Siinä missä edeltävä vuosi alkoi Kanarian saarihyppelyllä ja päättyi parin viikon etä-/lomajaksoon Kanarialla, niin menneenä vuonna 2024 emme käyneet kertaakaan Kanarialla. Mutta mitä ja missä kulunut vuosi 2024 sitten menikään ja mitä se piti sisällään?
Vuoden lopulla odotti iloisia uusia tuulia, reissattiin maata pitkin Espanjassa ja Ranskassa ja rakastuin Biarritziin. Pääsin surffaamaan pari kertaa, mikä on aina loistava saavutus! Mutta mitäs muuta? No näin myös yhden varhaisnuoruuteni lempibändeistäni Las Vegasissa. Minkä? No se selviää tästä koosteesta. Tämän postauksen kuvat ovat vuosikoosteeni tapaan Instagram-tililtäni @sannasevenseas. 

Vuosi 2023 alkoi onnellisissa merkeissä vuoden vaihtumisella kotonamme. Muutaman aiemman vuoden tavoin olin luvannut itselleni pistää oman hyvinvointini ja oman terveyteni ja jaksamisen etusijalle. Olin mielestäni hyvällä mallilla siinä ja nautin elostani vuorotteluvapaalla.

Maailmalla tilanne pysyi valitettavan samana; sota ja energiakriisi. Nämä luonnollisesti huolestuttivat ja asettivat oman varjonsa varmasti meidän kaikkien vuoteen. Pandemiakriisi kuitenkin väistyi siltä osin, että myös useamman vuoden tauolla olleet Matkamessut järjestettiin vuoden alussa jälleen. Uuteen vuoteen 2023 mahtui paljon hyviä hetkiä ja pitkälle kuljettiin samoja polkuja, mutta myös muutama yllättävä käännekohtakin mahtui myös vuoteen!
 

Tämän postauksen kuvat on Instagram-tililtäni @sannasevenseas ja vuosi 2023 kuvien saattelemana meni suunnilleen näin:

"Ei kai tässä auta kuin tunnustaa, että meistä on tullut Kanaria-faneja ja uskonkin meidän palaavan etätyö/hyvinvointi -moodiin Kanarialle piankin."

- sanottua joulukuussa 2022

 

Tässä kohtaa vuotta uskaltanee jo todeta, että vuosi 2022 on  ollut itselleni muutamaa aiempaa vuotta mielekkäämpi (2021, 2020). Eikä ainoastaan siitä syystä, että maailmanlaajuinen pandemia alkoi pikku hiljaa väistymään vuoden aikana ja maailma sitä kautta avautumaan, vaan ehkäpä viime vuoden lupaustani noudattaen huomioin paremmin omaa terveyttäni ja jaksamisen rajoja.

Joskin samaan aikaan Euroopassa puhkesi sota ja energiakriisi. Ihan kun aiemmat pari vuotta eivät olisi jo koetelleet tarpeeksi...

Maailman ja matkailun avautuminen tuntui kuitenkin henkilökohtaisella tasolla, kuin olisin saanut unohduksissa olleet värit, tuoksut ja vieraat kiehtovat kulttuurit takaisin. Ja mikä parasta, niin pystyi näkemään kaukana asuvia ystäviä pitkän tauon jälkeen. 

Voin edelleen samaistua tähän tunteeseen miltä tuntui kääntää horroksissa ollutta elämänsivua ja korkata tämä kulunut vuosi palmujen katveesta. Kirjoitin silloin asiasta näin:

"Vietin vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt."

Huomasin tämän hauskan 3x blogihaasteen Veeran Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista ja ajattelin tarttua haasteeseen. Aimmin haasteeseen ovat tarttuneet mm. Reissukuume -blogi ja alkuperäinen idea on lähtöisin Unelmatrippi-blogista. Eli tarjoituksena on vastata aina 3x yhteen kysymykseen, kuten vaikkapa että mikä on minun pahin matkatapani tai mitä matkatavaraa ilman en voi matkustaa. Lähdetään matkaan, vamos!

