Näytetään tekstit, joissa on tunniste Featured. Näytä kaikki tekstit

La Gomera – Kanariansaarten vehrein saari

Pienelle La Gomeran saarelle voi tehdä päiväreissuja Teneriffalta, kuten minä tein, mutta saarelta löytyy myös muutamia hotelleja, joten Gomeralla voi halutessaan viettää vaikka viikonkin saarta patikoiden. Vierailin itse tällä kauniilla ja vehreällä saarella helmikuussa ohjatulla päiväreissulla ja tässä tunnelmia retkestä.

La Gomeran saari itsessään on aika pieni, Kanarian toiseksi pienin. Se on halkaisijaltaan vain noin 20 km. La Gomeran korkein huippu (1480 m) sijaitsee saaren keskellä eli saaren muoto on hieman kuin sitruspuristin ylhäältä päin katsottuna. La Gomeranin saari sijaitsee vain 64 km päässä Teneriffalta eli sinne pääsee kätevästi laivalla omatoimisestikin Los Cristianoksen satamasta. Laivamatka kestää noin tunnin verran. Laivayhtiöistä ainakin Armas ja Fred Olsen liikennöi saarien välillä.

Vinkki! Tärkeänä vinkkinä heti alkuun, että muista ottaa passi mukaan laivamatkoille! Passia tarvittiin, että pääsi astumaan laivaan, (ajokortti ei kelvannut, kun kokeilin). Passi skannattiin jokaiselta matkustajalta ennen laivaan menoa.




Teneriffan Los Cristianos jää horisonttiin. Keula on kohti La Gomeran saarta.


Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastianin satamaan.

San Sebastian kuvattuna hieman kauempaa vuorilta. Satama näkyy kuvassa oikealla.

La Gomera on Kanariansaarten vehrein saari

Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupungin San Sebastianin satamaan. Istumme bussiin, joka suuntaa suoraan kaupungista kohti ylös nousevia vuoria. Ensivaikutelma on juurikin se, että La Gomeran saari on uskomattoman vehreä. Vuorenrinteet ovat vehreitä ja Kanarianpalmuja kasvaa siellä täällä. Vuoristotie mutkittelee vehreiden kukkuloiden lomassa ja aurinko paistaa. La Gomeralla on lukuisia eri mikroilmastoja, josta syystä saaren eri osissa sää ja lämpötila voi kuulemma vaihtua hyvinkin dramaattisesti ja nopeasti.

Sää tekeekin muutoksen, kun lähestymme saaren keskiosassa korkealla sijaitsevaa Garajonyanin kansallispuistoa. Siellä sade voi kuulemma olla horisontaalista.

Opin La Gomeran -saarikierroksella myös, että Kanariansaaret tuottaa 60 % Euroopan banaaneista ja että vihreät banaanit kypsyvät keltaisiksi vain viidessä päivässä. Joskin banaaneiden tuotanto on alkanut olla kuulemma liian kallista, joten saari on alkanut panostamaan aloe veran kasvatukseen. Me vierailimme aloe veran ekotilalla ja näimme, että oikea aloe vera on täysin läpinäkyvää, eikä vihreää geeliä mitä usein näkee purnukoissa.


Saarikierroksen ensimmäinen pysähdyspaikka oli vakuuttava.  La Gomera on uskomattoman vehreä!


Pysähdyimme myös aloe vera -tilalla, josta vinkiksi jäi, että jokaisessa kotitaloudessa kannattaisi olla ainakin yksi aloe vera -kasvi puhdistamassa sisäilmaa.

Kirkkaalla säällä Gomeranin saarelta voi nähdä jopa kolme muuta Kanarian saarta. Tässä horisontissa La Palma.

San Sebastianin lisäksi horisontissa siintää naapurisaari Teneriffa.

Garajonyan kansallispuisto La Gomeralla

Garajonayn kansallispuisto on harvinaista laakeripuumetsää, mitä kasvaa enää vain harvassa paikassa koko maailmassa. Garajonayn kansallispuisto on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 1986.

