Siinä missä vuosi 2020 jäi maailmanlaajuisesti historiankirjoihin vuotena, jolloin Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen, niin en varmaan ole yksin, jos sanon, että tuntuu kyllä siltä, että 2021 oli lähes sen toisinto. Suorastaan epäreilua, että viime vuodet on jollain tapaa hurahtaneet kuin varkain. Onko muilla tämä sama tunne? 

Vuoden 2021 reissuhetkiä; talven iloa Vuokatissa ja kesästä nauttimista mm. Raahessa ja Hangossa. Kesäkuvista on vaikea päätellä, että olin oikeasti tuolloin saikulla (mun sairaus kun ei näy ulospäin, kuten vaikka mieheni käsi paketissa näkyy).

Jos en edeltävästä vuodesta (Covidin puhkeamisesta huolimatta) suostunut sanomaan, että se oli paska vuosi. Niin en tahtoisi vuodesta 2021 sanoa sitä myöskään, mutta kyllähän siihen erittäin monta sellaista  kakka-emojiita mahtui. Tai ehkä reilumpi sanoaa niin, että viime vuosi oli hyvin hyvin vaikea ja en jää todellakaan kaipaamaan viime vuoden haasteita, enkä meidän molempien pitkää sairaslomaa. Sairaslomaa, siis mitä sairaslomaa?
En ole aiemmin kertonut täällä blogissa sairaslomastani, koska se tuntui jotenkin raskaalta, eikä ylimääräisiä paukkuja juurikaan tuolloin ollut. Mutta koska blogini toimittaa myös julkista päiväkirjan paikkaa (ajattelen tosin usein edelleenkin, että eihän tätä kuitenkaan kovin moni lue), niin kirjattakoon tännekin muistiin viime vuoden osalta myös ne vaikeat ajat, ja ne kaikki haasteet mitkä teki vuodestani sen mitä se oli – kuitenkaan unohtamatta postauksen pääaihetta, eli matkavuoteni koostetta. Reissuja nimittäin onneksi kuitenkin riitti, haastavista ajoista huolimatta.
Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat ja lainaukset on Instagram-tililtäni sannasevenseas ja näin se vuosi pähkinänkuoressa sitten suunnilleen meni:

Tammikuu alkoi red velvetin makuista uuden vuoden -kakkua syöden ja kirjoitinkin silloin toiveikkaasti Instagram postaukseeni, että "Joskohan tänä vuonna pääsisi takaisin Jenkkeihin". No, nyt tiedän, että ei päästy. Tammikuussa ei ollut myöskään perinteisiä Matkamessuja, mikä oli todella harmillista matkailualalle. Ja myös näin matkabloggaajana meille vaikuttajille. Olenhan ollut Matkamessujen virallinen bloggaaja vuodesta 2014 lähtien.
Tammikuu olikin vain sykkimistä töissä ja vapaa-ajalla sohvan pohjalta kumpuavaa reissukaipuuta. Somekanavien "muistot"-osiot muistuttivat entisestä elämästä ja reissumuistoista milloin Thaimaasta, Balilta, Filippiineiltä tai Kambodzasta. Paikoista, joissa usein vuoden vaihteen tietämillä olen reissannut. Kotisohvalta käsin ja siinä maailman tilanteessa kaikki nämä muistot alkoi tuntumaan jo kovin kaukaiselta.

Helmikuussa Saariselälle suunniteltu talviloma siirtyi Vuokattiin ja oikeastaan kiva niin. Ei oltu koskaan aiemmin käyty siellä ja tykästyttiin tosi paljon! Loma tuntui lomalle, vaikka koko maailma ympärillä oli lähes pysähdyksissä. Vuokatissa käytiin laskettelukurssilla ja vietettiin koko päivä rinteessä, rapeassa -25 C pakkaskelissä. Aurinko paistoi ja maisemat helli. Sanoinko jo, että viihdyttiin tosi hyvin.
Lue tästä kirjoittamani vinkit Vuokatin aktiiviseen lumilomaan. Käytiin myös aivan ihanalla huskysafarilla Vuokatin upeissa maisemissa ja moottorikelkkailemassa. Ai että! Vieläkin nousee hymy kasvoille, kun mietin miten innoissaan oltiin Vuokatin kauniista talvimaisemista.

