Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma elämä. Näytä kaikki tekstit

Matkavuoteni 2022

Tässä kohtaa vuotta uskaltanee jo todeta, että vuosi 2022 on  ollut itselleni muutamaa aiempaa vuotta mielekkäämpi (2021, 2020). Eikä ainoastaan siitä syystä, että maailmanlaajuinen pandemia alkoi pikku hiljaa väistymään vuoden aikana ja maailma sitä kautta avautumaan, vaan ehkäpä viime vuoden lupaustani noudattaen huomioin paremmin omaa terveyttäni ja jaksamisen rajoja.

Joskin samaan aikaan Euroopassa puhkesi sota ja energiakriisi. Ihan kun aiemmat pari vuotta eivät olisi jo koetelleet tarpeeksi...

Maailman ja matkailun avautuminen tuntui kuitenkin henkilökohtaisella tasolla, kuin olisin saanut unohduksissa olleet värit, tuoksut ja vieraat kiehtovat kulttuurit takaisin. Ja mikä parasta, niin pystyi näkemään kaukana asuvia ystäviä pitkän tauon jälkeen. 

Voin edelleen samaistua tähän tunteeseen miltä tuntui kääntää horroksissa ollutta elämänsivua ja korkata tämä kulunut vuosi palmujen katveesta. Kirjoitin silloin asiasta näin:


"Vietin vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt."


Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat on Instagram-tililtäni sannasevenseas. Vuosi 2022 kuvien saattelemana meni suunnilleen näin:


Tammikuu alkoi aivan uskomattomassa kuplassa, ystävien kanssa 'ryhmämatkalla' lämpimässä Dubain palmujen alla. Mitä ihmettä! Olimme kaikki joka päivä samaan aikaan yhtä hämmentyneitä, onnekkaita ja kiitollisia. (Dubaista kertovat postauksen pääset lukemaan tästä).

Tammikuussa ei edelleenkään pidetty matkamessuja, mutta Dubaissa ollessamme kävimme silti kiertämässä koko maailman, nimittäin vierailimme Expo 2022 maailmannäyttelyssä.

Matka oli reissusielulle suuri.  Ja tuntui todellakin, että heräsin horroksesta... Suomeen paluu oli kuitenkin karu. Monellakin tapaa. Ensitöikseen sain kuulla, että töitä ei hetkeen ollutkaan, kun minut päätettiin lomauttaa pariksi viikoksi. En halunnut jäädä neljän seinän sisälle tai liukastelemaan superliukkailla kaduilla vaan todella extempore varasimme äkkilähdön Gran Canarialle.



Helmikuu alkoi siis Gran Canarialla, mikä tuntui aivan epätodelliselle. Emme tienneet mitä odottaa, mutta ihastuimme paikkaan lähes tulkoon samoin tein! Meidän Ocean Hill -hotelli Puerto Ricossa oli niin upea, että tiesimme, että viihtyisimme siellä täydellisesti. Minä lomautettuna ja mieheni etätöissä. Myös Puerto de Mogan osoittautui Gran Canarian helmeksi.

Tämä kokemus osoitti, että etätyöt onnistuvat loistavasti toisesta maastakin sekä ajallisesti, että nettiyhteyden kannalta. Lisäksi motivaatiosta tai vireystilastakaan ei ollut puutetta, kun työpäivän päätteeksi ennätti vielä hyvin valoisan aikaan vaikkapa hotellin poolille polskimaan.


Maaliskuussa käväistiin viikonloppureissulla Tallinnassa – pitkästä aikaa ja jälleen sanoin ääneen, että voisin asua siellä. Tykkään aina ja edelleen vaan todella paljon Tallinnasta! 

Reissua tosin varjosti kamala suru-uutinen maailmalta: Foo Fightersin rumpali Taylor Hawkins oli menehtynyt kesken Etelä-Amerikan kiertueen... Tämä luonnollisesti vaikutti minun vireystilaan Tallinnassa, sillä uutinen todella järkytti minua. Foo Fightersin tarina ei voinut päättyä näin. Jäin heti seuraamaan mahdollisia muistokonsertteja tai tietoa tulevasta...


Huhtikuun alussa hyvä jos uskalsin hengittää, sillä meillä oli takataskussa lentoliput Kaliforniaan ja sormet ristissä toivoimme, että reissu näin kahden vuoden tauon jälkeen onnistuisi.

Ennen Kaliforniaa tein kuitenkin työni puolesta pr-matkan Saimaalle. Saimaan reissun aikana meitä suosi aivan uskomattoman upea keväinen sää ja olikin huikea kokemus fatbike-pyöräillä Saimaan järven jäällä, (kuva alla. Kiitos kuvasta ne Tammelat).

Huhtikuun kohokohdaksi nousee kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ja viimein takaisin Kaliforniaan. Sen toteutumista oli vaikea uskoa ja työtä se vaatikin kaikkien viranomaislappujen ja covid-testien muodossa, mutta voi autuus sitä tunnetta, kun Los Angeles alkoi vilkkumaan lentokoneen ikkunoista ja landattiin LAX:lle. Olimme tulleet kotiin. <3

Los Angelesissa suuntasimme ystävämme kanssa, joka tuli hakemaan meitä kentältä, Manhattan Beachin Whole Foodsiin ja siitä picnicille rannalle. En ikinä unohda sitä tunnelmaa, mikä Manhattan Beach Pierin kaduilla vallitsi. Miten ravintoloiden terassit olivat täynnä iloisia ihmisiä ja se puheen ja naurun sorina, elämän ilo! Tuntui, kuin olisin tullut eri maailmaan mitä Suomessa tuolloin elettiin, tai ainakin itse elin.

Mutta kyllä koronatilanne yhä jylläsi Kaliforniassakin ja maskia käytettiin. Me suuntasimmekin heti reissun alussa aavikon turvaan, Joshua Treehen. Jotenkin Joshua Treesta oli tullut minulle koronavuosien aikana kohde, minne halusin palata (Havaiji oli sijalla yksi) heti, kun se olisi mahdollista. Oli upeaa päästä toteuttamaan tämä haave.



Toukokuu alkaa aina vapulla – ja veneen omistajilla veneenlaitolla. Saatiin meidän Malibu-purjeveneemme laskettua vesille 26.5. ja siitä muutaman päivän päästä suuntasimmekin kesän ensipurjehdukselle läheiseen Pihlajasaareen. Veneilyssä parasta on juuri, että minireissutkin lähelle tuntuvat suurilta.


