Tässä kohtaa vuotta uskaltanee jo todeta, että vuosi 2022 on  ollut itselleni muutamaa aiempaa vuotta mielekkäämpi (2021, 2020). Eikä ainoastaan siitä syystä, että maailmanlaajuinen pandemia alkoi pikku hiljaa väistymään vuoden aikana ja maailma sitä kautta avautumaan, vaan ehkäpä viime vuoden lupaustani noudattaen huomioin paremmin omaa terveyttäni ja jaksamisen rajoja.

Joskin samaan aikaan Euroopassa puhkesi sota ja energiakriisi. Ihan kun aiemmat pari vuotta eivät olisi jo koetelleet tarpeeksi...

Maailman ja matkailun avautuminen tuntui kuitenkin henkilökohtaisella tasolla, kuin olisin saanut unohduksissa olleet värit, tuoksut ja vieraat kiehtovat kulttuurit takaisin. Ja mikä parasta, niin pystyi näkemään kaukana asuvia ystäviä pitkän tauon jälkeen. 

Voin edelleen samaistua tähän tunteeseen miltä tuntui kääntää horroksissa ollutta elämänsivua ja korkata tämä kulunut vuosi palmujen katveesta. Kirjoitin silloin asiasta näin:

"Vietin vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt."

Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat on Instagram-tililtäni sannasevenseas. Vuosi 2022 kuvien saattelemana meni suunnilleen näin:

Tammikuu alkoi aivan uskomattomassa kuplassa, ystävien kanssa 'ryhmämatkalla' lämpimässä Dubain palmujen alla. Mitä ihmettä! Olimme kaikki joka päivä samaan aikaan yhtä hämmentyneitä, onnekkaita ja kiitollisia. (Dubaista kertovat postauksen pääset lukemaan tästä).

Tammikuussa ei edelleenkään pidetty matkamessuja, mutta Dubaissa ollessamme kävimme silti kiertämässä koko maailman, nimittäin vierailimme Expo 2022 maailmannäyttelyssä.

Matka oli reissusielulle suuri.  Ja tuntui todellakin, että heräsin horroksesta... Suomeen paluu oli kuitenkin karu. Monellakin tapaa. Ensitöikseen sain kuulla, että töitä ei hetkeen ollutkaan, kun minut päätettiin lomauttaa pariksi viikoksi. En halunnut jäädä neljän seinän sisälle tai liukastelemaan superliukkailla kaduilla vaan todella extempore varasimme äkkilähdön Gran Canarialle.

Helmikuu alkoi siis Gran Canarialla, mikä tuntui aivan epätodelliselle. Emme tienneet mitä odottaa, mutta ihastuimme paikkaan lähes tulkoon samoin tein! Meidän Ocean Hill -hotelli Puerto Ricossa oli niin upea, että tiesimme, että viihtyisimme siellä täydellisesti. Minä lomautettuna ja mieheni etätöissä. Myös Puerto de Mogan osoittautui Gran Canarian helmeksi.

Tämä kokemus osoitti, että etätyöt onnistuvat loistavasti toisesta maastakin sekä ajallisesti, että nettiyhteyden kannalta. Lisäksi motivaatiosta tai vireystilastakaan ei ollut puutetta, kun työpäivän päätteeksi ennätti vielä hyvin valoisan aikaan vaikkapa hotellin poolille polskimaan.

Maaliskuussa käväistiin viikonloppureissulla Tallinnassa – pitkästä aikaa ja jälleen sanoin ääneen, että voisin asua siellä. Tykkään aina ja edelleen vaan todella paljon Tallinnasta! 

Reissua tosin varjosti kamala suru-uutinen maailmalta: Foo Fightersin rumpali Taylor Hawkins oli menehtynyt kesken Etelä-Amerikan kiertueen... Tämä luonnollisesti vaikutti minun vireystilaan Tallinnassa, sillä uutinen todella järkytti minua. Foo Fightersin tarina ei voinut päättyä näin. Jäin heti seuraamaan mahdollisia muistokonsertteja tai tietoa tulevasta...

Huhtikuun alussa hyvä jos uskalsin hengittää, sillä meillä oli takataskussa lentoliput Kaliforniaan ja sormet ristissä toivoimme, että reissu näin kahden vuoden tauon jälkeen onnistuisi.

Ennen Kaliforniaa tein kuitenkin työni puolesta pr-matkan Saimaalle. Saimaan reissun aikana meitä suosi aivan uskomattoman upea keväinen sää ja olikin huikea kokemus fatbike-pyöräillä Saimaan järven jäällä, (kuva alla. Kiitos kuvasta ne Tammelat).

Huhtikuun kohokohdaksi nousee kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ja viimein takaisin Kaliforniaan. Sen toteutumista oli vaikea uskoa ja työtä se vaatikin kaikkien viranomaislappujen ja covid-testien muodossa, mutta voi autuus sitä tunnetta, kun Los Angeles alkoi vilkkumaan lentokoneen ikkunoista ja landattiin LAX:lle. Olimme tulleet kotiin. <3

Los Angelesissa suuntasimme ystävämme kanssa, joka tuli hakemaan meitä kentältä, Manhattan Beachin Whole Foodsiin ja siitä picnicille rannalle. En ikinä unohda sitä tunnelmaa, mikä Manhattan Beach Pierin kaduilla vallitsi. Miten ravintoloiden terassit olivat täynnä iloisia ihmisiä ja se puheen ja naurun sorina, elämän ilo! Tuntui, kuin olisin tullut eri maailmaan mitä Suomessa tuolloin elettiin, tai ainakin itse elin.

Mutta kyllä koronatilanne yhä jylläsi Kaliforniassakin ja maskia käytettiin. Me suuntasimmekin heti reissun alussa aavikon turvaan, Joshua Treehen. Jotenkin Joshua Treesta oli tullut minulle koronavuosien aikana kohde, minne halusin palata (Havaiji oli sijalla yksi) heti, kun se olisi mahdollista. Oli upeaa päästä toteuttamaan tämä haave.

Toukokuu alkaa aina vapulla – ja veneen omistajilla veneenlaitolla. Saatiin meidän Malibu-purjeveneemme laskettua vesille 26.5. ja siitä muutaman päivän päästä suuntasimmekin kesän ensipurjehdukselle läheiseen Pihlajasaareen. Veneilyssä parasta on juuri, että minireissutkin lähelle tuntuvat suurilta.

Kuvamuisto muutaman vuoden takaa hetkestä, kun Malibu-veneemme kastettiin ystävien läsnäollessa.

Kesäkuussa avautui sup season! Suppailessa pääsee upeasti kokemaan läheisen vesistön rannat ja saaret ja mikä onkaan ihanempaa kuin tyyni merenpinta auringonlaskun suppaajille.

Tämän vuoden kesäkuussa päädyimme myös ensikertaa Afrikkaan, Tunisiaan. Sinne meidät vei kavereiden hääjuhlat, jotka juhlittiin hulppeasti 5 tähden Four Seasons -hotellissa, mihin tykästyin aivan täysin!