Maaliskuu alkoi Intagramiin julkaisemallani voimalauseella "Tulkoon mitä vaan", kyllä tästä selvitään. No, täytyy näin jälkiviisaana nähdä asiat niin, että yritin kyllä. Yritin jaksaa ja selvitä, mutta ilmeisesti viimeisien kuukausien (ehkä jo vuosien?) kuorma oli käynyt niin isoksi, että vaikka todella positiivisesti kirjoitin hymyssä suin maaliskuun lopulla Tahkolla: "Menemättä yksityiskohtiin, mutta se kuinka poikki, huolissani ja väsynyt olen ollut, niin ihana huomata miten jo yksi vapaapäivä (ja maiseman vaihdos) tekee ihmeitä päästä varpaisiin ja saa hymyn kasvoille."

Ei se yksi vapaapäivä sitten kuitenkaan asioita ratkaissut. Olin käynyt jo alkuvuoden säännöllisesti lääkärissä milloin mitäkin kremppaa hoidattamassa. Yritin pitää itsestäni huolta ja kävin akupunktiossa, hierojalla ja purentalihashierojalla. Hommasin niskakeinun, että saisin aamulla pään ja hartiat toimimaan, kun olin yöllä purrut purentalihakset stressistä jumiin. Söin särkylääkkeitä. Kävin fyssarilla, sain venyttelyohjeita, sydäntäni tutkittiin, veto oli veks ja rautavarastot tyhjät. Ei se yksi päivä sitten ihan auttanut, vaikka se tuntui hyvältä vapaalta.

Maaliskuun lopun Tahkon reissun piti olla kaikille piristysruiske! Meillä oli aivan mieletön majoitus, yli sadan neliön ja 3 mh loma-asunto näkymillä Tahkovuorelle. Oltiin intoa täynnä lähdetty sinne laskettelemaan, olemaan etätöissä ja vielä ystäviäkin oli tulossa sinne.
Meillä oli jo hieno yksi laskupäivä takana. Aurinko paistoi ja kevään läsnäolon tunsi iholla. Loma-asunnon terassilla oli jopa niin lämmin, että siinä tarkeni ottaa aurinkoa. Sitten lauantaina rinteessä sattui haaveri. Mieheni suksi jäi loskaiseen lumikasaan ja lähti jalasta ja hän kaatui pahasti. Niin pahasti, että hänet rinnepelastuksen jälkeen vietiin lopulta ambulanssilla Kuopion sairaalaan. Käsi oli mennyt kolmesta kohtaa täysin poikki ja leikkaus oli edessä. Shokki ja järkytys oli ensimmäiset ajatukset ja tietysti se, että onneksi ei käynyt sitten kuitenkaan tämän pahemmin. Ajoimme kaikki yhdessä seuraavana päivänä vierailuajalla Tahkolta Kuopion KYS:lle moikkaamaan pikku potilasta eli miestäni. Ystäväni oli askarrellut aivan ihanan tsemppikortin ja vein sen Pekalle sairaalaan. 
Seuraavaksi odoteltiin leikkausta ja sitä tuomiota, että kai kädestä saadaan vielä käsi...

Maaliskuun monet kasvot; kotona hyggeilyä ja kevät auringossa laskettelua, tietämättä vielä, että seuraavana päivänä tulee käymään pahasti.

 
Huhtikuussa ei reissattu, paitsi sairaalan ja lääkärien väliä. Nyt meitä lääkärissä reissaavia oli vain kaksi. Hoidin Pekan leikkaushaavaa, jossa oli näyttävät 51 niittiä tikkinä ja haavalla pituutta melkein 30 senttiä. Leikkauksessa operoi 3 kirurgia ja tiedettiin, että toipumisesta tulee pitkä, muutamista kuukausista jopa vuoteen. Tämä ei ollut siis perus 'kipsi käteen ja kuudessa viikossa valmista' -tapaus. Ei valitettavasti. Nyt piti toivoa, että saataisiin käsi ja sen hermot edes toimimaan niin, että sormet toimisivat vielä joskus tulevaisuudessa.
Itselläkään ei mennyt sen lujempaa. Terveys pragaili, sydäntäni tutkittiin ja kun lopulta neljä eri alojen lääkäriä totesi samalla viikolla, että tarvitsen sairasloman, niin lopulta myönnyn siihen. (Mutta ensiksi tietysti tein vielä työt loppuun).

