Yes Yes Yes -ravintolan tunnelmallinen Winter Garden

Synttärijuhlat, treffit, kahden keskinen tapaaminen, arki-illan piristys tai ihan vaan nälkä on hyvä syy lähteä ravintolaan. Yes Yes Yes -kasvisruokaravintola on kuulunut suosikkeihini aina sen avautumisestaan saakka. Ravintolan tunnelma, neon-kyltit, sisustus ylipäätään ja sen rento ilmapiiri on puhutellut minua ja saanut palaamaan ravintolaan kerta toisensa jälkeen Ja itse ruoka on luonnollisesti aina ollut maukasta ja täällä jos jossain pääsee kokeilemaan ainakin itselleni vähän erikoisempia kasvisruokia, kuten nyt vaikkapa palmun sydäntä. Omat ikisuosikkini listalta ovat halloumiranskalaiset sekä avokado-pistaasi dippi ja flatbread. Tällä hetkellä ainakin menulta löytyvä kurpitsarisotto oli myös aivan fantastisen hyvää, vaikka en normaalisti syö kurpitsaa, niin tässä se ei maistunut vaan oli suussa sulavan maukasta.



Tunnelmallinen Winter Garden

Yes Yes Yes -ravintola on pystyttänyt ravintolansa eteen kävelykadulle aivan hiljattain muutaman  tunnelmallisen Winter Garden -rakennuksen. Kyseessä on siis sellainen oma privaatti, läpinäkyvästä pleksistä tehty, kasvihuoneen tyylinen rakennus, jonne mahtuu istumaan 4-6 henkilöä.
Tarjoilu toimii samalla tapaa kuin itse ravintolassa ja menu on myös sama. Bonuksena Winter Gardenissa voi kuunnella omaa musiikkia Bluetooth-kaiuttimen välityksellä ja Winter Gardenista löytyy myös pieni lämpöpatteri sekä vilttejä.



 
Winter Gardeniin voit tehdä pöytävarauksen tästä ja lisätietoa Yes Yes Yes -ravintolasta ja menusta löydät tästä. Viettäisitkö sinä tunnelmallisen illan Winter Gardenissa ja onko Yes Yes Yes -ravintola sulle muutoin tuttu?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Ahvenanmaa syksyllä - 5 vinkkiä Maarianhaminaan ja sen ympäristöön

 Kaupallinen yhteistyö Visit Åland ja Silja Line.

Reissukaipuuseeni vastattiin isosti, kun pääsin kokemaan syksyisen Ahvenanmaan Visit Ålandin ja Silja Linen pressimatkan vieraana. Ahvenanmaalle voi matkustaa karanteenivapaasti ja me risteilimme sinne Silja Line Galaxylla Turusta. Väljässä Turun terminaalissa oli heppo huomioida turvavälit ja kasvomaskit löytyivät lähes jokaisen matkaajan kasvoilta. Mietitkö matkailua kotimaassa? Lue Silja Linen ohjeistus luottavaisin mielin laivalle.

Mikään ei piristä niin, kuin merimaisema ja niinhän siinä kävi nytkin, kun astuin laivaan ja pääsin ihailemaan Turun saariston upeutta hyttini ikkunasta. Määränpäänä kompassissa siinsi Ahvenanmaa, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Olinkin siis syystäkin innoissani; pääsisin kokemaan uuden paikan ja pressimatkan reissuohjelmakin kuulosti kerrassaan monipuolisen hyvältä! Ahvenanmaalla kokemieni aktiviteettien ja elämysten pohjalta haluan jakaa teille 5 vinkkiä Maarianhaminaan ja sen ympäristöön.








5 vinkkiä Maarianhaminaan ja sen ympäristöön:

1. Vuokraa polkupyörät ja ota saari haltuun pyörällä

Sää suosi meitä lokakuisena torstaina, kun saavuimme Ahvenanmaalle ja nappasimmekin heti vuokrapolkupyörät RO-NO Rentiltä, joka sijaitsee aivan Maarianhaminan terminaalin vastapäätä.
Pyöräretkeämme ohjasi Visit Ålandin Sanna, joka kertoi pyöräilyn ja maisemien ihailun lomassa paljon Maarianhamista.
RO-NO Rent -vuokraamolla on siis kätevä lokaatio napata vuokrapyörät alle ja lähteä tutustumaan Maarianhaminan ympäristöön suoraan terminaalista. Ahvenanmaan saaristossa etäisyydet ovat lyhyitä ja meri on aina läsnä, joten paikka on unelmakohde pyöräilijöille. Reittivinkkejä Ahvenanmaan saaristoon ja mm. Ahvenanmaan rengastielle löydät tästä.










