Matkavuoteni 2018

Konfetit poksahtelivat, kun otimme ystäviemme kanssa vastaan vuoden 2018. Julistimme sen vaatimattomasti juhlavuodeksi! Alkoihan se mieheni pyöreitä juhlimalla ja päätimme koko vuoden olevan yhtä juhlaa! Täytyy sanoa, että vuosi alkoi erinomaisesti, kuten olimme villisti haaveilleet, mutta sai ikävämpiä kaikuja pitkin kevättä ja todellisen järkytyksen elokuussa. Kaikki ei siis todellakaan mene aina kuten suunnittelee tai toivoo.

Sen lisäksi, että olen tehnyt henkilökohtaista surutyötä koko syksyn, tuntuu että viimeistään IPCC-raportin jälkeen tummapilvi laskeutui myös maapallon päälle. Ja ihan oikeutetusti. Sen varjolla tämän matkabloginkin saisi unhoittaa ainakin sillä tavalla miten minä usein matkustan, lentämällä. Rakastan myös purjehtimista, roadtrippejä ja junakyytejä, mutta ne eivät valitettavasti miinusta kaukomatkojani pois. Lisäänkin tämän postauksen loppuun lentopäästöni vuoden 2018 matkoilta, jotta voin paremmin tarkastella niitä jatkossa ja haastaa sitä kautta itseäni.







Tammikuussa suuntasimme Tallinnaan juhlimaan uudestaan mieheni synttäreitä yhdessä usean ystävämme kanssa. Viikonloppu Tallinnassa oli todella hauska ja molemmat illallisravintolat (F-Hoone ja R14) toimivat juhlapaikkana loistavasti. Juhlat eivät loppuneet vielä tähän; Matkamessujen jälkeen suuntasimme mieheni kanssa Thaimaahan. Lyhyen loman vuoksi olimme ottaneet suorat lennot Phuketiin ja majoituimme Kata Beachillä. Se ei oikein tarjonnut meille sitä totuttua omaa rauhaa ja parasta Thaimaata. Tosin purjehdusretki Maiton -saarelle oli loman parasta antia.

Helmikuusta muistan vain jäätävän työkiireen. Mukavana asiana suunnittelin USA:n suurlähetystössä hostaamani Oscar-tilaisuutta ja vierailin Designmuseon California-näyttelyssä taltuttamassa Kalifornia ikävääni.

Maaliskuu alkoi tv:stä katsomalla vuoden odotetuinta elokuva-alan tapahtumaa, Oscareita. Myös suurlähetystössä pidetty tilaisuus sujui hyvin, mutta jo samana yönä tulin todella kipeäksi ja epäilin saaneeni influenssan. Niin kipeänä ja korkeassa kuumeessa en ole vielä koskaan aiemmin ollut ja tuntui että koko alkuvuotta maalasi jatkuva flunssa. Puolikuntoisena lähdin kuitenkin uudestaan maaliskuussa Tallinnaan. Tällä kertaa juhlimaan ystäväni pyöreitä ja lähes samaisen ystäväporukan kanssa. Tänä vuonna myös pääsiäinen tuli aikaisin ja maaliskuun lopulla suuntasimme pääsiäislomalle Los Angelesiin.




Huhtikuu Los Angelesin taika toimi jälleen! Kaupunki otti meidät syleilyynsä ja olo oli onnellinen. Olin kotonani. Ainoa asia mikä meidän Kalifornian matkalla ei mennyt ihan nappiin oli meidän Yosemiten reissu. Meidän oli tarkoitus viettää siellä useampi yö ja haikkailla sen upeissa maisemissa. Toisin kuitenkin kävi, kun koko Yosemite evakuoitiin alle vuorokausi meidän saapumisen jälkeen. Palasimme Los Angelesiin, josta ei onneksi tekeminen lopu. Uuten asiana testasimme kaupungin näkymät Downtownin OUE SkySpace -näköalatasanteella.