Mutta sitten se kynä tippui. Ja vasta sen asian hyväksymisen jälkeen saattoi alkaa parantumisprosessi ja oih, se onkin ollut sitten pitkä.

Tässä kohtaa huhtikuuta oltiinkin sitten vähemmän tehokas parivaljakko. Molempia tietysti terveyden lisäksi harmitti se, että miten käy veneilykesän ja miten ihmeessä ikinä saataisiin edes vene vesille...

Toukokuuta ehdottomasti piristi (sairasloman ja molempien lekurillä käyntien lomassa) pressimatka Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalla pääsin pyöräilemään ja patikoimaan, joista voit lukea tästä postauksesta. Kävin tuolloin vasta toisen kerran Ahvenanmaalla ja olenkin aivan tykästynyt siihen paikkaan. Tänne meidän oli tarkoitus purjehtia 2021 kesänä, mutta melkeinpä tiedettiin jo, että se tulisi olemaan hyvin epätodennäköistä kapteenin käden murtumisen vuoksi.

Ahvenanmaa tarjoili jälleen uusia elämyksiä ja sairaslomasta huolimatta toi energiaa.

 
Iloa toukokuuhun toi myös se, että saatiin kuin saatiinkin meidän Malibu-vene vesille toukokuun lopulla. Tämä ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys, eikä tullut sormia napsauttamalla, sillä miehistö oli enemmän ja vähemmän ”telakalla”. Ilman ystävien apua se ei kyllä olisikaan onnistunut, joten siitä ollaan edelleenkin hyvin kiitollisia.

Toukokuun loppu näytti todellakin näin kauniilta ja aurinkoiselta. Suurta onnistumista ja iloa toi se, että 29.5. saatiin Malibu vesille.

Kesäkuun alussa julistin Instagramissani, että kesän tärkein suunnitelma on vaan olla, chillata. Harva tiesi minun olevan tuolloin sairaslomalla työuupumuksen ja stressireaktioiden takia ja en ollut siitä valmis tuolloin kovaan ääneen huutelemaankaan. Siksi chillaus oli ihan kelpo termi levolle. Tärkeintä nimittäin paranemisprosessissa on ollut opetella olla tekemättä mitään _ja olla tuntematta siitä huonoa omatuntoa_. Suorittavalle ihmiselle on ollut vaikeaa päästää irti. Hyväksyä se, että aina ei tarvitse tai ole pakko. Nyt oli tärkeintä laittaa oma hyvinvointi ja terveys ykköseksi ja lääkärin määräyksestä keskittyä vain kivoihin asioihin. Ja tätä yritinkin omien voimavarojen rajoissa tehdä. Kesä ja aurinko toki auttoivat asiassa ja oloni onneksi hieman alkoi kevetäkin...

17. kesäkuuta tehtiin ensimmäinen purjehdusreissu kotisataman lähelle Pihlajasaareen ja se antoi uskomattoman paljon toivoa siihen, että kyllä tämä tästä. Kesäkuun loppu puolella Pihlajasaaresta tuli muutoinkin meidän tukikohta ja vietettiin myös tunnelmallinen ja hauska juhannus siellä. Pihliksessä kävi myös paljon ystäviä noiden viikonloppujen aikana ja auringon lämmittäessä ja kesän pistäessä parastaan oli jo entistä kepeämpää hengittää. Mutta eivät lääkärikäynnit silti olleet päätöksessä. Diagnoosi toisensa perään minulla todettiin mm. IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä ja sehän pisti sitten koko ruokavalion uusiksi. Haasteita tuli haasteiden perään ja kävikin ihan kokopäivätyöstä hoitaa itseään.

 
Heinäkuu ja heinäkuun helteet! Pekka oli palanut jo töihin sairaslomaltaan, vaikka käsi ei edelleenkään ollut täysin toimiva eikä esimerkiksi näppäimistöllä kirjoittamisesta tullut mitään, koska sormien hermot eivät toimineet. Eikä kädellä saanut kannatella mitään painavaa. Onneksi pää toimi ja teams-palaverien aikakautena se riittää pitkälle. Minä keskityin omaan hyvinvointiin, parantumiseen ja lepäämiseen. Ja tekemään niitä kivoja juttuja.
Yksi kiva juttu oli suunnitella extempore -reissu Saariston Rengastielle omalla autolla, koska olosuhteiden pakosta reissu ei onnistuisi meiltä mitenkään pyörällä, eikä sellaiseen kulkupeliin olisi edes nyt voimia. Rengastie on ollut molempien haaveissa jo pidempään ja oli hienoa päästä toteuttamaan se nyt. Tunsin myös miten pala palalta sytyin ja voimaannuin enemmän, kun pääsi tien päälle, reissuun!

