Matkavuoteni 2022

Tässä kohtaa vuotta uskaltanee jo todeta, että vuosi 2022 on  ollut itselleni muutamaa aiempaa vuotta mielekkäämpi (2021, 2020). Eikä ainoastaan siitä syystä, että maailmanlaajuinen pandemia alkoi pikku hiljaa väistymään vuoden aikana ja maailma sitä kautta avautumaan, vaan ehkäpä viime vuoden lupaustani noudattaen huomioin paremmin omaa terveyttäni ja jaksamisen rajoja.

Joskin samaan aikaan Euroopassa puhkesi sota ja energiakriisi. Ihan kun aiemmat pari vuotta eivät olisi jo koetelleet tarpeeksi...

Maailman ja matkailun avautuminen tuntui kuitenkin henkilökohtaisella tasolla, kuin olisin saanut unohduksissa olleet värit, tuoksut ja vieraat kiehtovat kulttuurit takaisin. Ja mikä parasta, niin pystyi näkemään kaukana asuvia ystäviä pitkän tauon jälkeen. 

Voin edelleen samaistua tähän tunteeseen miltä tuntui kääntää horroksissa ollutta elämänsivua ja korkata tämä kulunut vuosi palmujen katveesta. Kirjoitin silloin asiasta näin:


"Vietin vuoden 2021 viimeiset päivät Dubain Palmusaarella ja olo oli kuin puulla päähän lyöty onnesta, ilosta, hämmennyksestä ja kaikista niistä tunteista mitä koin. Oli kuin olisin saanut horroksissa olleen elämäni takaisin. Kun vuosi vaihtui ja ilotulitukset viuhuivat Burj Khalifasta, en ehkä ihan vielä ymmärtänyt miten onnekas sitä olikaan. Yritin kyllä, mutta jotenkin se kaikki oli vaan niin paljon, että vaati päivien sulattelun ymmärtää kaiken sen, minkä matkan oli kuluneen vuoden aikana käynyt – ja mihin päätynyt."


Tämän matkavuoteni-postauksen kuvat on Instagram-tililtäni sannasevenseas. Vuosi 2022 kuvien saattelemana meni suunnilleen näin:


Tammikuu alkoi aivan uskomattomassa kuplassa, ystävien kanssa 'ryhmämatkalla' lämpimässä Dubain palmujen alla. Mitä ihmettä! Olimme kaikki joka päivä samaan aikaan yhtä hämmentyneitä, onnekkaita ja kiitollisia. (Dubaista kertovat postauksen pääset lukemaan tästä).

Tammikuussa ei edelleenkään pidetty matkamessuja, mutta Dubaissa ollessamme kävimme silti kiertämässä koko maailman, nimittäin vierailimme Expo 2022 maailmannäyttelyssä.

Matka oli reissusielulle suuri.  Ja tuntui todellakin, että heräsin horroksesta... Suomeen paluu oli kuitenkin karu. Monellakin tapaa. Ensitöikseen sain kuulla, että töitä ei hetkeen ollutkaan, kun minut päätettiin lomauttaa pariksi viikoksi. En halunnut jäädä neljän seinän sisälle tai liukastelemaan superliukkailla kaduilla vaan todella extempore varasimme äkkilähdön Gran Canarialle.



Helmikuu alkoi siis Gran Canarialla, mikä tuntui aivan epätodelliselle. Emme tienneet mitä odottaa, mutta ihastuimme paikkaan lähes tulkoon samoin tein! Meidän Ocean Hill -hotelli Puerto Ricossa oli niin upea, että tiesimme, että viihtyisimme siellä täydellisesti. Minä lomautettuna ja mieheni etätöissä. Myös Puerto de Mogan osoittautui Gran Canarian helmeksi.

Tämä kokemus osoitti, että etätyöt onnistuvat loistavasti toisesta maastakin sekä ajallisesti, että nettiyhteyden kannalta. Lisäksi motivaatiosta tai vireystilastakaan ei ollut puutetta, kun työpäivän päätteeksi ennätti vielä hyvin valoisan aikaan vaikkapa hotellin poolille polskimaan.


Maaliskuussa käväistiin viikonloppureissulla Tallinnassa – pitkästä aikaa ja jälleen sanoin ääneen, että voisin asua siellä. Tykkään aina ja edelleen vaan todella paljon Tallinnasta! 

Reissua tosin varjosti kamala suru-uutinen maailmalta: Foo Fightersin rumpali Taylor Hawkins oli menehtynyt kesken Etelä-Amerikan kiertueen... Tämä luonnollisesti vaikutti minun vireystilaan Tallinnassa, sillä uutinen todella järkytti minua. Foo Fightersin tarina ei voinut päättyä näin. Jäin heti seuraamaan mahdollisia muistokonsertteja tai tietoa tulevasta...


Huhtikuun alussa hyvä jos uskalsin hengittää, sillä meillä oli takataskussa lentoliput Kaliforniaan ja sormet ristissä toivoimme, että reissu näin kahden vuoden tauon jälkeen onnistuisi.