Tyylikäs Haymarket by Scandic -hotelli sijaitsee aivan Tukholman kaupungin keskustassa, konserttitalojen ja elokuvateatterien läheisyydessä. Myös Kungsgatanin ja Drottninggatanin ostoskadut ja ravintolat sijaitsevat aivan hotellin vieressä. Monelle varmasti tuttu sininen 1920-luvun konserttitalo sijaitsee aivan hotellia vastapäätä. 

Siinä missä vuosi 2020 jäi maailmanlaajuisesti historiankirjoihin vuotena, jolloin Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen, niin en varmaan ole yksin, jos sanon, että tuntuu kyllä siltä, että 2021 oli lähes sen toisinto. Suorastaan epäreilua, että viime vuodet on jollain tapaa hurahtaneet kuin varkain. Onko muilla tämä sama tunne? 

Vuoden 2021 reissuhetkiä; talven iloa Vuokatissa ja kesästä nauttimista mm. Raahessa ja Hangossa. Kesäkuvista on vaikea päätellä, että olin oikeasti tuolloin saikulla (mun sairaus kun ei näy ulospäin, kuten vaikka mieheni käsi paketissa näkyy).

Kukapa olisi osannut ennustaa, kun vuosi sitten uuden vuoden aatonyönä tähtisadetikuilla teimme kylmässä viimassa lukua 2020, että mitä kaikkea vuosi toisikaan tullessaan... Ei varmasti kukaan! Muistan, kuinka olin päättänyt, että olisin todella aktiivinen instagramissa ja aion sitoutuneesti ja säännöllisesti julkaista siellä sisältöä. Materiaaliahan riittää aiemmista reissusta ja lisääkin on tulossa koko ajan, tietysti! No, vähänpä silloin tulevasta tiedettiin... 

Yht'äkkiä koko maailma pysähtyi, päivät soljui etätöissä kotona, eikä instagram ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Kulunut vuosi 2020 jää historiankirjoihin maailmanlaajuisena pandemiana ja siitä miten Covid-19-virus pisti koko maailman polvilleen. Silti vuosi 2020 on yksi vuosi elämästäni ja haluan poimia talteen siitä hyvät asiat ja ne asiat, mihin en ole ollut tyytyväinen, niin unohtaa tai pyrkiä muuttamaan niitä. En suostu sanomaan, että tämä oli paska vuosi, koska tämä vuosi oli vuosi elämääni. Reissuja tuli tehtyä vähemmän ja vain niissä rajoin kun se oli mahdollista. Kuitenkin tähän vuoteen mahtuu yksi ulkomaanmatka (yay!), paljon mikromatkoja (yay!) ja vene-elämää (super yay!) ja kerran jopa istuin lentokoneessa (*edit: kaksi kertaa, jos virtuaalilento lasketaan) – tätä kaikkea oli matkavuoteni 2020.

Tämä postauksen avauskuva summaa vuoden tähtihetket; kesä, loma, Hanko, purjehdus, aurinko ja Bengtskärin majakka. Siinäpä monta syytä onneen.

Kuluva vuosi 2019 otettiin vastaan aiempiin vuosiin verrattuna paljon rauhallisimmissa tunnelmissa, joskin erinomaisessa seurassa. Surullisen syksyn päätteeksi minusta ei ollut juurikaan juhlijaksi, saati aiempien vuosien tapaan juhlaemännäksi. Silti jo perinteeksi muuttuneesta tähtisadetikkukuvasta ei luovuttu, vaan se otettiin viistorännästä ja viimasta huolimatta. Hyvä näin, sillä siitäkin jäi hyvä muisto. Traditioissa on kyllä se hyvä puoli, että voimavaroista riippumatta, haluat yleensä kuitenkin jatkaa traditiota. Tiedoksi muuten ystävilleni, että ostin viikonloppuna tähtisadetikkuja jo valmiiksi.

Viime vuotiseen tapaan lisään myös tämän matkavuosikoosteen loppuun lentopäästöni vuoden 2019 aikana tehdyiltä matkoilta.

