Näytetään tekstit, joissa on tunniste purjehdus. Näytä kaikki tekstit

Örö – upea linnakesaari, 6" kierros -luontopolku ja vierasvenesatama

Örön upea linnakesaari on osa Saaristomeren Kansallispuistoa. Örössä on esitteen mukaan mahdollista vierailla ympäri vuoden, jolloin saari tarjoaa eri vuoden aikana ihan oman tunnelmansa. "Joulu saaristossa" on kuulemma saavuttanut suuren suosion, kuin myös "hiljainen uusi vuosi" -teema tapahtuma. Me vierailimme Örössä elokuun alussa ja kesän lämpö otti meidät ihanasti vastaan, kun kiinnitimme purjeveneemme köydet Örön vierasvenesatamaan. Merimatka Öröön oli kovemman tuulen vuoksi hieman uuvuttava, mutta viiden tunnin venematka Gullkronasta oli ehdottomasti kaiken keinutuksen arvoinen.

Kesäisestä Örösta löytyy useita luontopolkuja, Suomen suurin perhoskanta ja harvinaisia kasveja. Örön linnakesaari on entinen puolustusvoimien saari ja saarella olet yhä puolustusvoimien toiminta-alueella, joten se on syytä huomioida vieraillessasi Örössa.


 

Örön 6" kierros -luontopolku

Saaren eteläosan sininen 6" kierros -luontopolku on pituudeltaan 4,7 kilometriä. Valitsimme kahdesta eri luontopolusta tämän eteläkärjessä sijaitsevan ihan siitä syystä, että olin nähnyt matkabloggaaja kollegoiden somekanavista, että kierroksella sijaitsee riippusilta. Lisäksi 6" kierros -luontopolku sijaitsee lähempänä vierasvenesatamaa.

Lähdimme luontopolulle illan suussa, parisen tuntia ennen auringonlaskua. 6" kierroksella voi tutustua tykkiasemiin, kasarmialueisiin ja puolustusasemiin. Luontopolulla on selkeät opasteet ja historiataustat kohteista. 6" kierroksella pääset ylittämään myös Örön riippusillan. Me kuljimme hetken ristiin sinistä reittiä 6" kasarmin kohdilla ja kiersimme kasarmialueen kahdesti, mutta päädyimme lopulta saaren eteläkärkeen ihan oikean ja sille etsitylle riippusillalle.

Auringonlaskun aikaan reitillä ei ollut ketään muuta. Alussa muutama lenkkeilijä tuli vastaan mukulakivitiellä. Tuumimme, että ovat paikallisia työntekijöitä, joiden vuoro oli päättynyt. Länsirannikolle laskeva aurinko ja meri näytti upealta. Vanhat bunkkerit sen sijaan tuntuivat hieman pelottavia illan hämärässä ja osassa niistä kuului tai sai itse laittaa kuulumaan stereoista ääniä. Yksi lepakko tai muu nopea lintu lennähti oviaukosta vastaan, kun kävimme yhdessä bunkkerissa. 

Örön pohjoisosaa kiertää myös toinen kävelyreitti, joka on merkitty karttaan punaisella; 120 mm kierros on pituudeltaan 5,1 kilometriä.

 

Örön palvelut

Öröstä löytyy kaksi ravintolaa; Ravintola 12" ja vierasvenesatamassa sijaitseva Rantabistro. Kannattaa tarkistaa ravintolan aukiolot netistä.

Vierasvenesataman satamatoimistossa on pieni kioski ja lahjatavarakauppa, josta voi ostaa matkamuistojen lisäksi vaikkapa jäätelöä, grillimakkaraa tai muita elintarvikkeita retkelle tai veneelle.

Örössä voi majoittua hotelli-, mökki-, paritalo- tai B&B -majoituksessa tai telttailla sille merkityllä alueella. Voit varata majoitukseen Öröön tästä.

