Partner in Crime since 1997 – yhdessä 24 vuotta

Tämän postauksen voisi aloittaa samalla tapaa, kun aiemmatkin juhlapäiviemme postaukset; aika rientää! Mutta minkäs teet, se vaan on niin. Kesäpuuhien lomassa, heinäkuun helteiden lopulla tulee aina lopulta se kuun 27. päivä ja se päivä on meidän juhlapäivä. Päivä jolloin tapasimme kauan kauan aikaa sitten Varkaudessa vuonna 1997.


Noihin vuosiin on mahtunut paljon kaikkea ja olisikin vaikeaa kiteyttää yhteisiä vuosia yhteen lauseeseen ja en edes yritä sitä, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään. Onneksi pääsääntöisesti ollaan kuitenkin saatu nauttia elämän vuoristoradan hyvistä etapeista ja kyydeistä, mutta suuria suruja on myös osunut polullemme. Onneksi toiseen on voinut aina luottaa kuin kallioon.

Meidän yhteisiin vuosiin tällä hetkellä mahtuu kaikkiaan kolme eri kotia. Olemme asuneet Tikkurilassa Vantaalla, Kruununhaassa ja Kalliossa Helsingissä. Ja tietysti nyt viime vuosina kesämökkinä on toiminut meidän Malibu-veneemme. Yhteiset harrastukset onkin omaan makuun ihan ehdoton juttu ja niitä meillä onneksi on monia yhteisiä. Mua ei todellakaan haittaa viettää vapaa-aikaa myös yhdessä, sen lisäksi että ollaan nyt korona-aikana oltu myös kotitoimistolla yhdessä 24/7. Ollaan muutenkin oltu vuodesta 1997 saakka hyvin tiiviisti yhdessä ja tehty paljon asioita yhdessä, autettu toisiamme. Oltiin myös hyvä tutkapari meidän maailmanympärimatkalla, mikä voi koetella parisuhdetta. Kaikkihan tietää, että reissussa todellinen luonne tulee esille, eikö!  

Ja tosiaan kulunut pandemiavuosi kotona on sujunut omalta osaltani ihan no problem (thank god!), koska ollaan totuttu olemaan ja tekemään niin paljon yhdessä. Ja tätä normaalia arkea, huumoria, naurua ja päivittäisiä halauksia juuri haluan haalia tulevaisuudessakin. Sillä jos jotain kulunut koronavuosi on opettanut, niin sen, kuinka tärkeä koti ja sen ilmapiiri on. Kiitos rakkaani, että olet. Kiitos, että saan olla juuri tällainen kuin olen. Yhdessä olemme loisto tiimi! Lav you forever.


Postauksen kuvat on ottanut ystävämme Ulla kesäkuussa Pihlajasaaressa.

5 kommenttia

  1. Julmaa sanoa, mutta mä en ole koskaan ymmärtänyt pariskuntia, jotka sanoo että "vastakohdat täydentävät toisiaan". Mitä iloa on kumppanista, jonka kanssa ei voi jakaa mitään. Matkailun iloa, harrastuksia, huumoria jne. Onnittelut pitkälle parisuhteelle, melkein perässä tullaan (23 v ja rapiat) ja Varkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! <3 Itse juuri mieluusti jaan arjen, reissut, harrastukset, huumorin jne yhdessä. Ja ai niin, sulla oli myös tämä Varkaus-connection! Jeeee! <3

      Poista
  2. Paljon onnea pitkälle parisuhteelle! Tuossa ajassa ehtii kyllä kokea yhdessä vaikka ja mitä! Olen aivan samaa mieltä, että itsekin mieluusti jaan puolisoni kanssa niin arjen kuin reissut ja monet asiat siinä välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Ja juurikin samaa mieltä. Kauhean kätevää, kun paras reissukamu on aina lähellä ja valmiina seikkailuihin! :)

      Poista
  3. Anonyymi2/13/2022

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!