Tämä aloituskuva kuvaa hyvin matkavuottani 2019; kotimaata, asioiden hoitamista, onneksi myös extempore matkoja ystävien luo ja lepoa.

Täytin viikonloppuna pyöreitä. Neljäkymmentä vuotta on jo aika iso ikä. Joskin otan kaikki vuodet hyvin kiitollisena vastaan. Mulla on kääntynyt ajattelumalli ikääntymisen suhteen täysin viimeisten vuosien aikana. Siinä missä ennen panikoin vanhenemista, niin nyt otan kiitollisena vastaan uuden iän. Onhan se nyt vaan todellinen etuoikeus olla täällä, olemassa.
Toki pyöreiden täyttäminen tuo omaa twistiä syntymäpäivään – oon nyt ne-li-kymp-pi-nen! Ja ellei ystäväpiirissä olisi minua ennen neljääkymmentä täyttäneitä, saattaisin vähän hyperventiloidakin, mutta kaikki tuntemani nelikymppiset ovat vähintäänkin siistejä tyyppejä (heh!), joten en koe, että tässä uudessa vuosikymmenessä on mitään syytä huoleen. Ja niin kauan kuin kykenen nousemaan surffilaudalle, koen että se on ihan jees.

Konfetit poksahtelivat, kun otimme ystäviemme kanssa vastaan vuoden 2018. Julistimme sen vaatimattomasti juhlavuodeksi! Alkoihan se mieheni pyöreitä juhlimalla ja päätimme koko vuoden olevan yhtä juhlaa! Täytyy sanoa, että vuosi alkoi erinomaisesti, kuten olimme villisti haaveilleet, mutta sai ikävämpiä kaikuja pitkin kevättä ja todellisen järkytyksen elokuussa. Kaikki ei siis todellakaan mene aina kuten suunnittelee tai toivoo.

Sen lisäksi, että olen tehnyt henkilökohtaista surutyötä koko syksyn, tuntuu että viimeistään IPCC-raportin jälkeen tummapilvi laskeutui myös maapallon päälle. Ja ihan oikeutetusti. Sen varjolla tämän matkabloginkin saisi unhoittaa ainakin sillä tavalla miten minä usein matkustan, lentämällä. Rakastan myös purjehtimista, roadtrippejä ja junakyytejä, mutta ne eivät valitettavasti miinusta kaukomatkojani pois. Lisäänkin tämän postauksen loppuun lentopäästöni vuoden 2018 matkoilta, jotta voin paremmin tarkastella niitä jatkossa ja haastaa sitä kautta itseäni.

Ilmaiset lennot? Onko sellaisia? Bonuspisteillä ostamalla tuntuu olevan. Olen nimittäin ostanut nyt puolen vuoden sisällä kahdet meno-paluulennot Eurooppaan pelkillä bonuspisteillä. Ensimmäiset lennot ostin Kreikkaan Finnair Plus -pisteiden ilmoittaessa vanhentumisestaan ja toiset shoppailin nollan euron hintaan Norwegianin CashPoints -pisteillä Norjaan. Menemme kesäkuussa Oslon kautta Etelä-Ruotsiin juhlimaan sukulaistytön valmistujaisia ja Kreikan matka sen sijaan sai inspiraatiota viime kesän Kroatian purjehdusmatkasta ja mahdollisuudesta päästä seuraavaksi vaikkapa purjehtimaan Kreikkaan.

Tätä kuluvaa vuotta alkaa olla jäljellä enää alle vuorokausi. Onkin siis aika laittaa reissuvuosi pakettiin. Vuosi on ollut itselleni todella kiireinen työelämän osalta ja se onkin vienyt lähes kaiken energiani ja siitä syystä tämä rakas blogi on päivittynyt hävettävän harvoin. Kiireistä huolimatta olen kuitenkin pitänyt lomista ja reissuistani kiinni ja tähän koosteeseen kuvia kasatessani huomasin, että kyllä sitä näemmä tahtova ihminen ennättää moneen paikkaan. Kun reissusydämen liekki liehuu, niin on mentävä.