Ennen Kaliforniaa tein kuitenkin työni puolesta pr-matkan Saimaalle. Saimaan reissun aikana meitä suosi aivan uskomattoman upea keväinen sää ja olikin huikea kokemus fatbike-pyöräillä Saimaan järven jäällä, (kuva alla. Kiitos kuvasta ne Tammelat).

Huhtikuun kohokohdaksi nousee kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ja viimein takaisin Kaliforniaan. Sen toteutumista oli vaikea uskoa ja työtä se vaatikin kaikkien viranomaislappujen ja covid-testien muodossa, mutta voi autuus sitä tunnetta, kun Los Angeles alkoi vilkkumaan lentokoneen ikkunoista ja landattiin LAX:lle. Olimme tulleet kotiin. <3

Los Angelesissa suuntasimme ystävämme kanssa, joka tuli hakemaan meitä kentältä, Manhattan Beachin Whole Foodsiin ja siitä picnicille rannalle. En ikinä unohda sitä tunnelmaa, mikä Manhattan Beach Pierin kaduilla vallitsi. Miten ravintoloiden terassit olivat täynnä iloisia ihmisiä ja se puheen ja naurun sorina, elämän ilo! Tuntui, kuin olisin tullut eri maailmaan mitä Suomessa tuolloin elettiin, tai ainakin itse elin.

Mutta kyllä koronatilanne yhä jylläsi Kaliforniassakin ja maskia käytettiin. Me suuntasimmekin heti reissun alussa aavikon turvaan, Joshua Treehen. Jotenkin Joshua Treesta oli tullut minulle koronavuosien aikana kohde, minne halusin palata (Havaiji oli sijalla yksi) heti, kun se olisi mahdollista. Oli upeaa päästä toteuttamaan tämä haave.



Toukokuu alkaa aina vapulla – ja veneen omistajilla veneenlaitolla. Saatiin meidän Malibu-purjeveneemme laskettua vesille 26.5. ja siitä muutaman päivän päästä suuntasimmekin kesän ensipurjehdukselle läheiseen Pihlajasaareen. Veneilyssä parasta on juuri, että minireissutkin lähelle tuntuvat suurilta.


Kuvamuisto muutaman vuoden takaa hetkestä, kun Malibu-veneemme kastettiin ystävien läsnäollessa.



Kesäkuussa avautui sup season! Suppailessa pääsee upeasti kokemaan läheisen vesistön rannat ja saaret ja mikä onkaan ihanempaa kuin tyyni merenpinta auringonlaskun suppaajille.

Tämän vuoden kesäkuussa päädyimme myös ensikertaa Afrikkaan, Tunisiaan. Sinne meidät vei kavereiden hääjuhlat, jotka juhlittiin hulppeasti 5 tähden Four Seasons -hotellissa, mihin tykästyin aivan täysin!

Tunisian reissun tuliaisena tuli tosin korona. Reilu kaksi vuotta sitä onnistuttiin väistelemäänkin ja aika monessa maassakin ennätettiin käydä, mutta nyt se sitten tärppäsi. Onneksi selvisimme taudista molemmat hyvin vähällä. 

Keskikesän juhlaa juhannusta juhlittiin jo toistamiseen Pihlajasaaressa ja lämpimän juhannuksen päätteeksi päädyttiin vielä hyppimään veneen kannelta mereen. Ah, kesä! Pa-ras-ta!


Heinäkuuhun mahtui paljon lähimatkailua. Kävimme Tallinnassa synttäriviikonloppua viettämässä. Oli Apulannan juhlakonsertti Stadikalla ja Ruisrock Turussa. Ruisrockin jälkeen alkoikin varsinainen kesäloma ja meillehän se tarkoittaa pitkälti purjehdusreissua saaristoon, jonka suunnaksi otimme jälleen lännen.

Tämän kesän purjehdusreissu vei meidät Hankoon saakka ja sieltä Viron rannikolle ja lopulta Tallinnaan. Tuolta reissulta on vielä paljon kerrottavaa ja vinkkejä blogiinkin, nimittäin tykästyttiin Viron rannikkoon suuresti ja ymmärrän kyllä miksi siellä niin paljon suomalaisia veneilee.

Tallinnaan saapui myös samaan aikaan useampia ystäviä, joten vietettiin hauska heinäkuun viimeinen viikonloppu Tallinnaa yhdessä kiertäen. Kävimme tuolloin myös Rummun louhoksella, joka on kyllä todellinen must see -kohde kesäaikaan. 


Ei ole kyllä Suomen kesän voittanutta! Eikä Hangon, jossa vietimme jälleen suurimman osan purjehdusreissusta.
Tänä kesänä juhlistimme Pekan kanssa meidän 25-vuotis päiväämme <3 Time flies... 


 

Elokuun alku ja loman loppuminen pakotti meidät palaamaan takaisin Tallinnassa Helsinkiin. Meidän paluupurjehduksen aamuna oli aivan mielettömän upea auringonnousu ja tuntui jälleen epäreilulle, että miksi kaiken kivan pitää päättyä... Ennätimme vielä onneksi Helsingissä viettää muutamia lomapäiviä ja käytiin mm. ensimmäistä kertaa Vallisaaressa.

