Hey, ollaankos siellä pikkujoulu tunnelmissa? Ja kenties vähän kisa tunnelmissa myös? Itselläni on yhdet pikkujoulut takana, ja toiset edessä. Juhlakauden kunniaksi ajattelin laittaa pienen skaban pystyyn. Osallistu nyt siis kilpailuun ja voita Lumenen kosmetiikkaa!
Kilpailun palkintona heleyttävä Lumenen BB-voide SPF 20 sekä Lumenen aurinkopuuteri, samassa paketissa.
Osallistuminen on helppoa! Jätä kommenttisi tämän postauksen alle nimimerkilläsi. Kerro kommentissasi vaikka miten löysit blogini pariin? Jos haluat tuplata arpalipukkeesi, liity lukijaksi sivun oikeasta palkista, näin sinulla on kaksi arpaa mukana arvonnassa, mutta muistathan silti lisätä kommentin.
Osallistumisaikaa on viikon verran, eli 6.12 saakka. Arvon voittajan kaikkien kommentin jättäneiden kesken 7.12, ja ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sekä tietysti täällä blogin puolella. Onnea kaikille arvontaan!
Edit// Jatketaan osallistumisaikaa viikonlopun yli, sunnuntai iltaan 8.12. Arvon voittajat maanantain 9.12 aikana.
Tarinani bloggaajana. #IG Travel Thursday -haaste
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Koh Lanta, Thaimaa joulukuussa 2011 |
Otin tämän haasteen vastaan Stilettikorkokanta-blogin Ullalta. Hän, monien muiden tavoin on ottanut osaa joka torstai Instagrammissa tapahtuvaan IG Travel Thursday -matkakuvien jakoon. Oi että miten tykkäänkään Instagrammista, ja Travel Thursdayssa näkee kyllä toinen toistaan inspiroivampia matkakuvia... Siispä se on täydellistä lääkettä kroonisen matkakuumeen omaavalle blogaajalle.
Mutta palataanpas takaisin haasteeseen, tarinaani bloggaajana. Se alkoi vuonna 2009 kesällä kun neljän hengen frendiporukalla suunnistimme viideksi viikoksi Road Tripille Jenkkeihin. Rannikolta rannikolle ja yli 8000 kilometriä. Halusin kirjoittaa muistiin kaikki pienimmätkin tapahtumat ja asiat joita koimme reissulla, ihan juuri siksi että tuollaisella matkalla tahti on usein niin hektinen, että huomenna ei yleensä muista eilistä kun matkapäiviä ja maileja alkaa kerääntymään enemmän kuin yhden käden sormilla pystyy laskemaan. Toki oli myös kivaa että koti suomessakin pystyi meidän menoa seuraamaan blogin välityksellä, mutta olin niin ujo sen suhteen että pidin blogini osoitteen salattuna. Jaoin sitä vain muutamille ihmisille. Nykyään sen voi löytää julkisesti täältä.
Huntington beach, LA Kalifornia syksyllä 2009. Olin maailman onnellisin. |
Road Trip oli unelma -unelmien täyttymys minulle. Pääsin viimeinkin kokeilemaan surfausta Kaliforniassa, joka oli yksi pitkäaikainen unelmani, itse road tripin lisäksi.
Reissun jälkeen tyydyin vain lueskelemaan muiden blogeja ja haaveilemaan omasta. Toteutumisen hetkeä piti odottaa huhtikuuhun 2011 saakka. Tähän väliin mahtui työn ohella myös valmistuminen meikkaaja-stylistiksi, jonka pohjalta itse asiassa lähdin blogia rakentamaankin. Siveltimellä -nimi pohjautuu rakkaudesta meikkitaiteeseen, mutta tykkään ajatuksesta että aihe kun aihe voi olla sillä hetkellä "siveltimellä", joten se antaa vapauksia blogiini. En siis lähtökohtaisestikaan suostunut olemaan vain kauneuteen erikoistunut blogi, varsinkin kun harvemmin asiakkaiden kuvia saa julkaista ja toisekseen, tärkeimpänä, en suostu henkilönä ja ammatillisesti olemaan vain yhtä muottia vaan uskon että meistä on moneksi. Minusta löytyy päiväduunin lisäksi nainen, joka elää, menee, sisustaa, duunailee freelancer meikkikeikkoja ja haaveilee isosti. Haaveilee usein matkoista, kaikkialle, mahdottomuuksia jotka kuitenkin toivoo kääntyvän todeksi.