La Gomeran kansallispuiston puista sanotaan, että ne olisivat maailman vanhimpia puita. Garajonayn kansallispuiston 4 000 hehtaarin kokoisessa metsässä lämpötila puiden alla on kuulemma aina sama 15-19 astetta riippumatta saaren muusta lämpötilasta. Tämä johtuu puiden lehtiin kerääntyneestä ja säilööntyneestä vedestä, mikä pitää lämpötilan samana.

Vierailimme Garajonyan kansallispuistossa tunnin verran ja ennätimme kävellä laakeripuumetsässä hetken aikaa puistossa sijaitsevaan kahvilaan. Kahvilan barista olikin varsinainen show-mies ja vihelteli paikalliseen tapaan Gomeran vihellyskielellä vaikkapa ostamani teen hinnan.

Paluumatkalla bussille Garajonyan puistossa alkoi satamaan ja tuntui, että sade vaan yltyi sitä mukaa, kun yritin kiriä askeleitani bussiin. Toden totta siis, sää vaihtelee hurjasti Gomeran saarella.


Garajonyan kansallispuistoa verrataan usein myös satumetsään.






La Gomeran vihellyskieli on tapa kommunikoida

La Gomera tunnetaan myös tuhansia vuosia vanhasta viestintämuodosta, vihellyksestä. Vihellyskieli on edelleen käytössä ja kuulimmekin lounaan yhteydessä myös tätä vihellyskieltä. Viheltämällä on aikoinaan voitu kommunikoida jopa 5 km päähän ja sitä on käytetty aikoinaan viestintäkeinona saaren vaikea kulkuisessa maastossa. Vihellyskieli, Silbo, on ollut pakollinen oppiaine La Gomeralla vuodesta 2000 alkaen.


Columbuksen La Gomera

La Gomeran saari on tullut tunnetuksi myös tutkimusmatkailija Columbuksesta. Christoffer Columbus nimittäin asui La Gomeranin pääkaupungissa San Sebastianissa kuusi viikkoa vuonna 1492 ennen Amerikan löytämistä. Columbuksen vaaleankeltainen kotitalo toimii nyt museona ja se löytyy San Sebastianin pääkadulta. Täältä vehreältä La Gomeran saarelta Columbus lähti siis tutkimusmatkalleen ja löysi Amerikan. Tarinan mukaan Teneriffan Teide -tulivuori purkautui juuri samana päivänä, kun Columbus lähti. Merimiehet pitivät tätä pahana onnena.

Minä Columbuksen kotiovella. Hän asui tässä rakennuksessa ennen Amerikan löytämistä.

Columbus huomioidaan kaupungissa useissa paikoissa "Cristobal Colon was here".

San Sebastian on värikäs ja pieni pääkaupunki.


Teneriffan Los Cristianos mereltä käsin kuvattuna.


 

Kiinnostuitko päiväretkestä La Gomeranille? Ostamaani päiväretkeen sisältyi bussikuljetus lähihotellista satamaan ja takaisin, laivamatkat, saarikierros bussilla Gomeranilla, lounas (ei kummoinen) sekä oppaan palvelut. Ostin retken yksittäiseltä rantakojulta Costa Adejesta hintaan 85 €. (Sama retki olisi ollut esimerkiksi netissä Viatorissa n. 120 €). Lue lisää Kanariansaarista 'hei Kanariansaaret' -sivustolta.

Miltä sinun makuun vehreä La Gomera näyttäytyi? Tai oletko kenties käynyt Gomeralla?

Ps. Muistakaa Kanarian laivamatkoille aina passit mukaan!

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Gran Canarian upea nähtävyys Roque Nublo

Gran Canarialta löytyy upeita luontokohteita ja olikin ilo todeta (kokeneet kävijät sen varmaan jo tiesivätkin), että saari on niin paljon enemmän kuin vain kaunista rantaviivaa ja perinteisiä turistibaareja. Gran Canarian luonto on upeaa ja monimuotoista ja suorastaan henkeäsalpaavaa, ainakin kun päätyy Roque Nublon maisemiin.

Jos suuntaat Roque Nublolle, niin autonvuokraus on suositeltavaa. Näin voit omaan tahtiin ajaa Roque Nubloa kohti ja käydä samalla vaikka läheisessä Tejedan kylässä lounaalla. Vuoristotie on mutkainen ja voi aiheuttaa herkästi matkapahoinvointia, mutta maisemat ovat todella kauniit ja tarunomaiset. Muistan sanoneeni matkan aikana monta kertaa wau!