Tunisian reissun tuliaisena tuli tosin korona. Reilu kaksi vuotta sitä onnistuttiin väistelemäänkin ja aika monessa maassakin ennätettiin käydä, mutta nyt se sitten tärppäsi. Onneksi selvisimme taudista molemmat hyvin vähällä. 

Keskikesän juhlaa juhannusta juhlittiin jo toistamiseen Pihlajasaaressa ja lämpimän juhannuksen päätteeksi päädyttiin vielä hyppimään veneen kannelta mereen. Ah, kesä! Pa-ras-ta!

Heinäkuuhun mahtui paljon lähimatkailua. Kävimme Tallinnassa synttäriviikonloppua viettämässä. Oli Apulannan juhlakonsertti Stadikalla ja Ruisrock Turussa. Ruisrockin jälkeen alkoikin varsinainen kesäloma ja meillehän se tarkoittaa pitkälti purjehdusreissua saaristoon, jonka suunnaksi otimme jälleen lännen.

Tämän kesän purjehdusreissu vei meidät Hankoon saakka ja sieltä Viron rannikolle ja lopulta Tallinnaan. Tuolta reissulta on vielä paljon kerrottavaa ja vinkkejä blogiinkin, nimittäin tykästyttiin Viron rannikkoon suuresti ja ymmärrän kyllä miksi siellä niin paljon suomalaisia veneilee.

Tallinnaan saapui myös samaan aikaan useampia ystäviä, joten vietettiin hauska heinäkuun viimeinen viikonloppu Tallinnaa yhdessä kiertäen. Kävimme tuolloin myös Rummun louhoksella, joka on kyllä todellinen must see -kohde kesäaikaan. 

Ei ole kyllä Suomen kesän voittanutta! Eikä Hangon, jossa vietimme jälleen suurimman osan purjehdusreissusta.

Tänä kesänä juhlistimme Pekan kanssa meidän 25-vuotis päiväämme <3 Time flies...

Elokuun alku ja loman loppuminen pakotti meidät palaamaan takaisin Tallinnassa Helsinkiin. Meidän paluupurjehduksen aamuna oli aivan mielettömän upea auringonnousu ja tuntui jälleen epäreilulle, että miksi kaiken kivan pitää päättyä... Ennätimme vielä onneksi Helsingissä viettää muutamia lomapäiviä ja käytiin mm. ensimmäistä kertaa Vallisaaressa.

Elokuussa minun mielen valtaa nykyisin myös suru ja haikeus. Se on isona möykkynä rinnassa edelleen. Tänä vuonna tuli kuluneeksi jo neljä vuotta siitä, kun isäni poistui keskuudestamme täysin yllättäen. Ja muutenkin kesästä luopuminen tuntuu aina yhtä raskaalle. Onneksi elokuun päättää kuitenkin Venetsialaiset, joita olemme alkaneet nykyisin juhlimaan ja siitä onkin alkanut muodostua minulle todella tärkeä juhla. 

Tänä kesänä muuten kesä päättyi kirjaimellisesti elokuuhun. Kun vielä Venetsialaisten päätteeksi hypimme veneenkannelta mereen, niin seuraavana päivänä sää muuttui täydellisesti ja alkoi syksy.

Syyskuussa me onneksi saimme palata takaisin Kaliforniaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Halusin ehdottomasti päästä maaliskuussa menehtyneen Taylor Hawkinsin muistokonserttiin, joka pidettiin syyskuun lopulla Los Angelesissa. Olin yrittänyt saada konserttiin lippuja (Lontooseen ja L.A.:hin) siitä hetkestä saakka, kun ne tulivat kesäkuussa myyntiin, valehtelematta noin tuhat kertaa, mutta tuloksetta. Olin kuitenkin päättänyt pääseväni konserttiin ja kunnioittamaan Taylorin muistoa ja näinpä saavuttuamme L.A.:hin käytimme paljon aikaa ja eforttia lippujen hankintaan. Vielä päivää ennen, kun kävimme konserttipaikalla ostamassa muutaman paidan ja lippiksen muistoksi, minulla ei ollut lippuja, mutta olin edelleen kovin päättäväinen, että kyllä kohtalon on se minulle annettava. Kun kuulimme Forumin konserttihallin seinien läpi harjoitukset edellisenä iltana, tiesin että keinolla tai toisella minä olen huomenna hallin sisäpuolella – meidän yhteinen matka Foo Fightersin kanssa kuuluu vain mennä niin. Ja niin minä sitten lopulta olin siellä muistokonsertissa yksin, mutta yhdessä kaikkien muiden Foo Fighters ystävien kanssa yli kuusi tuntia kestäneessä konsertissa, jossa iloittiin ja muisteltiin Taylorin elämää. Sain lopulta ostettua lipun joitain tunteja ennen konsertin alkua erään virallisen välityspalvelun kautta.

Lokakuu vaihtui Los Angelesissa ollessamme ja en olisi pistänyt pahakseni, vaikka marraskuukin olisi vaihtunut täällä. Aika tuntui nimittäin jälleen loppuvan kesken unelmieni kaupungissa, enkä millään olisi halunnut lähteä pois. Los Angelesissa olisi jälleen riittänyt meille paljon kaikkea tekemistä ja näkemistä, vaikka tälläkin reissulla koimme kaikkea, kuten mm. Jack Johnsonin keikan Hollywood Bowlilla, Joshua Treen telttaretken, NFL-pelin uudella SoFi Stadiumilla ja veneiltiin Newport Beachilla.

Lokakuu on upeaa aikaa Los Angelesissa ja tekemistä riittää ympäri kaupunkia aamusta iltaan.

Marraskuu olikin monella tapaa merkittävä. Uuden vuoden toiveenani (lupauksena itselleni) esitin, että otan opikseni ja laitan oman terveyteni tärkeimmäksi ja asetan jaksamisen rajat. Ehkäpä ja juurikin tästä syystä minulla alkoi marraskuussa puolen vuoden vuorotteluvapaa. Joskin aivan ruusuinen ei marraskuun alku ollut, vaan kyllä siinä oli hieman käynnistysvaikeuksia ja byrokratiaakin selvitettävänä, eikä varsinaisesti kelitkään hellineet. Marraskuun pimeys ja mustana kiiltävä sateinen asfaltti on kyllä itselleni ainakin hyvin epäenergisoivaa.

Voimaannuin ja päivien hotelligooglailujen jälkeen päätimme suunnata auringon alle lämpimään ja alkuvuodesta hyväksi havaittuun etätyökohteeseen Gran Canarialle. Joskaan minä en etäillyt, vaan nautin valosta ja hyvistä lenkkeilyreiteistä. Combo toimi jälleen loistavasti ja marraskuun kaamos oli selätetty.

Joulukuu vaihtui meillä Puerto Ricossa ja sieltä katseltiin myös Linnan juhlia ja juhlittiin itsenäistä Suomea. Paukkupakkaset ja lumikinokset eivät tuntuneet lainkaan omilta, kun sai nauttia valosta ja lämmöstä. On hyvä tiedostaa millaisessa ympäristössä viihtyy ja mikä sopii parhaiten omalle mielelle ja keholle.