Tammikuu alkoi yllätysmatkalla Prahaan, jonka olin järjestänyt miehelleni synttärilahjaksi. Viikonloppu talvisessa Prahassa sujui makoisasti ystävien kanssa kahviloissa ja ravintoloissa istuessa. Matkamessujen jälkeen suunnattiinkin aurinkoon, nimittäin Miamin palmujen alle. Tuttu South Beach näky odotti meitä perillä ja olipa huikeaa palata legendaarisiin maisemiin takaisin.

Palasimme eilen kotiin Kroatiasta. Suunnittelin jo aiemmin, että kuinka lomasta inspiroituneena kirjoitan ensimmäiseksi miten huikea meidän viikon purjehdusmatkamme olikaan... Kunnes kilometrien korkeudessa, jossain Kroatian vuorien yllä turbulenssi otti valtaansa ja hytisin kauhusta. Olin valmis tekemään diilin ylempien voimien kanssa, etten koskaan enää lentäisi, jos selviän tästä hengissä. Hetkessä lomalla rentoutunut kehoni ja hyvä fiilis oli kadonnut ja huomasin toisella kädellä puristavani mieheni kyynärvartta kaikilla voimillani, toisen käden pitäessä kiinni edessä olevasta tuolista. Jalat kävivät välillä sylissä saakka ja tajusin päästäväni suustani "mua pelottaa" ja "apua"-huutoja niin, että käytävän toisella puolella oleva mieshenkilökin kääntyi katsomaan. En välittänyt siitä tosin paskan vertaa, koska pelkäsin kuollakseni. Mieheni rauhoitteli minua parhaansa mukaan ja yritinkin hokea hyväksi havaittua mantraa "hengitä syvään, hengitä..." sekä toista ajatustani "kuoppia tiellä"... Nuo hetket ovat kamalia. 
Ironisinta tässä on toki se, että hetkeä ennen lentokentälle menoa, lautalla kohti Splitiä, minulla oli aikaa tutkailla lentoja talveksi Thaimaahan ja vielä taksissa matkalla kentälle löysin meille melkein täydelliset lennot tammikuuksi. Niiden varaaminen oli vain hetken kysymys. Yläilmoissa paniikkikyyneleitä pyyhkiessä ajattelin, että onneksi en varannut niitä lentoja, koska en haluaisi enää kokea tälläistä pelkoa yläilmoissa enää koskaan. Turbulenssin mentyä ohitse ja lennon tasaannuttua, alkoi jo vähän hävettääkin, että mitähän se mieskin ajatteli minusta... Eikö se tiedä, että olen kuitenkin ollut niin rohkea, että olen kiertänyt maapallonkin lentäen!




Tunteet lentokoneessa matkustamisessa vaihtelevat hurjasti. Rakastan matkustamista ja huomasin tänä aamuna peukuttavani facessa edullisia lentoja Los Angelesiin. Reissusydämeni ei ota siis näistäkään koettelemuksista huolimatta laantuakseen. Sitä varjostaa vain usein pakollinen paha, lentäminen. Rakastan myös lentokenttiä. Olen aina viihtynyt kentillä. Minusta olisi jopa hauskaa työskennellä siellä. Virkapukuiset lentokapteenit ja lentoemännät ovat niin tyylikkäitä korkkareineen ja laukkuineen ja muutenkin kentillä on aina niin kansainvälinen tunnelma. Niissä on yleensä myös aina hyvä fiilis ja asiakaspalvelu on ensiluokkaista. Aina tervehditään ja toivotetaan hymyssä suin hyvää matkaa. Minä olen jopa haaveillut lentoemännän työstä!