Omatoimiretkien lisäksi Örö tarjoaa opastettuja kävelykierroksia ja saarelta voit vuokrata polkupyöriä omatoimiseen saaren tutkimiseen.

 

Örön hotelli on vanha kasarmirakennus. Hotellissa on yhteensä 18 hotellihuonetta.

Öröstä voi vuokrata polkupyöriä, joilla tutustut saareen kätevästi.

 

Örön vierasvenesatama

Örön vierasvenesatama sijaitsee saaren itäpuolella upeassa poukamassa. Vierasvenesataman puinen laituri myötäilee kallion muotoja ja laiturilta pitkin pääsee suoraan sataman palveluiden äärelle.

  • noin 70 venepaikkaa
  • vierasvenesatamassa on sekä aisa- että kylkikiinnitys
  • sataman syväys noin 3,0 m
  • laiturisähkö
  • satamassa on ravintola Rantabistro ja satamatoimistossa pieni kioski
  • wc ja tiskauspiste 
  • talous- ja biojätepiste
  • kelluva septiasema
  • yleiset saunavuorot; aamusuihku ja -sauna rantasaunalla, iltasauna ja -suihku on tarjolla Varusmiessaunalla 
  • ankkurin käyttö vierassatamassa ja Örön lähivesillä on kielletty
  • satamamaksu alkaen 30 €/vrk (2021) 

 

Pidän erityisesti puulaitureista, jotka myötäilevät kallion seinämiä. Örön vierasvenesatama on kerrassaan upea.



Miten Öröön pääsee? 

Oman veneen lisäksi Öröön pääsee Kasnäsista Wilson Charter -kuljetuksella (katso aikataulut Kasnäs-Örö). Myös Hangosta pääsee kesäisin rajatuin aikatauluin Öröön (katso aikataulut Hanko-Örö). Sesongin ulkopuolella voit tiedustella taksiveneitä (lisätiedot Visit Örön sivuilta).

Örö on ehdottomasti saari, jonne haluan palata uudestaan. Tällä kertaa ennätimme yöpyä vain yhden vuorokauden saarella, mutta ensi kerralla haluan viettää pari-kolme päivää saarella ja mieluiten keskikesän aikaan. Meidän vierailun aikaan nimittäin Rantabistro oli jo kiinni (elokuinen arkipäivä) ja siinä olisin ehdottomasti halunnut vierailla. Kiertäisin myös ajan toisen saaren luontopoluista ja vain istuskelisin kallioilla ja ihastelisin aavaa merta. Kirkkaalla säällä Örön eteläkärjestä voi kuulemma bongata Bengskärin majakan siluetin.

 
Oletko sinä käynyt Örössä? Lue lisää Öröstä myös Merjan matkassa -blogista 'vinkkejä Örön saarelle'.

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Jussarö – ulkosaaristossa sijaitseva entinen kaivos- ja sotilassaari

Suuntasimme Jussaröön viime kesänä omalla veneellä Taalintehtaalta. Merimaileissa matkaa Jussaröön kertyi Taalintehtaalta noin 43 Nm. Perillä Jussarössä ja sen rantakallioiden päällä seisoessa ja vierasvenelaituriin katsoessa oikein häkellyin paikan kauneudesta. Hetken aikaa aivot eivät osanneetkaan summata, että olenko nyt Kroatiassa vai missä turkoosissa paratiisissa... Niin utopisen kauniilta maisema puiden lomasta auringon kimaltaessa näytti. Mutta kun jatkat lukemista, huomaat että saarelta löytyy toinenkin puoli. Lue myös Kaukokaipuun kirjoittama blogipostaus Jussaröstä kaivosmiesten aavekaupungista.

