Gran Canarian upea nähtävyys Roque Nublo

Gran Canarialta löytyy upeita luontokohteita ja olikin ilo todeta (kokeneet kävijät sen varmaan jo tiesivätkin), että saari on niin paljon enemmän kuin vain kaunista rantaviivaa ja perinteisiä turistibaareja. Gran Canarian luonto on upeaa ja monimuotoista ja suorastaan henkeäsalpaavaa, ainakin kun päätyy Roque Nublon maisemiin.

Jos suuntaat Roque Nublolle, niin autonvuokraus on suositeltavaa. Näin voit omaan tahtiin ajaa Roque Nubloa kohti ja käydä samalla vaikka läheisessä Tejedan kylässä lounaalla. Vuoristotie on mutkainen ja voi aiheuttaa herkästi matkapahoinvointia, mutta maisemat ovat todella kauniit ja tarunomaiset. Muistan sanoneeni matkan aikana monta kertaa wau!


Roque Nublon kivipaasi on 80 metrin korkuinen. Löydätkö Pekan kiven vierestä?



 

Vuoristotiellä ajaessa eteen tuli usein varoituksia eläimistä ja vyöryvistä kivistä, mutta varuillaan sai myös olla maantiepyöräilijöistä, joita tuntui olevan satapäin liikenteessä. Lisäksi huomioisin tarkistamaan auringonlaskun ajan, sillä itsestä ei ainakaan tuntunut mieluisalle ajatukselle joutua ajamaan koko matkaa kapeita vuoristoteitä pilkko pimeällä. Ajoimme ehkä viimeiset puolisen tuntia pimeän aikaan ja auringonlaskussa valon kajossa suurimman osan. Se oli kyllä todella kaunista!

Matkalla ajettaessa Gran Canarian etelän suunnalta Roque Nublolle eteen tulee muutamia pikku kyliä ravintoloineen, joissa voi halutessaan pysähtyä. Me kävimme lounaalla Tejedan kaupungissa ja haukkaamassa hieman raitista vuoristoilmaa kiemuraisen vuoristotien jälkeen nimittäin minulle se ainakin aiheutti matkapahoinvointia. Jalottelu Tejedan kylässä ja lounas jäätelöllä auttoi onneksi asiaan.


Sää suosi meitä täydellisesti, sillä pilvimassat eivät peittäneet itse pääkohdetta, mutta leijailivat näyttävästi vuorien ympärillä.

Maisemat Roque Nublon vuorelta olivat aivan huikeat ja lähes taianomaiset.



Gran Canarian nähtävyys Roque Nublo:

  • Roque Nublo on luonnonpuisto ja se sijaitsee keskellä Gran Canarian saarta vuoristossa
  • perille pääsee kapeahkoa, mutta hyväkuntoista ja asfaltoitua vuoristotietä pitkin (ainakin etelästä Maspalomaksesta GC-60 -tietä pitkin)
  • Roque Nublo kivipaasi on 80 metrin korkuinen ja se sijaitsee 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella
  • yksi maailman suurimmista kivipaaseista
  • reitti kivipaasille on suhteellisen helppokulkuinen viereiseltä parkkipaikalta
  • parkkipaikalta matkaa Roque Nublon kivipaasille on n. 1,5 km suuntaansa. Sen taittaa vauhdista riippuen noin puoleen tuntiin.


Tejedan pieni vuoristokylä on käymisen arvoinen.

Tejedan kylässä on muutamia ravintoloita, useita leipomoita ja jäätelökojuja.
Jätskeillä Tejedassa. Taustalla veikkaukseni mukaan Roque Bentayga.

Vuoristotiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja maisemat todella upeita.

Paluumatkalla auringonlaskun aikaankin tienvarsilla näkyi vielä maantiepyöräilijöitä.

Auringonlaskun tunnelmia auton etupenkiltä ikuistettuna.



 

Roque Nublolle vievän vaelluspolun alusta löytyy kohtalaisen suuri parkkipaikka. Mutta varautuisin kuitenkin siihen, että se saattaa olla ruuhkainen. Polun alusta löytyy alueen kartta ja viitoitukset kohteeseen. Meidän aikaan myös parkkipaikalla oli myyntikoju, josta sai ostettua juotavaa ja pientä snacksia. Silti varautuisin omiin eväisiin, ainakin vesipulloon.

Reitti on suhteellisen helppokulkuinen ja osa taittoi sen sandaaleissa, osa oli perheen kanssa liikenteessä siten, että vauvoja kannettiin sylissä. Reitillä on muutama jyrkempi kohta ja en itse kyllä lähtisi sandaaleissa tälle reitille vaan suosisin lenkkareita. Reitti on myös viitoitettu parista kohtaa ja lopulta näetkin jo kiven huipun, josta ei voi erehtyä.