Roque Nublon kivipaasi on 80 metrin korkuinen. Löydätkö Pekan kiven vierestä?



 

Vuoristotiellä ajaessa eteen tuli usein varoituksia eläimistä ja vyöryvistä kivistä, mutta varuillaan sai myös olla maantiepyöräilijöistä, joita tuntui olevan satapäin liikenteessä. Lisäksi huomioisin tarkistamaan auringonlaskun ajan, sillä itsestä ei ainakaan tuntunut mieluisalle ajatukselle joutua ajamaan koko matkaa kapeita vuoristoteitä pilkko pimeällä. Ajoimme ehkä viimeiset puolisen tuntia pimeän aikaan ja auringonlaskussa valon kajossa suurimman osan. Se oli kyllä todella kaunista!

Matkalla ajettaessa Gran Canarian etelän suunnalta Roque Nublolle eteen tulee muutamia pikku kyliä ravintoloineen, joissa voi halutessaan pysähtyä. Me kävimme lounaalla Tejedan kaupungissa ja haukkaamassa hieman raitista vuoristoilmaa kiemuraisen vuoristotien jälkeen nimittäin minulle se ainakin aiheutti matkapahoinvointia. Jalottelu Tejedan kylässä ja lounas jäätelöllä auttoi onneksi asiaan.


Sää suosi meitä täydellisesti, sillä pilvimassat eivät peittäneet itse pääkohdetta, mutta leijailivat näyttävästi vuorien ympärillä.

Maisemat Roque Nublon vuorelta olivat aivan huikeat ja lähes taianomaiset.



Gran Canarian nähtävyys Roque Nublo:

  • Roque Nublo on luonnonpuisto ja se sijaitsee keskellä Gran Canarian saarta vuoristossa
  • perille pääsee kapeahkoa, mutta hyväkuntoista ja asfaltoitua vuoristotietä pitkin (ainakin etelästä Maspalomaksesta GC-60 -tietä pitkin)
  • Roque Nublo kivipaasi on 80 metrin korkuinen ja se sijaitsee 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella
  • yksi maailman suurimmista kivipaaseista
  • reitti kivipaasille on suhteellisen helppokulkuinen viereiseltä parkkipaikalta
  • parkkipaikalta matkaa Roque Nublon kivipaasille on n. 1,5 km suuntaansa. Sen taittaa vauhdista riippuen noin puoleen tuntiin.


Tejedan pieni vuoristokylä on käymisen arvoinen.

Tejedan kylässä on muutamia ravintoloita, useita leipomoita ja jäätelökojuja.
Jätskeillä Tejedassa. Taustalla veikkaukseni mukaan Roque Bentayga.

Vuoristotiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja maisemat todella upeita.

Paluumatkalla auringonlaskun aikaankin tienvarsilla näkyi vielä maantiepyöräilijöitä.

Auringonlaskun tunnelmia auton etupenkiltä ikuistettuna.



 

Roque Nublolle vievän vaelluspolun alusta löytyy kohtalaisen suuri parkkipaikka. Mutta varautuisin kuitenkin siihen, että se saattaa olla ruuhkainen. Polun alusta löytyy alueen kartta ja viitoitukset kohteeseen. Meidän aikaan myös parkkipaikalla oli myyntikoju, josta sai ostettua juotavaa ja pientä snacksia. Silti varautuisin omiin eväisiin, ainakin vesipulloon.

Reitti on suhteellisen helppokulkuinen ja osa taittoi sen sandaaleissa, osa oli perheen kanssa liikenteessä siten, että vauvoja kannettiin sylissä. Reitillä on muutama jyrkempi kohta ja en itse kyllä lähtisi sandaaleissa tälle reitille vaan suosisin lenkkareita. Reitti on myös viitoitettu parista kohtaa ja lopulta näetkin jo kiven huipun, josta ei voi erehtyä.


Vaellusreitti Roque Nublolle lähtee tästä. Parkkipaikka on tästä tien toisella puolella.
Vuoristo tarjoaa myös useita muita vaellusreittejä.

Vaellusreitillä on muutama haastavampi, mutta ei mahdoton kohta.