2. Patikoi ja tutustua saariston luontoon

Ahvenamaalla on lukuisia eri pituisia ja tasoisia patikointipolkuja, jotka on merkitty selkeästi valkoisin opastein. Me ajoimme autolla Pohjois-Ahvenanmaalla Getan maakuntaan ja reippailimme Grottstigenin luolapolkua (kokonaisuudessaan 4,7km). Patikointipolku tarjosi alkumatkasta todellisen yllätyksen, kun eteemme avautui aukio, mihin oli rakennettu kymmenittäin kivimuodostelmia. Grottstigenin luolapolun varrella on kalliomuodostelmia miljoonien vuosien takaa ja reitin varrelta löytyy myös boulderoijille suosittuja paikkoja. 


3. Kajakoi tai suppaile Ahvenanmaalla

Me pääsimme kokemaan merellisen Ahvenanmaan Paddelbodenin melontaklubilla, missä Kahden hengen kajakkivuokra maksaa 60 €/2h. Paddelboden vuokraa myös sup-lautoja, joiden vuokrahinta on 30 €/2h. Melontaklubi sijaitsee kohtalaisen suojaisassa puokamassa, mistä on helppo lähteä kajakoimaan tai suppailemaan laiturin nokasta.



4. Herkuttele Ahvenamaalla

Tiesitkö, että jopa 80 % Suomen omenoista tulee Ahvenanmaalta? Sen tiedon valossa on helppo ymmärtää, miten paljon omenatiloja ja suloisen kauniita omenapuita Ahvenanmaalla onkaan. Omenafarmit järjestävät myös omenamehu-tastingeja, joihin ehdottomasti haluaisin joku kerta osallistua. Yksi kuuluisimmista löytyy Tjudösta, Öfvergårdin omenatila

Ahvenanmaalla tehdään myös oluita, ja mekin vierailimme Stallhagenin pienpanimo myymälässä, mutta ajan kanssa panimolla voi osallistua vaikka panimokierrokselle.

Todellisen makumatkan niin sielulle kuin keholle tarjosi Hotelli Arkipelagin hiljattain avattu uusi ravintola Compagniet. Visuaalisesti upea ravintola tarjosi myös todella maukasta ruokaa. Itse hotelli Arkipelagi sijaitsee vierasvenesataman ja Maarianhaminan keskustan välimaastossa, joten lokaationa hotellin sijainti on aivan erinomainen.

Lisäksi Ahvenanmaalla voi osallistua myös suklaa-tastingiin ja tehdäänhän Ahvenanmaalla myös maailman parhaat sipsit ja vierailu sipsitehtaalla olisikin itselleni aivan superia!




5. Rentoudu

Pressimatkalle osallistujat oli jaettu kolmeen ryhmään, joista jokainen ryhmä yöpyi eri hotelleissa Maarianhamissa. Me yövyimme viihtyissä perheomistuksessa olevassa Park Alandia Hotellissa. Hotelli saa itseltäni pisteitä monipuolisesta aamupalasta ja uima-altaasta, missä rentoutua vaikkapa patikointipäivän jälkeen.

Uima-altaat eivät ole lainkaan harvinaisuus Ahvenmaalla, vaan Hotelli Arkipelagista löytyy myös ulkouima-allas, mikä etenkin kesäaikaan on varmasti aivan ihana bonus.

Ahvenanmaan rento ja leppoisa ilmapiiri kutsuukin jo luontaisesti rentoutumaan. Pienet keskustan putiikit ja kahvilat ovat valloittavia ja meren läheisyys, vierasvenesatamat, kylpylät ja luonnon monimuotoisuus mahdollistavat rennon lomailun.




Vinkki kesäkaudelle! Kävelymatkan päässä Maarianhaminan keskusta löytyy aivan ihastuttava Gröna Udden Camping -leirintäalue, mikä sijaitsee aivan merenrannalla. Leirintäalue vaikutti erinomaiselta vaihtoehdolta majoittua, mikäli retkielämä on enemmän se sinun juttusi.




 
Tässäpä ensikertalaisen 5 vinkkiä Maarianhaminaan ja sen ympäristöön. Mitä suosikkikohteita sinulla on Ahvenanmaalle, jotka haluat jakaa muiden kanssa? Itseäni tietysti kiinnostaa myös vierasvenesatamat ja niiden toiminta kesäkaudella. Olisi kiva kuulla, jos jollain lukijalla on niistä vinkkejä?

Ps. Siljalta on tullut myyntiin erikoisristeily Helsingistä Ahvenanmaalle itsenäisyyspäivän viikonloppuna 4.12. Lue lisää erikoisristeilystä tästä.

Osa postauksen kuvista bloggaajakollegani Veeran ottamia, sekä Visit Ålandin Sannan. Kiitos kaikille mukana olleille reissuseurasta!


