Tasan kaksi viikkoa sitten maailmani romahti. Se pysähtyi. Juttelin isäni kanssa samana iltana, vain hetkeä ennen kuin aika pysähtyi. Aika, joka vei isäni ikuisuuteen ja tyttärensä maailman pois tolaltaan. Elämässäni on nyt aika, jota kuvaan aikana ennen tämän tapahtunutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja meillä kaikilla elämä, suunnitelmat ja toiveet ja aika sen jälkeen, kun en tiedä miten tästä eteenpäin. Aika ilman isää.

Kesän viimeiset festivaalit tanssahdeltiin viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa, jossa järjestettiin perinteinen Flow-festivaali. Säiden jumalat olivat puolellamme, eikä sääennusteiden kauhukuvista huolimatta kertakäyttösadetakkia tarvinnut kaivaa esille kuin muutaman kerran ja aika mitättömien sateiden ajaksi. Viime vuotinen myrsky oli siis onneksi historiaa ja Flow-viikonloppuna saatiin nauttia suorastaan lämpimistä kesäilloista, paitsi viimeisenä iltana. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin kesä taitaa todellakin päättyä Flowhun. Mutta mikä sitten säväytti tämän vuoden annissa ja mikä jäi parhaiten mieliin?

Voisi kuvitella, että viikossa ei juurikaan ennätä päästä käsiksi Kreikan rentoon saarielämään, saati hyppelemään saarilta toisille, mutta onneksi tämä luulo osoittautui vääräksi, eikä jouduttu hötkyilemään yhdessäkään paikassa. Toki taianomainen saarielämä vei meidät niin mukanaan päivästä yksi, että mieluustihan siitä tunnelmasta olisi jäänyt nauttimaan pidemmäksikin aikaa.
Mitä kaikkea sitten viikossa ennättää nähdä ja kokea Kreikassa? Meidän saarihyppelymme reitti meni seuraavasti: Helsinki-(Ateena)-Santorini-Paros-Antiparos-Ateena-Helsinki ja parhaat palat reissulta näkyvät näissä kuvissa.