DYI: Reissupaidasta unisieppari

Olin kaivannut pitkään kotiini suurta unisiepparia, mutta en onnistunut löytämään sopivaa mistään. Enpä silloin vielä tiennyt, että tulen tekemään sellaisen lopulta t-paidastani, jonka sain Thaimaasta maailmanympärimatkamme aikana erään haastattelun päätteeksi. Paita oli muka palkinto, vaikkei rahaa lopulta haluttu sijoittaakaan kyseiseen (huijaus)yritykseen. Unisiepparini muhi päässäni satunnaisesti koko reissun ajan ja viime toukokuussa Los Angelesin Manhattan Beachin sisustuspuodin ikkunasta bongasin viimein täydellisen unisiepparin! Otin kuvan siitä, inspiraatioksi. Tarvikkeet ostin myös LA:n paikallisesta askarteluliikkeestä. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kuvan suuri unisieppari roikkuu nyt satavuotiaan talovanhuksen puuovesta ja en voisi olla enempää tyytyväisempi lopputulokseen.






Tarvikkeisiin ei paljoa tarvinnut uhrata. Valmiin kehikon ja sulat ostin valmiiksi jo LA:sta, vaikka toki niitä olisi varmasti saanut myös täältä. Täytyyhän esineillä kuitenkin tarina olla? Loppu viimein, kun yksi ilta innostuin lopulta askartelemaan unisiepparia tarvitsin siihen vaaleaa kangasta ja tulilinjalle joutui tämä, jo melkein maailmanympärimatkalla roskiin lentänyt Club Tropical t-paita. Roskiin se oli päätyä monta kertaa siitä syystä, että vei liikaa tilaa repussani, mutta ajoi kyllä asiansa yöpaitana monenakin viileämpänä yönä. Tämä vähemmän hottis pyjama muodostuikin reissun aikana yleiseksi läpäksi ja siihen muodostui tietty tunneside. Siksipä se itse oikeutetusti sai nyt uuden elämän unisiepparina meidän seinällämme.
Itse unisiepparin tekeminen oli helppoa, eikä liimaa tarvittu. Leikkasin ja revin paidasta vaan oikean levyisiä kaitaleita ja solmin ne kehikkoon kiinni. Sen jälkeen lisäilin sulkia ihan fiilispohjalta ja volá, dreamcather oli valmis.


Unisiepparin koosta antaa varmaan jotain osviittaa tuo vanhasta avaimesta roikkuva, autoon kaikille roadtripeille mukaan tuleva, pieni unisieppari.

Miten on, tykkäättekö te unisieppareista?



Eng // DIY Dreamcatcher

4 kommenttia

  1. Itse ostin Balilta unisiepparin. Sillä vaan ei ole tällä hetkellä paikkaa, mihin laittaa. Jos joskus saan vielä itselleni meikkipöydän tai työpisteen, tulee se varmaan sen yläpuolelle. On minulla myös pariisi baskeri ja sellainen riisihattu (mikä nimitys nyt onkaan, kun riisin viljelijöillä kolmio hattu) olisi kiva myöskin saada seinälle esille. Jos keksisi että miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset matkamuistot on ihania! Uskon, että ne löytävät paikkansa vielä ajan kanssa. Minä olisin halunnut tuoda maailman eniten käytetyn surffilaudan Kaliforniasta kotiin. En kyllä yhtään tiedä enää minne se olisi täällä tullut, kun tuntuu että sieltä tuotu skeittilautakaan ei meinaa löytää paikkaansa... hihh.. :)

      Poista
  2. Pientä yllätystä täällä jakelen! ;) -> http://mylife-booklover.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida! Kerrassaan ihana yllätys - kiitos ja kumarrus <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!