3x blogihaaste: mitkä on mm. minun pahat matkatapani, inhokkipaikat tai mitä ilman en voi matkustaa

Huomasin tämän hauskan 3x blogihaasteen Veeran Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista ja ajattelin tarttua haasteeseen. Aimmin haasteeseen ovat tarttuneet mm. Reissukuume -blogi ja alkuperäinen idea on lähtöisin Unelmatrippi-blogista. Eli tarjoituksena on vastata aina 3x yhteen kysymykseen, kuten vaikkapa että mikä on minun pahin matkatapani tai mitä matkatavaraa ilman en voi matkustaa. Lähdetään matkaan, vamos!



3x paha matkatapa 

Pitkät unet. Minun mielestähän tämä ei ole paha tapa lainkaan, mutta tiedän, että matkakumppaneita tämä yleensä häiritsee eli tykkään nukkua pitkään, enkä juurikaan innostu aikaisista herätyksistä. En ole siis aamuihminen.

Hypoglykemia eli minun tapauksessa nälkäkiukku. Minulle on tärkeää saada ruokailla säännöllisesti ja reissussa se ei aina ole mahdollista ja siitähän aiheutuu sitten tahtomattakin ärtyneisyyttä ja päänsärkyä, joten reissussa ruokailut kannattaa ajoittaa usein minun aikataulujen (lue ennaltaehkäisevästi nälkäkiukkuni) mukaan.

Organisointi. Siis liiallinen organisointi. Tykkään yleensä itse suunnitella ja varata ja olla tietoinen kaikista matkan vaiheista ja harvoin on niin, etten olisi itse varannut kaikkia reissun kohteita. Tykkään olla ns. asioiden päällä, mutta olisi (ja onkin) kiva välillä höllätä ja nyt, kun olen muutaman kerran ollut pakettimatkalla olenkin todennut miten stressitöntä kaikki onkaan, hah!
En kuitenkaan organisoi päiväkohtaisesti menoja vaan voin hyvin olla viikon tai kahden reissun ihan ilman päiväkohtaisia suunnitelmia ja miettiä suunnitelmia vasta paikan päällä. Loma-excel kuuluu vain tietyille matkoille, kuten vaikkapa kavereiden synttärimatkoille.

Thaimaassa Koh Samuin lähisaarella joskus vuonna 2012.


3x outo matkatapa 

Ruokakaupoissa hengailu. Tykkään aivan hirveästi käydä ulkomailla ruokakaupoissa ja koluta jokaisen hyllyn läpi ja tutkailla eri tuotteita, pakkauksia ja etikettejä.

En tykkään purkaa matkatavaroita pois laukusta majoituspaikan vaatekaappeihin, vaan säilytän yleensä matkatavarat aina laukussa. Ja laukkua en myöskään tykkää säilyttää lattialla.

Ja varmasti se kolmaskin löytyykin, kun matkakumppaneilta sitä kysyisi. Pekka oli vieraskorea eikä keksinut tähän muuta.



3x paras paikka, missä olen ollut

Uusi-Seelanti. Tässä yhteydessä on pakko mainita koko maa paikan sijaan, sillä koko Uusi-Seelanti tuntui aivan huikealta kangastukselta. Uusi-Seelanti on mielestäni todella kaunis ja puhdas maa ja siellä on hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Tämä oli minun kokemukseni koko maasta siltä osin kun ennätettiin kiertää etelä- ja pohjoissaarta.
Ja voitteko kuvitella, että en edes aluksi halunnut mennä koko maahan meidän maailmanympärimatkalla... Olin vain, että njoo, mennään nyt sitten, kun Pekka haluaa ja miten kävikään! Koko maa lumosi minut täysin ja siitä tuli paras paikka meidän maailmanympärimatkalla!