Jussarö on Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitseva saari. Saari on entinen kaivos- ja sotilassaari. Siellä toimi vuoteen 2011 saakka rajavartiolaitoksen Jussarön merivartioasema. Saarella sijaitsi aikaisemmin myös Jussarön kaivos, josta louhittiin rautamalmia. Toiminta lopetettiin vuonna 1967. Saarella on tältä kaudelta vielä jäljellä autioituneita asunto- ja kaupparakennuksia, jotka toisten mielestä ovat kiehtovia ja toisten enemmänkin pelottavia. Autioituneiden talojen seiniä koristaa asbestivaroitukset.


Tämä maisema voisi äkkiseltään olla vaikka Kroatiasta, mutta onkin ihan koto-Suomesta.



 

Saarella sijaitsee historiallisten nähtävyyksien lisäksi rantakahvila, vuokrattava rantasauna sekä vierasvenesatamaSaunaa vuokrataan tilauksesta (meidän saapuessa Jussaröön sen illan vuoro oli jo täysi, mikä harmitti meitä, kun kaipasimme päivän purjehduksen jälkeen peseytymistä). Tämän pohjalta uskallankin suositella varaamaan saunan ennakkoon.

Jussarön saarelle pääsee myös ilman omaa venettä. Kannattaa katsoa yhteyslautan aikataulu- ja hintatiedot osoitteesta jussaro.net.

Jussarön vierasvenesatama

  • Jussarön vierasvenesatamassa on 49 aisakiinnityspaikkaa
  • Satamassa on sähkö
  • Rannassa juomavesipiste 
  • Puuceet sijaitsevat vierasvenesataman lähellä
  • Septityhjennystä ei ole 



Jussarön saarelta löytyy autioituneita rakennuksia asbestikyltti varoituksineen.

Jussarön uusi majakka sijaitsee Sundharun saarella. Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922.

 
Onko sinulle Jussarön saari tuttu, oletko käynyt siellä?

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Kesän ensimmäinen purjehdus ja kuulumisia

Kauden ensimmäisessä purjehduksessa on aina suurta urheilujuhlan tunnelmaa. Niin oli tänäkin vuonna, ja jos mahdollista niin tänä vuonna sitä ilon tunnetta oli mukana vielä entistä enemmän – sitä osasi arvostaa aivan eri tavalla kevään haasteiden jälkeen. 

Saimme veneen vesille jo toukokuun lopulla, sekin toki aiempia vuosia paljon myöhemmin ja siitä siis otti vielä useamman viikon, että lopulta Malibu-veneemme köydet irtosivat kotisatamasta. Syitä tähän on useampia, muun muassa kapteenin eli mieheni käsi, mikä meni pahasti poikki maaliskuun lopun laskettelureissulla eikä ole parantunut täydellisesti vieläkään. Lisäksi omat paukut on olleet vähissä ja erinäiset diagnoosit toisensa perään ovat saaneet keskittämään kevään aikana kaikki energiat ja voimavarat melkeinpä vain ja ainoastaan toipumiseen ja lepoon. Nämä ovat viivästyttäneet rakkaan harrastuksen pariin pääsemistä (ja toki keväinen veneen kuntoonlaitto oli sekin itsessään jo aikamoinen prosessi suoritettavaksi). Ei siis kahta sanaa siitä, miten into pinkeänä ja onnellisena oltiin, kun Malibu starttasi kauden ensimmäiselle purjehdukselle viime viikolla. Happiness



Tarkemmin sanottuna meidän veneilyssä ei tosin purjehduksesta voida puhua, koska purjeita ei nostettu vaan ajeltiin moottorilla meidän yhteen lempparilähisaarista eli Pihlajasaareen. Pihliksessä meitä odotti täysi kesä ja tuntuikin, että pidennetty viikonloppu veneellä tuntui viikon rantalomalta, sillä niin monipuolinen ja tapahtumarikas meidän Pihlis reissu oli. Pienehkö saari tarjoaa kävijöille monenlaista nähtävää ja koettavaa. Ehkäpä kauneimpia ovat ne hetket, kun viimeinen yhteyslautta on vienyt viimeiset päivävieraat pois ja saari hiljenee päivän hulinoiden jälkeen... Auringonlaskun ihailuun Pihlajasaaresta löytyy upeat kalliot aivan leirintäalueen vierestä ja siellä mekin istuimme ihailemassa kaupungin taakse laskevaa valopalloa lämpimässä kesäyössä. 