Kuvamuisto muutaman vuoden takaa hetkestä, kun Malibu-veneemme kastettiin ystävien läsnäollessa.



Kesäkuussa avautui sup season! Suppailessa pääsee upeasti kokemaan läheisen vesistön rannat ja saaret ja mikä onkaan ihanempaa kuin tyyni merenpinta auringonlaskun suppaajille.

Tämän vuoden kesäkuussa päädyimme myös ensikertaa Afrikkaan, Tunisiaan. Sinne meidät vei kavereiden hääjuhlat, jotka juhlittiin hulppeasti 5 tähden Four Seasons -hotellissa, mihin tykästyin aivan täysin!

Tunisian reissun tuliaisena tuli tosin korona. Reilu kaksi vuotta sitä onnistuttiin väistelemäänkin ja aika monessa maassakin ennätettiin käydä, mutta nyt se sitten tärppäsi. Onneksi selvisimme taudista molemmat hyvin vähällä. 

Keskikesän juhlaa juhannusta juhlittiin jo toistamiseen Pihlajasaaressa ja lämpimän juhannuksen päätteeksi päädyttiin vielä hyppimään veneen kannelta mereen. Ah, kesä! Pa-ras-ta!


Heinäkuuhun mahtui paljon lähimatkailua. Kävimme Tallinnassa synttäriviikonloppua viettämässä. Oli Apulannan juhlakonsertti Stadikalla ja Ruisrock Turussa. Ruisrockin jälkeen alkoikin varsinainen kesäloma ja meillehän se tarkoittaa pitkälti purjehdusreissua saaristoon, jonka suunnaksi otimme jälleen lännen.

Tämän kesän purjehdusreissu vei meidät Hankoon saakka ja sieltä Viron rannikolle ja lopulta Tallinnaan. Tuolta reissulta on vielä paljon kerrottavaa ja vinkkejä blogiinkin, nimittäin tykästyttiin Viron rannikkoon suuresti ja ymmärrän kyllä miksi siellä niin paljon suomalaisia veneilee.

Tallinnaan saapui myös samaan aikaan useampia ystäviä, joten vietettiin hauska heinäkuun viimeinen viikonloppu Tallinnaa yhdessä kiertäen. Kävimme tuolloin myös Rummun louhoksella, joka on kyllä todellinen must see -kohde kesäaikaan. 


Ei ole kyllä Suomen kesän voittanutta! Eikä Hangon, jossa vietimme jälleen suurimman osan purjehdusreissusta.
Tänä kesänä juhlistimme Pekan kanssa meidän 25-vuotis päiväämme <3 Time flies... 


 

Elokuun alku ja loman loppuminen pakotti meidät palaamaan takaisin Tallinnassa Helsinkiin. Meidän paluupurjehduksen aamuna oli aivan mielettömän upea auringonnousu ja tuntui jälleen epäreilulle, että miksi kaiken kivan pitää päättyä... Ennätimme vielä onneksi Helsingissä viettää muutamia lomapäiviä ja käytiin mm. ensimmäistä kertaa Vallisaaressa.

Elokuussa minun mielen valtaa nykyisin myös suru ja haikeus. Se on isona möykkynä rinnassa edelleen. Tänä vuonna tuli kuluneeksi jo neljä vuotta siitä, kun isäni poistui keskuudestamme täysin yllättäen. Ja muutenkin kesästä luopuminen tuntuu aina yhtä raskaalle. Onneksi elokuun päättää kuitenkin Venetsialaiset, joita olemme alkaneet nykyisin juhlimaan ja siitä onkin alkanut muodostua minulle todella tärkeä juhla. 

Tänä kesänä muuten kesä päättyi kirjaimellisesti elokuuhun. Kun vielä Venetsialaisten päätteeksi hypimme veneenkannelta mereen, niin seuraavana päivänä sää muuttui täydellisesti ja alkoi syksy.



Syyskuussa me onneksi saimme palata takaisin Kaliforniaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Halusin ehdottomasti päästä maaliskuussa menehtyneen Taylor Hawkinsin muistokonserttiin, joka pidettiin syyskuun lopulla Los Angelesissa. Olin yrittänyt saada konserttiin lippuja (Lontooseen ja L.A.:hin) siitä hetkestä saakka, kun ne tulivat kesäkuussa myyntiin, valehtelematta noin tuhat kertaa, mutta tuloksetta. Olin kuitenkin päättänyt pääseväni konserttiin ja kunnioittamaan Taylorin muistoa ja näinpä saavuttuamme L.A.:hin käytimme paljon aikaa ja eforttia lippujen hankintaan. Vielä päivää ennen, kun kävimme konserttipaikalla ostamassa muutaman paidan ja lippiksen muistoksi, minulla ei ollut lippuja, mutta olin edelleen kovin päättäväinen, että kyllä kohtalon on se minulle annettava. Kun kuulimme Forumin konserttihallin seinien läpi harjoitukset edellisenä iltana, tiesin että keinolla tai toisella minä olen huomenna hallin sisäpuolella – meidän yhteinen matka Foo Fightersin kanssa kuuluu vain mennä niin. Ja niin minä sitten lopulta olin siellä muistokonsertissa yksin, mutta yhdessä kaikkien muiden Foo Fighters ystävien kanssa yli kuusi tuntia kestäneessä konsertissa, jossa iloittiin ja muisteltiin Taylorin elämää. Sain lopulta ostettua lipun joitain tunteja ennen konsertin alkua erään virallisen välityspalvelun kautta.



Lokakuu vaihtui Los Angelesissa ollessamme ja en olisi pistänyt pahakseni, vaikka marraskuukin olisi vaihtunut täällä. Aika tuntui nimittäin jälleen loppuvan kesken unelmieni kaupungissa, enkä millään olisi halunnut lähteä pois. Los Angelesissa olisi jälleen riittänyt meille paljon kaikkea tekemistä ja näkemistä, vaikka tälläkin reissulla koimme kaikkea, kuten mm. Jack Johnsonin keikan Hollywood Bowlilla, Joshua Treen telttaretken, NFL-pelin uudella SoFi Stadiumilla ja veneiltiin Newport Beachilla.


Lokakuu on upeaa aikaa Los Angelesissa ja tekemistä riittää ympäri kaupunkia aamusta iltaan.