Blogien parista olen löytänyt myös uusia tuttavuuksia, ja jopa ihan uusia frendejä elämääni. Se jos mikä on ollut paras syy perustaa blogi. Lisäksi olen niin ylpeä omasta pienestä blogistani, koska se sai juuri Matkamessuille virallisen bloggaajapassin. Joten tammikuussa pääsee sitten virittäytymään oikein kunnolla matkamessu tunnelmaan!
Siispä mikäli löysit blogini juuri #IGTravelThursdayn kautta, lämpimästi tervetuloa lukijaksi!
Instagramista minutlöytää nimellä sannasevenseas
Olisipa mukava jatkaa haastetta eteenpäin - mikä on sinun tarinasi bloggaajana?
Road Trip USA 2009...somewhere... |
IG Travel Thursday
Lainattua täältä: "Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta, ja vauhdikkaan alun johdosta projekti on nyt myös rantautunut Suomeen!"
Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses
Varaslähtö Thanksgivingin viettoon
tiistai 26. marraskuuta 2013
Otimme eilen varaslähdön Thanksgivingin viettoon, kun NAMElaisten kanssa vietimme iltaa Amerikan Suurlähetystössä harjoitellen pumpkin pie´n tekoa. En ollut koskaan aiemmin maistanut kurpitsapiirakkaa, saati leiponut sitä joten halusin ehdottomasti osallistua tilaisuuteen.
Muutoinkin NAMEn löytäminen on ollut minulle todellinen lottovoitto! Mikä voisikaan olla huikeampaa kuin tupa täynnä saman henkisiä nuoria aikuisia joita kaikkia kiinnostaa jollain tapaa, tai kaikki ovat jollain tapaa sidoksissa Amerikkaan. Juttua riittää aina, ja tilaisuuksista saa aina uusia hyödyllisiä vinkkejä. Ja tietysti mikä parhainta, tapaa uusia ihmisiä.
Hiljennyimme myös hetkeksi jokainen vuorollaan sanomaan mistä on kiitollinen, kuten päivän teemaan sopii. (Oikeasti Thanksgiving'iä vietetään tulevana torstaina). Itselläni kiitokset menivät tähän hetkeen, ja niihin mahdollisuuksiin mitä minulla nyt on. Mahdollisuus toteuttaa itseään ja ennen kaikkea toteuttaa unelmiani matkailun parissa.
Toki olen kiitollinen monista muistakin oikeasti tärkeistä asioista elämässäni. Mutta tuosta oli hyvä aloittaa. Mistä sinä olet kiitollinen?
PS. kuvan skumppa, jota saimme tervetulomaljana on samaa skumppaa jota tarjoillaan Valkoisessa talossa. Pienen kylän tyttö on taas ihmeissään ;)
Kutsu
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Hei, mikäli olet pääkaupunkiseudulla tulevana perjantaina tai lauantaina 29.-30.11. Olet lämpimästi tervetullut mukaan Kauneus kimaraan! Ohessa kutsu ja ohjelma.
Itse toimin tilaisuudessa meikkaajana, ja neuvon meikkiaiheisissa kysymyksissä, sekä teen paikan päällä pikameikkejä. Esittelen myös luonnonkosmetiikka Laveran meikkejä, ja ennen kaikkea heidän uutta Brand new Edition -mallistoa. Toivottavasti tapaamme Kampissa!
Lisätietoa tapahtuman sivuilla facebookissa.
Edit 28.11.2013 // Tapahtuma on siirretty keväälle (pikkujoulukauden alta) ja ilmoitamme uudesta ajankohdasta myöhemmin.
Itse toimin tilaisuudessa meikkaajana, ja neuvon meikkiaiheisissa kysymyksissä, sekä teen paikan päällä pikameikkejä. Esittelen myös luonnonkosmetiikka Laveran meikkejä, ja ennen kaikkea heidän uutta Brand new Edition -mallistoa. Toivottavasti tapaamme Kampissa!
Lisätietoa tapahtuman sivuilla facebookissa.
Edit 28.11.2013 // Tapahtuma on siirretty keväälle (pikkujoulukauden alta) ja ilmoitamme uudesta ajankohdasta myöhemmin.
Pikavisiitillä Tukholmassa
Onpas ollut taas iso ikävä blogia...ja kaikkien muidenkin blogeja... Voi jos voisi välillä ihan pausettaa elämän menon, koska kiirettä on piisannut taas ihan tarpeeseen asti.
Reissumieleni pääsi kuitenkin perjantaina pikaiselle visiitille Tukholmaan. Kyseessä oli tosin yhdistetty duunimatka sekä pikkujoulut. Lentäen mentiin ja takaisin seilattiin Silja Linella. Ennätin ottaa kamerallani huimat muutama kuvaa. Toinen niistä alla. Hytistämme.
Tukholma oli ennallaan, ja pari tuntia kestänyt vapaa-aika sujui suunnitellusti muutamissa lempiliikkeissäni Lagerhausissa sekä Designtorgetissa. -ihania liikkeitä! Miksi Suomessa ei ole Lagerhausia?! Jotain pientä ja kivaa tarttui mukaankin sieltä :)
Mites teidän viikonloppu on sujunut? Toivottavasti mukavissa merkeissä. Oma fiilis on reissun jäljiltä hyvä, ja jalatkin ovat toipuneet hyvin laivalla aamu viiteen saakka kestäneistä bileistä ja tanssimisesta...hihh... Laivakoira kuittaa.
Reissumieleni pääsi kuitenkin perjantaina pikaiselle visiitille Tukholmaan. Kyseessä oli tosin yhdistetty duunimatka sekä pikkujoulut. Lentäen mentiin ja takaisin seilattiin Silja Linella. Ennätin ottaa kamerallani huimat muutama kuvaa. Toinen niistä alla. Hytistämme.
Tukholma oli ennallaan, ja pari tuntia kestänyt vapaa-aika sujui suunnitellusti muutamissa lempiliikkeissäni Lagerhausissa sekä Designtorgetissa. -ihania liikkeitä! Miksi Suomessa ei ole Lagerhausia?! Jotain pientä ja kivaa tarttui mukaankin sieltä :)
Mites teidän viikonloppu on sujunut? Toivottavasti mukavissa merkeissä. Oma fiilis on reissun jäljiltä hyvä, ja jalatkin ovat toipuneet hyvin laivalla aamu viiteen saakka kestäneistä bileistä ja tanssimisesta...hihh... Laivakoira kuittaa.
Winter. I´m ready
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Terveisiä auringonpaisteesta! Viikonloppuna oli ihana sää, vaikkakin tuuli oli valtavan viluinen, niin ihana auringon mollukkahan se lämmitteli taivahalla. Muutaman meikkikeikan lomassa reippailin vain Kauppahalliin ja Ekoloon ostamaan kokkailutarpeeni, ja muuten vain rentoilin kotona. Niin ja Makuunissa pyörähdin: leffa, namuja ja Ben&Jerry´s, eli perussetti. Mikä lie tauti yrittää iskeä päälle, kun olo on vetämätön ja hedaria pukkaa. Ja voisin nukkua koko ajan...zzzz... Taitaa olla ihan vain tauti nimeltä Suomen talvi. Ei onneksi kuitenkaan mitään niin vakavaa, etteikö siitä kevään korvilla alkaisi taas parantua. Tai taudin voi myös karistaa itsestään lentämällä muutama tuhat kilometriä etelän suuntaan, tai no ei taida muutama tuhat kilometriä riittää vielä... Itse aion kuitenkin kokeilla tuota jälkimmäistä lääkitystä tänäkin vuonna..Vielä pitäisi vaan jaksaa muutamat tehokkaat viikot ja sitten olisi luvassa parasta lääkitystä, eli sitä aurinkoa. Lomaa. Rantaelämää. Ystäviä.
Suomessa kuitenkin kun nyt ollaan, niin käyn talvea vastaan uudessa MK:n takissani. Takki on odottanut esittelyä blogissa jo tovin. Löytyihän se jo syyskuussa Lontoon reissultani kaupasta joka Jenkkireissuillani on tullut tutuksi T.J maxx nimellä. Lontoossa kauppa kulkee alias nimellä T.K maxx. Takin löytäminen meni vielä niin hassusti, että olimme tyttöjen kanssa jo aivan poikki shoppailuista ja tarkoituksena mennä suoraan hotellille ajatuksena ei-enää-yhtään-kauppaa, kunnes näin tämän takin T.K. maxxin ikkunassa. Sanoin vain anelevasti että sorryyyy, gotta go! Venatkaa pliis 5 minuuttia niin käyn lunastamassa takin itselleni. Se sujui aika nopeasti ja hotellilla mallailin vielä että otanko takkia vai en. No otin, tietysti! Tykkään erityisesti takin yksityiskohdista, soljista, hyvästä leikkauksesta, korkeista kauluksista ja hupusta. Ja hinnasta tykkäsin myös. Takki maksoi vain 80 puntaa. Suomeen tultuani käytin takin pesulassa, kun T.K maxxhan on eräänläinen merkkituotteiden outlet, jossa vaatteet reissaa ties minkälaisen elämän...
Tosin voitteko uskoa, että itse kohtelin takkia niin rujostin viikko sitten, että tämän takin, siis minun MK:n takkini vyön häntäpää reissasi neljä tuntia auton ulkopuolella Helsingistä Keski-Suomeen saakka, kaikessa kurassa ja sohjossa...yhyyy. Kun mentiin kerrankin nolla-pysähdyksen taktiikalla niin huomasin vyö poloisen vasta perille saavuttuani...Itkuhan siinä meinasi tulla. No onneksi sain maantiepölyt suht' hyvin putsattua vyöstäni...voi poloista sentään...!
Talvi ja kylmyys. Vain lumi puuttuu tästä composta, ja sitten saan ottaa käyttöön myös toisen uuden talvitakkini, Ivana Helsingistä syksyn tapaamisella ostamani talviturriturkin - siitä lisää myöhemmin...
Rentoutumassa Organic beauty -hoitolassa
Kuten aikaisemmin kerroinkin, viikko sitten nautiskelin aikamoisesta hemmottelusuorasta. Yhden niistä muodosti Liinu'n organic beauty-kauneushoitola. Kallion Karhupuiston laidalla oleva kauneushoitola, tarkemmin luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kauneushoitola vie sinut täysin kiireestä pois. Tunnelma on kiireetön, ja yleisfiilis lempeä. Kuten paikan pitäjä, Karoliina sanookin nettisivuillaan, että täältä ei saa liukuhihnastohoitoja, vaan hoito tehdään kunkin asiakkaan tarpeiden pohjalta. Ennen hoitoa jutellaan ja kartoitetaan nykyinen tilanne ja tahtotila. Ja paikasta jäi todella fiilis, että sinua käsitellään yksilönä.
Minulle päädyttiin tekemään "Feel like I´m seventeen again" Anti-age -kasvohoito. Ja voi luoja että olin täydellisesti rentoutunut ja tyytyväinen kasvohoitoni jälkeen (epäilen jopa että torkahdin hetkeksi hoidon aikana?). Hoidon aikana tehty rullaava sidekudoshieronta nosti poskipäitäni hetkessä, tai siltä ainakin sisäisesti minusta tuntui.
Olen itse pirun huono käymään kasvohoidoissa, en ymmärrä miksi, sehän on täydellistä! Tämänkin autuuden minulle toi ystäviltäni saatu lahjakortti, jonka halusin heti käyttää, koska olin tietoinen tästä uudesta paikasta (ihanat ystävät tiesivät mikä on tapetilla!). Mutta se tunne minkä Liinu´n Organic beauty -kauneushoitolassa koki, saa minut kyllä menemään uudestaan tulevaisuudessa! Suosittelen lämpimästi.
