Jälleen yksi huikea reissu takana. Matkalaukku purkamatta makuuhuoneen lattialla. Rusketusrajat muistona ja pää sopivasti pökkeröllä aikaerosta. Tunnustaudun niihin reissaajiin, joilla matkan jälkeen on takki vähän tyhjänä. Ikäänkuin kaikkensa reissulle antaneena ja onnellisena kaikesta kokemastaan. Tunnustaudun myös niihin reissaajiin, joille yleensä iskee loman jälkeen pieni reissulta palaamisen ahdistus... Miten kiva olisi edelleenkin upottaa ne varpaansa lämpimään hiekkaan ja katsella ilta toisensa jälkeen päräyttäviä auringonlaskuja. Mutta, on palattava, jotta voi taas lähteä.
"You can shake the sand from your shoes but
it will never leave your soul."
Menneellä reissulla Los Angelesissa, josta kaikki postauksen kuvat ovat, juhlittiin rannalla synttäreitäni, hypittiin ilmaan ilosta ja ihailtiin niitä päräyttäviä auringonlaskuja, ystävien kanssa. Miten leppoisalta näyttikään surffipummin elämä tässä hippipakussa Venice Beachin edustalla. Kaveri oli juuri lähdössä pitämään surffikurssia turisteille ja houkutteli meitäkin mukaan. Ei sillä, surffaamista vastaanhan minulla ei ole mitään. Aika ei vain ollut sopiva juuri tuolloin.
Rantahiekat karistelin kirjaimellisesti jaloistani pois nyt maanantaina, kun vaihdoin Miami Beachin -rannalta kertyneet hiekkaiset läpökkääni lenkkareihin lentokentän vessassa. Keho on nyt Suomessa, mutta reissusta tullut hyvä mieli harhailee vielä pitkään muistoissa ja sielussa. Matkailun tuomaa euforiaa parhaimmillaan! Eng // Part of the Instagram Travel Thursday -campaign, here's some pictures from my last trip to Los Angeles, based on my Instagram pictures.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.