Kun matkakuume nostaa päätään ja tekee mieli pakata weekenderi, kaivaa passi laatikostosta ja päästä reissufiilikseen. Tarjoaa vajaan sadan kilometrin päässä (Helsingistä katsottuna) oleva Tallinna siihen oivan ratkaisun! Olen aina tykännyt käydä Tallinnassa, ja kertoja kaupungissa on takana varmasti monta kymmentä jo. Sanonkin aina, että se on helpoin ja edukkain etelänmatka mitä voi olla. Vanhan kaupungin upeat talot ja hiljattain vallan in-alueeksi muodustunut Telliskivi ovat lemppari alueitani kaupungissa.
Jo kymmenen vuotta sitten katselimme mieheni kanssa asuntomyynti-ilmoituksia Tallinnassa. Harmi vaan kun ei silloin tajunnut toimia. Nykyisin kun maa kuuluu EU:hun niin hintataso sen kuin vaan jatkaa kasvamistaan, elintason nousun myötä luonnollisesti. Toisinaan olen koulujakin pohtinut kaupungista, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole viikonloppua pidempään kaupunkiin jääneet kotia pitämään... Mutta jokin tässä kaupungissa minua kiehtoo ja se jokin saa minut aina palaamaan takaisin.

Yksi syy on kyllä nämä ihanat vanhat rakennukset, jotka ovat jopa 1300-, 1400-luvulta. Voi kauneutta!

Kysyy Apulanta biisillään. No kaikki on ok. Harmittaa vain, kun aina ei tätä blogia tule päivitettyä ajan tasalle. Vaikka mielessä se on toki päivittäin... Pahoitteluni siis siitä. Kunnostaudun kyllä reippaammin sitten Instagramin puolella. Mutta ihan elossa täällä ollaan, nyt taas.
Aikaani on kyllä viime viikkoina verottanut parin päivän ykätaudin vierailu joka vei k-a-i-k-k-i voimat, Olympialätkä (jeee, hyvä Suomi!), työt, siis tietysti työt (kun tuppaavat viemään kaikki mehut) ja tokihan minun tuli pyörähdettyä puolikuntoisena myös Tallinnassakin. Siitä onkin ihan oma postaus tulossa...
Tänään on tapetilla kuitenkin pientä pintaremonttia, pari taulun poraaminen seinään kiinni (ostettiin Thaimaasta tauluja, ja nyt ne tänään toivottavasti päätyvät viimein myös arvoiseensa paikkaan, seinälle). Lisäksi Yhdysvaltojen osavaltioiden pääkaupunkien opiskelu (?). Siis häh, no sanopas muuta!

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota ja jokaisella niillä myös pääkaupunki. Mutta miten muistaa ne kaikki? Voin kertoa, ei sitten mitenkään. Muutama muistisääntö minulla jo onkin, mutta en millään pysty muistamaan kaikkia, saati tiennytkään niitä kaikkia. Katsoin hetki sitten Nebraska elokuvan (Oscar-gaala ensi maanantai yönä, jeeee), ja yritin muistaa ja muistaa Lincolnin leffasta, kun se siinä useasti mainittiin. Mutta ei, ei meinaa pysyä mielessä tuon rakkaan maan monet monet kaupungit.... Paitsi ehkä huomisen jälkeen. Saan nimittäin kylään ihania naisia, jotka tulee kyllä lyömään mut sata-nolla tässä osavaltiokisassa, mutta se ei kuulkaa haittaa - huikeaa vain nähdä näitä naisia: Kea, Ulla ja Maria, tervetuloa!

Mutta kaiken tämän kiireen keskellä, tämä oli oikeastaan eilisen kaunein opetus. Löytyi tietysti Tallinnasta ostetun Yogi-teen teepussista tämä viesti. Tähän hiljennyin ja ajattelin jakaa sen täällä.