Ennätettiin itsenäisyyspäivän pitkänä viikonloppuna tutkia enemmän Gran Canariaa ja kävimmekin sisämaan vuorilla, Roque Nublossa. Kanaria sai jälleen lisäpisteitä, sillä Roque Nublon maisemat olivat aivan huikeat! Ei kai tässä auta kun tunnustaa, että meistä on tullut selkeästi Kanaria-faneja ja uskonkin meidän palaavan etätyö/kuntoilu/hyvinvointi -moodiin Kanarialle piankin.

Joulukuussa sain vielä kutsun Tallinkin MyStar aluksen neitsytmatkalle ja varmasti aika pian seilataan taas MyStarilla Tallinnaan. Tykkään tuosta MyStarin ravintolasta löytyvästä lauseesta "The horizon is where beautiful destinations can be found".

Kiitos vuosi 2022 – se oli paljon muutakin kuin vain tässä nähtyjä matkoja ja reissuja sisällöllisesti. Jokainen vuosi opettaa, ottaa ja antaa. Toivon tänä vuonna opittujen viisauksien kulkevan mukanani uuteen vuoteen ja olkoon uusi vuosi meille kaikille oman näköisensä! Tuokoon se terveyttä, valoa ja iloa – rakkautta unohtamatta!

Aloitin lisäämään matkavuoteni-koosteisiin vuonna 2018 myös lentopäästöt. Aiempien vuosien tapaan listaan tähän alle tämän vuoden matkojeni lentopäästöt. Laskurina olen käyttänyt ICAO:n päästölaskuria. *Osan lennoista olen kompensoinut (Choose ja Myclimate -järjestöjen kautta). Koen tosin, ettei päästöjen kompensointi ole lainkaan näin yksinkertaista ja haluaisinkin vielä itse ymmärtää enemmän näistä kompensaatioista ja niiden todellisista hyödyistä ja merkityksestä. 

• Dubai – Helsinki (255 CO2/(KG))
• Helsinki – Gran Canaria – Helsinki* (645,2 CO2/(KG))
• Helsinki – Los Angeles – Helsinki* (754,6 CO2/(KG))
• Helsinki – Tunis – Helsinki* (640,8 CO2/(KG))
• Helsinki – Los Angeles – Helsinki (645,2 CO2/(KG))
• Helsinki – Gran Canaria – Helsinki (754,6 CO2/(KG))

Lentopäästöni vuonna 2022 olivat yhteensä 3695,40 CO2/(KG). (v.2021: 255 CO2/(KG), v.2020: 200,1 CO2/(KG), v2019: 3720,7 CO2/(KG), v2018: 3408 CO2/(KG)).

Aiemmat matkavuoteni-postaukset löytävät täältä: 

Matkavuoteni 2021

Matkavuoteni 2020

Matkavuoteni 2019

Matkavuoteni 2018

Matkavuoteni 2017

Matkavuoteni 2016

Matkavuoteni 2015

Matkavuoteni 2014 

Huomasin tämän hauskan 3x blogihaasteen Veeran Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista ja ajattelin tarttua haasteeseen. Aimmin haasteeseen ovat tarttuneet mm. Reissukuume -blogi ja alkuperäinen idea on lähtöisin Unelmatrippi-blogista. Eli tarjoituksena on vastata aina 3x yhteen kysymykseen, kuten vaikkapa että mikä on minun pahin matkatapani tai mitä matkatavaraa ilman en voi matkustaa. Lähdetään matkaan, vamos!

3x paha matkatapa 

Pitkät unet. Minun mielestähän tämä ei ole paha tapa lainkaan, mutta tiedän, että matkakumppaneita tämä yleensä häiritsee eli tykkään nukkua pitkään, enkä juurikaan innostu aikaisista herätyksistä. En ole siis aamuihminen.

Hypoglykemia eli minun tapauksessa nälkäkiukku. Minulle on tärkeää saada ruokailla säännöllisesti ja reissussa se ei aina ole mahdollista ja siitähän aiheutuu sitten tahtomattakin ärtyneisyyttä ja päänsärkyä, joten reissussa ruokailut kannattaa ajoittaa usein minun aikataulujen (lue ennaltaehkäisevästi nälkäkiukkuni) mukaan.

Organisointi. Siis liiallinen organisointi. Tykkään yleensä itse suunnitella ja varata ja olla tietoinen kaikista matkan vaiheista ja harvoin on niin, etten olisi itse varannut kaikkia reissun kohteita. Tykkään olla ns. asioiden päällä, mutta olisi (ja onkin) kiva välillä höllätä ja nyt, kun olen muutaman kerran ollut pakettimatkalla olenkin todennut miten stressitöntä kaikki onkaan, hah!
En kuitenkaan organisoi päiväkohtaisesti menoja vaan voin hyvin olla viikon tai kahden reissun ihan ilman päiväkohtaisia suunnitelmia ja miettiä suunnitelmia vasta paikan päällä. Loma-excel kuuluu vain tietyille matkoille, kuten vaikkapa kavereiden synttärimatkoille.

Thaimaassa Koh Samuin lähisaarella joskus vuonna 2012.

3x outo matkatapa 

Ruokakaupoissa hengailu. Tykkään aivan hirveästi käydä ulkomailla ruokakaupoissa ja koluta jokaisen hyllyn läpi ja tutkailla eri tuotteita, pakkauksia ja etikettejä.

En tykkään purkaa matkatavaroita pois laukusta majoituspaikan vaatekaappeihin, vaan säilytän yleensä matkatavarat aina laukussa. Ja laukkua en myöskään tykkää säilyttää lattialla.

Ja varmasti se kolmaskin löytyykin, kun matkakumppaneilta sitä kysyisi. Pekka oli vieraskorea eikä keksinut tähän muuta.

3x paras paikka, missä olen ollut

Uusi-Seelanti. Tässä yhteydessä on pakko mainita koko maa paikan sijaan, sillä koko Uusi-Seelanti tuntui aivan huikealta kangastukselta. Uusi-Seelanti on mielestäni todella kaunis ja puhdas maa ja siellä on hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Tämä oli minun kokemukseni koko maasta siltä osin kun ennätettiin kiertää etelä- ja pohjoissaarta.
Ja voitteko kuvitella, että en edes aluksi halunnut mennä koko maahan meidän maailmanympärimatkalla... Olin vain, että njoo, mennään nyt sitten, kun Pekka haluaa ja miten kävikään! Koko maa lumosi minut täysin ja siitä tuli paras paikka meidän maailmanympärimatkalla!

Havaiji. Odotin vuosien ajan, että pääsen näkemään ja kokemaan Havaijin omin silmin ja (pienen alun kulttuurishokin jälkeen) ei todellakaan tarvinnut pettyä. Nyt, kun olen käynyt pari kertaa Havaijilla niin koko havaijilainen elämän rentous, katukuvassa vahvasti esillä oleva surffi-elämäntapa, havaijilainen musiikki ja kieli ja polynesialainen kulttuuri kiehtovat minua suuresti.