 

Marraskuu olikin monella tapaa merkittävä. Uuden vuoden toiveenani (lupauksena itselleni) esitin, että otan opikseni ja laitan oman terveyteni tärkeimmäksi ja asetan jaksamisen rajat. Ehkäpä ja juurikin tästä syystä minulla alkoi marraskuussa puolen vuoden vuorotteluvapaa. Joskin aivan ruusuinen ei marraskuun alku ollut, vaan kyllä siinä oli hieman käynnistysvaikeuksia ja byrokratiaakin selvitettävänä, eikä varsinaisesti kelitkään hellineet. Marraskuun pimeys ja mustana kiiltävä sateinen asfaltti on kyllä itselleni ainakin hyvin epäenergisoivaa.

Voimaannuin ja päivien hotelligooglailujen jälkeen päätimme suunnata auringon alle lämpimään ja alkuvuodesta hyväksi havaittuun etätyökohteeseen Gran Canarialle. Joskaan minä en etäillyt, vaan nautin valosta ja hyvistä lenkkeilyreiteistä. Combo toimi jälleen loistavasti ja marraskuun kaamos oli selätetty.


Joulukuu vaihtui meillä Puerto Ricossa ja sieltä katseltiin myös Linnan juhlia ja juhlittiin itsenäistä Suomea. Paukkupakkaset ja lumikinokset eivät tuntuneet lainkaan omilta, kun sai nauttia valosta ja lämmöstä. On hyvä tiedostaa millaisessa ympäristössä viihtyy ja mikä sopii parhaiten omalle mielelle ja keholle.

Ennätettiin itsenäisyyspäivän pitkänä viikonloppuna tutkia enemmän Gran Canariaa ja kävimmekin sisämaan vuorilla, Roque Nublossa. Kanaria sai jälleen lisäpisteitä, sillä Roque Nublon maisemat olivat aivan huikeat! Ei kai tässä auta kun tunnustaa, että meistä on tullut selkeästi Kanaria-faneja ja uskonkin meidän palaavan etätyö/kuntoilu/hyvinvointi -moodiin Kanarialle piankin.












Joulukuussa sain vielä kutsun Tallinkin MyStar aluksen neitsytmatkalle ja varmasti aika pian seilataan taas MyStarilla Tallinnaan. Tykkään tuosta MyStarin ravintolasta löytyvästä lauseesta "The horizon is where beautiful destinations can be found".

Kiitos vuosi 2022 – se oli paljon muutakin kuin vain tässä nähtyjä matkoja ja reissuja sisällöllisesti. Jokainen vuosi opettaa, ottaa ja antaa. Toivon tänä vuonna opittujen viisauksien kulkevan mukanani uuteen vuoteen ja olkoon uusi vuosi meille kaikille oman näköisensä! Tuokoon se terveyttä, valoa ja iloa – rakkautta unohtamatta!


Aloitin lisäämään matkavuoteni-koosteisiin vuonna 2018 myös lentopäästöt. Aiempien vuosien tapaan listaan tähän alle tämän vuoden matkojeni lentopäästöt. Laskurina olen käyttänyt ICAO:n päästölaskuria. *Osan lennoista olen kompensoinut (Choose ja Myclimate -järjestöjen kautta). Koen tosin, ettei päästöjen kompensointi ole lainkaan näin yksinkertaista ja haluaisinkin vielä itse ymmärtää enemmän näistä kompensaatioista ja niiden todellisista hyödyistä ja merkityksestä. 

  • Dubai – Helsinki (255 CO2/(KG))
  • Helsinki – Gran Canaria – Helsinki* (645,2 CO2/(KG))
  • Helsinki – Los Angeles – Helsinki* (754,6 CO2/(KG))
  • Helsinki – Tunis – Helsinki* (640,8 CO2/(KG))
  • Helsinki – Los Angeles – Helsinki (645,2 CO2/(KG))
  • Helsinki – Gran Canaria – Helsinki (754,6 CO2/(KG))

Lentopäästöni vuonna 2022 olivat yhteensä 3695,40 CO2/(KG). (v.2021: 255 CO2/(KG), v.2020: 200,1 CO2/(KG), v2019: 3720,7 CO2/(KG), v2018: 3408 CO2/(KG)).


Aiemmat matkavuoteni-postaukset löytävät täältä: 

Matkavuoteni 2021

Matkavuoteni 2020

Matkavuoteni 2019

Matkavuoteni 2018

Matkavuoteni 2017

Matkavuoteni 2016

Matkavuoteni 2015

Matkavuoteni 2014 

25 vuotta

Kun tapaa toisen heinäkuun 27. päivänä vuonna 1997 niin silloin tuona samana päivänä vuonna 2022 tulee tapaamisesta kuluneeksi jo 25 vuotta. Vuonna 1997, kun me tavattiin, radiossa soi mm. No Doubt ja Scooterin Fire ja Hansoneiden MMMBop biisi (kurkkaa tähän liittyen Instagramista @sannasevenseas tekemäni video). Oscar-voittaja Titanic tuli ensi-iltaan ja se onkin meidän eka yhteinen elokuva mitä käytiin katsomassa. En ymmärrä, miten tästä kaikesta voi olla järjettömät 25 vuotta! 

Näihin vuosiin mahtuu tietystykin paljon. Kaikkea. Hyvää ja ei niin hyvää ja kaikkea siltä väliltä. Mutta kaikesta huolimatta saan olla jokaisesta vuodesta, kuukaudesta ja päivästä todella kiitollinen. Onneksi me ollaan me - ja en oikeestaan mitään muuta toivo, kun että voidaan olla seuraavatkin 25 vuotta me. Me ollaan hyvä tiimi, kuten viime vuoden postauksessa jo totesin.


"Together is my favorite place to be".




Nämä kuvat on otettu Hangosta viikko sitten, jossa vietettiin vene-elämää viikon verran. Hanko on yksi minun 'happy place' -paikoista, joten kivaa, että saatiin ikuistettua nämä kuvat sieltä. (Kuvista kiitos kuuluu ystävällemme Miialle).

Meidän vene-elämä jatkuu täällä Tallinnassa vielä joitain päiviä, jonka jälkeen alamme suuntaamaan takaisin kotisatamaan. Siispä myötäisiä tuulia meille – kaikessa, ja sitä samaa myös sinulle, jonka tämän luit.