Meille oli turvallisuuden kannalta ja reitin tuntemattomuuden kannalta selvää, että palaisimme takaisin ennen auringonlaskua. Palasimme parkkipaikalle noin puolituntia ennen auringonlaskua ja aloitimme paluumatkan vuoristoteillä. Vielä tähänkin aikaan väkeä saapui Roque Nublolle eli mahdotonta ei tunnu olevan kiivetä sinne myöskään pimeän tullen. Ja kieltämättä, olisi kyllä ollut aivan huikeaa todistaa auringonlasku tuolla ylhäällä, mutta se jäi nyt odottamaan ehkäpä seuraavaa kertaa. Tämä oli huikea kokemus ja maisemat niin uskomattoman upeita, että suosittelen täällä käyntiä aivan kaikille!

Katso miltä reitti Roque Nublolle näyttää videolla Appa matkustaa blogista.

Kurkkaa myös Ocean Hill -hotellivinkki Gran Canarialle

Oletko sinä käynyt Roque Nublolla ja mitä tykkäsit tai heräsikö kuvien pohjalta kiinnostus käydä täällä?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Tunisia – loma upeassa 5 tähden Four Seasons -hotellissa

Tunisiaan meidät vei hääjuhlat, jonne olimme saaneet kutsun jo kauan aikaa sitten, mutta häitä oltiin jouduttu siirtämään pandemian vuoksi useaan otteeseen. Kesäkuun 2022 alussa häät kuitenkin juhlittiin ja löysimmekin itsemme täysin uudesta maasta, kulttuurista ja mantereelta. Emme olleet koskaan aiemmin käyneet Afrikassa ja nyt tämä Pohjois-Afrikkalainen maa sai toimia meille ensimmäisenä maana tällä mantereella.

Lensimme Tunisiaan Pariisin kautta Air Francella, koska suoria lentoja ei tällä hetkellä Helsingistä ole. Perillä Tunisian lentoasemalla tulee täyttää maahantulolappu (muista oma kynä, tämä nopeuttaa prosessia!). Muutoin maahantulo on jonottamista ja ohjeiden mukaan toimimista hieman sekavan oloisessa maahantuloaulassa. 

Maahantulon jälkeen tuloaulassa meitä odotti kuljetus, jonka hääpari oli meille etukäteen järjestänyt. Määränpäänä oli noin 11 kilometrin päässä oleva Tunisian upea rantakohde Gammarth (La Marsa) ja hulppea 5 tähden Four Seasons Hotel Tunis.


Suoraan lentokentältä ja aamulennolta hotellin hulppeaa kylpyhuonetta ihmettelemään.

Häitä edeltävänä iltana meillä oli tutustumisillallinen hotellin rantaravintola BLU:ssa


Loma upeassa Four Seasons Hotel Tunisia -hotellissa

Olin odottanut innokkaasti yöpymistä Four Seasons Hotel Tunis -hotellissa, vaikka vähän pitkin hampain (korkean hinnan vuoksi) se varattiinkin. Hääjuhlat tanssittiin kuitenkin Four Seasonsissa, niin se oli lokaationa loogisin ja helpoin valinta. Heti ensi hetkistä lähtien tiedettiin kuitenkin, että päätös oli hyvä –  hotelli vakuutti heti ensi sekunteista alkaen ja hotellista ei yksinkertaisesti olisi halunnut lähteä pois.

Tunisian Four Seasons -hotellissa oli todella laadukas ja ystävällinen palvelu, mutta tätä voi tietysti jo olettaakin 5 tähden hotellilta. Huoneestamme oli upeat merinäköalat, kylpyhuone oli todella suuri ja sieltäkin oli ammeen yläpuolelta ikkuna merelle. Yksityiskohdat oli viimeisen päälle harkittuja ja tyynyt, peitot ja sängyt muhkeita. Lomakohteeksi Four Seasons hotelli ja sen rantaviiva on erinomainen ja laadukas valinta.

Hotelliyöpymisten kohokohta eli aamupala

Hotellien parhauttahan on aamupalat ja niissä mitataan usein hotellien todellinen laatu. Odotinkin siis suuresti, että pääsen Four Seasonsin notkuvien aamupalapöytien ääreen. 

