Matkavuoteni 2016

Kulunut vuosi kaksituhattakuusitoista alkaa olemaan paria päivää vaille taputeltu. Tämä vuosi on jälleen antanut paljon, näyttänyt paljon, opettanut ja ilahduttanut ja myös ottanut. On jotenkin terapeuttista koostaa tälläinen yhteenveto, sillä se antaa sopivasti myös paikan kiittää tästä kaikesta universumia. Lähdetään purkamaan mennyttä vuotta.
 
Tammikuu Inspiroivien Matkamessujen jälkeen pakattiin snorkkelit, maskit ja muut rantavermeet rinkkaan ja paettiin paukkupakkasia äkkilähtönä ostetuilla lennoilla Thaimaan lämpöön. Edessä oli saarihyppelyä Koh Lantalla, suosikkikohteessa Koh Lipellä sekä Koh Bulonella. Aurinko paistoi, mangoshaket maistui ja Thaimaa toimi, kuten aina. Helppoa ja vaivatonta lomailua, melko täydellistä etten sanoisi.











Helmikuun
ensimmäinen viikko vietettiin meille parhaassa paikassa paikassa, Koh Lipellä, Thaimaassa. Josta sitten haikein hyvästein jatkettiin matkaa uuteen tuttavuuteen, Koh Bulonille. Toimiva paikka sekin, joskin todella todella rauhallinen saari. Thaimaan parhautta itselleni ovat kyllä ehdottomasti saaret ja tuntuikin heti vieraalle palata Krabille näistä maisemista.




Aurinkorantojen jälkeen palattiin Suomeen ja kolattiin hetki lunta Helsingissä, kunnes kuun lopulla lennettiin
ystäviemme luokse Prahaan, missä koleasta säästä huolimatta kukkivat jo kirsikkapuut.




Maaliskuussa
pyörähdin nopeasti Tallinnassa, Australiasta Suomeen palanneella Silja Europalla. Sää oli uskomattoman keväinen ja kannella oikeasti tarkeni ilman päällystakkia. Tämä oli lupaus tulevasta kesästä.





 

Huhti
kuu
ssa
oli jälleen aika nostaa ankkurit ja suunnata ystävien kanssa Grease-viikonloppuristeilylle Tukholmaan. Tällä risteilyllä vierailtiin myös komentosillalla, joka oli tosi mielenkiintoista. Kevät tuntui jo todella voimakkaasti ja merillä näytti hyvälle, kuten aina.


Huhtikuussa myös stressailin ja opiskelin rannikkolaivurintutkintoa, veli tuli käymään Kanadasta, vietettiin ystävän polttareita Jyväskylässä ja opettelin maalaamaan veneen pohjan onnistuneesti. Purjeveneemme laskettiinkin optimistisen toiveen mukaisesti ennen Vappua vesille, voi sitä onnea! Onnea oli myös matkustaa mimmiporukalla Tukholmaan katsomaan ja kuulemaan Adelen konserttia ja nähdä Kungsträdgårdenin kirsikkapuut. Kevät on kyllä niin parhautta!

 





  

Toukokuu
ssa
Hernesaarea koristivat jo palmut, tanssimme ystävämme häitä ja kävin Pingissä verkostoitumassa ja oppimassa uutta. Sitten me purjehdittiin. Kaikki aika mitä vain oli, purjehdimme. Ja todellakin, nämä kuvat ovat toukokuulta, jolloin oli jo t-paitakelit, merillä. Aivan uskomatonta!



 

K
esäkuussa
myöskin purjehdittiin. Veneiltiin ystävien kanssa Pihlajasaareen, Vasikkasaareen ja tervehdittiin kaunista
Helsingin Kauppatoria ja maailmanpyörää. Kävin myös blogimatkalla Naantalissa ja ihastuin paikkaan ikihyviksi. Tulevia kesäsuunnitelmia ajatellen, suosittelenkin lämpimästi nappaamaan tuosta postauksesta vinkit talteen. Kesäkuussa koitti myös hieno hetki, kun niiasin rannikkolaivurintutkintopaperit Lauttasaaren venesatamalla. Juhannus vietittiin tietenkin vesillä, ystävien kanssa vierasvenesatamassa Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Siellä oli suorastaan maagista ja haluaisinkin pian uuden Juhannuksen ja sen saman fiiliksen. Vitsi miten upeita purjehduskelejä koko kesä olikaan pullollaan! Jos kevät on parhautta, niin kesä on täydellisyyttä!


