Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

Matkavuoteni 2023: 1x uusi maa ja 1x uusi USA:n osavaltio

Vuosi 2023 alkoi onnellisissa merkeissä vuoden vaihtumisella kotonamme. Muutaman aiemman vuoden tavoin olin luvannut itselleni pistää oman hyvinvointini ja oman terveyteni ja jaksamisen etusijalle. Olin mielestäni hyvällä mallilla siinä ja nautin elostani vuorotteluvapaalla.

Maailmalla tilanne pysyi valitettavan samana; sota ja energiakriisi. Nämä luonnollisesti huolestuttivat ja asettivat oman varjonsa varmasti meidän kaikkien vuoteen. Pandemiakriisi kuitenkin väistyi siltä osin, että myös useamman vuoden tauolla olleet Matkamessut järjestettiin vuoden alussa jälleen. Uuteen vuoteen 2023 mahtui paljon hyviä hetkiä ja pitkälle kuljettiin samoja polkuja, mutta myös muutama yllättävä käännekohtakin mahtui myös vuoteen!
 

Tämän postauksen kuvat on Instagram-tililtäni @sannasevenseas ja vuosi 2023 kuvien saattelemana meni suunnilleen näin:


"Ei kai tässä auta kuin tunnustaa, että meistä on tullut Kanaria-faneja ja uskonkin meidän palaavan etätyö/hyvinvointi -moodiin Kanarialle piankin."

- sanottua joulukuussa 2022

 

Matkavuoteni 2022

Tässä kohtaa vuotta uskaltanee jo todeta, että vuosi 2022 on  ollut itselleni muutamaa aiempaa vuotta mielekkäämpi (2021, 2020). Eikä ainoastaan siitä syystä, että maailmanlaajuinen pandemia alkoi pikku hiljaa väistymään vuoden aikana ja maailma sitä kautta avautumaan, vaan ehkäpä viime vuoden lupaustani noudattaen huomioin paremmin omaa terveyttäni ja jaksamisen rajoja.

Joskin samaan aikaan Euroopassa puhkesi sota ja energiakriisi. Ihan kun aiemmat pari vuotta eivät olisi jo koetelleet tarpeeksi...

Maailman ja matkailun avautuminen tuntui kuitenkin henkilökohtaisella tasolla, kuin olisin saanut unohduksissa olleet värit, tuoksut ja vieraat kiehtovat kulttuurit takaisin. Ja mikä parasta, niin pystyi näkemään kaukana asuvia ystäviä pitkän tauon jälkeen. 

Voin edelleen samaistua tähän tunteeseen miltä tuntui kääntää horroksissa ollutta elämänsivua ja korkata tämä kulunut vuosi palmujen katveesta. Kirjoitin silloin asiasta näin:


"Vietin vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt."


25 vuotta

Kun tapaa toisen heinäkuun 27. päivänä vuonna 1997 niin silloin tuona samana päivänä vuonna 2022 tulee tapaamisesta kuluneeksi jo 25 vuotta. Vuonna 1997, kun me tavattiin, radiossa soi mm. No Doubt ja Scooterin Fire ja Hansoneiden MMMBop biisi (kurkkaa tähän liittyen Instagramista @sannasevenseas tekemäni video). Oscar-voittaja Titanic tuli ensi-iltaan ja se onkin meidän eka yhteinen elokuva mitä käytiin katsomassa. En ymmärrä, miten tästä kaikesta voi olla järjettömät 25 vuotta! 

Näihin vuosiin mahtuu tietystykin paljon. Kaikkea. Hyvää ja ei niin hyvää ja kaikkea siltä väliltä. Mutta kaikesta huolimatta saan olla jokaisesta vuodesta, kuukaudesta ja päivästä todella kiitollinen. Onneksi me ollaan me - ja en oikeestaan mitään muuta toivo, kun että voidaan olla seuraavatkin 25 vuotta me. Me ollaan hyvä tiimi, kuten viime vuoden postauksessa jo totesin.


"Together is my favorite place to be".


Matkavuoteni 2021

Siinä missä vuosi 2020 jäi maailmanlaajuisesti historiankirjoihin vuotena, jolloin Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen, niin en varmaan ole yksin, jos sanon, että tuntuu kyllä siltä, että 2021 oli lähes sen toisinto. Suorastaan epäreilua, että viime vuodet on jollain tapaa hurahtaneet kuin varkain. Onko muilla tämä sama tunne? 

