaan.


Ihanaa vappua!

Korkkasimme vapun vieton jo viikonloppuna lauantaina, kun aurinko paisteli ihanasti ja toi toivon tulevasta kesästä. Matkasimme minun meikkikeikkani jälkeen ystäviemme luokse Espooseen ja kutsuimme sopivasti itsemme grillikauden avajaisiin. Huhtikuun lopun viimeinen viikonloppu oli ihan omiaan siihen. Välillä piti kyllä nipistää itseään, että voiko se kesä ja kaikki paras alkaa tästä ja olla vielä edessä. Voi!


OUE SkySpace - näköalatasanne Los Angelesin yllä

Los Angelesin Downtownin yksi korkeimmista rakennuksista on vuonna 1990 valmistunut US Bank Tower. Tämä 73-kerroksinen pilvenpiirtäjä kohoaa reilun 300 metrin korkeuteen ja on kaiketi vain antennin mitalla lyhyempi kaupungin korkeimmasta pilvenpiirtäjästä. Näkymät näköalatasanteella ovatkin siis esteettömät, koska muita korkeampia tornitaloja ei ole.
OUE SkySpacen Los Angelesin näköalatasanteella voi ihailla maisemia 360-näkymillä ja suurinta osaa jopa ulkoa. Terassit on sijoiteltu molemmin puolin tornitaloa ja siellä soi musiikki ja ulos on sijoitettu sohvia, joten voit rauhassa istua ihailemaan enkelten kaupungin vilinää ylhäältä käsin. Sisätiloista löytyy kahvila, näkymien kera.




Evakuointi Yosemitesta - mitä ennättää nähdä, kun aikaa on alle vuorokausi?

Meidän kauan toivottu roadtrip Yosemiteen ei sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan. Säiden jumalat näyttivät jo ennusteiden mukaan "pilaavan" osan meidän päivistä sadekuuroilla, mutta mitä lähemmäksi Yosemiteen lähtömme tuli, sadekuurot muuttuivat entistä todennäköisemmiksi ja yhtäjaksoisiksi sateiksi. Olimme alunperin suunnitelleet olevamme Yosemitessa neljä päivää, torstaista sunnuntaihin ja olimme varanneet majoituksen kolmeksi yöksi. Mietimme, että mitä teemmekään siellä, jos rankkasade jatkuu päiviä? Onko siellä silloin edes miellyttävää olla? Säiden jumalat tekivät kuitenkin päätöksen puolestamme ja lopulta viranomaiset päättivät evakuoida koko Yosemiten. Miten tässä näin kävi?



Urban Light @LACMA

Lähellä Hollywoodia sijaitseva LACMA (Los Angeles County Museum of Art) tunnetaan suurelti museon ulkopuolella olevista Urban Light -valoistaan. Chris Burdenin vuonna 2008 valmistunut taideteos koostuu 202:sta kappaleesta kauniita katulamppuja 1920-luvulta, jotka on kerätty lähinnä Los Angelesin alueelta.


Päivä Malibussa

Tämä pieni Malibun kaupunki Pacific Coast Highwayn varrella on muotoutunut itselleni ihan must-jutuksi kokea aina LA:ssa. Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä (riippuen ruuhkista) Santa Monicasta sijaitseva kaupunki ja sen valkoinen huvilaituri ravintoloineen on vienyt sydämeni. Näin maaliskuussakin laiturin ravintolat vetävät porukkaa viltteihin käärittyinä syömään ulkona ja nauttimaan maisemista.


Kalifornian parantava kutsu

Blogi, joka ei juurikaan ole ennättänyt päivittyä heräsi influenssan jälkimainingeista ja kaiketi talviunestaan. Miten voikaan olla jo lähes pääsiäinen ja sitä mukaa kevät! En kyllä pistä pahitteeksi tätä ajan kulua. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut paljon ja sitten taas toisaalta vähän. Voimat täysin vienyt influenssa häiritsee edelleen ja antibioottien lisäksi toivon, että paras lääke tähän nyt olisi keväinen Kalifornia.




Surffikuumetta taltuttamassa Sirius Sportissa

Koko tämän ja viime talvenkin olen aika ajoin haaveillut takaisin pääsystä Havaijille. Siitä, että olisi useammain mahdollista surffata ja että olisin yhtä rohkea kuin vajaa kolme vuotta sitten Havaijin Waikiki Beachillä surffarin alkuna, missä tehtiin unelmia todeksi. Haaveissa on ollut myös paluu Australian Byron Bayhin, jossa kävin myös Surffikurssilla. Mutta koska Havaiji ja Australia on aika kaukana, eikä sinne lähdetä ihan tuosta vaan (toivoisin toki, että voisi lähteä ihan tuosta vaan!) niin surffikuumetta taltuttamaan valikoitui noin tunnin ajomatkan päästä Helsingistä sijaitseva Sirius Sport Pyhtäällä.



Big Buddha Phuket

Phuketin Chalongin ja Katan välimaastossa, korkean kukkulan laella, sijaitseva 45 metriä korkea Big Buddha -patsas jäi mieleeni jo edellisellä käynnilläni Phuketissa kolmisen vuotta sitten. Silloin ei rantakiireiden ja ystävien kanssa hengailun lomassa ollut aikaa katsastaa tätä maamerkkiä tarkemmin. Mutta tällä kertaa päätimme vuokrata skootterin määränpäänään tämä uljas, valkoisesta marmorista luotu Big Buddha.