Heinäkuun kotimaanmatkailuun kuului myös vierailu ystäviemme mökillä Raahessa. En ollut koskaan aiemmit ollut tuolla suunnalla ja länsirannikko Kalajoen hiekkasärkkineen näytti kerrassaan upealle! Olin jo siltä istumalta valmis parkkeeraamaan kuvitteellisen asuntoautoni hiekkasärkkien parkkipaikalle koko kesäksi. Tuon visiitin jälkeen sai jälleen todeta, että Suomesta löytyy kyllä uskomattoman upeita paikkoja!

Heinäkuussa koukattiin Saariston Rengastieltä myös Ahvenanmaalle Kökarin saarelle eli melkein kuin ulkomailla olisi ollut!

 
 
Elokuussa sairaslomani vaihtui kesälomaksi ja talvella suunnittelemamme purjehdusreissu Ahvenanmaalle muuttui venereissuksi Turun saaristoon. Kesällä oli pakko hyväksyä, että rikkinäisellä kädellä ja vajaalla miehistöllä on turha haukata liian isoa palasta ja siitä syystä jätettiin Ahvenanmaa odottamaan niin sanotusti parempia aikoja.
Turun saaristossa riittää meille kuitenkin nähtävää, sillä ei olla oltu siellä suunnilla kuin vasta kerran aiemmin veneellä ja muutamaa viikkoa aiemmin autolla Saariston Rengastiellä.

Veneemme keula kääntyi kohti länttä jo heinäkuun lopulla, koska tavoitteenamme oli olla Turussa Kesärauha-festivaaleilla elokuun toisena viikonloppuna. Ja näinhän me oltiinkin ja oli kyllä hieno tunne lipua Aurajokea pitkin Turun vierasvenesatamaan. 
Kesärauha-festivaalit sujuivat myös hyvin ja meitä oli siellä hauska kaveriporukka yhdessä juhlimassa. Somessa festareista ei ole muuten yhtään kuvaa, koska se ei tuntunut tuolloin soveliaalta. Elämme siis aikoja, jossa tiedän, että somevaikuttajat ovat vaikka olleet reissussa ulkomailla, mutta eivät ole viitsineet julkaista sieltä mitään, koska kritiikki olisi voinut olla tuomitsevaa. Vähän sama minulla noiden festareiden suhteen, mikä tuntuu näin jälkikäteen taas ihan hassulta, koska tiedän, että lehdistön mukaan sieltä ei tullut yhtään tartuntatapausta.

Takaisin Aurajoen rantaan ja purjehdusreissullemme! Yksi tämän reissun kohokohdista oli käynti Örön linnakesaarella, jonne olin toivonut pääseväni jo pidemmän aikaa.

Elokuu on nykyisin kaihoisa kuukausi minulle ja ajatukset eittämättä, kaikesta kivasta huolimatta, ohjaantuu taivaalle ja mielen täyttää suru. Vaikea ymmärtää, että isäni poismenosta tuli elokuussa kuluneeksi jo kolme vuotta.💔 

Elokuuta leimaa aina ikävä iskän poismenosta.

Syyskuussa palasin sairaslomalta takaisin töihin ja aloitin työt 80 % työajalla, jotta palautumiseen jää myös aikaa. Asetelma on herkullinen jo ihan täysterveellekin työntekijälle, mutta omalla kohdallani se on tullut täysin tarpeeseen. On vaikea havaita ja tunnustaa itselleen väsymistä tai levon tarvetta, varsinkin jos on tällainen suorittajasielu, mutta tämä asetelma pakottaa myös siihen.
Lyhennetty työaika antaa myös joustoa osallistua vaikkapa pressimatkoille, kuten vaikkapa tälle meidän hauskalle reissulle viikonlopun viettoon viehättävässä Joensuussa.