Havaiji. Odotin vuosien ajan, että pääsen näkemään ja kokemaan Havaijin omin silmin ja (pienen alun kulttuurishokin jälkeen) ei todellakaan tarvinnut pettyä. Nyt, kun olen käynyt pari kertaa Havaijilla niin koko havaijilainen elämän rentous, katukuvassa vahvasti esillä oleva surffi-elämäntapa, havaijilainen musiikki ja kieli ja polynesialainen kulttuuri kiehtovat minua suuresti.

Los Angeles. Paikka, joka on enemmän kuin vain paikka. Los Angeles on kaupunki, jonne palaan uudestaan ja uudestaan ja lasken sen enemmänkin henkiseksi kodiksi, kuin vain lomakohteeksi. Sinne en lähde lomalle vaan tuntuu kuin palaisi kotiin elämään elämää. Siksi sen kuuluu olla tässä listassa, vaikka tekikin mieleni lisätä tähän kohteita, joissa käyn ja joita mainitsen harvemmin.

Nugget Point, Uusi-Seelanti 2015.

3x paikka, minne haluaisin matkustaa

Uusi-Kaledonia. Tämä kaukainen paratiisiraari on saanut minut lumoutumaan ja jotenkin koen, että tänne on jossain vaiheessa elämää vielä päästävä.

Havaijin saarihyppely. Haluaisin joskus päästä Havaijille oikein ajan kanssa ja kiertää jo käytyjen Mauin ja Oahun saarten lisäksi loputkin Havaijin isot saaret.

Islanti. Olen haaveillut jo vuosia issikkaratsastusretkestä Islannissa. En ole koskaan käynyt Islannissa (ainoastaan vaihtanut konetta siellä). Samalle reissulle tietysti yhdistäisin perinteiset sinisessä laguunissa käynnin ja Islantiin muutenkin tutustumisen.

Tässä pitelen hatusta kiinni Australian Airlie Beachillä hetki ennen purjehdusreissuamme.

3x inhokkipaikka, missä olen käynyt

Bangla Road, Phuket, Thaimaa. Sorry, mutta hyi kamala mikä saastainen kadunpätkä. Tämä oli tuntemukseni paikasta, kun siellä kerran vierailin. Toista kertaa en aio sinne eksyä. Thaimaan pienille saarille kyllä aion palata uudelleen.

East hasting street, Vancouver, Kanada. Älkää ymmärtäkö väärin, Vancouver oli ainakin vuoden 2014 vierailullamme aivan ihana kaupunki. Tykkäsin tosi tosi paljon, mutta saimme ennakkoon jo tiedon, että kaupungista löytyy yksi kadunpätkä minne ei kannata päätyä. Meidän hotellivaraus oli nimittäin ensiksi tältä kadulta, mutta onneksi saimma paikalliselta vinkin perua hotelli ja vaihtaa lokaatiota. Käytiin kuitenkin yhtenä päivänä kävelemässä tuolla kadulla ja voi järkytys miten surullinen ja pelottava näky se oli. Syy tähän on ilmeisesti se, että hallitus oli päättänyt lakkauttaa jonkin hoitolaitoksen ja potilaat olivat kaiketi jääneet vaan heitteille ja lopputulos on nähtävillä kadulla.
Jos haluat tietää miltä tuolla kadulla näyttää niin laita googleen 'East Hasting street Vancouver'.

Yritin keksiä mikä olisi voinut olla kolmas inhokkipaikka, koska kyllä niitä kohteita on tullut eteen missä olen ajatellut, että tänne ei tarvitse tulla uudestaan, mutta se ei silti ole tarkottanut, että ne olisi inhokkipaikkoja.
Ehkä yksi majapaikka ansaitsee maininnan huonosti nukutuista öistä; nimittäin Filippiinien Palawanin saaren Port Bartonin kylän 'Deep Moon Resort'. Kirjoitin käynnistäni silloin blogiini näin: "En olisi ikuna voinut kuvitella, että niinkin kaunis asia, kuin rantaan lyövät aallot voisivat olla haitaksi, mutta voin kertoa, että kun juuri on saanut hetkellisesti unen päästä kiinni, heräät maailman isoimpaan pamahdukseen ja siihen, että mökkisi tärähtää ja et ole aivan varma, että tuleekohan aallot seuraavaksi päällesi..."