Los Angeles. Paikka, joka on enemmän kuin vain paikka. Los Angeles on kaupunki, jonne palaan uudestaan ja uudestaan ja lasken sen enemmänkin henkiseksi kodiksi, kuin vain lomakohteeksi. Sinne en lähde lomalle vaan tuntuu kuin palaisi kotiin elämään elämää. Siksi sen kuuluu olla tässä listassa, vaikka tekikin mieleni lisätä tähän kohteita, joissa käyn ja joita mainitsen harvemmin.

Nugget Point, Uusi-Seelanti 2015.

3x paikka, minne haluaisin matkustaa

Uusi-Kaledonia. Tämä kaukainen paratiisiraari on saanut minut lumoutumaan ja jotenkin koen, että tänne on jossain vaiheessa elämää vielä päästävä.

Havaijin saarihyppely. Haluaisin joskus päästä Havaijille oikein ajan kanssa ja kiertää jo käytyjen Mauin ja Oahun saarten lisäksi loputkin Havaijin isot saaret.

Islanti. Olen haaveillut jo vuosia issikkaratsastusretkestä Islannissa. En ole koskaan käynyt Islannissa (ainoastaan vaihtanut konetta siellä). Samalle reissulle tietysti yhdistäisin perinteiset sinisessä laguunissa käynnin ja Islantiin muutenkin tutustumisen.

Tässä pitelen hatusta kiinni Australian Airlie Beachillä hetki ennen purjehdusreissuamme.

3x inhokkipaikka, missä olen käynyt

Bangla Road, Phuket, Thaimaa. Sorry, mutta hyi kamala mikä saastainen kadunpätkä. Tämä oli tuntemukseni paikasta, kun siellä kerran vierailin. Toista kertaa en aio sinne eksyä. Thaimaan pienille saarille kyllä aion palata uudelleen.

East hasting street, Vancouver, Kanada. Älkää ymmärtäkö väärin, Vancouver oli ainakin vuoden 2014 vierailullamme aivan ihana kaupunki. Tykkäsin tosi tosi paljon, mutta saimme ennakkoon jo tiedon, että kaupungista löytyy yksi kadunpätkä minne ei kannata päätyä. Meidän hotellivaraus oli nimittäin ensiksi tältä kadulta, mutta onneksi saimma paikalliselta vinkin perua hotelli ja vaihtaa lokaatiota. Käytiin kuitenkin yhtenä päivänä kävelemässä tuolla kadulla ja voi järkytys miten surullinen ja pelottava näky se oli. Syy tähän on ilmeisesti se, että hallitus oli päättänyt lakkauttaa jonkin hoitolaitoksen ja potilaat olivat kaiketi jääneet vaan heitteille ja lopputulos on nähtävillä kadulla.
Jos haluat tietää miltä tuolla kadulla näyttää niin laita googleen 'East Hasting street Vancouver'.

Yritin keksiä mikä olisi voinut olla kolmas inhokkipaikka, koska kyllä niitä kohteita on tullut eteen missä olen ajatellut, että tänne ei tarvitse tulla uudestaan, mutta se ei silti ole tarkottanut, että ne olisi inhokkipaikkoja.
Ehkä yksi majapaikka ansaitsee maininnan huonosti nukutuista öistä; nimittäin Filippiinien Palawanin saaren Port Bartonin kylän 'Deep Moon Resort'. Kirjoitin käynnistäni silloin blogiini näin: "En olisi ikuna voinut kuvitella, että niinkin kaunis asia, kuin rantaan lyövät aallot voisivat olla haitaksi, mutta voin kertoa, että kun juuri on saanut hetkellisesti unen päästä kiinni, heräät maailman isoimpaan pamahdukseen ja siihen, että mökkisi tärähtää ja et ole aivan varma, että tuleekohan aallot seuraavaksi päällesi..."

Deep Moon Resort oli puitteiltaan kuitenkin ihan paratiisi, öillistä pauketta lukuunottamatta.

3x eniten matkalla ärsyttää

Huijaritaksit. Argh, verenpaine nousee jo ajatuksesta, että tietyissä maissa joutuu vänkäämään ja tinkaamaan ja sopimaan taksimatkan hinnoista tunti tolkulla (okei, saatan liioitella) ennen kuin matka voi edes alkaa tai sitten joutuu silmä kovana tuijottamaan taksamittaria koko reissun ajan.

Agressiiviset sisäänheittäjät. Ja taas verenpaine nousee. Yleensä vastaan innokkaille sisäänheittäjille hymyillen, että 'no thank you tai maybe later' ja olettaisin sen riittävän, mutta ei se aina vaan riitä ja itseäni ärsyttää agressiiviset sisäänheittäjät.

Jos hotellihuone ei vastaa odotuksia. Valikoin todella tarkkaan aina hotellit ja käyn läpi arvosteluja, joten toivon aina, että huone vastaa odotuksia sillä se ärsyttää, jos majoitus on jotenkin omaan makuun kehno tai tärkeinpänä hotellin tyyny tai sänky ei ole hyviä.

Thaimaassa reppureissulla matkalla ehkä Phi Phille tai Koh Lipelle joskus vuonna 2012.

3x matkatavara, joita ilman en voi matkustaa

Villasukat. Villasukat kulkevat kesät talvet mukana minne reissaankaan ja nimen omaan siis äiskän neulomat villasukat, mitkä on ihan parhaat!

Vesipullo. Kannan yleensä aina reissuilla mukana omaa vesipulloa, koska en periaatteesta halua ostaa yksittäisiä pieniä vesipulloja. Ostan siis huoneeseen aina ison 5 l vesitonkan ja täytän siitä vettä kestopullooni.

Suihkuläpsyt. Nämä pakkaan lähes aina mukaan reissuun, koska inhoan käydä suihkussa paljain jaloin, jos suihkun lattia on yhtään epämääräisen tai kuluneen näköinen.

Kroatian Splitin vanhassa kaupungissa vuonna 2014.

3x turhin matkatavara

Pakkaan yleensä tosi harkitusti ja aika vähän, kun reissataan usein pelkillä käsimatkatavaroilla. Mutta toki monesti silti mukaan tulee pakattua asioita, joille ei sitten tullutkaan käyttöä tai toisin päin, että niitä olisi juuri tarvittu, kun sitä ei tullut pakattuakaan mukaan. Nämä muutamat tulee kuitenkin mieleen:

Niskatyyny. Jotenkin tuntuu, että aina kun sen päättää raahata mukana niin sille ei tule käyttöä. Mutta, kun sille olisi tarvetta niin se ei tietenkään tullut mukaan. Eli turha, muttei kuitenkaan.

Magneettiripset. Meikkilaukkuun tulee varmaan pakattua enemmän asioita, kuin niitä reissuilla ennättää käyttää. Pakkaan usein mukaan myös magneettiripset, jotka on aivan ihanat, mutta usein huomaan, etten ennätä tai muuten vaan niitä ei tule käytettyäkään reissussa.

