Joshua Tree -kansallispuisto – yö aavikolla tähtitaivaan alla

Olin haaveillut telttailusta Joshua Treessa siitä lähtien, kun vierailin puistossa ensimmäistä kertaa keväällä 2015. Jokin tässä erämaan keskellä olevassa Joshua -puiden koristamassa aavikossa kiehtoi minua. Neljä vuotta myöhemmin tähtimerkit olivat sillä mallilla, että tämän matkan oli aika toteutua. Tulemme yöpymään Joshua Treen aavikolla teltassa tähtitaivaan alla kaikessa hiljaisuudessa. Joshua Treen -porteilla meitä odotti ensimmäiseksi aavikolle kadonneen miehen etsintäilmoitus.






Joshua Tree -kansallispuisto

Joshua Tree -kansallispuisto on nimetty nimikkopuunsa Joshua Treen mukaan. Näitä palmun ja pensaskasvin näköisiä risteymiä näkee kansallispuistossa kaikkialla, mutta voi siellä törmätä myös muuhunkin elämään. Pelottavimpana ehkä kalkkarokäärmeeseen. Näimme reissun aikana kuitenkin vain yhden käärmeen ja se ei mielestäni ollut kalkkarokäärme. Autiomaassa näimme myös mm. kymmenittäin liskoja, muutaman kengururotan, lintuja joita en osaa nimetä paitsi haukan. En tiennyt, että aavikolla voisi törmätä myös aavikkokilpikonnaan, mutta nimensäpuolesta sekin kuulostaa nyt loogiselta.

Joshua Treen erikoisuus, itse puiden lisäksi, on erikoisen vulgaanisen aktiivisuuden johdosta kasaantuneet kivet ja kallionlohkareet. Joshua Tree houkutteleekin vuosi toisensa perään paljon vuorikiipeilijöitä, tarkemmin boulderoijia, kansallispuiston alueelle.










Telttailu Joshua Tree -kansallispuistossa

Joshua Treen kansallispuistossa on useita eri leirintäalueita. Osaan leiripaikoista voi tehdä ennakkovarauksen ja osa toimii periaatteella 'first-come, first-served'. Me olimme varanneet telttapaikan Indian Cove -nimisestä lokaatiosta, joka osoittautui oikein passeliksi meille. Indian Cove -leirintäalueella on telttapaikkoja huikeat 101 kappaletta. Yhden yön telttapaikan hinta oli $20.

Indian Cove -leirintäalue oli todella hyvin suunniteltu. Telttapaikka oli iso ja siihen mahtui erinomaisesti iso teltta ja auto. Lisäksi kiinteästi alueeseen kuuluu grillauspaikka sekä ruokailupöytäryhmä. Wc:kin löytyi pienen kävelymatkan päästä, mutta juoksevaa vettä aavikolla ei ole, kuten ei myöskään suihkuja.

Sääennusteiden mukaan meidän vierailun ajaksi aavikolle oli odotettavissa jopa myrskylukemia ja tuuli riepottelikin telttaamme pitkin yötä. Heräsimme kaikki varmaan kymmeniä kertoja yön aikana, mutta itse ainakin vaivuin takaisin syvään uneen aina hetken perästä, kun olin avannut silmäni, katsonut teltasta avautuvaa tähtitaivasta ja todennut, että telttamme on yhä pystyssä - kaikki ok. Rakastan niin nukkua teltassa!







Teltan valtavan suuresta ikkunasta oli ihana ihailla tähtitaivasta keskellä yötä.





The tähdenlento

Olimme Joshua Treessa huhtikuussa ja tuona yönä oli täysikuu, joka paistoi niin kirkkaana, että yöllä vessaan mennessä ei tarvinnut edes taskulamppua, koska kuunsiltaa pitkin pystyi hyvin kävelemään parinsadanmetrin matkan vessalle. Kirkas kuu haittasi tietysti tähtitaivaan näkemistä, mutta alkuillasta ennen nukkumaanmenoa pystyimme kuitenkin hyvin bongailemaan tähtikuvioita.