Kauneushoitolassa myydään myös muutamia luonnonkosmetiikan tuotemerkkejä. Innostuin itse ostamaan kasvohoidossani käyttämääni Sukin kasvoöljyä, jota laitan iltaisin kasvoille. Lisäksi myynnissä on -käsittääkseni luonnonkosmetiikkaa käyttävien piireissä aivan super suosittuja- Patykan tuotteita.
L-o-v-e travelling
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Blogiani seuraavat, ja tietysti ystäväni tietänevätkin kuinka paljon rakastan, himoitsen ja tarvitsen matkailua elämääni. (Kyllähän ne tietysti töissäkin huomaa että jahas, olen taas lomilla) ;) Reissusieluni on kyltymätön...kai se on mahdollista? Ainakin sellainen sanonta on olemassa kuin että "nälkä kasvaa syödessä". Ja uskon että teitä sielunsiskoja on monia...
Mikään ei voita sitä fiilistä kun lentoliput on varattuna, ja matka kutkuttelee siellä jossain hamassa tulevaisuudessa... Ja parhaimmillaan useampikin matka - se on tietysti sata kertaa mageempi fiilis. Mutta ei nämä matkat itsekseen taivahasta tipahtele. Vaan niiden eteen tehdään paljon töitä -kirjaimellisesti- sekä niitä suunnitellaan ja mietitään ja pohditaan aika lailla, ja ihan muutamissa villeimmissä ex-tempore tapauksissa ei mitään noista, hihhh.
Koti-ikävä on vieras laji minulle. Koti on siellä missä minä ja maailman paras matkakaverini ollaan. Vaikka rakastan kotiani monella eri tapaa, en varsinaisesti ikävöi reissuillani kotiin tai Suomeen. (Ainoa on toki huoli läheisistäni, mistä en varmaan koskaan pääse eroon, mutta onneksi on puhelimet ja skype). Tykkään jopa niin paljon kodistani, että monesti salaa toivoisin että meidän koko talon voisi siirtää jonnekin lämpimään maahan rannalle... (ei kait naapurit huomaisi mitään? tai haittaisikohan se edes niitä?).
Syy miksi kirjoitan aiheesta nyt on se, että ilokseni sain tänään tiedon, että blogini sai tuleville Matkamessuille bloggaajapassin! Yay! Eli tammikuun puolivälissä matkamessuillaan... ja ehkäpä sen tiimoilta saan täällä blogissa arpoa jotain... Jääkää siis kuulolle!
Mikään ei voita sitä fiilistä kun lentoliput on varattuna, ja matka kutkuttelee siellä jossain hamassa tulevaisuudessa... Ja parhaimmillaan useampikin matka - se on tietysti sata kertaa mageempi fiilis. Mutta ei nämä matkat itsekseen taivahasta tipahtele. Vaan niiden eteen tehdään paljon töitä -kirjaimellisesti- sekä niitä suunnitellaan ja mietitään ja pohditaan aika lailla, ja ihan muutamissa villeimmissä ex-tempore tapauksissa ei mitään noista, hihhh.
Koti-ikävä on vieras laji minulle. Koti on siellä missä minä ja maailman paras matkakaverini ollaan. Vaikka rakastan kotiani monella eri tapaa, en varsinaisesti ikävöi reissuillani kotiin tai Suomeen. (Ainoa on toki huoli läheisistäni, mistä en varmaan koskaan pääse eroon, mutta onneksi on puhelimet ja skype). Tykkään jopa niin paljon kodistani, että monesti salaa toivoisin että meidän koko talon voisi siirtää jonnekin lämpimään maahan rannalle... (ei kait naapurit huomaisi mitään? tai haittaisikohan se edes niitä?).
Syy miksi kirjoitan aiheesta nyt on se, että ilokseni sain tänään tiedon, että blogini sai tuleville Matkamessuille bloggaajapassin! Yay! Eli tammikuun puolivälissä matkamessuillaan... ja ehkäpä sen tiimoilta saan täällä blogissa arpoa jotain... Jääkää siis kuulolle!
Kuvassa minä paratiisissa, Thaimaassa (Koh Nang Yuan-saarella) joulukuussa 2012.
Minne sinun reissusielusi halajaa? Ja odotatko matkamessuja?