Vuoden 2021 reissuhetkiä; talven iloa Vuokatissa ja kesästä nauttimista mm. Raahessa ja Hangossa. Kesäkuvista on vaikea päätellä, että olin oikeasti tuolloin saikulla (mun sairaus kun ei näy ulospäin, kuten vaikka mieheni käsi paketissa näkyy).

Synttärit x3 ja kuulumisia

Synttäriviikko on nyt taputeltu ja oi että, siihenhän mahtui aika paljon kaikkea – synttärijuhlintaa kolmella tapaa! Normaalisti lokakuisin olen lämmitellyt luitani Kaliforniassa ja siitä onkin muodostunut mieluinen traditio ottaa synttärikuukausi vastaan. Muutaman kerran olen viettänyt ihan virallista synttäripäivääkin Los Angelesissa ja rehellisesti sanottuna, kun meidän ensimmäiset lennot sinne peruttiin pandemian alun jälkeen maaliskuussa 2020, niin enpä olisi uskonut, että maailman tilanne on edelleen tämä, että en ole päässyt moikkaamaan siellä asuvia kavereitani nyt kahteen vuoteen.


Partner in Crime since 1997 – yhdessä 24 vuotta

Tämän postauksen voisi aloittaa samalla tapaa, kun aiemmatkin juhlapäiviemme postaukset; aika rientää! Mutta minkäs teet, se vaan on niin. Kesäpuuhien lomassa, heinäkuun helteiden lopulla tulee aina lopulta se kuun 27. päivä ja se päivä on meidän juhlapäivä. Päivä jolloin tapasimme kauan kauan aikaa sitten Varkaudessa vuonna 1997.


Kesän ensimmäinen purjehdus ja kuulumisia

Kauden ensimmäisessä purjehduksessa on aina suurta urheilujuhlan tunnelmaa. Niin oli tänäkin vuonna, ja jos mahdollista niin tänä vuonna sitä ilon tunnetta oli mukana vielä entistä enemmän – sitä osasi arvostaa aivan eri tavalla kevään haasteiden jälkeen. 

Saimme veneen vesille jo toukokuun lopulla, sekin toki aiempia vuosia paljon myöhemmin ja siitä siis otti vielä useamman viikon, että lopulta Malibu-veneemme köydet irtosivat kotisatamasta. Syitä tähän on useampia, muun muassa kapteenin eli mieheni käsi, mikä meni pahasti poikki maaliskuun lopun laskettelureissulla eikä ole parantunut täydellisesti vieläkään. Lisäksi omat paukut on olleet vähissä ja erinäiset diagnoosit toisensa perään ovat saaneet keskittämään kevään aikana kaikki energiat ja voimavarat melkeinpä vain ja ainoastaan toipumiseen ja lepoon. Nämä ovat viivästyttäneet rakkaan harrastuksen pariin pääsemistä (ja toki keväinen veneen kuntoonlaitto oli sekin itsessään jo aikamoinen prosessi suoritettavaksi). Ei siis kahta sanaa siitä, miten into pinkeänä ja onnellisena oltiin, kun Malibu starttasi kauden ensimmäiselle purjehdukselle viime viikolla. Happiness

2021 vuodenvaihde kuvina

Happy 2021 kaikille! Uusi vuosi otettiin vastaan jo lähes perinteeksi muodostuneella tavalla, eli meillä kotona. Joskin monen kymmenen ystävän sijaan paikalla oli vain kourallinen ystäviä. Oli silti hienoa, että oli mahdollista pitää edes pienet juhlat tässä hetkessä ja vastaanottaa uusi vuosi yhdessä. Kyllä ystävät tekevät juhlan! Vuoden vaihteen tietämillä musiikista pitivät huolen mielestämme erittäin hyvin toteutettu Ylen Classical Trancelations -konsertti, jonka biisit herättivät aikamatkamuistoja eri vuosikymmenille. Hyvä päätös ja aloitus uudelle vuodelle ja saatiin jopa pienet bileet aikaiseksi meidän olkkarissa. Tämän vuotinen 2021-tähtisadetikkukuva toteutettiin poikkeuksellisesti (tietysti poikkeuksellisesti, koska poikkeusvuosi!) olohuonessa kännykän valon avulla, ja mielestämme kuva onnistui oikein loistavasti, vai mitä mieltä olet?