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Punkaharjun maisemareitti ja upea Hotelli Punkaharju

 Moni on varmasti nähnyt upeita ilmakuvia Punkaharjusta, missä järvien lomassa luikertelee kapea kaistaleinen tienpätkä. Tuo tienpätkä on Vuosisadan tie, tienumero 4792. Kuuden kilometrin mittainen Punkaharjun Harjutie on Suomi roadtrippien aatelia. Tähän heti perään mainittakoon myös Päijänteen maisemareitti, minkä me myös koimme tänä kesänä.

Lappeenrannan suunnasta ajettaessa Harjutie johdattaa upeasti Hotelli Punkaharjulle, missä vierailu on ollut bucket listilläni siitä lähtien, kun Saimi Hoyer otti ohjat käsiinsä ja päätti palauttaa valtionhotellina tunnetuksi tulleen hotellin tähän päivään.



Punkaharjun Harjutien maisemareitti

Lähdimme matkaan Imatralta, Holiday Club Saimaalta, ja noin tunnissa olimme jo Punkaharjun Harjutien, Vuosisadan tien alussa. Matkalla Imatralta pysähdyimme myös Parikkalan patsasmuseossa, mutta se on ihan oma juttunsa se. Patsasmuseon kohdalla ollaan muuten aivan hurjan lähellä Venäjän rajaa.

Meitä onnisti sään puolesta, tai oikeastaan meillä oli Saimaalla etätyöskennellessä mahdollisuus odottaa aurinkoista päivää tälle roadtripille ja se kyllä kannatti! Sateella maisemat ei varmasti olisi olleet yhtä häkellyttävän kauniit. Punkaharjun Harjutiellä on useampi levike, mihin voi autolla pysäköidä ja jäädä vaikkapa picnicille järvimaisemia ihailemaan.





Hotelli Punkaharju

Elokuisena arki-iltana aurinko alkoi laskea mailleen noin iltakahdeksan aikoihin. Saavuimme harjun päällä ylväästi sijaitsevalle Hotelli Punkaharjulle ilta-auringon aikoihin. Rakennus näytti ylväälle jo parkkipaikalta katsottuna, mutta oikeasti taloa tulee lähestyä rannan puolelta. Sieltä nimittäin ennen vanhaan on tultu taloon sisään, järveltä, höyrylaivalla. 

Menimme tietoisesti Hotelli Punkaharjulle iltateelle. Samalla saimme ihailla hotellivieraiden ajatonta elämää elokuisessa ilta-auringossa. Meitä myös lykästi, sillä uteliaisuudesta hotellia kohtaan meillä vierähti tovi jos toinenkin ystävällisen työntekijän kanssa, joka mieluusti esitteli meille hotellia. Oma suosikkini oli kyllä ehdottomasti hotellin torni, jonne voi varata vaikkapa erikoistilaisuuksia silmällä pitäen privaatti-illallisen. Maisemat tulevat kaupan päälle ja niihin ei tarvitse pettyä!

Hotelli Punkaharju hurmasi pinkkisellä ulkokuorellaan ja viimeistellyllä ja leikkisällä sisustuksellaan. Näin jo heti itseni siellä takkatulen ääressä talvi-iltoina tai viettämässä rentouttavaa retriittiä ystävien kera. Myös aktiivilomailu onnistuu Hotelli Punkaharjun maisemissa, nimittäin paikan päältä voi vuokrata kanootteja tai sup-lautoja, joilla voi tutustua lähialueen vesistöihin ja pieniin saariin.



Illallinen kahdelle?


Ilta-auringon maalaama Punkaharjun maisemareitti

Saimme hyvän vinkin Hotelli Punkaharjun työntekijältä, että kaunein hetki Harjutiellä on se, kun auringonlaskun aikaan aurinko maalaa mäntypuiden latvat kultaisiksi. Tämän me halusimme kokea ja lähdimmekin jatkamaan matkaa. Onneksi lähdimme, sillä Punkaharjun Harjutie muuttui entistä kauniimmaksi auringon laskiessa jonnekin Saimaan rannan taa ja tuntui, että sillä hetkellä taivaalla oli käytössään kaikki vesiväripaletin hempeimmät sävyt.








Kyllä veti sanattomaksi nämä huikeat Saimaan maisemat. Punkaharjun seutu oli todellista silmäkarkkia ja ei voi taas kun vain ihmetellä ääneen, että miksi ihmeessä nyt vasta matkustin tänne.

Oletko sinä ajanut Punkaharjun maisemareitin tai vieraillut hotelli Punkaharjulla?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Hyvää Itämeripäivää! Pelasta sinäkin pala Itämerta!

 "Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta."

