Näytetään tekstit, joissa on tunniste Round-the-World. Näytä kaikki tekstit

Maailmanympärimatkalta palaaminen ja ne usein kysytyt kysymykset

 
"The opportunity to travel will expose you to a whole world outside of what you previously knew. 
Travel allows you to graduate with a degree in life, spending your days at different destinations and nights transporting to the next spot."




 
Voi jos jostain asiasta voisi olla manuaali olemassa, se voisi olla siitä, kuinka palata pitkältä reissulta kotiin.

Toiset toipuu reissuista nopeammin, toiset sisäistää asiat nopeammin, toiset siirtyy helpommin asioissa eteenpäin. Toiset taas ei. Minulla näemmä sielu seilasi pitkään matkalla, ennen palaamista takaisin tänne kotisatamaansa. Nimittäin, tiedättekö että viisaat intiaanit ovat aikoinaan sanoneet, jos jatkuvasti kiirehtii niin sielu ei ehdi mukaan. Arvon matkabloggaajakollegat ovatkin kirjoittaneet loistavasti aiheesta jo aikaisemmin. Esimerkiksi maailmanmatkaajat Gia & Miika kirjoittivat tästä Kuala Lumpurissa ollessaan ja hiljattain Nellakin kirjoitti näistä viisaista sanoista. Minä sen sijaan sivusin aihetta (kuin myös) Kuala Lumpurissa ollessamme, hieman reissuväsymyksen lomassa tämän vuoden maaliskuussa.
Vaikka onnekkaasti olemme saaneet reissata jo ties missä meidän maailmanympärimatkan jälkeenkin, niin onhan se siltikin ihan älytön ajatus, että minä, tavallinen mimmi pienestä mansikkapitäjästä olen reissannut maailman ympäri. Siinä sitä onkin sulateltavaa vielä vuosiksi - ja sielulla vaellettavaa... Siksi tätä koko reissua työstetään vieläkin. Jos tosiaan lähteminen oli vaikeaa ja vaati rohkeita päätöksiä, niin kyllä palaaminen on ollut vielä vaikeampaa. Ainakin minulle.

Koska manuaalia palaamiselta kotiin pitkältä matkalta ei löytynyt, työstettiin prosessia omalla tavallamme. Ystäväthän ottivat meidät upeasti vastaan ja kotimme odotti täällä aivan priimakunnossa. Ikkunat olivat pestyinä ja lemppariherkut odotti saarekkeen pöydällä tervetulokortin kera. Se oli ihan mieletöntä ja tuntui superhyvälle olla juuri silloin kotona. Pitkä seikkailu oli takana, mutta oma koti tuntui vieraalle, vaikka se oma ja kovin rakas onkin.





Miltä sitten oikeasti tuntui olla takaisin Suomessa? 
Nyt päästään niihin usein kysyttyjen kysymysten pariin. Lähes ensimmäisenä meiltä nimittäin aina kysyttiin, että miltä nyt tuntuu? Vastattiin että tuntuu mukavalle ja erilaiselle. Oltiin järkätty itsellemme paljon kaikkia askareita heti saapumispäivästä seuraavasta päivästä eteenpäin, joten tapahtumia ja ystävien jälleennäkemisiä riitti sydämen pakahtumiseen saakka. Lisäksi uusi harrastuksemme purjehdus piti meidät sopivan kiireisenä. Mutta olihan se hassua, että Juhannuksena joutui pitämään pipoa ja toppatakkia päällä, mutta muistot menneestä reissusta lämmitti toki mieltä vielä tuoreeltaan