Matkavuoteni 2020 (+lentopäästöt)

Kukapa olisi osannut ennustaa, kun vuosi sitten uuden vuoden aatonyönä tähtisadetikuilla teimme kylmässä viimassa lukua 2020, että mitä kaikkea vuosi toisikaan tullessaan... Ei varmasti kukaan! Muistan, kuinka olin päättänyt, että olisin todella aktiivinen instagramissa ja aion sitoutuneesti ja säännöllisesti julkaista siellä sisältöä. Materiaaliahan riittää aiemmista reissusta ja lisääkin on tulossa koko ajan, tietysti! No, vähänpä silloin tulevasta tiedettiin... 

Yht'äkkiä koko maailma pysähtyi, päivät soljui etätöissä kotona, eikä instagram ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Kulunut vuosi 2020 jää historiankirjoihin maailmanlaajuisena pandemiana ja siitä miten Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen. Silti vuosi 2020 on yksi vuosi elämästäni ja haluan poimia talteen siitä hyvät asiat ja ne asiat, mihin en ole ollut tyytyväinen, niin unohtaa tai pyrkiä muuttamaan niitä. En suostu sanomaan, että tämä oli paska vuosi, koska tämä vuosi oli vuosi elämääni. Reissuja tuli tehtyä vähemmän ja vain niissä rajoin kun se oli mahdollista. Kuitenkin tähän vuoteen mahtuu yksi ulkomaanmatka (yay!), paljon mikromatkoja (yay!) ja vene-elämää (super yay!) ja kerran jopa istuin lentokoneessa (*edit: kaksi kertaa, jos virtuaalilento lasketaan) – tätä kaikkea oli matkavuoteni 2020.

Tämä postauksen avauskuva summaa vuoden tähtihetket; kesä, loma, Hanko, purjehdus, aurinko ja Bengtskärin majakka. Siinäpä monta syytä onneen.

10x julkaisematonta arkikuvaa koronavuodesta 2020

Olen aina rakastanut valokuvia ja valokuvaamista. Lapsena ja teininä minä taisin olla se, joka ikuisti filmikameralle ystävien kanssa vietetyt hetket. Viikonlopun jälkeen maanantaina filmirulla lähti kehityspussissa postilla kehittämöön ja sitä odotettiin saapuvaksi mahdollisimman pian. Useinmiten kuvat saapuivatkin jo saman viikon perjantaina. Oi sitä riemua!

Digitalisaation myötä ja digikameroiden saavuttua markkinoille loppu onkin oikeastaan historiaa. Jokaisesta meistä on tullut matalalla kynnyksellä valokuvaajia, arjen ikuistajia. Meidän ensimmäinen digikamera ostettiin ensimmäiseltä Amerikan reissultamme Hollywood Boulevardilta vuonna 2004 ja filmikameran käyttö jäi oikeastaan siihen. Vaikka täytyy sanoa, että perinteisessä filmikamerassa on kyllä ihan oma charminsa, mutta helppoa kuvan ikuistaminen filmille ei aina välttämättä ole.

 

Matkabloggaajan kotoa löytyy matkamuistoja maailmalta

Voisin uskoa, että jokaisen meidän kodeista löytyy joitain muistoja menneiltä ajoilta tai reissuilta. Itselleni matkamuistot ovat usein käyttötavaraa, kuten oliiviöljyä tai paikallisia herkkuja. Ruokakaupoissa viihtyvänä tuon usein matkoiltani erilaisia keittiövälineitä, kuten vaikkapa cup cakes -vuokia ja servetteja. Lähetän edelleen postikortteja maailmalta ja toisinaan lähetän sellaisen myös itselleni kotiini, ellen sitten vain tyydy ostamaan korttia itselleni ja olla lähettämättä sitä.