Elokuussa minun mielen valtaa nykyisin myös suru ja haikeus. Se on isona möykkynä rinnassa edelleen. Tänä vuonna tuli kuluneeksi jo neljä vuotta siitä, kun isäni poistui keskuudestamme täysin yllättäen. Ja muutenkin kesästä luopuminen tuntuu aina yhtä raskaalle. Onneksi elokuun päättää kuitenkin Venetsialaiset, joita olemme alkaneet nykyisin juhlimaan ja siitä onkin alkanut muodostua minulle todella tärkeä juhla. 

Tänä kesänä muuten kesä päättyi kirjaimellisesti elokuuhun. Kun vielä Venetsialaisten päätteeksi hypimme veneenkannelta mereen, niin seuraavana päivänä sää muuttui täydellisesti ja alkoi syksy.



Syyskuussa me onneksi saimme palata takaisin Kaliforniaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Halusin ehdottomasti päästä maaliskuussa menehtyneen Taylor Hawkinsin muistokonserttiin, joka pidettiin syyskuun lopulla Los Angelesissa. Olin yrittänyt saada konserttiin lippuja (Lontooseen ja L.A.:hin) siitä hetkestä saakka, kun ne tulivat kesäkuussa myyntiin, valehtelematta noin tuhat kertaa, mutta tuloksetta. Olin kuitenkin päättänyt pääseväni konserttiin ja kunnioittamaan Taylorin muistoa ja näinpä saavuttuamme L.A.:hin käytimme paljon aikaa ja eforttia lippujen hankintaan. Vielä päivää ennen, kun kävimme konserttipaikalla ostamassa muutaman paidan ja lippiksen muistoksi, minulla ei ollut lippuja, mutta olin edelleen kovin päättäväinen, että kyllä kohtalon on se minulle annettava. Kun kuulimme Forumin konserttihallin seinien läpi harjoitukset edellisenä iltana, tiesin että keinolla tai toisella minä olen huomenna hallin sisäpuolella – meidän yhteinen matka Foo Fightersin kanssa kuuluu vain mennä niin. Ja niin minä sitten lopulta olin siellä muistokonsertissa yksin, mutta yhdessä kaikkien muiden Foo Fighters ystävien kanssa yli kuusi tuntia kestäneessä konsertissa, jossa iloittiin ja muisteltiin Taylorin elämää. Sain lopulta ostettua lipun joitain tunteja ennen konsertin alkua erään virallisen välityspalvelun kautta.



Lokakuu vaihtui Los Angelesissa ollessamme ja en olisi pistänyt pahakseni, vaikka marraskuukin olisi vaihtunut täällä. Aika tuntui nimittäin jälleen loppuvan kesken unelmieni kaupungissa, enkä millään olisi halunnut lähteä pois. Los Angelesissa olisi jälleen riittänyt meille paljon kaikkea tekemistä ja näkemistä, vaikka tälläkin reissulla koimme kaikkea, kuten mm. Jack Johnsonin keikan Hollywood Bowlilla, Joshua Treen telttaretken, NFL-pelin uudella SoFi Stadiumilla ja veneiltiin Newport Beachilla.


Lokakuu on upeaa aikaa Los Angelesissa ja tekemistä riittää ympäri kaupunkia aamusta iltaan.


 

Marraskuu olikin monella tapaa merkittävä. Uuden vuoden toiveenani (lupauksena itselleni) esitin, että otan opikseni ja laitan oman terveyteni tärkeimmäksi ja asetan jaksamisen rajat. Ehkäpä ja juurikin tästä syystä minulla alkoi marraskuussa puolen vuoden vuorotteluvapaa. Joskin aivan ruusuinen ei marraskuun alku ollut, vaan kyllä siinä oli hieman käynnistysvaikeuksia ja byrokratiaakin selvitettävänä, eikä varsinaisesti kelitkään hellineet. Marraskuun pimeys ja mustana kiiltävä sateinen asfaltti on kyllä itselleni ainakin hyvin epäenergisoivaa.

Voimaannuin ja päivien hotelligooglailujen jälkeen päätimme suunnata auringon alle lämpimään ja alkuvuodesta hyväksi havaittuun etätyökohteeseen Gran Canarialle. Joskaan minä en etäillyt, vaan nautin valosta ja hyvistä lenkkeilyreiteistä. Combo toimi jälleen loistavasti ja marraskuun kaamos oli selätetty.


Joulukuu vaihtui meillä Puerto Ricossa ja sieltä katseltiin myös Linnan juhlia ja juhlittiin itsenäistä Suomea. Paukkupakkaset ja lumikinokset eivät tuntuneet lainkaan omilta, kun sai nauttia valosta ja lämmöstä. On hyvä tiedostaa millaisessa ympäristössä viihtyy ja mikä sopii parhaiten omalle mielelle ja keholle.

Ennätettiin itsenäisyyspäivän pitkänä viikonloppuna tutkia enemmän Gran Canariaa ja kävimmekin sisämaan vuorilla, Roque Nublossa. Kanaria sai jälleen lisäpisteitä, sillä Roque Nublon maisemat olivat aivan huikeat! Ei kai tässä auta kun tunnustaa, että meistä on tullut selkeästi Kanaria-faneja ja uskonkin meidän palaavan etätyö/kuntoilu/hyvinvointi -moodiin Kanarialle piankin.












