Villit ja vähäpukeiset Halloween Fantasy Fest -bileet Key Westissä

Kymmenen päivää kestävä Floridan Fantasy Fest -festivaali ei taida olla kenellekään paikalliselle vieras käsite, nimittäin kenelle tahansa Floridassa mainitsi lentävänsä Key Westiin Halloweenin viettoon, heidän ensimmäinen reaktionsa oli 'wow'! "Aiotte mennä Fantasy Festeille!" Tälläisten reaktioiden jälkeen alkoi itseänikin kiinnostaa, mistä oikein on kyse. Googlen kuvahaku sai kieltämättä aamuteet väärään kurkkuun. Ollaanko me oikeesti menossa noihin samoihin juhliin? Mitähän sinne muuten kannattaisi pukea päälle? 

Päätin lopulta Halloweenista huolimatta olla pukeutumatta mihinkään teema-asuun ja kaivoin olemattomista käsimatkatavaroistani päälle sen mitä kassista löytyi. Vastaus siihen mitä Fantasy Fest -juhliin enemmistön mielestä kannattaisi pukea löytyi paikan päältä – ei juurikaan mitään.







Päivällä karnevaalimeininki oli vielä kohtalaisen kesyä, paria rohkeampaa bodypaintingia lukuun ottamatta. Karnevaalitunnelman todellakin aisti kaupungilla ja ihmiset olivatkin kerääntyneet jo päivällä varailemaan parhaita paikkoja illan kulkueeseen. Porukkaa kerääntyi kaduille taittotuolien kanssa ja välistä jos minkälainen zombie tai kummitus kurkkasi olan takaa. Drinksuja sai juoda kaduilla ja kaikilla tuntui olevan hyvä pöhinä päällä.

Me odottelimme Ullan kanssa auringonlaskua ja samaan aikaan lennolta saapuvia suomalaisvahvistuksia Jenniä ja hänen miestä kaverinsa kera. Kun oltiin saatu viimein porukka kasaan, suunnattiin mekin kadun reunaan Fantasy Fest -paraatia odottamaan. Eikä aikaakaan, kun kaulamme alkoi täyttymään noista "Mardi Gras beadseistä", eli värikkäistä helminauhoista. Jokainen paraatilainen nimittäin jakoi ja heitteli niitä kadun varsille kertyneiden ihmisten kauloihin. Ja heitettäessä ne osui välillä otsaankin, kovaakin.






Helminauhojen keräämisen tyylinäyte







Key Westissä Halloweenina tuntui, että aivan koko kaupunki juhli! Ja olipa Fantasy Fest -juhliin saapunut myös itse Hugh Hefner, mukanaan kaverinsa Ron Jeremy. Näistä vanhanliiton juhlijoista löydät kuvat tästä alta, jos et satu heitä heti tunnistamaan. Hefner on kuulemma aikaisemmin näyttäytynyt Fantasy Festeillä, joten paikallisille kaveri on ihan tuttu näky.










Halloween -kulkueen päätyttyä Fantasy Fest -bileet kaupungilla sen kun jatkuivat vaan, ravintolat täyttyivät juhlijoista ja me suuntasimme hieman etäämmälle rantaravintolaan myöhäiselle illalliselle. Helminauhoja näkyi aivan kaikkialla kaupunkikuvassa, vielä seuraavana päivänäkin. Ja helminauhat muistutti meitäkin heti aamulla hotellihuoneessa herätessämme juhlista. Pöydällä ja lampun varjostimesta roikkui vajaan sadan kappaleen helminauhakorun nivaska muistuttamasta eilisistä juhlista.

Nämä kymmenpäiväiset Fantasy Fest -kekkerit huipentuvat siis Halloween -paraatiin. Kaupungin hotellit täyttyvät vieraista, sillä juhliin osallistuu noin 70 000 ihmistä. Jos aiot Key Westiin lokakuun lopulla, huomioi 24/7 juhlat ja mahdollinen hotellien huono saatavuus. Mutta tulipahan koettua tälläisetkin bileet, ainakin kerran elämässä.


Eng // Once in a lifetime, Fantasy Fest in Key West.

4 kommenttia

  1. Anonyymi8/04/2016

    Erinomainen artikkeli! Kauniita kuvia!
    Täällä sinulle on mielenkiintoinen linkki kuurapalvelut.fi

    VastaaPoista
  2. Makeat bileet, toivottavasti tuolla suunnalla on jotain säpinää myös joulukuun alussa kun sinne suuntaan.

    Kyselit siitä Bora Borasta, siitä voi käydä lukemassa täältä: http://tanjanmatkassa.blogspot.fi/2016/07/bora-bora-oliko-todellisuus-jotain.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäipä aikoinaan vastaamatta, mutta toivon ja oletan että myös joulukuussa Key Westissä tapahtuu! Olis kiva kuulla oliko näin? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!