3x ihanimmat kokemukset matkalla

Tähän on kyllä lähes mahdotonta valita vain kolmea, koska tuntuu, että lähes jokaisella reissulla kokee jotain ikimuistoista. Tässä listauksessa voisi yhtä hyvin olla kokemukset telttailusta tähtitaivaan alla Joshua Treen aavikolla tai vuoren huiputtaminen Tongarirossa tai purjehdusreissu Kroatiassa. Heitän nyt hatusta nämä seuraavat ikimuistoiset ihanimmat kokemukset matkoilta.

Surffikurssi Australiassa. Niin kauan kuin muistan olen halunnut opetella surffaamaan. Kokeilin surffausta ystävieni opastuksella ensimmäisen kerran 2009 Kaliforniassa ja sen jälkeen omatoimisesti Balilla joskus 2013, mutta eihän se ottanut onnistuakseen ilman kurssia, joten Australiasta tuli lopulta paikka missä menin ensimmäistä kertaa oikealle surffikurssille. Muistan miten minua jännitti aivan kamalasti hypätä Stoked-nimisen surffikoulun valkeaan pakuun ja suunnata Byron Bayn lähirannalle. Onneksi jännitys lakkasi, kun ymmärsin, että muutkin kurssilaiset ovat samassa tilanteessa ja tietysti myös siksi, että opettajat olivat yksinkertaisesti vaan niin rentoja tyyppejä. Surffikurssi Australiassa on ollut todella käänteen tekevä ja yksi unelmieni täyttymys. Ja vitsit mikä fiilis se on, kun pääsee ensikertaa oikeasti laudalle. Se on mie-le-tön!
Tästä linkistä voit lukea koko postauksen surffiunelmia todeksi Byron Bayssa. (luin postauksen pitkästä aikaa ja alkoi hymyilyttymään kohta jossa olin verrannut surffiopen lookia Taylor Hawkinsiin).

Auringonnousu Angkor Watin temppeleillä. Tämän kokemuksen päivämääräkin on helppo muistaa, koska se oli Pekan syntymäpäivänä tammikuussa 2015. Oltiin meidän maailmanympärimatkalla ja lähdettiin sovitusti oppaan kanssa aamuyön pimeydessä tuktukilla kohti Angkoria. Jotenkin tämän kokemuksen huikeuden ymmärsi vasta päivän parin jälkeen ja kuviin palaamalla. Sanoisin että ehdottomasti once in a lifetime -kokemus.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Angkor Watin temppeleillä.

Haleakala tulivuori Havajilla. Auringonnousun tai -laskun näkeminen Havaijin Mauin Haleakalan tulivuoren päällä oli noussut suureksi toiveekseni ja toteutin sen 40 -vuotis juhlamatkallani. Oli uskomattoman kaunista ihailla tulivuoren päällä ja Pekan kainalossa kylmissään hytisten viltin alla, kun aurinko alkoi nousta ja valaista uutta päivää.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Haleakala National Parkissa.

Tästä linkistä voit muuten lukea maailmanympärimatkan parhaimmat top10-kohteet.

Heitän haasteen seuraavaksi eteenpäin muille bloggaajille ja toki voit alle kommentoida sinun oudoimman matkatavan tai ihanimmat kokemukset!

Tyylikäs Haymarket by Scandic -hotelli sijaitsee aivan Tukholman kaupungin keskustassa, konserttitalojen ja elokuvateatterien läheisyydessä. Myös Kungsgatanin ja Drottninggatanin ostoskadut ja ravintolat sijaitsevat aivan hotellin vieressä. Monelle varmasti tuttu sininen 1920-luvun konserttitalo sijaitsee aivan hotellia vastapäätä. 

Itse vierailin ensimmäistä kertaa tässä upeassa ja tyylikkäässä Tukholmalaisessa Haymarket -hotellissa kesällä 2016, jolloin olin onnellisena Tukholmassa ja osallistuin TBEX -matkabloggaajaseminaariin. Haymarket oli kutsunut meidät 20-luvun teemajuhliin ja muistan silloin jo lumoutuneeni hotellin tyylikkyydestä. Kesti kuitenkin aika monta vuotta palata takaisin, mutta odotus kannatti. Haymarket -hotellin charmi oli ennallaan. Ensi kerralla tosin tiedän valita Haymarketin hotellihuonetyypin entistä paremmin...

Tyylikäs Haymarket by Scandic -hotelli

Haymarket -hotellin rakennus on restauroitu ja luotu kauniisti uudelleen vanhaa kunnioittaen. Historia onkin merkityksellinen, rakennuksessa on aikoinaan 1920-luvulla työskennellyt mm. Greta Garbo.

Hotellin julkiset tilat ovat erittäin kutsuvat ja tyylikkäät. Art deco -tyyli jatkuu hotellin hisseissä ja käytävillä. Kun avaamme oman hotellihuoneen, niin yllätykseksi huoneesta pauhaa musiikki aika lujalla ja huone on aika kapea ja pienen oloinen. Suurin yllätys on kuitenkin, että hotellihuoneemme ikkuna on katetulle sisäpihalle, joka oli lievä pettymys. En ainakaan varausvaiheessa ymmärtänyt varanneeni tällaista huonetta, mutta jälkikäteen selvittelin, että hotellissa on myös huoneita, joissa ei ole ikkunaa lainkaan. Vinkkinä siis, että kannattaa olla tarkkana huonetyyppiä valitessa. Ensi kerralla varaan Large tai Deluxe -huoneen ja mieluiten kaupunkinäkymillä.

Haymarket -hotellin huoneiden kylpyhuoneet saavat kuitenkin täyden kympin. Kylpyhuone oli tyylikäs ja siinä oli kivoja yksityiskohtia.
Hotellihuoneen kehno äänieristys saa kuitenkin risuja, ollen lähestulkoon olematon.

Pidin hotellihuoneen tyylistä, vaikka itse huone olikin kooltaan aika pieni.

Kylpyhuone oli myös mieluisa kaikkine yksityiskohtineen.

Haymarket -hotellin ravintolat

Haymarket -hotellista löytyy useampi tyylikäs ravintola; Gretas -kahvila, Americain -hotellin baari ja lounas- ja illallisravintola Paul's.

Me nautimme illallisen Paul's -ravintolassa ja tykkäsimme sekä ruuasta, palvelusta että miljööstä. Juhlimme tuona iltana ystäväni syntymäpäivää, joten marraskuisena pandemia-iltana täpö täysi Tukholmalainen ravintola oli kokemus jo itsessään.

Haymarket -hotellin aamupala oli monipuolinen ja kattaus upea, mutta vain pääaamiaistilassa. Hotellin ollessa lähes täysi, ja koska tulimme aika myöhään aamupalalle, meidät ohjattiin aamiaiselle yläkertaan. Yläkerran aamiaiskattaus oli hieman suppeampi, joten itse kävin alakerrassa hakemassa erikoisruokavalioita ja muutenkin ihastelemassa tyylikkäämmin aseteltua aamupalaa ja tunnelmaa. Eli vinkkinä! Pyydä aamiaispöytä 1. kerroksesta.

Illallisella Paul's -ravintolassa.

Vinkki juhlavaan aamupalaan; skumppa, joka siis sisältyi aamupalaan, mutta oli hieman vaikea löytää erilliseltä pöydältä tarjoilujen lomasta..