Lähde: itameripaiva.fi


On hienoa, että Itämeremme on saanut oman päivän John Nurmisen Säätiön käynnistämänä vuonna 2019. Itse havahduin kun näin kongreettisesti vuoden 2018 purjehdusreissulla miten huonossa kunnossa Itämeremme on. Silloin uutisoitiinkin, että Suomenlahden sinilevätilanne on pahin kahteenkymmeneen vuoteen. Ja pahalta se kyllä näytti. Oli pakko tehdä jotain ja silloin ostin ensimmäisen kerran palan Itämerta.

Koen itse, että yksi helpoimmista tavoista auttaa Itämerta on lahjoittaa rahaa Itämeren pelastamista tekeville säätiöille. Yksi tällainen on John Nurmisen säätiö. Lahjoittaminen ei voisi olla helpompaa ja niinpä ostinkin itselleni palan Itämerta hyvin helposti! Ja sitä kautta tuin Itämeri säätiötä. Pelasta pala itämerta -kampanjassa voit ostaa itsellesi palan Itämerta haluamastasi paikasta ja jo 10 euron lahjoituksella autat parantamaan meren tilaa.

Ostin tänä vuonna palan Itämerta itse asiassa saman saaren rannalta, kuin aiemminkin. Eli yhdestä lempipaikastani, Espoon Isosta Vasikkasaaresta. 27.8. vietettävän Itämeripäivän kunniaksi haastankin myös sinut ostamaan palan Itämerta tänään, huomenna tai milloin vain, ja sitä kautta tukemaan John Nurmisen säätiön työtä. Pääset tästä ostamaan palan Itämerta!


Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka

Saaristomeren uloimmalla luodolla, Hangon rannikosta 28 kilometrin päässä, seisoo ylväänä pohjoismaiden korkein majakka, Bengtskärin majakka.
Vuonna 1906 rakennettu majakka on avattu matkailijoille vasta vuonna 1995. Majakan avaaminen yleisölle vaati ensiksi useamman vuoden korjaustyöt jo rappeutuneelle majakalle, majakka kun automatisoitiin jo vuonna 1968, jolloin se jäi autioksi. Nyt Bengtskärin majakka seisoo ehostettuna ylväänä kallioisella luodolla ja katselee avomerellä merenkäyntiä 52 metriä meren yläpuolella.

Jo ensimmäisistä askeleista majakkasaarelle Bengtskär yksinkertaisesti lumoaa, ainakin tällaisen matkaajan, joka innostuu majakoista. Kaukana kaikesta omalla luodollaan oleva majakka on yksinkertaisesti vaikuttava näky. Majakkasaaren sileät kalliot myös suorastaan kutsuvat kiipeilemään ja majakalle saapuneet vierailijat sinkoilevatkin kallioilta toisille kuin pienet muurahaiset.



Päijänteen maisemareitti – roadtrip kotimaassa

Isäni sanoi kerran meillä Helsingissä ollessaan, että kannattaa ajaa, kun on aikaa, Päijänteen kautta Suonenjoelle. Ja niin me nyt tehtiin täysin extempore ja kesäloman kunniaksi. Extempore ideoihin kun ei juurikaan kuulu etukäteissuunnitella, niin annettiin fiiliksen vielä. Mutta ehkäpä juuri se kaikki tietämättömyys saikin meidät pitämään silmät auki koko matkan ajan. Roadtrippimme alkoi Helsingistä Draken musiikin säestämänä ja kun musiikki oli vaihtunut matkan varrella Bod Dylaniin ja Vääksyn kanavan kyltit alkoivat siintämään, edessämme olikin yhtäkkiä Amerikasta tuttu Route66-kyltti, joskin Route 24 -tekstillä. Otimme tämän merkkinä siitä, että olimme selvästikin oikealla tiellä, roadtrip -tiellä!


Tallinnaan pääsee myös 11h päiväristeilylle Victoria 1 -laivalla

*Pressimatkan tarjosi Tallink Silja ja Visit Tallinn

Otin viime viikolla pienen varaslähdön kesälomaan ja lähdin käymään ulkomailla! Pitkän ja matkailualaakin hurjasti koetelleen koronakevään jäljiltä tuntui jopa hieman erikoiselle todeta lähtevänsä ulkomaille. Ihan itsestään selvyytenä kun en matkustamista ole kevään aikana pitänyt. Mielessä on käynyt myös ajatukset, että pääseeköhän sitä pitkään aikaan lainkaan reissaamaan. Olen kuitenkin henkilö, joka tykkää ottaa enemmänkin varman päälle asioissa.

Matkustaminen avautui kuitenkin kesäkuussa tiettyihin pohjoismaihin ja Baltiaan, mikä tarkoitti hyvää myös risteilybisnekselle. Tämän vuoden ensimmäisen ulkomaanreissuni määränpäänä toimi ikisuosikki Tallinna, minne minut kuljetti Tallink Victoria 1:n pressimatka.