Asia mistä reissussakin vitsailinkin, oli että kotona sitten joudun taas itse siivoamaan, pyykkäämään ja kokkailemaan. Reissussa kun sellaista ei juurikaan tullut harjoitettua, paitsi toisinaan toki ihan itse pyykättiin vaatteet ja tottakai siivottiin vieraspaikoissa ja joskus pääsin jopa kokkailemaankin, mutta en siten miten aikaisemmin oli tottunut. Oma vaatekaappikin oli hämmentävä. Ja vaatteita tuntui olevan yhdelle ihmiselle aivan liikaa. Tarvitseeko niitä kaikkia todella? Totuuden nimissä, meillä on vieläkin useita avaamattomia vakuumipakattuja vaatepusseja varastossa odottamassa purkamistaan. Tarvitseeko niitä vaatteita nyt niin paljoa olla...
Aluksi ihan kaupassakin käynti tuntui hassulta, ihan vaan sen valikoiman vuoksi. Oli jotenkin tottunut erilaiseen, mutta eipähän tarvinnut kaupankassalla kieltää kymmeniin eri muovipusseihin pakkaamista, koska ne täällä saa pakata kyllä ihan itse. Siis sanon tämän, että onneksi saakin. Mutta kun oman keittiön ihanuus valkeni tovin ihmettelyn kuluttua, niin olihan se ihan killeriä. Mehukonekin tuli hommattua kesällä piristämään tuoreiden smoothieiden ja muutenkin tuoremehujen tekoa. Kesän ja syksyn aikana kehitin itsestäni varsinaisen catering-kokin, kun väsäilin ruokia meidän purjehdusretkillemme. Just for fun!
Ollaankin leikkisästi sanottu, että purjehdus pelastikin meidän kotiinpaluun, koska jokaiselle päivälle saatiin uusi seikkailu aikaiseksi, jos niin tahdottiin. Satamaa saattoi vaihtaa ja herätä uudesta seuraavana aamuna. Vähän kuten siellä maailmanympärimatkallakin. Mieheni vuorotteluvapaan päättymiseen saakka oli aikaa nauttia Suomen tuulista ja pulleista purjeista.
 




     
"Not only do you realize that life carried on without you, but it’s also hard to translate where yours has taken you. Many of your friends will still be in the same place, with the same people, doing the exact same things they were when you left."



Maailmalle lähtiessään ja siellä ollessaan sitä toivoo ja miettii, että voi jospa kaikilla olisi kaikki hyvin, koko ajan. Kenellekään ei tapahtuisi mitään pahaa. Moni asia olikin ennallaan ja niin moni ihminen teki sitä samaa kuin lähtiessämme ja totesi että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut vuoden aikana. Pelottavan moni. Totuus on kuitenkin se, että elämä tapahtuu, koko ajan. On niin helppo kaukaa nähdä asiat toisin ja helppo miettiä, miksi esimerkiksi niin moni tuskailee siinä samassa, eikä uskalla ottaa sitä rohkeaa seuraavaa askelta. Vaatii rohkeutta hypätä, mutta ilman sitä rohkeutta en olisi koskaan mm. kokenut tätä kaikkea, mitä sain kokea maailmanympärimatkallamme.





 
"You’re speaking a foreign language and the only people who could understand are those who did the same thing: the leaving, growing, learning and changing you get from each experience."



 
Mikä oli paras paikka?
Tähän on ollut helppo vastata ja sama vastaus on tullut meidän molempien suusta - Uusi-Seelanti. (Kirjoitin juuri postauksen meidän Top 10 -kohteista). Samaan hengenvetoon olen kyllä lisännyt myös Fidzin, Havaijin ja Australian. Varsinaisesti mikään käymistä paikoistamme ei ollut kamala, mutta toiset paikat nyt vaan oli ylitse muiden ja Uusi-Seelanti yllätti meidät molemmat aivan 100-0. Kerroinko, etten aluksi edes välittänyt sinne menosta? Mutta onneksi mentiin, niin huikea se oli.


 

Mikä oli parasta reissussa?
Ja sitten, ollaanpa tarkkoina - nimittäin moni saattoi esittää juuri tämän kysymyksen, jolloin en lainkaan vastannut maiden tai paikkojen nimillä. Parasta koko reissussa oli nimittäin vapaus. Vapaus olla ja mennä, vapaus olla stressaamatta mistään. Se on kuulkaa sellaista herkkua, mitä ei voi kokea ilman rohkeutta hypätä sieltä oravanpyörästä hetkeksi pois. En ole koskaan ollut niin varma mistään muusta, kuin että päätös lähteä oli oikea. Ja jos jotain tämä reissu opetti, niin se opetti olemaan stressaamatta asioista liikoja etukäteen ja sen, että asioilla on tapana järjestyä. Uskokaa kun sanon tämän. Parasta itselleni oli myös surffaus.