 
Lokakuu alkoi omalla heijastinpäivän tempauksellani, mitä olin suunnitellut toteuttavani jo vuosia; nimittäin halusin jakaa heijastimia ilmaiseksi ohikulkijoille ja näin jaoinkin lähes sata heijastinta Helsingin Karhupuistoon Pekan kanssa rakennetusta heijastinpuusta. (Somesta minut löytää hashtagilla #heijastinmuija)

Omia synttäreitä ei tänäkään vuonna päästy aloittamaan Kaliforniassa, joten täytyi keksiä jotain muuta. Juhlistin synttäreitäni virallisena päivänä aamiaisbrunssilla ja illallisella (välissä tein toki työpäivän) ja staycationilla Grand Central Helsingissä sekä vielä illanistujaissa kotona. Grand Central -hotelli oli mielestäni aivan ihana ja voit lukea siitä postaukseni tästä.

 
Marraskuussa pääsin kokemaan Suomessa ensimmäistä kertaa drive-in -elokuvan ja se oli aivan mahtava kokemus! Toivon, että vastaavia järjestetään syksyn pimeinä iltoina lisääkin.
Marraskuussa pääsin myös ulkomaille, kun juhlittiin ystäväni nelikymppisiä tyylikkäästi Siljan Deluxe-hyteissä ja yövyttiin Tukholmassa ihanassa Haymarket -hotellissa. Tukholma näytti olevan aivan ennallaan ja esimerkiksi Fotografiska -museo pursusi museovieraita marraskuisena viikonloppuna, kuin ei mitään olisikaan. Sinänsä kivaa, mutta tuntui äkkiseltään vieraalle olotilalle.

 
Joulukuussa piipahdin merillä Siljan ostosristeilyllä (pressimatkalla) sekä Vierumäellä työni puolesta. Piipahdettiin myös yksi pakkaspäivä Porvoossa ja voi että Porvoo oli juuri niin sympaattinen ja ihana, kun muistelinkin. Edellisestä kerrasta oli selvästi liian pitkä aika, mutta onneksi nyt meillä on hyvä saa jatkossa suunnata Porvooseen useammin, koska ystäväni ostivat sieltä talon.

Joulukuun helmi oli kuitenkin pitkin syksyä suunniteltu ystäväni synttärimatka Dubaihin. En uskaltanut siitä juuri hehkuttaa lainkaan etukäteen, koska maailmantilanne alkoi jälleen näyttää kehnommalta, eikä kukaan meistä halunnut jättää tätä paljon suunniteltua reissua välistä. Ajattelin varmaan, että kun ei paljoa etukäteen huutele reissusta ja pysyttelee kotosalla, niin kyllä sen on pakko onnistua.
Viime hetkeen kestänyt jännitys palkittiin, kun seurueen ensimmäiset kuusi kaverusta pääsi turvallisesti perille auringon alle Dubaihin.

Vietin siis vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt.

Tässä kuvassa Pekan käsi pitelee minua Dubain auringonlaskussa ja nyt lasketteluonnettomuudesta on lähes 10 kk, eikä käsi ole vieläkään täysin parantunut, mutta onneksi saimme juuri kuulla hyviä uutisia, että hermot pitäisi palautua ennalleen ja käden luut oli viimein luutuneet. Toiveikkaana paremmasta siis tähän uuteenkin vuoteen!

Vaikkakin uutta vuotta on eletty jo melkein kokonaisen tammikuun verran, toivotan silti vielä tässä kohtaa kaikille teille mahtavaa vuotta 2022 – pitäkää itsestänne ja terveydestänne huolta. Muistakaa levätä ja se, että olet itse kaikista tärkein.

Aloitin lisäämään matkavuoteni-koosteisiin vuonna 2018 myös lentopäästöt. Aiempien vuosien tapaan listaan tähän alle tämän vuoden matkojeni lentopäästöt. Laskurina on käytetty ICAO:n päästölaskuria:

• Helsinki – Dubai (255 CO2/(KG))

Lentopäästöni vuonna 2021 olivat siis yhteensä 255 CO2/(KG). (v.2020: 200,1 CO2/(KG), v2019: 3720,7 CO2/(KG), v2018: 3408 CO2/(KG)).

Aiemmat matkavuoteni-postaukset löytävät täältä:  
Matkavuoteni 2014 
Matkavuoteni 2015 
Matkavuoteni 2016 
Matkavuoteni 2017 
Matkavuoteni 2018 
Matkavuoteni 2019 
Matkavuoteni 2020