Tälle pienelle kiviselle saarelle saavuttuani olin aluksi hieman ihmeissäni, että mitäs täällä tulisi oikein tehdä... Pitkähäntäveneemme kippari ei kovin hyvin englantia puhunut, ja totesi vain että noukkiivat meidät reilun tunnin päästä täältä ja ajoivat pois... Ei siis valkoista hiekkarantaa jossa löhöillä...pelkkiä kiviä...whaaat?! 
Hetken saarta ihmeteltyämme oli kuin itsestään selvää, että alamme kukin rakentamaan liuskekivistä omaa rauhoittavaa toteemia, tietysti! Kyllä ihminen on sitten luova! Tai oikeastaan ne ihmiset saarella ennen meitä ovat olleet, ha! Sillä tokihan siellä oli muidenkin rakentamia kivipaaseja ennen meitä.

Tämä saari sijaistee Etelä-Thaimaassa, lähellä Koh Lipen saarta, jossa lomailin Joulun ja vuoden vaihteen tienoilla. Ko Hin Ngam -saari kuuluu Tarutao national parkiin ja oli osa päivän mittaista saarihyppely reissuamme. On huikeaa aina kokea jotain mitä ei ole ennen tehnyt. Vaikka puhutaankin vain kivien kasaamisesta toistensa päälle, ja vaikka kyseessä oli vain pienen pieni sekunti koko elämän kirjossa, muistan kivipaasiani tehdessä ajatelleeni, että tässä on mun Zen. Mun rauhoittava voima. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niimpä ajattelin.
Ja sanotaan, että jos onnistut rakentamaan 12 kiven paasin, voit toivoa ja toiveesi toteutuu. Tämän tosin luin vasta jälkeen päin netistä... Sen sijaan saarella oli isoja ukaaseja siitä, kuinka päällesi langetetaan kirous ja perheenjäsenillesi käy ikävästi jos varastat saarelta kiven. Hui kamala!

Tälle kiireiselle päivälle riittänee yksi hyvä ajatus, joka astui eteeni mistäs muustakaan kuin lemppari Yogi teestäni. Ne on niin arjen piristyksiä. Let's hear it. 

Tänään oli just niin hieno päivä, kun unelma duunia tehdessään voi vaan olla. Tikkurilan vanhan tehdasmiljöön valokuvastudiolle oli tänä talvipäivänä kokoontunut upea jengi, jolla oli yhteinen tavoite: Tehdä todella tyylikkäät editorial-kuvaukset Boulevard-h -lehden seuraavaan numeroon. (Käykää muuten kurkkaamassa Boulevard-h:n ensimmäinen numero täältä, jos se ei ole vielä tuttu).

Minun roolini kuvauksissa oli toimia meikkaajana kahdelle upealle mallille, Yacinelle ja Samulle Promodelilta. Kuvaajana toimi Marko Saari ja stylistinä Jenna Mäkinen. Hiuksista vastasi Glamhairin Tuuli. Mukana kuvauksissa olivat myös Boulevard-h lehden AD-Mikko sekä muoti- ja kauneustoimittaja Mira. Kuvat ovat muuten tarkoituksella musta-valkoisia, koska editorial kuvat toteutettiin mv-kuvina.
 


Olen onnellisten yhteensattumien kautta saanut tutustua Boulevard-hoon jengiin, ja kun kutsu keikalle kävi, olin heti valmiina! Kiitos ihanat tyypit tästä päivästä, ja kiitos mahdollisuudesta olla mukana tässä projektissa. Laitan tänne blogiin heti lehden valmistuttua linkin, josta pääsette kaikki ihastelemaan kuvauksien lopputulosta lehden sivuille taitettuna. Odotan ihan superinnolla itsekin valmista lopputulosta, yay!


Tälläinen päivä on juuri sellainen, jota haluaisi tehdä vaikka joka päivä ja aina. Huikeaa kun huone on täynnä visuaalisia ihmisiä joilla on yhteinen päämäärä, tehdä parasta mahdollista lopputulosta. Niin hauska ja paras päivä. Lisää näitä, kiitos.