Joulukuussa sain vielä kutsun Tallinkin MyStar aluksen neitsytmatkalle ja varmasti aika pian seilataan taas MyStarilla Tallinnaan. Tykkään tuosta MyStarin ravintolasta löytyvästä lauseesta "The horizon is where beautiful destinations can be found".

Kiitos vuosi 2022 – se oli paljon muutakin kuin vain tässä nähtyjä matkoja ja reissuja sisällöllisesti. Jokainen vuosi opettaa, ottaa ja antaa. Toivon tänä vuonna opittujen viisauksien kulkevan mukanani uuteen vuoteen ja olkoon uusi vuosi meille kaikille oman näköisensä! Tuokoon se terveyttä, valoa ja iloa – rakkautta unohtamatta!


Aloitin lisäämään matkavuoteni-koosteisiin vuonna 2018 myös lentopäästöt. Aiempien vuosien tapaan listaan tähän alle tämän vuoden matkojeni lentopäästöt. Laskurina olen käyttänyt ICAO:n päästölaskuria. *Osan lennoista olen kompensoinut (Choose ja Myclimate -järjestöjen kautta). Koen tosin, ettei päästöjen kompensointi ole lainkaan näin yksinkertaista ja haluaisinkin vielä itse ymmärtää enemmän näistä kompensaatioista ja niiden todellisista hyödyistä ja merkityksestä. 

  • Dubai – Helsinki (255 CO2/(KG))
  • Helsinki – Gran Canaria – Helsinki* (645,2 CO2/(KG))
  • Helsinki – Los Angeles – Helsinki* (754,6 CO2/(KG))
  • Helsinki – Tunis – Helsinki* (640,8 CO2/(KG))
  • Helsinki – Los Angeles – Helsinki (645,2 CO2/(KG))
  • Helsinki – Gran Canaria – Helsinki (754,6 CO2/(KG))

Lentopäästöni vuonna 2022 olivat yhteensä 3695,40 CO2/(KG). (v.2021: 255 CO2/(KG), v.2020: 200,1 CO2/(KG), v2019: 3720,7 CO2/(KG), v2018: 3408 CO2/(KG)).


Aiemmat matkavuoteni-postaukset löytävät täältä: 

Matkavuoteni 2021

Matkavuoteni 2020

Matkavuoteni 2019

Matkavuoteni 2018

Matkavuoteni 2017

Matkavuoteni 2016

Matkavuoteni 2015

Matkavuoteni 2014 

3x blogihaaste: mitkä on mm. minun pahat matkatapani, inhokkipaikat tai mitä ilman en voi matkustaa

Huomasin tämän hauskan 3x blogihaasteen Veeran Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista ja ajattelin tarttua haasteeseen. Aimmin haasteeseen ovat tarttuneet mm. Reissukuume -blogi ja alkuperäinen idea on lähtöisin Unelmatrippi-blogista. Eli tarjoituksena on vastata aina 3x yhteen kysymykseen, kuten vaikkapa että mikä on minun pahin matkatapani tai mitä matkatavaraa ilman en voi matkustaa. Lähdetään matkaan, vamos!



3x paha matkatapa 

Pitkät unet. Minun mielestähän tämä ei ole paha tapa lainkaan, mutta tiedän, että matkakumppaneita tämä yleensä häiritsee eli tykkään nukkua pitkään, enkä juurikaan innostu aikaisista herätyksistä. En ole siis aamuihminen.

Hypoglykemia eli minun tapauksessa nälkäkiukku. Minulle on tärkeää saada ruokailla säännöllisesti ja reissussa se ei aina ole mahdollista ja siitähän aiheutuu sitten tahtomattakin ärtyneisyyttä ja päänsärkyä, joten reissussa ruokailut kannattaa ajoittaa usein minun aikataulujen (lue ennaltaehkäisevästi nälkäkiukkuni) mukaan.

Organisointi. Siis liiallinen organisointi. Tykkään yleensä itse suunnitella ja varata ja olla tietoinen kaikista matkan vaiheista ja harvoin on niin, etten olisi itse varannut kaikkia reissun kohteita. Tykkään olla ns. asioiden päällä, mutta olisi (ja onkin) kiva välillä höllätä ja nyt, kun olen muutaman kerran ollut pakettimatkalla olenkin todennut miten stressitöntä kaikki onkaan, hah!
En kuitenkaan organisoi päiväkohtaisesti menoja vaan voin hyvin olla viikon tai kahden reissun ihan ilman päiväkohtaisia suunnitelmia ja miettiä suunnitelmia vasta paikan päällä. Loma-excel kuuluu vain tietyille matkoille, kuten vaikkapa kavereiden synttärimatkoille.

Thaimaassa Koh Samuin lähisaarella joskus vuonna 2012.


3x outo matkatapa 

Ruokakaupoissa hengailu. Tykkään aivan hirveästi käydä ulkomailla ruokakaupoissa ja koluta jokaisen hyllyn läpi ja tutkailla eri tuotteita, pakkauksia ja etikettejä.