Viikonloppuun mahtui myös paljon kohtaamisia ja tuntuikin, että kaikkien tiet veivät tuolloin Pihlikseen. Mikä tietysti meille oli erittäin ilahduttavaa, että tapasimme niin monia ystäviä. Tuntui myös, että saatiin viettää jo juhannusta ennakkoon, sillä sää ja seura tarjosi niin upeat puitteet! Oltiin muuten viime vuonna Pihliksessä juhannuksen vietossa – kurkkaa tästä miltä juhannus näytti Pihlajasaaressa viime vuonna.

Näillä hyvillä fiiliksissä on kiva tunne jatkaa veneilykesää. Toivon, että tästä miehistö voimaantuu ja päästään kokemaan monia seikkailuita tänäkin kesänä. Näiden kuulumisten myötä haluan tässä kohtaa toivottaa kaikille teille, ketkä olette mukana, oikein ihanaa juhannusta! <3

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Juhannus Pihlajasaaressa

Keskikesän juhlaa juhannusta tuli tänä vuonna vietetty aivan Helsingin edustalla, Pihlajasaaressa. Pihlajasaari on tuttu saari meille jo monen vuoden takaa ja tykätään sen lokaatiosta ja vierasvenesatamasta. Meidän kotisamasta ei tarvitse lähteä kauaskaan tunteakseen olevansa jo ihan lomalla. Pihlajasaaren ravintola on ollut myös joka kesäinen illalliskohteemme näin vuosien saatossa. Sinne on helppo lähteä vaikka arki-iltoinakin syömään. Juhannusta Pihlajasaaressa viettiin nyt ensimmäistä kertaa.


Rövaren – kevään ensimmäinen purjehdus Espoon pienelle saarelle

Tämän kevään purjehduskauden avauspaikkana sai toimia Rövaren niminen pieni saari Espoon edustalla. Helteinen toukokuun loppu lupaili hyvää keliä purjehdusviikonlopulle, mutta vastatuuli kotisatamastamme Espoon saaristoon piti huolen, että helteisestä säästä huolimatta toppatakkia ja -housuja ei sopinut unohtaa. Perillä meitä kuitenkin odotti lämpöinen aurinko, suojaisat kallionpoukamat, ystäväpariskunta, huoleton loman tunne ja uskomattoman upea auringonnousu, josta emme osanneet unelmoidakaan.


Juhannus Isossa Vasikkasaaressa

Keskikesän juhla juhannus vei meidät tänä vuonna Espoon Isoon Vasikkasaareen. Alunperin meidän ja muutaman muun veneseurueen oli tarkoitus viettää juhannusta Helsingin Käärmesaaressa, mutta satelliittikuvista poiketen, saaressa ei ollutkaan enää vierasvenelaituria. Myöskään viereinen Käärmeluoto ei tarjonnut meille tarpeeksi suojaisaa ankkuripaikkaa viikonlopun tuulille, joten jatkoimme matkaa Espoon puolelle Isoon Vasikkasaareen, joka on yksi suosikkisaaristani pääkaupunkiseudulla. Juhannusaaton kääntyessä jo puoleen päivään meitä toki hieman jännitti, että voiko vierasvenesatamassa olla enää yhtään vapaita paikkoja, mutta onneksemme satamasta löytyi vielä pari paikkaa vapaana ja juhannus oli valmis alkamaan.