Haymarket -hotellin parhaita puolia on ehdottomasti lokaatio, hotellin kiehtova ulkonäkö ja sen tyylikkyys. Hotelli tuntui toimivan myös tukholmalaisten päiväkahvi ja -drinkkipaikkana ja olikin mukavan eloisa kohtaamispaikka pitkin päivää. Pienistä epäkohdista huolimatta itse tykkäsin kuitenkin niin paljon, että aion palata Haymarket -hotelliin vielä uudestaankin.

Oletko sinä vieraillut Tukholman Haymarket -hotellissa? Oletko matkalla Tukholmaan? Kurkkaa tästä kirjoittamani mini guide -opas Tukholmaan.

Siinä missä vuosi 2020 jäi maailmanlaajuisesti historiankirjoihin vuotena, jolloin Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen, niin en varmaan ole yksin, jos sanon, että tuntuu kyllä siltä, että 2021 oli lähes sen toisinto. Suorastaan epäreilua, että viime vuodet on jollain tapaa hurahtaneet kuin varkain. Onko muilla tämä sama tunne? 

Vuoden 2021 reissuhetkiä; talven iloa Vuokatissa ja kesästä nauttimista mm. Raahessa ja Hangossa. Kesäkuvista on vaikea päätellä, että olin oikeasti tuolloin saikulla (mun sairaus kun ei näy ulospäin, kuten vaikka mieheni käsi paketissa näkyy).

Jos en edeltävästä vuodesta (Covidin puhkeamisesta huolimatta) suostunut sanomaan, että se oli paska vuosi. Niin en tahtoisi vuodesta 2021 sanoa sitä myöskään, mutta kyllähän siihen erittäin monta sellaista  kakka-emojiita mahtui. Tai ehkä reilumpi sanoaa niin, että viime vuosi oli hyvin hyvin vaikea ja en jää todellakaan kaipaamaan viime vuoden haasteita, enkä meidän molempien pitkää sairaslomaa. Sairaslomaa, siis mitä sairaslomaa?
En ole aiemmin kertonut täällä blogissa sairaslomastani, koska se tuntui jotenkin raskaalta, eikä ylimääräisiä paukkuja juurikaan tuolloin ollut. Mutta koska blogini toimittaa myös julkista päiväkirjan paikkaa (ajattelen tosin usein edelleenkin, että eihän tätä kuitenkaan kovin moni lue), niin kirjattakoon tännekin muistiin viime vuoden osalta myös ne vaikeat ajat, ja ne kaikki haasteet mitkä teki vuodestani sen mitä se oli – kuitenkaan unohtamatta postauksen pääaihetta, eli matkavuoteni koostetta. Reissuja nimittäin onneksi kuitenkin riitti, haastavista ajoista huolimatta.
Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat ja lainaukset on Instagram-tililtäni sannasevenseas ja näin se vuosi pähkinänkuoressa sitten suunnilleen meni:

Tammikuu alkoi red velvetin makuista uuden vuoden -kakkua syöden ja kirjoitinkin silloin toiveikkaasti Instagram postaukseeni, että "Joskohan tänä vuonna pääsisi takaisin Jenkkeihin". No, nyt tiedän, että ei päästy. Tammikuussa ei ollut myöskään perinteisiä Matkamessuja, mikä oli todella harmillista matkailualalle. Ja myös näin matkabloggaajana meille vaikuttajille. Olenhan ollut Matkamessujen virallinen bloggaaja vuodesta 2014 lähtien.
Tammikuu olikin vain sykkimistä töissä ja vapaa-ajalla sohvan pohjalta kumpuavaa reissukaipuuta. Somekanavien "muistot"-osiot muistuttivat entisestä elämästä ja reissumuistoista milloin Thaimaasta, Balilta, Filippiineiltä tai Kambodzasta. Paikoista, joissa usein vuoden vaihteen tietämillä olen reissannut. Kotisohvalta käsin ja siinä maailman tilanteessa kaikki nämä muistot alkoi tuntumaan jo kovin kaukaiselta.

Helmikuussa Saariselälle suunniteltu talviloma siirtyi Vuokattiin ja oikeastaan kiva niin. Ei oltu koskaan aiemmin käyty siellä ja tykästyttiin tosi paljon! Loma tuntui lomalle, vaikka koko maailma ympärillä oli lähes pysähdyksissä. Vuokatissa käytiin laskettelukurssilla ja vietettiin koko päivä rinteessä, rapeassa -25 C pakkaskelissä. Aurinko paistoi ja maisemat helli. Sanoinko jo, että viihdyttiin tosi hyvin.
Lue tästä kirjoittamani vinkit Vuokatin aktiiviseen lumilomaan. Käytiin myös aivan ihanalla huskysafarilla Vuokatin upeissa maisemissa ja moottorikelkkailemassa. Ai että! Vieläkin nousee hymy kasvoille, kun mietin miten innoissaan oltiin Vuokatin kauniista talvimaisemista.

Maaliskuu alkoi Intagramiin julkaisemallani voimalauseella "Tulkoon mitä vaan", kyllä tästä selvitään. No, täytyy näin jälkiviisaana nähdä asiat niin, että yritin kyllä. Yritin jaksaa ja selvitä, mutta ilmeisesti viimeisien kuukausien (ehkä jo vuosien?) kuorma oli käynyt niin isoksi, että vaikka todella positiivisesti kirjoitin hymyssä suin maaliskuun lopulla Tahkolla: "Menemättä yksityiskohtiin, mutta se kuinka poikki, huolissani ja väsynyt olen ollut, niin ihana huomata miten jo yksi vapaapäivä (ja maiseman vaihdos) tekee ihmeitä päästä varpaisiin ja saa hymyn kasvoille."

Ei se yksi vapaapäivä sitten kuitenkaan asioita ratkaissut. Olin käynyt jo alkuvuoden säännöllisesti lääkärissä milloin mitäkin kremppaa hoidattamassa. Yritin pitää itsestäni huolta ja kävin akupunktiossa, hierojalla ja purentalihashierojalla. Hommasin niskakeinun, että saisin aamulla pään ja hartiat toimimaan, kun olin yöllä purrut purentalihakset stressistä jumiin. Söin särkylääkkeitä. Kävin fyssarilla, sain venyttelyohjeita, sydäntäni tutkittiin, veto oli veks ja rautavarastot tyhjät. Ei se yksi päivä sitten ihan auttanut, vaikka se tuntui hyvältä vapaalta.

