Vierailulla kesän suurimmalla risteilyaluksella: Norwegian Getaway

Pääsin tänään Risteilykeskuksen kutsumana tutustumaan Norwegian Getaway laivaan, joka on muuten suurin alus mikä saapuu Suomeen tänä kesänä. Getaway vieraili Suomessa ensikertaa ja saapui Helsingin Länsisatamaan Pietarista. Vielä tänään sen matka jatkui eteenpäin, kohti Tukholmaa. Tähän 2014 valmistuneeseen laivaan mahtuu 4000 matkustajan lisäksi noin 1600 työntekijää. Laivavierailun aikana aurinkokin ilmestyi esille, joten Karibian tunnelmat oli helpommin aistittavissa tämän jättiläisen uima-allas kannella.












Norwegian Getaway on yksi maailman suurimmista aluksista. Uima-allas osasto kohosi 16.:ssa kerroksessa ja sieltä näki hulppeasti Helsingin ylitse. Aiemmin käytyihin laivoihin verrattuna täällä oli useita vesiliukumäkiä, mutta myös oma rauhallisempi osasto aikuisille, mikäli allasleikit eivät kiinnosta. Muutenkin Norwegianin konsepti on poikkeuksellinen; freestyle - konseptilla tarkoitetaan, että ruokailukattauksiin ei ole tarkkoja aikoja, eli voit nauttia illallisen silloin kuin se sinulle parhaiten sopii. Normaalistihan illalliseen on kaksi kattausta. Rentoutta freestyle-konseptiin tuo myös se, että varsinaista dresscodea ei ole. Voit pukeutua siis kuten haluat laivalla.
Todellista luksusta kaipaaville Norwegian tarjoaa "The Haven"-konseptin, jonka hintaan kuuluu mm. omat checkin sisäänkäynnit ja poistumiset, hovimestaripalvelut, oman uima-allas osaston ja majoitus Havenissa tapahtuu tietysti sviiteissä. Butler mm. purkaa matkalaukkusi ja viikkaa vaatteesi nätisti sviittisi vaatekaappiin.







 
 



Norwegian Getaway aluksella oli hienosti huomioitu myös yksinmatkaavat. Heille löytyy yhden hengen hyttejä, joista ei veloiteta kahden hengen hintaa. Yksinmatkaaville löytyy myös mm. oma Studio lounge, jonne pääsee vain jos majoittuu yhden hengen hytissä. Loungen tarkoituksena on, että halutessaan yksinmatkaavat, voivat tavata toisia reissaavia ihmisiä jos näin tahtovat.


 



Tyypilliseen Karibian risteily-tyyliin, myös tältä alukselta löytyi kattava ja monipuolinen spa-osasto, mistä löytyy useita saunoja ja erilaisia altaita, sekä tietysti paljon erilaisia tarjolla olevia kauneushoitoja, kampaamoita ja kosmetologin palveluita. Laivalta löytyi myös hauska Miami-henkinen kuntosali, sekä tietysti aurinkokannella urheilunälkäiset pystyivät lenkkeilemään sekä mm. kiipeilemään. Aktiviteetit eivät siis tälläkään laivalla pääse varmasti loppumaan kesken.










Aluksen keskiosassa sijaitsee useita eri ravintoloita ranskalaisesta japanilaiseen. Olipa laivalla myös jääbaarikin. Tietysti laivalta löytyy myös casino, leffateatteri ja mm. taikuriteemainen show&dinner ravintola. 






 


 




Lounaan lomassa keskustelimme paljon erilaisista risteilylomista - ja niitähän piisaa! Unelmissa elää edelleen Atlantin ylitys sekä myös uutena tulokkaana Tyynenmeren ylitys risteilyaluksella. Odotan myös innolla ystäväni Alaskan risteilyn kokemuksia. Toisille tälläiset viikonkin kestävät risteilyt tuntuvat hyvin vieraalle ajatuksella. Itse taas viihdyn laivoilla enemmän kuin hyvin. Tämä on ihan oma maailmansa ja huomasin jälleen, että astuminen tälläiseen alukseen aiheuttaa vakavaa risteilykuumetta.

Näitkö sinä tätä tämän kesän suurinta alusta tänään satamassa tai oletko jopa risteillyt kyseisellä laivalla?


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Eng // Today I visited to Norwegian Getaway cruise ship here in Helsinki.

2 kommenttia

  1. Risteilty on juuri tuolla laivalla ja aivan upeassa The Haven -sviitissä. Yksi upeimmista reissuista, varsinkin kun parvekkeemme oli about 40 neliötä. Siinä passasi pötkötellä kera butlerin tuomien herkkujen.

    The Havenia kannattaa kokeilla, jos kukkaron nyörit antaa myöten. Sen verran koukuttava se on. Itse asiassa tänä syksynä matkaamme taas The Havenissa Välimerellä, ensimmäistä kertaa Risteilykeskuksen kautta varatulla risteilyllä. Ollaan nääs aina varattu reissut suoraan varustamoilta itseltään, joten kynnys käyttää välikäsiä on ollut korkea. Vähän jänskättää, mutta tässä vaiheessa kaikki on sujunut smoothisti.

    VastaaPoista
  2. Eikä! Tai tietysti jos joku niin sinä olet ollut The Haven -sviitissä! Ei vitsi! Toi kuulostaa niin siistille ja sopivan överille :) Ja lisää herkkua siis luvassa syksyllä - oih, nautinnollista risteilyä Välimerellä! #oonkadeoonkade :DDD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!