Mutta sitten on se tuubi, silta tai portaat jota pitkin kävellään itse koneeseen. Siinä vaiheessa tajuntaan iskee monia erilaisia ajatuksia taivaalla olosta, toisinaan jo aikaisemminkin. Jo kotona, edellisenä yönä, voi olla vaikeampaa nukahtaa, kun päässä pyörii ajatus koneessa istumisesta. Onneksi on hyviäkin kausia, jolloin pelko ei ota lainkaan valtaansa ja sellaisten lentojen jälkeen on todellinen voittajafiilis! Viimeinen askel ennen koneeseen astumista, hengitän aina ulkoilmaa ja ajattelen, että toivottavasti pääsen turvallisesti perille. Hulluako? Silmäni yrittävät pälyillä ohjaamoon, samalla kun tervehdin lentoemäntiä, jotta näkisin vilauksen minkä näköiselle ja ikäiselle kapteenille henkikultani annan kuljetettavaksi. Edelleen, eikö olekin ihan hullua? Toisaalta tiedän, etten ole asian kanssa yksin ja yritän tuudittautua faktatiedoilla lentomatkailun turvallisuudesta tilastotasolla, mutta näillä tiedoilla ei ole mitään voimaa silloin, kun pelko iskee päälle. Olen yrittänyt järkeistää kaikki koneesta tulevat äänet ja rasahdukset. Mieheni joutuu ne kertaamaan minulle lähes jokainen kerta, kun paniikki iskee. Ystäväni on antanut minulle jo vuosia sitten Lentopelko hallintaan -kirjankin auttamaan minua asiassa. Kerran nimittäin yhteisellä reissullamme Los Angelesissa, jossa lentopelkoni kaiketi alkoi, tiemme meinasivat erota, kun sanoin että palaan Suomeen laivalla enkä astu enää koskaan lentokoneeseen. Tällöin kävimme kolme kertaa kiitoradalla yrittämässä ilmaannousua ja jokainen kerta jouduimme hätäjarruttamaan niin että maskustajat tempaantuivat penkeissään, jolloin kapteeni kuulutti, että he jotka eivät tunne oloaan turvalliseksi enää, voivat poistua koneesta. Poistuin ja siitä alkoi pitkä paluumatka Suomeen. Ei kuitenkaan laivalla, vaikka niin uhkailinkin, vaan lopulta meille järjestettiin uudet reittilennot myöhästyneiden lentojen tilalle ja minä olin pelosta lopulta niin väsynyt, että nukuin penkissäni koko paluulennon.

Hetki tämän upean kaartelun jälkeen Splitin yllä alkoi turbulenssi rummuttaa konetta. Osaan järkeistää sen syyn, että se johtui vuorista ja ennusteissa olevista sadepilvistä. Siltikään se tieto ei auttanut siellä koneessa.

Toistaiseksi vielä rakkaus ja intohimo matkailua kohtaan on voittanut pelkoni. En haluaisi edes ajatella tilannetta toisin perin. Maailman ympäri matkaamme varjosti tosin tämä pelko, mutta leikin rohkeaa ja usein miten kaikki menikin todella hyvin. Eniten pelkäsin lentoja Tyynellämerellä. Kauhistelin jo ennen matkaa, miten selviän lennoista mm. Havaijille keskellä merta ja millainen olisi mm. Fiji Airways. Lentoyhtiöitä arvottiin ja tutkittiin monta kertaa ja kelpuutinkin vain tiettyjä yhtiöitä. Maksoimme lennoista enemmän, mutta se toi mielenrauhaa. 
Meillä kaikilla on varmastikin pelkoja, mutta pääasia on ettei anna niiden tulla unelmien eteen. Olen vakavasti harkinnut menoa lentopelkokurssille, mutta totta puhuen, ne ovat aika hintavia (onko teistäkin?) ja ajattelen aina että sillä hinnallahan ostaisi lennot sinne ja tänne. Pelkoni on siis kaiketi vielä hallittavissa versus ajatellen heitä, jotka eivät pysty edes ottamaan sitä ensimmäistä askelta ja varaamaan itse lentoa.


