Näytetään tekstit, joissa on tunniste Surffaus. Näytä kaikki tekstit

Surffikuumetta taltuttamassa Sirius Sportissa

Koko tämän ja viime talvenkin olen aika ajoin haaveillut takaisin pääsystä Havaijille. Siitä, että olisi useammain mahdollista surffata ja että olisin yhtä rohkea kuin vajaa kolme vuotta sitten Havaijin Waikiki Beachillä surffarin alkuna, missä tehtiin unelmia todeksi. Haaveissa on ollut myös paluu Australian Byron Bayhin, jossa kävin myös Surffikurssilla. Mutta koska Havaiji ja Australia on aika kaukana, eikä sinne lähdetä ihan tuosta vaan (toivoisin toki, että voisi lähteä ihan tuosta vaan!) niin surffikuumetta taltuttamaan valikoitui noin tunnin ajomatkan päästä Helsingistä sijaitseva Sirius Sport Pyhtäällä.



Unelmia todeksi: Surffikurssilla Havaijilla

Yksi maailmanympärireissun haaveista itselläni oli opetella viimeinkin surffaamaan. Sillehän ei periaatteessa voinut nyt ainakaan tulla esteeksi aika. Sillä sitähän piti olla riittämiin. Myös paikat joissa olimme, kuten Australia ja Havaiji, olivat omiaan tälle harrastukselle. Hullun rohkeana ja polvet spagettina uskaltauduin Australiassa aikaisemmin kokeman surffauksen jäljiltä, kokeilemaan aaltoja myös ehkäpä maailman legendaarisemmalla rannalla, Waikiki Beachillä, Honolulussa.

Usean päivän ajan katselin aaltoja ja kurssille meneviä ihmisiä ja sitten keräsin rohkeuteni ja painelin itsekin Waikiki Beachillä olevalle standille, jossa otettiin ilmoittautumisia vastaan. Aluksi he yrittivät myydä minulle yksityistuntia, mutta olin itse enemmän kiinnostunut ryhmämuotoisesta opetuksesta, ihan vaan jo sen huokeamman hinnan puolesta. Nimen paperiin rustaamisen jälkeen jäin odottelemaan, että milloinhan muita ryhmäläisiä saapuisi paikalle. No ei saapunut, eikä hetkeäkään kun sainkin samalla hinnalla itselleni privaattikurssin. Aika jees. Ja hyvin nopean hiekalla kuivaharjoittelun jälkeen, surffiopettajani, natiivi Havaijilainen veikin minut jo suoraan aaltoihin.





Hieman katsottiin vielä rantavedessä oikeaa asentoa olla laudan päällä ja sitten vaan ohjeeksi tuli meloa kauas rannasta paikkaan, jossa tapaisimme. Meri oli täynnä sekä surffaajia että suppailijoita sekä ihan tavan uimareita. Sellaista ruuhkaa en ollut ihan hetkeen nähnytkään. Aluksi hieman epäilytti, että jääköhän tässä ruuhkassa jonkin alle tai surffaako itse jonkin päälle, mutta riemastuttavan hyvin tuolla tuntuu liikennejärjestelyt toimivan.



Tässä postauksessa on kuvia itseasiassa kahdelta eri surffikerralta. Ensimmäiseltä kurssiltani, jolloin minulla ei ollut kameraa matkassa kuin rannassa, sekä toiselta kertaa kun itse vuokrasin laudan ja mieheni yritti aaltojen keskellä kuvata Go pro-kamerallaan surffaamistani, samalla kuin avitti lautaani aallon päältä liikkeelle. Paljon on vielä oppimista, sekä itse surffaamisessa että sen kuvaamisessa. Selvästi helpompi kuvata toisia, kuin yrittää keskittyä surffaamisen ja kuvaamisen samaan aikaan. Voin kertoa, että näillä harjoitteilla ei vielä onnistu se. Lisäksi, meidän Go pro-kamerassa ei ole LCD-nyttöä, mikä uusimmissa mailleissa on. Joten kuvan ottaminen on aina yhtä arpapeliä ja lisäksi jälkikäteen huomattiin että aika monessa kuvassa on jäänyt vesipisaroita linssin eteen. Kuitenkin oikein tarkasti zoomaamalla tuolla ihmisten- ja lautojen vilinässä on mahdollista nähdä myös meikäläinen laudan päällä.