Toukokuussa Suomeen tuli kesä! Ei vitsit, että oli siistiä kaivaa oma sup-lauta varastosta ja lähteä vesille. Toukokuun lopulla valmistuin myös viikonloppukurssin päätteeksi sup-ohjaajaksi. Tässä muuten linkki yhteen suosituimmista postauksista eli vinkkejä oman sup-laudan hankintaan.

Merellä olosta tuli nautittua muutenkin, kun suuntasimme viikonlopuksi Tallinnaan Gogol Bordellon -keikalle. Kirsikkapuut kukkivat Tallinnassa ja olo oli vaan tosi onnellinen. Oma purjevenekin oli vesillä – edessä oli vuoden paras aika, kesä!




Kesäkuun alussa suuntasimme ensimmäistä kertaa ikinä Kreikkaan! Jo ensimmäisten tuntien jälkeen hoin itselleni, että miksi en ole käynyt Kreikassa aiemmin. Vietimme viikon saarihypellen (katso reitti tästä) Kreikan jumalaisen upeassa saaristossa Santorinilla (jossa meillä muuten oli aivan ihana hotelli), Paroksella, AntiParoksella ja Ateenassa. Loma oli täydellinen ja Paros valloitti täysin. Päätimme, että Kreikkaan täytyy päästä purjehtimaan oikein ajan kanssa.
Kesäkuussa sukuloimme myös Ruotsissa, Strömstadissa, jossa mieheni siskon tyttö kirjoitti ylioppilaaksi. Viikonloppu suomalais-ruotsalais-norjalais-italialaisessa seurassa maalla oli kerrassaan mainio. Kesäkuun kruunaasi tietysti juhannus, jolloin helteet sopivasti väistyivät, kuinkas muuten.




Heinäkuu ja loma. Koko kesä tuntuu aina yhtä ihanalle lomalle. Roadtripit Helsingin ja Suonenjoen välillä saa taittaa kauniissa maisemissa. Vene odottaa aina valmiina satamassa, kun vain kelit sallii. Jos ei tuule, voi mennä suppailemaan. Suomen kesä on parasta ja sitä saatiin taas tänä kesänä, hehkuvana helteenä. Heinäkuussa ennätettiin myös festaroimaan Turun Ruisrockissa. Purjehdittiin ystäväporukalla Hankoon ja takaisin sekä mieheni kanssa Tallinnaan ihan kaksistaan. Kelit ainakin hellivät, joidenkin mielestä liikaakin, mutta jostain syystä tunsin vaan, että tämä ei ollut elämäni kesä. Hyviä hetkiä siihen mahtui monia, mutta en tiedä mistä jäi vajaaksi. Heinäkuun sinilevälautat iskivät myös vasten kasvoja. Itämeren tilanne oli järkyttävä. Päätin ensitöikseni ostaa palan Itämerta ja lahjoittaa John Nurmisen säätiölle pienen summan.

Heinäkuu on myös meidän juhlakuukausi, koska olemme mieheni kanssa tavanneet silloin. Nyt siitä on jo yli 21 vuotta.

Porkkalan itäpuoli 15.7.2018




Elokuu tulee aina liian aikaisin. Vajaa kuuden viikon kesäloma, johon olen yleensä tottunut, loppuu aina vähän liian varhain. Alkaa arki ja täytyy tarkemmin suunnitella viikonloppureissut purjehtimaan, Suonenjoelle jne. Kesän päättää yleensä ruhtinaallisesti Flow-festivaali. Niin tänäkin vuonna. Tämän vuoden riemu päättyi Flown jälkeen täysin seinään. Olin ennättänyt olla vain kaksi viikkoa uudessa työpaikassani, kun maailmani pysähtyi. Kaikki pysähtyi. Aika pysähtyi. Jäljelle jäi järkälemäinen ikävä, joka ei tahdo hellittää. En tiennyt miten tästä eteenpäin...