Matkavuoteni 2021

Siinä missä vuosi 2020 jäi maailmanlaajuisesti historiankirjoihin vuotena, jolloin Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen, niin en varmaan ole yksin, jos sanon, että tuntuu kyllä siltä, että 2021 oli lähes sen toisinto. Suorastaan epäreilua, että viime vuodet on jollain tapaa hurahtaneet kuin varkain. Onko muilla tämä sama tunne? 

Vuoden 2021 reissuhetkiä; talven iloa Vuokatissa ja kesästä nauttimista mm. Raahessa ja Hangossa. Kesäkuvista on vaikea päätellä, että olin oikeasti tuolloin saikulla (mun sairaus kun ei näy ulospäin, kuten vaikka mieheni käsi paketissa näkyy).

Jos en edeltävästä vuodesta (Covidin puhkeamisesta huolimatta) suostunut sanomaan, että se oli paska vuosi. Niin en tahtoisi vuodesta 2021 sanoa sitä myöskään, mutta kyllähän siihen erittäin monta sellaista  kakka-emojiita mahtui. Tai ehkä reilumpi sanoaa niin, että viime vuosi oli hyvin hyvin vaikea ja en jää todellakaan kaipaamaan viime vuoden haasteita, enkä meidän molempien pitkää sairaslomaa. Sairaslomaa, siis mitä sairaslomaa?
En ole aiemmin kertonut täällä blogissa sairaslomastani, koska se tuntui jotenkin raskaalta, eikä ylimääräisiä paukkuja juurikaan tuolloin ollut. Mutta koska blogini toimittaa myös julkista päiväkirjan paikkaa (ajattelen tosin usein edelleenkin, että eihän tätä kuitenkaan kovin moni lue), niin kirjattakoon tännekin muistiin viime vuoden osalta myös ne vaikeat ajat, ja ne kaikki haasteet mitkä teki vuodestani sen mitä se oli – kuitenkaan unohtamatta postauksen pääaihetta, eli matkavuoteni koostetta. Reissuja nimittäin onneksi kuitenkin riitti, haastavista ajoista huolimatta.
Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat ja lainaukset on Instagram-tililtäni sannasevenseas ja näin se vuosi pähkinänkuoressa sitten suunnilleen meni:


Tammikuu
alkoi red velvetin makuista uuden vuoden -kakkua syöden ja kirjoitinkin silloin toiveikkaasti Instagram postaukseeni, että "Joskohan tänä vuonna pääsisi takaisin Jenkkeihin". No, nyt tiedän, että ei päästy. Tammikuussa ei ollut myöskään perinteisiä Matkamessuja, mikä oli todella harmillista matkailualalle. Ja myös näin matkabloggaajana meille vaikuttajille. Olenhan ollut Matkamessujen virallinen bloggaaja vuodesta 2014 lähtien.
Tammikuu olikin vain sykkimistä töissä ja vapaa-ajalla sohvan pohjalta kumpuavaa reissukaipuuta. Somekanavien "muistot"-osiot muistuttivat entisestä elämästä ja reissumuistoista milloin Thaimaasta, Balilta, Filippiineiltä tai Kambodzasta. Paikoista, joissa usein vuoden vaihteen tietämillä olen reissannut. Kotisohvalta käsin ja siinä maailman tilanteessa kaikki nämä muistot alkoi tuntumaan jo kovin kaukaiselta.


Helmikuussa
Saariselälle suunniteltu talviloma siirtyi Vuokattiin ja oikeastaan kiva niin. Ei oltu koskaan aiemmin käyty siellä ja tykästyttiin tosi paljon! Loma tuntui lomalle, vaikka koko maailma ympärillä oli lähes pysähdyksissä. Vuokatissa käytiin laskettelukurssilla ja vietettiin koko päivä rinteessä, rapeassa -25 C pakkaskelissä. Aurinko paistoi ja maisemat helli. Sanoinko jo, että viihdyttiin tosi hyvin.
Lue tästä kirjoittamani vinkit Vuokatin aktiiviseen lumilomaan. Käytiin myös aivan ihanalla huskysafarilla Vuokatin upeissa maisemissa ja moottorikelkkailemassa. Ai että! Vieläkin nousee hymy kasvoille, kun mietin miten innoissaan oltiin Vuokatin kauniista talvimaisemista.



Maaliskuu alkoi Intagramiin julkaisemallani voimalauseella "Tulkoon mitä vaan", kyllä tästä selvitään. No, täytyy näin jälkiviisaana nähdä asiat niin, että yritin kyllä. Yritin jaksaa ja selvitä, mutta ilmeisesti viimeisien kuukausien (ehkä jo vuosien?) kuorma oli käynyt niin isoksi, että vaikka todella positiivisesti kirjoitin hymyssä suin maaliskuun lopulla Tahkolla: "Menemättä yksityiskohtiin, mutta se kuinka poikki, huolissani ja väsynyt olen ollut, niin ihana huomata miten jo yksi vapaapäivä (ja maiseman vaihdos) tekee ihmeitä päästä varpaisiin ja saa hymyn kasvoille."

Ei se yksi vapaapäivä sitten kuitenkaan asioita ratkaissut. Olin käynyt jo alkuvuoden säännöllisesti lääkärissä milloin mitäkin kremppaa hoidattamassa. Yritin pitää itsestäni huolta ja kävin akupunktiossa, hierojalla ja purentalihashierojalla. Hommasin niskakeinun, että saisin aamulla pään ja hartiat toimimaan, kun olin yöllä purrut purentalihakset stressistä jumiin. Söin särkylääkkeitä. Kävin fyssarilla, sain venyttelyohjeita, sydäntäni tutkittiin, veto oli veks ja rautavarastot tyhjät. Ei se yksi päivä sitten ihan auttanut, vaikka se tuntui hyvältä vapaalta.