Jääkaappimagneetteja en ole osannut kerätä, mutta muutaman niitä omistavana on kieltämättä alkanut tulla himo saadakin magneetit jokaisesta käydystä paikasta. Ja sehän tarkoittaisi jokaisen paikan koluamista uudelleen! Ei huono ajatus sekään, paitsi nyt koronakaranteenissa se tuntuu todella kaukaiselle ajatukselle. Tällaisessa ajassa korostuukin oma koti ihan toisella tapaa ja onneksi olen tehnyt siitä itselleni mieluisan erilaisilla matkamuistoilla maailmalta. Tervetuloa matkabloggaajan kotiin! Tässä muutamia hyvän mielen matkamuistoja maailmalta

Valokuvat ja taulut

Olen aina rakastanut valokuvia, niiden ottamista ja valokuva-albumien katselua. Muutamat valokuvasuosikit ovat päätyneetkin kehyksiin ja seinälle. Valokuvien taika on se ikuistettu hetki, joka tallentuu kuvalle. Itse pääsen kuvien avulla lähes täysin takaisin siihen hetkeen, aikaan, lämpötilaan ja pystyn muistamaan ketä tuolloin oli paikalla ja kuka otti minkäkin kuvan. Nämä kuvissa etusijalla näkyvät kuvat on molemmat otettu Los Angelesista. Santa Monican auringonlaskukuvan on ottanut Marika ja "Made in LA"-kuvan Melroselta on ottanut Maria. Kuvat kertovat unelmien vuosista 2014-15, jotka ovat onnellisimpia vuosia elämästäni.

Matkavuoteni 2019 (+lentopäästöt)

Kuluva vuosi 2019 otettiin vastaan aiempiin vuosiin verrattuna paljon rauhallisimmissa tunnelmissa, joskin erinomaisessa seurassa. Surullisen syksyn päätteeksi minusta ei ollut juurikaan juhlijaksi, saati aiempien vuosien tapaan juhlaemännäksi. Silti jo perinteeksi muuttuneesta tähtisadetikkukuvasta ei luovuttu, vaan se otettiin viistorännästä ja viimasta huolimatta. Hyvä näin, sillä siitäkin jäi hyvä muisto. Traditioissa on kyllä se hyvä puoli, että voimavaroista riippumatta, haluat yleensä kuitenkin jatkaa traditiota. Tiedoksi muuten ystävilleni, että ostin viikonloppuna tähtisadetikkuja jo valmiiksi.

Viime vuotiseen tapaan lisään myös tämän matkavuosikoosteen loppuun lentopäästöni vuoden 2019 aikana tehdyiltä matkoilta.

Tämä aloituskuva kuvaa hyvin matkavuottani 2019; kotimaata, asioiden hoitamista, onneksi myös extempore matkoja ystävien luo ja lepoa.



Yhteisiä auringonlaskuja

Aika rientää hyvässä seurassa ja kun on hauskaa! Voisin aloittaa tämän postauksen samoilla lauseilla, kuin vuosi sittenkin, sillä aika todella rientää. En voi uskoa, että on taas heinäkuun loppu ja meidän vuosipäivämme. Tähän vuoteen on tosin aiemmista poiketen mahtunut eniten vaikeita asioita mitä koko elämääni tähän mennessä. Tuntuu, että kaikki on muuttunut viime vuodesta ja oikeastaan onkin. Kaikki on vaan toisin.


New Year 2019

Uusi vuosi on täällä! Edeltävää vuotta en voi mitenkään luokitella kokonaisuutena hyväksi, vaikka vuoden alkupuoliskolle mahtuikin paljon hienoja asioita ja onnenhetkiä. En kuitenkaan voi sanoa, että en jäisi kaipaamaan edellistä vuotta – jään, koska se oli viimeinen vuosi, kun iskä oli kanssamme. Tuntuikin tänään hetkittäin ikävälle, että aloitan uuden vuoden, ikään kuin uuden sivun elämästäni nyt ilman yhtä perheenjäsentä. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, eivät todella. Minun onnenvuoteni on ollut 2015. Siitä seikkailun täyteisestä vuodesta on vaikea pistää paremmaksi (mutta haluaisin). Silloin olin niin onnellinen ja vailla huolia. Väitän, että onnen avaimet on pitkälti kuitenkin omissa käsissä, niin olen kyllä valmis tekemään töitä yhtä onnellisen ajan eteen. Jos en nyt ihan heti, niin ainakin sitten, kun vielä tästä vähän enemmän voimaannun.


Matkavuoteni 2018

Konfetit poksahtelivat, kun otimme ystäviemme kanssa vastaan vuoden 2018. Julistimme sen vaatimattomasti juhlavuodeksi! Alkoihan se mieheni pyöreitä juhlimalla ja päätimme koko vuoden olevan yhtä juhlaa! Täytyy sanoa, että vuosi alkoi erinomaisesti, kuten olimme villisti haaveilleet, mutta sai ikävämpiä kaikuja pitkin kevättä ja todellisen järkytyksen elokuussa. Kaikki ei siis todellakaan mene aina kuten suunnittelee tai toivoo.

