

Jälleen kerran Bol:lla ollessa täytyi vain todeta, kuinka uskomattoman kaunis maa Kroatia kokonaisuudessa onkaan. Meidän rento päivä Bolilla meni sitä kauneutta ihmetellessä oikeastaan rantatuolista käsin. Oltiin ihan innoissamme beachipäivästä ja vuokrattiinkin löhötuolit ja vaan chillailtiin. No kävin tottakai monesti pulahtamassa turkoosiin mereen sekä lisäksi oli aivan pakko päästä suppailemaan, kun katselin muiden menoa aikaisemmin päivällä (teenkin suppailusta ihan oman postauksen).
Tuon niemekkeen luona oli muuten todella tuulista, ja paikka onkin suosittu purjelautailupaikka. No, kylläpä sinne yksi suppailijakin mahtui lautoineen, mutta täytyy todeta että olipahan tiukat aallot.




Kroatian rannat ovat muuten todella kivisiä. Siksi kaikkialla myydään noita neopreenitossuja, joiden avulla uimaan meno on huomattavasti helpompaa kuin paljain jaloin. Omat tossuni olen ostanut suomesta aikaisemmin ja hyvä että otin ne mukaani. Tulihan niille käyttöä.
ps. Niemekkeen toisella puolella on muuten nudisti-ranta, joka ilmeni minulle ihan yllättäen kun kuvailin rantaviivaa innokkaana, kunnes tajusin että ympärilläni olevilla ihmisillä ei ole rihman kiertämää... Tietysti heti nolona lopetin kuvaamisen ja pakitin paikalta. Haha...
Mitä te muuten tykkäätte Kroatiasta? Minkälaisia kokemuksia teillä on maasta?