Deep Moon Resort oli puitteiltaan kuitenkin ihan paratiisi, öillistä pauketta lukuunottamatta.

3x eniten matkalla ärsyttää

Huijaritaksit. Argh, verenpaine nousee jo ajatuksesta, että tietyissä maissa joutuu vänkäämään ja tinkaamaan ja sopimaan taksimatkan hinnoista tunti tolkulla (okei, saatan liioitella) ennen kuin matka voi edes alkaa tai sitten joutuu silmä kovana tuijottamaan taksamittaria koko reissun ajan.

Agressiiviset sisäänheittäjät. Ja taas verenpaine nousee. Yleensä vastaan innokkaille sisäänheittäjille hymyillen, että 'no thank you tai maybe later' ja olettaisin sen riittävän, mutta ei se aina vaan riitä ja itseäni ärsyttää agressiiviset sisäänheittäjät.

Jos hotellihuone ei vastaa odotuksia. Valikoin todella tarkkaan aina hotellit ja käyn läpi arvosteluja, joten toivon aina, että huone vastaa odotuksia sillä se ärsyttää, jos majoitus on jotenkin omaan makuun kehno tai tärkeinpänä hotellin tyyny tai sänky ei ole hyviä.

Thaimaassa reppureissulla matkalla ehkä Phi Phille tai Koh Lipelle joskus vuonna 2012.

3x matkatavara, joita ilman en voi matkustaa

Unohdetaan tässä itsestäänselvyydet, kuten passi.

Villasukat. Villasukat kulkevat kesät talvet mukana minne reissaankaan ja nimen omaan siis äiskän neulomat villasukat, mitkä on ihan parhaat!

Vesipullo. Kannan yleensä aina reissuilla mukana omaa vesipulloa, koska en periaatteesta halua ostaa yksittäisiä pieniä vesipulloja. Ostan siis huoneeseen aina ison 5 l vesitonkan ja täytän siitä vettä kestopullooni.

Suihkuläpsyt. Nämä pakkaan lähes aina mukaan reissuun, koska inhoan käydä suihkussa paljain jaloin, jos suihkun lattia on yhtään epämääräisen tai kuluneen näköinen.

Kroatian Splitin vanhassa kaupungissa vuonna 2014.

3x turhin matkatavara

Pakkaan yleensä tosi harkitusti ja aika vähän, kun reissataan usein pelkillä käsimatkatavaroilla. Mutta toki monesti silti mukaan tulee pakattua asioita, joille ei sitten tullutkaan käyttöä tai toisin päin, että niitä olisi juuri tarvittu, kun sitä ei tullut pakattuakaan mukaan. Nämä muutamat tulee kuitenkin mieleen:

Niskatyyny. Jotenkin tuntuu, että aina kun sen päättää raahata mukana niin sille ei tule käyttöä. Mutta, kun sille olisi tarvetta niin se ei tietenkään tullut mukaan. Eli turha, muttei kuitenkaan.

Magneettiripset. Meikkilaukkuun tulee varmaan pakattua enemmän asioita, kuin niitä reissuilla ennättää käyttää. Pakkaan usein mukaan myös magneettiripset, jotka on aivan ihanat, mutta usein huomaan, etten ennätä tai muuten vaan niitä ei tule käytettyäkään reissussa.

 

3x ihanimmat kokemukset matkalla

Tähän on kyllä lähes mahdotonta valita vain kolmea, koska tuntuu, että lähes jokaisella reissulla kokee jotain ikimuistoista. Tässä listauksessa voisi yhtä hyvin olla kokemukset telttailusta tähtitaivaan alla Joshua Treen aavikolla tai vuoren huiputtaminen Tongarirossa tai purjehdusreissu Kroatiassa. Heitän nyt hatusta nämä seuraavat ikimuistoiset ihanimmat kokemukset matkoilta.

