Oma sup-lauta reissulle mukaan - hitti vai huti?

Ajatus omasta sup-laudasta elokuisella Kroatian purjehdusreissulla oli aika ehdoton. Pystyin jo näkemään, miten siistiä sillä olisi suppailla auringonlaskuun eri venesatamissa. Viime kesäinen oman laudan hankinta on osoittautunut oivaksi lisävarusteeksi veneellemme ja kun sain kuulla, että ystäväni vie aina esimerkiksi Kreikan lomalleen oman suppilautansa, tajusin että niinhän minäkin voin!






Veneilleenä ja muun muassa Australian purjehdusreissusta oppineena, missä saimme siis pienen kassin päivää ennen lähtöä, johon piti mahtua kaikki tarvittava, tiesimme että veneeseen ei kannata ottaa paljoa tavaraa mukaan, koska tilat ovat kuitenkin rajalliset. Olihan meitä matkassa kuusi kaveria sekä kapteeni. Tästä syystä lähdimmekin mieheni kanssa Kroatiaan käsimatkatavaroilla. Ruumaan menevän laukun virkaa hoisi suppilaudan laukku. Tämä laukku toimi kätevänä lisälaukkuna, sillä lautalaukkuun mahtui aika hyvin kaikkea muutakin veneilytavaraa, jotka eivät käsimatkareppuun enää mahtuneet. Lensimme menomatkan Norwegianilla ja maksoimme laudasta yhden laukun hinnan. Paluulentomme oli Finnairilla, jonka lennolle sain Silver-kortillani yhden ilmaisen laukun ruumaan. Maksoin siis laudan kuljetuksesta vain yhden suunnan verran.

 

Oma sup-lauta reissulle mukaan

Kroatiaan saavuttaessa suppilaukkua joutui toki kantamaan hotellin ja sataman väliä, tai oikeastaan vetämään, koska laukussa on kätevät rullat. Niissä helteissä se tosin olikin jo kohtalainen suoritus, mutta muutoin suppilauta ei aiheuttanut harmaita hiuksia, koska täytettynä se kulki koko viikon veneen kannella, ellei sitten oltu chillailemassa tai suppailemassa laudan päällä.
Vuokrasimme veneeseen myös toisen laudan kaveriksi, jotta pystyimme lähtemään yhdessäkin suppailemaan. Venevuokraamosta vuokrattuna sup-vuokraus maksoi 160 € / viikko. Verrattuna siihen, että olisin vuokrannut laudan tuolta, niin oman laudan vieminen Kroatiaan oli todellakin kannattavampaa.




Lisäksi se ilo, minkä laudat tuottivat ei tietenkään ole rahassa mitattavissa. Toki purjehduksen, uimahyppyjen ja kannella makoilun lomassa ei ehkä täysin ennättänyt suplaudan potentiaalia hyödyntämään, mutta ehdottomasti oman laudan ottaminen mukaan kannatti! Pääsinhän sillä jo ensimmäisenä iltana suppailemaan auringonlaskuun.


Ilmatäytteinen suppilauta menee kätevään kantokassiin meloineen ja pumppuineen.



Nyt sup-lautani on nähnyt Suomen vesien lisäksi Kroatian turkoosin meren. Kuka tietää minne se seuraavaksi reissaa? Mitä mieltä sinä olet, oliko tässä mielestäsi mitään järkeä vai saitko tästä vaan inspiraation tehdä samoin?


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

2 kommenttia

  1. Oi, enkö oo kommentoinut tähän mitään! Siis tää postaus on täydellisyyttä. Siis TÄYDELLISYYTTÄ! Just linkkasin tän kavereille, jotka on menossa purjehduskursseille ja jotka kans suunnittelee veneen ostamista. Ja kerroin teistä, että miten inspiroiva esimerkki te ootte. Nää kuvat tiivistää kaiken. Katselen muuten joka päivä Hertsikan satamaan metrosta kun kuljen töihin. Ja mietin, että vieläköhän Malibu on laiturissa. Siihen paikkaan kyllä liityy niin ihanan iloisia muistoja. Tuntuu tosi pahalle, että niin jäätävän pitkä talvi on tulossa... :(

    Mutta siis tää postaus kuvineen... TIMANTTIA!! Sanoinko jo että täy-del-lis-tä! Tällaista sen elämän pitäis olla aina kuten näissä kuvissa. Ei muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ulla! Ihana hyvänmielen kommentti tää, lav juu! <3
      Malibu on vielä laiturissa, mutta pian sen valitettavasti joutuu nostaa talviteloille. Ja se on taas kova paikka - koska munkin mielestä elämän kuuluisi näyttää juuri tältä :) Pidetään siitä kiinni! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!