Maaliskuun lopun Tahkon reissun piti olla kaikille piristysruiske! Meillä oli aivan mieletön majoitus, yli sadan neliön ja 3 mh loma-asunto näkymillä Tahkovuorelle. Oltiin intoa täynnä lähdetty sinne laskettelemaan, olemaan etätöissä ja vielä ystäviäkin oli tulossa sinne.
Meillä oli jo hieno yksi laskupäivä takana. Aurinko paistoi ja kevään läsnäolon tunsi iholla. Loma-asunnon terassilla oli jopa niin lämmin, että siinä tarkeni ottaa aurinkoa. Sitten lauantaina rinteessä sattui haaveri. Mieheni suksi jäi loskaiseen lumikasaan ja lähti jalasta ja hän kaatui pahasti. Niin pahasti, että hänet rinnepelastuksen jälkeen vietiin lopulta ambulanssilla Kuopion sairaalaan. Käsi oli mennyt kolmesta kohtaa täysin poikki ja leikkaus oli edessä. Shokki ja järkytys oli ensimmäiset ajatukset ja tietysti se, että onneksi ei käynyt sitten kuitenkaan tämän pahemmin. Ajoimme kaikki yhdessä seuraavana päivänä vierailuajalla Tahkolta Kuopion KYS:lle moikkaamaan pikku potilasta eli miestäni. Ystäväni oli askarrellut aivan ihanan tsemppikortin ja vein sen Pekalle sairaalaan. 
Seuraavaksi odoteltiin leikkausta ja sitä tuomiota, että kai kädestä saadaan vielä käsi...

Maaliskuun monet kasvot; kotona hyggeilyä ja kevät auringossa laskettelua, tietämättä vielä, että seuraavana päivänä tulee käymään pahasti.

 
Huhtikuussa
ei reissattu, paitsi sairaalan ja lääkärien väliä. Nyt meitä lääkärissä reissaavia oli vain kaksi. Hoidin Pekan leikkaushaavaa, jossa oli näyttävät 51 niittiä tikkinä ja haavalla pituutta melkein 30 senttiä. Leikkauksessa operoi 3 kirurgia ja tiedettiin, että toipumisesta tulee pitkä, muutamista kuukausista jopa vuoteen. Tämä ei ollut siis perus 'kipsi käteen ja kuudessa viikossa valmista' -tapaus. Ei valitettavasti. Nyt piti toivoa, että saataisiin käsi ja sen hermot edes toimimaan niin, että sormet toimisivat vielä joskus tulevaisuudessa.
Itselläkään ei mennyt sen lujempaa. Terveys pragaili, sydäntäni tutkittiin ja kun lopulta neljä eri alojen lääkäriä totesi samalla viikolla, että tarvitsen sairasloman, niin lopulta myönnyn siihen. (Mutta ensiksi tietysti tein vielä työt loppuun).

Mutta sitten se kynä tippui. Ja vasta sen asian hyväksymisen jälkeen saattoi alkaa parantumisprosessi ja oih, se onkin ollut sitten pitkä.

Tässä kohtaa huhtikuuta oltiinkin sitten vähemmän tehokas parivaljakko. Molempia tietysti terveyden lisäksi harmitti se, että miten käy veneilykesän ja miten ihmeessä ikinä saataisiin edes vene vesille...


Toukokuuta ehdottomasti piristi (sairasloman ja molempien lekurillä käyntien lomassa) pressimatka Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalla pääsin pyöräilemään ja patikoimaan, joista voit lukea tästä postauksesta. Kävin tuolloin vasta toisen kerran Ahvenanmaalla ja olenkin aivan tykästynyt siihen paikkaan. Tänne meidän oli tarkoitus purjehtia 2021 kesänä, mutta melkeinpä tiedettiin jo, että se tulisi olemaan hyvin epätodennäköistä kapteenin käden murtumisen vuoksi.

Ahvenanmaa tarjoili jälleen uusia elämyksiä ja sairaslomasta huolimatta toi energiaa.

 
Iloa toukokuuhun toi myös se, että saatiin kuin saatiinkin meidän Malibu-vene vesille toukokuun lopulla. Tämä ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys, eikä tullut sormia napsauttamalla, sillä miehistö oli enemmän ja vähemmän ”telakalla”. Ilman ystävien apua se ei kyllä olisikaan onnistunut, joten siitä ollaan edelleenkin hyvin kiitollisia.

Toukokuun loppu näytti todellakin näin kauniilta ja aurinkoiselta. Suurta onnistumista ja iloa toi se, että 29.5. saatiin Malibu vesille.


 

Kesäkuun alussa julistin Instagramissani, että kesän tärkein suunnitelma on vaan olla, chillata. Harva tiesi minun olevan tuolloin sairaslomalla työuupumuksen ja stressireaktioiden takia ja en ollut siitä valmis tuolloin kovaan ääneen huutelemaankaan. Siksi chillaus oli ihan kelpo termi levolle. Tärkeintä nimittäin paranemisprosessissa on ollut opetella olla tekemättä mitään _ja olla tuntematta siitä huonoa omatuntoa_. Suorittavalle ihmiselle on ollut vaikeaa päästää irti. Hyväksyä se, että aina ei tarvitse tai ole pakko. Nyt oli tärkeintä laittaa oma hyvinvointi ja terveys ykköseksi ja lääkärin määräyksestä keskittyä vain kivoihin asioihin. Ja tätä yritinkin omien voimavarojen rajoissa tehdä. Kesä ja aurinko toki auttoivat asiassa ja oloni onneksi hieman alkoi kevetäkin...

17. kesäkuuta tehtiin ensimmäinen purjehdusreissu kotisataman lähelle Pihlajasaareen ja se antoi uskomattoman paljon toivoa siihen, että kyllä tämä tästä. Kesäkuun loppu puolella Pihlajasaaresta tuli muutoinkin meidän tukikohta ja vietettiin myös tunnelmallinen ja hauska juhannus siellä. Pihliksessä kävi myös paljon ystäviä noiden viikonloppujen aikana ja auringon lämmittäessä ja kesän pistäessä parastaan oli jo entistä kepeämpää hengittää. Mutta eivät lääkärikäynnit silti olleet päätöksessä. Diagnoosi toisensa perään minulla todettiin mm. IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä ja sehän pisti sitten koko ruokavalion uusiksi. Haasteita tuli haasteiden perään ja kävikin ihan kokopäivätyöstä hoitaa itseään.