Sen lisäksi, että olen tehnyt henkilökohtaista surutyötä koko syksyn, tuntuu että viimeistään IPCC-raportin jälkeen tummapilvi laskeutui myös maapallon päälle. Ja ihan oikeutetusti. Sen varjolla tämän matkabloginkin saisi unhoittaa ainakin sillä tavalla miten minä usein matkustan, lentämällä. Rakastan myös purjehtimista, roadtrippejä ja junakyytejä, mutta ne eivät valitettavasti miinusta kaukomatkojani pois. Lisäänkin tämän postauksen loppuun lentopäästöni vuoden 2018 matkoilta, jotta voin paremmin tarkastella niitä jatkossa ja haastaa sitä kautta itseäni.



Nouseva aamu

Aamun ensimmäiset säteet. Sieltä ne nousivat Afrikan mantereen suunnilta. Olimme astelleet jo hetken loivaa rinnettä ylöspäin Mijas Costan alueella, tarkoituksena saada reipas aamulenkki alle. Nuo auringonnousun ensimmäiset säteet kuitenkin pysäyttivät meidät. Oli pakko pysähtyä hetkeen ja jäädä ihailemaan nousevaa aamua.


Valkoista joulua!

Facebook muistuttelee näin jouluna muisto-osiossa joulunvietoistani maailmalla. On totta, että olen viihtynyt jouluina palmujen alla, milloin Thaimaassa ja milloin Filippiineillä. Sinänsä kätevä tuo sovellus, jos nyt ei itse sattuisi muistamaan missä minäkin vuonna on tullut oltua. En olisi ainakaan muistanut, että se oli vuosi 2010, kun pakkasmittari näytti -32 astetta jouluna Suonenjoella. Eilen se näytti illalla -24 astetta. Thaimaassa vietetyt joulut vievät Koh Lipen -saarelle ja sieltä hymyilyttää edelleenkin muisto, jossa otimme osaa Sand Snowman -kilpailuun missä meidän piti rakentaa lumiukko rannalle tuodusta hiekkakasasta. Tuntien muovaamisen jälkeen meidän hiekkainen lumiukko "Aloha"-tervehdyksellä näytti itse asiassa aika hyvältä!



Ups & Downs - ja kuulumisia

"One of these days your heart will stop and play its final beat.
One of these days the clocks will stop and time won't mean a thing."
These Days, Foo Fighters


Santa Monican auringonlaskussa lokakuussa 2018.


Iso ikävä

Tasan kaksi viikkoa sitten maailmani romahti. Se pysähtyi. Juttelin isäni kanssa samana iltana, vain hetkeä ennen kuin aika pysähtyi. Aika, joka vei isäni ikuisuuteen ja tyttärensä maailman pois tolaltaan. Elämässäni on nyt aika, jota kuvaan aikana ennen tämän tapahtunutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja meillä kaikilla elämä, suunnitelmat ja toiveet ja aika sen jälkeen, kun en tiedä miten tästä eteenpäin. Aika ilman isää.

Potato Mountainin eli Perunavuoren valloitus, monologi ja 4 ohjenuoraa

Kaliforniassa on vuori, jota kutsutaan Perunavuoreksi, Potato Mountain. Kun keväinen vierailumme Yosemitessa päättyi koko puiston evakuointiin, päätettiin silti käyttää aikamme Kaliforniassa vuorien valloitukseen. Tai ainakin vuoren kaltaisten kukkuloiden valloittamiseen. 
Kalifornian Claremontissa sijaitsevan Potato Mountainin huipulta on näkymät Inland Empireen, San Gabrielsiin, San Gorgonion vuorille ja laajalti Los Angelesin lääniin. Edestakainen matka 1043 metrissä olevan Perunavuoren huipulle on noin 5 mailin mittainen. Puolikuntoisena se otti ennätysmäisesti voimille ja tuntuikin, että kannoin suurempaakin taakkaa mukana. Potato Mountainilla purtiin hammasta ja huipulle kivutessa sain aikaan itseni kanssa Perunavuoren monologin – ja nämä neljä ohjenuoraa elämää!