 

Heinäkuu alkoi kirjaimellisesti Tallinnasta, jossa vietettiin ystävämme synttäriviikonloppua. Sieltä lähes suoraan jatkettiin matkaa Turun Ruisrockkiin, mutta välissä tietysti purjehdittiin. Enpä juurikaan ennättänyt Ruisrockin univelkoja nukkua, kun edessä oli jo matka Tukholman TBEX-matkabloggaajaseminaariin. Koko viikko oli lähes yhtä juhlaa, oppeja unohtamatta ja vitsit että meillä oli hauskaa meidän omassa Tukholman kodissamme muiden suomibloggareiden kanssa. Tukholma näytti myös uudet kasvot, kun kerrankin oli aikaa tutustua kaupunkiin kunnolla. Muutoin keskikesä menikin purjehtien ja suppaillen Suomen upeissa keleissä ja maagisissa auringonlaskuissa.


Tallinna on yksi suosikki kaupungeistani.



Elokuu jatkui täydellisenä. Kelit hellivät ja aika meni suurimmaksi osaksi merillä. Tuntui että tästä herkusta täytyy saada kaikki irti, ennen pitkää pimeää talvea. Aurinko, hyvät tuulet, veneviikonloput ystävien kesken ja suppailut siihen päälle. En ihan heti keksi parempaa tapaa nauttia Suomen kesästä. Elokuussa tutustuttiin uutena saarena mm. Gåsgrundiin, Espoossa. Elokuun iltoihin kuului myös päräyttävän hienot auringonlaskut ja ne jos mitkä oli huikea ikuistaa omalta suppilaudalta Korkeasaaren edustalta.



Syyskuu ...ja näin koitti kauan odotettu syyskuu, mikä oli kaunis, aurinkoinen ja tunteita täynnä. Kauan odotettu siksi, että matkustimme takaisin Kaliforniaan. Valitettavasti vain tämän vuoden syyskuu sisälsi myös surua. Isosti surua... Toki Los Angeles kauneudellaan pyyhki kyyneleet, ainakin ulkoisesti ja siellä oli hyvä olla, mutta jotain oli silti poissa. 
Saimme onneksi kuun lopulla suomikavereita kaupunkiin seuraksi, joten tekemistä riitti ja koinkin monia upeita asioita, kuten pitkään toivomani ratsastusretken Hollywoodin kukkuloilla. Päätin nauttia ja juhlistaa elämää täysillä. Pakko.



  

Loka
kuu on ihanaa aikaa olla Los Angelesissa. Siellä on vielä päivisin täysin kesä ja tapahtumia riittää paljon. Yhtenä hauskimpina Halloweenin ympärillä olevat Pumpkin Patchit. Me pakkasimme kuitenkin tavaramme ja suuntasimme paikallisten ystävien kanssa Big Bear vuorille. Sieltä palattuamme palasimme Hollywoodiin ja kävimme mm. Chvrches Keikalla Hollywoodin hautausmaalla. LA antoi parastaan, enkä tietenkään olisi halunnut lähteä. Mutta piti taas lähteä, jotta voi palata.
Lokakuussa tajusin synttäreideni alla, että en niinkään täytä taas vuosia, vaan se on osoitus enemmänkin siitä, että olen saanut elää jälleen yhden vuoden lisää. Elämä opettaa ja antaa perspektiiviä näemmä ajatella eri lailla asioihin.
Ilon kaveriksi myös kyyneleitä mahtui lokakuuhun, mutta toki helpompana mutta myös haikeana tehtävänä tyhjensimme ja pakkasimme kesän ajan meitä täydelliseen onneen tuudittaneen purjeveneemme talviteloille. Se on oikeasti aika raastavaa, sekin.

Marraskuu jatkui purjevenettä laittaessa ensilumen alta. Kiirehän siinä tuli ja illat venyivät myöhään yöhän. Manasin, että ensi vuonna vene siirtyy Välimerelle, jossa se saa olla vene talvellakin. Jään haaveilemaan tästä... Onneksi löysin sisäsuppailun. Talven pelastus, totesin tuolloin! Kuun lopulla astuin myös laivaan, nimittäin pikaisesti Silja Symphonylle, jossa vietettiin somevaikuttajien pikkujouluja. Aurinko paistoi ja meri oli sulaa. Sää näytti ihan keväiselle ja mietin vain, että joko voi purjehtia..?