 
Heinäkuu
ja heinäkuun helteet! Pekka oli palanut jo töihin sairaslomaltaan, vaikka käsi ei edelleenkään ollut täysin toimiva eikä esimerkiksi näppäimistöllä kirjoittamisesta tullut mitään, koska sormien hermot eivät toimineet. Eikä kädellä saanut kannatella mitään painavaa. Onneksi pää toimi ja teams-palaverien aikakautena se riittää pitkälle. Minä keskityin omaan hyvinvointiin, parantumiseen ja lepäämiseen. Ja tekemään niitä kivoja juttuja.
Yksi kiva juttu oli suunnitella extempore -reissu Saariston Rengastielle omalla autolla, koska olosuhteiden pakosta reissu ei onnistuisi meiltä mitenkään pyörällä, eikä sellaiseen kulkupeliin olisi edes nyt voimia. Rengastie on ollut molempien haaveissa jo pidempään ja oli hienoa päästä toteuttamaan se nyt. Tunsin myös miten pala palalta sytyin ja voimaannuin enemmän, kun pääsi tien päälle, reissuun!

Heinäkuun kotimaanmatkailuun kuului myös vierailu ystäviemme mökillä Raahessa. En ollut koskaan aiemmit ollut tuolla suunnalla ja länsirannikko Kalajoen hiekkasärkkineen näytti kerrassaan upealle! Olin jo siltä istumalta valmis parkkeeraamaan kuvitteellisen asuntoautoni hiekkasärkkien parkkipaikalle koko kesäksi. Tuon visiitin jälkeen sai jälleen todeta, että Suomesta löytyy kyllä uskomattoman upeita paikkoja!

Heinäkuussa koukattiin Saariston Rengastieltä myös Ahvenanmaalle Kökarin saarelle eli melkein kuin ulkomailla olisi ollut!


 
 
Elokuussa
sairaslomani vaihtui kesälomaksi ja talvella suunnittelemamme purjehdusreissu Ahvenanmaalle muuttui venereissuksi Turun saaristoon. Kesällä oli pakko hyväksyä, että rikkinäisellä kädellä ja vajaalla miehistöllä on turha haukata liian isoa palasta ja siitä syystä jätettiin Ahvenanmaa odottamaan niin sanotusti parempia aikoja.
Turun saaristossa riittää meille kuitenkin nähtävää, sillä ei olla oltu siellä suunnilla kuin vasta kerran aiemmin veneellä ja muutamaa viikkoa aiemmin autolla Saariston Rengastiellä.

Veneemme keula kääntyi kohti länttä jo heinäkuun lopulla, koska tavoitteenamme oli olla Turussa Kesärauha-festivaaleilla elokuun toisena viikonloppuna. Ja näinhän me oltiinkin ja oli kyllä hieno tunne lipua Aurajokea pitkin Turun vierasvenesatamaan. 
Kesärauha-festivaalit sujuivat myös hyvin ja meitä oli siellä hauska kaveriporukka yhdessä juhlimassa. Somessa festareista ei ole muuten yhtään kuvaa, koska se ei tuntunut tuolloin soveliaalta. Elämme siis aikoja, jossa tiedän, että somevaikuttajat ovat vaikka olleet reissussa ulkomailla, mutta eivät ole viitsineet julkaista sieltä mitään, koska kritiikki olisi voinut olla tuomitsevaa. Vähän sama minulla noiden festareiden suhteen, mikä tuntuu näin jälkikäteen taas ihan hassulta, koska tiedän, että lehdistön mukaan sieltä ei tullut yhtään tartuntatapausta.

Takaisin Aurajoen rantaan ja purjehdusreissullemme! Yksi tämän reissun kohokohdista oli käynti Örön linnakesaarella, jonne olin toivonut pääseväni jo pidemmän aikaa.


Elokuu on nykyisin kaihoisa kuukausi minulle ja ajatukset eittämättä, kaikesta kivasta huolimatta, ohjaantuu taivaalle ja mielen täyttää suru. Vaikea ymmärtää, että isäni poismenosta tuli elokuussa kuluneeksi jo kolme vuotta.💔 

Elokuuta leimaa aina ikävä iskän poismenosta. 


 

Syyskuussa palasin sairaslomalta takaisin töihin ja aloitin työt 80 % työajalla, jotta palautumiseen jää myös aikaa. Asetelma on herkullinen jo ihan täysterveellekin työntekijälle, mutta omalla kohdallani se on tullut täysin tarpeeseen. On vaikea havaita ja tunnustaa itselleen väsymistä tai levon tarvetta, varsinkin jos on tällainen suorittajasielu, mutta tämä asetelma pakottaa myös siihen.
Lyhennetty työaika antaa myös joustoa osallistua vaikkapa pressimatkoille, kuten vaikkapa tälle meidän hauskalle reissulle viikonlopun viettoon viehättävässä Joensuussa.


 
Lokakuu
alkoi omalla heijastinpäivän tempauksellani, mitä olin suunnitellut toteuttavani jo vuosia; nimittäin halusin jakaa heijastimia ilmaiseksi ohikulkijoille ja näin jaoinkin lähes sata heijastinta Helsingin Karhupuistoon Pekan kanssa rakennetusta heijastinpuusta. (Somesta minut löytää hashtagilla #heijastinmuija)

Omia synttäreitä ei tänäkään vuonna päästy aloittamaan Kaliforniassa, joten täytyi keksiä jotain muuta. Juhlistin synttäreitäni virallisena päivänä aamiaisbrunssilla ja illallisella (välissä tein toki työpäivän) ja staycationilla Grand Central Helsingissä sekä vielä illanistujaissa kotona. Grand Central -hotelli oli mielestäni aivan ihana ja voit lukea siitä postaukseni tästä.



 
Marraskuussa
pääsin kokemaan Suomessa ensimmäistä kertaa drive-in -elokuvan ja se oli aivan mahtava kokemus! Toivon, että vastaavia järjestetään syksyn pimeinä iltoina lisääkin.
Marraskuussa pääsin myös ulkomaille, kun juhlittiin ystäväni nelikymppisiä tyylikkäästi Siljan Deluxe-hyteissä ja yövyttiin Tukholmassa ihanassa Haymarket -hotellissa. Tukholma näytti olevan aivan ennallaan ja esimerkiksi Fotografiska -museo pursusi museovieraita marraskuisena viikonloppuna, kuin ei mitään olisikaan. Sinänsä kivaa, mutta tuntui äkkiseltään vieraalle olotilalle.



 
Joulukuussa
piipahdin merillä Siljan ostosristeilyllä (pressimatkalla) sekä Vierumäellä työni puolesta. Piipahdettiin myös yksi pakkaspäivä Porvoossa ja voi että Porvoo oli juuri niin sympaattinen ja ihana, kun muistelinkin. Edellisestä kerrasta oli selvästi liian pitkä aika, mutta onneksi nyt meillä on hyvä saa jatkossa suunnata Porvooseen useammin, koska ystäväni ostivat sieltä talon.