Laveran Brand New Edition -meikkiuutuudet jälleen testissä!
tiistai 12. marraskuuta 2013
Testasin viime viikolla myös itselläni Laveralta saatuja uutuus meikkejä. (Aikaisemmin tekemäni postaus viikon takaa, Brand New Editionin-tuotteilla tehdystä meikeistä, löytyy täältä). Oman meikkini pohjan teko alkoi kasvojen kosteuttamisella ja tummien silmänalusten peitolla (johon ihan pokkana kokeilin sarjan uutta peitepuikkoa), jonka jälkeen levitin sormilla mousse -meikkivoiteen kasvoille. Mousse levittyi kyllä paremmin kuin aikaisemmalla kerralla. Lopuksi kiinnitin meikkipohjan irtopuuterilla.
Ylemmässä kuvassa Natural Mousse Make up -mousse meikkivoide. Ja alemmassa kuvassa Soft Glowing Highlighter–korostusvoide, jolla saa kyllä mukavan ja näkyvän hohdon kulmaluulle tai poskipäille. Vaatii tosin hieman käytön totuttelua sellaisille henkilöille, jotka eivät voidemaisia tuotteita muuten käytä.
Korostuksien ja varjostuksien jälkeen siirryin silmämeikkiin. Ja tässä yläkuvassa malliston uusi neliosainen Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväripaletti, jota käytin omassa meikissäni. Luomivärejä voi käyttää myös veden kanssa dipaten, halutessaan syvemmän värin aikaiseksi.
Luomivärin siveltämisen ja häivytyksien jälkeen rajasin luomille vielä vahvan rajauksen Laveran mustalla soft eyeliner-kynällä. Kulmat meikkasin toisen merkkisellä kulmaluomivärillä ja kulmakarvasiveltimellä. Ripsivärinä käytin Laveran ripsiväriä, ja huulilla on lemppari huulipunani Golden Kiss.
Alla vielä kuva step by step -vaiheista, eli meikittömästä, kasvot kiiltävästä naisesta meikkipohjan ja ehostuksien jälkeen valmiiseen lopputulokseen. Ainakin melkein. Nimittäin arvaatteko mitä unohdin meikistä? Sisäkajalin! Voihan itku... Muistin sen vasta kuvien oton jälkeen, jolloin lisäsin sen... mutta enpäs jaksanut enää ottaa kuvia uudelleen kun oli jo entistä pimeämpää. On muuten tosi haasteellista yrittää kuvata, kun koko ajan on niin kovin pimeää. Mutta hei, meillä kaikilla on sama tilanne, ja toiset teistä onnistuu kyllä meikki kuvissa niin paljon paremmin (miten te teette sen?) :) Muutenkin on haasteellista kun ottaa itse itsestään kuvia peilin kautta, hahaha...
Onko teille jo Brand New Edition -meikit tuttuja, tai herääkö meikeistä jotain kysymyksiä? Vastailen mielelläni.
Tunnisteet:
Lavera,
luonnonkosmetiikka,
meikkaaja,
meikki
Nenäpäivää!
perjantai 8. marraskuuta 2013
Kohta alkaa Nenäpäivä-show telkkarista, ja olen vielä tien päällä jossain keskellä Suomea, matkalla päämäärään ja tv:n ääreen. Pimeetä on kun missäkin! Ja vettä ripsauttelee. Ei siis todellakaan mikään unelma cruisailu sää. Mutta Nenäpäivän tiimoilta on ollut hauskaa, koko viikko! Duunissa ollaan mukana Neniksessä, ja kutsu Tampereelle suoran lähetyksen yleisöön kävi, mutta jouduin skippaamaan sen. Sen sijaan käärin hihat eilen aamulla ja leivoin nenäpäivä-cupcakeseja myyntiin varainkeruuseen!
Tule mukaan Nenäpäivä-keräykseen! Lisää osoitteessa nenapaiva.fi!