Syyskuussa meidän piti juhlia lisää pyöreitä, nimittäin isäni 70-vuotis juhlia. Jossain päätettiin kuitenkin toisin. Ihan väärin, jos minulta kysytään. Hajosin palasiksi. En edes muista mitä olen syönyt tuolloin tai kuka valmisti ruokani tai pesi pyykkini. Se, että juhlat muuttuivat hautajaisiksi, pitopalvelu surupalveluksi, ei mene ikinä tajuntaani. Asia, mitä en koskaan varmastikaan pysty hyväksymään.

Räpiköin ja yritin muistaa hengittää.

Minulla oli ystäväni kanssa takataskussa lentoliput Los Angelesiin syyskuun lopulla. En edes pystynyt miettimään sanallakaan koko reissua ennen hautajaisia. Niidenkin jälkeen epäröin lähtöä viimeiseen saakka. Ei tuntunut oikealle lähteä, mutta ei ehkä jäädäkään. Vaikeita asioita päätettäväksi, kun mieli ja keho on hajalla. Ystävät olivat kuitenkin sitä mieltä, että reissu varmasti tekisi minulle hyvää.


Lokakuu alkoi palmujen alla sielunmaisemissani Los Angelesissa, josta kirjoittelin blogiini pitkästä aikaa kuulumisia. Matka ei ollut helppo. Jokainen ilta oli vaikea ja itkuikäväkohtauksia tuli pitkin päivää usein. Asioitakin oli hoidettavana Suomen päähän ja tuntui, että mieltä riepoteltiin moneen suuntaan ja maahan. Onneksi minulla on paljon ystäviä myös LA:ssa ja he saivat jokaiseen päivään myös iloa. Paperilla tämän matkan piti olla oikea unelmamatka; CalJam -festarit, Foo Fighters, Hollywood Bowl, leffan ensi-iltoja, whole foods ja miljoona vihersmoothieta jne. Vain reissaaja oli rikki tällä kertaa, mutta enkelten kaupunki on tarjonnut ennenkin lohduttavat siipensä. Noissa maisemissa on ennenkin surtu menetyksiä, mutta onneksi enimmäkseen nautittu ja ilottu!








Marraskuu on mainittava siksi, että tein yhden työmatkan Kuusamoon lentäen. Vaikka jonkun teorian mukaan työmatkoja ei "tarvitsi" laskea päästöihin. Olen tästä kyllä eri mieltä.

Joulukuu tuli varkain. Koko syksy on ollut vaikea, haastava ja raskas ja tuntuu oudolle, että tämä vuosi, joka kääntyi elämäni järkyttävimmäksi, on pian lopuillaan. Itsenäisyyspäivänä karkasimme kuitenkin Malagaan tapaamaan sinne muuttanutta ystäväämme. Se oli hyvä breikki, sillä muistin taas miten tärkeä valo ja aurinko on. Olin vaeltanut lähes koko syksyn kirjaimellisesti pimeydessä ja surussa ja Espanjassa aloin nähdä ja kaivata taas värejä.

Joulukuussa vietimme vielä viikonlopun Tallinnassa, viidettä kertaa tänä vuonna. Tallinna on ollut vuosikausia yksi lempparikaupungeistani Euroopassa ja Raatihuoneen torin joulutori oli syy tämän kertaiseen vierailuumme.

Joulua en varsinaisesti tänä vuonna odottanut. Pelkäsin sitä jopa hieman. Siitä tulisi niin erilainen, että odotin vain lepoa raskaan syksyn jäljiltä. Siinä missä palmut ovat osa sielunmaisemaani, nyt olin enemmän kuin tyytyväinen Suonenjoen lumisiin joulumaisemiin.





Ja summataanpas tähän lopuksi vielä lupaamani lentopäästöt. (Käytin laskelmissa ICAO:n päästölaskuria):
  • Helsinki-Phuket (597.6 CO2/(KG))
  • Helsinki-Los Angeles (754.6 CO2/(KG))
  • Helsinki-Ateena  (408.2 CO2/(KG))
  • Ateena-Santorini (33.6 CO2/(KG))
  • Helsinki-Oslo (197.4 CO2/(KG))
  • Helsinki-Los Angeles (754.6 CO2/(KG))
  • Helsinki-Kuusamo (170 CO2/(KG))
  • Helsinki-Malaga  (492.0 CO2/(KG))

Lentopäästöni vuonna 2018 olivat yhteensä 3408 CO2/(KG).

Näin lentopelkoisena olen itse asiassa suosinut aina suoria lentoja. Yksi nousu ja yksi lasku on parempi minulle ja myös maapallolle. Eri saatavilla olevat laskurit mittaavat päästöjä kaiketi hieman eritapaa ja lisäksi päästöasiaan vaikuttaa myös monta muuta asiaa, kuten esimerkiksi lentokoneen malli. Lähtökohtaisesti uudempi malli saastuttaa vähemmän. Lentomatkailu ja sen tuottama kuormitys ympäristölle on nyt asia, joka kuumentaa tunteita. Se onkin hyvä, että siihenkin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Yksinään en sitä kuitenkaan syyttävällä sormella osaa osoittaa, vaan vastuu on monella muullakin elämän osa-alueella. Onneksi matkailua, kuten elämääkin, voi harjoittaa niin monella eri tapaa.

Tämän myötä haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää uudelle vuodelle!


Aiemmat matkavuoteni-postaukset löytävät täältä: Matkavuoteni 2014, Matkavuoteni 2015, Matkavuoteni 2016 , Matkavuoteni 2017



21 kommenttia

  1. Olet ollut ajatuksissa usein tämän syksyn aikana, kun olen nähnyt päivityksiäsi. En voi sanoa tietäväni miltä sinusta tuntuu, vaikka siitä saattaa olla pieni aavistus. Toivottavasti ikävä alkaa hiljalleen helpottamaan ja muuttamaan muotoaan kauniiksi muistoiksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniisti sanottu <3 Päivä kerrallaan mennään edelleen <3

      Poista
  2. Vaikka vuoteesi mahtui myös iso menetys, niin ainakin näin sivusta vuottasi kuviesi kautta katsellen niin siinä on ollut myös paljon valoisia hetkiä. Tämä ihanan kuvakokoelmasi pimeänä talven päivänä on kyllä yksi alkaneen vuoden toistaiseksi mukavimpia juttuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kivasti sanottu :) Se onkin hiema ristiriitaista, kun positiivisena ja visuaalisena ihmisenä tykkään jakaa omasta mielestäni kauniita ja inspiroivia ja positiivisia kuvia, vaikka sydän olisikin rikki. Ehkä alitajunta yrittää vaan parantaa minua päivä kerrallaan :) Mukavaa alkanutta uutta vuotta!

      Poista
  3. Paljon tapahtumia mahtunut vuoteen, tsemppiä ja toivotaan ensi vuodelle myös enemmän iloisia aiheita. Losin matkat kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaakko! Näin toivotaan ja kaikkea hyvää myös sinulle uuteen vuoteen! :)

      Poista
  4. Sulla on ollut ihana reissuvuosi, mutta varmasti samalla ihan äärettömän raskas (loppu)vuosi. Vaikea edes kuvitella. Olkoon vuosi 2019 päivä päivältä helpompi ja monin tavoin onnellinen. Ihanaa vuotta Sanna <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirka! Ihanaa uutta vuotta myös sinulle <3
      Näin toivotaan, että päivä päivältä tämä uusi vuosi on helpompi <3

      Poista
  5. Oman vanhemman menettäminen on jotain, mihin ei voi mitenkään valmistautua. Itse koin saman, kun oma äiti kuoli 7v sitten. Mutta kyllä sieltä surun suosta ylös pääsee pikku hiljaa. Aurinkoista uutta vuotta ja hyviä reissuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini näistä sanoista. Ikävä toki kuulla, että puhut kokemuksesta. Jos voi näin jälkikäteen sanoa, niin osanottoni. Haluan toivottaa sinulle samoin - aurinkoista uutta vuotta!

      Poista
  6. Olimme näköjään hieman samoihin aikoihin Andalusiassa liikkeellä. Minullekin tuli tuolla matkalla Kalifornia mieleen, joskin vähän eri tavalla. Nimittäin González Byassin sherry-tila Jerez de la Fronterassa muistutti yhdessä suhteessa Paramountin studioita Hollywoodissa. Molemmat ovat kasvaneet hieman samalla tavalla vallaten lähikortteleita pala palalta niin, että aikoinaan talojen välissä kulkeneet kadutkin ovat nykyään yksityisinä kulkuväylinä alueen sisällä muurien suojassa.

    Toivottavasti vuosi 2019 sujuu iloisemmissa merkeissä. Surutyö ottaa aikansa. Olin itse samassa tilanteessa jo kohta 15 vuotta sitten. Aikaa myöten suru painuu taustalle ja sitä vahvempana mielessä säilyvät kauniit muistot. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aron ja kiitos kommentista! Piti ihan googlettaa tuo Jerez de la Fronteran sijainti. Näyttipä kauniille kaupungille ja hassua, että sinäkin olet löytänyt yhtäläisyyksiä Kaliforniaan.

      Kiitos valtavasti tsempeistä! Toivon sinulle myös hyvää alkanutta uutta vuotta! :)

      Poista
  7. Voi, otan todella paljon osaa menetykseesi. Uskon, että takana on hyvin erilainen joulu tällä kertaa ja toivon, että 2019 sisältää kohdallasi pelkkiä ilon aiheita. Onneksi vuoteesi on mahtunut myös paljon hyvää.

    Hyvää uutta vuotta, joka toivottavasti täyttyy suppailusta ja purjehtimisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra! Kauniisti sanottu. Joulu oli hyvin erilainen ja paikoitellen surullinen, mutta pakko vaan yrittää päivä kerrallaan eteenpäin.
      Purjehdus ja suppailu kuulostaa aina hyvälle, kiitos muistutuksesta :) Ja oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta sinulle! <3

      Poista
  8. Voin vain kuvitella miten on maailma pysähtynyt - isot halauksen surutyön keskelle. <3

    Hienoja matkakohteita on mahtunut siun vuoteen, Kreikka on ollut pitkään matkahaaveissa itselläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos halauksesta <3

      Kreikka oli kyllä upea! Ikävöin niitä turkooseja maisemia ja fetasalaattia, jota söin viikon jokaisena päivänä. Iso suositus!

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  9. Isäsi yllättävä menetys ja sen jälkeinen suru nostivat pintaan omat tunteeni muutaman vuoden takaa. Menetin äitini aivan yllättäen ja tuntui, että kuljin kuten sinäkin pitkään ihan sumussa. Jos yhtään helpottaa, kaipaus pysyy läsnä ikuisesti, mutta suru helpottaa ajan kanssa. Toivottavasti tämä vuotesi on täytetty onnellisilla asioilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin osanotto ja kiitos kipeän muiston jakamisesta. Nämä tälläiset menetykset vievät kyllä määrittelemättömäksi ajaksi pois raiteiltaan... Lohdullisesti kuitenkin sanoit, että aika parantaa. Toivon sinulle myös paljon onnea tähän uuteen vuoteen! <3

      Poista
  10. Kiva lukea vuosikooste, vaikka olenkin aktiivisesti seurannut blogiasi koko vuoden. Suru vie oman aikansa, elämä ei koskaan enää palaa täysin ennalleen, mutta jossakin vaiheessa helpottaa. En usko, että suruprosessia voi mitenkään jouduttaa, mutta jonakin päivänä vaan huomaa, että surun pahin terä on katkennut <3

    VastaaPoista
  11. Otan osaa, todella ikävää, että vuosi sai tällaisen käänteen. Mutta kuvasi ovat täynnä valoa ja toivoa, upeita kerta kaikkiaan!

    VastaaPoista
  12. Mikään vuoden aikana reissu ei merkitse mitään, kun elämän mittaiselta matkalta lähtee yksi matkatoveri pois. Olet ollut monesti mielessä syksyn aikana. Ikävä ja muistot jäävät, mutta suru helpottaa pikkuhiljaa ja aikanaan. <3 Toivon sulle iloisia hetkiä tälle vuodelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!