  
Miten kestitte toisianne 24/7?
kysyttiin ja useasti, että riitelitteko paljon? No jos mieheltäni kysyttiin, niin hän vastasi, että kyllä me riideltiin ja useammin kuin ennen. Ja jos minulta kysyttiin niin vastasin että ei riidelty mielestäni yhtään sen useammin. Totta on toki se, että kaikki lentojen ja hotellien varaamiset tienpäältä ja seuraavien kohteiden suunnittelu tuottivat kyllä usein hammastenkiristelyä ja pinna oli kireellä. Ongelmana ei ollut se, että meillä olisi ollut erimielisyyksiä reittikohteiden suhteen, vaan se, että tunnustaudun kyllä aikamoiseksi säätäjäksi mitä tulee edullisimpien lentojen ja majoitusten bongailuun. Minä säädin, kun toiselle se ensiksi löydetty vaihtoehto olisi ollut jo ihan ookoo. Muutoin ei kyllä tarvinnut ovia paiskoa, eikä kävellä eri suuntiin, vaikka välillä (olisi saattanut mieli tehdäkin) ja paha mieli saattoi jostain tullakin. Itselläni alkaa tosin aina fysiikan pettäessä (lue nälkä) ponnari kiristämään aina sen verran, että siinä vaiheessa on hyvä lopettaa se mitä oltinkaan tekemässä tai minne oltinkaan matkaamassa ja siirtyä ruuan pariin. Näin kaikilla on parempi olla.
Olen aina ollut sitä mieltä, että matkoilla toisen todellinen luonne tulee parhaiten esille ja ollaan kyllä reissattu jo aika pitkään yhdessä, joten suuremmat yllätykset ja ne mahdolliset pohjatkin ollaan varmaan jo ennätetty kokea aikaisemmilla reissuilla.





 
Menikö kaikki hyvin?
Joo! Vältyttiin onnekkaasti kaikilta pahoilta haavereilta ja/tai ryöstöiltä tai muilta kauhukuvilta, joita joillain saattoi käydä mielessä pitkiin matkoihin liittyen. En osannut itse oikein pelätä mitään muuta kuin lentämistä. 
Sairaalassa jouduin käymään kolmessa eri maassa, saman mystisen silmätulehduksen takia, mutta muutoin ei koettu kuin kerran jäätävä turistiripuli samaan aikaan ja se tapahtui (valitettavasti) tyypillisesti Thaimaassa. Niin, ja tokihan minun järjestelmäkamera meni rikki ja oli kuukauden verran telakalla, ennen kuin päästiin isompaan kaupunkiin Malesiassa, jossa se korjattiin vakuutusyhtiön piikkiin. Kameran rikkoutuminen tuntui aluksi ihan jäätävän kamalalle katastrofille, mutta ei hetken kuluttua haitannut enää lainkaan.


Sattuiko jotain ikävää?
Edellisen vastauksen jatkona, saatiin tosiaan vedettyä reissu aika onnellisten tähtien alla. Olenkin todennut, että maailma on hyvin lämmin ja turvallinen paikka, kun reissaa itse siististi ja järkevästi. Mutta sattuihan sitä ikävääkin ja surullisin oli tietysti jo aikaisemmin blogissa kertomani sukulaisten menetys. Mutta niin monet kerrat tuon ihanan mummin sanat ja lupaus että, "pitäkää toisistanne hyvää huolta" on lausuttu ääneen maailman eri kolkissa, että ajatuksista hän ei katoa koskaan. Ja itku tulee aina kun asiaa miettiikin, edelleenkin.
Omalta osaltani sain reissulla riesakseni tosiaan tuon mystisen silmäsairauden, jonka takia kävin useamman kerran lääkärissä ja Suomeen palatessani vielä kertaalleen. Toivon vaan, että sen osalta kaikki olisi ok. Tuskailin myös Hong Kongissa ja Filippiineillä ollessani tosi kovista mahakivuista ja silloin ei ollut kivaa.






 
Tuliko koti-ikävä missään vaiheessa?
Oon hirmusen huono koti-ikävöimään. Saatan kaivata jotain yksittäisiä asioita hetkellisesti, kuten nyt vaikkapa omaa täydellistä sänkyämme, silloin kun alla on jokin täysin kehno ja muhruinen sänky. Mutta yleensä silloinkin mietin, että en silti vaihtaisi sitä hetkeä pois. Olenhan reissannut tänne saakka kokeakseni uusia asioita. Mutta kuitenkin pari kertaa reissun aikana, hetkellisesti tuli koti-ikävä, lähinnä terveyden ja turvallisuuden tunteen vuoksi. Kun Hong Kongista lavantautirokotteen jäljiltä alkanut vatsakipu yltyi niin kovaksi, että teki mieli huutaa, ajattelin että nyt olisi kiva olla kyllä kotona. Mietin myös mahdollista umpisuolen tulehdusta ja leikkausta jossain vieraassa maassa, kamalaa! Hong Kongissa ollessa mietin jopa lentämistä Suomeen hetkeksi, koska se olisi vain yhden finskin suoran lennon päässä sieltä. Siinä kohtaa nimittäin matka Filippiinien kaukaiselle saarelle ja siellä pieneen Port Bartoniin kylään, ilman kunnollisia sairaaloita, ei hotsittanut yhtään. Turvaa antoi kuitenkin Suomesta sinne tulleet ystävät, jotka pitivät minusta huolta, kun kuumeilin ja kipuilin rantamökissä pari päivää. Siitäkin näemmä selvittiin. Siltikin siellä sairastaessa, ennättää ajatella monta kertaa miten arvokasta terveys on. Ja varsinkin mitä vanhemmaksi tulee, todennäköisuus kasvaa. Sanoinkin nuoremmille ystävillemme, että menkää nyt heti nuorena (silloinhan ei edes ajattele, että voisi olla koskaan sairas!). Ja onneksi mekään ei pitkitetty tätä yhtään myöhäisemmäksi. Ei sillä, etteikö voisi lähteä vielä joskus uudestaankin, voisi! Toivottavasti.








Paljonko teillä oikein meni rahaa?
Budjettia kysyttiin paljon ja suoraan. Ja se on minusta ihan fine. Jos jotain itsekin kaipasi ennen maailmanympärimatkalle lähtöä, oli löytää muiden suuntaa antavia budjettia aiheesta. Niitä ei edes montaa ollut jaossa. Löydät meidän suuntaa antavan maailmanympärimatkan budjettipostauksemme täältä
Lyhyenä yhteenvetona karkeasti reilu 9 kuukauden reissumme, jossa nähtiin 12 eri maata, kymmeniä eri kaupunkeja, 53 eri majoituspaikkaa, 17 lentoa + useita bussi-, lautta- ja junamatkoja maksoi matkakustannuksien osalta noin  23 700 euroa (2 aikuista). Budjetissamme on listattuna vain ns. "pakolliset" kulut. Jokaisen päivittäinen rahankäyttö onkin sitten ihan matkailijasta itsestään kiiinni.





 

 "All the steps you’ve taken abroad and the lessons you’ve learned about yourself are simply undescribable. They’re all undone the moment you return to reality. And so, there’s no wonder that within a few weeks or months, you’ll crave to be off again for a new adventure."



Ja niin, eihän se reissaaminen ja maailman näkemisen palo minnekään kadonnut tällä pitkälläkään reissulla. Jo reilun viikon päästä paluustamme alkoi uusi reissu kutkutella mielessä ja uusia suunnitelmia tehtiin syksyn varalle. Edelleenkään kun sitä manuaalia minulla ei ole, niin en tiedä miten tämä oikeasti menisi, mutta minulla siihen toipumiseen tarvittiin useampi uusi seikkailu ja paluu sielunmaisemiini Los Angelesiin. Jotenkin näin vuoden vaihtumisen kynnyksellä se sielukin on alkanut löytää perille. On helpompi kun on saanut aikaa ja etäisyyttä ymmärtää kaikki kokemamme asiat. Arki on arkea kaikkialla, oli ne maisemat sitten loskaräntää tai palmuilla reunustettuja katuja. Mieli vaeltaa tosin aika ajoin edelleen, jokaisen eteen tulevan kimmokkeen avulla, takaisin matkallemme. Milloin Kon-Tiki elokuvan saattelemana Polynesialaisille saarille, milloin merellä näkyvien veneiden avulla purjehdukselle Australiaan, milloin pakastemangoista tekemäni smoothieiden sekoittuessa mixerissä niiden kaikkien ihanien tuoreiden mangosmoothieiden pariin ja milloin vuoren valloituksille Kaliforniaan ja Uuteen-Seelantiin. Elämä on seikkailu ja on ollut huikea saada kokea matka maailman ympäri rakkaan ihmisen kanssa. Kokemus, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois. Se on meidän ikuinen yhteinen muisto, joka opetti muun muassa sen, että maapallomme on aivan uskomattoman kaunis ja arvokas paikka ja että me kaikki maailmankolkasta riippumatta osaamme puhua yhteistä kieltä - hymyillä.



Eng // Feelings when returning from RTW-trip and why it´s harder than leaving.

 

Joshua Tree - erämaan lumoissa

Reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista itään ja vajaan tunnin matkan päässä Palm Springsistä sijaitseva Joshua Tree oli karuudestaan huolimatta viehättävä paikka. Ja vaikka maasto ympärillä saattaakin näyttää lähes kauttaaltaan kuolleelta, niin Mojaven autiomaassa sijaitsevalla Joshua Tree National Parkissa löytyy kuitenkin elämää. Puiston kuuluisat nimikkopuut, Joshua Treet, ovat kaiketi oikeasti jukkapalmun sukulaisia ja kätkevät ympärilleen erilaisia pieneläimiä oravista ja jäniksistä ja aavikkorotista aina lintuihin. Lisäksi kivet ja kalliot houkuttelevat mm. kalkkarokäärmeitä ja liskoja. Me emme vierailullamme nähneet ainuttakaan eläintä, lintuja lukuunottamatta, joten en laskiessani päätä lepäämään kohti lämmintä kiveä, osannut edes pelätä asiaa.

Joshua Treen kansallispuistoon oli vaivattoman helppo löytää ja Visitor Centeristä saimme nopeasti vinkkejä ja kartan avuksi, kuinka puisto kannattaisi kiertää siinä ajassa, joka meillä oli käytettävissä. Olimme palaamassa vielä samana päivänä Los Angelesiin, joten meillä oli puistoon käytettävänä noin pari-kolme tuntia aikaa. Ja siinä ajassa on todellakin mahdollista nähdä puisto lähes kokonaan, sillä puisto näin amerikkalaisittain ajetaan autolla läpi. On toki itsestä kiinni, kuinka nopeasti puiston haluaa suorittaa. Vastaavasti täällä voisi viettää useita päiviä. 15 taalan kertamaksulla voit viettää viikon verran aikaa puistossa.






Selkeä asfaltoitu ajotie vie loopin muotoisen osuuden ympäri puiston. Halusimme jalkautua useammassa kohtaa ottamaan valokuvia, ja se onnistuukin helposti lukuisten parkkipaikkojen avulla. Parkkipaikkojen ympäriltä löytyy myös lähes aina piknik-pöytiä ja käymälöitä. Paikan siisteys kiinnittää erityishuomiota ja se että mukavuuteen on selkeästi panostettu. Tykästyttiin heti paikkaan.







Jalkaudumme lyhyelle trailille, tässä vaiheessa jo paahtavan iltapäiväauringon alle ja alussa ajattelin, että lenkki tehtäisiin ääriolosuhteissa, mutta osuus olikin helppokulkuista polkua keskellä aavikkoa. Välistä horisontin halkaisi korkeat kalliokiipeilyyn nykyisin valjastetut kiven murikat ja niitä siellä olikin useita. Paikka on todella suosittu nimenomaan kalliokiipeilijöiden keskuudessa ja muistankin keväällä katsoneeni REI:stä (paikallinen Partioaitta) kokonaista kirjaa, jossa oli lähes jokainen Joshua Treen kivi ja kallio merkattuna tähän lajiin sopivaksi.
Trailimme, Hidden Valley, oli vain 1,6 kilometriä pitkä, mutta suosittelen silti ottamaan vesipullon mukaan. Usein kun matka helposti venähtää kuvatessa. Lisäksi itselläni toimii lippis aina hyvänä suojana auringonpistoksen varalta.





Nopea vierailumme Joshua Treessä teki meihin suuren vaikutuksen. Tuumittiin yhteen ääneen, että upea Kalifornia sai jälleen yhden pisteen lisää. Kalifornia on kyllä uskomaton osavaltio. Sieltä löytyvät niin meri, vuoret kuin autiomaakin. Unohtamatta rentoa elämäntyyliä.

Kun katselimme pysähdyspaikalla erästä telttailevaa kaveriporukkaa, ajattelimme että tänne on joskus päästävä itsekin telttailemaan. Voin vain kuvitella ne tuhannet ja aina tuhannet tähdet, joita erämaassa pääsee omin silmin todistamaan.



Joshua Tree jätti lämpimän muiston sydämeen ja syyn palata sinne uudestaan auringonlaskun aikaan.


Eng // Joshua Tree National Park in California was a surprisingly nice place to visit. I definitely wanna go back there some day camping.

Sailing Australia, osa1: Whitehaven Beach

Meidän extempore ideasta lähtenyt purjehdusretki alkoi yhtenä tiistai-iltana Airlie Beachin satamasta auringon laskettua jo mailleen. Olikin hieman ihmeellistä, että astelimme laivaan pimeän tullen ja että vene lähti samoin tein purjehtimaan vielä ensimmäiseen kohteeseen, suojaiseen poukamaan, jossa yöpyisimme. Sieltä on kuulemma upea herätä uuteen aamuun, ja en epäillyt asiaa yhtään. Sen sijaan epäilin ja pelkäsin kisakuntoani, että kestänkö 3:n vuorokauden mittaisen purjehduksen kunnialla, ilman merisairauksia.
Ensimmäisenä iltana vene ei onneksi liiemmin keikuttanut, mutta kyllä minulle hieman paha olo tuli ja ennätinkin jo ajattelemaan, että tässäkö tämä nyt oli. Miten ihmeessä selviän loppuun saakka? Mutta onneksi hyvä muonitus piti ajatukset toisaalla ja itselläni ainakin ruoka ja suolainen auttaa aina pieneen matkapahoinvointiin. 
Ensimmäisen illan nopean tutustumisen jälkeen laiva tuntui vielä vähän vieraalta ja meidän pieni hyttimme todella pieneltä ja himpun verran ankealta ja muistan tökerösti sanoneenikin nukkumaan mentäessä, että tokihan tämän rahan olisi voinut laittaa vaikka Karibian risteilyynkin ja kunnon hyttiin. Meillä kuitenkin oli laivan ainoita kahden hengen hyttejä, että saatiin olla ihan omissa oloissamme, mutta eittämättä laivan ikä näkyi kaikkialla. Laivan yleisimmät hyttityypit ovat neljän hengen hyttejä ja saatat siis yöpyä soolo tai parimatkustajana vallan tuntemattomien henkilöiden kanssa samassa hytissä, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Varasimme oman purjehduksen niin myöhään, että siitäkin syystä tuo kahden hengen hytti oli harvoja ja ainoita vaihtoehtoja.

Pakko kertoa myös muutamalla sanalla itse kaunottaresta, purjeveneestämme. Solway Lass on todellinen maailmanmatkaaja. Vene on nimittäin rakennettu jo vuonna 1902 hollantilaisten toimesta ja saksalaisesta teräksestä yli sata vuotta sitten ja ompa laiva seilannut Itämerelläkin. Laiva on palvellut myös molemmissa maailmansodissa, sekä myös mm. jäänmurtajana uransa aikana. Ja monen mielenkiintoisen mutkan kautta lopulta päätynyt seilaamaan Australian itärannikon Whitsundaysin alueelle.





Kapteeni ei todellakaan valehdellut, kun sanoi että ensimmäisenä aamuna on upeaa herätä ja nousta laivan kannelle katselemaan maisemia. Itselleni pieneksi shokiksi muodostui kuitenkin se, että aamiainen tarjoiltiin jo kello seitsemän! (kyllä, tämä on huutomerkin paikka). No, eihän se auttanut kuin kömpiä vain hytin yläsängyltä alas ja ylös yläkannelle aamupalalle. Ensimmäinen kohteemme purjehduksella tulisi olemaan kuvankaunis paikka nimeltä Whitehaven Beach. Tätä olin odottanut jo etukäteen! Ainut vain, että taivaalle kerääntyi pahaenteisesti hieman tummia pilviä...




Purjehduksella homma toimii siten, että laivalta kuskataan jokainen matkustaja kumiveneellä perille kohteeseen ja liikuimme perillä yhdessä isossa ryhmässä Whitehaven Beachillä, joka on luonnonsuojelupuisto. Ensiksi kävimme ihailemassa maisemia korkeammalta näköalatasanteelta, josta sitten siirryimme alas rannalle. Rannan hiekka on muuten kuulemma niin hienojakoista, että tänne on hyvä ottaa mukaan kultakorunsa ja kiillottaa ne samalla hiekassa.
Tuossa hyppykuvani takana näkyvässä poukamassa näkee usein myös rauskuja sekä toisinaan myös pieniä haita.



Erikoista tässä valkoisessa hiekkaparatiisissa on se, että mereen ei ole mitään asiaa ilman märkäpukua. Siispä jokaiselle meistä annettiin laivan puolesta kokovartalomärkäpuku. Meressä on kuulemma sen verran meduusoita, että laivayhtiö ei halua ottaa yhtään riskiä asian suhteen. No hitsi, minkäs teet. Oli vain toteltava ja puettava päällensä tuo hassun näköinen jumppapuku.
Mieheni ennätti ensimmäiseksi veteen märkäpukunsa kanssa ja näkikin jalkojen juuressa pienen Lemon Sharkin (sitruunahai) poikasen. Minäkin ennätin perästä märkäpukuni kanssa kahlaamaan veteen ja nähtiinkin aivan uskomaton määrä rauskuja siellä täällä uiskentelemassa. Askeleitaan piti hieman varoa vedessä, sillä rauskat makoilivat pohjassa ja luikahtivat aina uida tiehensä meidän lähestyessä. Oli kyllä huikeaa nähdä niin paljon rauskuja ja osa oli vielä aika isojakin... Tässä vaiheessa tuo märkäpukukaan ei enää niin harmittanut. Turvallisuus ennenkaikkea.

Laivalle saavuttaessa meitä odotti aina jotain herkkuja ja pientä suolaista valmiina ja suihkuvuorot (suihkuja oli kaksi naisille ja kaksi miehille) soljuivat leppoisasti. En kertaakaan joutunut jonottamaan suihkua, mutta toisaalta, suihkuvuoro kesti noin kaksi minuuttia mieheen, joten siinä ajassa ei juuri jonoa ennätäkään muodostumaan. 
Tarjoilujen puolesta meistä pidettiin kyllä erinomaista huolta ja myös kasvissyöjät huomioitiin erinomaisesti. Me spesiaalivieraat (kuten kokki meistä sanontaa käytti) saatiin aina hakea omat ruuat keittiönluukulta ja oltiinkin aina santsikierrosta hakemassa, niin hyviä sapuskoja pojat meille siellä kokkaili.


Ensimmäisenä iltana emme nähneetkään vielä laivalla auringonlaskua, koska lähtömme oli niin myöhään. Mutta toisena iltana päästiin kokemaan miten huikea auringonlasku onkaan merillä oltaessa. Toki tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa pienessä veneessä ollessa, siinä on omat juttunsa, kun jokainen haluaa olla laivan keulassa ihailemassa auringonlaskua. Mutta täytyy sanoa, että hyvin äkkiä tälläinen ryhmä alkaa hitsautua yhteen ja ensimmäisen illan fiilikset laivan hytin ahtaudesta ja pienestä meripahoinvoinnista onneksi karisivat ja aloin itsekin oikeasti nauttimaan merillä olosta.

Julkaisen tämän purjehdusretken jutut parissa eri osiossa. Nähtiin ja koettiin nimittäin niin paljon ja huikeita juttuja, että muuten tämä postaus venyisi kilometrin mittaiseksi. Jatkoa siis tulossa...

Ovatko muut olleet vastaavanlaisella purjehdusretkellä?


Eng // We went to sailing for 4 days in Whitsundays, Australia.

----------------
Majoitus:
Solway Lass purjehdus, 2 hengen hytti, 3 yötä, 440 eur (hlö)