Surffikurssilta jäi todella hyvät fiilikset ja itsenikin yllätykseksi pääsin jokaisella yrittämällä laudalla pystyyn. Joko hyvin pitkäksikin aikaa ja melkein rantaan saakka, tai sitten ihan vaan hetkeksi. Ja jokaisella kerralla opettaja neuvoi tai korjasi asentoa tai vinkkasi mikä meni hyvin ja mitä voisi parantaa. Ja jokaisella yrittämällä tuntui, että surffaaminen sujui entistä paremmin. Kaatumisiltahan ei tässä lajissa voi välttyä. Aalto ja vauhti loppuu jossain vaiheessa kuitenkin ja useinmiten joko istahdat laudalle vain takaisin tai sitten köllähdät veden kautta ja kipuat takaisin laudalle. Eikä kaatumista todellakaan tarvinnut pelätä. Havaijin rannat ovat kuin tehtyjä tälle lajille ja laskeutuminen oli aina hyvin pehmeää. Sen sijaan mikä itselleni teki lajista raskaan, on melominen. Huh kuinka se ottikaan voimille, jos oli saanut hyvän aallon ja surffannut melkein rantaan saakka, niin sieltä oli aika pitkä matka meloa monen aallon ylitse tai läpi takaisin opettajan luokse. Tosin, toisinaan opettaja tuli minua vastaan ja jeesasi lautani kanssa. Sanoinkin hänelle, etten yhtään ihmettele miksi kaikki surffarit on niin hyvässä kunnossa. (Tässä kohtaa rajaan tietysti itseni ulos tuosta lauseesta). Käsi- ja vatsistreenejä voisi jatkaa, jotta ensi kerralla menisi vielä tehokkaammin. Sen sijaan laudalle nouseminen alkoi olla minulle luonnollista ja koen että siihen ei ihmeemmin lihasvoimaa tarvita. Aika pitkälle tekniikka ja rohkeus laji. Eikä hyvästä tasapainosta tuskin myöskään haittaa ole.
  
Ja ai niin, sen verran tuli aaltojen läpi mentyä ja pinnan alla oltua, että surffauksen jälkeen silmäni olivat aivan punaiset. Onneksi tajusin lopulta tuohon yhteiskuvaan openi kanssa laittaa aurinkolasit päähäni, sen verran hurjilta silmäni näyttivät. Mutta sekään ei himmentänyt kyllä yhtään sitä fiilistä, minkä surffaaminen ja siinä onnistuminen minulle toi. Tää laji on yksinkertaisesti maailman siistein. Piste.
 

Tässä heitetään 'Aloha:t' mun surffiopen kanssa



Havaiji ja surffaus jäivät kyllä isosti sydämeeni ja toivonkin voivani joskus vielä palata näihin samoihin aaltoihin yhtä rohkeana surffarin alkuna kuin viimeksikin. Tässä vielä surffitunnelmia Havaijilla videon muodossa. Nauttikaa. Aloha!





Eng // One of my biggest dream on our RTW-trip was learn to surf. I went to surfing lesson in Waikiki Beach, Hawaii and I loved it!


Surffikylä nimeltä Byron Bay

Kun saimme Brisbanesta vuokra-auton allemme, suuntasimme heti aamupäivästä suoraan Gold Coastille ja Byron Bayhin. Ja kukapa olisi uskonut, että kun saavuttaessa intoa puhkuen kiljahtelin jokaisesta nähdystä suffilaudasta, kuten mm. tämän liikkeen edessä, että myös minä muutama päivää myöhemmin olisin laudan päällä surffaamassa. Ei moni. En minäkään, mutta niin siinä vain kävi. Ja onneksi näin kävi. Byron Baysta tuli paikka, jossa minä surffasin (ja jutun siitä riemusta voit muuten lukea täältä).



 
Byron Bay on siis todellinen surffimekka. Billabongin, Roxyn, Rip Curlin, Quicksilverin ja monien muiden surffimerkkien liikkeet pursuivat rantavaatteita ja surffilaudan pystyi vuokraamaan melkein mistä tahansa. Mutta mitä ihmettä, rannalla oli uintikielto lähes kaikkialla? Kyllä, sillä Byron Bayn rannalla on usein hyvin vahvoja virtauksia ja voit uida vain tarkoin merkittyjen lippujen alueella, jossa myös hengenpelastaja päivystää. Suurin osa rannoista on pyhitetty pelkästään surffareille.

Jo heti ensi sekuntilta tykästyin kyllä tähän paikkaan ja yritettiinkin heti saada lisävuorokausia bookattua meidän majoituksesta, mutta hinnat olivat aivan liian mehukkaita, eikä oikein muita vaihtoehtojakaan ollut tarjolla, niin jouduttiin tyytymään vain pariin yöhön täällä, joka raastaa vieläkin sydäntäni, sillä täällä jos missä olisin viihtynyt viikko tolkulla. Onneksi otettiin kuitenkin kaikki irti tästä surffiparatiisista tehokkaasti. Heti ensimmäisenä päivänä reippailtiin katsomaan tuota, alla olevassa kuvassa olevaa, majakkaa ja sen kulmilla olevaa Australian mantereen itäisintä kohtaa.