En tykkään purkaa matkatavaroita pois laukusta majoituspaikan vaatekaappeihin, vaan säilytän yleensä matkatavarat aina laukussa. Ja laukkua en myöskään tykkää säilyttää lattialla.

Ja varmasti se kolmaskin löytyykin, kun matkakumppaneilta sitä kysyisi. Pekka oli vieraskorea eikä keksinut tähän muuta.



3x paras paikka, missä olen ollut

Uusi-Seelanti. Tässä yhteydessä on pakko mainita koko maa paikan sijaan, sillä koko Uusi-Seelanti tuntui aivan huikealta kangastukselta. Uusi-Seelanti on mielestäni todella kaunis ja puhdas maa ja siellä on hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Tämä oli minun kokemukseni koko maasta siltä osin kun ennätettiin kiertää etelä- ja pohjoissaarta.
Ja voitteko kuvitella, että en edes aluksi halunnut mennä koko maahan meidän maailmanympärimatkalla... Olin vain, että njoo, mennään nyt sitten, kun Pekka haluaa ja miten kävikään! Koko maa lumosi minut täysin ja siitä tuli paras paikka meidän maailmanympärimatkalla!

Havaiji. Odotin vuosien ajan, että pääsen näkemään ja kokemaan Havaijin omin silmin ja (pienen alun kulttuurishokin jälkeen) ei todellakaan tarvinnut pettyä. Nyt, kun olen käynyt pari kertaa Havaijilla niin koko havaijilainen elämän rentous, katukuvassa vahvasti esillä oleva surffi-elämäntapa, havaijilainen musiikki ja kieli ja polynesialainen kulttuuri kiehtovat minua suuresti.

Los Angeles. Paikka, joka on enemmän kuin vain paikka. Los Angeles on kaupunki, jonne palaan uudestaan ja uudestaan ja lasken sen enemmänkin henkiseksi kodiksi, kuin vain lomakohteeksi. Sinne en lähde lomalle vaan tuntuu kuin palaisi kotiin elämään elämää. Siksi sen kuuluu olla tässä listassa, vaikka tekikin mieleni lisätä tähän kohteita, joissa käyn ja joita mainitsen harvemmin.

Nugget Point, Uusi-Seelanti 2015.

3x paikka, minne haluaisin matkustaa

Uusi-Kaledonia. Tämä kaukainen paratiisiraari on saanut minut lumoutumaan ja jotenkin koen, että tänne on jossain vaiheessa elämää vielä päästävä.

Havaijin saarihyppely. Haluaisin joskus päästä Havaijille oikein ajan kanssa ja kiertää jo käytyjen Mauin ja Oahun saarten lisäksi loputkin Havaijin isot saaret.

Islanti. Olen haaveillut jo vuosia issikkaratsastusretkestä Islannissa. En ole koskaan käynyt Islannissa (ainoastaan vaihtanut konetta siellä). Samalle reissulle tietysti yhdistäisin perinteiset sinisessä laguunissa käynnin ja Islantiin muutenkin tutustumisen.

Tässä pitelen hatusta kiinni Australian Airlie Beachillä hetki ennen purjehdusreissuamme.

3x inhokkipaikka, missä olen käynyt

Bangla Road, Phuket, Thaimaa. Sorry, mutta hyi kamala mikä saastainen kadunpätkä. Tämä oli tuntemukseni paikasta, kun siellä kerran vierailin. Toista kertaa en aio sinne eksyä. Thaimaan pienille saarille kyllä aion palata uudelleen.

East hasting street, Vancouver, Kanada. Älkää ymmärtäkö väärin, Vancouver oli ainakin vuoden 2014 vierailullamme aivan ihana kaupunki. Tykkäsin tosi tosi paljon, mutta saimme ennakkoon jo tiedon, että kaupungista löytyy yksi kadunpätkä minne ei kannata päätyä. Meidän hotellivaraus oli nimittäin ensiksi tältä kadulta, mutta onneksi saimma paikalliselta vinkin perua hotelli ja vaihtaa lokaatiota. Käytiin kuitenkin yhtenä päivänä kävelemässä tuolla kadulla ja voi järkytys miten surullinen ja pelottava näky se oli. Syy tähän on ilmeisesti se, että hallitus oli päättänyt lakkauttaa jonkin hoitolaitoksen ja potilaat olivat kaiketi jääneet vaan heitteille ja lopputulos on nähtävillä kadulla.
Jos haluat tietää miltä tuolla kadulla näyttää niin laita googleen 'East Hasting street Vancouver'.

Yritin keksiä mikä olisi voinut olla kolmas inhokkipaikka, koska kyllä niitä kohteita on tullut eteen missä olen ajatellut, että tänne ei tarvitse tulla uudestaan, mutta se ei silti ole tarkottanut, että ne olisi inhokkipaikkoja.
Ehkä yksi majapaikka ansaitsee maininnan huonosti nukutuista öistä; nimittäin Filippiinien Palawanin saaren Port Bartonin kylän 'Deep Moon Resort'. Kirjoitin käynnistäni silloin blogiini näin: "En olisi ikuna voinut kuvitella, että niinkin kaunis asia, kuin rantaan lyövät aallot voisivat olla haitaksi, mutta voin kertoa, että kun juuri on saanut hetkellisesti unen päästä kiinni, heräät maailman isoimpaan pamahdukseen ja siihen, että mökkisi tärähtää ja et ole aivan varma, että tuleekohan aallot seuraavaksi päällesi..."