Joulukuussa oikeastaan vain shoppailin reissuja, en tehnyt niitä. On se vaan mukava tunne kun on reissusuunnitelmia tulevalle vuodelle ja yksi yllätysmatkakin edessä! Onkohan meillä ollut edes puhetta, että kuukauden kuluttua astumme jälleen laivaan? Tosin tällä kertaa aivan toisenlaisessa ympäristössä. Nimittäin Karibialla! Mutta siitä lisää myöhemmin ja kävinhän minä tosiaan joulukuussakin merillä, nimittäin uudistetun Silja Europan "neitsytmatkalla" Tallinnassa hyvin pikaisesti yksi maanantai-ilta. Merillä ollaan siis oltu aika hyvin tänä vuonna ja sama meno toivottavasti jatkuu tulevanakin vuonna ja se jos mikä sopii vallan mainiosti meikäläiselle.



Kun tästä vuodesta alkaa olemaan jäljellä tosiaan vain muutama silmänräpäys, niin on tullut aika kiittää ja kumartaa tälle seikkailun täyteiselle vuodelle. Kiittää elämää ja kiittää tietysti teitä kaikkia ihania siellä ruudun toisella puolella. Mahtavaa, että me tehdään tätä matkaa yhdessä! Ja huikeita seikkailuita myös sinne ruudun toiselle puolelle teille kaikille!
 

II Kaikki kuvat ovat Instagram-tililtäni @sannasmag II

Vuoden 2014 koosteen näet täältä. Mutta mitä tapahtuikaan vuonna 2015? Tapahtui reissumielessä todella paljon. Kävin paikoissa, joista olen saanut vain unelmoida ja reissasin ehkä enemmän kuin koskaan. 2015 oli vuosi, jolloin palasimme maailmanympärimatkalta ja jostain syystä siitä täydellisestä vuodesta ei ole lainkaan tälläistä yhteenvetoa. Mieleni tekisi kyllä taltioida sellainen, ihan vaan muistoksi itselle. Ja jos näin teen, linkkaan sen tännekin.

Eng // My travels in 2016.
 

Viikonloppu Big Bearilla + video

Mitä teille tulee mieleen Big Bearista? Kenties sama mitä minullakin aikoinaan, Kaunarit? Kuten syksyn Kalifornian matkalla aiemmin kerroinkin, suunnitelmanne muuttuivat ja päädyimme ystävien kanssa heidän loma-asunnolleen Big Bearille Yosemiten sijaan. Syksyisen kolea keli ja hetken aikaa käyttämättä ollut huvila otti meidät perjantai ilan pimeydessä vastaan alla tuikkivan tähtitaivaan. Flip flopeissa oli kylmä, tunsin sen heti autosta poistuttuani. Palmut olivat vaihtuneet kuusipuiksi ja hytisin kylmyyttä ystäviemme ihanassa vuoristotalossa. Siis sellaisessa talossa, joksi kaikki Big Bearin kodit voi vaan kuvitella, hulppeiksi. Kytkimme talon lämmöt päälle ja lähdimme naapuritalolle ystävieni sukulaisten luo esittäytymään ja kyselemään vinkkejä seuraavan päivän Sugarloaf Mountain trail -vaellukselle. Big Bearille oli tullut syksy.



Kirkas ja napakka syksyinen sää herätteli meidät uuteen aamuun ja siirryin teemukini kanssa tuulikelloja kuuntelemaan talon verannalle ja hengittämään viileää, mutta raikasta vuoristoilmaa. Hetki oli jälleen kerran sellainen, kuin täällä vaan voi kuvitella elon olevan. Leppoisa ja rento.


Aamupalatankkauksen ja vaellusrepun pakkaamisen jälkeen lähdimme reippaina kävelemään kohti Sugarloaf Trailin alkua. Aamuinen koleus haihtui nopeasti ja välistä aurinko lämmitti niin lämpimästi, että vaatekertoja piti vähentää ja vastaavasti puiden varjossa haikatessa lisätä. Vaelluspolku meni halki vehreiden metsien, joissa linnut lauloivat. Karhuihin törmääminen ei ole hirveän yleistä tuolla, vaikka ovatkin puumien lisäksi ne vaarallisimmat eläimet alueella. Kävelysauvat osoittautuivat todella hyviksi kavereiksi ylöspäin kivutessa, sillä välillä polku oli hyvinkin jyrkkää ja irtokivet haasteellisia. Puuskutinkin aika lailla suht korkeassa ilmanalassa ylös mentäessä ja mietin, että onkohan minusta tänään vuoren valloittajaksi... 