Time to relax
torstai 7. marraskuuta 2013
Mikä on parasta vastapainoa monen viikon kestäneeseen kiireeseen, ja väsymykseen? Minä tiedän yhden! Tai no oikeastaan kolmekin! Ne voi jakaa vaikka eri päiville, kuten minä tein. Aika luksus viikollehan tämä alku viikkoni kuulostaa; vai mitä sanot - maanantaina töiden jälkeen tunnin thai-hieronta. Täydellistä. Tiistai-iltana uudet kynnet. Ja ihan uuden näköisetkin - mustilla päillä...graauh! Sitten kuin marenkina kakun päällä keskiviikko-iltana kotinurkilla sijaitsevaan Liinu´n Organic Beauty -hoitolaan kasvohoitoon.
Ei ole kuulkaa joka päiväistä huvitusta nämä, joten osaan arvostaa. Toki kynnet huollatan viiden viikon välein, ja hieronnassakin käyn säännöllisesti. Mutta tuo kasvohoito... Voin listata elämässäni käydyt kerrat yhdellä kädellä. Hävettävää...
Mutta nyt olo erittäin jees ja mieli virkeä. Nämä on juuri näitä "pikku juttuja"...joita kaikki, varsinkaan usein miten miehet ei varmaan ymmärrä. Ymmärrättekö? :)
ps. Liinu´n Organic Beautysta tulossa vielä erillinen postaus. Jahka tästä hemmottelu-viikosta toivun :)
Ei ole kuulkaa joka päiväistä huvitusta nämä, joten osaan arvostaa. Toki kynnet huollatan viiden viikon välein, ja hieronnassakin käyn säännöllisesti. Mutta tuo kasvohoito... Voin listata elämässäni käydyt kerrat yhdellä kädellä. Hävettävää...
Mutta nyt olo erittäin jees ja mieli virkeä. Nämä on juuri näitä "pikku juttuja"...joita kaikki, varsinkaan usein miten miehet ei varmaan ymmärrä. Ymmärrättekö? :)
ps. Liinu´n Organic Beautysta tulossa vielä erillinen postaus. Jahka tästä hemmottelu-viikosta toivun :)
Tälle päivälle.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Aamun avaukseni lemppari Yogi-teestä tänään: tämä inspiroiva aforismi, jonka kuvitin kesän lomakuvalla enkelten kaupungista Los Angelesista. Siellä jos missä janotaan unelmien perään, ja tehdään myös töitä niiden eteen. Tuli sydäntä raastava ikävä Kaliforniaan, aurinkoon ja unelmien perään. Muistetaanhan olla rohkeita, ja unelmoida isosti!
Testissä Laveran uusi "Brand New Edition" -meikkimallisto
lauantai 2. marraskuuta 2013
Viimeinkin saan julkaista nämä uudet Laveran "Brand New Edition" -meikkimalliston tuotteet*, ja niillä tekemäni meikin. Sain ihanan ystäväni malliksi, ja oli kivaa päästä testailemaan ajan kanssa uutuuksia. Laveran uuteen Brand New editioniin kuuluu mm. mousse meikkivoide, quattro luomiväripaletti ja korostuspuuteri sekä -voiteet (2 eri sävyä). Lisäksi sarjaan kuuluu peitepuikko ja huulipuna (huulipunaa en ole nähnyt/saanut testiin).
Alla kuva uutuuksista. Neliosainen Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväripaletti (2 eri palettia), ovat itseasiassa aika kätevät. Lisäksi kuvassa Natural Mousse Make up -mousse meikkivoiteet (3 eri sävyä) sekä Illuminating Powder –korostuspuuterit, ja pienemmät napit kuvan alareunassa ovat Soft Glowing Highlighter–korostusvoiteita jotka tuovat kulmaluulle ja poskipäille säteilevää hohtoa.
Alla kuva lähtötilanteesta: malli ilman meikkiä ja lopputulos valmiista meikistä.
Meikin työvaiheet: Aluksi kosteutin kasvot Basis Sensitiv Moisturizing cream -kosteusvoiteella. Meikkipohja tehtiin uudella Natural Mousse Make up -meikkivoiteella (Ivory 02). Testasin myös malliston uutta peitepuikkoa muutamaan punaiseen pieneen näppyyn mallin kasvoilla. Moussen voi levittää joko sormin, meikkisienellä tai siveltimellä. Itse levitin aluksi siveltimellä, mutta jotenkin tuote juoksi siveltimen alla ja tulos ei ollut tasainen, joten siirryin levittämään moussen sormin, ja se olikin paljon parempi tekniikka.