Deep Moon Resort oli puitteiltaan kuitenkin ihan paratiisi, öillistä pauketta lukuunottamatta.

3x eniten matkalla ärsyttää

Huijaritaksit. Argh, verenpaine nousee jo ajatuksesta, että tietyissä maissa joutuu vänkäämään ja tinkaamaan ja sopimaan taksimatkan hinnoista tunti tolkulla (okei, saatan liioitella) ennen kuin matka voi edes alkaa tai sitten joutuu silmä kovana tuijottamaan taksamittaria koko reissun ajan.

Agressiiviset sisäänheittäjät. Ja taas verenpaine nousee. Yleensä vastaan innokkaille sisäänheittäjille hymyillen, että 'no thank you tai maybe later' ja olettaisin sen riittävän, mutta ei se aina vaan riitä ja itseäni ärsyttää agressiiviset sisäänheittäjät.

Jos hotellihuone ei vastaa odotuksia. Valikoin todella tarkkaan aina hotellit ja käyn läpi arvosteluja, joten toivon aina, että huone vastaa odotuksia sillä se ärsyttää, jos majoitus on jotenkin omaan makuun kehno tai tärkeinpänä hotellin tyyny tai sänky ei ole hyviä.

Thaimaassa reppureissulla matkalla ehkä Phi Phille tai Koh Lipelle joskus vuonna 2012.

3x matkatavara, joita ilman en voi matkustaa

Unohdetaan tässä itsestäänselvyydet, kuten passi.

Villasukat. Villasukat kulkevat kesät talvet mukana minne reissaankaan ja nimen omaan siis äiskän neulomat villasukat, mitkä on ihan parhaat!

Vesipullo. Kannan yleensä aina reissuilla mukana omaa vesipulloa, koska en periaatteesta halua ostaa yksittäisiä pieniä vesipulloja. Ostan siis huoneeseen aina ison 5 l vesitonkan ja täytän siitä vettä kestopullooni.

Suihkuläpsyt. Nämä pakkaan lähes aina mukaan reissuun, koska inhoan käydä suihkussa paljain jaloin, jos suihkun lattia on yhtään epämääräisen tai kuluneen näköinen.

Kroatian Splitin vanhassa kaupungissa vuonna 2014.

3x turhin matkatavara

Pakkaan yleensä tosi harkitusti ja aika vähän, kun reissataan usein pelkillä käsimatkatavaroilla. Mutta toki monesti silti mukaan tulee pakattua asioita, joille ei sitten tullutkaan käyttöä tai toisin päin, että niitä olisi juuri tarvittu, kun sitä ei tullut pakattuakaan mukaan. Nämä muutamat tulee kuitenkin mieleen:

Niskatyyny. Jotenkin tuntuu, että aina kun sen päättää raahata mukana niin sille ei tule käyttöä. Mutta, kun sille olisi tarvetta niin se ei tietenkään tullut mukaan. Eli turha, muttei kuitenkaan.

Magneettiripset. Meikkilaukkuun tulee varmaan pakattua enemmän asioita, kuin niitä reissuilla ennättää käyttää. Pakkaan usein mukaan myös magneettiripset, jotka on aivan ihanat, mutta usein huomaan, etten ennätä tai muuten vaan niitä ei tule käytettyäkään reissussa.

 

3x ihanimmat kokemukset matkalla

Tähän on kyllä lähes mahdotonta valita vain kolmea, koska tuntuu, että lähes jokaisella reissulla kokee jotain ikimuistoista. Tässä listauksessa voisi yhtä hyvin olla kokemukset telttailusta tähtitaivaan alla Joshua Treen aavikolla tai vuoren huiputtaminen Tongarirossa tai purjehdusreissu Kroatiassa. Heitän nyt hatusta nämä seuraavat ikimuistoiset ihanimmat kokemukset matkoilta.

Surffikurssi Australiassa. Niin kauan kuin muistan olen halunnut opetella surffaamaan. Kokeilin surffausta ystävieni opastuksella ensimmäisen kerran 2009 Kaliforniassa ja sen jälkeen omatoimisesti Balilla joskus 2013, mutta eihän se ottanut onnistuakseen ilman kurssia, joten Australiasta tuli lopulta paikka missä menin ensimmäistä kertaa oikealle surffikurssille. Muistan miten minua jännitti aivan kamalasti hypätä Stoked-nimisen surffikoulun valkeaan pakuun ja suunnata Byron Bayn lähirannalle. Onneksi jännitys lakkasi, kun ymmärsin, että muutkin kurssilaiset ovat samassa tilanteessa ja tietysti myös siksi, että opettajat olivat yksinkertaisesti vaan niin rentoja tyyppejä. Surffikurssi Australiassa on ollut todella käänteen tekevä ja yksi unelmieni täyttymys. Ja vitsit mikä fiilis se on, kun pääsee ensikertaa oikeasti laudalle. Se on mie-le-tön!
Tästä linkistä voit lukea koko postauksen surffiunelmia todeksi Byron Bayssa. (luin postauksen pitkästä aikaa ja alkoi hymyilyttymään kohta jossa olin verrannut surffiopen lookia Taylor Hawkinsiin).