Istuimme leirinnässä retkituoleissamme, missä pojat siemailivat kaljaa ja minä taisin juoda kombuchaa. Olimme välillä aivan hiljaa ja katselimme vain taivaalle. Kuuntelimme hiljaisuutta. Tosin naapuritelttapaikassamme pojat grillasivat äänekkäästi ja välillä havahduimme heidän juttuihin. Joshua Treessa telttapaikat on suunniteltu erinomaisesti siten, että ovat sen verta kaukana toisistaan, että et näe naapureita. Paikat on rakennettu joko kivilohkareiden tai pusikoiden väliin siten, että oma yksityisyys säilyy. Emme kuulleet edes aavikon reunalla Indiossa käynnissä olevien Coachella -festareiden ääniä, vaikka villeimmissä haaveissa kuvittelin näin käyvän.

Illan hämärässä ajattelin usein ääneen isääni ja sanoinkin, että isäni olisi varmasti viihtynyt täällä ja teki tietysti mieli lähettää hänelle kuvia aavikon kivilohkareista. Hetki ennen nukkumaanmenoa ihastelin taivasta. Ystävämme oli siirtynyt jo telttaan. Katsoin taivaalle ja toivotin isälleni hyvää yötä ja toivoin jotain merkkiä – odotin... ja se kannatti, sillä hetken kuluttua taivaalla lensi tähdenlento! Se oli kaunis hetki ja sai minut onnenkyyneliin. Janosin lisää, mutta enempää ihmeitä tai tähdenlentoja emme saaneet. Olkoonkin, että tämä merkki riitti minulle, kiitos.<3








Meidän telttapaikka kuun valossa keskellä yötä.














Aamulla heräsimme kohtalaisen varhain kahdesta syystä: olin matkassa kahden miehen kanssa, jotka heräävät aina aikaisin, sekä siitä syystä, että halusimme päästä aikaisin liikenteeseen ennen keskipäivän paahtavaa hellettä. Aamupalan jälkeen purimme telttamme, pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Lost Horse Mine -kaivoksen haikkitrailia.

Yllätyksekseni autiomaasta löytyikin korkeuseroja ja vuorenrinteitä. Lost Horse Mine -vaellus on määritelty keskivaikeaksi ja on kokonaispituudeltaan vähän reilun 10 kilometriä. Me emme kiertäneet koko loopia vaan vaelsimme kaivokselle ja samaa reittiä takaisin. Näimme tällä matkalla muuten reissun ainoan käärmeen, joka onneksi oli hyvin pieni, joskaan ei mitään tietoa oliko se vaarallinen vai ei.






Aavikon tomujen jälkeen oli samalla aikaa haikeaa ja samaan aikaan freesiä aloittaa matka takaisin Los Angelesiin. Tiesin jo heti lähtiessäni Joshua Treesta palaavani takaisin sinne joku päivä... Tapahtuuko se piankin, sen aika näyttää! Jokin ihmeellinen lumo ja vetovoima siis tuolta aavikolta löytyy, joka kutsuu palaamaan takaisin kerta toisensa jälkeen.

Tältä reissulta oppineena ja ensi kerralla taas vähän viisaampana tiedän katsoa ainakin kuun asennon ja huomioida lämpötilat (tätä kuumemmalla säällä eli huhtikuusta eteenpäin syksyyn saakka en pysty aavikolle tulemaan). Talvisin sen sijaan aavikolla voi olla todella kylmä. Satoipa Joshua Treessa jopa lunta alkuvuodesta.






Tästä kuvasta löydät eri leirintävaihtoehtoja Joshua Treesta.


Miltä Joshua Tree - kansallispuisto sinun makuusi näyttää? Lähtisitkö telttailemaan aavikolle?


Indian Cove -leirintäalueella yhden yön telttapaikan hinta oli $20. Lisätietoa Joshua Tree -kansallispuiston sivuilta.



Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita seuraavissa kanavissa:


36 kommenttia

  1. Ihana Joshua Tree! Haluaisin kyllä sinne uudelleen, ja telttailu erämaan keskellä tähtien loisteessa on ajatuksen tasolla ihan mieletön, mutta käytännössä jännittäisin kyllä telttaolosuhteita ihan liikaa :D Pitäisi olla sellainen luksusteltta, sitten viihtyisin varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, lisää Joshua Treen ystäviä! Mahtavaa! Luksustelttamajoitusta voi muuten vuokrata läheltä Joshua Treetä. Kannataa googlailla esim 'glamping Joshua Tree', niin löytyy aivan ihania majoituksia. Ajattelin alunperin sellaista majoitusta, mutta mulle passasi täydellisesti normi telttailukin. :)

      Poista
  2. Tää on yksi niistä paikoista, missä haluaisin käydä sitten kun vihdoin viimein sinne suuntaan lähdetään. Mekin rakastetaan telttailua ja kansallispuistoja, joten kuulostaa tosi sopivalta meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso peukku! Odotan innolla teidän mahdollista tulevaa Amerikan touria. <3

      Poista
  3. Joshua Tree on vielä käymättä, ja telttailu puistossa kuulostaa upealta. Lämpötilavinkki on hyvä! Rockieseilla tottunut, että telttailukausi on kesäkuusta syyskuuhun, joten hyvä tiedostaa, että silloin ei ainakaan Joshua Treehen ole menemistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin varmaan aika paljon kansallispuistoja jo nähtynä.
      Huhtikuinen aavikon helle oli jo aikamoinen ja se kontrasti mikä sitten yöllä voi helposti tulla eli mennä melkein pakkasen puolelle. Meillä ei yöllä ollut lainkaan kylmä, mutta se on kuulemma ihan tyypillistä aavikolla.

      Poista
  4. Anonyymi6/30/2019

    Hei, upeita kuvia! Me vierailtiin Joshua Treen kansallispuistossa tänä keväänä. Elokuussa lentokoneen nokka osoittaa jälleen Los Angelesia/jenkkiroadtripiä ja matkasuunnitelmat käy kuumana. Tällä kertaa ollaan Los Angelesissa tosin vain kaksi päivää. Onko jotain ei niin suosittua tekemistä tai nähtävää Los Angelesin alueella, jota suosittelisit? Universal Studios, Hollywood walk of fame, Griffith park&observatorio, Runyon Canyon, Disneyland, Paramount Pictures studiokierros, Venice, Beverly Hills, outlet-ostoskeskukset, LACMA ja Broad on jo nähty edellisillä kolmella reissulla. Dodgersien peli olisi ollut kiva nähdä, mutta valitettavasti ei osu peliä matkamme ajankohtana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihanaa, tekin olette olleet nyt keväällä Joshua Treessä. Ja mahtavaa, että uusikin reissu on jo varattuna. Niin mullakin. :)
      Mitähän osaisin suositella noiden jo koettujen LA-nähtävyyksien lisäksi... Oletteko vierailleet Getty Centerissä? Tai Malibussa? Malibun laiturilla on aivan ihana ravintola ja kahvila ja El Matador Beach on tosi kaunis siellä. Lisäksi jos menee vähän etelämmäksi LA:sta, niin esim Manhattan Beach ja Redondo Beachin rannat on kivoja. Ja LA Downtown - siellä on nykyään vaikka mitä kivoja ruokapaikkoja ja kattobaariterasseja. Tässä muutamia vinkkejä :) Ihanaa reissua!

      Poista
  5. Kyllähän tuolla kelpaisi todellakin telttailla! Vaikka olen kyllä nähnyt yhden australialaisen kauhuleffan, jossa telttailtiin myös aavikkomaisemissa ja seuraukset olivat katastrofaaliset... :D Mutta ehkä tuolla Joshua Treessa turvallisuuden tunnetta luovat ne muutkin telttailijat, vaikkakin oma rauha on tietysti pelkkää plussaa! Kenties jonain päivänä pääsen tuonnekin kansallispuistoon, Kaliforniaan on kauhea polte koko ajan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaliforniaan on kauhea polte koko ajan. <3" TYKKÄÄN!!!
      Mulla oli onneksi kaksi bodyguardia mukana teltassa, joten ei onneksi pelottanut yhtään. Siellä on kyllä niin kaunista ja rauhallista yöllä, että oon varma että hyvin selviäisit!

      Poista
  6. Ihana kokemus ja tuo tähdenlento. <3 olen itsekin joskus ollut samassa fiiliksessä taivasta tutkien. ❤️ Yö aavikolla voisi olla todella hieno kokemus. Ja kiva kuulla, että paikat on hyvin rajattu ja voi vähän tuntea yksityisyyttä leiriytyessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdenlennoille <3
      Mä huomaan kaipaavani takaisin Joshuaan todella usein! Oli niin mahtava kokemus!

      Poista
  7. Vau, no kyllä lähtisin mielelläni aavikolle telttailemaan! <3 vaikuttaa upealta kokemukselta! Joskus on kyllä pakko tehdä se haaveiden USA:n road trip ja ehkä käytä tuollakin!

    Tuollaiset tähdenlennon tyyppiset maagiset pikku kokemukset jäävät kyllä reissuilta mieleen pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmöllä suosittelen sekä telttailua aavikolla ja Jenkkien road trippiä! Niin parhautta!

      Poista
  8. Tuo ihana dreamcatcher on vähän kuin teidän reissujen maskotti ja blogin tunnut! :) Joshua Tree on kyllä mukava paikka. Olen käynyt kahdesti ja molemmilla kerroilla olemme haaveilleet telttailusta siellä. Päätimme kuitenkin odottaa, että lapset ovat vähän isompia. Ihan pienen vauvan kanssa ei jotenkin telttailu houkuttele. Ehkä vuoden tai parin päästä voisi päästä ihailemaan sinne tähtitaivasta. Vähän nuo kalkkarokäärmeet tosiaan hirvittää, mutta teltan vetskari vaan visusti kiinni. Joshua Treen nimi muuten suomeksi on Joosuanpuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhh, dreamcatcher kulkee reissuilla aina mukana, siksi näkyy meidän matkakuvissa aina. Kiva, että ajattelet siitä noin, koska mä rakastan niitä. Ja ne on ostettu Venice Beachiltä :D

      Ymmärrän täysin, että ihan vauvan kanssa telttailu ei hotsita ääriolosuhteissa. :)
      Ai se on Joosuanpuu suomeksi! Kiitos, näin sitä oppii! :D

      Poista
  9. Joshua Tree päätyi kyllä nyt omalle haavelistalle, upean näköinen ja kuuloinen paikka! Tässä ehdottomasti yksi etappi unelmien USA-roadtripille. Tähdenlento-kokemus oli varmasti mieletön, herkistytti täällä lukijan päässäkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdenlennoille <3
      Kiitos ihanasta kommentista. Parasta onkin just, jos saa jaettua reissuinspiraatio toisille. USA-roadtripille aina iso peukku myös täältä suunnasta!

      Poista
  10. Vitsi, miten kauniit puitteet telttailulle. Erämaassa yöpyminen on varmasti myös tosi rauhoittava kokemus ennen paluuta kaupungin sykkeeseen. Tuo tähdelento-kokemus jää varmasti mieleen. Tuli tippa itselläkin linssiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puitteet oli kyllä mitä parhaimmat! Haluisin takaisin mahdollisimman pian!
      Tähdenlennon näkeminen tuolla ja juuri tuohon hetkeen oli kyllä erittäin arvokas hetki. <3

      Poista
  11. Vau, miten upealta näyttää! Telttailun ystävänä olisi ehdottomasti hienoa kokea vastaavanlainen paikka.��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus Joshua Treelle ja telttailulle! Tykkäsin kyllä isosti ja hirmunen hinku olisi päästä pian takaisin! :)

      Poista
  12. Vaikuttaa kyllä ainakin minun silmääni ihanalta paikalta, johon olisi hauska lähteä seikkailemaan ja telttailemaan! Varmaankin valitsisin jopa saman telttailualueen, kuvista ja tuosta leirintäkuvauksesta päätellen ainakin. Todella upeaa maisemaa. Tarinasi isästäsi ja tähdenlennosta on myös tosi kaunis, uskon myös että se oli selvä merkki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Uskon ja toivon myös, että tähdenlennolla oli merkityksensä <3

      Uskon itsekin palaavani uudestaan vielä Joshua Treehen ja voisin hyvin valita tämän saman leirintäalueen uudelleen. Tykkäsin siis kovasti!

      Poista
  13. Taitavat, ainakin USA:ssa, kaukana olla ne ajat, että telttapaikan löytää hetken mielijohteesta paikasta kuin paikasta :-) - toisaalta näinhän se taitaa olla tätä nykyä Saaristomerelläkin, että suosituimmat satamat täyttyvät jo alkuiltapäivästä ja satamapaikkojen varauskin tekee ilmeisesti tuloaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ilmeisesti näin. Toki kiva suuntaus että luontoretkeilyn suosio kasvaa vaan.

      Mitä tulee veneilyyn, niin muutamia satamavarauksia voi tosiaan tehdä jo mobiililla ennakkoon.

      Poista
  14. Olen yöpynyt kerran aavikolla teltassa, Namibiassa. Se oli niin mahtava kokemus että ottaisin mieluusti samanlaisen kokoemuksen toistamiseenkin. Joshua Treen kansallispuisto vaikuttaa siltä että se olisi todella ihanteellinen paikka kertaukselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Telttayö Namibiassa kuulostaa todella eksoottiselle. Voin kuvitella, että sellainen jää ikuisesti mieleen. Kuten meille myös tämä Joshua Tree. :)

      Poista
  15. Joshua Tree näyttää ainutlaatuiselta ja kauniilta! Kuvista ja tekstistä välittyi ihanasti se fiilis, miten siellä viihdyit.
    Mua on viime aikoina alkaneet kiinnistaa aikaisempaa enemmän nämä aavikkoalueet. Juuri jenkeissä, tai vaikkapa Marokossa tai Namibiassa voisi vierailla aavikkomaisemissa. Niissä vaikuttaa olevan ihan oma kumonsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on pari aavikkoa Jenkeissä missä haluaisin vielä käydä. Ja tosiaan Marokossa myös! Eritoten kiinnostaa juuri yöpyä keskellä ei mitään ja ihailla vaan sitä tähtitaivasta. Todellakin on ihan omanlaisensa lumo niissä. :)

      Poista
  16. Vau, näyttää ihanalta! Tuolla täytyy päästä käymään �� Me ollaan telttailtu viime päivät Lofooteilla vähän toisenlaisissa maisemissa. Löydettiin telttapaikka ihan luonnon helmasta upean hiekkarannan ääreltä ja maksoi 0€. Tän reissun jälkeen tullaan telttailemaan enemmänkin!

    Kauniit kuvat tässä postauksessa! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Lofootit ja telttailu olis kyllä minunkin makuun! Nyt oon vähän kade.
      Toisaalta pelkään, että olisko siellä näin kesälläkin liian koleaa? Joshuassa ei kyllä sitä ongelmaa ollut ainakaan meidän aikaan, vaikka säätiedot kannattaakin selvittää hyvin etukäteen.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  17. Tuonne haluaisin mennä. Ihan vain U2 inspiroimana ja tarinasi vain lisäsi kiinnostustani vierailla Joshua Treessä. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Pidän peukkuja, että pian pääset käymään Joshua Treessä, jeee! :)

      Poista
  18. Ihania maisemia. Tämä on se osa Pohjois-Amerikasta, jossa en ole vielä päässyt kunnolla retkeilemään. Kalkkarokäärmeet tosin tulivat tutuiksi jo Malibussa, onneksi ei kuitenkaan lähietäsyydeltä. Mielenkiintoinen toi kiviaita teltta-alueen ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, itse en ole Malibussa törmännyt kalkkarokäärmeeseen, mutta siis näemmä se on mahdollista? Kääk! :) Kalifornia itsessään on kyllä jo niin monipuolinen, että sen kaikkeen tutustumiseenkin menee jo tovi. Oon yrittänyt harjoittaa sitä parhaani mukaan. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!