Surffikurssi Australiassa. Niin kauan kuin muistan olen halunnut opetella surffaamaan. Kokeilin surffausta ystävieni opastuksella ensimmäisen kerran 2009 Kaliforniassa ja sen jälkeen omatoimisesti Balilla joskus 2013, mutta eihän se ottanut onnistuakseen ilman kurssia, joten Australiasta tuli lopulta paikka missä menin ensimmäistä kertaa oikealle surffikurssille. Muistan miten minua jännitti aivan kamalasti hypätä Stoked-nimisen surffikoulun valkeaan pakuun ja suunnata Byron Bayn lähirannalle. Onneksi jännitys lakkasi, kun ymmärsin, että muutkin kurssilaiset ovat samassa tilanteessa ja tietysti myös siksi, että opettajat olivat yksinkertaisesti vaan niin rentoja tyyppejä. Surffikurssi Australiassa on ollut todella käänteen tekevä ja yksi unelmieni täyttymys. Ja vitsit mikä fiilis se on, kun pääsee ensikertaa oikeasti laudalle. Se on mie-le-tön!
Tästä linkistä voit lukea koko postauksen surffiunelmia todeksi Byron Bayssa. (luin postauksen pitkästä aikaa ja alkoi hymyilyttymään kohta jossa olin verrannut surffiopen lookia Taylor Hawkinsiin).

Auringonnousu Angkor Watin temppeleillä. Tämän kokemuksen päivämääräkin on helppo muistaa, koska se oli Pekan syntymäpäivänä tammikuussa 2015. Oltiin meidän maailmanympärimatkalla ja lähdettiin sovitusti oppaan kanssa aamuyön pimeydessä tuktukilla kohti Angkoria. Jotenkin tämän kokemuksen huikeuden ymmärsi vasta päivän parin jälkeen ja kuviin palaamalla. Sanoisin että ehdottomasti once in a lifetime -kokemus.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Angkor Watin temppeleillä.

Haleakala tulivuori Havajilla. Auringonnousun tai -laskun näkeminen Havaijin Mauin Haleakalan tulivuoren päällä oli noussut suureksi toiveekseni ja toteutin sen 40 -vuotis juhlamatkallani. Oli uskomattoman kaunista ihailla tulivuoren päällä ja Pekan kainalossa kylmissään hytisten viltin alla, kun aurinko alkoi nousta ja valaista uutta päivää.
Tästä linkistä voit lukea postauksen auringonnoususta Haleakala National Parkissa.

Tästä linkistä voit muuten lukea maailmanympärimatkan parhaimmat top10-kohteet.




Heitän haasteen seuraavaksi eteenpäin muille bloggaajille ja toki voit alle kommentoida sinun oudoimman matkatavan tai ihanimmat kokemukset!

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

32 kommenttia

  1. Anonyymi12/01/2022

    Oi mikä matkakuume tän ansioista iski! - Amanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, hehehe! :) Mihin päin ajattelit suunnata?

      Poista
  2. "En tykkään purkaa matkatavaroita " ei mielestäni ole mikään outo tapa vaan hyvin käytännöllinen. Eipä tule luteita tai muita syöpäläisiä niin helposti kotiin, tavarat ovat lukittuna ja nopeasti valmiina lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, juurikin näin. Ajattelin vain, että toisille se voi olla outoa olla purkamatta laukkuja, mutta toki en varmasti ole ainoa joka ei pura laukkujaan kaappeihin. Meillä hotellihuoneiden kaapit lähes aina ammottaa tyhjyyttään ja vain ihan harvoissa kohteissa vaatteet pääsee vaatekaappiin.

      Poista
  3. Haha, pahojen matkatapojen ja matkalla ärsyttävien asioiden kohdalla voin kyllä sanoa, että sama täällä, ja taisinpa jotain saman suuntaista kirjoitella haasteeseen vastatessani. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mahtavaa! Samassa tiimissä ollaan ;) Täytyypä käydä lukaisemassa sun postaus myös!