Purjehdusretki Phuketista Maiton-paratiisisaarelle

Katamaraanipurjehdus Thaimaassa yksityiselle paratiisisaarelle? Kuulostaa kieltämättä aika täydelliseltä! Ja kun näimme Kata Beachin retkikojulla esitteen tästä Maiton nimisestä saaresta ja sen valkoisista hiekkarannoista, olimme siltä seisomalta myytyjä. Phuketin perinteiset Kata ja Karon beach eivät olleet täysin tarjonneet meille sitä, mitä lomaltamme halusimme ja sydän kaipasikin jo merille, emmekä turhaan halunneet kantaa Suomesta saakka snorklikamojammekaan ja nyt Maitonin saarella niillekin tulisi kuulemma käyttöä. Rannalta on suoraan mahdollisuus mennä joko laitesukeltamaan tai snorklailemaan ja sekös jos mikä kuulostaa toimivalle. Oli aika suunnata paratiisiin!




Aurinkoterkkuja Thaimaasta!

TUI:n lomalento toi meidät tänne Thaimaan lämpöön tiistaina. Onkin ihan oma postauksensa se, että miksi ihmeessä omatoimimatkaajat ovat pakettimatkalla Phuketissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Yövymme tarkemmin sanottuna siis Kata Beachillä ja kuten usein sanotaan, niin aika taitaa kullata muistot. Siinä missä vuonna 2015, maailmanympärimatkallamme, suureksi yllätykseksi päädyimme Phuketiin ja ajattelin, että se olisi ollut eka ja vika kerta tätä paikkaa, mutta kokemus jäikin silloin positiivisen puolelle. (Kirjoitin silloin näistä tuntemuksista muuten yhden suosituimmista postauksistani "Hyvä paha Phuket". Tuosta postauksesta näkee myös rantojen tyhjyyden).  Niin tällä kertaa tuo lauseeni taitaa kuitenkin sitten pitää paikkansa...


Inspiroitumassa Matkamessuilla

Vuoden inspiroivin tapahtuma, Matkamessut, on nyt paketissa. Viime vuosien tapaan, itselleni messut ovat merkanneet enemmän verkostoitumista ja messujen virallisena bloggaajana vaikuttajille suunnattuihin tapahtumiin osallistumista ja workshopeja. Siinä missä viime vuonna olin mukana Travel Bloggers Give Back -tempauksessa, niin tänä vuonna sain keräillä rohkeutta ja esiintyjä Rantapallo-stagella kahtena päivänä puhumassa Kroatiassa. Onneksi alkujännityksen jälkeen, esiintyminen sujui kaiketi ihan hyvin ja paikalle kerääntyikin suuri määrä Kroatiasta kiinnostuneita reissaajia. Kiitos teille kaikille, ketkä tulitte kuulolle! Oli myös upeaa, miten rohkeasti messuvieraat tulivat vielä esiintymiseni jälkeen kyselemään vinkkejä. Selvästi Kroatia kuuluu edelleen suomalaisten suosikki kohteiden joukkoon ja myös Kroatiassa purjehtiminen selvästi kiinnostaa.



Blogin uusi nimi + voita liput Matkamessuille

Tervetuloa uudistettuun blogiini! Olen iloinen, että klikkasit tänne. Jos olet lukenut aiempaa Siveltimellä-blogiani, niin löydät kaikki samat postaukset tästä uudistetusta Seven Seas -blogista. Mikään muu ei ole siis muuttunut, kuin blogin nimi ja logo. Kirjoittaja pysyy samana ja jutut saman henkisinä. Kaikki reissupostaukset maailman eri kolkista ja mm. Los Angeles -matkaopas löytyvät yhä blogistani. Blogi uudistuksen myötä haluan vinkata teille tulevista Matkamessuista ja arpoa teille, rakkaat lukijat, kaksi lippua!







Mitä maksaa purjeveneen vuokraus Kroatiassa ja mitä kannattaa huomioida

Haaveiletko purjeveneilystä Välimeren turkooseissa maisemissa? Vapauden tunteesta ja hyvistä tuulista? Niin mekin. Ja siksi päädyimme viime syksynä kokeilemaan, miltä purjehdus maistuu loppukesän lämpimissä turkooseissa maisemissa Kroatian saaristossa. Mukaan muotoitui kuuden hengen ystäväporukka ja reissun suunnittelun aloitimme etukäteen Matkamessujen aikaan, eli puolisen vuotta ennen lähtöä.




Happy 2018 everyone!

Uusi vuosi kaksituhattakahdeksantoista on täällä! On aina ilo herätä uuden vuoden ensimmäiseen aamuun, kun takana ovat onnistuneet bileet ja kasa konfetteja lattialla muistuttumassa illan juhlahetkistä. Vuoden vaihtumisen lisäksi korkkasimme myös mieheni synttärijuhlakauden alkaneeksi ja näitä pyöreitä tullaan juhlimaan vielä monen monta kertaa. Koska miksi ei. Tässä kuitenkin vähän tunnelmapaloja eiliseltä. Ihan superia uutta vuotta just sinulle!