Parin tunnin rantalenkki näissä maisemissa oli ihan huikea (ja kuuma ja hikinen, puuuh). Gold Coastilla tarkenee! Ja täällä näkee usein kuulemma delfiinejäkin. Meitä ei onni lykästänyt niiden suhteen, mutta maisemat ja surffarit korvasivat asian oikein hyvin.
Tämä 1901 rakennettu majakka seisoo upeasti Australian itäisimmällä kärjellä. Ja täytyypä sanoa, että jonkun sortin majakka-fanius minussakin alkoi nostaa päätään tämän nähtyään. Aivan upea!


Byron Bay oli tosiaan hyvin pieni kylänen, jossa kaupat menivät todella aikaisin kiinni. Ruokaravintoloita ja hotelleja oli paljon ja kylän rytmi tuntui menevän niin, että päivät notkutaan rannalla, josta siirrytään auringonlaskettua ravintoloihin. Niin rento paikka, että voisin yksistään lentää tänne lomailemaan ja jatkamaan orastavaa surffiharrastustani. Peace.

 
Eng // I absolutely loved Byron Bay. I only wish I could have stayed there longer.

---------------
Majoitus:
Glen Villa Resort, 2 yötä, 172 eur


Uusi-Seelanti: Curio Bay oli wow!

Tämän huikean leirintäalueen löytäminen Curio Bayssa oli oikeastaan ihan vahinko. Gps sekosi sillä tavalla, että ei tunnistanut alueen pieniä katuja ja ei näin osannut johdattaa meitä ennalta etsittyyn majapaikkaan, joten ajeltiin illan hämärtyessä vain tienviittojen opasteiden pohjalta johonkin leirintään ja luotettiin että kyllä sieltä ihan hyvä leirintä varmasti löytyy. No löytyi jotain paljon parempaa! Aivan huikealla sijainnilla oleva törkeän edullinen leirintäalue surffikoulun kera!




 
Campervanimme tuulilasistamme oli tosiaan tälläinen huikea näkymä suoraan merelle. Kyllä kelpasi. Meillä itsellämme ei ollut telttaa, mutta sen sai laittaa pystyyn mihin vaan nurmialueella ja tuossa edessämmekin niitä oli muutama. Muutenkin leirintäalue oli aika rennoin oloinen. Vähän ehkä alkeellinen, mutta toisaalta sopivan hippihenkinen. Ja tosiaan tällä samalla alueella sijaitsi surffikoulu. Ajattelin, että senhän täytyy olla kohtaloa. Valitettavasti surffikoulu oli kiinni sinne saavuttaessamme. Tosin sen ovessa oli ilmoittautumislistaus seuraavan päivän osallistujista ja listalla oli vielä muutama paikka vapaana. Olin aivan tulisilla hiilillä että uskallanko ilmoittautua vai en. Lista huusi nimeäni...
Mutta kun kävelimme leirinnän merenrannalla ensimmäistä kertaa ja dippasin varpaat veteen, olin saada sydärin. Merivesi oli todella jäätävää. Silloin kyllä ajattelin, että no way, en missään nimessä ole menossa surffaamaan noin jäätävään veteen. Mutta toisaalta, uiminen vedessä kiinnosti, sillä tämä oli juuri se paikka jossa voi uidessaan nähdä delfiineitä. Delfiinit kuulemma tulevat yllättävän lähelle ihmistä heidän uidessaan tuossa poukamassa. Aivan huikeaa. Meillä ei kuitenkaan kantti riittänyt hypätä tuohon jääkylmään veteen, joten tyydyttiin vaan katselemaan aavalle merelle siinä toivossa että josko nähtäisiin yhtään hyppivää delfiiniä, mutta tuloksetta sinä päivänä.