Lentopelon iskiessä yritän tehdä seuraavia asioita:

• Keskityn lehden lukemiseen. Usein nousuissa selailen istuintaskusta löytyvää lehteä yrittäen sen viedä ajatuksia pois itse noususta
• Turbulenssissa yritän ajatella, että "tiessä on vain monttuja", kuten autollakin ajettaessa tai junassa istuttaessa nekin pomppivat ja kolisevat.
• Hengitän rauhallisesti ja hoen sitä itselleni "hengitä, hengitä, hengitä..."
• Katselen komedioita viihdekeskuksesta. Paras turvani on ehdottomasti Modern Family. 
• Yritän aina saada istuinpaikan mahdollisimman edestä. Takaosassa mielestäni kaikki tuntemukset voimistuvat.
• Kapteenin näkeminen tai tapaaminen auttaa. Kerran Kanadassa koneeseen astuttua tapani mukaisesti kuikuilin ohjaamoon, josta syystä yllättäen lentäjä kysyi, että mitä kuuluu? Vastasin että olen ihan ookoo, maailman ympäri matkalla mieheni kanssa, mutta pelkään lentämistä. Hänen kommenttinsa rauhoitti minut, kun hän sanoi, että hänkin haluaa turvallisesti perille, että ei hätää, "lupaan lentää smoothiesti".


Nyt kaikki reissusiskot ja -veljet, kuulisin mieluusti kommentteja ja vinkkejänne aiheeseen littyen. Ja seuraavaksi, kun tämän mörön olen nyt sylkäissyt maailmalle, niin siirryn Kroatian purjehdusmatkamme tunnelmiin. Veneily onkin muuten mahtava liikkumismuoto, joskin vähän hidas mitä tulee pitkiin matkoihin.



Eng // love travelling but hate flying. Anyone else?

Kulunut vuosi kaksituhattakuusitoista alkaa olemaan paria päivää vaille taputeltu. Tämä vuosi on jälleen antanut paljon, näyttänyt paljon, opettanut ja ilahduttanut ja myös ottanut. On jotenkin terapeuttista koostaa tälläinen yhteenveto, sillä se antaa sopivasti myös paikan kiittää tästä kaikesta universumia. Lähdetään purkamaan mennyttä vuotta.
 
Tammikuu Inspiroivien Matkamessujen jälkeen pakattiin snorkkelit, maskit ja muut rantavermeet rinkkaan ja paettiin paukkupakkasia äkkilähtönä ostetuilla lennoilla Thaimaan lämpöön. Edessä oli saarihyppelyä Koh Lantalla, suosikkikohteessa Koh Lipellä sekä Koh Bulonella. Aurinko paistoi, mangoshaket maistui ja Thaimaa toimi, kuten aina. Helppoa ja vaivatonta lomailua, melko täydellistä etten sanoisi.











Helmikuun ensimmäinen viikko vietettiin meille parhaassa paikassa paikassa, Koh Lipellä, Thaimaassa. Josta sitten haikein hyvästein jatkettiin matkaa uuteen tuttavuuteen, Koh Bulonille. Toimiva paikka sekin, joskin todella todella rauhallinen saari. Thaimaan parhautta itselleni ovat kyllä ehdottomasti saaret ja tuntuikin heti vieraalle palata Krabille näistä maisemista.



Aurinkorantojen jälkeen palattiin Suomeen ja kolattiin hetki lunta Helsingissä, kunnes kuun lopulla lennettiin ystäviemme luokse Prahaan, missä koleasta säästä huolimatta kukkivat jo kirsikkapuut.




Maaliskuussa pyörähdin nopeasti Tallinnassa, Australiasta Suomeen palanneella Silja Europalla. Sää oli uskomattoman keväinen ja kannella oikeasti tarkeni ilman päällystakkia. Tämä oli lupaus tulevasta kesästä.




 

Huhtikuussa oli jälleen aika nostaa ankkurit ja suunnata ystävien kanssa Grease-viikonloppuristeilylle Tukholmaan. Tällä risteilyllä vierailtiin myös komentosillalla, joka oli tosi mielenkiintoista. Kevät tuntui jo todella voimakkaasti ja merillä näytti hyvälle, kuten aina.