Auringonnousu Angkor Watin temppeleillä. Tämän kokemuksen päivämääräkin on helppo muistaa, koska se oli Pekan syntymäpäivänä tammikuussa 2015. Oltiin meidän maailmanympärimatkalla ja lähdettiin sovitusti oppaan kanssa aamuyön pimeydessä tuktukilla kohti Angkoria. Jotenkin tämän kokemuksen huikeuden ymmärsi vasta päivän parin jälkeen ja kuviin palaamalla. Sanoisin että ehdottomasti once in a lifetime -kokemus.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Angkor Watin temppeleillä.

Haleakala tulivuori Havajilla. Auringonnousun tai -laskun näkeminen Havaijin Mauin Haleakalan tulivuoren päällä oli noussut suureksi toiveekseni ja toteutin sen 40 -vuotis juhlamatkallani. Oli uskomattoman kaunista ihailla tulivuoren päällä ja Pekan kainalossa kylmissään hytisten viltin alla, kun aurinko alkoi nousta ja valaista uutta päivää.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Haleakala National Parkissa.

Tästä linkistä voit muuten lukea maailmanympärimatkan parhaimmat top10-kohteet.




Heitän haasteen seuraavaksi eteenpäin muille bloggaajille ja toki voit alle kommentoida sinun oudoimman matkatavan tai ihanimmat kokemukset!

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Veneilykauden huipennus: veneen vuokraus Newport Beachilla

Kesän veneilykautemme päättyi tänä vuonna aurinkoisissa tunnelmissa Kalifornian Newport Beachin maisemissa. Vuokrasimme nimittäin siellä lomaillessa, ehkäpä hieman extempore, vuokraveneen paikallisen ystävän kanssa.

Olin jo aiempina vuosina katsellut, kuinka hauskalta vaikkapa Kalifornian Naplesissa näytti veneily tällaisella helpolla ja kesysti kulkevalla sähköveneellä. Meidän vuokravene oli siis sähkövene ja vuokrasimme sen itsellemme 1,5 tunniksi.



Veneen vuokraus Newport Beachillä

Olin posiivisesti yllättänyt, että veneen vuokraus ei arkena maksanut tämän enempää ($110), etenkin kun veneeseen olisi mahtunut jopa 8 henkeä. Viikonloppuisin, iltaisin ja juhlapyhinä hinta on toki arvokkaampi. Aiempaa veneilykokemusta ei tarvinnut, vaan vuokrafirma kävi tärkeimmät asiat läpi veneilyn alkaessa. Toki itse koin aiemman veneilykokemuksen pelkästään eduksi ja turvalliseksi asiaksi. Mutta eipä tuolla alueella juurikaan merimerkkejä näkynyt, joten senkään puolesta kokemusta ei tarvitse olla. Näillä sähköveneillä ei onneksi edes kauhean kovaa pääse. Tärkein lienee, ettei törttöile muiden nopeampien aluksien edessä. 

Tässä vielä yhteenveto veneen vuokrauksesta Newport Beachillä:

  • vuokrasimme veneemme Newport Fun Tours and Rentals -yritykseltä
  • muitakin vuokraus firmoja löytyi, mutta tuo tuntui lokaationsa ja hintanta puolesta järkevältä
  • veneeseen mahtuu kaikkiaan 8 henkeä
  • veneen vuokrauksen hinta oli $110 (1,5 h)
  • veneessä on Bluetooth -kaiuttimet, joten voit kuunnella siellä omaa musiikkia
  • navigointi tapahtuu google-mapsin avulla
  • ennen lähtöä kävimme säännöt ja reitin yhdessä vuokrafirman kanssa läpi
  • veneeseen saa tuoda omia eväitä ja veneestä löytyy pöytä



Newport Beachin edustalla sijaitsevna Lido Islen ja Balboa Peninsulan asuinrakennukset ovat toinen toistaan hulppeampia.



Maisemat Lido Islen ja Balboa Peninsulan ympäristössä oli aivan huikeat. Pystyin sormella osoittamaan lähes jokaisen talon kohdalla, miten huikealta talo näytti (ja miten superia olisi asua niissä). Ajatelkaa, oma talo merenrannalla ja edessä oma venesatama Tyynenmeren rannalla. Sanoisinko jo, että aika upeaa!

Miltä sun makuun näyttää tällaisen helppokäyttöisen sähköveneen kanssa veneily näin miellyttävissä maisemissa? Suunniteltiin meidän veneseurueen kanssa, että ensi kerralla voisi vuokrata veneen pidemmäksi aikaa ja isommalla porukalla.

Newport Fun Tours and Rentals osoite: 2901 West Coast Hwy #160, Newport Beach, CA 92663

Kuvat: omia + Marikan ottamia

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Malibu Farm -ravintola löytyy myös viehättävältä Newport Beachiltä

Newport Beachille meidät toi kaksi asiaa; suosikkiravintolani Malibu Farm, missä yleensä vierailen aina Malibussa (sen alkuperäisessä paikassa) ja veneenvuokraus Lido Islandilla. Newport Beach sijaitsee Orange Countyssa, Los Angelesista etelään. Los Angelesin lomalla kannattaakin lähteä tutustumaan rannikon muihin kauniisiin merenrantakaupunkeihin. Niitä nimittäin Kaliforniassa riittää.
Newport Beachille saavuttaessa huomaa saapuvansa jo hieman varakkaammalle alueelle. Rantatalot ja venesatamat näyttäytyvät hulppeina, puhumattakaan kauniista rantaviivasta, mitä riittää koko osavaltion pituudelta.
Lido Marina Village, missä Malibu Farm -ravintola sijaitsee on viihtyisä ja kaunis sataman viereen sijoittuva alue, jossa on kauniita putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita.

Lido Marina Villagessa oli jo lokakuun alussa Halloweenin vahvasti esillä.

Malibu Farm -ravintola löytyy myös Newport Beachiltä 

Malibu Farm -ravintola tunnetaan tuoreista luomu ja lähituotetuista raaka-aineistaan. Olen aina viihtynyt Malibun huvilaiturilla sijaitsevassa alkuperäisessä ravintolassa. Nyt halusin kuitenkin kokea tämän jo vuonna 2018 Newport Beachille avatun Malibu Farmin, ja onneksi menimme, nimittäin tästä taisi tulla nyt suosikkini!

Newport Beachin Malibu Farm -ravintola sijaitsee aivan merenrannalla, Newport Bayn suojaisassa poukamassa venesataman kyljessä. Istuessasi terassilla voit katsella huviveneitä tai mereltä saapuvia kalastajia. Muutenkin tunnelma täällä on rauhallisen hienostunut.
Viimeksi kun kävimme Malibun Malibu Farm -ravintolassa, niin oletettavasti suuren suosionsa vuoksi ravintolakokemus oli jotenkin kärsinyt aiempien vuosien kokemukseen verrattuna, asiakkaan prosessia oli selvästi yritetty tehostaa, mikä tuntui selvästi kokemuksessa ja ilmapiirissä. Newport Beachillä tunnelma oli viipyilevä ja rennompi. Juuri sellainen mihin alunperinkin tässä ravintolassa ihastuin.

Julistin jo vuonna 2015, että Malibu Farmilta saa Los Angelesin parhaat burgerit. Lisäksi olen kirjoittanut jo aiemmin miten hienoa, että ravintola on ottanut valikoimaan kasvispohjaisen Impossible burger -pihvin. Nykyisinhän se on lähestulkoon aivan normaalia lähes paikassa kuin paikassa jo, mutta tuolloin intoilin asiasta uutena juttuna. Näin se maailma onneksi muuttuu.

Newport Beachin sisarravintolan menu näytti omaan silmään samalle, kuin alkuperäisessäkin paikassa ja koska yleensä otamme täällä aina burgerit, koska ovat kaupungin parhaat (huom! Newport Beach ei ole Los Angelesissa), niin päädyimme täällä myös burgereihin. Omani on vain tätä nykyä gluteeniton versio, joten ulkoasullisesti se ei näytä enää niinkään burgerilta vaan enemmänkin sandwichiltä, ja tokihan se hieman makuelämyksessäkin verottaa, mutta kokonaisuus on edelleen hyvä.
Ehkä kuitenkin sellaisen myönnytyksen teen, että kyllä niitä parhaita burgereita saa onneksi jo aika monesta muustakin paikasta Los Angelesissa. Lähestulkoon kaikissa kasvis- ja vegaanipaikoissa maistamani burgerit ovat olleet pelkästään loistavia!



Newport Beachin Malibu Farm -ravintolan yhteydessä on myös viehättävä putiikki, jossa myydään ravintolan logo-tuotteita ja muita keittiö- ja sisustustarvikkeita.

Lido Marina Village, Newport Beach

Lido Marina Village, missä Malibu Farm -ravintolakin sijaitsee oli äärimmäisen viehättävä alue ja helposti käveltävissä oleva ostos- ja ravintolakeidas, mm. Nobu-ravintola. Lido Marina Village toimii nimensä mukaisesti myös vierasvenesatamana. Lähellä onkin myös veneilytarvikeliikkeitä, joissa luonnollisesti vierailimme.

Malibu Farm -ravintolan julkisivu kadun puolelta. Ravintolan terassi ja pöydät sijaitsevat merelle päin.
Malibu Farm -ravntolan terassit sijaitsevat aivan venesatamn yhteydessä.

Lido Marina Villagen ravintoloita ja kauppoja.


 

Jos suuntaat Etelä-Kaliforniaan, niin kannattaa katsastaa Newport Beachin tunnelma ja tämä Lido Marina Village ja koko Balboa Peninsulan alue. Eteläisen Kalifornian rantakaupungit huvilaitureineen ovat kivoja paikkoja viettää koko päivä. Palvelut on yleensä rakennettu laiturin ympäristöön ja rannalla viihtyykin helposti aina auringonlaskuun saakka.

Lido Marina Villagen osoite: 3434 Via Lido, Newport Beach, CA 92663

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa: