Näytetään tekstit, joissa on tunniste #ReilutBlogit. Näytä kaikki tekstit

Kaipuu merelle

* Yhteistyössä Partioaitan kanssa.
   
Vesi on minun elementtini ja ennen kaikkea meri. Meri merkitsee minulle vapaa-aikaa ja vapautta. Merelle katsoessa horisontti jatkuu aina silmän kantamattomiin, tehden siitä lähes äärettömän. Ja eihän kaikkia merenpohjia ole edes koluttu eikä nähty, eikä varmaan koskaan tullakaan näkemään. Meri merkitsee minulle myös elämää, kuten tietysti ensisijaisesti lukemattomille eläimille ja nisäkkäille. Maailman eri merillä matkanneena, olen kuitenkin huolestunut sen tilasta ja siitä, miten meriämme pidetään paikoitellen roskiksina. Sillä on huolestuttuvan kauaskantoisat seuraukset.








Kaikki on varmaan törmänneet somessa kuviin ja videoihin, joissa merissämme kelluva muovijäte on milloin kietoutuneena kilpikonnien ympärille tai lintujen vatsalaukkuun. Minulle uutena tietona ja uutena riesan määränä tulivat kalastajien ns. haamuverkot, eli kalaverkot, joita heitetään mereen niiden käyttöiän tultua täyteen. Tämä tapahtuu jo parin vuoden käytön jälkeen ja siitä syystä, koska verkkojen hävittäminen maissa maksaa. Seuraus on, että haamuverkot tuhoavat koralleja ja ovat vaaraksi kaikelle meressä eläville kaloille, delfiineille ja muille eläimille, jotka jäädessään verkkoihin kiinni houkuttelevat lisää elämää paikalle, jota kautta vahingot kertautuvat. Kalaverkot ja muu meressä oleva muovijäte aiheuttaa vuosittain noin miljoonan vesilinnun ja 100 000 meressä elävän eläimen kuoleman. Se on surullista.

 

Kuvissa päälläni oleva Tretorn Rain Jacket from The Sea -malliston takit tehdään näistä haamuverkoista, jotka kerätään Koreassa kalastaja-aluksilta ja viedään Tretornin tehtaille käsiteltäväksi. Ajatelkaa, jätteestä takaisin käyttötavaraksi. Ja tämä on vasta alkua, nimittäin Tretornin tavoitteena on valmistaa 50 % sadetakkimallistoistaan kierrätetyistä materiaaleista vuoteen 2020 mennessä. Arvostan tätä tavoitetta.





Päällä takki tuntuu todella kevyelle ja hengittävälle. Ei lainkaan perinteiselle sadetakille. Takin korkea kaulus ja iso huppu on myös plussaa. Takki toimii varmasti hyvin myös merillä, niinä kauniina päivinä kun kesäsade yllättää. Mutta toimii takki ihan sellaisenaankin, nimittäin siinä on erinomainen tuulenkestävyys. Odotankin nyt innolla näiden jäiden sulamista, jotta näkisi jälleen jäiden alla liplattavan meren. Pääsisi laskemaan veneen vesille, irroittamaan köydet laiturista, nostamaan purjeet ja sitten, antaa vaan vapauden viedä.



Miltä teidän makuunne tämä Rain Jacket from The Sea -takki näyttää ja miltä ideologia sen taustalla vaikuttaa?

Tretorn Rain Jacket from The Sea -malliston ensimmäinen 350 kpl:een pilottierä takkeja tulee myyntiin yksinoikeudella Partioaittaan 1.4. Hinta sadetakille on n. 200 €. Lue lisää täältä.

Eng //
Tretorn Rain Jacket from The Sea in Partioaitta stores on April 1st, 2017.


* Yhteistyössä Partioaitan kanssa.


Miten käytät vettä matkoillasi ja mistä sen hankit? #ReilutBlogit vol 2

Joisitko esimerkiksi puhdistettua jätevettä? Maailman rikkain mies Bill Gates joi suunnitellessaan ideasta pelastusta köyhempiin maihin. Entäpä jos itse Sharon Stone pyytäisi, niin lopettaisitko veden laskemisen siksi ajaksi kun harjaat hampaitasi? No Sharon itse asiassa pyysi tätä reilu vuosi sitten, kun olimme Hollywoodissa leffoissa samaan aikaan ja haluan tietystikin jakaa tätä viestiä eteenpäin. Tai entäpä jos joutuisit hakemaan vetesi kilometrien matkan takaa, ja se ei siltikään olisi tarpeeksi puhdasta, niin miettisitkö enemmän veden käyttöäsi? On hieman hullua kantaa vettä muovipulloissa kotiin, kun veden tulisi kuulua kaikkien perusoikeuksiin, puhtaana.


"Water has always played an integral part in Hawaiian culture and lifestyle. Wai (fresh water) was believed to be sacred and therefore belonged to the gods. Wai could not be owned, 
not even by the highest ranking ali’i (chiefs)."


Amerikkalaiset ostavat arvion mukaan keskimäärin 42.6 miljardia yksittäistä vesipulloa joka vuosi, joista kahdeksan kymmenestä päätyy jätteeksi*. Voisiko asian hoitaa tyylikkäämmin? Esimerkiksi kierrättämällä tai vielä parempi - olematta ostamatta muovipulloja?

Halusin tarttua tähän Reilut blogit vol2 -haasteeseen ja kertoa omia kokemuksiani ja havintoja maailmalta kestävän matkailun puolesta. Matkabloggaajakolleegat ovat rohkeasti nostaneet kissan pöydälle eettisen matkailun puolesta ja koko tempaus alkoikin reilu vuosi sitten eräästä tiikeri-selfiestä ja siihen vastasi Tarinoita maailmalta Annikan tiikeri-postaus. Lue myös miksi norsujen selkä ei kestä ratsastamista. Ja nyt viimeisenpänä, Teneriffan Loro Parque-case, mihin matkakuume.net ja Tarinoita Maailmalta -blogit polkaisi käyntiin kampanjan toisen vaiheen.

Minä haluan tällä omalla kertomuksellani tuoda esille yhden positiivisen esimerkin maailmalta, jossa on onnistuttu ja jonka soisi jatkojalostuvan eteenpäin muuallekin. Pohjustukseksi voit lukaista edellisen postaukseni osallistumisestani Trash Hero-kampanjaan Thaimaassa ja kuinka keräsimme yhdessä päivässä 650 kiloa roskaa, enimmäkseen muovia. Trash Hero on taho joka pyrkii edistämään ja kouluttamaan paikallisia kestävään kehitykseen sekä pitämään Thaimaan saaret puhtaana muovijätteestä.
 




 

"Americans buy an estimated 42.6 billion single-serving plastic water bottles each year. Eight out of ten end up in a landfill. Hundreds of millions of bottles end up as litter on roads, beaches or in streams and other waterways while the rest ends up to become part of a 14 billion pound floating trash pile in our oceans."


Niin, tätä menoa maailma ja sen meret täyttyvät muovista. Ovat tehneet sitä jo hyvän aikaa. Kun vajaa vuosi sitten maailmanympärimatkallamme saavuimme Havaijin Ambassador Waikiki-hotelliin, oli yllätyksemme positiivinen. Tämä hotelli oli ratkaissut turhan muovin ja kertakäyttöisten muovipullojen käytön asiakkailleen edukseen siten, että sisäänkirjautumisen yhteydessä jokainen hotellin asiakas sai itselleen yhden oman juomapullon. Ja näihin juomapulloihin sai rajattomasti täyttää aulatiloissa olevista vesiautomaateista wai:ta, eli puhdasta vettä.





Näin se toimii! Jos muuten ihmettelette miksi täytän vettä muovipulloon, enkä hotellilta saamaani pulloon, onkin asia erikseen. Mutta lyhykäisyydessään siksi etten saanut selville mainospullon muovimerkintöjä joten en tiennyt muovin kemikaaleista. Näistä voi halutessaan lukea (ja lisätä tuskaansa) esim täältä

        

"The Ambassador Hotel Waikiki is committed to saving the environment for future generations through recycling. This program enables us to help "Mālama i ka honua” eliminating a total of 350,000 plastic water bottles from our precious environment annually."





    

Miten sitten suojella Mālama i ka honua(vapaasti suomennettuna "Äiti maatamme") tai olla vaikkapa oman elämän Trash Hero ja kuormittaa ympäristöä vähemmän reissatessa maailmalla: 

  • Täytä omaa vesipulloa, älä osta aina uutta
  • Vähennä muoviin pakattujen tuotteiden ostamista
  • Vältä turhia muovipusseja ja kanna aina omaa kauppakassia mukanasi
  • Kierrätä
  • Vältä kosmetiikkatuotteissa (esim hammastahnat, ihonkuorinta) mikrokuituja (=muovia)
  • Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin! 
Esimerkkinä: Berliiniin avautui juuri ruokakauppa, jonka tuotteissa ei ole lainkaan pakkausmuovia tai muita pakkausmateriaaleja missään myymissään tuotteissa. Vapise maailma.
 




Siirrytäänpäs seuraavaksi itse Reilut blogit-haasteeseen, johon jokainen voi ottaa rohkeasti osaa.
#ReilutBlogit vol. 2 -haaste -pähkinänkuoressa:

Lukijana voit kertoa kommenttiboxissa seuraavista asioista:

  • Vaikuttaako vastuullisuus valintaasi loma-, retki- tai aktiviteettikohteesta päätettäessä?
  • Mitä toivoisit matkatoimistoilta tämän asian puitteissa?
  • Mistä löydät tietoa vastuullisista nähtävyyksistä ja retkistä matkakohteissa?

    Ja haaste matkabloggaajille:

    • Kerro vanhasta muistostasi matkalta, joka näin jälkikäteen näyttää epäeettiseltä. On ihan ok muuttaa mielipiteitään ja toimintatapojaan.
    • Kerro yhdestä tietoisesta vastuullisesta valinnasta, jonka olet matkoillasi sen jälkeen tehnyt.

    Haasta mukaan kaksi bloggaajakollegaasi haasteeseen ja kysy myös lukijoiltasi kokemuksia! Haastankin siis mukaan nyt kampanjaan Inkan Archie Gone Lebanon -blogista sekä Veera Biancan, ellette ole saaneet haastetta jo toisaalta. Mutta tähän saa tarttua kuka tahansa, eikä haastetta tarvitse toiselta odotella.



    Tässä minun muistoni matkalta, joka näin jälkikäteen ei pelkästään näytä, vaan on myös epäeettistä: Eletään kesää 2006. Matkaamme Kaliforniaan (ylläri!) tapaamaan paikallisia ystäviä ja pienelle roadtripille. Suuntaamme paikallisen ystävän ohjeistamana Los Angelesista, viinitilojen kautta, San Diegon aurinkoon. Kaikki on juuri niin täydellistä, kun Kaliforniassa rantaelämä aina nyt on. Nautin lomastani, dippaan varpaitani Tyyneenmereen ja syön jätskiä. Syy miksi suuntaamme San Diegoon on, koska paikallinen ystävämme haluaa viedä meidät SeaWorld Theme Parkiin päiväksi. Se sopii meille ja paikka näyttää ja kuhisee ihmisiä kuin Universal Studiolla konsanaan. Päivän aikana meitä kierrätetään merenrannalla sijaitsevan SeaWorldin eri osastoilla. Meille kerrotaan kuinka heillä hoidetaan merestä pelastettuja, vahingoittuneita eläimiä. Näimme meren ja näimme altaat samalla silmäyksellä. Sijainti on siis hyvin merellinen. Päivän kohokohta puistossa on kuitenkin kuuluisa Shamu Show, jossa esiintyy SeaWorldin maskotti, miekkavalas eli toiselta nimeltään orca. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt noin valtavaa eläintä ja miten kaunis se olikaan. Amerikkalaiset kun osaavat tehdä shown, niin showhan se olikin. Mutta kenen kustannuksella?
    Vaikka ampuisin itseäni kuinka nilkkaan nyt, niin julkaisen tämän kuvan kymmenen vuoden takaa ja mietin edelleenkin näin jälkikäteen, että onhan tämä nyt hullunkurinen näky. Lisäksi hävettää... Uutisistahan olemme saaneet lukea, että aina ei näissäkään esityksissä mene ihan käsikirjoituksen mukaan ja muutamalle kouluttajalle onkin käynyt aika kylmästi.

    Nykyisin muuten tämä ystävämme, joka meidät aikoinaan tuonne vei, on vegaani, eikä enää koskaan menisi tai veisi lapsiaan Sea Worldiin tai saati illallistamaan Shamun kanssa (sellainenkin kun on mahdollista). Enkä vielä tänä päivänäkään ole oikeasti nähnyt orcaa. Luonnossa ja vapaana. Ja sellaisen haluaisin kovasti nähdä joku päivä. Mitä tämä vierailu täällä opetti? Paljon, jälkikäteen tosin. Onneksi tietämättömyyden voi parantaa. Onneksi me opimme. Onneksi matkailu avartaa, niin hyvässä kuin pahassa. Ja onneksi Kaliforniassa on miljoona muutakin paikkaa, jossa viettää lomaansa.

    Sea World San Diego 2006.


        

    Minun kohtaamiseni luonnossa orcan kanssa saa siis vielä odottaa. Olimme viime syyskuussa jälleen Los Angelesissa lomalla ja lähdimme toiveikkaina valasristeilylle. Meitä ei kuitenkaan onnistanut tuona päivänä valaiden osalta, mutta näimme hurjan paljon delfiineitä veneemme ympärillä. Ilahduttavaa oli myös, että mukanamme risteilyllä oli meribiologi, joka kertoi enemmän eri lajeista ja niiden tavoista sekä vähän myös valisti ihmisiä. Olen myös kovin iloinen, että tuosta kymmenen vuoden takaisesta olen itsekin kasvanut viisaammaksi ihmisenä ja reissaajana. On siis ihan ok muuttaa toimintatapojaan. Nyt heitänkin pallon sinulle - uskallatko sinä kertoa omat epäeettiset muistosi?

     

    Los Angeles, syyskuu 2015.

       
    #ReilutBlogit
    -kampanjalla halutaan herättää huomiota vastuullisen matkailun puolesta. Useat matkabloggaajat ovat lähteneet kampanjaan mukaan kertoakseen omia havaintojaan ja esimerkkejään maailmalta. 



    Eng // This blog post is a part of campaign where travel blogger takes part and tell stories about ethical travels. In my case I have a good examples how our Ambassador hotel in Hawaii is eliminating a plastic water bottles and they give free filtered water for every customer.


    *Lähde: Ambassador Hotelli Waikiki.
      

    Everyone can be a hero, Trash Hero! #ReilutBlogit

    Se oli aika tarkalleen vuosi sitten, kun törmäsin ensimmäisen kerran näihin arjen sankareihin, Trash Heroihin. Olimme maailmanympärimatkallamme ja lomailimme meidän Thaimaan suosikkisaarellamme, Koh Lipellä. Silloin törmäsin näihin keltapaitaisiin roskasankareihin ensimmäisen kerran ja kirjoitin aiheesta postauksenkin. Paljon on oikeastaan muuttunut tuosta edellisestä postauksesta, pelkästään jo vuodessa. Sillä kun nyt tammikuun lopulla saavuimme jälleen, neljättä kertaa, lempparisaarellemme Koh Lipelle, kiinnitin heti huomiota bambuisiin roskakoreihin kävelykadun varrella. Sain tietää, että roskikset olivat saapuneet saarelle vasta pari päivää sitten. Siis saaren ainoan kävelykadun ensimmäiset ja ainoat roskikset. Roskiksien takana oli yksi taho, Trash Hero.

        
    Mikä ihmeen Trash Hero? Trash Hero pyrkii vapaaehtoisvoimin siivoamaan ja pitämään Thaimaan saaret ja rannat siisteinä. Taho haluaa myös kouluttaa paikallisia ja kannustaa heitä kestävään kehitykseen. Idea roskasankareista syntyi reilu pari vuotta sitten, juurikin täällä Koh Lipen saarella, erään Sveitsiläisen reissaajan ja paikallisten avulla. Kampanja on saanut suuresti näkyvyyttä ja innokkaita osallistujia viikkosiivouksiin löytyy ympäri maailman. Sana on kiirinyt ja nykyään Trash Heroja voi tavata monilta eri saarilta Thaimaasta (tammikuussa 2016 tehtiin ensimmäinen siivous Koh Lantalla), mutta myös muut maat ovat kiinnostuneet ideasta ja ainakin Indonesiassa Trash Hero pyörii jo täyttä häkää. 
    Itselleni tässä kampanjassa yhdistyy auttamisen lisäksi myös muita tärkeitä kulmia, joista yksi on muovi, tuo inhokkini ja sen kulkeutuminen ympäristöön. Tiesittekö, että pelkästään Koh Lipen pienen saaren rantaan ajautuvista muovipulloista 8 % tulee Malediiveilta. Kaukaa siis! Muoviroska tekee pitkän matkan meressä, osa jääden mereen, osa ajautuen rantaan, kuten esimerkiksi tänne Etelä-Thaimaan kauniille Koh Lipen saarelle. Tai, ainakin vielä toistaiseksi kauniille saarelle. 





    Muistan, kun vuosi sitten Koh Lipellä ollessani katselin yksi ilta kuinka paikalliset kauppojenpitäjät rahtasivat lavoittain vesipulloja jättimäisen pitkähäntäveneen kyydistä pois saarelle. Rannalta pullolavat kulkeutuivat eteenpäin lavakärryjen avulla pieniin kioskeihin ja ravintoloihin myytäviksi. Joka ilta sama juttu, kun muut nukkuivat, kannettiin saarelle satoja muovipulloja ilta toisen perään, mutta entäpä sieltä pois? Siinäpä se. Ongelma. Siihen on onneksi tullut yhdeksi avuksi Trash Hero, joka haluaa jakaa paikallisille tietoutta roskaamisen haitoista ja kierrätyksen tärkeydestä. Jos ei tiedä, tekee vain voitavansa tai ei sitäkään. Yleisin tapa onkin ollut tumpata roskat ja muovit vaan maahan, koska enempää tietoa tai halua ole ollut. Ja tämä ei ole hyvä asia. Muovia on aivan liikaa maapallolla ja se tulisi edes kierrättää oikein. Jos oikein kunnolla ja pikaisesti kärjistetään asia, niin ei ole liian villiä kysyä, että syötkö tietämättäsi muovia lautasellasi tai pesetkö kasvosi kenties muovirakeilla? Sillä muovia on lähes kaikkialla, valitettavasti. Ja ongelmalliseksi se tulee, karkeasti sanottuna, kun se pääsee liukenemaan vesistöihin, sitä kautta planktoneihin ja myöhemmin ravintoketjuumme. (Tarkemmin asiasta täällä). Siispä lyhyesti - vältä reissuilla turhaa muovia ja turhia vesipulloja ja kierrätä oikein.


    "Roska on uusi raha."

    Tiesin jo reissuun lähtiessäni, että haluan ottaa osaa roskatalkoisiin. Trash Hero kokoontuu kerran viikossa ja siivoaa päivän ajan lähisaaria ja rantoja roskista. Roska on lähinnä muovia. Maanantaisin Lipen saarella tapahtuva siivousoperaatio alkaa aamukymmeneltä ja päättyy lounaaseen mennessä. Nyt oli meidän aika kääriä hihat ja siivota tämä kaunis ja rakas saaremme roskista ja muovista. Oli myös suuri kunnia asentaa muutama uusi roskakori ja jätesäkit uunituoreisiin roskiksiin. Roskikset kuulemma tyhjennetään säännöllisesti paikallisen yrityksen toimesta ja onkin ensitahoisen tärkeää, että paikalliset ovat itse mukana talkoissa ja ymmärtävät asian tärkeyden.
    Se mikä ilahduttaa myös, on että jokainen roskapussi lajitellaan nykyisin saarella ja muovit eritellään muista roskista erikseen mantereelle jatkokäsitelväksi. Paikalliselle tämä tarkoittaa oikeastaan sitä, että roskasta on tullut rahaa.



     

    "Keräsimme päivässä 650 kiloa muovia ja muuta roskaa."


    650 kiloa roskaa päivässä! Roskaa, joka olisi muutoin jääneet vain roskaksi maahan. Liuennut myöhemmin pohjavesiin ja ajan saatossa ravintoketjuumme. Turismin ja matkailun kasvaessa onkin entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota kestäviin ratkaisuihin. Vaikka kotona kierrätys toimiikin (thank god), niin matkaillessa on syytä kiinnittää huomiota kestäviin valintoihin. Ostatko sinä esimerkiksi veden kertakäyttöisessä muovipullossa, laitat muovipullon roskikseen sen juotuasi ja toistat saman kymmeniä kertoja pelkästään jo yhden loman aikana? Näinpä. Koska se on helppoa, mutta kuormittaa valitettavasti ympäristöä. Ajatteleppa tämä kaikki suuressa mittakaavassa ja kuinka monta vastaavaa pientä paratiisisaarta ja lomalaista maapallollamme onkaan.
    Trash Hero yrittää kampanjallaan myös keventää kertakäyttöisten vesipullojen käyttöastetta. Saarelta voit nimittäin ostaa alumiinisen juomapullon, johon saat täyttää ilmaiseksi pullotettua vettä lukuisista saaren ravintoloista ja hotelleista. Näin vältyt muovipullojen ostamiselta. Toinen vaihtoehto on, jota itse käytämme, on ostaa isoja, 5 litran vesitonkkia hotellihuoneeseen ja täyttää siitä aina omaa pulloa. Minä esimerkiksi kannan rannalle ja ravintolaan oman vesipullon yleensä mukanani ja yritän karsia muovipullojen ostamisen minimiin. Joudun tekemään saman oikeastaan kaikkialla maailmassa, sillä herkkä vatsani ei pysty juomaan vettä Amerikoissa, Australiassa, eikä Fidzilläkään, saati sitten Thaimaassa, jossa sitä ei edes suositella. Se on harmi, että kraanasta ei kaikkialla maailmassa vain tule sitä puhdasta vettä, koska joka kerta kun joudun ostamaan vesipullon, näen sen valmistusprosessin ja päätymisen sinne kaupan hyllylle ja muovin pitkän elinkaaren ja koen aina pistoksen sydämessä. Veden tulisin kuitenkin olla meille kaikille perusoikeus. Ei miljardibisnes. 




        

    Miten sitten olla oman elämän Trash Hero ja kuormittaa ympäristöä vähemmän reissatessa maailmalla: 
    • Kierrätä
    • Vähennä muoviin pakattujen tuotteiden ostamista
    • Vältä turhia muovipusseja ja kanna aina omaa kauppakassia mukanasi
    • Täytä omaa vesipulloa, älä osta aina uutta
    • Vältä kosmetiikkatuotteissa (esim hammastahnat, ihonkuorinta) mikrokuituja (=muovia)
    • Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin! Viimeisimmät tiedot ja kuulumiset Trash Herosta näet parhaiten heidän facebookista






      
    Siitä on tosiaan reilu neljä vuotta kun ensimmäisen kerran saavuimme Koh Lipen saarelle. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Näinä neljänä vuotena saari on kehittynyt hurjasti ja turismin määrä on tuplantunut. Veneiden ja hotellien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. En uskalla edes arvuutella mihin ollaan matkalla ja miltä saari näyttää vaikkapa viiden vuoden kuluttua. Mutta toivoa voi, että saamme pitää saaren puhtaana ja kauniina jatkossakin. Sellaisena kun se parhaina päivinään on ollut. Onneksi meistä jokainen voi toimillaan vaikuttaa siihen. Pitää vaan toimia. Nyt.

    Mitä ajatuksia Trash Heron toiminta sinussa herättää ja voisitko sinä olla seuraava roskasankari? 

    Tässä vielä videokooste meidän Trash Hero-päivästämme Thaimaassa.



        

    #ReilutBlogit -kampanjalla halutaan herättää huomiota vastuullisen matkailun puolesta. Useat matkabloggaajat ovat lähteneet kampanjaan mukaan kertoakseen omia havaintojaan ja esimerkkejään maailmalta.


    Eng // On our latest holiday in Thailand we wanted to take part to Trash Hero campaing and we went to cleanup the Koh Lipe island from the trash. Only in one day we pickup 650 kilos of trash. That´s a lot. In a one day. They are doing it every week. Check more Trashero.org. [Trash Hero mission is to create sustainable, community-based projects that remove existing waste, and reduce future waste by inspiring long-term behaviour change.]


    Lähteet ja pari lukemisen arvoista linkk:
    Trashero.org I Lyhytfilmi Are you Eating plastic for dinner? I Pesetkö kasvosi muovirakeilla?