Huhtikuussa myös stressailin ja opiskelin rannikkolaivurintutkintoa, veli tuli käymään Kanadasta, vietettiin ystävän polttareita Jyväskylässä ja opettelin maalaamaan veneen pohjan onnistuneesti. Purjeveneemme laskettiinkin optimistisen toiveen mukaisesti ennen Vappua vesille, voi sitä onnea! Onnea oli myös matkustaa mimmiporukalla Tukholmaan katsomaan ja kuulemaan Adelen konserttia ja nähdä Kungsträdgårdenin kirsikkapuut. Kevät on kyllä niin parhautta!

 





  

Toukokuussa Hernesaarea koristivat jo palmut, tanssimme ystävämme häitä ja kävin Pingissä verkostoitumassa ja oppimassa uutta. Sitten me purjehdittiin. Kaikki aika mitä vain oli, purjehdimme. Ja todellakin, nämä kuvat ovat toukokuulta, jolloin oli jo t-paitakelit, merillä. Aivan uskomatonta!


 

Kesäkuussa myöskin purjehdittiin. Veneiltiin ystävien kanssa Pihlajasaareen, Vasikkasaareen ja tervehdittiin kaunista Helsingin Kauppatoria ja maailmanpyörää. Kävin myös blogimatkalla Naantalissa ja ihastuin paikkaan ikihyviksi. Tulevia kesäsuunnitelmia ajatellen, suosittelenkin lämpimästi nappaamaan tuosta postauksesta vinkit talteen. Kesäkuussa koitti myös hieno hetki, kun niiasin rannikkolaivurintutkintopaperit Lauttasaaren venesatamalla. Juhannus vietittiin tietenkin vesillä, ystävien kanssa vierasvenesatamassa Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Siellä oli suorastaan maagista ja haluaisinkin pian uuden Juhannuksen ja sen saman fiiliksen. Vitsi miten upeita purjehduskelejä koko kesä olikaan pullollaan! Jos kevät on parhautta, niin kesä on täydellisyyttä!


 

Heinäkuu alkoi kirjaimellisesti Tallinnasta, jossa vietettiin ystävämme synttäriviikonloppua. Sieltä lähes suoraan jatkettiin matkaa Turun Ruisrockkiin, mutta välissä tietysti purjehdittiin. Enpä juurikaan ennättänyt Ruisrockin univelkoja nukkua, kun edessä oli jo matka Tukholman TBEX-matkabloggaajaseminaariin. Koko viikko oli lähes yhtä juhlaa, oppeja unohtamatta ja vitsit että meillä oli hauskaa meidän omassa Tukholman kodissamme muiden suomibloggareiden kanssa. Tukholma näytti myös uudet kasvot, kun kerrankin oli aikaa tutustua kaupunkiin kunnolla. Muutoin keskikesä menikin purjehtien ja suppaillen Suomen upeissa keleissä ja maagisissa auringonlaskuissa.

Tallinna on yksi suosikki kaupungeistani.

Elokuu jatkui täydellisenä. Kelit hellivät ja aika meni suurimmaksi osaksi merillä. Tuntui että tästä herkusta täytyy saada kaikki irti, ennen pitkää pimeää talvea. Aurinko, hyvät tuulet, veneviikonloput ystävien kesken ja suppailut siihen päälle. En ihan heti keksi parempaa tapaa nauttia Suomen kesästä. Elokuussa tutustuttiin uutena saarena mm. Gåsgrundiin, Espoossa. Elokuun iltoihin kuului myös päräyttävän hienot auringonlaskut ja ne jos mitkä oli huikea ikuistaa omalta suppilaudalta Korkeasaaren edustalta.

Syyskuu ...ja näin koitti kauan odotettu syyskuu, mikä oli kaunis, aurinkoinen ja tunteita täynnä. Kauan odotettu siksi, että matkustimme takaisin Kaliforniaan. Valitettavasti vain tämän vuoden syyskuu sisälsi myös surua. Isosti surua... Toki Los Angeles kauneudellaan pyyhki kyyneleet, ainakin ulkoisesti ja siellä oli hyvä olla, mutta jotain oli silti poissa. 
Saimme onneksi kuun lopulla suomikavereita kaupunkiin seuraksi, joten tekemistä riitti ja koinkin monia upeita asioita, kuten pitkään toivomani ratsastusretken Hollywoodin kukkuloilla. Päätin nauttia ja juhlistaa elämää täysillä. Pakko.



