Road Trip USA: Coney Island, vuokra-auto ja menoksi!

Vierailin Coney Islandilla ensimmäisen kerran vuoden 2009 roadtripillä. Kävimme silloin paikalla aika pikaisesti. Kukapa olisi silloin tiennyt, että vuoden 2014 maailmanymärimatkalla asuisimme vajaan kuukauden Brooklynissa ja tästä Brooklynin eteläpäässä sijaitsevasta huvipuistorannasta muotoutuisi meille sunnuntaikävelyrutiinin näyttämö. Näin kuitenkin kävi.

Coney Islandille pääsee kätevästi metrolla. Manhattanilta matkaan kannattaa varata reilu tunti. Talviaikaan en osaa sanoa, onko Coney Islandilla mitään toimintoja, mutta vielä syyskuussa (2014) siellä vietettiin täyttä kesää. Jätskitötteröt tekivät kauppansa ja Coneyn suosituimpaan sapuskamestaan Nathan-hodarille kertyi tasaisesti jonoa. Täällä järjestetään muuten vuosittain legendaarinen hodarien syöntikilpailukin. Mennäänpä kuitenkin kuvien jälkeen vuoden 2009 blogimerkintöihin.









"Coney Island oli rähjäisen kaunis. Voin kuvitella, että sen parhaat ajat ovat olleet vuosikymmeniä sitten."
22.08.2009

5. lomapäivä (lauantai 22.08.2009)
Olimme sopineet tälle aamulle auton noudon ja yritimme saada siirrettyä sitä huomiselle, jolloin todellisuudessa tarvitsemme vasta autoa, mutta siirto ei ollut mahdollista. Lähdimme noutamaan autoa National Car Rental:sta (os. 21 East 12th Street) ja päätimme suunnata autolla Brooklynin eteläkärkeen Coney Islandin rannalle. Siis vain valokuvailemaan, koska hurrigaani Bill oli sulkenut rannan. Tosin sltikin siellä oli ihmisiä jonkun verran rannalla aurinkoa ottamassa tai kahlaamassa rantavedessä. 


Coney Island oli rähjäisen kaunis. Voin kuvitella, että sen parhaat ajat ovat olleet vuosikymmeniä sitten. Maailmanpyörä on rakennettu jo vuonna 1920.

Autoilu New Yorkissa ja Manhattanilla sujui hyvin Pekalta. Anssi toimi kartturina. Nyciläinen taksikuski oli antanut meille vinkin Manhattanilla ajamiseen: "Keskity vain siihen, että et itse aja kenenkään perään ja pidä katse vain edessä. Älä välitä mitä takanasi tapahtuu." Näillä ohjeilla edettiin pitkin Manhattania.

Vaikeinta Nycissä on löytää parkkipaikkaa autolle. Sitä etsiessä menikin sitten tovi, mutta pojat löysivät lopulta kohtalaisen läheltä hotellia parkin kohtalaiseen hintaan (24 h parkki 23$).
Coney Islandin rantahiekat karisteltuamme suuntasimme viimeisenä iltana vielä kerran shoppailureissulle Manhattanin sykkeeseen ja mm. Macy:iin. New Yorkia tulee ikävä, mutta nyt matka jatkuu unten kautta eteenpäin!





When we were young.





Seuraavaksi onkin sitten aika jättää jäähyväiset New Yorkille, mutta vain joiksikin viikoiksi. Paluulentomme tuli Nycin kautta, jolloin piipahdimme vielä Manhattanilla ennen Suomeen tuloa. Tästä se todellinen roadtrip halki Amerikan sitten alkaa! Seuraavassa postauksessa matka on edennyt jo Washingtoniin. Pysykää mukana!


"New Yorkia tulee ikävä, mutta nyt matka jatkuu unten kautta eteenpäin!"
22.08.2009


 *Tämä on osa postaussarjaa vuoden 2009 Road Tripistä halki Amerikan. Nostot ja kuvat ovat silloisesta blogistani, jota kirjoitin tienpäältä.

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!