 















Evästasanteelle päästyämme ja huikeat maisemat edessämme totesimme lähes kaikki samaan ääneen, että tämä oli tänään tässä. Enää ylemmäksi emme jatkaisi, sillä alaskin olisi matkaa vielä reilut kuusi kilometriä. Miestäni jäi päätös hieman harmittamaan, sillä hänellä olisi voimia riittänyt vielä jatkaa, mutta omalta osaltani olin erittäin tyytyväinen tähän päätökseen, sillä tuona päivänä ei vaan parempaan pystynyt. Siltikin fiilistelin ihan voittajana noita maisemia. Ehkäpä ensi kerralla uusilla voimilla.




Leppäkerttujen syyskokous.



 
Reilun 13 kilometrin vaellus veti siis mehut aika hyvin, mutta talollemme päästyämme kokkailin vielä vegaanista kukkakaalikeittoa ja nautiskelin höyryävää keittoa talon terassin tuolilla istuen auringonpaisteessa aika tyytyväisenä päivän saavutuksista, tai ainakin nähdyistä maisemista. Tottakai hieman harmitti, että aivan huipulle ei päästy. Tuulikellon soidessa vieressä, olin kuitenkin iloinen, että päätimme palata kymmenen vuoden tauon jälkeen Big Bearille.

Big Bear itsessään on aika pieni kylä, mutta jossa on monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia. Valitettavasti viime vuosina itse Big Bear Lake -järvi on niin kuivunut, että suunnittelemani suppailu ei olisi mitenkään onnistunut siellä. Kuivan järven näkeminen oli aika järkyttävää, koska kertoo yleisesti muutenkin Kalifornian kuivuudesta. Vuosikymmeniä sitten ne, ketkä ovat ostaneet hienon rantatontin, eivät juurikaan pysty näkymistään tällä hetkellä nauttimaan. Tuo näky veti aina hiljaiseksi. 
Kylän keskustassa on yksi pieni pääkatu, jossa voi kävellä kaupasta ja ravintolasta toiseen. Lauantai illaksi katu oli oikein vilkas ja uskaliaimmat söivät vielä terassilla illallistaan, joka omaan makuuni näytti kyllä aika viileältä touhulta. Big Bearilta löytyy myös oma panimo ja panimoravintola.














Big Bear Lake oli aika kurja näky. Järvi on pahoin kuivunut.


 
Näin lokakuun alussa Big Bearilla oli jo niin koleaa, että pipo ja hanskat olisivat olleet tarpeen. Harmittelin kun olin jättänyt Suomesta matkalle ottamani kaulahuivin ja hanskat lämpimään Los Angelesiin. Tuolla niille olisi todella ollut tarvetta. Vietinkin yhden illan pipokaupoilla, mutta en kuitenkaan sitten päätynyt ostamaan mitään mainospipoa, vaikka osa söpöjä olikin. Big Bearin kylän keskusta tuntui hassun pienelle ja juuri sellaiselle vuoristokylälle kuin se mielikuvissa ja muistoissa olikin. Kymmenen vuotta sitten tosin vierailimme siellä kesäaikaan ja muistan syöneeni jäätelöä toppi päällä, toisin kuin nyt. Söimme kyllä jäätelöä, mutta hytisten kävelykadulla. Illallinen nautittiin paikallisessa intialaisessa ravintolassa, josta vegaani-ystävämme löysivät myös murua rinnan alle.


Big Bear, olet kaunis ja rauhallinen. Saas nähdä tuleeko seuraavankin vierailumme tauoksi samainen kymmenen vuotta, vai tapaammeko aiemmin? En välttämättä pistäisi vastaan, vaikka taukomme ei niin pitkäksi venähtäisikään. Tosin olipa ihana tunne jälleen ajaa vuorilta alas ja vaihtaa flip flopit takaisin jalkaan ja antaa auringon lämmittää päästä varpaisiin. Kalifornia on monipuolinen - mutta luulen, että olen sanonut tämän ennenkin, mutta tässä siitä jälleen yksi esimerkki lisää.


Tällä terassilla kelpasi aamuteet juoda ja kuunnella tuulikellon soitantaa.


Kurkkaa vielä video viikonlopustamme ja vaelluksesta Big Bearin vuorille. Jälleen tätä videota tehdessä tajusin, kuinka paljon onkaan opittavaa editoinnissa ja videoinnin tekemisessä ylipäätään. On eri asia nähdä mielikuvissa valmis video, kuin toteuttaa se. Mutta kuulisinkin mieluusti mielipiteitä, että kantoiko tämä video kuitenkin jonkin sortin fiilikset Big Bearilta teidän luoksenne?
 




Ps. Oletko mahdollisesti itse käynyt Big Bearilla tai haaveiletko sinne menosta?


Eng // Weekend fun at Big Bear