Maaliskuun lopun Tahkon reissun piti olla kaikille piristysruiske! Meillä oli aivan mieletön majoitus, yli sadan neliön ja 3 mh loma-asunto näkymillä Tahkovuorelle. Oltiin intoa täynnä lähdetty sinne laskettelemaan, olemaan etätöissä ja vielä ystäviäkin oli tulossa sinne.
Meillä oli jo hieno yksi laskupäivä takana. Aurinko paistoi ja kevään läsnäolon tunsi iholla. Loma-asunnon terassilla oli jopa niin lämmin, että siinä tarkeni ottaa aurinkoa. Sitten lauantaina rinteessä sattui haaveri. Mieheni suksi jäi loskaiseen lumikasaan ja lähti jalasta ja hän kaatui pahasti. Niin pahasti, että hänet rinnepelastuksen jälkeen vietiin lopulta ambulanssilla Kuopion sairaalaan. Käsi oli mennyt kolmesta kohtaa täysin poikki ja leikkaus oli edessä. Shokki ja järkytys oli ensimmäiset ajatukset ja tietysti se, että onneksi ei käynyt sitten kuitenkaan tämän pahemmin. Ajoimme kaikki yhdessä seuraavana päivänä vierailuajalla Tahkolta Kuopion KYS:lle moikkaamaan pikku potilasta eli miestäni. Ystäväni oli askarrellut aivan ihanan tsemppikortin ja vein sen Pekalle sairaalaan. 
Seuraavaksi odoteltiin leikkausta ja sitä tuomiota, että kai kädestä saadaan vielä käsi...

Maaliskuun monet kasvot; kotona hyggeilyä ja kevät auringossa laskettelua, tietämättä vielä, että seuraavana päivänä tulee käymään pahasti.

 
Huhtikuussa ei reissattu, paitsi sairaalan ja lääkärien väliä. Nyt meitä lääkärissä reissaavia oli vain kaksi. Hoidin Pekan leikkaushaavaa, jossa oli näyttävät 51 niittiä tikkinä ja haavalla pituutta melkein 30 senttiä. Leikkauksessa operoi 3 kirurgia ja tiedettiin, että toipumisesta tulee pitkä, muutamista kuukausista jopa vuoteen. Tämä ei ollut siis perus 'kipsi käteen ja kuudessa viikossa valmista' -tapaus. Ei valitettavasti. Nyt piti toivoa, että saataisiin käsi ja sen hermot edes toimimaan niin, että sormet toimisivat vielä joskus tulevaisuudessa.
Itselläkään ei mennyt sen lujempaa. Terveys pragaili, sydäntäni tutkittiin ja kun lopulta neljä eri alojen lääkäriä totesi samalla viikolla, että tarvitsen sairasloman, niin lopulta myönnyn siihen. (Mutta ensiksi tietysti tein vielä työt loppuun).

Mutta sitten se kynä tippui. Ja vasta sen asian hyväksymisen jälkeen saattoi alkaa parantumisprosessi ja oih, se onkin ollut sitten pitkä.

Tässä kohtaa huhtikuuta oltiinkin sitten vähemmän tehokas parivaljakko. Molempia tietysti terveyden lisäksi harmitti se, että miten käy veneilykesän ja miten ihmeessä ikinä saataisiin edes vene vesille...

Toukokuuta ehdottomasti piristi (sairasloman ja molempien lekurillä käyntien lomassa) pressimatka Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalla pääsin pyöräilemään ja patikoimaan, joista voit lukea tästä postauksesta. Kävin tuolloin vasta toisen kerran Ahvenanmaalla ja olenkin aivan tykästynyt siihen paikkaan. Tänne meidän oli tarkoitus purjehtia 2021 kesänä, mutta melkeinpä tiedettiin jo, että se tulisi olemaan hyvin epätodennäköistä kapteenin käden murtumisen vuoksi.

Ahvenanmaa tarjoili jälleen uusia elämyksiä ja sairaslomasta huolimatta toi energiaa.

 
Iloa toukokuuhun toi myös se, että saatiin kuin saatiinkin meidän Malibu-vene vesille toukokuun lopulla. Tämä ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys, eikä tullut sormia napsauttamalla, sillä miehistö oli enemmän ja vähemmän ”telakalla”. Ilman ystävien apua se ei kyllä olisikaan onnistunut, joten siitä ollaan edelleenkin hyvin kiitollisia.

Toukokuun loppu näytti todellakin näin kauniilta ja aurinkoiselta. Suurta onnistumista ja iloa toi se, että 29.5. saatiin Malibu vesille.

Kesäkuun alussa julistin Instagramissani, että kesän tärkein suunnitelma on vaan olla, chillata. Harva tiesi minun olevan tuolloin sairaslomalla työuupumuksen ja stressireaktioiden takia ja en ollut siitä valmis tuolloin kovaan ääneen huutelemaankaan. Siksi chillaus oli ihan kelpo termi levolle. Tärkeintä nimittäin paranemisprosessissa on ollut opetella olla tekemättä mitään _ja olla tuntematta siitä huonoa omatuntoa_. Suorittavalle ihmiselle on ollut vaikeaa päästää irti. Hyväksyä se, että aina ei tarvitse tai ole pakko. Nyt oli tärkeintä laittaa oma hyvinvointi ja terveys ykköseksi ja lääkärin määräyksestä keskittyä vain kivoihin asioihin. Ja tätä yritinkin omien voimavarojen rajoissa tehdä. Kesä ja aurinko toki auttoivat asiassa ja oloni onneksi hieman alkoi kevetäkin...

17. kesäkuuta tehtiin ensimmäinen purjehdusreissu kotisataman lähelle Pihlajasaareen ja se antoi uskomattoman paljon toivoa siihen, että kyllä tämä tästä. Kesäkuun loppu puolella Pihlajasaaresta tuli muutoinkin meidän tukikohta ja vietettiin myös tunnelmallinen ja hauska juhannus siellä. Pihliksessä kävi myös paljon ystäviä noiden viikonloppujen aikana ja auringon lämmittäessä ja kesän pistäessä parastaan oli jo entistä kepeämpää hengittää. Mutta eivät lääkärikäynnit silti olleet päätöksessä. Diagnoosi toisensa perään minulla todettiin mm. IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä ja sehän pisti sitten koko ruokavalion uusiksi. Haasteita tuli haasteiden perään ja kävikin ihan kokopäivätyöstä hoitaa itseään.

 
Heinäkuu ja heinäkuun helteet! Pekka oli palanut jo töihin sairaslomaltaan, vaikka käsi ei edelleenkään ollut täysin toimiva eikä esimerkiksi näppäimistöllä kirjoittamisesta tullut mitään, koska sormien hermot eivät toimineet. Eikä kädellä saanut kannatella mitään painavaa. Onneksi pää toimi ja teams-palaverien aikakautena se riittää pitkälle. Minä keskityin omaan hyvinvointiin, parantumiseen ja lepäämiseen. Ja tekemään niitä kivoja juttuja.
Yksi kiva juttu oli suunnitella extempore -reissu Saariston Rengastielle omalla autolla, koska olosuhteiden pakosta reissu ei onnistuisi meiltä mitenkään pyörällä, eikä sellaiseen kulkupeliin olisi edes nyt voimia. Rengastie on ollut molempien haaveissa jo pidempään ja oli hienoa päästä toteuttamaan se nyt. Tunsin myös miten pala palalta sytyin ja voimaannuin enemmän, kun pääsi tien päälle, reissuun!