Tuloksetta kävi myös minun surffikurssin. Aamulla herätessäni ilmoittautumislista oli täynnä. Olin harmissani ja eniten inhotti menetetty mahdollisuus. Ajateltiin kuitenkin että ollaan kärppänä paikalla kun kurssi rannalla alkaa, ja niinhän me oltiinkin. Katselin kauempaa kuinka kurssilaiset kuivaharjoittelivat rannalla ja sitten siirtyivät veteen surffaamaan. Märkäpuvut päällä olevat aloittelijat nousivat aika hyvin kerta toisensa jälkeen laudalle ja olin ihan innoissani heidän puolesta! Ja tietenkin vihoissani itselleni etten rohjennut itse mukaan. Tästä harmituksesta oppineena päätinkin, että enää en halua antaa mahdollisuuksien mennä ohitseni. Enää en missaa selvää mahdollistuutta! Ja kappas, kuinkas kävikään eilen? Minähän surffasin! Näin jälkikäteenhän on helppo hymyillä, sillä toteutin unelmani viimein. Mutta kyllä tuolla Uudessa-Seelannissa ollessani harmitti, että en uskaltanut silloin jo yrittää.

Leirinnässä sai vielä kaupan päällisiksi ihailla omalla rannalla köllötteleviä merileijonia, kyllä! Sekä pienen iltalenkin päässä olevia Yellow Eyed pingviinejä, jotka rantautuvat mereltä noin ilta seitsemän ja yhdeksän välillä. Pingviinien bongausalueelle on helppo päästä rappusia pitkin ja täällä katsojat pääsevät aivan rantakallioille saakka ihmettelemään pingviinien elämää. Mekin istua kökötettiin rantakalliolla varmaan parisen tuntia katsomassa näiden kavereiden elämää, jotka kyllä aika hyvin maastoituivat rantakallioihin.


Näissä muutamissa viimeisissä kuvissa nämä kaksi pingviinipoikasta tapaavat mereltä saapuvan isänsä. ja voi että mikä piipitys kävikään kun he riensivät vastaan isukkiaan. Rannalla ollut biologi kertoi meille siis oman näkemyksensä tästä pingviini perheestä.

Ja niin, miten kävikään niiden delfiinien suhteen? Ei valitettavasti nähty itse kahden päivän aikana yhtäkään. Mutta, hassu yhteensattuma tapahtui vain joitain päiviä myöhemmin, kun eräs suomalainen tyttö löysi kuvani Instagramista ja vinkkasin delfiinipaikasta hänelle, jonka jälkeen hän oli vieraillut Curio Bayssa ja uinut delfiinien kanssa. Voitteko uskoa! Siis uinut delfiinien kanssa, ihan mieletöntä! Mutta oli kuulemma ollut jäätävän kylmää vettä. Varmasti!

Koko eteläinen Catlinsin alue ja sen rantatie oli aivan huikeaa tietää ajella. Välillä ajoimme lähes sademetsän uumeksissa ja välistä taas aavaa merta katsellen. Uusi-Seelanti on maa, jossa riittää huikeita maisemia ja joissa eläimet näyttävät saavan temmeltää ja elää uljailla niityillä ja maa joissa lehmilläkin on oma infinity pool. Katsokaa vaikka kuvaa alla.






Mitenhän näistä maisemista pääsee koskaan yli? Ei varmaan pääsekään...

Eng // This camping area in Curio Bay, NZ was amazing place with a great view.


---------------
Majoitus
Curio Bay Holiday Park, 2 yötä, 26 eur

Jänskättää. Surffittaa

Nyt ollaan jännän äärellä. Onnistuin hommaamaan itseni surffikurssille. Siis täällä Australian Byron Bayssa. Ja nyt jänskättää aivan sairaasti. Kaikki nämä miljoonat vuodet oon halunnut opetella surffaamaan ja hitsi, nyt oon melkein perumassa koko jutun. Koska jän-nit-tää.
Olenhan minä surfaamista kokeillut, parikin kertaa. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2009, Los Angelesissa, paikallisten kavereiden avustuksella sekä Balilla pari vuotta myöhemmin. Helppoa se ei ollut silloin ja en usko sen helppoa olevan nyttenkään. Varsinkaan ihmiselle, jonka vatsalihasten tilalla on enimmäkseen hampurilaisia.




Eikä laji ole myöskään aina välttämättä kovin turvallinenkaan. Minun pahin pelkoni on joutua laudan mukiloimaksi. Tästä olenkin saanut jo maistiaisia tuolloin Kalifornissa, jolloin päätä jomotti koko loppupäivän. Jouduin siihen pesukonepyöritykseen, eli aallon pyöriteltäväksi, tosin ihan ranta-aalloissa. Mutta ei se kivaa ollut ollenkaan. Mutta toki turvallisempaa se on nyt mennä ja kokeilla, kun on opettajatkin mukana. Onnistuin tai epäonnistuin, niin hitsi vie, yritin ainakin!
Tiiättekö, kun surffipaikat mainostaa kurssejaan sillä, että osallistujista 99% pääsee laudan päälle. Noh, jonkunhan on myös kuuluttava siihen yhteen prosenttiin, right? Toivon toki, että hampurilaiseni jaksavat punnertaa minut laudan päältä pystyyn, mutta se jää nähtäväksi. Nyt ollaan kyllä jännän äärellä. Apua!

Onneksi lautaharrastukseni voi aina jatkua Töölönlahdella suppailun merkeissä. Se on hyvin vaaratonta ja helppoa touhua ja ennen kaikkea vaan niin siistiä. Tuleva kesä tulee olemaan siis paljon täynnä lautailua jollain tapaa kuitenkin, kunhan tästä selvitään. Vitsi miten siistiä!



Peukut pystyyn että selviän ehjänä takas. Ja kaikki viime hetken surffivinkit otetaan lämmöllä vastaan. Anyone?

Eng // I just booked surf lessons to myself and I´m freeking out.

Surffiunelmia todeksi Byron Bayssa

Osa teistä saattoi jo lukaista edellisen postauksen, jossa panikoin surffikurssille menostani. Paniikkia riitti aivan loppumetreille saakka, mutta lopulta löysin itseni Stoked-surffikoulun valkean pakun takapenkiltä matkalla kohti Lennox Headin rantaa seitsemän muun aloittelijan kanssa. Surffirantamme sijaitsi noin vartin matkan päässä Byron Baysta. Mieheni ei mahtunut täyteen pakuun mukaan, joten hän navigoi paikalle meidän omalla vuokra-autolla, jotta pääsisi ikuistamaan nämä hetket. Mun yhden unelman toteutumisen.
Automatkalla jännitys alkoi laskea ja hymähdinkin mielessäni, että tässä sitä istutaan Australiassa surffipakussa, jota ajaa aivan samanlainen surffitukkainen mies, kun Taylor Hawkins (Foo Fighterista) on. Lisäksi Taylorin vieressä istui toinen samanlainen. Hihh, Australia!



Rannalle päästyämme oltiin kaikki muutkin, kuin vain minä, jo varmasti ihan liekeissä. Automatkalla oltiin tutustuttu toisiimme, kun jokainen sai esitellä itsensä mikrofoonin puhuen. Meitä oli tyttöjä ja poikia Italiasta, Saksasta ja Israelista.
Perillä kannettiin omat lautamme rannalle, jossa ensimmäiseksi lämmiteltiin lihakset rantajuoksulla. Se olikin aikamoinen yllätys. Venytykset olen ymmärtänytkin että kuuluvat lajiin, ja teinkin venytykset jo aikaisemmin päivällä, mutta olihan ne hyvä tehdä vielä yhdessä tuossa rannalla. Sitten tietysti kuivaharjoiteltiin itse lautojen päälle nousua. Oi vitsi miten jännää kaikki oli. Yritin olla vaan tarkkana kuin porkkana ja oppia kaiken.


Sitten koittikin se kaikista jännin paikka. Näytönpaikka ja aaltoihin sukeltaminen. Opettajat olivat kyllä aivan huippuja ja auttoivat jokaista aluksi pääsemään oikeaan aaltoon pitäen laudasta kiinni ja avittamalla lähtöön. Sitten he vielä huuteli ohjeita perään kuinka toimia ja se oli myös hyvin jeesaavaa, sillä sen verran tekniikkalaji tuntuu olevan kyseessä, että meinasi unohtua missä järjestyksessä sitä olisi hyvä noustakaan laudalle. Toki kun laudalle menosta tulee rituaali, ei mitään tarvitse ajatella. Mutta näin aloittelijalle kaikki apu oli kullan arvoista.

Wohoooooo!!!! Ja se tunne, kun nouset ensimmäistä kertaa laudalle ja onnistut. Huikea huikea!!! Oon ihan liekeissä vieläkin! Koko päivä on ollut yhtä hymyä - mää surffasin tänään! I Did it!!! Te ketkä tunnette minut paremmin, tiedätte varmasti kuinka olen vuosikausia, äh, vuosikymmenen ainakin haaveillut tästä hetkestä. Ja nyt se on ikuistettuna mielessäni sekä myös näiden kuvien muodossa. I Did it! Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että näemmä vanha koirakin oppii uusia temppuja...hahaha. Tää oli huikea päivä ja menee kyllä Top10-listalle koko elämäni kokemuksista. Another dream come true.



Huikea päivä, kiitos Stoked-surffikoululle unelmani toteuttamisesta. Nyt mulla on aimo annos rohkeutta lisää jatkaa seuraaville uusille aalloille. Tämä päivä oli vaan niin paras.

Löytyykö ruudun takaa muita surffityttöjä?

Eng // I did it! I surfed today. That´s another dream come true. I´m so so happy.