Aamupala oli ensisilmäyksellä aika suppea, eli pöydät eivät varsinaisesti notkuneet vaan esillepano oli hyvin maltillinen. Sieltä kuitenkin löytyi kaikki mitä olettaakin; leipiä, leivonnaisia, juustoja, leikkeleitä, munakkaan paistopiste, lämpimiä ruokia, hedelmiä ja mehuja. Sekasyöjälle aamupala oli siis varsin kattava ja monipuolinen. Kasvissyöjälle sen sijaan (ja muutenkin paljon ruokarajoitteita omaavalle) aamupalan tarjonta oli haastavampi. Tee ja kahvi haluamallasi tavalla tuotiin pyötään, erikoiskahvit olivat lisähintaisia.

Onneksi ymmärrettiin kuitenkin heti ensimmäisenä aamuna tilata aamupalapöydästä löytyvästä menusta lisätilauksia (osa kuului aamiaisen hintaan ja osa oli extrahintaisia). Löysin menulta myös gluteenittomat vohvelit, joita ensimmäisen aamun jälkeen minulle tuotiin jo lähes automaattisesti muina aamuina. Toki siten, että tarjoilija huomenet toivotettuaan ja pöytään ohjaamisen jälkeen minulta kysyttiin, että haluaisinko gluteenittomat vohvelini nyt heti vai myöhemmin? Olivat kuulemma valmistaneet taikinan jo valmiiksi minua varten, (koska ensimmäisenä aamuna jouduin odottamaan vohveleita tovin, josta olivat kovin pahoillaan). 

Tarkastelin aamiaispöytää myös vegaanin silmin ja täytyy todeta, että vegaaneille aamiainen olisi ollutkin jo aika haastava. Ilmeisesti Pohjois-Afrikassa ei tarjonnassa olla vielä samalla tasolla kuin vaikkapa Euroopassa, vaikka maailmalaajuinen hotelliketju kyseessä onkin.



Tilattiin pariin otteeseen huonepalvelusta ruokaa. Kattauksen sai toivoa minne halusi ja me nautimme yhden lounaan hotellihuoneemme terassilla.

 

Four Seasons Hotel Tunisia

Tunisian Four Seasons hotelli on valtavan kokoinen ja pitää sisällään hotellirakennuksessa lukuisia eri kokoisia kokous- ja juhlatiloja (yhdessä niistä juhlittiin kaverimme häitä vajaan 250 vieraan kanssa), upean spa-osaston (miehille ja naisille omansa), sisäuima-altaan, ulko-allasalueen, useita eri ravintoloita, rantaravintolan, putiikkeja, kauneushoitolan, kuntosalin, tenniskentän ja oman hotellin asiakkaille kuuluvan yksityisen ranta-alueen omine aurinkovarjoineen ja cabanoineen.

Me yövyimme häävieraille varatuissa Deluxe Sea-View -huoneissa. Huone oli valtavan kokoinen, noin 60-70 m2. Olimme varanneet huoneen parivuoteella, mutta jostain syystä saimme sen kahdella double -sängyllä, josta ei lopulta jaksettu käydä reklamoimassa, koska oltiin jo oikein tyytyväisiä huoneeseen ja sen lokaatioon ihanilla merinäkymillä.

Yksityiskohtia ihannoivana kiinnitin huomioita tietysti kaikkiin pienimpiinkin yksityiskohtiin ja siihen miten ne on toteutettu. Huone tuntui heti kodikkaalta ja siinä oli jotenkin vain tosi hyvä flow ja pettämätön äänieristys (ei kuultu siis pihaustakaan ääniä ulkopuolelta). Meren pauhukin hiljeni heti, kun parvekkeen oven laittoi kiinni. Hyödynnettiin myös aikataulusyistä huonepalvelua pariin otteeseen ja se olikin aikamoinen kokemus aiempiin huonepalvelutilauksiin verrattuna. Siinä missä oletin pizzaa tilatessani saavani pizzalaatikot kouraani taskurahaa vastaan yhdellä oven avauksella, niin meille katettiinkin itse valitsemaamme paikkaan kokonainen pöytäkattaus. Toisella kerralla oltiinkin jo viisaampia, kun tarjoilija kysyi huonepalvelutilausta tuodessaan kärryn takaa, että minne haluaisimme kattauksen – pyydettiin kattaus tällä kertaa tunnelmallisesti parvekkeelle.