Joulukuun helmi oli kuitenkin pitkin syksyä suunniteltu ystäväni synttärimatka Dubaihin. En uskaltanut siitä juuri hehkuttaa lainkaan etukäteen, koska maailmantilanne alkoi jälleen näyttää kehnommalta, eikä kukaan meistä halunnut jättää tätä paljon suunniteltua reissua välistä. Ajattelin varmaan, että kun ei paljoa etukäteen huutele reissusta ja pysyttelee kotosalla, niin kyllä sen on pakko onnistua.
Viime hetkeen kestänyt jännitys palkittiin, kun seurueen ensimmäiset kuusi kaverusta pääsi turvallisesti perille auringon alle Dubaihin.

Vietin siis vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt.

Tässä kuvassa Pekan käsi pitelee minua Dubain auringonlaskussa ja nyt lasketteluonnettomuudesta on lähes 10 kk, eikä käsi ole vieläkään täysin parantunut, mutta onneksi saimme juuri kuulla hyviä uutisia, että hermot pitäisi palautua ennalleen ja käden luut oli viimein luutuneet. Toiveikkaana paremmasta siis tähän uuteenkin vuoteen!





 

Vaikkakin uutta vuotta on eletty jo melkein kokonaisen tammikuun verran, toivotan silti vielä tässä kohtaa kaikille teille mahtavaa vuotta 2022 – pitäkää itsestänne ja terveydestänne huolta. Muistakaa levätä ja se, että olet itse kaikista tärkein.

Synttärit x3 ja kuulumisia

Synttäriviikko on nyt taputeltu ja oi että, siihenhän mahtui aika paljon kaikkea – synttärijuhlintaa kolmella tapaa! Normaalisti lokakuisin olen lämmitellyt luitani Kaliforniassa ja siitä onkin muodostunut mieluinen traditio ottaa synttärikuukausi vastaan. Muutaman kerran olen viettänyt ihan virallista synttäripäivääkin Los Angelesissa ja rehellisesti sanottuna, kun meidän ensimmäiset lennot sinne peruttiin pandemian alun jälkeen maaliskuussa 2020, niin enpä olisi uskonut, että maailman tilanne on edelleen tämä, että en ole päässyt moikkaamaan siellä asuvia kavereitani nyt kahteen vuoteen.


Ikävä Kaliforniaan on iso ja siksipä yritin synttäripäivänä tehdä asioita, joita tekisin L.A.:ssa, siellä "toisessa kodissani". Siellä synttäripäivä alkaisi varmaan Santa Monican Urth Caffessa. Siksipä erittäin hyvänä kahvilakorvikkeena toimi Kallion Green Hippo kahvila. Vihersmoothie on aina ihan must ja banaaniletut Nutellalla oli kerrassaan suussa sulavia. Green Hippo lunasti kaikki odotukset ja vihdoin ja viimein pääsin tosiaan testaamaan paikan. Jatkossa aion käydä kyllä useammin siellä ihan vaan herkuttelemassa tuollaisen ihanan aamiaisen, ilman sen kummempaa syytä.

Virallisen synttäripäivän kruunasi illallinen ystävien kesken Ravintola Madonnassa italialaisesta ruuasta nauttien. Ravintolasali oli aivan täynnä ja tunnelma puheensorinan keskellä ihanan kansainvälinen, joten olo tuntui kiireisen työpäivän jälkeen vähintäänkin epätodelliselle, kun astuin ravintolaan jossa ystävät odotti. Tykkäsin Madonnan ruuasta ja gluteeniton pizza oli maukasta. Virallinen synttäripäivä oli siis aika makeasti taputeltu.

Synttärit jatkuivat seuraavana päivänä (työpäivän jälkeen) staycation -lomalla Helsingin Grand Central Hotellissa, jonka olin kaukaa viisaana varannut jo joskus kesällä. Olin odottanut keväästä saakka, jolloin kyseinen hotelli avautui, että pääsen tutustumaan tähän hotelliin ja täytyy todeta, että kaikki odotus oli sen arvoista. Entinen VR:n toimistorakennus oli muuntautunut upeaksi hotelliksi ja lumouduin koko rakennukseen samoin tein. Kerrassaan upea! Teen staycation-lomasta Grand Central hotelliin erillisen postauksen blogiin, josta voit lukea lisää.


Synttäriviikko huipentui pieniin illanistujaisiin kotona, koska miksi ei. Aina on hyvä syy tavata ystäviä ja kippistää elämää yhdessä. Tässä avautuvassa maailmantilanteessa synttärit ihan kotinurkillakin juhlittuna oli oikein mukavat. Kalifornia antaa vielä odotuttaa itseään, joskin viimeisin tietohan on, että matkustus USA:han vapautuu täysin rokotetuille 8.11. alkaen. Tästä pitäisi tulla vielä lisätietoa lokakuun lopulla ja sitä tietoa kyllä odotan kuumeisesti.


Olen pystynyt pitämään reissukuumeeni aika maltillisena viimeiset 1,5 vuotta, ja vasta ihan viime aikoina olen antanut itselleni luvan toivoa reissua aurinkoon. Ja oikeastaan matkakohdekin on nyt päätetty ja liput ostettu, sillä tulevan reissun kohteen on päättänyt seuraavia pyöreitä synttäreitään juhliva ystäväni, Cali-siskoni Ulla. En ole koskaan aiemmin vieruillut tässä maassa, enkä oikeastaan uskonut, että ihan ensimmäisenä suuntaakaan tulevaan lomakohteeseen, koska aina jokin toinen kohde on ollut kiehtovampi tai jotenkin vain kiilannut sen ohitse... Mutta nyt kuitenkin, kun olen kuullut muiden reissukokemuksia paikasta, aavikkosafareista, tulevasta maailmannäyttelystä ja suunnitellut reissuseurueen kanssa uuden vuoden viettoa ja mitä kaikkea tulemme kohteessa tekemäänkään, niin täytyy sanoa, että fiilis alkaa olla jo aika korkealla. Joko arvaat minne me suunnataan reissuun? No, me lähdetään Dubaihin! Ja lasken kyllä jo päiviä reissuun. Ja jotenkin on fiilis, että tulossa aika loistokas reissu erinomaisessa seurassa.