  

Lokakuu on ihanaa aikaa olla Los Angelesissa. Siellä on vielä päivisin täysin kesä ja tapahtumia riittää paljon. Yhtenä hauskimpina Halloweenin ympärillä olevat Pumpkin Patchit. Me pakkasimme kuitenkin tavaramme ja suuntasimme paikallisten ystävien kanssa Big Bear vuorille. Sieltä palattuamme palasimme Hollywoodiin ja kävimme mm. Chvrches Keikalla Hollywoodin hautausmaalla. LA antoi parastaan, enkä tietenkään olisi halunnut lähteä. Mutta piti taas lähteä, jotta voi palata.
Lokakuussa tajusin synttäreideni alla, että en niinkään täytä taas vuosia, vaan se on osoitus enemmänkin siitä, että olen saanut elää jälleen yhden vuoden lisää. Elämä opettaa ja antaa perspektiiviä näemmä ajatella eri lailla asioihin.
Ilon kaveriksi myös kyyneleitä mahtui lokakuuhun, mutta toki helpompana mutta myös haikeana tehtävänä tyhjensimme ja pakkasimme kesän ajan meitä täydelliseen onneen tuudittaneen purjeveneemme talviteloille. Se on oikeasti aika raastavaa, sekin.

Marraskuu jatkui purjevenettä laittaessa ensilumen alta. Kiirehän siinä tuli ja illat venyivät myöhään yöhän. Manasin, että ensi vuonna vene siirtyy Välimerelle, jossa se saa olla vene talvellakin. Jään haaveilemaan tästä... Onneksi löysin sisäsuppailun. Talven pelastus, totesin tuolloin! Kuun lopulla astuin myös laivaan, nimittäin pikaisesti Silja Symphonylle, jossa vietettiin somevaikuttajien pikkujouluja. Aurinko paistoi ja meri oli sulaa. Sää näytti ihan keväiselle ja mietin vain, että joko voi purjehtia..?

Joulukuussa oikeastaan vain shoppailin reissuja, en tehnyt niitä. On se vaan mukava tunne kun on reissusuunnitelmia tulevalle vuodelle ja yksi yllätysmatkakin edessä! Onkohan meillä ollut edes puhetta, että kuukauden kuluttua astumme jälleen laivaan? Tosin tällä kertaa aivan toisenlaisessa ympäristössä. Nimittäin Karibialla! Mutta siitä lisää myöhemmin ja kävinhän minä tosiaan joulukuussakin merillä, nimittäin uudistetun Silja Europan "neitsytmatkalla" Tallinnassa hyvin pikaisesti yksi maanantai-ilta. Merillä ollaan siis oltu aika hyvin tänä vuonna ja sama meno toivottavasti jatkuu tulevanakin vuonna ja se jos mikä sopii vallan mainiosti meikäläiselle.



Kun tästä vuodesta alkaa olemaan jäljellä tosiaan vain muutama silmänräpäys, niin on tullut aika kiittää ja kumartaa tälle seikkailun täyteiselle vuodelle. Kiittää elämää ja kiittää tietysti teitä kaikkia ihania siellä ruudun toisella puolella. Mahtavaa, että me tehdään tätä matkaa yhdessä! Ja huikeita seikkailuita myös sinne ruudun toiselle puolelle teille kaikille!
 


Vuoden 2014 koosteen näet täältä. Mutta mitä tapahtuikaan vuonna 2015? Tapahtui reissumielessä todella paljon. Kävin paikoissa, joista olen saanut vain unelmoida ja reissasin ehkä enemmän kuin koskaan. 2015 oli vuosi, jolloin palasimme maailmanympärimatkalta ja jostain syystä siitä täydellisestä vuodesta ei ole lainkaan tälläistä yhteenvetoa. Mieleni tekisi kyllä taltioida sellainen, ihan vaan muistoksi itselle. Ja jos näin teen, linkkaan sen tännekin.

Eng // My travels in 2016.