Vaellusreitti Roque Nublolle lähtee tästä. Parkkipaikka on tästä tien toisella puolella.
Vuoristo tarjoaa myös useita muita vaellusreittejä.

Vaellusreitillä on muutama haastavampi, mutta ei mahdoton kohta.


Meille oli turvallisuuden kannalta ja reitin tuntemattomuuden kannalta selvää, että palaisimme takaisin ennen auringonlaskua. Palasimme parkkipaikalle noin puolituntia ennen auringonlaskua ja aloitimme paluumatkan vuoristoteillä. Vielä tähänkin aikaan väkeä saapui Roque Nublolle eli mahdotonta ei tunnu olevan kiivetä sinne myöskään pimeän tullen. Ja kieltämättä, olisi kyllä ollut aivan huikeaa todistaa auringonlasku tuolla ylhäällä, mutta se jäi nyt odottamaan ehkäpä seuraavaa kertaa. Tämä oli huikea kokemus ja maisemat niin uskomattoman upeita, että suosittelen täällä käyntiä aivan kaikille!

Katso miltä reitti Roque Nublolle näyttää videolla Appa matkustaa blogista.

Kurkkaa myös Ocean Hill -hotellivinkki Gran Canarialle

Oletko sinä käynyt Roque Nublolla ja mitä tykkäsit tai heräsikö kuvien pohjalta kiinnostus käydä täällä?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

10 kommenttia

  1. On kyllä uskomattoman upeat maisemat! En ole paikalla käynyt, mutta kiinnostus kyllä toden totta heräsi. Lanzarote on minulla ollut suurin kiinnostuksenkohde Kanarialla, mutta nyt kyllä Gran Canaria alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roque Nublo oli kyllä huiman upea ja meillä sattui vielä ihan täydellinen sää, koska siellä vaihtuu usein sää ja pilvet saattaa peittää näkymää. Tämä oli kyllä ihan Havaijin Mauin Haleakalaan verrattava kokemus. :)

      Poista
  2. Onnittelut upeasta postauksesta Sanna! Olitte kyllä oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Nuo kuvat ovat lumoavia! Kiitos videomme linkkaamisesta. Sallinet, että jaan tässä vielä artikkelinkin? Siitä saa muitakin tuohon reissuun liittyviä vinkkejä, mikäli joku innostui valitsemaan tuon kohteeksi. Kannattaisi kyllä! https://appamatkustaa.fi/gran-canariaa-autoillen-2016-vuoristo-ja-upea-roque-nublo-2/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Asko! :) Sää suosi meitä kohteessa ja maisemat olivat kyllä aivan huikean upeita. Kiitos myös linkin jaosta!

      Poista
  3. Itseäkin kiinnostaa Gran Canarialla enemmän tuo vehreämpi puoli ja Gran Canaria olikin yksi vaihtoehdoista tämän talven lomakohteeksi. Houkutti suora lento maakunnasta... Pitää kyllä ehdottomasti laittaa korvan taakse tulevien talvien varalle ! Ei pöllömpi vaihtoehto :) Aivan upealta näyttää!

    VastaaPoista
  4. Ihan taianomaiset nuo kuvat, jossa pilvet laskeutuvat kauniisti maisemaan! Me käyiin Gran Canarialla 10 vuotta sitten ja kierrettiin saarella järjestetyllä retkellä, mutta tuolla me ei taidettu käydä. Kuitenkin ensi talvelle olisi taas haussa perhematkakohde ja Gran Canaria saattaa hyvinkin olla se kohde, joten tuolla voisi sitten päästä käymään. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä oli tosi kiva postaus ja täytyy linkata omaan Gran Canarian juttuun, jossa on luonnollisesti Roque Nublo mukana :-)

    VastaaPoista
  6. Wow! Upeat kuvat, näyttää todella huikealta paikalta, todellakin kiinnostaisi lähteä patikoimaan tuonne! Ja varsin kivalta näyttää myös tuo Tejedan kyläkin. Kanariansaarista vain Lanzarote on itselle tuttu, ja sielläkin käymisestä on jo hurjan paljon aikaa. Saarilla talvehtii nykyään melkoinen määrä diginomadeja, enkä yhtään ihmettele miksi.

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia Sanna! Tää teidän matka tuli kyllä kuin tilauksesta, sillä alle kuukauden päästä mekin ollaan Teneriffalla ja La Gomeralla. Oon kieli pitkällä ihastellut sun strooreja Instassa. Teneriffa-aiheiset blogipostaukset on siis erittäin tervetulleita. :) Tää on ehdottomasti sellainen, jossa voitaisiin käydä meidänkin Teneriffan reissulla.

    VastaaPoista
  8. Oon käynyt tuolla päin vuosia sitten, mutta katsottiin maisemia vain näköalapaikoilta. Upea paikka ja niin kauniit kuvat! Tejedassa oon ollu kans ihanilla treffeillä. Oi nuoruutta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!