Heinäkuun kotimaanmatkailuun kuului myös vierailu ystäviemme mökillä Raahessa. En ollut koskaan aiemmit ollut tuolla suunnalla ja länsirannikko Kalajoen hiekkasärkkineen näytti kerrassaan upealle! Olin jo siltä istumalta valmis parkkeeraamaan kuvitteellisen asuntoautoni hiekkasärkkien parkkipaikalle koko kesäksi. Tuon visiitin jälkeen sai jälleen todeta, että Suomesta löytyy kyllä uskomattoman upeita paikkoja!

Heinäkuussa koukattiin Saariston Rengastieltä myös Ahvenanmaalle Kökarin saarelle eli melkein kuin ulkomailla olisi ollut!

 
 
Elokuussa sairaslomani vaihtui kesälomaksi ja talvella suunnittelemamme purjehdusreissu Ahvenanmaalle muuttui venereissuksi Turun saaristoon. Kesällä oli pakko hyväksyä, että rikkinäisellä kädellä ja vajaalla miehistöllä on turha haukata liian isoa palasta ja siitä syystä jätettiin Ahvenanmaa odottamaan niin sanotusti parempia aikoja.
Turun saaristossa riittää meille kuitenkin nähtävää, sillä ei olla oltu siellä suunnilla kuin vasta kerran aiemmin veneellä ja muutamaa viikkoa aiemmin autolla Saariston Rengastiellä.

Veneemme keula kääntyi kohti länttä jo heinäkuun lopulla, koska tavoitteenamme oli olla Turussa Kesärauha-festivaaleilla elokuun toisena viikonloppuna. Ja näinhän me oltiinkin ja oli kyllä hieno tunne lipua Aurajokea pitkin Turun vierasvenesatamaan. 
Kesärauha-festivaalit sujuivat myös hyvin ja meitä oli siellä hauska kaveriporukka yhdessä juhlimassa. Somessa festareista ei ole muuten yhtään kuvaa, koska se ei tuntunut tuolloin soveliaalta. Elämme siis aikoja, jossa tiedän, että somevaikuttajat ovat vaikka olleet reissussa ulkomailla, mutta eivät ole viitsineet julkaista sieltä mitään, koska kritiikki olisi voinut olla tuomitsevaa. Vähän sama minulla noiden festareiden suhteen, mikä tuntuu näin jälkikäteen taas ihan hassulta, koska tiedän, että lehdistön mukaan sieltä ei tullut yhtään tartuntatapausta.

Takaisin Aurajoen rantaan ja purjehdusreissullemme! Yksi tämän reissun kohokohdista oli käynti Örön linnakesaarella, jonne olin toivonut pääseväni jo pidemmän aikaa.

Elokuu on nykyisin kaihoisa kuukausi minulle ja ajatukset eittämättä, kaikesta kivasta huolimatta, ohjaantuu taivaalle ja mielen täyttää suru. Vaikea ymmärtää, että isäni poismenosta tuli elokuussa kuluneeksi jo kolme vuotta.💔 

Elokuuta leimaa aina ikävä iskän poismenosta.

Syyskuussa palasin sairaslomalta takaisin töihin ja aloitin työt 80 % työajalla, jotta palautumiseen jää myös aikaa. Asetelma on herkullinen jo ihan täysterveellekin työntekijälle, mutta omalla kohdallani se on tullut täysin tarpeeseen. On vaikea havaita ja tunnustaa itselleen väsymistä tai levon tarvetta, varsinkin jos on tällainen suorittajasielu, mutta tämä asetelma pakottaa myös siihen.
Lyhennetty työaika antaa myös joustoa osallistua vaikkapa pressimatkoille, kuten vaikkapa tälle meidän hauskalle reissulle viikonlopun viettoon viehättävässä Joensuussa.

 
Lokakuu alkoi omalla heijastinpäivän tempauksellani, mitä olin suunnitellut toteuttavani jo vuosia; nimittäin halusin jakaa heijastimia ilmaiseksi ohikulkijoille ja näin jaoinkin lähes sata heijastinta Helsingin Karhupuistoon Pekan kanssa rakennetusta heijastinpuusta. (Somesta minut löytää hashtagilla #heijastinmuija)

Omia synttäreitä ei tänäkään vuonna päästy aloittamaan Kaliforniassa, joten täytyi keksiä jotain muuta. Juhlistin synttäreitäni virallisena päivänä aamiaisbrunssilla ja illallisella (välissä tein toki työpäivän) ja staycationilla Grand Central Helsingissä sekä vielä illanistujaissa kotona. Grand Central -hotelli oli mielestäni aivan ihana ja voit lukea siitä postaukseni tästä.

 
Marraskuussa pääsin kokemaan Suomessa ensimmäistä kertaa drive-in -elokuvan ja se oli aivan mahtava kokemus! Toivon, että vastaavia järjestetään syksyn pimeinä iltoina lisääkin.
Marraskuussa pääsin myös ulkomaille, kun juhlittiin ystäväni nelikymppisiä tyylikkäästi Siljan Deluxe-hyteissä ja yövyttiin Tukholmassa ihanassa Haymarket -hotellissa. Tukholma näytti olevan aivan ennallaan ja esimerkiksi Fotografiska -museo pursusi museovieraita marraskuisena viikonloppuna, kuin ei mitään olisikaan. Sinänsä kivaa, mutta tuntui äkkiseltään vieraalle olotilalle.

 
Joulukuussa piipahdin merillä Siljan ostosristeilyllä (pressimatkalla) sekä Vierumäellä työni puolesta. Piipahdettiin myös yksi pakkaspäivä Porvoossa ja voi että Porvoo oli juuri niin sympaattinen ja ihana, kun muistelinkin. Edellisestä kerrasta oli selvästi liian pitkä aika, mutta onneksi nyt meillä on hyvä saa jatkossa suunnata Porvooseen useammin, koska ystäväni ostivat sieltä talon.

Joulukuun helmi oli kuitenkin pitkin syksyä suunniteltu ystäväni synttärimatka Dubaihin. En uskaltanut siitä juuri hehkuttaa lainkaan etukäteen, koska maailmantilanne alkoi jälleen näyttää kehnommalta, eikä kukaan meistä halunnut jättää tätä paljon suunniteltua reissua välistä. Ajattelin varmaan, että kun ei paljoa etukäteen huutele reissusta ja pysyttelee kotosalla, niin kyllä sen on pakko onnistua.
Viime hetkeen kestänyt jännitys palkittiin, kun seurueen ensimmäiset kuusi kaverusta pääsi turvallisesti perille auringon alle Dubaihin.

Vietin siis vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt.

Tässä kuvassa Pekan käsi pitelee minua Dubain auringonlaskussa ja nyt lasketteluonnettomuudesta on lähes 10 kk, eikä käsi ole vieläkään täysin parantunut, mutta onneksi saimme juuri kuulla hyviä uutisia, että hermot pitäisi palautua ennalleen ja käden luut oli viimein luutuneet. Toiveikkaana paremmasta siis tähän uuteenkin vuoteen!

Vaikkakin uutta vuotta on eletty jo melkein kokonaisen tammikuun verran, toivotan silti vielä tässä kohtaa kaikille teille mahtavaa vuotta 2022 – pitäkää itsestänne ja terveydestänne huolta. Muistakaa levätä ja se, että olet itse kaikista tärkein.