Vappubrunssi merellä

Tämän vuoden veneilykausi korkattiin vappuna, kun astuimme Helsingin Halkolaiturin satamasta m/aux Svanhild-purjelaivan kannelle ja nostimme purjeet ja suuntasimme merelle. Kyseessä oli aluksen perinteinen vappubrunssi merellä, mutta meille ihan uusi kokemus ja tapa viettää vappupäivää. Sää helli veneilijöitä ja muutama muukin alus oli lähtenyt jo merille. Oma veneemme odottaa vielä pukkien päällä viimeisiä valmisteluita ennen veneenlaskua.



Juhannus 2018

Perinteinen juhannussää ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun myrskytuuli pisti parastaan ja aurinko loisti poissaolollaan juhannusaattona, mikä olisikaan parempaa, kuin kerääntyä juhannuksen viettoon ystävien rantatalolle ja kääriä villasukat jalkaan. Veneilijöinä olimme ennakoineet tulevan juhannusmyrskyn ja vieneet veneen jo päivää ennen turvaan Aurinkolahden satamaan. Näin pystyimme viettämään juhannusaaton veneellä aallonmurtajien suojissa, käymään välillä ystävien juhlissa ja jatkamaan matkaa säiden parantuessa seuraavana päivänä.


Mitä maksaa purjeveneen vuokraus Kroatiassa ja mitä kannattaa huomioida

Haaveiletko purjeveneilystä Välimeren turkooseissa maisemissa? Vapauden tunteesta ja hyvistä tuulista? Niin mekin. Ja siksi päädyimme viime syksynä kokeilemaan, miltä purjehdus maistuu loppukesän lämpimissä turkooseissa maisemissa Kroatian saaristossa. Mukaan muotoitui kuuden hengen ystäväporukka ja reissun suunnittelun aloitimme etukäteen Matkamessujen aikaan, eli puolisen vuotta ennen lähtöä.




Terveisiä turkoosista Kroatiasta!

Lomalla on ihmisen hyvä olla. Ja Kroatiassa purjeveneessä. Ei voi kyllä muuta todeta, kuin jo puolessa matkaa lomaa, että purjeveneen vuokraus on osoittautunut aivan ultimaattisen loistavaksi ideaksi. Veneestä käsin on saanut aivan erilaisen kuvan koko maasta ja sen överiupeista saarista ja tokihan elämäntyylikin on erilaista täällä merillä ja satamissa. Sitä ollaan tässä nyt opetulta jo useamman päivän ajan ja opeteltavaa vielä näemmä riittää. Yksi asia mikä ollaan jo tässä vaiheessa huomattu, on se että paikallisten kapteenien naamavipeillä aukeaa yöpymispaikkoja jopa sellaisiin satamiin, jotka ovat jo täysiä ja joista muita käännytetään pois. Ilman häntä oltaisiinkin saatu monessa paikkaa maistaa ilmeisesti ei-oota. Toki, voihan olla että maassa on jotkin pelisäännöt että tiettyjen vuokrausfirmojen veneille löytyy aina tilaa. Mene ja tiedä. Elokuu on kuitenkin kiireisintä sesonkia täällä, joten purjeveneummikkona täällä saarilla voisi olla todella haastavaa. Ankkurissakaan kun ei saa olla ihan missä tahansa.





Tulen ajan kanssa kertomaan vielä monta opittua asiaa ja vinkkejä siitä mitä tulee ottaa huomioon, jos aikoo vuokrata purjeveneen vaikkapa Kroatiasta. Itse ollaan aika vakuuttuneita siitä, että tämän kertainen veneenvuokraus ei jää ainoaksi kerraksi. Suunnitellaan nimittäin jo porukalla purjeveneen vuokrausta seuraavaksi Kreikasta! Sitä odotellessa siirrynkin takaisin nauttimaan tästä hetkestä näihin ihaniin turkooseihin maisemiin. Aurinkoa sinne Suomeen tai missä ikinä tätä luetkin. Täällä kaikki kunnossa. Ciao!