Hotellihuoneissa oli laadukkaita L'Occitanen tuotteita.

Tilavan huoneen parhaita puolia oli ehdottomasti upea turkoosi merinäkymä.

Auringonnousuja pystyi upeasti seuraamaan omalta parvekkeelta, jos sattui olemaan hereillä.

 
Four Seasons Tunisian uima-allasalue oli todella upea ja hyvin suunniteltu siten, että jokainen seurue pystyi rentoutumaan omassa rauhassa. Myös hotellin Spa-puolen sisäuima-allas oli hulppea ja kävinkin siellä kerran vesijumpassa (sisältyi hintaan). Osallistuin myös hotellin pitämään joogaan, joka pidettiin ulkona tenniskentällä. Sain kutsun joogaan tutustuessani spa-osastolle, missä ystävällinen henkilökunta kierrätti ja esitteli minulla koko Spa-osaston. Spa-osastolla ja kuntosalilla oli myös pöydät notkuvat tarjoilut hedelmiä, smoothieita ja pieniä leivoksia ja nämä kaikki herkut ja palvelut kuuluvat hotellin asiakkaille.


Four Seasons Tunis -hotellin upea aulan käytävä.

Tämä rauhoittava käytävä johdatteli Spa-osastolle.

Hotellin Spa oli veloitukseton hotellin asiakkaille. Hammam -kylpy oli lisämaksullinen.


Hotellin Spa-osaston isoista ikkunoista oli kauniit maisemat puutarhaan.
Hotellin arkkitehtuurista välittyi arabialainen tyyli.

 
Eniten lomalla Tunisiassa tuli aikaa vietetty altaalla auringosta ja uinnista nauttien. Leväten aurinkotuolissa ja samalla uusien tuttavien eli häävieraiden kanssa tutustuen. Four Seasons hotellin oma yksityisranta oli kaunis, mutta meidän vierailun aikaan todella tuulinen. Käytiin kyllä isolla porukalla meressä pulikoimassa ja osa myös bodysurffasi.

Yksi hotellin monista ravintoloista, BLU nimeltään.

Maisteluvuorossa mango lemonade, alkoholiton drinkki.


En oikein tiennyt mitä odottaa Tunisialta, koska syy Tunisiaan tuloon oli kaverimme häät, enkä juurikaan ennättänyt ottaa selvää kohteesta. Häät olivat aivan fantastisen upeat, eksoottiset ja puitteet elokuvamaiset! Vieraita oli varmaankin yli kymmenestä eri maasta ja häitä juhlittiin lähes 250 vieraan kanssa. Olen niin kiitollinen, että saatiin kokea tällainen elämys, eikä yöpyminen hintavassa hotellissa tuntunut enää lainkaan hampaan kolossa, sillä tuntuu, että saatiin niin paljon enemmän. Aionkin pitää jatkossa silmällä kyseisen hotelliketjun tarjontaa, Four Seasons -hotelleitahan on ympäri maailman. Koen, että ensiluokkaisen palvelun, laadun ja ohjelma- ja aktiviteettitarjonnan ansiosta hintaan ei jääkään enää niin paljon ilmaa, koska vastineeksi saa edellä mainittuja asioita, joita lomalla juuri arvostan. Four Seasons Tunis -hotelli saa meiltäkin täydet viisi tähteä, nautittiin joka hetkestä!

Four Seasons hotellista jatkoimme vielä muutamaksi päiväksi lähistön toiseen hotelliin. Tunisiasta ja lähialueista enemmän, mm. vierailusta Sidi Bou Saidiin, toisessa postauksessa.

Vinkki! Paikallista valuuttaa on kätevintä nostaa jo lentoasemalta. Sitä tarvitaan ainakin tippeihin ja vaikkapa ostoksia Souk-kojuissa tehdessä. Soukeissa tosin pystyi maksamaan myös euroilla. Muutoin kortilla onnistui maksaa ravintoloissa ja takseissa käytimme Uber-appia.

Lentomatka Tunisiaan kompensoitu myclimate-sivuston kautta.

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa: