Tässä se nyt kuulkaas on: ehkäpä yksi maailman monista tunnetuimmista maamerkeistä, Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Tätä rakennusta on vuosien saatossa tullut katseltua tv:stä, matkaoppaista ja toisten ottamista valokuvista. Rakennus tuntui siis jotenkin hyvin tutulle jo ennen tapaamistamme. Etäisesti tapasimme jo ensimmäisenä iltana, kun saavuimme Uudesta-Seelannista Sydneyn, koska näimme rakennuksesta tuttuja muotoja hotellimme ikkunasta. Ilta ja pimeys kuitenkin iskivät pian päälle ja rakennusta ei enää erottanut ikkunasta. Mietin, että eikö rakennusta valaistakaan öisin? Ei näköjään. Yllätykseksemme näimme illalla upean ilotulituksen Sydney Harbour Bridgellä ja näiden ilotulitteiden valossa pystyi tunnistamaan myös rakennuksen helposti. Mutta...
Mutta kun saavuimme ensitöiksemme seuraavana aamuna Circular Quay Stationille, joka on lähin metroasema oopperatalolle niin hämmästyin. Hämmästyin sitä kuinka Sydney Covesta, johon oli seilannut parkkiin julmetun kokoinen risteilyalus ja josta avautui näkymät sekä sillalle että oopperatalolle, kaikki näyttikin niin pieneltä. Oopperatalo näytti niin pieneltä.
Tuon jättimäisen risteilyaluksen, joka oli melkein kuin nuo kaikki pilvenpiirtäjät yhteensä, täytyi muuttaa mittasuhteita pahasti, koska olin aivan ihmeissäni rakennuksen pienuudesta. Ei auttanut kuin lähteä tutustumaan rakennukseen lähemmin.
Lähempi tuttavuus oopperataloon tuottikin sitten enemmän ahaa!-elämyksiä. Rakennus on kerrassaan loistava arkkitehtuaallinen taidonnäyte. Huikea! Mutta se ei ollutkaan puhtaan valkoinen kuten se monesti kuvissa näyttää, vaan rakennuksen pintamateriaali on hieman kermaisen sävyinen ja suomuinen. Ja olihan se mittasuhteiltaan myös iso rakennus. Oli se.
Kävimme myös viimeisenä iltanamme Sydneyssa yrittämässä kuvata rakennusta pimeällä, mutta sadekuuro ja tummat pilvet pilasivat hetkeä. Ja kuten sanoin, rakennukseen ei juuri valaistusta tullut, joten tämän enemmän pimeämmän tuloa emme jääneet odottamaan... Hah, olihan meillä treffit suomalaisten kanssa Darling Harbourissa.
Sydney Opera House ja Sydney Cove
Operatalon edustalla kulkeva viihtyisän näköinen rantaboulevard on täynnä kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Palmujen katveesta pilkottavat korkeat keskustan rakennukset. Matkaajalle vinkkivitosena sellainen tipsi, että oopperatalolla on nopea ilmainen wifi sekä wc. Toimii!
Pitt St & keskustan alue
Sydneyn keskustan pilvenpiirtäjät ja taksien liikenne toivat mieleeni nycci-hetken. Kaupunki tosiaan paikoitellen muistutti New Yorkia, ja se ei ole lainkaan huono juttu se. Sydneyssa on huikeat ostosmahdollisuudet (jos nyt sattuisi rinkkaan mitään ylimääräistä mahtumaan) ja muutenkin kaikille kaikkea, kuten suurkaupungissa kuuluukin.
Darling Harbour
Keskustan länsipuolella oleva Darling Harbour on hauska ja viihtyisä satama-alue, josta löytyvät ostoskeskus, Imax-elokuvateatteri, museoita ja paljon ravintoloita. Illan tullen rantakadut täyttyvätkin after workkilaisista. Mekin vietimme parikin iltaa Darling Harbourssa, sillä mieheni serkku asuu tätä nykyä Sydneyssa. Mikäs sen parempi paikka kuulumisten vaihtoon, kuin tämä paikka lukuisine ravintoloineen.
Kings Cross
Tämä toisten mielestä vähän kyseenalainen kaupunginosa tarjosi meille kyllä hyvän hotellin ja erittäin maittavat aamiaiset ja muut ruokapalvelut, vaikka aluksi kauhistelinkin että minnekä minut on tuotu, kun googlasin aluetta. Se on virhe, sillä ei alueella ollut lainkaan tripadvisorin kuvaamaa ilmapiiriä. Kings Cross on epäilemättä ennen ollutkin pahassa maineessaan ja sen asukit pahoissa päihdeongelmissa, mutta kyllä meidän silmään alue oli tätä nykyä hyvin pitkälle nuorten aikuisten ja hipstereiden vallassa. Enkä oikeastaan tiedä, miksi kamerastani ei löytynyt kuin tämä yksi, herkullisen brekkien kuva. Ah, avokado-feta leipäset.
Bondi Beach
Sydney on huikea kaupunki ja tarjoaa vielä kaupan päällisinä huikean rannan, vain parinkymmenen minuutin matkan päästä keskustasta. Bondi Beach oli myös "tuttu" ranta meille, ollaanhan katsottu lukuisia jaksoja telkkarista Bondi Rescueta. Ja voi että tunnistin jo kaukaa bussista, että nyt ollaan saapumassa Bondille! Taisinpa siinä innostuksissani vähän kiljahtaakin! Mutta ranta-alue näytti aivan samalta kuin telkkarista, siis aivan samalta. Ihmisiä ei vaan ollut niin paljoa rannalla, kuin usein telkkarista katseltuna näyttää.
Bondille on helpoin tulla siis juna-bussi-yhdistelmällä. Tai voit myös kävellä Bondin juna/metroasemalta parin kilometrin matkan Bondille Beachille.
Me vietettiin parisen tuntia beachipäivää aurinkoa ottaen rannalla, josta sitten käveltiin rantaa pitkin kalliolle katsomaan Bondia kauempaa. Palattiin vielä auringonlaskiessa rantaboulevardille syömään ja voi vitsi tykkäsin tästä surffikylästä ihan älyttömästi. Kuvia tuli räpsittyä Bondista paljonkin, joten tässä niistä vain muutama. Ja saatiinpa uusimmat kuulumiset myös Bondi Rescue tv-ohjelmasta itse hengenpelastajilta, joten kerronpa nekin sitten siinä postauksessa jonka raapaisen kasaan piakkoin.
Sydney oli mahtava! Usein paikalliset vertaavat aina keskenään Melbournea ja Sydneya siitä, kumpi kaupunki on parempi ja mahtavampi paikka asua. Tykkäsin molemmista ehdottomasti, mutta Sydneyssa on niin paljon enemmän suurkaupunkia ja sitten vielä tämä täydellinen ranta, että toimi kyllä erittäin hyvin mulle ainakin. Onneksi itse ei tarvitse valita voittajaa, vaan voi tykätä molemmista. Mutta kuten Melbourneenkin, niin toivon että palaan takaisin myös Sydneyyn.
Eng // I really liked Sydney a lot and Bondi Beach was my favorite one. Love it love it love it!
-----------
Majoitus:
Ibis Budget Sydney East, 3 yötä, 232 eur
Casa Central Accommodation, 1 yö, 69 eur
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sydney. Näytä kaikki tekstit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)