      Poista
  4. Näitä juuri hiljattain Marikan kanssa pohdiskeltiin itsekin. Taidetaan osallistua vain kahdella kuhunkin kohtaan. Upeita kohteita on sattunut kohdalle niin useita, että sen rajaaminen kahteen ei olekaan aivan helppoa ja tuntuu, että sekin vaihtelee päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistukaa ihmeessä! Parhaimpia kohteita onkin lähes mahdoton listata, I know! :)

      Poista
  5. Aika samoja matkatoiveita: Uuteen Kaledoniaan olen luvannut mennä ranskalaisen kodinvaihtoystäväni isän kotiin (ystäväni on yrittänyt taivutella isäänsä kodinvaihtajaksi ja voisin olla pehmentämässä häntä) ja Islantiin on sovittu molemminpuolinen kodinvaihto elokuulle. Kaikki saarihyppelyt ihania, joten ilman muuta Havajille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa aivan mahtavalle! Tuo kodinvaihtosysteemi on kyllä erittäin mielenkiintoinen. Mukavaa reissua Islantiin ja Uuteen Kaledoniaan, sitten kun sen aika on. :)

      Poista
  6. Anonyymi12/04/2022

    Mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia asioita sinä pidät suosikkeina ja inhokkeina, minun listani olisi tosi erilainen. Mutta sitähän me olemme, jokainen matkustaa tyylillään ja kullakin on omat mielitekonsa. Tämä on kuitenkin antoisaa keskustelua nähdä ne erilaiset mieliteot ja lähtökohdat. Aila ja Juha (Aila)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Meitä matkaajia on jokaiseen makuun ja sehän on juuri vain hyvä juttu! :)

      Poista
  7. Hauska haaste ja hauskoja yksityiskohtia sun reissuilta! Lukuun ottamatta esim tuota Kanadan juttua, kuulostaa todella karulta.
    Olispa kiva tehdä itsekin tämä, mutta menisin kyllä ihan solmuun noiden ihanimpien paikkojen ja kokemusten osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde ihmeessä mukaan! Kiva lukea mitä muut vastailevat samoihin kysymyksiin.

      Poista
  8. Kivaa, että säkin tartuit tähän! Näitä on niin mielenkiintoista lukea :)

    Ja mulla on ihan sama ton laukun purkamisen (tai lähinnä purkamattomuuden) kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kiva haaste! Ja hihh, ei taideta olla lainkaan ainoita tuon laukun purkamattomuuden kanssa. ;D

      Poista
  9. Oi kuinka ihanissa ja mielenkiintoisissa kohteissa oot reissannut! Näitä on aina mielenkiintoista lukea ja huomata kuinka paljon samoja ja erilaisia tapoja reissaajilla on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva fiilistellä kaikkia menneitä reissuja tätä tehdessä. Ja oon samaa mieltä, että näitä postauksia on tosi mielenkiintoista lukea ja huomata eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä.

      Poista
  10. Tämä oli kyllä hyvää mainosta Uudelle Seelannille. Tahtoo sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Vilpitön ja iso suositus Uudelle-Seelannille. :D

      Poista
  11. Ruokakaupoissa itsekin usein käyn tsekkaamassa "normaalielämää" kohteessa. Vancouverista meitäkin varoitettiin joistakin alueista. Huijaritaksiongelmaa Uber on vähentänyt monessa kohteessa. Saa nähdä tartunko tähän koskaan, tämä on nii..iin pitkä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uberin kaltaiset toimijat ovat onneksi helpottaneet huijaritaksihaasteissa, mutta kaikkialla sovellus ei ole tai ole ollut silloin vielä käytössä, joten sieltä nuo kokemukset.
      Olihan tässä haasteessa pituutta, mutta mielenkiintoista kyllä hieman tutkiskella menneitä reissuja ja omia tapoja. :)