Tällaisia synttäri- ja reissukuulumisia pitkästä aikaa blogiinkin päivitettynä. Mites, onko sulla reissuja suunnitteilla tai antaa vinkkejä Dubaihin?

Partner in Crime since 1997 – yhdessä 24 vuotta

Tämän postauksen voisi aloittaa samalla tapaa, kun aiemmatkin juhlapäiviemme postaukset; aika rientää! Mutta minkäs teet, se vaan on niin. Kesäpuuhien lomassa, heinäkuun helteiden lopulla tulee aina lopulta se kuun 27. päivä ja se päivä on meidän juhlapäivä. Päivä jolloin tapasimme kauan kauan aikaa sitten Varkaudessa vuonna 1997.


Noihin vuosiin on mahtunut paljon kaikkea ja olisikin vaikeaa kiteyttää yhteisiä vuosia yhteen lauseeseen ja en edes yritä sitä, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään. Onneksi pääsääntöisesti ollaan kuitenkin saatu nauttia elämän vuoristoradan hyvistä etapeista ja kyydeistä, mutta suuria suruja on myös osunut polullemme. Onneksi toiseen on voinut aina luottaa kuin kallioon.

Meidän yhteisiin vuosiin tällä hetkellä mahtuu kaikkiaan kolme eri kotia. Olemme asuneet Tikkurilassa Vantaalla, Kruununhaassa ja Kalliossa Helsingissä. Ja tietysti nyt viime vuosina kesämökkinä on toiminut meidän Malibu-veneemme. Yhteiset harrastukset onkin omaan makuun ihan ehdoton juttu ja niitä meillä onneksi on monia yhteisiä. Mua ei todellakaan haittaa viettää vapaa-aikaa myös yhdessä, sen lisäksi että ollaan nyt korona-aikana oltu myös kotitoimistolla yhdessä 24/7. Ollaan muutenkin oltu vuodesta 1997 saakka hyvin tiiviisti yhdessä ja tehty paljon asioita yhdessä, autettu toisiamme. Oltiin myös hyvä tutkapari meidän maailmanympärimatkalla, mikä voi koetella parisuhdetta. Kaikkihan tietää, että reissussa todellinen luonne tulee esille, eikö!  

Ja tosiaan kulunut pandemiavuosi kotona on sujunut omalta osaltani ihan no problem (thank god!), koska ollaan totuttu olemaan ja tekemään niin paljon yhdessä. Ja tätä normaalia arkea, huumoria, naurua ja päivittäisiä halauksia juuri haluan haalia tulevaisuudessakin. Sillä jos jotain kulunut koronavuosi on opettanut, niin sen, kuinka tärkeä koti ja sen ilmapiiri on. Kiitos rakkaani, että olet. Kiitos, että saan olla juuri tällainen kuin olen. Yhdessä olemme loisto tiimi! Lav you forever.


Postauksen kuvat on ottanut ystävämme Ulla kesäkuussa Pihlajasaaressa.

Kesän ensimmäinen purjehdus ja kuulumisia

Kauden ensimmäisessä purjehduksessa on aina suurta urheilujuhlan tunnelmaa. Niin oli tänäkin vuonna, ja jos mahdollista niin tänä vuonna sitä ilon tunnetta oli mukana vielä entistä enemmän – sitä osasi arvostaa aivan eri tavalla kevään haasteiden jälkeen. 

Saimme veneen vesille jo toukokuun lopulla, sekin toki aiempia vuosia paljon myöhemmin ja siitä siis otti vielä useamman viikon, että lopulta Malibu-veneemme köydet irtosivat kotisatamasta. Syitä tähän on useampia, muun muassa kapteenin eli mieheni käsi, mikä meni pahasti poikki maaliskuun lopun laskettelureissulla eikä ole parantunut täydellisesti vieläkään. Lisäksi omat paukut on olleet vähissä ja erinäiset diagnoosit toisensa perään ovat saaneet keskittämään kevään aikana kaikki energiat ja voimavarat melkeinpä vain ja ainoastaan toipumiseen ja lepoon. Nämä ovat viivästyttäneet rakkaan harrastuksen pariin pääsemistä (ja toki keväinen veneen kuntoonlaitto oli sekin itsessään jo aikamoinen prosessi suoritettavaksi). Ei siis kahta sanaa siitä, miten into pinkeänä ja onnellisena oltiin, kun Malibu starttasi kauden ensimmäiselle purjehdukselle viime viikolla. Happiness



Tarkemmin sanottuna meidän veneilyssä ei tosin purjehduksesta voida puhua, koska purjeita ei nostettu vaan ajeltiin moottorilla meidän yhteen lempparilähisaarista eli Pihlajasaareen. Pihliksessä meitä odotti täysi kesä ja tuntuikin, että pidennetty viikonloppu veneellä tuntui viikon rantalomalta, sillä niin monipuolinen ja tapahtumarikas meidän Pihlis reissu oli. Pienehkö saari tarjoaa kävijöille monenlaista nähtävää ja koettavaa. Ehkäpä kauneimpia ovat ne hetket, kun viimeinen yhteyslautta on vienyt viimeiset päivävieraat pois ja saari hiljenee päivän hulinoiden jälkeen... Auringonlaskun ihailuun Pihlajasaaresta löytyy upeat kalliot aivan leirintäalueen vierestä ja siellä mekin istuimme ihailemassa kaupungin taakse laskevaa valopalloa lämpimässä kesäyössä. 





Viikonloppuun mahtui myös paljon kohtaamisia ja tuntuikin, että kaikkien tiet veivät tuolloin Pihlikseen. Mikä tietysti meille oli erittäin ilahduttavaa, että tapasimme niin monia ystäviä. Tuntui myös, että saatiin viettää jo juhannusta ennakkoon, sillä sää ja seura tarjosi niin upeat puitteet! Oltiin muuten viime vuonna Pihliksessä juhannuksen vietossa – kurkkaa tästä miltä juhannus näytti Pihlajasaaressa viime vuonna.

Näillä hyvillä fiiliksissä on kiva tunne jatkaa veneilykesää. Toivon, että tästä miehistö voimaantuu ja päästään kokemaan monia seikkailuita tänäkin kesänä. Näiden kuulumisten myötä haluan tässä kohtaa toivottaa kaikille teille, ketkä olette mukana, oikein ihanaa juhannusta! <3

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa: