Vinkit Matkamessuille 2020 + osallistu lippuarvontaan!

Tammikuun yksi sosiaalisimmista ajankohdista matkabloggaajalle on ehdottomasti Matkamessut, jotka järjestetään tänä vuonna 17.-19.1.2020. Matkamessuilla tapaat lähes 1000 matkanjärjestäjää tai matkakohdetta yli 80 maasta. Tänä vuonna messujen teemana on partnerimaa Viro, vastuulliset elämykset sekä perhematkailu. Matkamessuilla on tarjolla myös useita eri hyödyllisiä puheenvuoroja, jotka listasin perinteiseen tapaani messutärppeihin postauksen loppuun. 
Olen saanut olla jo vuodesta 2014 Matkamessujen virallinen bloggaaja eli tulevat messuni ovat järjestyksessään jo seitsemännet tässä roolissa. Näihin vuosiin on mahtunut paljon kohtaamisia bloggaajakollegoiden kanssa, sekä myös teidän lukijoiden! Ne ovatkin olleet tällaisen tapahtuman parasta antia, ihmiset. Kohtaamisia on tehty myös messustandeilla ja osastoja kiertämällä onkin aika helppoa tehdä matka maailman ympäri. 

Messuilla tykkään myös käydä kuuntelemassa eri lavojen puheenvuoroja, joten kurkkaa ihmeessä alta vinkkini niihin. Nämä esimerkiksi kiinnostaa itseäni: Kanariansaarten parhaat tärpit, Karibia ja mm. Finnair Kitchenin puheevuoro lentoateriapalveluista maukkaasti ja vastuullisesti. Ja vielä vinkkinä, että Maata pitkin -messut on tuotu nyt ensimmäistä kertaa saman katon Matkamessuille. 

Bloggaajapassin myötä sain arvottavaksi muutamat messuliput teille, joten poimi alta messuvinkkini ja osallistu lippuarvontaan!







 

Seven Seas -blogin vinkit matkamessuille:

Perjantai 17.1.
11:00 Discover the Caribbean – Culture, Adventure and Attractions  (We Love Cruises Stage)
12:30 Keynote: Junamatkustaminen (Maata pitkin -lava)
14:30 Tanzania Unforgetable (
We Love Cruises Stage)
15:00 Löydä oma paratiisisi Thaimaasta - vinkit oikean kohteen valintaan (We Love Cruises Stage)
17:30 Driving Traveler Engagement and Innovation Through Digital  (Norwegian Stage)

Lauantai 18.1.
13:00 Kanariansaarten parhaat - tärpit ikimuistoiselle matkalle. (We Love Cruises Stage)
14:00 Indonesia sustainable tourism  (
We Love Cruises Stage)
14:30 Hanna Pakarisen tunnelmat Celebrity Edgen uudenvuoden Karibian risteilyltä (We Love Cruises Stage)
15:30 Aurinkomatkat – Vastuullisuus kuuluu pakettiin  (Inspiration Stage)
15:30 Peru has it all (We Love Cruises Stage)

16:30 Los Angelesin parhaat (We Love Cruises Stage)

Sunnuntai 19.1.
11:30 Discover the Caribbean – Culture, Adventure and Attractions  (We Love Cruises Stage)
13:00 Costa Bravan parhaat (
Norwegian Stage)
13:00 Finnair Kitchen – lentoateriapalveluita maukkaasti ja vastuullisesti (
Inspiration Stage)
14:00 Näin löydät halvan ja helpon matkan - vinkit Thaimaahan, Espanjaan ja Kreikkaan (We Love Cruises Stage)
14:30 Hanna Pakarisen tunnelmat Celebrity Edgen uudenvuoden Karibian risteilyltä (We Love Cruises Stage)

Katso Matkamessujen ohjelma kokonaisuudessaan täältä.


 

Voita liput Matkamessuille – osallistu lippuarvontaan

Matkamessujen lippuarvonta on nyt käynnissä Instagram-tililläni @sannasevenseas. Kommentoimalla IG-postaukseen, (jonka kuva on sama, kuin tässä postauksessa oleva kuva) olet mukana 1x2 lipun arvonnassa Matka 2020 -messuille. Olen suoraan ig:n kautta yhteydessä voittajaan ja lippu toimitetaan sähköisessä muodossa. Aikaa osallistua arvontaan on keskiviikkoon 11.1. kello 24 saakka. Tästä pääset arvontaan – onnea! Nähdään #matka2020!

*Arvottavat liput on saatu Messukeskukselta. 




Joko seuraat Seven Seas -blogin seikkailuita seuraavissa kanavissa?

2 kommenttia

  1. Oispa näköjään taas mielenkiintosia puheenvuoroja monta, et tekis mieli tulla kaikkina päivinä :D Ehkä vielä joskus viittii/jaksaa ostaa koko vklp liput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sara! Kannattaa muuten tarkistaa, että olisiko noita ohjelmanostoja, joita tuohon otin, niin muina päivinä myös. Joitain puheenvuoroja oli nimittäin samoja useampana päivänä.
      Piti myös tarkistaa, että myydäänkö Matkamessuille viikonloppulippuja, niin myydään. 3 päivän lippu aikuiselta maksaa 30€.
      Mukavia tulevia messuja! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!