Pohjan kiinnitin irtopuuterilla. Korostukset yritin tehdä uuden sarjan tuotteilla, mutta uudessa Illuminating Powder -korostuspuuterissa on sen verran helmiäistä, että varjostuksissa sitä en käyttänyt. (Puuteria voi käyttää myös luomivärinä, poskipunana sekä antamaan hohtoa dekolteelle). Mutta muutoin tuote toimi tässä meikissä hyvänä poskipunana ja hohtoa toi kulmaluulle sekä poskipäille testattu uusi Soft Glowing Highlighter -korostusvoide. Tuotteessa on jännä kermainen koostumus, ja se levitetään sormin (tai minä ainakin levitin). Mutta tämänkin päälle lisäsin vielä hehkua lisää, mun ehdotonta suosikkia; Beautiful Mineral Eyeshdow-luomiväriä (Golden Bay 11), jossa on aivan upea helmiäishohto!
Silmämeikin tein Illuminating Eyeshadow Quattro -luomiväripaletin kolmella sävyllä (Oriental Brown 01). Jätin vihreän sävyn meikistä pois. Rajauksen tein Laveran mustalla Soft Eyeliner -rajauskynällä. Kulmiin lisäsin hivenen vaaleaa beigen sävyistä luomiväriä luomivärisiveltimellä. Ja yläripsiin laitoin tietysti ripsiväriä (alaripsiin ei laitettu lainkaan ripsiväriä). Alaluomella on vain luomiväriä ja valkoinen sisäkajal. Sisäkajal viimeistelee meikin upeasti, ja tekee kyllä ihmeitä!
Huulet rajasin Laveran Soft Lipliner Apricot Beige -rajauskynällä, ja huulipunaksi valikoitui (minun ainoa valikoimassa oleva Laveran huulipuna) Golden Kiss 07. Joka onkin ihan mieletön sävy!
Mitäs ajatuksia tai kysymyksiä meikki herättää?
*Meikit saatu Laveralta
Tunnisteet:
blogiyhteistyö,
Lavera,
luonnonkosmetiikka,
meikkaaja,
meikki,
testattua
Siveltimellä-blogini facebookissa
Moikka kaikki ihanat lukijani :)
Tiesitteköhän että Siveltimellä-blogiani voi seurata myös facebookin kautta? Tosin se ei aivan sillä nimellä löydy, ja saattaa aiheuttaa siitä syystä ihmetystä... Kun huhtikuussa 2011 rohkenin perustaa toiminimen meikkaus- ja stailauskeikoilleni, niin sen nimeksi tuli Studio SMAG. Blogini sai nykyisen Siveltimellä-nimensä vasta hetkeä myöhemmin.
Päivittelen kohtalaisen aktiivisesti facebookiin muitakin juttuja kuin vain blogipostauksia, esimerkiksi meikkikamppiksia - joten liitythän joukkoon tästä.
Ja ai niin, edelleen LA LA Land -tiimini haluaa voittaa Sunsilkin kisassa matkan Hollywoodiin. Voit äänestäää tiimiämme täältä. (sydän)
Tiesitteköhän että Siveltimellä-blogiani voi seurata myös facebookin kautta? Tosin se ei aivan sillä nimellä löydy, ja saattaa aiheuttaa siitä syystä ihmetystä... Kun huhtikuussa 2011 rohkenin perustaa toiminimen meikkaus- ja stailauskeikoilleni, niin sen nimeksi tuli Studio SMAG. Blogini sai nykyisen Siveltimellä-nimensä vasta hetkeä myöhemmin.
Päivittelen kohtalaisen aktiivisesti facebookiin muitakin juttuja kuin vain blogipostauksia, esimerkiksi meikkikamppiksia - joten liitythän joukkoon tästä.
Ja ai niin, edelleen LA LA Land -tiimini haluaa voittaa Sunsilkin kisassa matkan Hollywoodiin. Voit äänestäää tiimiämme täältä. (sydän)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)