Thaimaan saarihyppely osa2: valkoista hiekkaa ja vesileikkejä Koh Lipellä

Aikaerosta toipumisen jälkeen suuntasimme Koh Lantan monipuoliselta saarelta, reissumme pääkohteeseen, Koh Lipelle. Tuolle saarelle, jonka olemme nimenneet Thaimaan suosikkisaareksemme. Matka tänne Etelä-Thaimaan pienelle saarelle, lähelle Malesian rajaa ottaa aikansa, oikeastaan ihan sama mistä kohteesta olet sinne saapumassakaan. Lähin suurin asuttu kaupunki on Langkawi, Malesiassa ja Thaimaan puolella Pak Baran satama. Me saavuimme pohjoisesta, Koh Lantan saarelta ja käytännössä matkapäivä Aasiassa tarkoittaa aina kokonaista päivää. On oikeastaan vitsikästä edes lukea aikatauluja, koska vaikka ne ovat olemassa, ovat ne vain viitteellisiä. Mutta matkailu avartaa, eikö! Ja kauas on pitkä matka, ja mitä näitä muita on... Koh Lipen kohdalla kuitenkin olen valmis tekemään uhrauksia. Sillä kun tietää, mihin on saapumassa ja mitä on luvassa, niin hyvää kannattaa ja jaksaa odottaa.

Näihin turkooseihin maisemiin ja pienen idyllisen saaren tunnelmaan en ole vieläkään kyllästynyt. Ja toivon todella etten tule koskaan kyllästymäänkään...











Mitä pienellä Koh Lipen saarella voi sitten tehdä? Kohtalaisen pienestä koostaan huolimatta, saari kehittyy valtavaa vauhtia vuosi vuodelta ja aktiviteettien tarjonta kasvaa luonnollisesti sitä mukaa. Saaren suosituimmat rannat Pattya Beach ja Sunrise Beach tarjoavat molemmat hyvät snorkkelointi mahdollisuudet heti rannasta. Sunrise Beach on yleensä hyvin tuulinen ranta ja sen vuoksi snorkelointikin on toisinaan hankalaa siellä, mutta tällä kertaa todistimme ensimmäisinä päivinä rannan ihmeellisen tyyne, kiitos oikean kuun kierron. Loppu lomamme aikaan nimittäin Sunrise Beachin ranta näyttikin jälleen normaalimmalta ja tuulisemmalta. Toki tähän vaikutti myös se, että Lipellä oli poikkeuksetta hieman kehnompi sää parin päivän ajan.
Rannalla löhöilyn ja uimisen lisäksi Lipellä voi vuokrata vaikkapa kajakin ja lähteä kiertämään saarta, kuten me teimme nyt ja vuosi sittenkin. Olipa meinaan kannattava reissu, sillä löysimme oikeastaan ihan uuden paikan saarelta, jossa emme aikaisemmin olleet viettäneet aikaa lainkaan tai toinen teoria on ilmeisesti se, miksi emme olleet siellä ennen käyneet, että paikka on vasta löytynyt myös hotellisijoittajillekin. Sen verran kaunis saaren kärki se oli, että minä tiedän haluavani seuraavaksi sinne. Jos muuten haluat heittäytyä ihan villiksi kajakoidessasi, niin voit meloa viereiselle Koh Adangin autiolle saarelle ja jäädä sinne vaikkapa yöksi.
 


Jopa kajakoidessa törmää Suomalaisiin. Timohan se siinä! Timosta ja tapaamisestamme lisää myöhemmin.

Tästä kuvasta iso kiitos toiselle suomalaiselle matkabloggaajalle Mirkalle, jonka kanssa hengailimme Lipellä.





Jos sen sijaan haluat lomallasikin kantaa kortesi kekoon ja auttaa saarta ja ympäristöä, voit osallistua joka maanantaiseen roskien keruuseen ja olla Trash Hero. Tiedä vaikka törmäät suomalaisiin, kuten me! Nimittäin kyykkiessäni hikisenä roskia tienposkesta, eteeni asteli kameran kanssa englantia puhuva kundi. Pienen haastattelun jälkeen totesimme, että taidamme kumpikin puhua suomea. Ja hetkeä myöhemmin tunnistin kaverin Timo Wildernessiksi, joka oli itselleni tullut tutuksi hänen youtube-kanavansa Sail Foor Good-videolta. Maailma on pie-ni, totesimme jatkaessani hiki hatussa roskien keruuta. Jään muuten kauhulla odottamaan, meinaako Timo koskaan julkaista videopätkäänsä, jossa hän haastatteli minua aiheesta. Voi apua, hatarasti muistan vain, että siinä helteessä ei tainnut tulla kyllä mitään järkevää suusta. Törmäsimme Timoon pariin otteeseen Lipen pienellä saarella ja käytiin lounaallakin yhdessä sekä hänen että Mirkan kanssa. Olipas siistiä jauhaa ja nauraa suomeksi suomalaisten kanssa. Jälleen kerran korostan, näissä maisemissa.
 


 

Hyvästä ruuasta nauttiminenhan on yksi loman kohokohdista, eikö? Sitä on paljon tarjolla myös Koh Lipellä. Parhaat mangosmoothiet löytyivät tällä kertaa Bundhayn resortista, jossa parina iltana ikuistettiin ihan ookoo auringonlasku samalla kun kippisteltiin kolpakoitamme. Olemme aikaisemmin yöpyneet Bundhayssa, ja onkin mukavaa kun henkilökunta muistaa ja toivottaa meidät aina iloisesti tervetulleiksi. Saaren pääkadulla on lukuisia eri ravintoloita, joita on hieman rohkeaa lähteä suosittelemaan siitä syystä, että joka vuosi paikat näyttävät hieman vaihtuvan ja muuttuvan. Saarelta saa hyvää intialaista ruokaa ja paikallinen ruoka on hyvää lähes aina. Saaren yksi alkuperäisistä ravintoloista on Pooh´s Restaurant, jossa taso on perus hyvää aina ja lime smoothie saaren parasta! Ravintolan vieressä sijaitseva Pooh´s Bar näyttää iltaisin leffoja ja suoria fudismatseja maailmalta. Se mikä on kivaa tällä saarella on, että ravintolat sulkevat aika pian puolen yön jälkeen, joten jos etsit 24/7 bilesaarta, sellainen tämä ei ole. Toki muutama paikka löytyy, jossa partyt jatkuvat pidempäänkin.
 



Niin, ja älä unohda testata Thai Rotia, joka on paikallinen pannukakku ja mikä muistuttaa minun makuuni enemmänkin muurinpohjalettua. Tässä tehdään minulle rotia.


    


Koh Lipen saari on viime vuosien aikana kasvanut räjähdysmaisesti. Olemme nähneet muutoksen kasvun jokainen vuosi mitä olemme siellä nyt käyneet peräkkäin. Tämä vierailu oli vuorossaan neljäs. On ehkä hyvä tiedostaa, että kaikki täytyy tuoda saarelle mantereelta ja näinhän se tapahtuu; auringonlaskun aikaan paikallisten toimesta kärryillä kuskaten. Räjähdysmainen turismin kasvu on tehnyt myös, ennen niin kauniista Pattya Beachistä, enemmänkin pitkähäntäveneiden varikon. Se toki harmittaa ja saaren nykyinen "kohtalo" jakaakin paljon mielipiteitä. Kaikkien näiden muutospaineiden alla, Koh Lipe on silti minulle rakkain saari Thaimaassa... Aika näyttää onko se sitä kuinka pitkään.






Rakkain tämä saari on siis monesta syystä. Ollaan aina viihdytty siellä. Ruoka on hyvää. Saarella on rauhallista ja turvallista. Thaimaan negatiiviset turismihässäkät eivät näy täällä. Hiekka on valkoista ja meri turkoosia. Aurinko paistaa lähes aina. Snorklaamaan pääsee suoraan rannalta. Palvelut on hyvät ja smoothie kylmää. En edelleenkään keksi yhtään syytä, miksi en palaisi takaisin tänne, rakkaalle Koh Lipen saarelle... Oi, joko saa lähteä takaisin?



Ja loppuun hento toive, Koh Lipe, ethän ikinä muutu? Toivoisin joskus vielä palaavani purjeveneelläkin näihin maisemiin... Onko sinulle saari tuttu ja näyttääkö se toimivalle? Lomailisitko täällä?

 

Ps. Lupaan tehdä näiden saarihyppely postausten jälkeen tarkemman koosteen myös siitä, kuinka Thaimaassa konkreettisesti saarihyppely tapahtuu ja luonnistuu. Mihin kannattaa ja pitää varautua ja mikä saattaa yllättää ensikertalaisen.
 

Saarihyppelyn osa1: Koh Lanta
Majoitus: Varin Beach Resort, 7 vrk yht. 425 eur.
Kartan ja reitin löydät edellisestä postauksesta.



Eng // Our second stop in our backpacking trip in Thailand was a beautiful Koh Lipe.

12 kommenttia

  1. Voi Koh Lipe! Kävin siellä ihan vaan päivävierailulla kymmenisen vuotta sitten. Koh Lipe hurmasi minut silloin täysin ja mielessä on käynyt, että olisi kiva palata joskus takaisin. En ole kuitenkaan ihan varma haluaisinko nähdä mitä Lipelle on tapahtunut. Tuolloin 10 vuotta sitten, kun siellä saarella oli ehkä 100 ihmistä... Huippu tuo Trash Hero kamppis, vaikka toki vielä huipumpaa olisi, jos sellaista kamppista ei tarvitsisi ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnekas, kun olet käynyt Lipellä jo 10 vuotta sitten. Minusta olis ollut ihanaa löytää tämä paikka jo niin kauan aikaa sitten. Hassu juttu, miten ihmiset ottaa tämän saaren sydämiinsä siten, että osa palaa aina uudelleen ja osa haluaa säilyttää sen muiston paikasta aikaa ennen suurempaa turismia. Nytkin tapasimme erään ruotsalaisen naisen, joka on käynyt Lipellä vuosi toisen perään ja aina palaa sinne uudestaan. En uskalla kyllä lähteä suosittelemaan uudelleen vierailua, koska paikka on muuttunut jo näinä 4 vuotena hurjasti. Onko Koh Bulone tuttu? Kirjoitan siitä seuraavaksi.

      Poista
    2. Ja vielä Trash Herosta; niin totta! Huippua jos sellaisia ei tarvittaisi lainkaan, mutta koska tilanne on mikä on, niin sillä mennään :) Oli ilo olla siinä mukana!

      Poista
    3. Hyvin tutulta kuulostaa tuo Elinan kommentti. Karttaa tutkittuani muistan yöpyneeni tuossa Pattaya Beachilla ja silloin rannassa ei ollut yhden yhtä venettä. Ymmärtääkseni silloin edes veneet ei saaneet jäädä siihen "parkkiin", vaan ne harvat ihmiset tuotiin saarelle ja lähdettiin pois. Ja Langkawilta, josta me saarelle menimme, ei ollut edes päivittäistä venekyytiä.

      Muistan tuon Pooh Barin!! Hauska, että siellä tapasimme myös suomalaisen pariskunnan, jotka olivat häämatkalla. Ja kävi ilmi, että meillä oli vielä jotain yhteisiä tuttuja, vaikka he olivat jostain pohjoisesta. Maailma on vaan niin pieni.

      Poista
  2. Itse isäni kanssa Uudessa-Seelannissa reissatessa oltiin ettimässä pingviinejä, kunnes törmättiin toiseen suomalaiseen isä-tytär komboon joka myös niitä pinguja etsi. Yhessä sitten löydettiin, vaikka oltiin melkein luovuttamassa. Me oltiin jo lähössä, kun suomi-kombo ehti juuri tulla autolle huikkaa että nyt niitä näkyi. Ja nähtiin sitten ihan vain muutama pingu portaiden alla. Mutta maailma tosiaan on pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisiin törmää kyllä kaikkialla - ollaan matkusteleva kansa ja hyvä niin ;) Mulla on jotenkin hassu juttu, että mitä kauempana Suomesta olen reissussa tai mitä kauemmin, niin johan alkaa mieluusti jututtamaan maamiehiä ;)

      Poista
  3. Oioi, lähtisin tuonne tältä istumalta jos se olisi mahdollista! <3 Kiitos tuosta vinkistä autiolle saarelle melomisesta, täytyy pitää mielessä kun joskus pääsen noille suunnille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Niin minäkin lähtisin mieluusti takaisin <3
      Tuolla voi tosiaan yöpyä teltassa halutessaan ja pienen venematkan päässä on vastaavanlainen saari, jossa on mielestäni teltat jo valmiina vuokrattavaksi.

      Poista
  4. Voispa palata takas nyt heti <3.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi11/26/2016

    Oltiin vuosi sitten omalla saarihyppelyllä joka päättyi koh lipelle. Siellä mahtavat yhdeksän päivää, myös joulu, vietettiin. Jos thaimaan hiekoille vielä, niin lipelle katsoon muutoksia.rakas paikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipe on myös meille rakas paikka. Ja ollaan vietetty siellä myös pari joulua, mutta ei viime vuonna. Ihana kuulla, että meitä Lipe faneja on kasvavissa määrin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!