      Poista
  12. Samaistun aika moneen kohtaan. Itselleni tulee nälkäkiukku tosi helposti mutta olen nyt lasten myötä oppinut kantamaan mukana jotain pientä syömistä. Määrä ei ratkeise vaan se, että saan verensokerit kohdilleen. Olen myös samalla linjalla tuon laukun purkamisen kanssa. En yleensä jaksa/ehdi/viitsi purkaa laukkua varsinkaan, kun mietin aina onko ne hotellien kaapit ja hyllyt edes kovin puhtaita. Ehkä jollain pidemmällä matkalla saatan purkaa. Ja tuo ruokakaupoissa hengailu on ihan parasta. On aina jännä nähdä mitä muissa maissa ja kulttuureissa ruokakaupasta löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, lisää ruokakaupoissa hengailevia. Mahtavaa! :D
      Mulla kulkee myös usein pientä snacksia mukana, mutta mut usein pelastaa vaan ihan kunnos ruokailu. Vähän haasteellista tietyissä olosuihteissa, mutta onneksi siitä selviää sitten lopulta kun saa verensokerit kohdilleen. Lohdullista ajatella, että muillakin on samanlaisia haasteita reissuilla. ;)

      Poista
  13. Onkohan outo matkatapa se, että kun on uusi maa, niin pitää löytää heti geokätkö ja jääkaappimagneetti ikään kuin alta pois, että sitten voi keskittyä kaikkeen epäoleelliseen. On kai se outoa, että lintuihinkin kiinnitetään niin paljon huomiota. Minun oudoin puoleni ehkä kuitenkin on se, että olen arka olemaan kuvattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä 'traditiolta' tuo geokätkön ja jääkaappimagneetin löytäminen, mutta menisi varmasti tässä haasteessa hyvin tuohon outoon matkatapaan, vaikka onkin sulle ihan normaali tapa. :)

      Poista
  14. Löysin muutamia yhtäläisyyksiä itseeni - organisointia voisi tehdä vähemmänkin, ja ruokakaupoissa hengailuhan on parasta (oikeesti se ruuan ostaminen ei edes ole niin hauskaa, mutta tutkiminen kyllä)! 😀 Sen sijaan niskatyynystä en luopuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, loistavaa! Lisää ruokakaupassa hengailijoita! :D Niskatyynyn sijaan mä oon harkinnut alkaa kantaa mukana oikeaa tyynyä, koska hotelleissa ei aina valitettavasti ole hyviä tyynyjä. Joskin tosi hyvissä hotelleissa toki on myös hyvät tyynyt.

      Poista
  15. Nää on ollu kivaa luettavaa viime aikoina :) Hyvin saman tyyppisiä vastauksia vois iteltäkin löytyä. Esim ärsytyksen kohteet, mukana kulkevat matkatavarat ja pahat matkatavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että yhtäläisyyksiä löytyy noinkin paljon. Lähde ihmeessä mukaan haasteeseen!

      Poista
  16. Jee, kiva että tartuit myös tähän! Tätä oli hauska tehdä ja mielenkiintoista myös lukea. Me oltaisiin kovasti haluttu tänä talvena tuonne Havaijille, mutta lennot oli kyllä niiiiin kalliit tänä talvena lähes kaikkialle minne haluttiin, niin päädyttiin sitten Teneriffaan ja La Gomeraan. Melkein sama kuin Havaiji..... :D

    Oh voi ei, me ei voitais kyllä lähteä kahdestaan matkaan. Mie voin maksimissaan nukkua reissussa tyyliin kahdeksaan ja sit pitää kyllä viimeistään nousta, ettei päivä mene "hukkaan". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Kanariahan on vähän kuin Havaiji... ;D Mutta ymmärrän, koska itsekin etsiskelin järkevän hintaisia lentoja sinne, mutta hintaahan niille kertyy. Ja sen lisäksi hotellien hinnat Havaijilla ovat nousseet aika lailla!
      Oh voi ei tosiaan! Mä muistan tuon piirteen sinusta, että oot aikaisin aamulla jo ihan kärppänä! Usko tai älä, mäkin saatan olla jos puitteet ja aurinko on noussut siihen mennessä, haha :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!