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:


Eng // Sailing boat life in Croatia

Purjehdusmatka Välimerelle

"Jokaisessa satamassa oli kymmenittäin entistä isompia purjeveneitä parkissa ja mikä oli upeinta, melkein jokaisessa kauniissa lahden poukamassakin oli aina useampi purjevene tullut parkkiin yöksi. Ja tässä kuulkaa, tässä on yksi meidän uusista unelmista. Päästä elämään noin. Satamasta toiseen veneillen. Ja tietysti kera kavereiden."
- Kirjoitettu blogiin kesäkuussa 2014

 



Ja näin, kolme vuotta myöhemmin, asiat ovat johtaneet siihen onnelliseen pisteeseen, että me lähdetään ensi viikolla elämään tuota unelmaa ja purjehtimaan Kroatian saarille viikoksi, kera ystävien tietysti! On hurjaa ajatella, miten nopeasti tämä matka onkin jo käsillä, kun sitä alkujaan talvella aloitettiin suunnittelemaan. Alkuvuodesta kyseltiin tarjouksia eri vuokrausfirmoista ja kymmenien meilien jälkeen ajankohdaksi valikoitui loppukesä ja firmaksi Sailing Europe. Meitä lähtee matkalle siis kuusi henkilöä plus paikan päältä vuokrattava kapteeni, koska miehelläni tai muillakaan seurueesta ei ole vielä kansainvälisen huviveneenkuljettajan kirjaa, niin emme saa vuokrata purjevenettä ilman kapteenia.






Lennämme Splitiin päivää ennen purjehdusretken aloitusta, josta matkaamme lautalla Soltan saarelle Rogačin satamaan. Sieltä alkaa meidän viikon mittainen purjehduksemme Beneteau Cyclades veneellä. Ollaan saatu ennakkoon esimerkkireittejä, joista valitaan mieluisin. Tullaan varmaan eniten mukailemaan eteläistä reittiä, jolloin todennäköisesti päädytään ainakin Hvarin, Bracin ja Vis:n saarille. 
Kaikki suunnittelu tätä matkaa varten on ollut supermielenkiintoista ja välillä vähän hämmentävääkin. Muun muassa päänvaivaa on aiheuttanut se, että tarjoamme kapteenille aina ruuat tai vaihtoehtoisesti joudumme antamaan hänelle taskurahaa ravintolaan, mikäli yövymme satamissa. Kauppareissuilla siis tietysti laskemme ostokset kuuden sijasta seitsemälle ja taskurahasta olemme saaneet ohjeita, että 15-20 euroa on sopiva summa. Olisikin mahtavaa, jos jollain teistä olisi kokemusta veneen vuokraamisesta kapteenin kera?




Mukaan lähtee myös oma suppilauta ja toinen vuokrataan veneelle paikan päältä.


Tämä oli se näky kolme vuotta sitten: veneitä kauniissa poukamissa ankkureissaan ja nyt mennään tämän vision perässä.


Eihän tässä auta muuta kuin pitää hatusta kiinni! Luvassa on epäilemättä huikea kokemus ja paljon merielämää, toivon mukaan erittäin aurinkoisessa Kroatiassa. Pakkauslistaa on päivitetty pitkin kesää ja mukaan lähtee hellevaatteiden lisäksi myös lämpimiä purjehdusvaatteita. Tietysti GoPro, snorkkeli ja maski, suppilauta ja varmaan on syytä pakata mukaan myös riippumatto - onhan kyseessä kuitenkin loma. Nyt olisikin mukava kuulla jos siellä on joku, joka olisi purjehtinut noilla suunnilla tai muuten vaan haluat vinkata jotain must see -kohdetta tai saarta. Kaikki vinkit on lämpimästi tervetulleita!

Postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä Kroatian matkalta kesäkuulta 2014.


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Eng // Ahoy! Soon we´ll be sailing in Croatia.